keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Valtio lainanottajaksi! Ylittyykö turvaraja?

Valtio lainaa sukanvarteen 1.3 mrd euroa! Valtioneuvoston tiedotteen 18.11.2008 mukaan valtion vuoden 2009 talousarvioesityksen menoja lisätään 0.5 mrd eurolla ja valtion vero- ja osinkotuottojen arviota alennetaan 2 mrd eurolla siten, että valtion nettoluotonotto on 2.3 mrd euroa. Tiedotteeseen sisältyvässä taulussa valtion nettoluotonanto on -0.5 prosenttia BKT:sta eli vain yhden miljardin nettoluotonotto.

Sukanvarresta on sitten ensi vuoden lisäbudjeteissa helppo löytää rahat joidenkin suurien julkisten investointi- eli infrastruktuuriprojektien aikaistamiselle. Valtakunnan pääteistä ainakin nelostie Oulun moottoritiepätkästä etelään on kelvottomassa kunnossa, viitostie Mikkelistä Juvalle vielä surkeammassa.

Valtionvelan maksamisella pois on Suomessa suuri kannatus. Taloustieteilijän kannalta siinä ei ole mielekkyyttä, mutta sen sijaan valtionvelan BKT-osuuden pitäisi suhdannekierron kuluessa pysyä suunnilleen vakaana: laskea korkeasuhdannevuosina ja nousta matalasuhdannevuosina. Itse asiassa jos BKT:n keskimääräinen reaalinen kasvuvauhti on nopeampaa kuin valtionvelan reaalikorko, valtion ja kuntien velka alenee suhteessa BKT:hen vaikka niiden tulot vastaavat vain kulutus- ja investointimenoja ilman velan korkomenoja eli vaikka niiden ensisijainen kate (’primary balance’) on nolla. Tästä näkökulmasta eilen julkistettu budjettiesityksen muutos on selvästi turvarajan sisällä, koska valtionvelan korkomenot ovat samaa suuruusluokkaa kuin kaavailtu vuoden 2009 nettoluotonotto.

Kohta talousuutiset alkavat täyttyä arvailuista, tuleeko kansainvälisestä matalasuhdanteesta V- vai U-tyylinen. Jos V eli äkillinen, mutta väliaikainen BKT:n kasvuvauhdin pudotus toteutuu siten, että ensi vuoden loppupuolella jo koettaisiin normaalia BKT:n kasvua, valtiontalous kohentuisi Suomessakin verotuottojen ennakoitua nopeampana kasvuna.

Suomen viime vuosien nopea kasvu on kuitenkin perustunut paljolti konepajateollisuuden eli investointitavaroiden vientiin. Investoinnit käynnistyvät kuitenkin aina jälkijättöisesti BKT:n kasvuun verrattuna. Siis vaikka kansainväliset suhdanteet tekisivät V-kuopan, Suomen lähivuosien BKT:n kasvu voi hyvinkin seurata U-muotoa eli olisimme matalasuhdanteessa, siinä älykköjen ihannoimassa nollakasvussa tai alle kahden prosentin reaalikasvussa seuraavat 2-3 vuotta. Tällainen kasvuvauhti vastaisi kuitenkin valtionvelan reaalikorkoa. Valtiontaloudella olisi siten varaa mennä hieman enemmän pakkaselle kuin ensi vuodeksi ennakoidaan.

Gordon Brown piti valtiovarainministerinä ohjenuoranaan, että hän ei lainaisi suhdannekierron aikana enempää kuin julkiset investoinnit vaativat rahoitusta, mutta hän ei noudattanut sitä, vaan lainasi myös huippusuhdannevuosina. Siksi aikaisemmat liian löysät budjetit ovat synnyttäneet epäluottamuksen Britannian julkiseen talouteen ja puntaan.

Tästä voi päätellä, että kun Suomessa julkiset investoinnit ovat noin 5 mrd euroa ja valtionvelan korkomenot 2.4 mrd euroa, valtion ja kuntien enimmäislainanotto U-vuosien aikana ei saisi yhtenäkään vuonna ylittää julkisten investointien määrää, jotta Suomi pysyisi turvarajan sisällä eli jotta julkinen velka ei lähtisi räjähdysmäiseen kasvuu kuten 1990-luvun alussa; ks. unilukkarin kauhu-uni.

Kun kuntien ensi vuoden nettolainanotoksi arvioitiin ennen syys-lokakuun finanssikriisiä suunnilleen nolla, ne todennäköisesti liukuvat ensi vuonna nettolainaajaksi ehkä miljardin euron verran. Täten valtion ja kuntien yhteinen nettoluotonotto olisi 3 miljardia ensi vuonna. Sukanvarteen pantavan miljardin ohella valtiolla olisi siten lainauskapasiteettia vuonna 2010 vielä 2 lisämiljardia vuoden 2009 ennakoituun nettolainanottoon nähden. Tällainen lisälainanotto pitäisi hyväksyä, kunhan se menisi tuotannollisiin menoihin eikä tulonsiirtoihin.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista. Sen takaa tuloverolain (TVL) 9 §, jonka mukaan rajoitetusti verovelvollinen ei ole täällä verovelvollinen Suomesta saamastaan korkotulosta. Samasta säännöksestä johtuu, että Suomi ei peri lähdeveroa rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta korosta.

Yhtiö on Suomessa rajoitetusti verovelvollinen, kun sen pääasiallinen verotusmaa on muu kuin Suomi. Samalla tavoin ulkomailla pysyvästi asuva henkilö on olla täällä rajoitetusti verovelvollinen Suomessa ansaitsemastaan tulosta.

Kun lainan korot ovat vähennyskelpoisia elinkeinoverotuksessa, lainarahalla ulkomailta rahoitetun Suomessa toimivan tytäryrityksen verotettavaa tuloa voidaan pienentää kasvattamalla sen velkaisuutta. Koska Suomi ei peri lähdeveroa tytäryrityksen ulkomaille maksamista koroista, lainoitusstrategian nettoverohyöty riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon koroista maksetaan veroa ulkomailla.

Jos ulkomainen veroaste on sama kuin Suomen yhtiöverokanta, korkojen vähennyskelpoisuuden tuottama verohyöty Suomessa vastaa koroista maksettavaa ulkomaista veroa. Kansainvälinen verojärjestelmä ei tällöin suosi Suomessa toimivien tytäryhtiöiden rahoittamista ulkomaisin lainoin. Verot vain maksettaan ulkomaille. Lähdeveron perimättömyys ulkomaille maksetuista koroista on koko kansainvälisen yhteisön ongelma, silloin kun koroista maksetaan ulkomailla Suomen yhtiöverokantaa alhaisempi vero. Tällöin tytäryhtiöiden lainoittaminen ulkomailta johtaa verotettavan tulon siirtoihin Suomesta ulkomaille.

Suomi ei voi periä lähdeveroa koroista, jotka suomalainen tytäryhtiö maksaa muualla EU-alueella verotetulle emoyhtiölleen. Samoin eivät myöskään muut EU-maat voi periä lähdeveroa koroista, jotka maksetaan suomalaisille emoyhtiöille. Emo- ja tytäryhtiön tulee vain täyttää EU-direktiivin omistusrajaehdot. Sama periaate koskee myös niitä valtioita, joiden kanssa Suomella on kaksinkertaisen verotuksen estävä verosopimus; Suomi verottaa verosopimusvaltiosta tänne maksettuja korkoja, jotka nauttivat vähennettävyyden tuottamaa veroetua verosopimusvaltiossa.

Mitään estettä ei ole kuitenkaan sille, etteikö Suomi voisi kantaa lähdeveroa muihin kuin verosopimusmaihin maksetuista koroista. Ryhmään kuuluvat verokeitaat, joissa korkotuloa ei yleensä veroteta lainkaan tai vain minimaalisella verokannalla. Monikansallisilla yhtiöillä onkin rahoitusyhtiö verokeitaissa, jota kautta ne rahoittavat ulkomaisia tytäryhtiöitään lainoin keräten korkojen vähennyskelpoisuuden avulla verohyötyjä kaikista niistä maista, jotka Suomen tavoin eivät peri lähdeveroa vähennettävyyden vastavoimaksi.

Lähdeveron perimättömyys suomalaisen konsernin maksamista koroista omistamalleen rahoitusyhtiölle verokeitaassa ei sen sijaan ole ongelma, koska rahoitusyhtiöiden tulo verotetaan Suomessa nk. väliyhteisösäädösten nojalla. Se koskee ei-tuotannollista toimintaa harjoittavia yhtiöitä maissa, joiden osakeyhtiöverokanta on alle 60 prosenttia Suomen verokannasta.

Ei ole mitään mieltä siinä, että Suomi helpottaa monikansallisten yhtiöiden verojen minimointia omalla lainsäädännöllään. Lähdeveron perimättömyys kaikille rajoitetusti verovelvollisille maksetuista koroista syntyi ikioman lamamme aikana, kun valtio halusi velkaantua ulkomaille ja rahoittaa ulkomaisella velkarahalla täällä tulonsiirtoja ja kun pankkimme olivat kriisissä tarviten ulkomaista rahoitusta.

EU-alueella on muitakin maita, jotka eivät peri lähdeveroa verokeitaisiin ja verosopimusmaiden ulkopuolelle maksetuista koroista. Yhteisesiintymisen käynnistäminen tällä rintamalla olisi todellista EU-vaikuttamista, joka otettaisiin vastaan myönteisesti kaikkialla, myös EU-alueen ulkopuolella.

Lähdeveron periminen verokeitaisiin maksetuista koroista ei tietenkään näkyisi Suomessa lähdeveron tuottona vaan kasvavina osakeyhtiöveron tuottoina, koska verotettavan tulon siirto Suomesta verokeitaisiin vähenisi.

torstai 4. syyskuuta 2008

Eläkejärjestelmän väärinkäyttö

Työntekijäin eläkelaissa (TEL, 1962) omaksuttiin työeläkemaksujen osittainen rahastointi tasaamaan väestörakenteen muutosten aiheuttamaa eläkemaksun vaihtelua. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen ymmärrettiin aiheuttavan puhtaassa jakojärjestelmässä, jossa ei ole lainkaan rahastointia, kohtuuttoman työeläkemaksujen korotuspaineen samaan aikaan työelämässä oleville pienemmille ikäluokille. Rahastoinnista johtuen yksityisen sektorin eläkerahastojen koko oli 20 vuotta sitten lähes 20 prosenttia BKT:sta, mikä jo silloin oli eurooppalaisessa vertailuissa kunnioitettava luku.

Kun kollektiivista rahaa on jossakin olemassa, sillä on aina ottajia, koska rahathan ovat meidän, vaikka eivät kenenkään omia. Eläkevarojen ja –järjestelmän väärinkäytön muodot ovat hyvin tiedostetut. Kerrataanpa.

Ensimmäinen oli rahastojen alkuperäinen sijoituspolitiikka. Päämuoto oli pitkään takaisinlainaus, vakuutuksenottajien oikeus maksaa velkakirjoilla eläkevakuutusmaksunsa. Kiinteistöt oli toinen merkittävä sijoituskohde. Takaisinlainaus oli eläkevakuuttajille riskitöntä, koska lainoilla oli pankkitakaus. Mutta takaisinlainauksen korko ei ollut sidoksissa markkinoiden viitekorkoihin, vaan se sovittiin kabinetissa. Siksi takaisinlainaus toteutui usein negatiivisella tai nollareaalikorolla 1970- ja 1980-luvuilla.

Esimerkiksi vuosi 1988 oli loisto vuosi sijoittajille: pankkien myöntämien yritysluottojen ja valtion obligaatioiden reaalikorko oli 4 prosenttia, pörssissä kurssitaso nousi yli 30 prosenttia ja kiinteistöjen hinnat paikoin sitäkin nopeammin. Eläkevakuuttajat saivat laskelmieni mukaan aikaiseksi suunnilleen 4 prosentin reaalituoton sijoituksilleen ikään kuin niiden salkuissa ei kiinteistöjä ja osakkeita olisi ollutkaan.

Miten tämä on luettava? Siten, että hyvänä sijoitusvuotena eläkelaitosten asiakasomistajat kahmaisivat ”sale-and-leaseback” – kiinteistökauppojen (kiinteistön osti eläkevakuuttaja, mutta asiakas jatkoi vuokralaisena) ja muiden järjestelyjen kautta suhteellisesti kaikkein eniten eläkevaroja takaisin. Huonona sijoitusvuotena se olisi ollut vaikeampaa.

Toinen oppi tästä on se, että valvojien pitäisi aina asettaa markkinoilta johdettu tuottotavoite eikä hyväksyä kabinetissa sovittua tavoitekorkoa tai vertailuindeksiä. Kolmas on se, että jos Eläketurvakeskus (ETK) todella olisi nimensä veroinen, se konstruoisi nyt jälkikäteen markkinaperusteisen ”benchmark” –indeksin eläkevakuuttajille koko TEL-ajalta käyttäen hyväksi niiden sijoitusmuotokohtaisia painoja. Ja neljäs opetus on se, että tämän vuotisessa kurssilaskussa ei pidä tuijottaa tappioiden suuruutta vaan sitä, miten eläkelaitos on suoriutunut sijoituksissaan suhteessa markkinoilta määräytyvään vertailuindeksiinsä.

Takaisinlainaus alle markkinakorkojen tuki vanhaa, olemassa olevaa teollisuutta: kypsien toimialojen voitot eivät kiertäneet uusiin yrityksiin, uusille tuotealoille. Yli 60 prosentin veroasteet ja korkea inflaatio tekivät voiton näyttämisen mahdottomaksi: oli pakko tehdä veropaineinvestointeja niiltä suojautumiseksi, minkä mahdollisti verojärjestelmä etupainoisin poisto- ja aliarvostusmahdollisuuksin; ks. lähemmin tutkimuspaperia. Yhdessä täysin politisoituneen rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden säätelyn kanssa takaisinlainaus ja verojärjestelmä edistivät rahoitusmarkkinoiden alikehittyneisyyttä sekä pääoman käytön tuhlausta ja kohdentumista väärille aloille. Tehottomuudet poksahtivat lamassa.

Toinen väärinkäytön muoto, työttömyyden hoito eläkeputken avulla, syntyi Korpilammen hengessä 1980-luvun alkupuolella; asian oikea hoitopaikka olisi työttömyysvakuutusjärjestelmä. Vakavailmeiset painostusryhmien edustajat ja heidän taustajoukkonsa eivät halunneet ymmärtää eläkeputken haitallisia kannustevaikutuksia työelämään osallistumiseksi. Kun ne lopulta tunnustettiin, ruvettiin kannustamaan työhön osallistumista ansiotulovähennysten avulla. Sen seurauksena eläketulon verorasitus oli vuonna 2007 enimmillään 7½ prosenttiyksikköä korkeampi (16800 euron vuosieläkkeellä) kuin vastaavan palkkatulon veroaste.

Odotankin jännityksellä tämänsyksyistä tuloveroasteikkoesitystä - poistuuko luvattu verodiskriminaatio lopultakin. Ikäperusteinen eläketulovähennys ratkaisisi asian: vanhuuseläkeläiset saisivat vähennyksen mutteivat kiertoteitä eläkkeelle pätevöityneet. Työeläkeputki ehkäisee myös työpaikkojen syntymistä. Muutoinhan eläkeputkeen pääsevä ryhtyisi ammatinharjoittajaksi, aloittaen vaikkapa kirvesmiehen tai muurarin apurista.

Kolmas on ”väärä Viinanen” – ilmiö: ammattiyhdistystoiminnassa, vakuutustoiminnassa ja politiikassa väsähtäneet työllistyvät eläkejärjestelmän pariin. ”Väärä Viinanen” tuli tunnetuksi Aarno Laitisen Musta Monopoli (1982) kirjan luvusta ”Väärä Viinanen ja kolme nuijaa”, mutta vasta paljon myöhemmin hän päätyi eläketiedottajaksi. Ilmiselvästi parhaat mahdolliset kyvyt eivät hoida eläkejärjestelmäämme. Suojatyöpaikkoja löytyy nykyisin muualta vähän. Siksi nomenklatuura laulaa ylinnä eläkemaksujen korottamisen puolesta.

Neljäs eläkejärjestelmän väärinkäytön muoto on se, että eläkemaksua, erityisesti työntekijän osuutta, pidetään liian yleisesti verona. Se koskee hallituksen tuloveroasteikkoesityksen virkamieslaskelmia, joissa verrataan eläketulon ja työtulon verorasitusta keskenään. Ehkä vielä hälyttävämmin se koskee yleistä käsitystä eläkemaksujen ja niiden avulla saavutettavien eläke-etujen välisestä yhteydestä. Se on pahasti hämärtynyt viime vuosien kuluessa.

On laskelmia, jotka aivan oikein korostavat eläkkeiden jäävän taitetun indeksin vuoksi jälkeen vastaavista palkoista, joista on jääty eläkkeelle – alle 40 prosentin jos vanhaksi elää. Samaan aikaan toisenlaisilla, läpinäkymättömillä laskelmilla ajetaan eläkemaksujen jatkuvaa korottamista yli sen, mikä on työeläkejärjestelmän piiriin tulevan uuden työntekijän kannalta täysin rahastoiva eläkemaksutaso ja väestönrakenteen vaihtelun vaatima ketjukirjepeli, mutta sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden huomioon ottava pitkän aikavälin ketjukirjepelin taso.

Verot aiheuttavat aina taloudellisen aktiviteetin tason laskua, hyvinvointitappioita verojen näkymättömän taakan muodossa. Ne ovat siis tuotannon menetyksiä, joiden suuruus on suhteessa veroasteen neliöön. Jos veroksi mielletty osa eläkevakuutusmaksusta puolittuisi, veronluonteisen eläkemaksun aiheuttamat BKT:n (makrotalousopin potentiaalisen tuotannon) menetykset putoaisivat neljäsosaan!

Veron tehokkuustappio on toisen asteen funktio veroasteesta siksi, että pienen veromuutoksen näkymätön hyvinvointitappio on kysyntä- ja tarjontakehikossa likimäärin kolmio, jonka pinta-ala riippuu veroasteesta – ja pinta-ala on neliöön korotetun veroasteen funktio.

Jokaisen eläkevaikuttajan taustaryhmineen kannattaisi siis opetella ymmärtämään verotuksen tehokkuustappio ja sen potentiaalista tuotantoa alentava vaikutus. Vielä tärkeämpää niiden hallinta olisi kaikille nuorille – mihin tätä tasavaltaa ollaan todella johtamassa!

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Eikö kansaneläke ole jo takuueläke?

”Pääministeri haluaa takuueläkkeen kaikille suomalaisille”, jonka suuruus tulisi olla vähintään 650 euroa kuukaudessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään. Samanlainen uutinen esiintyi jo mätäkuun aikana, mutta silloin siinä oli vielä vuosi 2013.

Kansaneläke on jo kaikkien suomalaisten takuueläke. Jos on selviytynyt 65-vuotiaaksi ilman työeläkkeeseen kartuttavia työtuloja, 65-vuotias on oikeutettu täyteen kansaneläkkeeseen, joka on tänä vuonna yksinäiselle 558 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän mitä uskottavimmin on oikeutettu myös asumistukeen, jonka suuruus riippuu asumiskuluista. Työeläkettäkin saa olla karttunut 49 euroa/kk ilman että kansaneläke pienenee. Sitä korkeampi työeläke pienentää kansaneläkettä 50 eurosentillä kutakin euroa kohti. Kansaneläkejärjestelmä vakuuttaa myös työkyvyttömyyden varalta ja perheeen jäsenet eläkkeensaajan kuoleman varalta.

Kansaneläkettä korotetaan automaattisesti vuosittain vain kuluttajahintojen nousua vastaavasti. Siksi se jää jälkeen yleisestä ansiotason noususta ja siksi joka syksy joku puolue kunnostautuu vaatimalla kansaneläkkeisiin lisäkorotusta inflaatiokorotuksen lisäksi, jollainen 20 euron korotus tulikin tämän vuoden alusta.

Poliitikot voisivat tietenkin koska tahansa laajentaa kansaneläkkeiden indeksoinnin kattamaan automaattisesti myös yleisen ansiotason nousun kuten työeläkkeissä yhden viidesosan painolla; 4 prosentin inflaatiolla ja 5 prosentin ansiotason nousulla taitettu indeksi nostaisi kansaneläkettä 1,12 euroa enemmän kuukaudessa kuin pelkkä kuluttajahintojen nousun suoja antaa ensi vuoden alusta. Silti poliitikot varmaan jättäisivät jokaiselle hallitukselle mahdollisuuden tehdä kansaneläkkeisiin nykyisenlaisia harkinnanvarainen lisäkorotuksia.

Miksi muuttaa hyvää ja koettua kansaneläkejärjestelmää? Vai onko kyse vain nimenmuutoksesta, kun mätäkuun uutinen on lämmitetty uudelleen? Vai onko kyseessä hanke säätää kaikille 650 euron minimi työeläke, koska uutisen mukaan takuueläke ”sisältää paljon poliittisia jännitteitä”? Silloinhan kansaneläkejärjestelmä voitaisiin lopettaa tarpeettomana!

tiistai 2. syyskuuta 2008

Eläkemaksujen rahastointi: minkälaisia laskelmia tulisi laatia päätösten perustaksi?

Työeläkejärjestelmämme on tunnetusti tarpeettoman monimutkainen sekä työntekijän että ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Järjestelmässämme eläke-edut on sidottu työaikaisiin palkkoihin. Se on myös alusta alkaen ollut osittain rahastoiva tasatakseen väestörakenteen muutosten aiheuttamaa eläkevakuutusmaksun vaihtelua puhtaaseen jakojärjestelmään verrattuna. Järjestelmän tuottamat kehityslaskelmat herättävät kuitenkin kysymyksiä verrattaessa niitä muiden maiden vastaaviin ennakointeihin.

Esimerkiksi Saksassa yli 65 vuotiaiden osuus työikäisistä tulee nousemaan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana lähes yhtä nopeasti kuin Suomessa, mutta sen jälkeen selvästi Suomea nopeammin YK:n World Population Prospects 2006 –tietokannan mukaan. Kuten meillä, Saksan työeläkejärjestelmä sisältää työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen vanhuuseläkkeen lisäksi. Eläkkeiden taso on eläkkeelle siirryttäessä hieman huonompi kuin meillä, mutta eläkkeet on siellä indeksoitu yleiseen palkkakehitykseen, joten ne eivät eläkkeellä ollessa jää jälkeen yleisen ansiotason kehityksestä.

Saksan eläkemenot prosentteina BKT:sta ovat nyt samaa tasoa kuin Suomessa. EU:n komissiossa tehtyjen laskelmien mukaan ne kasvaisivat Suomea hieman hitaammin seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa ja sen jälkeen lähestyisivät Suomen tasoa. Viimeisin löytämäni tieto Saksan eläkemaksun suuruudesta on vuodelta 2004 eli 19.5 prosenttia palkoista, kun Suomessa se oli silloin noin 25 prosenttia työnantajan kansaneläkemaksu mukaan lukien. Saksan eläkerahastot olivat vuonna 2005 kooltaan vain 4 prosenttia BKT:sta, mutta Suomessa 66 prosenttia - EMU-maista toiseksi korkeimmat Hollannin 125 prosentin jälkeen, jonka järjestelmä on täysin rahastoiva ja jossa eläkeläisen tulotaso ei putoa eläkkeelle siirryttäessä.

Kun meillä jatkuvasti sekä vaaditaan että nostetaan eläkevakuutusmaksua, ollaanko meillä siirtymässä ilman avointa keskustelua täysin rahastoivaan järjestelmään?

Eläkerahastot eivät tosin enää viimeisimmässä Eläketurvakeskuksen (ETK) raportissa 2007:2 (6.11.2007) kasva hamaan ikuisuuteen suhteessa palkkasummaan kuten vastaavassa edellisessä raportissa ja valtiovarainministeriön laskelmassa talvella 2007. Mutta yhtä parametriä manipuloimallahan kyseinen matemaattinen mahdottomuus saadaan muutetuksi. Vuoden 2007 laskelmissa ETK olettaa esimerkiksi täällä Pohjan raukoilla rajoilla saavutettavan selvästi korkeampi elinikä kuin YK:n raporteissa oletetaan Välimeren maista, koska vanhushuoltosuhde kasvatetaan kahdessa vuosikymmenessä nykyisestä kaksinkertaiseksi.

ETK:n laskelmissa on kymmeniä eri parametreja, joista tehdään olettamuksia. Siksi niiden muodostamaa kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Olettamusten relevanttiuden ja keskinäisen johdonmukaisuuden läpikäynti johtaisi vain hyödyttömään inttämiseen kuten esimerkiksi siitä, lyhentääkö oliiviöljyn ja punaviinin käyttö Välimeren maissa ikää suhteessa kossuun ja kalakukkoon meillä.

ETK:n laskelmat eivät ole läpinäkyviä. Vaihtoehtoisesti ETK:n tulisi laatia myös seuraavanlaisia laskelmia:

1. Kuinka suuren eläkemaksun tulisi olla, että se vastaisi täysin rahastoivaa eläkejärjestelmää sen piiriin tulevan uuden työntekijän osalta?

2. Eläke-etujen diskonttauksessa (= koronkoron vähentäminen niiden tulevista arvoista) käytettävän reaalikoron tulee vastata rahastoitavien varojen pitkän aikavälin reaalituottoa eli kansainvälisesti hyvin hajautetun (varaluokittain, toimialoittain, sijoitusstrategioiltaan) sijoitussalkun reaalituottoa; ks. riskien hajautuksesta kirjoitustani 10.7.2008 ja rahastointipäätöksestä 16.4.2008 tässä blogissa.

3. Kuinka suurelta osin työmarkkinoille tuleva uusi ikäluokka voi luottaa omien eläkkeidensä rahoituksessa jakojärjestelmään eli silloin työssä olevilta kerättäviin rahastoimattomiin eläkemaksuihin (= ketjukirjepeli). Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää yhtä suurta osuutta. Pitäisi selvittää laskelmin, kuinka suuri osa eläkkeille siirtyneiden ja siirtyvien eri 5-vuotisikäluokkien eläkemaksuista on mennyt ketjukirjepeliin.

Laskelmieni mukaan täysin rahastoivan järjestelmän eläkevakuutusmaksu, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden osuudella lisättynä, on nykytasoa selvästi alhaisempi. Eläkemaksujen alentamisesitykseni perustuu ajatukseen, että voimme rauhassa alentaa eläkevakuutusmaksun tasolle, joka vastaa uusien työntekijöiden osalta täysin rahastoivaa maksua. Tällöin meillä on kolme puskuria ikääntymisongelman hoitamiseksi:
1. Ketjukirjepeli pyörii kaikkien ikäryhmien osalta: uudet työeläkejärjestelmän piiriin tulevat rahoittavat vanhempien ikäluokkien eläkkeitä jatkossakin.
2. Nykyisen eläkemaksutason enemmyys täysin rahastoivaan maksuun nähden: ero kannattaa poistaa vähitellen, esimerkiksi puoli prosenttiyksikköä vuodessa. Rahastot kasvaisivat koko tämän sopeutusperiodin ajan.
3. Nykyiset rahastot.

ETK:n tulisi siis laskelmissaan haarukoida sitä, milloin eläkevakuutusmaksu olisi alentunut täysin rahastoivalle tasolle.

Tässä kirjoituksissa esiintyvissä kansainvälisissä vertailuissa olen käyttänyt CESifon Database for Institutional Comparisons in Europe eli DICE –tietokantaa.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

16 euron melska ja perusvähennys

Epäilin kirjoituksessani 19.7.08 sitä, onko hallitus todellisuudessa keventämässä tuloverotusta vai tarjoaako se kansalle pelkkää lumekevennystä. Tänä vuonna tuloverotus kiristyy, koska vuoden 2008 progressiivisen veroasteikon rajoja nostettiin kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin nimellisansiot tulevat nousemaan vuodesta 2007.

Valtiovarainministeriön vero-osaston kalvoissa ei yritetäkään eritellä veronkevennystä vuodesta 2007 vaan se niputetaan yhteen inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun tarkistusvaatimuksen kanssa. Luotettavamman kuvan veronkevennysten tasosta antaa kansalaisjärjestö Veronmaksajain keskusliitto, mutta sekin vertaa kevennystä kuluvaan vuoteen eikä vuoteen 2007. Tosiasiallinen tuloveronkevennys sekä prosentteina että euroina on alempi kuin Veronmaksajain laskema.

Tarkistuslaskelmani osoittavat, että kevennysten loppusumma 870 miljoonaa euroa vastaa suunnilleen veronkevennysten todellista tasoa vuoden 2009 ansiotasossa suhteessa vuoden 2007 ansiotuloveroihin. Kun veronmaksajia on noin 4.3 miljoonaa, todelliset kevennykset ovat veronmaksajaa kohti keskimäärin noin 200 euroa vuodessa eli 16 euroa kuukaudessa ja lomarahan verosta 8 euroa.

Muuta kotoperäistä uutisaihetta median melskattavaksi ei mätäkuussa ollutkaan kuin veronkevennysten kohdistaminen eri tulotasoille. Yksi vaatimus oli kaksinkertaistaa kunnallisverotuksen perusvähennys. Se on vähennys, joka tehdään verotettavasta tulosta sen jälkeen kun kaikki muut vähennykset on jo tehty.

Perusvähennys on ollut sama vuodesta 1990 lähtien eli 1480 euroa. Jos sitä olisi joka vuosi korotettu ansiotason mukaisesti, kuten "Veronkevennysten anatomia" pitää mielekkäänä yleisenä periaatteena, perusvähennys olisi automaattisesti ensi vuonna 3110 euroa. Se, miksi poliitikot eivät ole halunneet korottaa perusvähennystä näinä vuosina, johtuu kahdesta seikasta.

Vuoden 1990 alusta meillä astui voimaan laki yhtiöveronhyvityksestä. Jos alaikäisen lapsen osinkotulo ja niiden yhtiöveronhyvitys olivat korkeintaan perusvähennyksen verran, perusvähennys takasi, että hän sai veronpalautusta yhtiöveron hyvityksen verran. Kun vuoden 1993 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa henkilökohtainen pääomatulo erotettiin ansiotulosta ja jossa pääomatulojen vero meni valtiolle, kunnallisverotuksen perusvähennys jäi koskemaan vain ansiotuloiksi määriteltyjä osinkoja, mutta silloinkin yhtiöveronhyvityksen sai veronpalautuksena, jos ansiotulo-osinkojen ja yhtiöveronhyvitysten summa oli riittävän pieni.

Poliitikkomme halusivat siten rajoittaa sitä, että jotkut pieniä ansiotuloina verotettuja osinkoja saavat kykenivät muuntamaan osinkotuloa kevyemmin verotetuksi ansiotuloksi. Olisihan se kyseenalaistanut täysin heidän perusretoriikkansa.

Toinen syy oli eläketulovähennys, joka kansaneläkkeen lisäksi riippuu perusvähennyksestä. Sekä perusvähennyksen pitäminen nimellisrahassa samana että ansiotulovähennyksen kasvattaminen auttoivat poliitikkoja vähitellen kiristämään eläketulon verorasitusta suhteessa yhtä suuren työtulon tuloveroon kaikilla tulotasoilla, joita ansiotulovähennys koskee. Siksi verorasitusten ero oli suurimmillaan juuri eläketulolla, josta ei enää saatu eläketulovähennystä, eli 7.5 prosenttiyksikköä 16805 euron eläketulosta vuonna 2007 (ks. sivu 94 kirjasta Verotus uusiksi?).

tiistai 22. heinäkuuta 2008

EKP:n kokouspöytäkirjat julki ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella!

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään Ranskan presidentin Sarkozyn suunnitelmasta lisätä Euroopan keskuspankin avoimuutta seuraavasti: ”...pitää varoa, ettei avoimuuden lisääminen heikennä keskuspankin itsenäisyyttä. EKP:n rakenteessa kansallisten keskuspankkien pääjohtajien asema on herkkä. Siksi olennaista on julkistaa nimenomaan argumentit mutta ei sitä, kuka sanoi mitä. Jos EKP:n neuvoston jäsenten puheenvuorot julkistettaisiin, keskustelut muuttuisivat lausuntojen sarjaksi, ja todellinen argumentaatio siirtyisi virallisten kokousten ulkopuolelle. Keskustelupöytäkirjojen julkistaminen olisi myös oiva painostuskeino pakottaa kansallisten keskuspankkien pääjohtajat katsomaan euroalueen rahapolitiikkaa korostetusti omasta kansallisesta näkökulmastaan. Sen sijaan äänestystulosten kertominen on perusteltua.”

Minun on tavattoman vaikea käsittää sitä, miksi avoimuuden lisäys heikentäisi EKP:n itsenäisyyttä.

EKP:n avoimuusvaje johtuu siitä, että se ei julkista inflaatioennusteeensa perusteluja eli laskelmien taustaolettamuksia Englannin ja Ruotsin keskuspankkien tavoin, ainoastaan inflaatioennusteensa vaihteluvälin, ja että EKP:n neuvoston korkokokousten jälkeen annettava tiedote on laadittu leikkaa-liimaa-menetelmällä etukäteen, johon on ehkä lisätty tai josta on ehkä poistettu jokin lause varsinaisessa kokouksessa.

Siksi tällainen ”pöytäkirja” ei anna uskottavaa kuvaa kokousten kulusta: käydäänkö niissä ylipäätään mitään rahapoliittista argumentointia euroalueen näkökulmasta vai luetaanko siellä pelkästään jäsenmaan virallinen lausunto ja sen jälkeen jäsenmaat ajavat kansallista näkökulmaa vai ovatko kokoukset pelkästään seurustelutilaisuuksia?

Juuri tällaisten estämiseksi kokouspöytäkirjojen julkistaminen ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella seuloisi todelliset argumentit ulkoa opetelluista fraaseista, paljastaisi sen, ketkä neuvoston jäsenistä ovat rahapolitiikan ammattilaisia ja kykeneväisiä itsenäiseen tilanneanalyysiin ja taloudelliseen päättelyyn ja ketkä ovat pelkästään kirjanoppineita ja farisealaisia.

Julkistamalla kokouspöytäkirjat rahamarkkinoiden toimijat pakottaisivat jäsenmaiden edustajat katsomaan euroalueen etua eikä mahdollisesti harjoittamaan poliittista painostusta eikä osallistumaan poliittiseen huutokauppaan.

Argumentointini avoimuuden lisäyksen seurauksista on siis päinvastaista kuin HS:n pääkirjoitustoimittaja uskottelee lukijoille. EKP:n päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen parantaisi sen itsenäisyyttä ja uskottavuutta.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Veronkevennysten anatomiaa

Tanskalaispoliitikkojen mielestä verotus on tylsää, koska heillä tuloveroasteikon tulorajoja ja lakimääräisiä vähennyksiä on lain mukaan kasvatettava joka vuosi nimellisen ansiotason nousua vastaavasti. Toisin sanoen tanskalaispoliitikot ovat vieneet itseltään mahdollisuuden yrittää vetää äänestäjiä nenästä mainostamalla veronkevennyksinä sellaisia asteikkotarkistuksia, jotka vain estävät tuloverotuksen kiristymisen.

Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.

Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.

Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.

Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:

12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %

Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.

Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:

13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %

Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.

Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.

Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:

15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %

Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.

Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Yritysten yhteiskuntavastuu veronkannossa

Verovoutien ammattikunta elää nykyään vain Oulunkylän kadunnimissä, koska lainsäädäntö pakottaa yritykset hoitamaan heidän tehtävänsä ilmaiseksi. Sen unohtavat professorit Vesa Kanniainen ja Kalle Määttä muutoin mainiossa kirjoituksessaan: ”Yritysten oikeudellista sääntelyä on aihetta purkaa Suomessakin” Helsingin Sanomissa 13.6.2008.

He huomioivat velvoitteena vain yritysten omat verot: ”Verojen tulouttamista varten on tiedettävä toiminnan tulos”. Mutta jokainen yrittäjä tietää, että tämä ei riitä verotusta varten edes niiden omien verojen osalta, vaan on tiedettävä paljon muutakin, esimerkiksi edustusmenojen, liikelahjojen ja yrittäjän matkojen osalta.

Yritysten tuloksen perusteella määrättävät verot ovat vain murto-osa niiden verottajalle tilittämistä kaikista veroista. Työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset sosiaaliturvamaksuineen on maksettava palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Niistä ja bruttotuloista on lisäksi tehtävä verottajalle vuosi-ilmoitukset kuten eläkemaksuistakin ja ammattiliiton jäsenmaksuista, jotka nekin on työnantajan tilitettäviä maksuja.

Arvonlisävero (ALV) on maksettava lääninverovirastolle kuukausittain eikä ainoastaan maksettava vaan myös selvitettavä verokannoittain. Osa myynnistä on verotonta, osa 8 prosentin, 17 prosentin ja 22 prosentin myyntiä, joihin tulee 12 prosentin lisäluokka, jos ruoan ALV alenee. Vähennettävä ALV on eriteltavä erikseeen kotimaan ja muiden EU-maiden ostoista. Vienti ja tuonti Euroopan yhteisön maista on eriteltävä muista alueista.

Osinkoja jakavien osakeyhtiöiden on tehtävä vuosi-ilmoitus osakkeenomistajille maksamistaan osingoista ja julkisten osakeyhtiöiden on lisäksi kannettava osinkojen lähdevero, myös ulkomaille maksetuista osingoista, mikäli Suomella on verosopimuksen mukainen oikeus sen perimiseen. Metsän myyjien edestä metsänostajayhtiö maksaa arvonlisäveron ja tekee ennakonpidätyksen metsän myynnin pääomatuloverosta.

ALV on sikäli poikkeava vero, että siinä myös valtiolla on suuri veronkantaja, tullilaitos, joka tuonnin yhteydessä kantaa myös hyödykeveroja, jotka kuluttaja maksaa tavaroiden ja palvelusten hinnoissa. Tullithan ovat pieniä, mutta sähkön, alkoholin ja tupakan valmisteverot ja autovero ovat tuotoltaan merkittäviä tullin kantamia veroja. Panimot ja makeistehtaat ovat perinteisesti myös olleet suuria veronkantajia.

Elinkeinotulosta kannetaan vero yrittäjiltä ennakkoverolipuin. Leimaveroa, eli varainsiirtoveroa, on maksettava kiinteistö- ja asunto-osakekaupoista kuin myös julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osakekaupoista. Perintö- ja lahjavero tulee harvoin, jos koskaan maksettavaksi, mutta pääomavoitoista, eli virallisella kielellä luovutusvoitoista, on maksettava pääomatuloveroa, joka koskee yhtäläisesti lähes kaikkea myytyä omaisuutta pörssiosakkeista kesämökkeihin.

Luonnollisen henkilön rooli veronkannossa on siten vähäinen, mutta tuskin yritystenkään yhteiskuntavastuu verovouteina tulee vähenemään. Päinvastoin koko veroilmoitusmenettely on jo melkein kokonaan siirtynyt siihen, että veronmaksajan ei tarvitse itse ilmoittaa verottajalle mitään, vaan hänen työnantajansa, pankkinsa ja vakuutusyhtiönsä toimittaa verottajalle sen vaatimat tiedot.

torstai 29. toukokuuta 2008

Verokikkailun voi estää nopeasti!

Kauppalehden (KL) pääkirjoituksessa oli 27.5.2008 melkein samoin sanoin sama kuin Helsingin Sanomissa sunnuntaina 25.5.08 valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelun yhteydessä otsikolla ”Lääkäreiden ja juristien verokikkailu loppuu”. KL:n ”Verotus remonttiin” kirjoitti Korkeimman hallinto-oikeuden helmikuisen päätöksen mahdollistavan ”sen, että asiantuntijat kuten lääkärit ja asianajajat voivat myydä palveluitaan yrityksen kautta ja nostaa tulonsa ansiotuloja edullisemmin verotettuina osinkotuloina ilman, että he ovat sijoittaneet yritykseen lainkaan omia varojaan”.

Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?

Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on

(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,

jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.

Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.

Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.

Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.

Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.

Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.

Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.

Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:

(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.

Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.

Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.

Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.

Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.

Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.

Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.

Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.

Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.

Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Palkkatuloa ei saa yhtiöstä verottomana!

Kotimaan uutisissa Helsingin Sanomat (10.5.08) otsikoi ”Lääkäreiden verokeinottelua yritetään saada kuriin ennen kesää” kertoen pääpuolueiden viimeaikaisista sanomisista ja kirjoittaa lopussa: ”Esimerkiksi lääkäri, jonka yhtiöllä on miljoonan euron nettovarallisuus, voi nostaa 90000 euron palkkatulot verottomana”. Uutisen väite ei pidä paikkaansa.

Lääkäreiden omistamilla osakeyhtiöillä ei ole verovapautta kuten ole muidenkaan ammatinharjoittajien osakeyhtiöillä eikä yhtiöiden omistajilleen maksama palkka ole verotonta tuloa.

Kaikki osakeyhtiöt maksavat veroa 26 prosenttia verotettavasta tulosta. Jos palkan jättää yhtiöön, se lisää yhtiön verotettavaa tuloa. Siksi yhtiöön jätetty palkka tulee aina verotettua.
Verohallinnon Verotilaston taulukon 3 mukaan ansiotuloista maksettiin vuonna 2006 veroa valtiolle, kunnille, kirkolle ja sairausvakuutusmaksuina Kansaneläkelaitokselle keskimäärin yhteensä 26.0 prosenttia. Yhtiöön jätetty palkka ei siten nauti veroetua keskituloiseen palkanansaitsijaan nähden.

Kun lääkärin, putki- tai sähköasentajan osakeyhtiön osake ei ole julkisesti noteerattu eli kun yhtiö on listaamaton, osakkeenomistajan tällaisista yhtiöistä saamat osingot ovat verotuksessa pääomatuloa, jos osinko on korkeintaan 9 prosenttia jakavan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos osinko on tätä korkeampi, lisäosinko tulee ansiotulojen verotuksen piiriin.

Jos pääomatuloiksi luokitellut listaamattomien osakeyhtiöiden jakamat osingot ovat omistajakohtaisesti korkeintaan 90000 euroa, hän ei maksa niistä henkilökohtaista pääomatuloveroa, mutta sen ylittävältä osalta kuten pörssiyhtiöiden osingoista.

Verojärjestelmämme verottaa samoin säädöksin listaamattoman yhtiön osakkeita omistavaa palkkatyöntekijää, eläkeläistä tai muuta passiivista sijoittajaa kuin oman osakeyhtiön kautta toimivia ammatinharjoittajia ja muita aktiivisia yrittäjiä. Se, mikä passiiviselle omistajalle on verotuksessa pääomatuloa, on sitä yhtäläisesti myös aktiiviselle omistajalle.

Monien maiden verojärjestelmät tuntevat jaon aktiivisiin ja passivisiin omistajiin, mutta samalla tietenkin syntyy houkutin kiertää säädösten aiottuja vaikutuksia. Ihminenhän on luonnostaan luova eikä verojuristi poikkea insinööristä tai Wall Streetin sijoitustuotteiden innovaattoreista. Siksi Suomen ei kannata harkita verojärjestelmässään nykyistä laajempaa jakoa aktiivisiin ja passiivisiin omistajiin.

Listaamattomien yhtiöiden pääomatulo-osinkojen veroetu 90000 euroon asti sijoittajaa kohti onkin ymmärrettävä: ensiksi esteeksi yhtiöiden listautumiselle, toiseksi kannusteeksi ryhtyä aktiiviseksi sijoittajaksi - listaamattoman yhtiön omistaja ei voi ratsastaa muiden tietämyksen varassa - ja kolmanneksi houkutteeksi ryhtyä aktiiviseksi yrittäjäksi.

Muistettava on myös, että kun koko verojärjestelmä otetaan huomioon, HS:ain uutisen miljoonaan euron yksityisomistus ei nauti läheskään samoja veroetuja kuin työntekijöiden yhdistyneet eläkesäästöt, joiden kasvottomien omistusten luovutusvoitot ja korkotuotot ovat kokonaan verovapaita - perintöveroista puhumattakaan.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Piristävätkö veronpalautukset USA:n vähittäismyyntiä?

Presidentti George W. Bush päätti keventää tämän vuoden verotusta kesken verovuoden palauttamalla ennakkoveroja ja veronpidätyksiä rahana. Tänään 20080428 USA:ssa putoavat ensimmäiset veronpalautukset postiluukuista ja kaikki tiedotusvälineet kirkuvat otsikon kysymystä.

Miten on? Veronpalautusten koko on 600 dollaria aikuiselle ja lisäksi 300 dollaria lasta kohti, siis kaksilapsiselle perusperheelle 1800 dollaria.

Jokainen veronpalautuksen saava, joka ei elä kädestä suuhun, on tietysti heti siitä lähtien, kun palautusten suuruus varmistui, lisännyt omaa kulutustaan vähentämällä säästöjään eli veronpalautusten piristävä on jo pääasiassa nähty. Saatuaan veronpalautuksen tämä ryhmä vain nostaa tilinsä saldon kulutusmenoihinsa nähden normaaliksi eli säästää veronpalautuksen.

Kädestä suuhun elävät, jotka ovat velattomia, tietenkin panevat kaiken välittömästi kulutukseen. Luottokortti- ja muiden velkojen rasittamat puolestaan lyhentävät veronpalautuksilla velkojaan eli hekin säästävät.

Köyhyystutkija, joka kahden vuoden päästä tutkii asiaa, ”havaitsee”, että suurituloinen väestön osa pääasiassa säästää veronpalautukset ja että köyhemmät kuluttavat suurimman osan palautuksista.

Ekonometrikko tutkii myös samaan aikaan asiaa empiirisesti ja löytää, että kaikki tulokset eivät ole vankkoja, vaan niiden tilastollinen merkitsevyys on kyseenalainen, vaikka hän huomioikin työssään palautusohjelman ilmoitusefektin.

Syy on siinä, että USA:ssa vähittäiskauppaketjut ovat jo pitkään houkutelleet lisälahjashekein tuomaan veronpalautukset juuri heidän kauppoihinsa. Siis kaikki, jotka ilman näitä mainoskampanjoja, olisivat jo viikkoja sitten tehneet tarpeellisiksi katsomansa ostokset, ovat pidättäytyneet niistä ja kantavat rahansa kauppoihin vasta saatuaan veronpalautusshekin. Ja kas – USA:n vähittäiskaupan myynnin havaitaan ponnahtavan!

Bush’n finanssipolittisen elvytyspaketin koko on noin prosentti USA:n bruttokansantuotoksesta. Suomen talouteen suhteutettuna sen piristävä teho on samaa suuruusluokkaa kuin paperialan viimeisimmän työselkkauksen jarrutusvaikutus. Olihan sen välitön BKT:n menetys yhtä suuri.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Sijoitustuottojen verovapaus ei edistä yksityistä riskisijoittamista

Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on valmisteilla business-enkeleiden verokannusteita koskevat lakimuutokset. Hallituksen esitystä ei asiasta vielä ole. On ministeriön sisäinen taustamuistio, jota on elinkeinopäivillä jaettu toimittajille ja josta virkamies ja lobbari voivat keskustella aamutelevisiossa, mutta joka ei ole yleisten kirjastojen ja Internetin varassa olevan veroanalyytikon saatavissa.

Tekniikka & Talous –lehden toimittaja Raija Hallikainen kirjoitti viime perjantaina asiasta seuraavasti: ”Esityksen mukaan vähintään kolmeksi vuodeksi listautumattomiin kasvuyrityksiin tehdystä vähemmistösijoituksesta ei perittäisi luovutuksen yhteydessä henkilösijoittajilta tai yksityishenkilöiden omistavilta osakeyhtiöiltä myyntivoittoveroa”.

Valmistelun aikataulusta on tihkunut: hallitus linjaa ennen kesälomia kannustinmallin ja pyrkii antamaan hallituksen esityksen viimeistään lokakuussa Eduskunnalle, jotta uudistus astuisi voimaan ensi vuoden alussa.

Ken ymmärtää Verotus uusiksi? –kirjan johdantoluvun ja loppuluvun ”Pienten joutsenten tanssi”, tajuaa, että business-enkeleiden sijoitustuottojen verovapaudessa valtion rahakamarin vartija on lukitsemassa ovensa rahavirralta, joka päätyisi sinne ja auttaisi alentamaan muita veroja yleisesti.

Kirjan teemahan on pääomatulojen verotus: kuinka välittömän verotuksen veropohja tulisi määritellä, että verotus vaikuttaisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan määrään, jonka kuluttajat haluaisivat säästää ja investoida eri ajankohtina.

Johdantoluvussa kirjoitin tuloverolle vaihtoehtoisesta menoverosta, joka verottaa vain kulutettua tulonosaa eli jossa itse säästämistapahtuma vähennetään verotettavista tuloista ja säästöjen kuluttaminen lisätään niihin.

Menoverossa valtio on siten kumppanina verokannan osuudella sekä tehdyssä säästämisessä että nostetuissa säästöissä. Jos säästämisen kohde on valtion obligaatiot, valtio ei kerää mitään nettoveroa, koska säästäjä saa saman koron, jonka valtio maksaa lainoistaan.

Jos taas kohde on riskillinen sijoitus, joka tuottaa keskimäärin valtion lainoistaan maksamaa korkoa enemmän, yhteiskunta kerää nettoverotuottoja. Menoverolla on siis se ominaisuus, että uuden säästämisen riskitön korko vapautuu verosta eli se ”normaali” tuotto, jota taloustieteen mallien mukaan ei pitäisi verottaa.

Jos siis kaikkien business-enkelien tekemät sijoitukset tuottavat keskimäärin saman riskilisän valtion lainojen reaalikoron lisäksi kuin osakemarkkinat keskimäärin ovat tuottaneet maailmassa yli sadan vuoden ajalta eli noin viisi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton –laskelmien mukaan, tämän tuottosiivun verokannan osuudesta valtio aikoo luopua, kun se ei esitä business-enkelien sijoitusten käsittelyä menoveron periaatteiden mukaisesti.

Koska TEM esittää business-enkelien sijoitustuotot verovapaiksi, loogisesti myös samoista sijoituksista syntyviä tappioita ei voi sallia vähennettäviksi verollisista luovutusvoitoista tai alijäämähyvityksinä muista tuloista.

Tuottojen verovapaus ja tappioiden vähennyskelvottomuus synnyttää tietenkin kannusteen muuntaa tappiolliset, vähennyskelvottomat sijoitukset vähennyskelpoisiksi sijoituksiksi eli houkuttelee verojen välttämiseen tai jopa kiertoon. Se työllistäisi laki- ja tilimiehiä ja vaatisi lisää tarkastajia.

Alun alkaen yksityishenkilöt sijoittavat sijoitustuottojen verovapauden vallitessa vähäisemmän määrän yrityksiin, kuin jos heidän sijoituksensa saisi menoverokohtelun. Business-enkelien sijoitussalkku on tyypillisesti hyvin hajauttamaton. Siksi he sijoitustappioiden karttamisen vuoksi sijoittavat vähemmän riskillisiin kohteisiin kuin verollisessa maailmassa.

”Pienten joutsenten tanssi” –luvussa kirjoitin tappioiden vähennysoikeuden ja yrittäjien riskinoton suhteesta. Sijoitustappioiden takautuva verovähennysoikeus kannustaisi nykyistä laajempaan riskinottoon.

Menoveron etu tuloveroon olisi siinä, että menoverossa ei veroteta riskitöntä korkoa ja inflaation aiheuttamia ongelmia ei synny veropohjan määrittelyssä, koska sekä säästämisen verohyvitys että kulutukseen nostetuista säästöpääomista ja niiden tuotosta menevä vero tehdään samalla verokannalla.

Valtio siis kykenisi houkuttelemaan business-enkeleiltä sijoitusvaroja veroansaan, jos se pitäisi sijoitusten tuotot verollisina, mutta sallisi sijoitustappioiden vähennyskelpoisuuden takautuvasti tai alijäämähyvityksenä - ja veroansaan virtaisi vielä enemmän varoja, jos se verottaisi niitä menoveron periaatteen mukaisesti.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!

Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.

Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.

Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.

Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.

(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)

Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.

Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).

Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!

Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.

Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.

Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.

Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.

Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!

Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.

Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Venäjän puutullit eivät vaikuta puun tehdashintaan Suomessa

Venäjä uhkaa asettaa raakapuun viennille ensi vuoden alusta alkaen 50 euron - vai vain dollarin? - tullin kuutiometriltä. Media kirjoittaa ikään kuin suomalaisen paperiteollisuuden kuolinkellot soisivat eli ikään kuin venäläinen puu kallistuisi 50:llä Suomessa tehtaalla.

Paperiyhtiön metsäpäällikön ei tietenkään kannata maksaa venäläisestä raakapuusta tulleineen ensi vuonna yhtään sen enempää kuin se maksaisi siitä ilman tullia. Miksi näin?

En tunne metsän nykyisiä omistussuhteita Venäjällä enkä sitä, minkälaisten organisaatioiden kautta raakapuun hankinta on siellä järjestetty. Mutta metsiä Venäjällä riittää käsittääkseni vaikka koko maailman metsäteollisuuden tarpeisiin.

Jos metsät omistaa vientitullin kantaja eli valtio, jonkinlainen kaupanhierontakatko saattaa syntyä Venäjältä rahdattavaan raakapuuhun. Paperiteollisuutemme on ennenkin tottunut pitkiin lakkoihin, brittien monikuukautisista 1950- ja 1960-luvun satamalakoista omiin 2000-luvun ”alakohtaisia ongelmia” ratkoneisiin lakkoihinsa?

Jos taas Venäjän metsien omistus on hajautunut oligarkeille, todennäköistä on, että vientitulli vain uudelleen jakaa raakapuun myyntitulot eri tavalla Kremlin ja oligarkien kesken kuin aikaisemmin. Metsän kasvuun vientitullilla ei ole mitään vaikutusta. Jos metsiä ei hakata, oligarkien ja Kremlin rahat lahoavat metsiin.

Venäjän asettamalla raakapuun vientitullilla ei siten tule olemaan vaikutusta puun hintaan tehtaiden porteilla Suomessa. Puu tulee Venäjältä ehkä vain uusilta venäläisiltä toimittajilta.

Suomalaisen metsänomistajan ei siten kannata spekuloida sillä, että puun hinta olisi ensi vuonna Venäjän vientitullien vuoksi korkeampi.

EKP:n korkopäätös

Olen kirjoittanut tällä viikolla kahdesti, tiistaina 8.4.08 ja tänään 11.4.08, Euroopan keskuspankin rahapolitiikasta englanninkielisessä blogissani osoitteessa

http://joukoy.blogspot.com/


Sen nimi Aatosekonomi yhdistää toisen etunimeni ja ensimmäisen tutkintoni. Tämän blogin nimen JYL juontuu opiskelijoiden minulle antamasta kutsumanimestä.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Pohja, pohja ja pohja!

”Onko pohja nyt saavutettu?” kysyy Helsingin Sanomien kakkospääkirjoitus tänään 3.4.08 samaistuen siihen optimismiin, joka eilen vallitsi kansainvälisten uutistoimistojen välittämissä kommenteissa taloustilanteesta.

On kuitenkin erotettava osakemarkkinoiden pohjat velkakriisin pohjasta ja molemmat vielä erikseen reaalitalouden pohjasta. Voi olla, että olemme nähneet osakemarkkinoiden pohjat.

Tornitalojen rakentaminen vie aikaa eikä niitä keskeytetä puoliväliin. Siksi reaalitalouden pohja tulee myöhemmin kuin uusien rakennuskohteiden lainahanat on ruuvattu kireämmälle.

Maanantaina 31.3.08 http://joukoy.blogspot.com/ kirjoitti USA:n liittovaltion vekseleiden ja joukkolainojen hintakuplasta. Niiden markkinat ovat miljardeissa valtaisat ja sisältävät suuret piilevät sijoitustappiot, koska niiden korkotason yleinen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä on paremmin sopusoinnussa keskipitkän aikavälin reaalitalouden kasvunäkymien ja USA:n keskuspankin Fedin hintavakaustavoitteen kanssa.

Jos korkotason nousu on nopeata, pankit ja vakuutusyhtiöt joutuvat merkitsemään sijoituksensa taseisiin alhaisempiin markkina-arvoihin eli tekemään alaskirjaukset. Julkisesti noteeraamattomien sijoittajien ei tietenkään tarvitse kirjata sijoituksia taseisiinsa välittömästi markkina-arvoihin. Ne kärsivät sijoitustappion vasta silloin, kun sijoitetut varat vapautuvat sijoitettavaksi uusiin kohteisiin pienemmän uudelleen sijoitettavan määrän muodossa.

Todennäköisempää on kuitenkin se, että Fed luovii hallitun joukkolainojen korkotason nousun ratkaisevissa 2-5 vuoden jäljellä olevan juoksuajan joukkolainoissa. Tällöin alaskirjaukset eivät ole raportointikausittain niin näkyviä, vaan ne voidaan kattaa muiden sijoitusten tuotoista.

Sijoitustappioiden sulattelu perusliiketoiminnan kassavirroista vie aikaa. Siksi reaalitaloudessa velkakriisin aiheuttamaa pohjaa ei ole vielä katsottu.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Automaatioveron voi välttää!

Poliittiset toimijat tuottavat markkinoillaan usein lakeja ja sääntelytoimia, joihin liittyy kannuste välttää alkuperäisen lain tai sääntelyn perimmäinen tarkoitus. Yksi niistä on kansanedustaja Harri Jaskarin Aamulehdessä 10.3.2008 automaatioveroksi kutsuma työnantajan sosiaaliturvamaksun porrastus, kasvuyritysten riesa.

Työnantajan sosiaaliturvamaksu koostuu sairausvakuutusmaksusta ja kansaneläkemaksusta ja siinä on yksityisille työnantajille kolme maksuluokkaa: 2,771%, 4,971% ja 5,871%. Desimaaleja on todellakin kolme!

Porrastus riippuu sekä kuluvan käyttöomaisuuden veropoistojen euromäärästä että niiden suhteesta palkkoihin. Kuluvan vuoden maksuluokka määräytyy viimeksi vahvistetun verotuksen perusteella.

Vuonna 2008 liiketoimintaa harjoittavat työnantajat joutuvat ylimpään luokkaan, jos vuonna 2006 niiden poistot ovat ylittäneet 50500 euroa ja samalla yli 30 prosenttia maksetuista palkoista.

Alimpaan maksuluokkaan kuuluvat
1. liiketoimintaa harjoittavat työnantajat, joiden vuoden 2006 poistot ovat olleet enintään 50500 euroa tai joiden poistot ovat ylittäneet rajan, mutta olleet kuitenkin alle 10 prosenttia palkoista sekä
2. muut kuin liiketoimintaa harjoittavat työnantajat (ammatinharjoittajat, asunto-osakeyhtiöt, yhdistykset) ja
3. uudet yritykset
Muut liiketoimintaa harjoittavat yritykset kuuluvat keskimmäiseen luokkaan.

Verotus uusiksi? –kirjassa (toim. Seppo Kari ja Jouko Ylä-Liedenpohja, Taloustieto Oy, 2007) esitin vanhan ajatuksen, että luopuminen työnantajan sotu-maksujen porrastuksesta houkuttelisi pääomaintensiivisten alojen yrityksiä palkkaamaan avustajia, jotka lisäisivät asiantuntijoiden ja ammattityöntekijöiden tuottavuutta, jolloin heitä voitaisiin taas työllistää lisää, jne. Kyse on tietenkin kaikista apulaisista vanhan ajan tsuppareista lähtien.

Jos tarkastellaan yrityksiä pienimmästä kokoluokasta lähtien, ne voivat välttää nousun korkeampaan sotu-maksuluokkaan monin tavoin.

Pienet käyttöomaisuushankinnat voi kirjata kuluksi välittömästi, samoin kalliimmatkin koneet, jos niiden teknis-taloudellinen käyttöaika on alle kolme vuotta. Pidempikestoiset koneet ja autot voi vuokrata tai hankkia leasingillä, jolloin poistot tekee konevuokraamo ja rahoitusyhtiö. Toimitilat ovatkin nykyään useimmiten vuokratiloissa, koska pankkikriisi opetti yrityksille kiinteistösijoittamisen riskit.

Tälläisin keinoin kasvava, automaatiota hyödyntävä yritys voi pitää poistonsa alle 10 prosentin palkkasummasta ja pysyä alimmassa maksuluokassa.

Lopullinen keino on sitten jakaantua kahdeksi yhtiöksi, toiseen työntekijät ja toiseen koneet. Edellinen liisaa koneet käyttöönsä jälkimmäiseltä, jossa ei tarvitse olla muita työntekijöitä kuin nimellinen toimitusjohtaja. Näin varsinaista tuotanto- ja myyntitoimintaa harjoittavassa pääyhtiössä ei välttämättä ole lainkaan veropoistoja ja se pääsee alhaisimmalla sotuprosentilla.

Koneiden keskittäminen erilliseen rahoitusyhtiöön voi myös aukaista sille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Joutilaana seisovia sorveja ja pakkauskoneita voikin tarvita joku muu yritys. Näin pääoman käyttö tehostuu kokonaisuudessaan ja sen tuottavuus nousee.

Vältettävissä oleva vero ei koskaan ole todellinen vaan lumevero, joka vain tyydyttää poliitikkojen ideologiset intohimot poliittisten markkinoiden tasapainossa. Siksi sellaisia veroja ei pitäisi säätää lainkaan.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Pitäisikö säästettyä tulonosaa verottaa vain pääomatulon verokannalla?

Analysoin eilen korkeapalkkaisten asiantuntijoiden verohoukutetta harjoittaa ammattiaan osakeyhtiöiden kautta, joita heidän kannattaa pitää säästöpossuina eli jättää niihin jakamattomina voittovaroina sen, mitä he eivät tarvitse kulutukseen. Tällä tavoin ammatinharjoittamisen tulot, jotka ilman osakeyhtiötä verotettaisiin pääasiassa ansiotulona progressiivisella tuloveroasteikolla, voidaan muuntaa luovutusvoitoiksi joko yhtiön myynnin tai purkamisen jälkeen.

Realisoituihin luovutusvoittoihin kohdistuu kahdenkertainen verotus, osakeyhtiön tulovero ja myyjän pääomatulovero, jolloin yrittäjän rajaveroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia. Todennäköisesti hän kuitenkin kykenee käyttämään hyväkseen 20 prosentin hankintameno-olettaman, jolloin luovutusvoiton kokonaisveroaste on 43 prosenttia. Tämä yksinkertaistus ei ota huomioon inflaatiota eikä yhtiöön jätettyjen varojen reaalista tuottoastetta.

Osakeyhtiössä yrittäjä sijoittaa 26 prosentin osakeyhtiöveron jälkeistä tuloa, palkanansaitsija rajaveroasteen jälkeistä tuloa. Jo keskituloisen, 22000 euroa vuodessa ansaitsevan eli käytännössä jokaisen kokopäivätyössä olevan veroprosentti viimeiseltä ansaitulta eurolta hypähtää 35 prosenttiin.

Tuntuisi luonnolliselta, että tasavalta soisi kaikille samanlaisen verohoukuttimen säästämiseen kuin korkean vaihtoehtoispalkan yrittäjille eli että säästettyä ansiotulojen osaa, esimerkiksi 20000 euron vuosimäärään asti, verotettaisiin vain pääomatulon verokannalla.

Ansiotuloilla tehtyjen sijoitusvarojen netto-ostot vähennettäisiin ansiotuloista, mutta vähennys lisättäisiin verotettaviin pääomatuloihin. Realisoidut luovutusvoitot verotettaisiin nykyiseen tapaan pääomatuloina. Tällainen säästetyn tulonosan verokohtelu hyödyttäisi kaikkia niitä, joiden ansiotulojen rajaveroaste ylittää pääomatulojen verokannan eli 28 prosenttia.

Käytännössä säästämisvähennyksestä hyötyisivät vähintäin 22000 euroa vuodessa ansaitsevat eli juuri keskituloiset, jotka muodostavat veronmaksajien pääosan.

Vähennys lisäisi säästämisen houkuttelevuutta. Vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähennettävyys ainoastaan 5000 euron vuosirajaan saakka on ainoa, kansainvälisissä vertailuissa tavattoman mitätön säästämisporkkana. Kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla vaan säästämällä.

Lehtitietojen mukaan finanssiala ajaa periaatetta, että vain heidän markkinoimansa tuotteet saisivat tulevaisuudessa nykyistä laajemman verokannusteen. Niissä säästäjä usein joutuu maksamaan jopa kolminkertaiset hallintokustannukset: tuotteiden myyjän, vakuutusyhtiön ja rahastoyhtiön palkkiot.

Kilpailusyistä kuvattua säästämisvähennystä ei saisi sitoa mihinkään säästämistuotteisiin. Siksi tällainen vähennys voitaisiin toteuttaa nopeasti ilman mitään lausuntokierroksia jokasyksyisten verolakien huoltotalkoiden yhteydessä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Lääkärien osingot pääomatuloa, entä luovutusvoitot?

TV ja lehdistö ovat julistaneet lääkäreiden nostavan ammatinharjoittamisen tuloa verottomina osinkoina. Jokainen yrittäjä kuitenkin tietää, että osinko on jaettavissa vain osakeyhtiön maksaman 26 prosentin veron jälkeisestä voitosta. Lääkäriasemia pyörittäviä osakeyhtiöitä ei ole vapautettu verosta. Mistään tulon verottomuudesta ei siten ole kyse.


Ongelman ytimessä oleva Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisu koskee lääkäriasemayhtiötä, jossa on kantaosakkeita ja useita vastaanotto-osakesarjoja. Lääkäriasemalle tuleva lääkäri saa merkitä maksuttomasti vastaanottosarjan osakkeita. Yhtiön kirjanpidossa käsitellään kunkin lääkärin vastaanoton tulot ja menot erillään muista. Kantaosakkeiden tulos lasketaan lääkäriaseman hallinnointitoimintojen ja sijoitustoiminnan perusteella. Kunkin osakkeen oikeus yhtiön varoihin, siis vuosittain osinkoon, määräytyy asianomaisen osakesarjan toimintatuloksen ja aikaisemmilta vuosilta jakamattomien toimintatulosten yhteismäärän mukaan.


Koska yhtiöjärjestyksessä on lisäksi määräys, että osakkailla ei ole harkintavaltaa osingonjaon kohdistumisessa osakesarjojen kesken, KHO katsoi lääkäriasemayhtiön jakaman osingon osinkotuloksi, jota verotetaan joko tuloverolain tai elinkeinoverolain mukaan siitä riippuen onko osingonsaajana yksityishenkilö vai toinen osakeyhtiö kuten lääkärin omistusyhtiö. Yksittäinen lääkäri ei siten voi itse päättää sitä, minkä osan vastaanottonsa toimintatuloksesta hän saa osinkoina. Osingonjaosta samoin periaattein kaikkien vastaanotto-osakkeiden osalta päättää yhtiökokous, jossa kanta-osakkeen äänimäärä on kymmenkertainen vastaanotto-osakkeeseen nähden.


Julkisesti noteeraamattomien osakeyhtiöiden välillä osingot virtaavat verottomina, koska muutoin osakeyhtiövero ketjuuntuisi. Yksityishenkilö ei maksa lisäveroa julkisesti noteeraamattoman yhtiön jakamasta osingosta, kun verottaja käsittelee osinkoa pääomatulona ja jos henkilön pääomatulo-osingot eivät ylitä 90000 euroa vuodessa. Pääomatulo-osingot voivat olla korkeintaan 9 prosenttia osinkoja jakavan noteeraamattoman yhtiön nettovaroista edeltävän verovuoden tilinpäätöksessä.


Taloudellisen käyttäytymisen aakkoset alkavat vaihtoehtoiskustannuksesta, joka otetaan huomioon kaikessa. Työtön katsoo menettämiensä työttömyys- ja sosiaalietuuksien arvoa päättäessään työhön osallistumista; rakennusmies laskee menettämiään ansioita pohtiessaan talon rakentamista itse.


Siispä lääkäri olisi voinut sijoittaa omistusyhtiönsä tilillä olevat varat hyvinhajautettuun kansainväliseen osakerahastoon, joiden reaalituotto viime vuosisadalla oli hieman alle 7 prosenttia vuodessa esimerkiksi Dimson-Marsh-Staunton Triumph for Optimists (Princeton University Press 2002) -kirjan mukaan. Inflaatiolla lisätty yhtiön nollakorkoisten varojen menetetty nimellistuotto vastaa siten suurinta sallittua pääomatulo-osinkoa.


Lääkärien omisyhtiöistään nostamat pääomatulo-osingot ovat siten vaihtoehtoistuottoajattelun mukaan aitoja pääomatuloja.


Jos nuoren lääkärin yhtiössä oli edellisessä tilinpäätöksessä niukalti nettovaroja, lähes koko osinko verotetaan ansiotulona. Jos lääkäri työskentelee vain lääkäriasemalla, hänen on pakko nostaa ansiotulona verotettavaa osinkoa elättääkseen perheensä ja itsensä. Itse asiassa jo vuoden 2007 progressiivinen asteikko - ja vuoden 2008 vielä selvemmin - oli lieventynyt sellaiseksi, että nuoren lääkärin ei olisi kannattanut pitää osakeyhtiötä eikä siis ottaa ansiotulo-osinkoja vaan toimia pelkällä y-tunnuksella ja antaa verottajan jakaa ammatinharjoittamisen tulot pääoma- ja ansiotuloiksi.


Monet julkisessa virassa tai jo eläkkeellä olevat lääkärit pitävät yksityisvastaanottoa lääkäriasemilla. Heillä on päävirasta jo niin paljon ansiotuloja, että heidän kannattaa kanavoida lisätulot omistusyhtiöihin. Lopettaessaan vastaanottotoiminnan he myyvät tai purkavat yhtiönsä ja maksavat luovutusvoitosta pääomatuloveroa. Tällöin veroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia: osakeyhtiöveron jälkeen jokaisesta eurosta jää yhtiön tilille 74 senttiä, josta 28 prosentin luovutusvoittovero tekee noin 21 senttiä. Tämä on noin 8 prosenttiyksikköä alempi kuin korkein tosiasiallinen rajaveroaste työnantajan sotu-maksu mukaan lukien olisi, jos lääkäri olisi nostanut vastaavan määrän palkkana.


Korkeapalkkaisilla asiantuntijoilla on siten verokannuste perustaa säästöpossuyhtiöitä, joiden avulla he voivat muuntaa työtuloja verotettaviksi luovutusvoitoiksi. Ainoa este on siinä, että verottaja voi pitää realisoitua luovutusvoittoa elinkeinotulona, jos yhtiön liiketoiminta on muodostunut käytännössä yhden henkilön ammatinharjoittamisesta ilman merkittävää sijoitetun pääoman menettämisen riskiä. Siinä tapauksessa luovutusvoitto tulee suurimmaksi osaksi verotetuksi ansiotulona tavanomaisen progressiivisen asteikon mukaan.


Tilanne on sama kuin maatalousyrittäjällä, joka on myynyt maitokiintiönsä. Niillä on aidot, vaihtelevat markkinahinnat toisin kuin lääkäriasemien osakkeilla. Maitokiintiön luovutusvoitto on maatalouden elinkeinotuloa ja jaetaan pääoma- ja ansiotuloksi. Myöskään rakennusmies ei voi jatkuvasti rakentaa itselleen taloja, asua niissä perheineen kahta vuotta ja myydä sen jälkeen talot verovapaasti, vaan verottaja katsoo toistuvat myynnit elinkeinotuloksi.


Kun KHO ratkaisun pohjana olevassa hakemuksessa lääkäriasemayhtiö lunastaa lääkäriasemalta poislähtevän lääkärin vastaanottosarjan osakkeet niiden kirjanpitoarvosta, jäin ihmettelemään sitä, miksi ennakkoratkaisua hakeneet eivät pyytäneet KHO:ta ottamaan kantaa siihen, onko lääkärin saama luovutusvoitto verotuksessa pääomatuloa vai elinkeinotuloa. Jälkimmäisessä tapauksessa se tulisi kokonaan verotettavaksi ansiotulona.


En ole lainkaan huolissani siitä, että osingot olisivat työtuloa, mutta olen huolissani KHO:n ratkaisussa kuvatun yhtiöjärjestelyn yhteydessä lääkäreille myytävistä sijoitusneuvoista. Yhtiöön jätetyt varathan tuottaisivat joka tapauksessa sijoitettuna yhtiön ulkopuolella, ja nyt vastaanotto-osakkeilla ei ole oikeutta kantaosakkeiden sijoitustoiminnan tulokseen.


Jos taas lääkärin omistusyhtiössä on myös menoja, vaikkapa kirjanpidosta ja lääkärin leasing-autosta, sinne pitää kanavoida myös verotettavaa tuloa noteeraamattomasta yhtiöstä nostettujen verovapaiden osinkojen lisäksi. Lisäksi tietysti nuorilla lääkäreillä on riski, etteivät he ota itselleen tarpeeksi suurta yrittäjäeläkevakuutusta. Työkyvyttömyyden vaara liittyy kaikkiin ammatteihin.