Nykyajan itselliset

Ajallemme ovat luonteenomaisia yksisilmäiset ruikutuskirjelmät. Yrittäjien, ammatinharjoittajien ja itsensä työllistävien sosiaaliturva on Elina Grundströmin kolumnin ”Nykyajan torpparit" aiheena Helsingin Sanomissa 5.6.2012. 

Se ei ota huomioon sitä, että yrittäjän on otettava itselleen samat vakuutukset kuin palkkatyössä olevalla on työsuhteen perusteella, jotta yrittäjän ja työntekijän sosiaaliturvaa on ylipäätänsä mielekästä verrata. Siis itsensä työllistäjän on otettava ansiosidonnainen työttömyysvakuutus mahdollisen työttömyyden varalta ja sairausvakuutus, joka tarjoaa samat päiväraha- ja sairauskuluedut kuin palkkatyössä. Ja lisäksi hänen on säästettävä karenssiaikojen varalle.

Kolumnissa on totta ainoastaan se, että ammatinharjoittajat ja yrittäjät eläkevakuuttavat itsensä tyypillisesti lain sallimasta pienimmästä ansiotulosta. Sillekin on täysin luonnollinen taloudellinen perusteensa. Pienimmästä vakuutetusta työtulosta määräytyvän yrittäjäeläkkeen lisäksi yrittäjä saa kansaneläkettä ollessaan vanhuuseläkkeellä. Kansaneläke viedään häneltä kuitenkin pois, jos hän vakuuttaa itsensä minimiä korkeammasta eläketulosta.

Siksi yrittäjän eläkejärjestelmä on kansaneläkkeen poistumisalueella laskelmieni mukaan yrittäjän kannalta valtaisa vero: jokaista käteen jäävää lisäeläke-euroa kohtia yrittäjän työskentelyaikanaan maksamat eläkemaksut kartuttavat hänen eläkkeellä ollessaan eläkerahastoja ja vähentävät kansaneläkemenoa yhteensä noin viisi euroa siihen nähden, että hän säästää eläkevakuutusmaksut ja sijoittaa ne vuokra-asuntoihin, joiden vuokratuotoilla ja pääoman kuoletuksilla hän kustantaa itselleen omaeläkkeen.

Senkin jälkeen, kun kansaneläke on poistunut, eläkejärjestelmämme toimii veron tavoin: ETLAssa Lassila ja Valkonen laskivat, että työntekijä saa nykyisin eläke-eduin joissakin tapauksissa vain alle kahden prosentin reaalituoton työnantajan ja työntekijän maksamille eläkevakuutusmaksuille, kun rahastoitujen eläkevarojen tuottovaatimus on eläkelaitosten omissa laskelmissa reaalisesti neljä prosenttia; siis joku vie välistä puolet eikä se ole verottaja, vaan ”Väärien Viinasten” kultainen tunkio!

Eläkejärjestelmämme ei ole kunnossa ennen kuin se tehdään kaikilta yksityiskohdiltaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair).

Nurinkurista osakesijoittamista vakavaraisuuden varjolla

Eläkeyhtiöt joutuvat myymään osakkeita osakemarkkinoiden laskiessa täyttääkseen nykyiset vakavaraisuusvaatimukset. Tämähän on täysin nurinkurista, koska yksi syy osakekurssien laskulle on se, että osakemarkkinoiden odotetut tulevat tuotot ovat nousseet, siis osakkeiden tuottovaatimus on noussut.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 1.6.2012, ” Eläkkeiden sivustakatsoja heräsi”, käsittelee eläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta koskevien väliaikaissäädösten muuttamista Eduskunnassa pysyviksi, mutta myötäilee eläkevakuutusyhtiöiden kantaa: ne ”tarvitsevat tukevampaa vakavaraisuutta, jos ne haluavat jatkaa osakesijoituksia”.

Eläkerahastoja voidaan kuitenkin hoitaa kuin sijoitusrahastoja, joilla ei ole mitään vakavaraisuussäädöksiä; vakavaraisuussäädökset koskevat ainoastaan sijoitusrahastoja hallinnoivaa yhtiötä.

Eläkejärjestelmämme tarvitsee juuri tällaisen uudistuksen, jolloin jokainen nykyinen eläkevakuutusyhtiö, -säätiö tai –kassa toimisi sijoituksissaan kuin yhdistelmärahasto, joka sijoittaa kiinteässä suhteessa joukkolainoihin ja osakkeisiin. Rahaston johto päättäisi vain siitä, mikä prosenttiosuus rahaston markkinahintoihin arvostetuista varoista on aina osakkeissa.

Tällöin osakekurssien laskiessa, eläkerahasto myisi joukkolainasijoituksiaan ja ostaisi osakkeita; osakekurssien noustessa se taas myisi osakkeita ja ostaisi joukkolainoja. Sijoittaessaan osakerahastoihin eläkerahastoille olisi sallittua sijoittaa vain indeksirahastoihin eikä lainkaan aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin, jotta ”lyhyen tähtäimen näkemystä” ottavat salkunhoitajat eivät pääsisi vaikuttamaan eläkerahaston pitkällä aikavälillä toteutuviin reaalisiin tuottoihin; aktiivinen salkunhoito on pitkällä aikavälillä kallista ja johtaa alhaisempiin reaalituottoihin kuin passiivinen indeksisijoittaminen.

Näin järjestettynä eläkerahastot noudattaisivat osakemarkkinoilla negatiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikkaa ja toimisivat juuri päinvastoin kuin bonustensa virittäminä Wall Streetin ja Lontoon Cityn sopulit nykyisin, jotka yrittävät koko ajan peitota toisensa, vaikka juoksevatkin aina samaan suuntaan (positiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikka).

Eduskunnan ei tule alistua eläkevakuutuslobbareiden vaatimuksiin vaan sen on ryhdyttävä ajattelemaan itse ja luomaan eläkesijoittamiseen osakemarkkinoiden heilahteluja pitkällä aikavälillä tasaavat kannusteet.