Ääretön miinus äärellinen on ääretön

Ministeri Raimo Sailas (HS Kolumni 20.9.2016) ”Laiminlyönnit synnyttivät 1990-luvun laman” kertaa 1980-luvun loppupuolen virkamiestaruja, mutta ei osoita vieläkään ymmärtävän sitä, miksi rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeinen rahapolitiikka ajoi Suomen kansantalouden karille.

Sailas vain toteaa: ”rahoitusmarkkinoiden vapauttamista seurasi luotonannon räjähdysmainen kasvu 1980-luvun lopulla. Löysä raha johti kiinteistöjen, asuntojen ja arvopaperien hintojen jyrkkään nousuun ja palkkojen liukumiseen.”

Miksi näin kävi, sitä Sailas ei analysoi.

Ulkomaisen luotonoton vapauttamisen jälkeen pankkien luotonanto ja talletukset kasvoivat nopeutuen. Suomen Pankki yritti imuroida löysää rahaa markkinoilta vaatimalla pankeilta kassavarantotalletuksia.

Mutta koska Suomen Pankki oli – ja on edelleen - poliitikkojen pankki eli koska se pelkäsi kiristävän rahapolitiikan jarruttavan kasvua ja työllisyyttä, se maksoi pankeilta vaadituille kassavarantotalletuksille markkinakorkoa eli samaa korkoa, jolla pankit toivat rahaa ulkomailta. Tämän vuoksi kassavarantovelvoite ei rokottanut ulkomaisen rahan maahantuonnin kannattavuutta vaan johti kiinteistöjen ja osakkeiden hinnat räjähtävälle uralle.

Rahapolitiikan keskiössä on siten niin kutsuttu rahamäärän kasvukerroin tai luotonlaajennuskerroin: mitä enemmän pankeilla on vapaita reservejä keskuspankissa, sitä enemmän ne voivat kasvattaa talletuksia ja laajentaa luotonantoa. Pankkien pakolliset talletukset keskuspankissa edustavat vuotoa, joka hidastaa talletusten ja luotonannon kasvua.

Mutta jos keskuspankki maksaa talletuskannan lisäyksen perusteella määräytyville vaadituille kassareserveille samaa markkinakorkoa, jolla pankit ovat alunalkaen tuoneet ulkomaista rahaa ja lisänneet luotonantoa, keskuspankin yritys imuroida rahaa markkinoilta ei hidastakaan talletus- ja luottokannan kasvua; pankkien on kannattavaa jatkaa ulkomaisen rahan tuontia eli rahamäärän marginaalinen kasvukerroin on itse asiassa ääretön.

Oppikirjoissa luonnollisesti havainnollistetaan luotonlaajennuskerrointa olettaen, että pankkien pakollisille kassavarantotalletuksille ei makseta mitään korkoa, jolloin oppikirjojen yksinkertainen money multiplier on äärellinen luku.

Äärettömän ja äärellisen erotus on ääretön

On selvä, että tällaisella keinovalikoimalla Suomen Pankki oli voimaton.

Tietysti muutkin seikat vaikuttivat 1980-luvun rahapolitiikan tehottomuuteen, tärkeimpänä kiinteä valuuttakurssi: vapaiden pääomaliikkeiden vallitessa kiinteän vaihtokurssin puolustaminen johtaa rahapolitiikan tehottomuuteen Mundell -mallin mukaan. Tämän opimme Dernburg-McDougall Macroeconomics –kirjan 2. painoksesta jo syyskuussa 1968.

Mutta hoitaa löysän rahan imurointia äärettömän luotonlaajennuskertoimen avulla on luonnollisesti toivotonta suhteessa äärelliseen kertoimeen.

1980-luvun lopun dogmatismista on vaikea päästä eroon – ja kaikki eivät haluakaan luopua siitä. Siksi Sailaksen välittämillä virkamiestaruilla on kysyntää