Kuntien nettovelka oli kesäkuun 2011 lopussa positiivinen eli 2,1 mrd euroa, jossa oli kasvua tasan miljardi vuoden 2010 lopusta; ks. Tilastokeskuksen julkisyhteisöjen rahoitustilinpidosta paikallishallinto.
Kuntien toimintamenot kasvoivat 5 prosenttia tammi–syyskuussa 2011 edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna; kuntien verotulot kasvoivat 6 prosenttia ja valtionosuudet 3 prosenttia; kuntien vuosituottojen ja -kulujen erotus eli vuosikate kasvoi samana vertailujaksona vallan 17 prosenttia (!) Tilastokeskuksen kuntien talouden neljännesvuositilaston mukaan.
Eipä ihme, että Etelä-Savon kunnilla on varaa kustantaa synnytysosastoa sekä Mikkelissä että Savonlinnassa, vaikka koko maakunnassa syntyy vain pari kolme vauvaa vuorokaudessa; ks. Helsingin Sanomat, kotimaa 28.11.2011.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään, "jos kunnat pitävät kunnallisveronsa nykyisellä tasolla, seuraavien kolmen valtuustokauden aikana – siis 12 vuodessa – kuntien nettovelka kymmenkertaistuu(!)", tuskin tarkoittaa sitä, että kuntien nettoVARAT nousisivat 21 miljardiin euroon.
Aidon, tosiasioihin perustuvan journalismin asemasta pääkirjoitus kertoo siitä, minkä tahon sylikoira lehti tahtoo tällä hetkellä olla vahvistaakseen levikkiään. Lehdelle vuodatetussa laskelmassahan reki on valjastettu hevosen eteen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. marraskuuta 2011
tiistai 23. helmikuuta 2010
Rukan sulat lumet
”Työurien pidentäminen on paras keino parantaa julkisen talouden tasapainoa”. Oletteko missään nähneet edes sadan sanan tosiasiat huomioon ottavaa johdonmukaista päättelyä siitä, miten työurien pidentäminen parantaa julkisen sektorin tulojen ja menojen todellista erotusta, siis virtatasapainoa, ja niiden varantoa eli julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Mitään selkeätä logiikkaa ei ole olemassa. On olemassa vain Göbbels-hokema ja ”kolmannen tien” pakottamishalu Mätäkuun markkinat –tyyliin.
On selvä, että jos kansakuntamme kansainvälistä kauppaa käyden tekee enemmän töitä, se kohottaa elintasoamme. Ei ole väliä sillä teemmekö pidempää työuraa alku- vai loppupäässä tai nouseeko työikäisten työhön osallistumisen aste. Työttömistä ja työelämän ulkopuolella olevista on suhteellisen helposti työllistettävissä noin puolimiljoonaa henkilöä kohtuullisen sopeutumisajan kuluessa. Ainoa vaatimus on poistaa pienituloisten ja ikääntyneiden köyhyysloukut. Jälkimmäinen on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömyyseläkeputken kautta päästään vanhuuseläkkeelle lähes samoin eduin kuin olemalla täyspäivätyössä. Työttömyyseläkeputkessa olevalla on käytännössä työntekokielto; vaadittu palkka, jolla hän osallistuisi työelämään, on niin korkea että sellaisia työpaikkoja ei ole olemassa; hänen ei kannata ryhtyä ammatin- tai liikkeenharjoittajaksikaan, koska olemalla työttömyyseläkeputkessa hänen lopullinen työeläkkeensä tulee olemaan korkeampi.
Köyhyysloukkujen poistamisestakaan ei seuraa julkisen sektorin rahoitusaseman automaattinen parantuminen. Valtion ja kuntien tulo- ja menoperusteet sekä tulonsiirrot ovat olleet jatkuvassa valinkauhassa sinä noin 55 vuoden aikana kun olen seurannut talousasioita. Valtion bruttovelatkin ovat välillä olleet melkein nolla ja valtio oli hyvin pitkään nettomääräisesti itseasiassa suuri saamamies, koska se oli suuri lainanantaja. Myös veroaste nousi 1960-luvun lopun selvästi alle 30 prosentista nopeasti 40 prosenttiin, mutta laski jälleen 37 prosenttiin, nousten 1990-luvulla uudestaan 47 prosenttiin (viisaus kritikoitu Mätäkuun markkinat -kirjassa), josta se laski alle 43 prosentin ennen nykylamaa.
Emme suinkaan elä maailmassa, jossa julkisen sektorin vero-, meno- ja tulonsiirtoperusteet ovat lyödyt kiinni seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi. Eliittimme puhuu koodikieltä, koska media ei ole kiinnostunut eliitin päättelystä, vaan ainoastaan siitä kuka sanoo ja mitä. Virkamies-, etujärjestö- ja poliittisen eliitin päättely, jos sellaista ylipäänsä on olemassa, tosiasioineen tulisi altistaa julkiselle kritiikille.
On selvä, että jos kansakuntamme kansainvälistä kauppaa käyden tekee enemmän töitä, se kohottaa elintasoamme. Ei ole väliä sillä teemmekö pidempää työuraa alku- vai loppupäässä tai nouseeko työikäisten työhön osallistumisen aste. Työttömistä ja työelämän ulkopuolella olevista on suhteellisen helposti työllistettävissä noin puolimiljoonaa henkilöä kohtuullisen sopeutumisajan kuluessa. Ainoa vaatimus on poistaa pienituloisten ja ikääntyneiden köyhyysloukut. Jälkimmäinen on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömyyseläkeputken kautta päästään vanhuuseläkkeelle lähes samoin eduin kuin olemalla täyspäivätyössä. Työttömyyseläkeputkessa olevalla on käytännössä työntekokielto; vaadittu palkka, jolla hän osallistuisi työelämään, on niin korkea että sellaisia työpaikkoja ei ole olemassa; hänen ei kannata ryhtyä ammatin- tai liikkeenharjoittajaksikaan, koska olemalla työttömyyseläkeputkessa hänen lopullinen työeläkkeensä tulee olemaan korkeampi.
Köyhyysloukkujen poistamisestakaan ei seuraa julkisen sektorin rahoitusaseman automaattinen parantuminen. Valtion ja kuntien tulo- ja menoperusteet sekä tulonsiirrot ovat olleet jatkuvassa valinkauhassa sinä noin 55 vuoden aikana kun olen seurannut talousasioita. Valtion bruttovelatkin ovat välillä olleet melkein nolla ja valtio oli hyvin pitkään nettomääräisesti itseasiassa suuri saamamies, koska se oli suuri lainanantaja. Myös veroaste nousi 1960-luvun lopun selvästi alle 30 prosentista nopeasti 40 prosenttiin, mutta laski jälleen 37 prosenttiin, nousten 1990-luvulla uudestaan 47 prosenttiin (viisaus kritikoitu Mätäkuun markkinat -kirjassa), josta se laski alle 43 prosentin ennen nykylamaa.
Emme suinkaan elä maailmassa, jossa julkisen sektorin vero-, meno- ja tulonsiirtoperusteet ovat lyödyt kiinni seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi. Eliittimme puhuu koodikieltä, koska media ei ole kiinnostunut eliitin päättelystä, vaan ainoastaan siitä kuka sanoo ja mitä. Virkamies-, etujärjestö- ja poliittisen eliitin päättely, jos sellaista ylipäänsä on olemassa, tosiasioineen tulisi altistaa julkiselle kritiikille.
torstai 11. helmikuuta 2010
Virkkunen lähtee
Päivän mediauutinen on se, että Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja vaihtuu 1.4.2010. Nykyinen Janne Virkkunen siirtyy projektitehtävien kautta eläkkeelle ensi vuodenvaihteessa. Toivottavasti Virkkunen julkaisee jossakin Kauppatieteiden kandidaattiyhdistys ry:ssä 30.1.2010 pitämänsä vuosijuhlapuheen.
Sen loppupuolen sanomista yksi oli, että silloin kun lehti kirjoittelullaan ajaa parempaa huomista, sen ei tarvitse oikaista kaikkia virheellisiä yksityiskohtia.
Siis politikoidessaan tasavallan tärkein lehti saa valehdella kuten Mätäkuun markkinat –pamfletissa osoitin; vertaa kirjoitukseni 1.2.2010 tässä blogissa siitä, mitä Virkkunen sanoi saman puheen jälkeisessä keskustelussa tasavallan tärkeimmästä henkilöstä.
Sen loppupuolen sanomista yksi oli, että silloin kun lehti kirjoittelullaan ajaa parempaa huomista, sen ei tarvitse oikaista kaikkia virheellisiä yksityiskohtia.
Siis politikoidessaan tasavallan tärkein lehti saa valehdella kuten Mätäkuun markkinat –pamfletissa osoitin; vertaa kirjoitukseni 1.2.2010 tässä blogissa siitä, mitä Virkkunen sanoi saman puheen jälkeisessä keskustelussa tasavallan tärkeimmästä henkilöstä.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Virkkunen: Vanhanen valehtelee
Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys r.y. vietti 85. vuosijuhlaansa Ravintola Pörssissä viime lauantai-iltana 30.1.2010. Vastatessaan yleisön kysymyksiin ja kommentteihin päivällispuheen ”Ajankohtaista mediamaailmasta” pitänyt Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen totesi, että syy miksi tasavallan tärkeimmän henkilön, pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämä kiinnostaa myös Helsingin Sanomia on se, että Vanhanen valehtelee, minkä hän myös toisti.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Niin media kaikaa kuin siihen raikaa!
”Kaikki ammattikunnat ovat maallikkojen vastaisia salaliittoja”, sanoi George Bernard Shaw perinnetiedon mukaan. Taloustieteilijöitä syytetään usein taas siitä, että päätöksentekijä saa useamman tilannearvion kuin taloustieteilijöiden luku, joilta hän tilasi tilannearvion. Tämä ei koske Suomea, koska meillä päätöksentekijä ei tilaa tilannearvioita riippumattomilta tahoilta. Siksi meiltä puuttuu keskustelun perinne; keskustelu on mielipiteiden esittämistä, missä on tärkeintä niiden esittäjätaho.
Tosiasioihin perustuva johdonmukainen päättely, argumentointi, jonka lähtötiedot ja ajatuskulut ovat muiden tarkistettavissa ja ymmärrettävissä, on Suomessa luokattoman vähäistä kahdesta syystä. Pitkään vallinneena säännöstelykautena taloutta ja sen instituutioita koskevat päätökset tehtiin vallan kammareissa. Elimme keskusjohtoisessa kabinettitaloudessa, jossa ei ollut sijaa argumentoivalle keskustelulle, ainoastaan mielipiteille, jotka päättäjät leimasivat loiskiehunnaksi Kekkosta lainaten.
Argumentoivalle keskustelulle ei ole myöskään sopivia keskustelupaikkoja. Kansantaloustieteellinen aikakauskirja on tavattoman hidas, keskustelun avauksille puoli vuotta ja vastineille neljännesvuosi, eivätkä siinä olevat artikkelit herätä laajempaa mielenkiintoa ellei kirjoittaja ole verkostoitunut medistien kanssa. Se soveltuu taloutta koskevien ikuisuuskysymysten pohdintaan, mutta ei ajankohtaisempien kysymysten saattamiseksi raiteille.
Nopeatempoisen keskustelun paikat, päivä- ja viikkolehdet, pyrkivät rajoittamaan keskustelun tavoittelemansa linjan mukaiseksi. Kysymys ei ole salaliitosta vaan täysin avoimesta mielikuvavaikuttamisesta Pihtiputaan Mummoon, kuvitteelliseen keskivertolukijaan. Keinot ovat tosiasioiden vääristely tai huomiotta jättäminen, itse keksityt ”tosiasiat”, mielikuvien moralisointi sekä samanmielisten kannanottojen julkaiseminen muut lehdet- ja mielipideosastoissa sekä uutisissa poliitikkojen toistamina. Luodaan illuusio yleisesti hyväksytystä epäkohdasta.
Mätäkuun markkinat –pamfletti sisältää esimerkkejä siitä, minkälaista tosiasioihin perustuvaa johdonmukaista päättelyä lehdistö julkaisee ja EI julkaise, syventäviä tausta-analyyseja taloutemme instituutioiden kestoaiheista, ajankohtaisiakaan unohtamatta, sekä myllykirjeitä. Esittelen kirjan syntyä ja sisällön taustoja Oulunkylän kirjastossa.
Tosiasioihin perustuva johdonmukainen päättely, argumentointi, jonka lähtötiedot ja ajatuskulut ovat muiden tarkistettavissa ja ymmärrettävissä, on Suomessa luokattoman vähäistä kahdesta syystä. Pitkään vallinneena säännöstelykautena taloutta ja sen instituutioita koskevat päätökset tehtiin vallan kammareissa. Elimme keskusjohtoisessa kabinettitaloudessa, jossa ei ollut sijaa argumentoivalle keskustelulle, ainoastaan mielipiteille, jotka päättäjät leimasivat loiskiehunnaksi Kekkosta lainaten.
Argumentoivalle keskustelulle ei ole myöskään sopivia keskustelupaikkoja. Kansantaloustieteellinen aikakauskirja on tavattoman hidas, keskustelun avauksille puoli vuotta ja vastineille neljännesvuosi, eivätkä siinä olevat artikkelit herätä laajempaa mielenkiintoa ellei kirjoittaja ole verkostoitunut medistien kanssa. Se soveltuu taloutta koskevien ikuisuuskysymysten pohdintaan, mutta ei ajankohtaisempien kysymysten saattamiseksi raiteille.
Nopeatempoisen keskustelun paikat, päivä- ja viikkolehdet, pyrkivät rajoittamaan keskustelun tavoittelemansa linjan mukaiseksi. Kysymys ei ole salaliitosta vaan täysin avoimesta mielikuvavaikuttamisesta Pihtiputaan Mummoon, kuvitteelliseen keskivertolukijaan. Keinot ovat tosiasioiden vääristely tai huomiotta jättäminen, itse keksityt ”tosiasiat”, mielikuvien moralisointi sekä samanmielisten kannanottojen julkaiseminen muut lehdet- ja mielipideosastoissa sekä uutisissa poliitikkojen toistamina. Luodaan illuusio yleisesti hyväksytystä epäkohdasta.
Mätäkuun markkinat –pamfletti sisältää esimerkkejä siitä, minkälaista tosiasioihin perustuvaa johdonmukaista päättelyä lehdistö julkaisee ja EI julkaise, syventäviä tausta-analyyseja taloutemme instituutioiden kestoaiheista, ajankohtaisiakaan unohtamatta, sekä myllykirjeitä. Esittelen kirjan syntyä ja sisällön taustoja Oulunkylän kirjastossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)