Kreikalle lankeaa uusittaviksi tänä vuonna 50 miljardin euron lainat. Lisälainaa pitäisi saada 30 miljardia euroa suunnitellun tämänvuotisen budjettivajeen rahoittamiseksi. Kreikan BKT oli viime vuonna noin 240 miljardia euroa, Suomen 171 miljardia.
Jos julkisen velan reaalikorko on alhaisempi kuin kansantalouden reaalikasvu BKT:n trendillä, julkinen velka suhteessa BKT:hen pysyy vakaana, vaikka julkisen sektorin tulojen ja menojen erotus ilman velan korkoja eli nk. ensisijainen budjettierotus (primary deficit) olisi lievästi negatiivinen. Sama taloustieteen perusopinnoista tuttu aritmetiikka pätee maan ulkomaisen velan kurissa pysymiseen; ks. Taloustiede tänään, ss. 224-225.
Jos reaalikorko on reaalikasvua korkeampi, pienikin ensisijainen budjettivaje (tai vaihtotaseen vaje) kasvattaa lopulta julkista (ulkomaista) velkaa BKT:tä nopeammin eli velkaantuminen on räjähtävällä, kestämättömällä uralla, jollaiseksi valtiovarainministeriö OLETTAA Suomen tulevaisuuden vuoteen 2060 asti.
Kreikan lainojen nykyisellä noin 6 prosentin korkotasolla ja euroalueen inflaatiotavoite huomioiden reaalikorko olisi keskimäärin neljä prosenttia, jos Kreikka saisi uusittua lainakantansa 5-10 vuoden pituisin lainoin. Kreikan keskikasvu 10-vuotiskautena 1999 - 2008 oli suunnilleen juuri neljä prosenttia vuodessa. Se oli tosin osaksi Kreikan eurojärjestelmään hyväksymisen ansiota. Menneen vuosikymmenen valossa Kreikalla olisi siten kyky pidemmällä aikavälillä pitää velka hallinnassa suhteessa BKT:hen.
Kun mannaa satoi eli kun Kreikka pääsi nauttimaan euroalueen (Saksan) alhaisista koroista, kreikkalaisten poliitikkojen oli vain mahdotonta ratkaista ikuista ongelmaansa kasvattaa hyvinäkin vuosina budjettialijäämiä, jotka muuttuivat ammottaviksi vuoden 2008 lopussa kun kansainvälinen rahoituskriisi puhkesi yleiseksi talouskriisiksi.
Minne manna satoi? Ifo-instituutti on julkaissut muistion Kreikan talouden tilasta käyttäen lähinnä OECD:n tilastoja. Sen mukaan vuosina 1999-2008 Kreikassa (i) valtion työntekijöiden palkkataso nousi kokonaista 62 prosenttia enemmän kuin keskimäärin euroalueella vastaavana ajanjaksona, (ii) tulonsiirrot kasvoivat 74 prosenttia nopeammin kuin koko kansantalous, (iii) säästämisaste aleni euromaiden alhaisimmalle tasolle ja (iv) keskituloisen työntekijän eläke vuoden 2006 etujen mukaan tulisi olemaan 111 prosenttia aktiivityöajan nettoansioista maksettuaan vain 15 vuotta eläkemaksuja (Saksassa 61 prosenttia 35 vuoden jälkeen).
Kolme tai neljä vuotta kestävä julkisten palkkojen, tulonsiirtojen ja eläkkeiden jäädytys ei siten pitäisi olla kummoinenkaan tehtävä Suomen vuosien 1992 – 1997 perspektiivistä. Mutta kreikkalaispopulistit saavat arvovaltaisia neuvoja.
Presidentti Reaganin neuvonantajana toiminut ja nykyistä Obamaakin konsultoiva Harvardin professori Martin Feldstein piti Bloombergin uutisen mukaan fantasiana sitä, että Kreikka kykenisi supistamaan budjettivajeensa viime vuoden yli 12 prosentista kolmeen prosenttiin BKT:sta vuoteen 2012 mennessä, ja todellisena vaihtoehtona joko lainojen hoitamatta jättämistä tai eurosta irtaantumista ja devalvointia tai molempia.
Kuinka suuri deflaatio Kreikassa syntyisi, jos se siirtyisi ”uusdrakmaan” ja devalvoisi ja aloittaisi vyönkiristyksen? Kreikan valtion lainathan jäisivät euromääräisiksi, jos lainanantajien joukossa olisi yksikin ulkomainen sijoittaja. Samoin Kreikan pankeilla ja suuryrityksillä on euro- tai muun ulkomaanrahamääräisiä lainoja, koska koko Kreikan lainanotto ulkomailta eli vaihtotaseen vaje on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjettivaje. Vain kotitalouksien asunto- ja kulutusluotot saattaisivat olla muutettavissa uusdrakmoiksi. Kaikkiaan siis devalvoinnin takia euromääräisten lainojen arvo uusdrakmoissa nousisi aivan kuin Suomessa 1992-1993. Kreikan pankit tuskin pysyisivät pystyssä ilman tukia.
Kreikan talouden olisi devalvoinnin jälkeen kasvettava todella nopeasti, muutaman vuoden ehkä 6-7 prosentin luokkaa, kyetäkseen hoitamaan lainansa, koska sen valtion lainojen reaalikorko ei suinkaan laskisi vaan nousisi suhteessa euromaihin kunnes Kreikka olisi saanut valtion velkansa selvästi alenemaan BKT:hen verrattuna. Devalvoinnin jälkeen Kreikalta vaadittaisiin paljon suurempaa fantasiaa, vyön kiristystä, kuin pysymällä eurossa.
Nyt on puheiden ja finanssimarkkinoiden vastaisten sympatioiden keräämisen aika, mihin kuuluu asiantilan syyseuraussuhteiden tahallinen vääristely: Kreikan poliitikothan kritikoivat sitä, että sen valtion lainojen suursijoittajille vakuutusta myyneet instituutiot ovat tähän mennessä tehneet voittoa! – Aivan kuin Mätäkuun markkinat kuvaa suomalaista yhteiskunnallisesti tiedostavaa poliittisen talouden toimituskulttuuria.
- Vakuutuskorvauksethan lankevat maksettaviksi vasta, kun Kreikka jättää lainansa hoitamatta.
Rahoitusteorian reaalioption logiikka pätee politiikan markkinoilla toimijoihin: kannattaa aina viivyttää viimeiseen saakka ennen kuin on pakko tehdä kipeät päätökset, josko onni kääntyisi; tai silloin kun onnea on, kuten suomalaisilla poliitikoilla oli vuosituhannen vaihteessa Soneran kanssa, odotetaan ahneudessa ohi onnenhetken, josko onni olisi tulevaisuudessa vielä parempi, kunnes mannan kansalle jakamisen asemasta joudutaankin pakon sanelemina keräämään kansalta markat!
perjantai 19. maaliskuuta 2010
tiistai 9. maaliskuuta 2010
Valtio ei velkaantunut helmikuussa
Valtiokonttorin web-sivulta käy ilmi, että valtion velka ja likvidikassa olivat 28.2.2010 suunnilleen samalla tasolla kuin tammikuun lopussa eli sen nettovelanotto oli nolla. Tästä voi jokainen tehdä johtopäätöksensä: ekonomisti tarvitsee kolme havaintoa piirtääkseen trendin, journalisti kaksi, mutta sosiologi yleistää jo yhdestä.
Ministeri Katainen ex cathedra
”Julkiseen talouteen on syntynyt pysyvä 10 miljardin euron vaje, koska finanssikriisin johdosta BKT:n kasvuvauhti on pudonnut pysyvästi”, ilmoitti valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitelmässään "Taloudellinen tilanne ja julkisen talouden haasteet" Taloustieteellisessä Yhdistyksessä 8.3.2010.
Tilaisuus oli ex cathedra: virka-asemansa takia puhuja esiintyy erehtymättömänä ja ilmoittaa perustelematta uskon asioista ja niihin liittyvistä opetuksista. Ministeri Katainen jopa iloitsi siitä, että näistä kysymyksistä vallitsee laaja yhteisymmärrys ja että hän ei ole nähnyt kyseenalaistettavan julkisen talouden kestävyysongelmaa.
Ministeri ja hänen taustajoukkonsa eivät selvästikään lue blogiani. Kirjoitukset 2.2.10, 21.2.10, 22.2.10 ja 23.2.10 edustavat vain jäävuoren huippua kritiikistä, jota perustellusti voi esittää valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajearviosta. VM sotkee laskelmissaan seuraavan 50 vuoden aikana yksityisen ja julkisen työeläkejärjestelmän, kuntien ja valtion tulot ja menot siten, että yläsavolainen mykyrokkakin on jäsentyneempi kokonaisuus.
Tilaisuus oli ex cathedra: virka-asemansa takia puhuja esiintyy erehtymättömänä ja ilmoittaa perustelematta uskon asioista ja niihin liittyvistä opetuksista. Ministeri Katainen jopa iloitsi siitä, että näistä kysymyksistä vallitsee laaja yhteisymmärrys ja että hän ei ole nähnyt kyseenalaistettavan julkisen talouden kestävyysongelmaa.
Ministeri ja hänen taustajoukkonsa eivät selvästikään lue blogiani. Kirjoitukset 2.2.10, 21.2.10, 22.2.10 ja 23.2.10 edustavat vain jäävuoren huippua kritiikistä, jota perustellusti voi esittää valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajearviosta. VM sotkee laskelmissaan seuraavan 50 vuoden aikana yksityisen ja julkisen työeläkejärjestelmän, kuntien ja valtion tulot ja menot siten, että yläsavolainen mykyrokkakin on jäsentyneempi kokonaisuus.
torstai 4. maaliskuuta 2010
Kova kovaa vastaan
Helsingin Sanomien (HS) pääkirjoituksen 2.3.2010 otsikko ”AKT:n lakonuhkat eivät saa sympatiaa” oli näyttävästi Auto- ja kuljetusalan työntekijäjärjestön AKT:n vastainen. Varsinainen teksti sisälsi vain pahoittelua, ”AKT:n lakkoherkkyys on harmillista”, ja toivoi ”AKT:ltä kohtuullisuutta vaatimuksissaan ja vastuullisuutta yhteiskunnalle tärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi"; harvoin yhteiskunnalle mitättömien toimintojen edustajat ovatkaan lakossa, poikkeuksena Korkeakoulujen henkilöstöliitto KHL 1980-luvun puolivälissä.
HS muistutti kuitenkin: ”Lähes jokaisen avainalan lakon yhteydessä Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) vaatii työntekijöiden lakko-oikeuksien tiukentamista”. Yksi tiukennuksen tarve olisi kieltää ammattiliitoilta tukilakkoilu ja yleislakot: todellisen poliittisen lakon järjestämisessä ei tarvita ammattiliittoja. USA kielsi ne jo vuonna 1947 poistaessaan Roosevelt’in New Deal’in luomia tehottomuuksia.
Tehokkain keino välttää AKT:n kaltaiset lakot olisi muuttaa lainsäädäntöä siten, että lakon voi aloittaa, vain jos jäsenäänestyksen määräenemmistö kannattaa sitä, esimerkiksi 60 prosenttia tai 2/3. Silloin työntekijätkin todennäköisesti olisivat paremmin selvillä siitä, miksi ovat lakossa: ay-toimitsijoiden suuren egon vai todellisten taloudellisten syiden vuoksi.
Samaa pahoittelee HS:n Merkintöjä-palstalla Antti Blåfield tänään 4.3.2010 korostettuaan kuitenkin työnantajien murtaneen sopimusyhteiskunnan: ”Kyse ei ole enää vain ihmisten oikeuksien puolustamisesta, vaan jäsenet pakotetaan väliajoin lakonuhkaan tai lakkoon, jotta saadaan nolla pilkku jotain enemmän kuin naapuriliiton työntekijät. Aggressiivisimmat liittojohtajat toimivat yleensä suojassa olevilla aloilla, joilla peruskysyntä on taattu”.
Kilpailun edellysten parantaminen satamatoiminnoissa ja huolinta-alalla toimivien yritysten välillä olisikin todellinen keino murtaa AKT:n vastakartelli työntekijäpuolella; kilpailulainsäädäntömme ja -virastomme on hampaaton. Kun olin ensimmäistä vuotta Englannissa 1977-1978, ahtaajien palkka oli Cardiffissa selvästi korkeampi kuin suomalaisen tai englantilaisen yliopiston professorin vuosipalkka; ollessani siellä viimeksi pidempään 1992 ahtaajan ansiot Cardiffissa vastasivat suomalaisen yliopiston assistentin palkkaa – ja ahtaajat olivat yksityisyrittäjiä, mutta tyytyväisiä sekä tuloihinsa että työoloihinsa.
Puheenjohtaja Kataisen tasa-arvotupovaalivoitot eivät riitä kuromaan luokanopettajien ansioita ahtaajien ansioiden tasolle hänen elinaikanaan; edelliset aloittavat alle 30000 eurosta viiden vuoden yliopistotutkinnon jälkeen, kun ahtaajien vuosiansiot ovat 47000 euroa lehtitietojen mukaan.
Blåfield muisti kuitenkin korostaa: ”Mutta vielä Timo Räty ja pojat ovat sankarpoikia”. Myös matkalaukkusumassa Blåfield puolusti ylihintaisen ammattitaidottoman työn etuja 14.1.2010 ”Vastuuta palvelusta ei voi ulkoistaa” (HS 14.1.2010); sympatiaa ei löytynyt työnantajalle eikä palvelun ulkoistajalle Finnairille. Olen ulkoistanut pukujen tekemisen Haloselle/Carlssonille: Blåfieldin logiikalla olen vastuussa siellä myynnissä olevista puvuista.
Saman mielipidepalstan ”Vastakkaisasettelu on täällä taas” –kirjoituksessa Juha Akkanen tuki samoin selkeästi AKT:tä: ”puheenjohtaja Timo Räty on sellainen, jonka kanssa ei kannata turhaan haastaa riitaa. Suomen kansantalouden orastava kasvu on sivuseikka, kun Räty hiiltyy” (HS 26.2.2010). Myös Akkanen muisti korostaa työmarkkinatilanteesta: ”Jos pitäisi ratkaista riitelyn aloittaja, niin kyllä se on työnantaja”.
Vain viisi vuotta sitten "Kova kovaa vastaan" otsikoidussa toimittaja Aaltosen kirjoituksen (HS 21.11.2004) houkutusjohdannossa luki: "AKT on ennenkin sulkenut satamat, kun autoliikenteen lakko ei ole tehonnut. Se on kova ase, joka halvaannuttaa Suomen nopeasti. Tällä kerralla työnantajat ovat ottaneet käyttöön samat keinot".
En ymmärtänyt silloin lainkaan viimeisen lauseen tosiapohjaa eikä kirjoituskaan selostanut sitä, mitä työnantajien ”kova kovaa vastaan” –keinot olisivat olleet, vaikka sanoikin Autoliikenteen työnantajaliiton olleen altavastaajana silloisessa propagandasodassa. Lakkoa vastaava työnantajan toimenpide on työsulku, mutta työnantaja ei pannut niitä silloin toimeen eikä myöskään uhannut työsuluilla.
HS kirjoittaa tietysti siten, kuin lukijat haluavat sen kirjoittavan HS:n teettämien mielipidetiedustelujen mukaan; sillä tavoin HS maksimoi levikkinsä. Lukijat siis ratkaisevat HS:n työmarkkinakirjoittelun pitkän linjan.
HS muistutti kuitenkin: ”Lähes jokaisen avainalan lakon yhteydessä Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) vaatii työntekijöiden lakko-oikeuksien tiukentamista”. Yksi tiukennuksen tarve olisi kieltää ammattiliitoilta tukilakkoilu ja yleislakot: todellisen poliittisen lakon järjestämisessä ei tarvita ammattiliittoja. USA kielsi ne jo vuonna 1947 poistaessaan Roosevelt’in New Deal’in luomia tehottomuuksia.
Tehokkain keino välttää AKT:n kaltaiset lakot olisi muuttaa lainsäädäntöä siten, että lakon voi aloittaa, vain jos jäsenäänestyksen määräenemmistö kannattaa sitä, esimerkiksi 60 prosenttia tai 2/3. Silloin työntekijätkin todennäköisesti olisivat paremmin selvillä siitä, miksi ovat lakossa: ay-toimitsijoiden suuren egon vai todellisten taloudellisten syiden vuoksi.
Samaa pahoittelee HS:n Merkintöjä-palstalla Antti Blåfield tänään 4.3.2010 korostettuaan kuitenkin työnantajien murtaneen sopimusyhteiskunnan: ”Kyse ei ole enää vain ihmisten oikeuksien puolustamisesta, vaan jäsenet pakotetaan väliajoin lakonuhkaan tai lakkoon, jotta saadaan nolla pilkku jotain enemmän kuin naapuriliiton työntekijät. Aggressiivisimmat liittojohtajat toimivat yleensä suojassa olevilla aloilla, joilla peruskysyntä on taattu”.
Kilpailun edellysten parantaminen satamatoiminnoissa ja huolinta-alalla toimivien yritysten välillä olisikin todellinen keino murtaa AKT:n vastakartelli työntekijäpuolella; kilpailulainsäädäntömme ja -virastomme on hampaaton. Kun olin ensimmäistä vuotta Englannissa 1977-1978, ahtaajien palkka oli Cardiffissa selvästi korkeampi kuin suomalaisen tai englantilaisen yliopiston professorin vuosipalkka; ollessani siellä viimeksi pidempään 1992 ahtaajan ansiot Cardiffissa vastasivat suomalaisen yliopiston assistentin palkkaa – ja ahtaajat olivat yksityisyrittäjiä, mutta tyytyväisiä sekä tuloihinsa että työoloihinsa.
Puheenjohtaja Kataisen tasa-arvotupovaalivoitot eivät riitä kuromaan luokanopettajien ansioita ahtaajien ansioiden tasolle hänen elinaikanaan; edelliset aloittavat alle 30000 eurosta viiden vuoden yliopistotutkinnon jälkeen, kun ahtaajien vuosiansiot ovat 47000 euroa lehtitietojen mukaan.
Blåfield muisti kuitenkin korostaa: ”Mutta vielä Timo Räty ja pojat ovat sankarpoikia”. Myös matkalaukkusumassa Blåfield puolusti ylihintaisen ammattitaidottoman työn etuja 14.1.2010 ”Vastuuta palvelusta ei voi ulkoistaa” (HS 14.1.2010); sympatiaa ei löytynyt työnantajalle eikä palvelun ulkoistajalle Finnairille. Olen ulkoistanut pukujen tekemisen Haloselle/Carlssonille: Blåfieldin logiikalla olen vastuussa siellä myynnissä olevista puvuista.
Saman mielipidepalstan ”Vastakkaisasettelu on täällä taas” –kirjoituksessa Juha Akkanen tuki samoin selkeästi AKT:tä: ”puheenjohtaja Timo Räty on sellainen, jonka kanssa ei kannata turhaan haastaa riitaa. Suomen kansantalouden orastava kasvu on sivuseikka, kun Räty hiiltyy” (HS 26.2.2010). Myös Akkanen muisti korostaa työmarkkinatilanteesta: ”Jos pitäisi ratkaista riitelyn aloittaja, niin kyllä se on työnantaja”.
Vain viisi vuotta sitten "Kova kovaa vastaan" otsikoidussa toimittaja Aaltosen kirjoituksen (HS 21.11.2004) houkutusjohdannossa luki: "AKT on ennenkin sulkenut satamat, kun autoliikenteen lakko ei ole tehonnut. Se on kova ase, joka halvaannuttaa Suomen nopeasti. Tällä kerralla työnantajat ovat ottaneet käyttöön samat keinot".
En ymmärtänyt silloin lainkaan viimeisen lauseen tosiapohjaa eikä kirjoituskaan selostanut sitä, mitä työnantajien ”kova kovaa vastaan” –keinot olisivat olleet, vaikka sanoikin Autoliikenteen työnantajaliiton olleen altavastaajana silloisessa propagandasodassa. Lakkoa vastaava työnantajan toimenpide on työsulku, mutta työnantaja ei pannut niitä silloin toimeen eikä myöskään uhannut työsuluilla.
HS kirjoittaa tietysti siten, kuin lukijat haluavat sen kirjoittavan HS:n teettämien mielipidetiedustelujen mukaan; sillä tavoin HS maksimoi levikkinsä. Lukijat siis ratkaisevat HS:n työmarkkinakirjoittelun pitkän linjan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)