Julkisen talouden kestävyyslaskelmien hauhuu

Valtiovarainministeriö (VM) julkisti eilen 1.2.2010 raportin Julkinen talous tienhaarassa. Finanssipolitiikan suunta 2010-luvulla, Valtiovarainministeriön julkaisuja 8/2010, jonka johtopäätöksiä tämänpäiväiset lehdet selostavat. Kommentoin seuraavassa lyhyesti sitä, miten ja kenelle laskelmat on laadittu.

Raportissa on tietenkin tulostettu ne, mitä laskelmiin on syötetty. Niistä tärkein on olettamus bruttokansantuotoksen (BKT) reaalisen kasvun nopeudesta laskelmien kattaman ajanjakson 2015-2060 kuluessa. Se on keskimäärin vain 1.8 prosenttia vuodessa. Keskussuunnittelijoille on ominaista, että heidän ei tarvitse perustella tosiasioiden ja loogisen päättelyn avulla sitä, miksi he ovat päätyneet avainlukuihinsa.

Todettakoon vertailun vuoksi, että tieteellisessä tutkimuksessa yksi tapa arvioida potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia on tarkastella toteutuneen BKT:n kasvua pitkähköllä ajanjaksolla suhdannehuipusta toiseen, jolloin olettamus on että huippuvuosina toteutunut BKT vastaa potentiaalista BKT:ta. 1980-luvun lopun nousukauden huipusta 1989 viimeksi päättyneen suhdannesyklin huippuun vuoteen 2007 BKT:n reaalikasvu oli keskimäärin 4.4 prosenttia vuodessa. Mutta jos periodia pidennetään viime vuoteen 2009, keskimääräinen kasvuvauhti putoaa 1.9 prosenttiin vuodessa.

Siis VM tavallaan olettaa laskelmiensa taustalla, että joka vuosikymmen tulee esiintymään 1990-alun alun ja viimeisen puolentoista vuoden aikana koettujen tapainen 13 prosentin BKT:n lysähdys, siis kaikkiaan viisi kappaletta ja kaiken lisäksi siten, että niistä viimeinen tulee olemaan vielä nykyistäkin syvempi ja laman syvin vuosi osuu juuri vuodeksi 2060; keskussuunnittelijoilla on täydellinen ennakkotietämys olettamuksen mukaan.

Aloitin kansantaloustieteen opintoni 1964, jolloin karkeakeynesiläinen huuhaa teki tuloaan Suomeen, mutta ei vielä näkynyt oppikirjoissa. Siksi sattumalta opiskelin aivan oikeata taloustiedettä, myös taloudellisen kasvun malleja 1960-luvun lopussa. Niistä opin, että jos talouden kasvu-ura häiriintyy, markkinataloudessa on voimia, jotka palauttavat talouden takaisin entiselle kasvu-uralle. Edellytys on tietenkin se, että talouden instituutioita ei muunneta kasvua hidastaviksi, kuten on Kiinasta esimerkkinä Maon kulttuurivallankumous; taloudellista kasvua ei markkinataloudessa tarvitse keksiä uudestaan, ainoastaan keskusjohtoisessa taloudessa.

Jos taas talouden instituutioita muutetaan aikaisempaa enemmän talouskasvua suosiviksi kuten esimerkiksi kommunisti-Kiinan markkinavetoinen politiikka viimeisen 30 vuoden aikana, talous voi häiriön jälkeen saavuttaa jopa aikaisempaa nopeamman reaalikasvun. Lähin esimerkki tästä on Suomen talouden avautuminen EEA:han, EU:in ja euroon liittymisen vuoksi vuodesta 1993 lähtien, mikä sisälsi yksityistämisiä, suomalaisyritysten kansainvälisen omistuksen sallimisen, aikaisemman ohjailevan yritysverotuksen korvaamista suhteellisen neutraalilla verojärjestelmällä, joka poisti erilaiset suosinnat ja diskriminaatiot investointikohteiden ja niiden rahoituslähteiden välillä. Kun tähän vielä tuli kaupanpäällisiksi bilateraalisen neuvostokaupan aiheuttamien vääristymien poistuminen ”ikuisen” vastapuolen hävittyä kabinettien hämäryyksistä, Suomi koki uuden talousihmeen, jota talousviisaat kutsuvat Nokia-ilmiöksi, mutta joka todellisuudessa johtui edellä kuvaamistani seikoista. Keskussuunnittelijoiden ei siten kannata yrittääkään löytää tai kehittää uutta Nokiaa.

VM on laskelmissaan tietoisesti tarkoitushakuinen kasvattaakseen byrokratiansa valtaa. Ne on siis tehty vain heille itselleen, ei ulkopuolisille tarkkailijoille, jotka voivat unohtaa ne tämän jälkeen.

JK. Virroilla on Hauhuun kylä.