Mikä on eläkerahastojen tarkoitus?

Helsingin Sanomat (HS) onnistui tukahduttamaan keskustelun eläkerahastojen tarkoituksesta, joka alkoi vakuutusmatemaatikko, tohtori Olli Pusan kirjoituksesta ”Eläkejärjestelmää uhkaa umpikuja” (HS Mielipide 26.4). Ehkä siinä oltiin tulossa vaarallisen lähelle oikeita tosiasioita eikä enää pelattukaan kuvitelluilla tosiasioilla, joiden rummuttaminen julkisuudessa on eläkejärjestelmästä itselleen ylisuuria palkkoja ja palkkioita rohmuavien etujen mukaista.


Pusa: ”Vuonna 2009 Eläketurvakeskus (ETK) ennusti yksityisen eläkejärjestelmän rahastojen kasvavan (nykyrahassa) alle sadasta miljardista lähes 400 miljardiin vuonna 2075”. Huomaa, että Pusa tarkoitti vain yksityistä sektoria.

Pusa jatkoi: ”Ketä varten näitä rahastoja kerätään? Tel:n alkuperäinen idea oli, että rahastot ovat pääosin puskureita, joilla tasoitetaan suurten ikäluokkien eläkekustannuksia”.

HS:n julkaisi ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantalan kommentin: ”Tavoitteena on säällinen eläke kohtuullisin kustannuksin” (HS Mielipide 28.4.2011), joka pelottelee lukijoita uskomattomalla tavalla: ”Pusan mielestä kohtuullisessa työeläkejärjestelmässä nykyisen pituisella työuralla saisi noin viidenneksen nykymallin antamaa paremman eläkkeen ja eläke olisi sidottu nykyistä parempaan indeksiin. Alkuvaiheessa lisäkustannukset ilmeisesti katettaisiin purkamalla eläkerahastot. Mutta entä sitten? Kun rahastot olisi syöty, eläkemaksuja tulisi nostaa noin 40-45 prosenttiin palkoista.”

Otetaanpa vertailuksi Saksa, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat kooltaan vain takaamassa eläkejärjestelmän maksuvalmiuden: rahastot olivat vuonna 2005 neljä prosenttia BKT:sta, kun Suomessa ne olivat silloin 66 prosenttia. Saksa on siten maa, joka on Rantalan tarkoittamassa tilassa eläkerahastonsa syöneenä.

Saksassa työeläkkeiden bruttotaso eläkkeelle siirryttäessä on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa, mutta koska eläketuloa ei veroteta, nettotulo ei putoa; Saksassa eläketulo on tulossa vähitellen tuloveron alaiseksi siten, että vasta vuonna 2040 koko eläke tulee olemaan veronalaista tuloa, josta tietenkin tehdään vähennyksiä meidän eläketulovähennyksen tapaan ennen kuin päädytään verotettavaan eläketuloon.

Saksassa työeläke on sidottu sataprosenttisesti palkkatason nousuun, joten saksalaista eläkeläistä ei uhkaa köyhyys elämän ehtoopuolella kuten suomalaista, jonka eläke on sidottu vain 20 prosenttisesti ansiotason nousuun. Saksan väestörakenne on hyvin Suomen kaltainen; elinaikakertoimen asemasta Saksa korjaa eläkkeiden yleistasoa eläkeläisten ja työllisten suhteen muutoksilla. Tällä hetkellä Saksassa työeläkemaksu on alle 20 prosenttia palkoista, mutta Suomessa yli 22 prosenttia.

Siis työelämään tulevan nuoren kannalta Saksan pakollinen eläkejärjestelmä takaa Suomea paremmat eläke-edut, mutta Suomea alhaisemmin työeläkemaksuin; Rantalan pelottelu ei siten vastaa hänen peräänkuuluttamiaan ”talouden realiteetteja ja matematiikan lakeja”.

Kaiken lisäksi voisimme syödä pakollisen työeläkejärjestelmän ylirahastot. Siitähän alkaisivat vasta oikeat kulutusjuhlat, josta seuraisi myös valtaisa uustyöpaikkojen perustanta Suomessa. Pelotteleehan Rantalakin: ”Yli 40 prosentin eläkemaksuilla monet työt siirtyisivät muualla tehtäviksi”.

Eläkerahastojen syöminen ei luonnollisestikaan ole mielekästä, vaan jos siirtyisimme Tel:n alkuperäisen ajatuksen mukaiseen Saksan järjestelmään, eläkerahastojen pitkän aikavälin neljän prosentin reaalituottotavoitetta vastaava tuotto kannattaisi verottaa joka vuosi valtiolle. Silloin eläkerahastojen tarkoitus olisi selkeä.