Tilinpäätös: työlliset

Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana työllisten määrä väheni hieman yli 50000:lla ja valtio työllisti palveluihinsa vajaa 10000 henkilöä enemmän; edellinen on keskiarvo Työvoimatutkimuksen työllisistä kesä-elokuusta 2011 vastaaviin kuukausiin 2015 ja jälkimmäinen on työ- ja elinkeinoministeriön toivoimapoliittisin toimenpitein (2015 palveluihin) sijoitettujen lisäys keskimäärin samana aikana.

Aitojen työllisten nettovähennys neljässä vuodessa oli siten noin 60000 työpaikkaa.

Tässäkin blogissa on useassa eri kirjoituksessa mainioita neuvoja, kuinka hallitus sen poliittisesta koostumuksesta riippumatta voisi lisätä suoraan ja välittömästi työvoiman kysyntää, eli kansan kielellä, kuinka hallitus voisi lisätä työpaikkojen tarjontaa, uusia työpaikkoja, kasvattamalla tehokasta kysyntää.

Sylikoirajournalismi ei pakota poliitikkoja ymmärtämään työpaikkojen tarjontaa vaan suosii pellekeynesiläisiä toisen kierroksen kokonaiskysynnän lumelisäyksiä, joiden ensimmäisen kierroksen vaikutus on kansantalouden tehokasta kysyntää alentava.

Poliitikkoja kiinnostaa vain se, kuinka paljon he kykenevät kierrättämään veronmaksajien varoja julkisen sektorin kautta ymmärtämättä, että jokainen sen kautta kiertävä lisäeuro, verojen korotuksen vuoksi, aiheuttaa ylimääräisen yhden euron tuotannon menetyksen. 

Kerätty lisäveroeuro alentaa yksityisen sektorin tuotantoa kahdella eurolla, mutta käytettynä julkisiin kulutus- tai investointimenoihin lisää sitä yhdellä eurolla; näkymätön nettomääräinen tuotannon alentuminen on siten yksi euro, mitä kutsutaan verotuksen marginaaliseksi tehokkuustappioksi; ks. Mätäkuun markkinat, Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta, ss. 30 – 31 seuraavassa:

Verotuksella työnteko kannattavaksi

Sinikka Suomisen artikkeli  toimittajaopiskelijoiden viikkolehdessä, Utain 3/2014 s. 4 alalaidassa, sisältää olennaisimman perustuloseminaarin esitelmästäni Tampereen yliopistossa 14.1.2014.

Se, että verotus alkaisi vuoden 2015 asteikossa purra vasta yhteensä yli  13800 euron ansiotulojen ja sosiaalietuuksien summaa, sattuu suunnilleen Tilastokeskuksen vuoden 2012 pienituloisuusrajalle 13990 euroon, jossa on mukana verottamattomat sosiaalietuudet.

Sosiaalietuuksien myöntämistä siten, että luovuttaisiin niiden takaisinperinnästä silloin, kun henkilö onkin mennyt työmarkkinoille eli "karannut köyhyysloukusta", kirjoitin Mätäkuun markkinat -pamfletissani, ss. 46-47, jo vuonna 2009.

Järkyttävintähän on, että maamme työkykyisintä väestönosaa, opiskelijoita, estetään osallistumasta työmarkkinoille opintotuen takaisinperinnällä; antaa opintotuesta päättävien olla myöntämättä opintotukea, jos opinnot eivät etene tulojen hankkimisen vuoksi.
 

YLEnanti ”yritysten verokikkailusta”

Vale, tilasto, YLE! Elämmekö todellakin yksisilmäisten valtakunnassa? Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun poliitikkojen kontrollissa olevan yle.fi:n sivulla komeilee ykkösuutisena juuri nyt Yritysten verokikkailusta hurja lasku lokakuussa!

Jutun mukaan ”yhteisöveron tuotto yllätti Verohallinnon ylitarkastajan”: kuluvan vuoden ”tammi-marraskuussa tuotto on tippunut itse asiassa 22 prosenttia. En olisi ollut näin yllättynyt, jos muutos olisi ollut toiseen suuntaa(n) eli ylöspäin”, sanoo haastateltu.

Verotarkastajan mukaan osakeyhtiöiden maksamien verojen pitäisi odotusten (?) mukaan kasvaa (!) viime vuodesta, vaikka BKT on Tilastokeskuksen ennusteen mukaan itse asiassa supistunut tänä vuonna vuodentakaisesta, toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia ja kolmannella 1,2 prosenttia.

Tämä on vasta hikka, jota seuraa:

”tuoton kutistumisen suurin yksittäinen tekijä … johtuu pääosin ulkomaille maksetun veron hyvityksestä ja siinä on taas kyse kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta”;

pelkästään lokakuussa yrityksille palautettiin yhteensä 350 miljoonan euron edestä näitä niin sanottuja ulkomaille maksettujen verojen hyvityksiä;

”tässä on nimenomaan verosuunnittelusta kyse, koko 350 miljoonan euron osalta. Eli verot maksetaan sinne, minne ne on halvempi maksaa”.

Oksennus vaatii hieman avaamista. Ensinnäkin Suomi pääsääntöisesti vapauttaa ulkomailta kotiutetun tulon Suomen tuloverotuksessa, jos tulo on peräisin maista, joiden kanssa Suomella on verosopimus tulon kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi; yhdenkään maan etujen mukaista ei ole verottaa tuloa sekä tulon syntyvaltiossa että tulonsaajan asuinvaltiossa.

Kun on kyse maksetun ulkomaisen veron hyvittämisestä, kyse on siten muista kuin verosopimusmaista kotiutetuista tuloista, joista maksetaan Suomen tulovero mutta joista kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi Suomi hyvittää oma-aloitteisesti ulkomaille maksetut tuloverot korkeintaan Suomessa maksuun pantavaan veroon saakka. Mitään ylimääräistä palautusta Suomi ei hyvitä eikä maksa suomalaisille osakeyhtiöille.

Jos verottaja on lokakuussa hyvittänyt yritysten verotileille ulkomailla maksettuja veroja, se on samanaikaisesti kantanut Suomen yhteisöveroa vähintään saman verran.

Jos näin ei olisi, Suomen verojärjestelmä olisi kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen ja se olisi todellinen uutinen, joka pitäisi juurta jaksaen selittää.


Ks. aikaisemmat kansainvälistä verotusta koskevat postaukseni:

Osakeyhtiöiden maksamat korot vähennyskelvottomiksi

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

joiden pääsanoman voi kerrata lyhyesti: kansainvälisten yhtiöiden verojen maksun vapaaehtoisuus Suomessa johtuu siitä, että poliitikot eivät peri lähdeveroa Suomen valtion lainojen ulkomaille maksettavista koroista.

Lue myös:

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

Tavoittaako Helsingin Sanomat IG Metallin?

Näennäisen objektiivisesti Helsingin Sanomat raportoi Saksan metallityöväenliiton IG Metallin ja Volkswagen-konsernin palkkasopimuksesta pääkirjoituksissaan sekä 14.2.2011 että tänään 16.2.2011: 16 kuukauden sopimus sisältää 3,2 prosentin palkankorotuksen ja kertaluonteisen yhden prosentin bonuksen vuosipalkasta, vähintään 500 euroa.


Mitä HS jättää kertomatta? Frankfurter Allgemeine Zeitung-lehden uutisen 8.2.2011 mukaan VW-sopimus ei sinänsä ole kovinkaan edustava vaan käsittää Saksassa vain satatuhatta työntekijää, mutta samaa korotustasoa tullaan soveltamaan VW:n tytäryhtiöissä; Volkswagenissa palkkatason korotukset olivat jäljessä metallin yleisestä palkkojen noususta, vaikka ennen VW-sopimusta Saksan koko metallialalla pidättäydyttiin 11 kuukauden ajan palkkojen korotuksista, jonka jälkeen tuli 2,7 prosentin korotus. Siis 3,2 prosentin korotus vain kuroi VW:n palkkatason kiinni muihin metallialanyrityksiin nähden. Bonus tuli luonnollisesti siitä, että VW:n työntekijät suunnitteluinsinööreistä liukuhihnan äärelle ovat tehneet hyvää työtä ja hyvin kaupaksi käyviä laadukkaita autoja; työntekijät ovat heittäneet tikkaa vain vapaa-aikanaan.

Suomen ansiotasoindeksi nousi Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden loka-joulukuussa 2,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta, mutta teollisuudessa 2,3 prosenttia.

”IG Metall olisi voinut puristaa enemmänkin” tietää HS:n mustalla painettu, lukijoita houkutteleva sisäteksti ystävänpäivänä stalinistisen keskussuunnittelijan varmuudella. Otsikkoa ei ole tarkoitettu IG Metallin eikä VW:n johdolle vaan tänne Suomeen. Mutta jos IG Metall olisi HS:n kuvittelemalla tavalla puristanut enemmän, missä tilanteessa se olisi sopimuskauden päätyttyä? Ettei IG Metallin teräväpää vain ole pidemmälle tulevaisuuteen katsova kuin HS:n pääkirjoitustoimitus?

Tosipelleilyä!

”Milloin tekemättä jättäminen voidaan katsoa teoksi” voi olla filosofisen väitöksen aihe, valtiovarainministeriön (VM) pöytään panemat tosiasiat pelleilyä, kuten VM:n raportti itsekin sanoo kestävyysvajelaskelmastaan; ks. eilinen kirjoitukseni. Mutta pikkujouluherkkuja on lisää.


Eläkemenot, sekä yksityiset työeläkkeet että valtion ja kuntien eläkkeet, ovat raportissa huipussaan 15,3 prosenttia bruttokansantuotoksesta (BKT) vuonna 2030, jonka jälkeen ne alenevat. Kuitenkin työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvalaitokset ovat raportin Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset 49/2010, mukaan koko laskelman aikajänteen nettoluotonantajia eli ylijäämäisiä lisäten sijoituksiaan rahoitusmarkkinoille. Bruttoeläkevarojen lasketaan kasvavan - senkin jälkeen kun suuret ikäluokat ovat haudassa - suhteessa BKT:en vuoden 2008 57,1 prosentista 71,8 prosenttiin vuonna 2060.

Tilastokeskuksen Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidon mukaan jo 30.6.2010 sosiaaliturvarahastojen bruttovarat olivat 131,4 miljardia euroa eli 73 prosenttia tämän vuoden noin 180 miljardin BKT:sta!

Näin suuri tasoero lähtötilanteen luvuissa ei tietysti merkitse mitään Mätäkuun markkinoiden Suomessa, silloin kun tavoitellaan parempaa huomista - onhan tosi kyseessä.

Sellainen lehti kuin lukijatkin

”Köyhyys lisääntyy Suomessa”, otsikoi Helsingin Sanomat (HS) 31.7.2010 valtion vuoden 2011 budjettiehdotusta käsittelevän sivunsa A5. Otsikko perustuu ennusteeseen: köyhyysaste tulee valtiovarainministeriön mukaan olemaan ”tänä vuonna 13,1 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 13,2 prosenttiin”. Yli kuuden palstan otsikkoa kahta eri vuotta koskevien köyhyysennusteiden pienimmästä mahdollisesta muutoksesta voi pitää innovatiivisena, tilastomies taas osoituksena toimittajakoulujen täydellisestä ymmärtämättömyydestä sellaisia käsitteitä kuin luottamusväli tai pyöristysvirhe kohtaan.


Näennäisestä todellisuuspohjastaan huolimatta uutisesta kuitenkin tulee mätäkuun juttu, kun miettii HS:n antaman köyhyysasteen määritelmää tarkemmin: ”Köyhyysaste tarkoittaa sitä osuutta suomalaisista, joilla on käytettävissään vähemmän kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta eli keskimmäisestä tulosta”. Siis valtiovarainministeriön tulee tietää väestön tulojakauman muoto tarkalleen sekä tänä että ensi vuonna: paljonko keskimmäisen tulo tulee muuttumaan ja kuinka väestö on jakautunut sen alapuolelle kumpanakin vuonna.

Tulojakaumathan eivät missään maassa eivätkä milloinkaan ole noudattaneet normaalijakaumaa, Gaussin kellokäyrää. Siksi tarkan ennusteen teko luonnistuu vain keskussuunnittelijoilta, jotka määritelmän mukaan tietävät tulevaisuuden tarkasti.

Pääotsikon yläpuolen teksti ”Toimeentulotuen varassa elää ensi vuonna 400000 suomalaista” jättää kertomatta sen, että pelkästään toimeentulotuen varassa ei Suomessa elä kukaan, vaan saa vähintäänkin asumistukea. Pääministeri Kekkosen Suomessa köyhien piti tehdä töitä pienestä alkaen; Kiviniemen Suomessa köyhä elää muutoinkin.

”Sellainen lehti kuin lukijatkin”, sanoisi entinen luokanvalvojani.

Ei-uutinen!

Minkähän vuoksi yksikään päätiedotusväline ei ole laatinut uutista tänään 30.9.2010 Tilastokeskuksen julkistamasta tilastosta "Julkisyhteisöjen tulot ja menot, 2. neljännes 2010". Sen mukaan julkisyhteisöjen eli valtionhallinnon, sosiaaliturvarahastojen ja paikallishallinnon rahoitusasema parani edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä ja oli plussalla 1,5 miljardia euroa! Se tekee noin 0,8 prosenttia BKT:sta, siis vuositasolla yli kolme (3) prosenttia BKT:sta. Verotulot kasvoivat 5,2 prosenttia ja sosiaaliturvamaksut 5.6 prosenttia. Ehkä tilastojulkistus ei ollut uutinen, koska se ei tukenut papukaijajournalismin ylläpitämää kampanjaa verojen korottamis- ja menojen karsimistarpeesta. Eikö toimituksilla ole yhteiskuntavastuuta?

Kannattaako Kreikan erota eurosta?

Kreikalle lankeaa uusittaviksi tänä vuonna 50 miljardin euron lainat. Lisälainaa pitäisi saada 30 miljardia euroa suunnitellun tämänvuotisen budjettivajeen rahoittamiseksi. Kreikan BKT oli viime vuonna noin 240 miljardia euroa, Suomen 171 miljardia.

Jos julkisen velan reaalikorko on alhaisempi kuin kansantalouden reaalikasvu BKT:n trendillä, julkinen velka suhteessa BKT:hen pysyy vakaana, vaikka julkisen sektorin tulojen ja menojen erotus ilman velan korkoja eli nk. ensisijainen budjettierotus (primary deficit) olisi lievästi negatiivinen. Sama taloustieteen perusopinnoista tuttu aritmetiikka pätee maan ulkomaisen velan kurissa pysymiseen; ks. Taloustiede tänään, ss. 224-225.

Jos reaalikorko on reaalikasvua korkeampi, pienikin ensisijainen budjettivaje (tai vaihtotaseen vaje) kasvattaa lopulta julkista (ulkomaista) velkaa BKT:tä nopeammin eli velkaantuminen on räjähtävällä, kestämättömällä uralla, jollaiseksi valtiovarainministeriö OLETTAA Suomen tulevaisuuden vuoteen 2060 asti.

Kreikan lainojen nykyisellä noin 6 prosentin korkotasolla ja euroalueen inflaatiotavoite huomioiden reaalikorko olisi keskimäärin neljä prosenttia, jos Kreikka saisi uusittua lainakantansa 5-10 vuoden pituisin lainoin. Kreikan keskikasvu 10-vuotiskautena 1999 - 2008 oli suunnilleen juuri neljä prosenttia vuodessa. Se oli tosin osaksi Kreikan eurojärjestelmään hyväksymisen ansiota. Menneen vuosikymmenen valossa Kreikalla olisi siten kyky pidemmällä aikavälillä pitää velka hallinnassa suhteessa BKT:hen.

Kun mannaa satoi eli kun Kreikka pääsi nauttimaan euroalueen (Saksan) alhaisista koroista, kreikkalaisten poliitikkojen oli vain mahdotonta ratkaista ikuista ongelmaansa kasvattaa hyvinäkin vuosina budjettialijäämiä, jotka muuttuivat ammottaviksi vuoden 2008 lopussa kun kansainvälinen rahoituskriisi puhkesi yleiseksi talouskriisiksi.

Minne manna satoi? Ifo-instituutti on julkaissut muistion Kreikan talouden tilasta käyttäen lähinnä OECD:n tilastoja. Sen mukaan vuosina 1999-2008 Kreikassa (i) valtion työntekijöiden palkkataso nousi kokonaista 62 prosenttia enemmän kuin keskimäärin euroalueella vastaavana ajanjaksona, (ii) tulonsiirrot kasvoivat 74 prosenttia nopeammin kuin koko kansantalous, (iii) säästämisaste aleni euromaiden alhaisimmalle tasolle ja (iv) keskituloisen työntekijän eläke vuoden 2006 etujen mukaan tulisi olemaan 111 prosenttia aktiivityöajan nettoansioista maksettuaan vain 15 vuotta eläkemaksuja (Saksassa 61 prosenttia 35 vuoden jälkeen).

Kolme tai neljä vuotta kestävä julkisten palkkojen, tulonsiirtojen ja eläkkeiden jäädytys ei siten pitäisi olla kummoinenkaan tehtävä Suomen vuosien 1992 – 1997 perspektiivistä. Mutta kreikkalaispopulistit saavat arvovaltaisia neuvoja.

Presidentti Reaganin neuvonantajana toiminut ja nykyistä Obamaakin konsultoiva Harvardin professori Martin Feldstein piti Bloombergin uutisen mukaan fantasiana sitä, että Kreikka kykenisi supistamaan budjettivajeensa viime vuoden yli 12 prosentista kolmeen prosenttiin BKT:sta vuoteen 2012 mennessä, ja todellisena vaihtoehtona joko lainojen hoitamatta jättämistä tai eurosta irtaantumista ja devalvointia tai molempia.

Kuinka suuri deflaatio Kreikassa syntyisi, jos se siirtyisi ”uusdrakmaan” ja devalvoisi ja aloittaisi vyönkiristyksen? Kreikan valtion lainathan jäisivät euromääräisiksi, jos lainanantajien joukossa olisi yksikin ulkomainen sijoittaja. Samoin Kreikan pankeilla ja suuryrityksillä on euro- tai muun ulkomaanrahamääräisiä lainoja, koska koko Kreikan lainanotto ulkomailta eli vaihtotaseen vaje on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjettivaje. Vain kotitalouksien asunto- ja kulutusluotot saattaisivat olla muutettavissa uusdrakmoiksi. Kaikkiaan siis devalvoinnin takia euromääräisten lainojen arvo uusdrakmoissa nousisi aivan kuin Suomessa 1992-1993. Kreikan pankit tuskin pysyisivät pystyssä ilman tukia.

Kreikan talouden olisi devalvoinnin jälkeen kasvettava todella nopeasti, muutaman vuoden ehkä 6-7 prosentin luokkaa, kyetäkseen hoitamaan lainansa, koska sen valtion lainojen reaalikorko ei suinkaan laskisi vaan nousisi suhteessa euromaihin kunnes Kreikka olisi saanut valtion velkansa selvästi alenemaan BKT:hen verrattuna. Devalvoinnin jälkeen Kreikalta vaadittaisiin paljon suurempaa fantasiaa, vyön kiristystä, kuin pysymällä eurossa.

Nyt on puheiden ja finanssimarkkinoiden vastaisten sympatioiden keräämisen aika, mihin kuuluu asiantilan syyseuraussuhteiden tahallinen vääristely: Kreikan poliitikothan kritikoivat sitä, että sen valtion lainojen suursijoittajille vakuutusta myyneet instituutiot ovat tähän mennessä tehneet voittoa! – Aivan kuin Mätäkuun markkinat kuvaa suomalaista yhteiskunnallisesti tiedostavaa poliittisen talouden toimituskulttuuria.
- Vakuutuskorvauksethan lankevat maksettaviksi vasta, kun Kreikka jättää lainansa hoitamatta.

Rahoitusteorian reaalioption logiikka pätee politiikan markkinoilla toimijoihin: kannattaa aina viivyttää viimeiseen saakka ennen kuin on pakko tehdä kipeät päätökset, josko onni kääntyisi; tai silloin kun onnea on, kuten suomalaisilla poliitikoilla oli vuosituhannen vaihteessa Soneran kanssa, odotetaan ahneudessa ohi onnenhetken, josko onni olisi tulevaisuudessa vielä parempi, kunnes mannan kansalle jakamisen asemasta joudutaankin pakon sanelemina keräämään kansalta markat!

Rukan sulat lumet

”Työurien pidentäminen on paras keino parantaa julkisen talouden tasapainoa”. Oletteko missään nähneet edes sadan sanan tosiasiat huomioon ottavaa johdonmukaista päättelyä siitä, miten työurien pidentäminen parantaa julkisen sektorin tulojen ja menojen todellista erotusta, siis virtatasapainoa, ja niiden varantoa eli julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Mitään selkeätä logiikkaa ei ole olemassa. On olemassa vain Göbbels-hokema ja ”kolmannen tien” pakottamishalu Mätäkuun markkinat –tyyliin.

On selvä, että jos kansakuntamme kansainvälistä kauppaa käyden tekee enemmän töitä, se kohottaa elintasoamme. Ei ole väliä sillä teemmekö pidempää työuraa alku- vai loppupäässä tai nouseeko työikäisten työhön osallistumisen aste. Työttömistä ja työelämän ulkopuolella olevista on suhteellisen helposti työllistettävissä noin puolimiljoonaa henkilöä kohtuullisen sopeutumisajan kuluessa. Ainoa vaatimus on poistaa pienituloisten ja ikääntyneiden köyhyysloukut. Jälkimmäinen on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömyyseläkeputken kautta päästään vanhuuseläkkeelle lähes samoin eduin kuin olemalla täyspäivätyössä. Työttömyyseläkeputkessa olevalla on käytännössä työntekokielto; vaadittu palkka, jolla hän osallistuisi työelämään, on niin korkea että sellaisia työpaikkoja ei ole olemassa; hänen ei kannata ryhtyä ammatin- tai liikkeenharjoittajaksikaan, koska olemalla työttömyyseläkeputkessa hänen lopullinen työeläkkeensä tulee olemaan korkeampi.

Köyhyysloukkujen poistamisestakaan ei seuraa julkisen sektorin rahoitusaseman automaattinen parantuminen. Valtion ja kuntien tulo- ja menoperusteet sekä tulonsiirrot ovat olleet jatkuvassa valinkauhassa sinä noin 55 vuoden aikana kun olen seurannut talousasioita. Valtion bruttovelatkin ovat välillä olleet melkein nolla ja valtio oli hyvin pitkään nettomääräisesti itseasiassa suuri saamamies, koska se oli suuri lainanantaja. Myös veroaste nousi 1960-luvun lopun selvästi alle 30 prosentista nopeasti 40 prosenttiin, mutta laski jälleen 37 prosenttiin, nousten 1990-luvulla uudestaan 47 prosenttiin (viisaus kritikoitu Mätäkuun markkinat -kirjassa), josta se laski alle 43 prosentin ennen nykylamaa.

Emme suinkaan elä maailmassa, jossa julkisen sektorin vero-, meno- ja tulonsiirtoperusteet ovat lyödyt kiinni seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi. Eliittimme puhuu koodikieltä, koska media ei ole kiinnostunut eliitin päättelystä, vaan ainoastaan siitä kuka sanoo ja mitä. Virkamies-, etujärjestö- ja poliittisen eliitin päättely, jos sellaista ylipäänsä on olemassa, tosiasioineen tulisi altistaa julkiselle kritiikille.

Lannan levitystä

Valtiovarainministeriön (VM) 1.2.2010 julkistama raportti Julkinen talous tienhaarassa, Finanssipolitiikan suunta 2010-luvulla, Valtiovarainministeriön julkaisuja 8/2010, jota kommentoin 2.2.2010 sen tarkoitushakuisen alhaisen BKT:n kasvuennusteen vuoksi, olettaa julkisen velan reaalikoroksi 3.0 prosenttia vuodessa koko laskelmien kattaman aikajänteen vuoteen 2060.

Oletus tuntuu viattomalta, mutta ei ole sitä alkuunkaan, koska oletukseen sisältyy riskipreemiota noin puolet. Tasapainoisen kasvun mallien mukaan riskitön reaalikorko ja BKT:n reaalikasvu ovat sidoksissa toisiinsa siten, että reaalikorko ei voi ylittää reaalikasvua. Juuri tämä ominaisuus takaa kasvun tasapainoisuuden eli sen, että mikään mallin muuttujista ei sen muihin muuttujiin nähden ole räjähtävällä uralla. Keskussuunnittelijoiden ei tietenkään tarvitse soveltaa loogisesti johdonmukaisia malleja.

Sadan vuoden tuottoaikasarjoissa kolme prosenttia vastaa keskimääräistä sijoituskelpoisten (investment grade) yrityslainojen reaalikorkoa, joihin siis sisältyy liikkeellelaskijoiden yritysriskin kantaminen. Valtion lainojen keskimääräinen riskitön reaalikorko oli maailmassa viime vuosisadalla 1.7 prosenttia Dimson-Marsh-Staunton, Triumph of the Optimists: 101 Years of Global Investment Returns, Princeton University Press, 2002, kirjan laskelmien mukaan.

VM:n perusolettamukset panevat siten valtion korkomenot ja velan räjähtävälle uralle, kansankielellä ”kuplaan", heti alun pitäen. Tarkoitushakuisilla laskelmilla VM:n byrokratia etsii populisteja, jotka lannanlevityskoneen tavoin julistaisivat laskelmien tuhon päivää Mätäkuun markkinat -pamfletissa kuvatun tavoin. Kyse ei voi olla nykyisen hallituskokoonpanon taustajoukkojen vallan kasvattamisesta, koska VM laati samanlaisia laskelmia jo silloin kun ministeri oli sdp:stä.

”Emme elä pesemällä toistemme paitoja!”??

Sydämeni itkee verta aina kun kuulen tai luen otsikon väitteen. Miksi? Siksi että sen esittäjä ei ymmärrä markkinatalouden toimintaa ja vielä vähemmän hallitsee sitä kuvailevaa tiedettä, taloustiedettä. Vain pakottamiseen perustuvassa keskusjohtoisessa taloudessa meidät voidaan panna pesemään toistemme paitoja.

San Franciscossa näkee pesulamainoksia: viisi paitaa dollarilla tai jopa yhdeksän paitaa dollarilla; kaupunki on silmin nähden ja kaikin tilastoindikaattorein Helsinkiä vauraampi johtuen siitä, että ihmiset eivät siellä siellä pese toistensa paitoja; eikä paikallisissa lehdissä esiinny kolumneja, joissa vaaditaan nostamaan pesulapalvelujen tuottavuutta.

Markkinataloudessa ihmiset erikoistuvat suhteellisen etunsa mukaisiin tehtäviin eli niihin tehtäviin, joissa heidän tuottavuutensa markkinoiden palkitsemana on korkein. Lääkäri saattaa olla puuseppänä taitavampi kuin se, jolta hän ostaa keinutuolin. Mutta tehdessään keinutuolin isälleen 60-vuotislahjaksi hän joutuisi luopumaan yksityisvastaanottotunneista siinä määrin, että perheen elintaso laskisi suhteessa siihen, että hän ostaa keinutuolin ammattipuusepältä.

San Franciscossakin vain hyvin pieni määrä on pesulayrittäjiä tai töissä pesuloissa; luonnollisesti dollarilla pestyjen paitojen määrä on heille samanlainen houkutin kuin Juhla Mokka K-kauppiaille. Jostain syystä yksikään taloustietäjä ei ole Suomessa esittänyt, että kahvin paahtamisen tuottavuutta on nostettava, mutta vaatimuksia esiintyy jatkuvasti ”hyvinvointipalvelujen” ja muiden markkinoiden ulkopuolella tuotettujen ja julkisesti tarjolla olevien palvelujen osalta. Tuottavuuden nostattamisvaatimukset ovat peräisin talousvaikuttajiemme taipumuksesta ajatella keskusjohtoisen talouden suunnittelijoiden tavoin.

Jos otsikkoväitteen bagatellia esimerkkiä haluaa jatkaa, vaurastumme sillä, että paitapesijöiden ohella osa erikoistuu pesemään housuja, osa sukkia, jne. Erikoistumisen - ja vaurastumisemme - esteeksi muodostuu vain liian usein yrittäjien ja työntekijöiden valintoja rajoittava hyvinvointivaltio pakotteineen, kuten "Mätäkuun markkinat. Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta" -pamfletti kuvaa.

Riskinoton kannustaminen ja verotus

Toimittaja Raeste selostaa vero-oikeuden professori Heikki Niskakankaan näkemyksiä (HS 12.11.2009) Elinkeinoelämän keskusliiton yrittäjävaltuuskunnan kokouksessa: ”Suomen osinkoverotuksessa ... ongelma on, että se ohjaa yrittäjän riskinottoa täysin väärään suuntaan, mahdollisimman vähäriskisiin ja huonosti tuottaviin sijoituksiin”. Pohditaanpa ongelmaa aivan alusta eikä yksinomaan osinkoverotuksen kannalta.

Verojärjestelmä kannustaa riskinottoon eniten, silloin kun riskinoton tappiot saa vähentää korkeammalla verokannalla kuin riskinoton tuottoja verotetaan, eli jos tappiot saisi vähentää ansiotuloista, jolloin verottaja osallistuisi niiden kantamiseen viimeisen ansiotulo-euron veroprosentilla, mutta riskinoton voitot verotettaisiin osakeyhtiöverotuksessa, jonka jälkeinen voitto jaettaisiin pääomatulo-osinkoina, jotka ovat saajalleen osaksi verottomia; oletan ansiotulon rajaverosteen olevan osakeyhtiön verokantaa korkeamman.

Mutta juuri tällainenhan Suomen verojärjestelmä on! Yrittäjä toimii aluksi yksityisyrittäjänä, jolloin yritystulo jaetaan verotuksessa pääomatuloksi, jonka vero on 28 prosenttia, ja ansiotuloksi, jota verotetaan tavanomaisella progressiivisella asteikolla. Jos yrittäjä toteuttaa riskillisen hankkeen, joka osoittautuu täysin menetetyksi, hän vähentää hankkeen menon progressiivisesti verotetuista yrittäjätuloista. Jos hanke onnistuu, hän muuttaa yrityksensa osakeyhtiöksi ja pääsee nauttimaan sen verokannasta.

Sama on tulema, jos yrittäjä alunalkaen toimii osakeyhtiönä, jossa ei ole lainkaan nettovarallisuutta, myyden esimerkiksi veroneuvoja. Jos yhtiö jakaa koko veronjälkeisen voittonsa osinkoina, sitä verotetaan 70 prosenttisesti ansiotulona, jonka korkein rajaveroaste on Helsingissä noin 53 prosenttia. Oletetaan, että tällainen osakeyhtiö päättää toteuttaa riskillisen hankkeen. Jos se epäonnistuu, koko hanke kirjataan kuluksi, joka vähentää osakeyhtiön verotettavaa tuloa ja yrittäjän ansiotulo-osinkoa; verottaja siis osallistuu epäonnistuneen hankkeen menoihin noin 54 prosentilla. Jos taas hanke onnistuu, yhtiölle muodostuu nettovarallisuutta, jolloin osa yhtiön jakamista osingoista tuleekin verotetuksi pääomatulona; jos yrittäjä saa yhtiöön säästämänsä yhtiöveron jälkeisen voiton itselleen myymällä yhtiönsä, hän maksaa lisäksi luovutusvoittoveron säästöistä eli hänen kokonaisveroasteekseen tulee noin 47 prosenttia.

Entä jo osakeyhtiön kautta toimiva yrittäjä, joka nostaa nyt pelkästään pääomatulo-osinkoja ja joka odottaa myös riskillisen hankkeen toteuttamisen jälkeenkin elävänsä pääomatulo-osingoilla? Tällöin verottaja osallistuu samalla verokannalla sekä riskinoton tappioihin että tuleviin tuottoihin, jolloin verotus ei suosi eikä rankaise riskinoton määrää vaan on neutraalia; riskipitoisten hankkeiden tuottovaatimus on juuri samaan riskiluokkaan kuuluvien hankkeiden pitkän aikavälin tuotto rahoitusmarkkinoilla, niiden riskillinen markkinakorko.

Nykyinen osakeyhtiöiden verojärjestelmä ei siten jarruta yritysten kasvua ja riskinottoa, vaan sisältää aivan päinvastaisia elementtejä. Kasvu on aina rahoitettava , mutta nykyjärjestelmä ei enää suosi velkarahoitusta samassa laajuudessa kuin 1980-luvulla, jolloin yrityksen oli kannattavaa toteuttaa jopa markkinakorkoa heikommin tuottavia hankkeita. Yhtiöiden taseet ovat paisuneet, koska ne ovat kasvaneet, eivätkä suinkaan sen takia, että ne eivät olisi kasvaneet, kuten kommentoivat medistit uskottelevat.

Edellä olen ajatellut riskihankkeen niin pieneksi, että sen menot voidaan aina vähentää verotettavasta tulosta. Käytännössä näin ei ole, vaan yrityksille syntyy tappioita, joita ne saavat vähentää verotuksessa vain tulevista elinkeinotoiminnan tuloista eikä välittömästi. Tällöin todellinen veroaste, jolla verottaja osallistuu tappioihin, voi olla huomattavasti alhaisempi kuin riskinoton tuottojen veroaste, mikä vääristää riskinottoa vähäriskisempiin kohteisiin, mutta kyse ei enää ole osinkoverotuksen vaan epäsymmetrisen tappioiden tasausjärjestelmän vaikutuksesta.

Verotuksen vaikutusta yrittäjien riskinoton määrään ei siis voi päätellä yritysten nykyisistä taseista, joissa on rekisteröity vain onnistuneiden hankkeiden tämät hetkiset arvot. Tarkastelu perustuu tällöin valikoitumisharhan vääristämään aineistoon; nykyään taloustieteen matemaattis-tilastollisten menetelmien eli ekonometrian perusteiden tärkeimpiä oppeja on ymmärtää valikoitumisharha ja sen vaikutusten eliminointi tuloksissa ja johtopäätöksissä.

Oikeampi tapa katsoa verotuksen vaikutusta yrittäjien riskinottoon perustuukin niiden vähennysten määrään, jotka yrittäjät tekevät verotuksessa sekä yksityisyrittäjinä että osakeyhtiöinä, ja sitä, kuinka vähennykset ovat menneisyydessä riippuneet verojärjestelmän muutoksista; riskillisiä tuotekehitysmenoja voi palkkoina ja raaka-aineina vähentää välittömästi verotettavasta tulosta kuten pienimmät kojeetkin.

Alivaltiosihteeri Hetemäen johtaman verotuksen kehittämisryhmän työskentelyn todellinen ongelma on salamyhkäisyys. Olin keväällä 2007 Cambridgessa Englannissa Mirrlees -verokomission kolmipäiväisessä konferenssissa, jossa komission raportteja kommentoivat ensiksi opponentit ja raporttien kirjoittajat olivat vastaajina. Myös yleisölle varattiin useita tunteja aikaa esittää kysymyksiään raporttien tekijöille.

Hetemäen ryhmän pitäisi avautua samoin: sen jäsenet kirjoittamaan raporttinsa ja keskusteluttamaan analyysinsa ja johtopäätöksensa asiantuntijakritiikin avustamina! Nyt ryhmän jäsenet vuotavat erilaisia ”mutu”-akanoitaan lehdistön välityksellä lukijoille ja aivopesevät meitä suomalaisen ”Mätäkuun markkinat” –perinteen mukaisesti.

Niin media kaikaa kuin siihen raikaa!

”Kaikki ammattikunnat ovat maallikkojen vastaisia salaliittoja”, sanoi George Bernard Shaw perinnetiedon mukaan. Taloustieteilijöitä syytetään usein taas siitä, että päätöksentekijä saa useamman tilannearvion kuin taloustieteilijöiden luku, joilta hän tilasi tilannearvion. Tämä ei koske Suomea, koska meillä päätöksentekijä ei tilaa tilannearvioita riippumattomilta tahoilta. Siksi meiltä puuttuu keskustelun perinne; keskustelu on mielipiteiden esittämistä, missä on tärkeintä niiden esittäjätaho.

Tosiasioihin perustuva johdonmukainen päättely, argumentointi, jonka lähtötiedot ja ajatuskulut ovat muiden tarkistettavissa ja ymmärrettävissä, on Suomessa luokattoman vähäistä kahdesta syystä. Pitkään vallinneena säännöstelykautena taloutta ja sen instituutioita koskevat päätökset tehtiin vallan kammareissa. Elimme keskusjohtoisessa kabinettitaloudessa, jossa ei ollut sijaa argumentoivalle keskustelulle, ainoastaan mielipiteille, jotka päättäjät leimasivat loiskiehunnaksi Kekkosta lainaten.

Argumentoivalle keskustelulle ei ole myöskään sopivia keskustelupaikkoja. Kansantaloustieteellinen aikakauskirja on tavattoman hidas, keskustelun avauksille puoli vuotta ja vastineille neljännesvuosi, eivätkä siinä olevat artikkelit herätä laajempaa mielenkiintoa ellei kirjoittaja ole verkostoitunut medistien kanssa. Se soveltuu taloutta koskevien ikuisuuskysymysten pohdintaan, mutta ei ajankohtaisempien kysymysten saattamiseksi raiteille.

Nopeatempoisen keskustelun paikat, päivä- ja viikkolehdet, pyrkivät rajoittamaan keskustelun tavoittelemansa linjan mukaiseksi. Kysymys ei ole salaliitosta vaan täysin avoimesta mielikuvavaikuttamisesta Pihtiputaan Mummoon, kuvitteelliseen keskivertolukijaan. Keinot ovat tosiasioiden vääristely tai huomiotta jättäminen, itse keksityt ”tosiasiat”, mielikuvien moralisointi sekä samanmielisten kannanottojen julkaiseminen muut lehdet- ja mielipideosastoissa sekä uutisissa poliitikkojen toistamina. Luodaan illuusio yleisesti hyväksytystä epäkohdasta.

Mätäkuun markkinat –pamfletti sisältää esimerkkejä siitä, minkälaista tosiasioihin perustuvaa johdonmukaista päättelyä lehdistö julkaisee ja EI julkaise, syventäviä tausta-analyyseja taloutemme instituutioiden kestoaiheista, ajankohtaisiakaan unohtamatta, sekä myllykirjeitä. Esittelen kirjan syntyä ja sisällön taustoja Oulunkylän kirjastossa.

Äänenavaus

Kommentti-palstaansa (HS 2.11.09) ”Epäkohdat nousevat taas esiin” toimittaja Tuomo Pietiläinen on sujauttanut: ”Keskituloisen veroprosentti kun on yhä korkeampi kuin pääomatuloa nostavan miljonäärin”. Kuka on keskituloinen?

Verohallinnon Verotilaston Taulukon 5 mukaan vuonna 2007 veronalaisten kaikkien ansiotulojen keskitulo eli mediaani, jonka yläpuolella on puolet tulonansaitsijoista, oli vain 20000 euroa. Jos otetaan pelkkien palkkatulojen keskitulo, se oli noin 26700 euroa laskettuna saman tilaston luokitellusta aineistosta eikä yksilöhavainnoista. Tällöin palkan keskimääräinen veroprosentti oli vain 22.6 prosenttia eli selvästi pääomatulon veroprosentin alapuolella.

Palkkatulojen tuli olla kokonaista 37000 euroa vuonna 2007, jotta palkanansaitsijan veroprosentti nousi pääomatulon 28 prosenttiin. Tulorajan ylitti vain runsas viidesosa palkanansaitsijoista; tilastosta on suoraan laskettavissa 35000 euroa ylittäneiden määräksi 26.4 prosenttia palkanansaitsijoista ja 30.9 prosenttia kaikista ansiotuloja saaneista.

Mutta kun unohtaa osakeyhtiöveron vaikutuksen ja tuijottaa vain numeeris-naivistisia henkilökohtaisen pääomatulon veroprosentteja, päätyy toimittaja Pietiläisen ”epäkohtiin”. Populistien armeijan kuoro ei kykene laulamaan nouteista!

Populistien armeijan kuorolla harjoitukset

Toimittaja Heikki Arolan ”Osinkoverotus näivettää pörssiä” (Näkökulma-palsta HS 30.10.2009) toteaa: ”Pörssilistojen ulkopuolella olevien osakeyhtiöiden omistajilla on mahdollisuus nostaa osinkoja verovapaasti 90 000 euron rajaan saakka vuosittain”, ja hieman jäljempänä: ”Korkein hallinto-oikeus ratkaisi, että käytäntöä voidaan soveltaa myös lääkäriyhtiöihin, jotka tekevät työntekijöistään osakkaita. Palkka pystytään näin muuttamaan verottomaksi pääomatuloksi”; välissä Arola huomauttaa: ”Edellytyksenä on, että yhtiöön on kerätty tietty määrä varallisuutta”.

Jos listaamaton osakeyhtiö todella olisi toimittaja Arolan kuvittelema väline Suomessa veroasuinpaikkaa pitäville, maamme olisi täynnä maailman huippuartisteja ja formulakuljettajia, jotka asuisivat täällä vaaditut 184 päivää vuodessa. Jos toimittaja Arola olisi vaivautunut perehtymään hieman syvemmin mainitsemaansa edellytykseen, hän olisi havainnut, että palkka ei osakeyhtiön kautta muutu verottomaksi; kaikella varallisuudella on lisäksi pitkäaikaisen markkinatuoton sanelema vaihtoehtoiskustannus. Siksi Suomi ei ole huipputuloisten verokeidas.

Tällaisesta raikulipopulismista, poliittisen talouden mediamarkkinoilla vallitsevasta ympärivuotisesta mätäkuusta, annoin useita esimerkkejä Mätäkuun markkinat –pamfletissa; Verotus uusiksi? –kirjan loppuluvussa populistien armeijan kuoron paukuttelu estää lukijoiden ja kuulijoiden itsenäiseen ajatteluun perustuvat vastineet, populistien armeijahan ei raakkaa ketään. Sen juhlaviikot alkavatkin ensi maanantaina, kun vuoden 2008 verotiedot tulevat julkisiksi.

Se, että listautumattoman osakeyhtiön jakamien pääomatulo-osinkojen omistajakohtainen verovapaus kannustaa passiivista sijoittajaa muuntamaan pääomatulona verotetut pörssiosingot aktiivisesti yritysriskiä ottavan yhtiön jakamiksi pääomatulona verotetuiksi osingoiksi, oli vuoden 2005 verouudistuksen toteuttaneen hallituksen ja sen valtiovarainministerin tietoinen valinta yrittäjyyden edistämiseksi – ja luettavissa verouudistuksen taustamuistioista. Listaamattomien pääomatulo-osinkojen verovapaus myös kasvattaa osakeyhtiömuotoisten yritysten alkuinvestoinnin kokoa, kuten argumentoinin Verotus uusiksi? –kirjan loppuluvussa ”Pienten joutsenten tanssi”. Kyllä ne yhtiöt pörssiin menevät, kunhan ovat ensiksi kasvaneet riittävän suuriksi ja ehtineet hajauttaa omistuspohjaansa.

Eikö kommentoijan pitäisi viitata lähteeseensä?

”Ei Suomi heikkoon taalaan kompastu” –näkökulmassa (HS 23.10.2009) toimittaja Jyri Raivio kirjoittaa: ”Yhdysvaltain hallinto sanoo pyrkivänsä vahvaan dollariin, Euroopan keskuspankki vakaisiin valuuttakursseihin”.

Missä ja koska ja kenen toimesta Euroopan keskuspankki on sanonut pyrkivänsä vakaisiin valuuttakursseihin? Se on päinvastoin ilmoittanut lukuisia kertoja pääjohtajansa sanomana että EKP:llä ei ole valuuttakurssitavoitetta. EKP:n hyvin tunnetusta inflaatiotavoitteesta ei seuraa euron vaihtokurssin vakaus, vaan sekä nimellisen että reaalisen korkotason vakaus.

Keynes sanoi asian monisanaisesti The General Theory - pääteoksensa (1936) loppupuolella ja selvimmin teoksessaan A Tract on Monetary Reform (1923): kansakunnan ei ole mieltä sitoa valuuttansa ulkoista arvoa (kultaan Keynesin aikana) vaan noudattaa sellaista korkopolitiikka, joka tuottaa mahdollisimman vakaan korkotason pitkällä aikavälillä.

Keynesiä lukematta jokainen Kullbergin aikaisen rahapolitiikan kokenut oppi asian Suomen 1990-alun laman kautta.