Riemuylioppilaan puhe

Lukuvuoden päättäjäiset, Virtain lukio, 31.5.2014:

Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisat juhlavieraat!

Ylioppilaskeväänä 50 vuotta sitten olin eräässä mielessä urani huipulla: en ole koskaan tuntenut tietäväni niin paljoa niin monesta asiasta kuin silloin.

Väitellessäni tohtoriksi 12 vuotta myöhemmin tilanne oli aivan päinvastainen: tunsin tietäväni tavattoman vähän tavattoman harvoista asioista.

Vähin erin kouliintui kyky erottaa, mitä tietää ja mitä ei tiedä.

Teillä uusilla isänmaan toivoilla on elämä edessä. Lähivuodet tulevat olemaan elämänne parhaimmat vuodet. Osalle teistä koulutusalan valinta on jo selviö, mutta epävarmuus lienee yleisin olotila.

Osa teistä on jo saanut neuvoja, joihin tulette myöhemmin pettymään; erityisen petollinen paikka on kokemukseni mukaan opiskelijakahvilat, joiden pöydissä hurjimmatkin huhut muuttuvat täysin varmoiksi totuuksiksi.

Käsityskannoistaan varman kaveripiirin asemasta luottaisin enemmän omaan tiedon hankintaan eri urapoluista ja niitä tukevista opinnoista kuin vanhemmilta opiskelijoilta saatuihin neuvoihin; kannattaa kokeilla itse, vaikka kavereita kuuntelisikin.

Kun lähdin Kauppakorkeakouluun - nykyisin Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu - tavoitteeni oli vain valmistua ekonomiksi, joka oli siihen aikaan kolmivuotinen tutkinto, ja päästä työelämään mahdollisimman pienin opintoveloin.

Opiskelijaraflassa ajatustenvaihto herätti kuitenkin toiveen päästä ulkomaille pidemmäksi ajaksi. Pääsinkin kesäharjoittelijaksi Irlantiin ja ekonomin tutkinnon jälkeen vaihto-opiskelijaksi USA:han.

Jo Irlannin kesä oli todellista kansainvälistymiskylpyä; harjoittelijoita oli parista kymmenestä eri maasta ja minut pantiin asumaan neljän ranskalaisen kanssa kun muut eivät voineet sietää heitä; USA:ssa asuin asuntolassa, jossa oli yli 90 eri kansallisuutta.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen olin kolme vuotta harjoittelijana puunjalostusteollisuudessa ja metallituoteteollisuudessa. Amerikan vuosi oli kuitenkin antanut sellaisen perustan, että halusin jatkaa opintojani tohtoriksi, mihin sain lopulta onnekkaasti tutkijan paikan.

Nyt ulkomailla opiskelu ja kansainväliset työurat ovat täysin tavanomaisia; aikanamme 1956 – 1964 Virtain yhteiskoulussa ainoa kosketus kansainvälisyyteen lienee ollut koulussamme vieraillut entinen lähetyssaarnaaja.

Koulumme tarjosi valmiudet päästä opiskelemaan ja myös suorittaa tutkinnot tahoillamme. Silloisillakin resursseilla olisimme voineet saada paljon muhkeammat eväät tulevaisuudelle, jos kouluopetuksen tavoite ei olisi ollut minimoida reputtaneiden määriä. – Organisaatioilla on valtaisa kyky parantaa juuri niitä toimintoja, joita mitataan.

Kouluaineista matematiikka osoittautui ylivoimaisesti hyödyllisimmäksi tiedeurani kannalta, paljon hyödyllisemmäksi kuin kaikki kieliopintoni yhteensä; olin ilmoittanut kirjoittavani pakollisena pitkän matematiikan, mutta opettajamme tuli oitis suostuttelemaan, että peruisin valintani: ”Tiedätkö, että tuhoat urasi”.

Nykyisin lukion päättäneillä on jopa parempi kielitaito kuin minulla oli opiskeltuani kolme vuotta englantia Kauppakorkeakoulussa.

Ruotsin opettajamme Trygve Nordström, legendaarinen Pamba, oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta hän puhui meille pääasiassa suomeksi. Opimme häneltä kuitenkin enemmän elämän viisauksia kuin muilta opettajilta yhteensä. Yksikään ei reputtanut ruotsinkielessä hänen aikanaan.

Hänellä oli rautaiset opetusmetodit ”emme opi täällä elämää vaan koulua varten” –hengessä. Jokainen joutui hänen kannustavien testiensä kohteiksi, myös minä: sanopa rhododendron. Toistin sen, mutta ”Ei sinne päinkään”, sanoi Pamba, jatkaen: lausupa nimeni. Äänsin, johon Pamba: ”E ei, etkä ikinä opikaan”.

Tavoitteet kannattaa elämässäkin valita niin läheltä ja asettaa siten, että ne ovat saavutettavissa. Jos teillä on jokin unelma kuten kirjan kirjoittaminen tai Himalajalle nousu, uskaltakaa yrittää toteuttaa se jossain elämänne vaiheessa.

”Good luck”, ylioppilaat! Kaunista kesää kaikille!
(Kuva: Foto-Riitta, Virrat)