Talous mätänee ...

“Kala mätänee päästä”, sanoo englantilainen; Raimo Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa tänään 25.2.14: ”Hallituksen marraskuussa hyväksymä rakennepoliittinen ohjelma on vain lista asioista, joista pitäisi päättää”.

Sen verran lueskelin sanomalehti- ja nettiuutisia kyseisestä ohjelmasta, että en usko sen sisältävän laisinkaan sellaisia rakenneuudistuksia, jotka uudistaisivat talouttamme siten, että työnvälitystoimistoissa olevalle 640000 työnhakijalle perustettaisiin työpaikat yksityisten tai julkisten työnantajien toimesta seuraavan seitsemän vuoden kuluessa.

Ainut työllisyyden kohentamista koskeva lausuma Sailaksen kolumnissa on: ”arvonlisäverokantoja yhtenäistämällä ja veropohjia laajentamalla nopeutettaisiin kasvua ja parannettaisiin työllisyyttä”, mutta tästäkään ajatuskulusta Sailas ei esitä mitään perusteluja.

Jos hän osaisi sen tehdä, hän kykenisi näkemään lukuisia muita lainsäädännöllisiä edistysaskeleita, jotka johtaisivat välittömästi Keynesin tehokkaan kysynnän kasvuun ja työttömyyden alentumiseen ja jotka parantaisivat samalla voimakkaasti valtiontaloutta. - Eikä Sailaksen tarvitsisi arvailla sitä, mille aloille työpaikat syntyisivät; vanhat nokiat, siurot, vaskuut ja pourut työllistäisivät näkymättömästi uusien näkyvien, mutta tällä hetkellä vielä nimettömien ohella.

Mutta Sailas tietää: "Nyt pitäisi keskittyä menojen karsintaan".

Kovin paksu on Kataisen eurososialistisen hallituksen ja sen neuvonantajien silmillä oleva ideologinen huntu.

Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu

Byrokraattiset menettelytavat rinnastetaan usein demokratiaan erityisesti valtiovetoista hyvinvointia kannattavien taholta. Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu byrokratian rattaisiin; kukaan ei ole selvillä lopullisesta päätöksentekijästä; kukaan ei ota vastuuta suunnitelmista eikä toimeenpannuista teoista.

Esimerkiksi puistoalueelle asuinrakennuksia luonnosteleva kaava-arkkitehti tulee "kuulemaan" lähiasukkaiden näkemyksiä, mutta arkkitehti ei ole itse päättänyt aloittaa puistoalueen valtaamista asuntotuotannolle eikä hänen esimiehensä yleensä ole paikalla tunnustamassa että hän olisi määrännyt puistoalueen kaavoittamisen; joku elin on jossakin vahvistanut seudun yleiset kehittämisperiaatteet, jonka jälkeen niitä on vain "tarkennettu" eri valmisteluportaissa.

Byrokratian näkymättömät kädet pyörittävät itse itseään niin kauan kuin rahoitus tulee ulkopuolta. Byrokratian rahoitus perustuu ulkopuolisilta pakolla kerättäviin veroihin, tai asiakasmaksuihin jos monopoli on osa byrokratiaa. Siksi byrokratia ja sen monopolit eivät kohtaa luonnollista testiään: kuinka menestyä kilpailussa vaihtoehtoisten organisointimuotojen kanssa.

Byrokratia pyrkii päinvastoin vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että byrokratian etuoikeudet, privilegiot, vain vahvistuisivat ja että potentiaalinen kilpailukaan ei haittaisi byrokratiaa; byrokratiaa pyörittävät valmistelevat itse byrokratiaa säätelevät lait ja asetukset, jotka heidän edusmiehensä ja -naisensa kumileimaavat.

Byrokratia romahtaa, jos rahoitus kuivuu byrokratian muodostuessa liian suureksi taakaksi ulkopuolisille, jotka päättävätkin "äänestää väärin". Saksan "demokraattinen" tasavalta luhistui, kun Trabantit lähtivät liikkeelle korkeamman hyvinvoinnin perään. Neuvostoliiton talous romahti siksi, että byrokratiaa pyörittävän eliitin yksityinen etu muodostui talouden vaihtoehtoisissa organisointimuodoissa huomattavasti korkeammaksi kuin heidän nauttimansa privilegiot vanhassa yksipuoluejärjestelmässä.

Byrokraattista yhteisöllisyyttä ajavat haluavat rajoittaa kilpailua ja byrokratiaa rahoittavien valinnanvapautta; siksi markkinatalous, jossa on toimiva kilpailu, on erityisen kielteinen neljäs tie "hyvää" ajavien sisäpiiriläisten taholta.

Kilpailutalouden hyvyys torjutaan kääntämällä asiat päälaelleen: valinnanvapaus eriarvoistaa tai kilpailu heikentää palvelun laatua aivan kuin laadulla ei voisi kilpailla mahdollistamalla laajemman valinnanvapauden.

Kataisen eurososialistinen hallitus on rakenneuudistuksessa, perestroikassa, valinnut hallinnon keskittämisen toivossa, että mahdollisimman moni sen äänestäjistä hyötyisi byrokratian lisäkerrostumien muodossa.

Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto

"Katainen väläytti leikkausten jaksottamista", kertoi kotiin jaettu Metro-lehden maksullinen painos tänä aamuna; "Leikkausten aikataulu levällään" on sen nettiversion otsikko; poliitikkojen ikioma, veronmaksajien turvaama YLE uutisoi saman: "valtion säästötarpeen kuittaamista voidaan lykätä parilla vuodella" (mitähän kuittaaminen tarkoittaa tässä yhteydessä?).

Vasemmisto näyttää lopullisesti ottaneen vallan Kataisen eurososialistisessa hallituksessa; pääministeri ei enää ole isäntä talossaan. Nythän maksamme laskua siitä, ettei Lipponen lupauksensa mukaisesti puolittanut työttömyyttä vaalikaudessa 1995-1999, koska hänkään ei ollut isäntä hallituksessaan. Työmarkkinoidemme uudistus jäi silloin tekemättä.

Jos hallitus panisi toimeen todellisen perestroikan, rakenneuudistuksen, sen ei tarvitsisi tehdä mitään makrotasoa koskevia menoleikkauksia ja veronkorotuksia, ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä.

Koska Katainen ei ole isäntä eikä Urpilainen emäntä hallituksessa, he eivät saa puhua työpaikkoja luovasta työmarkkinauudistuksesta, vaan menoleikkausten ja veronkorotustarpeen jaksottamisesta tuleville vuosille.

Tällainen puhe edustaa valtaista riskinottoa talouspolitiikassa. Se on sama asia kuin, jos insinöörien pitäisi lähettää avaruusraketti kuuhun, poliitikot sanoisivat, että ette ammukaan rakettia siten, että se menisi kuuhun pienimmällä energiavarastolla (A-vaihtoehto), vaan antaa raketin kierrellä ensin maanvetovoiman piirissä ja sitten vasta suuntautua kohti kuuta, kunhan olemme ensin katselleet yön aikana rakettia tähtitaivaalla (B-vaihtoehto) ja me poliitikot annamme luvan kuuhun suuntautumiseen. B-vaihtoehdossa vaadittava energiavarasto lähtöhetkellä on luonnollisesti moninkertainen A-vaihtoehtoon nähden, jossa maan vetovoiman voittamisen vaatima energiavarasto on minimoitu.

Analogiassa raketin kuuhun lähettämisen vaatima lähtöenergia vastaa kansantaloudelta vaadittavaa uhrausta, BKT:n menetystä A-vaihtoehdossa (= sopeutukset heti) ja B-vaihtoehdossa (= sopeutukset vasta kun on pakko). Luonnollisesti on vielä C-vaihtoehto: kun raketin kuuhun suuntautumista on lykätty, sen lähtöenergia onkin maata kierrellessä kulunut niin paljon, ettei polttoaine enää riitä kuulentoon, vaan raketin on palattava maahan, jolloin raketin koko lähtöenergia tuhlautuu.

Kansa kärsii; 650 tuhatta työnhakijaa työvoimatoimistoissa ei vielä ole riittävä vastavoima työmarkkinoiden sisäpiiriläisten etuja vartoivalle hallituksellemme.