Voivatko kaikki seuraavat väitteet päteä samanaikaisesti
Julkisyhteisöjen velka väheni 1,3 miljardia euroa vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä,
Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi edelleen heinä- syyskuussa 2012,
Julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat pysyivät lähes ennallaan vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä,
kuten Tilastokeskus on tänään otsikoinut tilastojulkistuksensa?
Normaalijärki ajattelee, että jos alijäämä kasvaa, myös kokonaisvelan täytyy kasvaa; jos sekä velka vähenee että alijäämä kasvaa, normaalijäki sanoo, että nettorahoitusvarojen täytyy alentua.
Jotain tarttis tehrä hämmennyksen poistamiseksi. Mutta kaikissa kolmessa on kyse eri käsitteistä. Siksi ne voidaan havaita samalta ajanjaksolta. Kun luen tiedotteista yksityiskohtia - esimerkiksi maksetut pääomansiirrot ovat meno, sekaannus vain syvenee: pitäisi siirtyä jollekin "Mitä se on?" -sivulle asian ymmärtämiseksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkinen talous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkinen talous. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. joulukuuta 2012
torstai 10. marraskuuta 2011
Valtio alkoi tuhlata
Valtiokonttorin rahoitustoimi sai eilen laskettua valtionvelan ja likvidikassan määrät per 31.10.2011. Lokakuun aikana valtio otti lisälainaa 0,6 miljardia ja söi kassavarojaan toiset 0,6 miljardia euroa. Kataisen eurososialistisen hallituksen ministerit olivat siis päässeet mielityöhönsä, rahan juoksutukseen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.
Koko vuoden 2011 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana valtion nettomääräinen lisävelanotto, lainakannan lisäys lisättynä kassavarojen syönnillä, oli 3.6 miljardia euroa.
Koko vuoden 2011 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana valtion nettomääräinen lisävelanotto, lainakannan lisäys lisättynä kassavarojen syönnillä, oli 3.6 miljardia euroa.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Valtion velka 2011-09-30
Vihdoinkin valtion velka kasvoi selvästi viime vuoden lopun tason yli vallan 2,3 miljardilla eurolla, mutta valtion likvidikassa kasvoi samalla takaisin 0,1 miljardia yli viime vuoden vaihteen tason; ks.
likvidikassa
ja
valtion velka
likvidikassa
ja
valtion velka
perjantai 9. syyskuuta 2011
Valtio lainasi lisää, mutta paisutti kassaansa vielä enemmän!
Valtiokonttorin rahoitustoimi on selvittänyt valtion velkasaldon ja kassan koot per 31.8.2011. Valtio lainasi elokuussa lisää 1,1 miljardia euroa, mutta sen likvidikassa paisui 2.0 miljardia euroa kuun aikana.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Vaakuudeksi SKOP:n ja Arsenalin osakkeita?
Paikallislehden otsikko kirkuu Suomi voi saada vakuudeksi Kreikan pankkien osakkeita aivan kuin jotain positiivista kehitystä olisi tapahtumassa.
Pelitilanteessa pitäisi aina osata asettua vastustajan housuihin ennen omaa siirtoa: mitähän Anastasios-pankkiiri olisi tuumannut helmikuussa 1993, jos Suomi olisi tarjonnut kansainvälisille sijoittajille myytävänä olevien lainojen vakuudeksi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SKOPin ja silloisissa keskusteluissa esillä olleen perustettavan roskapankin (myöhemmin nimeksi tuli Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal) osakkeita pääomittaakseen juuri SKOPpia ja Arsenalia?
Pelitilanteessa pitäisi aina osata asettua vastustajan housuihin ennen omaa siirtoa: mitähän Anastasios-pankkiiri olisi tuumannut helmikuussa 1993, jos Suomi olisi tarjonnut kansainvälisille sijoittajille myytävänä olevien lainojen vakuudeksi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SKOPin ja silloisissa keskusteluissa esillä olleen perustettavan roskapankin (myöhemmin nimeksi tuli Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal) osakkeita pääomittaakseen juuri SKOPpia ja Arsenalia?
tiistai 9. elokuuta 2011
Valtionvelka 31.7.2011
Valtiokonttorin mukaan valtionvelan kanta oli heinäkuun 2011 lopussa edelleenkin pienempi kuin vuoden 2010 joulukuun lopussa, alennusta 0,8 miljardia euroa, mutta samaan aikaan valtio oli syönyt kassavarojaan 4,4 miljardia euroa. Kassa oli kuitenkin yli kaksinkertainen kuin loppukesästä 2008 ennen kansainvälistä finanssi- ja talouskriisiä.
torstai 9. kesäkuuta 2011
Valtionvelka 31052011
Toukokuun 2011 lopussa valtionvelka oli 2,9 miljardia pienempi kuin huhtikuun lopussa, mutta likvidikassakin suli 2,4 miljardilla. Kuluvan vuoden nettovelanotto on siten ollut 2,5 miljardia euroa viiden ensimmäisen kuukauden aikana; ks. huhtikuun lopun tilanne.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Valtion velkatilanne
Valtiokonttori on julkaissut web-sivuillaan huhtikuun 30. päivän, 2011, tilanteen valtiovelasta ja valtion likvidikassan koosta. Valtionvelka oli 74 miljardia euroa, jossa vähentymistä viime vuoden lopusta 1,2 miljardia. Valtio on kuitenkin syönyt samana aikana kassavarojaan 3,4 miljardia euroa, kassan ollessa 6,8 miljardia per 30.4.11. Vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana valtion nettovelkaantuminen on siten ollut kolme miljardia euroa. Ennen kansainvälistä taloukriisiä 7-9.2008 vallinneeseen tilanteeseen verrattuna valtionvelka on 25,5 miljardia suurempi, mutta kassakin on 3,8 miljardia euroa suurempi. Nettovelkaantuminen on siten runsaassa kahdessa ja puolessa vuodessa ollut 22 miljardia euroa eli noin 11.7 prosenttia vuoden 2008 BKT:n tasosta.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Velkakriisimaiden pelastusjärjestelyt ja saksalaiset kansantaloustieteen professorit
Varsin huonosti tai ei ollenkaan selostivat YLEn, Helsingin Sanomien ja Alma Median Saksan kirjeenvaihtajat saksalaisten kansantaloustieteen professorien vastustuksen helmi- ja maaliskuussa ylivelkaantuneiden euromaiden pelastamisjärjestelyjen laajentamisesta ja saattamisesta pysyväksi, siis ennen Unkarin kokousta maaliskuussa. Enpä nähnyt asiaa selostetun myöskään "etelän median" kilpailijoidenkaan palstoilla, vaikka Google tarjoaa nykyään automaattisen käännöksen saksankielisille sanomalehtiartikkeleille.
Yli 200 saksalaista kansantaloustieteilijää allekirjoitti vastustavan vetoomuksen, vain noin 10 prosenttia oli vastaan tai pidättäytyi ottamasta kantaa.
Vetoomuksesta voi oikeastaan lukea taloustieteelliset perustelut sille, miksi ylivelkaantuneiden maiden tilapäisen pelastusvarjon laajentaminen ja pysyvä pelastusmekanismi luovat pitkällä aikajänteellä tavattoman huonot kannusteet hoitaa julkisen sektorin taloudet kuntoon fiskaalisesti eli sopusoinnussa rahoitusjärjestelmän vakauden kanssa.
Bundesbankin uusi pääjohtaja Jens Weidmann aloitti tänään työnsä euroalueen hintavakauden puolustajana ja sen kanssa ristiriidassa olevan Euroopan Keskuspankin valtionlainojen suorien osto-operaatioiden vastustajana.
Yli 200 saksalaista kansantaloustieteilijää allekirjoitti vastustavan vetoomuksen, vain noin 10 prosenttia oli vastaan tai pidättäytyi ottamasta kantaa.
Vetoomuksesta voi oikeastaan lukea taloustieteelliset perustelut sille, miksi ylivelkaantuneiden maiden tilapäisen pelastusvarjon laajentaminen ja pysyvä pelastusmekanismi luovat pitkällä aikajänteellä tavattoman huonot kannusteet hoitaa julkisen sektorin taloudet kuntoon fiskaalisesti eli sopusoinnussa rahoitusjärjestelmän vakauden kanssa.
Bundesbankin uusi pääjohtaja Jens Weidmann aloitti tänään työnsä euroalueen hintavakauden puolustajana ja sen kanssa ristiriidassa olevan Euroopan Keskuspankin valtionlainojen suorien osto-operaatioiden vastustajana.
torstai 10. maaliskuuta 2011
Lomautuslaput postiin EU:ssakin
Portugalin 10 vuoden lainan tuottoprosentti nousi eilen 9.3.11 uuteen ennätykseen, siis pelko lainan nimellispääoman alentamisesta nousi uuteen ennätykseen; Kreikan 10-vuotislainojen tuotto on jo pitkään ollut toistakymmentä prosenttia. Käytännössä lainoihin sijoittavat olisivat halukkaita hyväksymään jonkinasteisen nimellisen luottotappion.
Miksi kyseisten maiden johtopoliitikot saavat edelleenkin pelotella euron vakauden menetyksellä jos muut euromaat eivät auta heitä? Eikö EKP ole jo riittävän pitkään auttanut Euroopan pankkeja luomaan tekokassavirtaa, josta tappiot ovat vähennettävissä?
Wisconsinissa jaettiin lomautusilmoituksia viime viikolla osavaltion työntekijöille budjetin tasapainottamiseksi. Sama on edessä Indianassa, Ohiossa, Michiganissa, New Yorkissa ja muissa Amerikan talous- ja rahaliittoon eli EMU:un kuuluvissa valtioissa, joiden yhteisen valuutan nimi vain sattuu olemaan dollari.
Myös Suomen 1990-luvun alun kriisissä lomautettiin valtion virkamiehiä; Opetusministeriö lomautti minut kymmeneksi päiväksi loppukesästä 1994, koska Tampereen yliopistolla ei ollut tarjota minulle työtä? Tein kyllä joka vuosi yliopiston eteen 2200 - 2800 tuntia töitä.
Koska EU-johtajat pakottavat Kreikan ja Portugalin jakamaan lomautusilmoitukset? Ne pitäisi jakaa ennen kuin lähdetään neuvomaan muita euromaita ja pelottelemaan euron vakauden menetyksellä.
Eurohan on ollut hämmästyttävän vahva, joka johtuu taas dollarialueen rahapolitiikan löysyydestä; löysä raha pyrkii virtaamaan ulkomaille ja heikentämään oman valuutan ulkoista arvoa; Pentti Kouri tuli kuuluisaksi estimoituaan 1970-luvun alkupuolella vähän yli kaksikymmpisenä juuri sitä, kuinka nopeasti rahamäärien lisäykset vuotavat ulkomaille.
Miksi kyseisten maiden johtopoliitikot saavat edelleenkin pelotella euron vakauden menetyksellä jos muut euromaat eivät auta heitä? Eikö EKP ole jo riittävän pitkään auttanut Euroopan pankkeja luomaan tekokassavirtaa, josta tappiot ovat vähennettävissä?
Wisconsinissa jaettiin lomautusilmoituksia viime viikolla osavaltion työntekijöille budjetin tasapainottamiseksi. Sama on edessä Indianassa, Ohiossa, Michiganissa, New Yorkissa ja muissa Amerikan talous- ja rahaliittoon eli EMU:un kuuluvissa valtioissa, joiden yhteisen valuutan nimi vain sattuu olemaan dollari.
Myös Suomen 1990-luvun alun kriisissä lomautettiin valtion virkamiehiä; Opetusministeriö lomautti minut kymmeneksi päiväksi loppukesästä 1994, koska Tampereen yliopistolla ei ollut tarjota minulle työtä? Tein kyllä joka vuosi yliopiston eteen 2200 - 2800 tuntia töitä.
Koska EU-johtajat pakottavat Kreikan ja Portugalin jakamaan lomautusilmoitukset? Ne pitäisi jakaa ennen kuin lähdetään neuvomaan muita euromaita ja pelottelemaan euron vakauden menetyksellä.
Eurohan on ollut hämmästyttävän vahva, joka johtuu taas dollarialueen rahapolitiikan löysyydestä; löysä raha pyrkii virtaamaan ulkomaille ja heikentämään oman valuutan ulkoista arvoa; Pentti Kouri tuli kuuluisaksi estimoituaan 1970-luvun alkupuolella vähän yli kaksikymmpisenä juuri sitä, kuinka nopeasti rahamäärien lisäykset vuotavat ulkomaille.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Budjettikuria ja politiikkaa
Wisconsinin osavaltion edustajainhuone on juuri hetki sitten hyväksynyt lakiehdotuksen, joka riisuu osavaltion julkisen sektorin ammattiliitoilta neuvotteluoikeudet muiden työehtojen kuin palkkojen osalta. Demokraattisenaattorit pysyivät Illinois'n puolella.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Wisconsinin koeäänestys
Demokraattisenaattorit olivat tulleet takaisin. Kuvernöörin lakiesityksen, joka merkittävästi rajoittaisi osavaltion palveluksessa olevien työntekijöiden ammattiliittojen neuvotteluoikeuksia, takaisinvetoa vastusti 56 ja kannatti 39; ks. Reuters. Indianassa on menillään samanlainen kalapaliikki kuin Wisconsinissa. Useat osavaltiot taistelevat budjettiensa tasapainottamisen kanssa, mutta ammottavin vaje on liittovaltion tasolla.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Cameron lupaa lopettaa "valtion monopolin" julkispalveluissa
Iso-Britannian pääministeri Cameron aikoo lopettaa "valtion monopolin" julkisen sektorin töissä The Telegraph -lehden uutisen mukaan: tervettä järkeä hyväksi käyttävä hajautettu palvelujen tuottaminen korvaa keskussuunnittelijoiden tavoitteet taustamietinnön mukaan.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Valtio lyhensi velkojaan
Valtiokonttori on saanut 2011 tammikuun lopun velkatilanteen selville: 72,8 miljardia euroa, joka on joulukuun 2010 lopun arvoa 2,4 miljardia pienempi. Mutta valtion likvidikassaa se ei ole vielä tähän mennessä saanut täsmäytettyä: lyhensikö valtio lainojaan kassavaroillaan vai joko marraskuussa alkanut joulumyynti toi valtiolle odotettuja verotuloja, joulukuun myynnistä ALV:han maksetaan vasta tässä kuussa.
perjantai 7. tammikuuta 2011
Vaje, tilasto, …?
Helsingin Sanomat, tietysti! Sisällöltään ylittämättömän sekavassa uutisanalyysissa ”Onko talouskasvusta julkisen talouden vajeen pelastajaksi?”, Helsingin Sanomat 7.1.2011, politiikan toimittaja Pia Elonen sotkee käyttämänsä käsitteet kuten suhdannesyklistä riippuvan julkisen sektorin lyhyen aikajänteen vajeen ja valtiovarainministeriön sepitteellisen julkisen talouden vajeen pitkän aikavälin kasvutrendillä 2015 – 2060 sekä julkisten menojen nimellisen ja reaalisen kasvuvauhdin.
Hän väittää: ”Viime vuosikymmeninä julkiset menot ovat paisuneet keskimäärin 4,8 prosenttia vuodessa - paljon talouskasvua nopeammin siis”.
Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpitoluvut kertovat kuitenkin täysin toista. Julkiset kulutus- ja investointimenot olivat 25 prosenttia BKT:sta sekä vuonna 1987, jolloin Holkerin ”hallittu rakennemuutos” ja ”verotus kevenee” –hallitus aloitti toimintansa, että vuonna 2008. Molempina vuosina kansantalouden tuotanto vastasi osapuilleen sen potentiaalista tuotantoa, ja sekä julkinen sektori että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa. Julkiset menot eivät siis ole kasvaneet muuta kansantaloutta nopeammin menneinä vuosikymmeninä.
Kun tarkastellaan julkisen sektorin keräämät verot ja veronluonteiset maksut nettona julkisen sektorin muille sektoreille maksamista tulonsiirroista ja tukipalkkioista eli nettoveroastetta, se on itse asiassa hieman noussut ollen 19,6 prosenttia vuonna 1987 ja 21,7 prosenttia vuonna 2008. Vertailua ei tietenkään pidä suorittaa suhdannesyklin pohjavuoteen 2009. Siis julkisen sektorin tulot ovat paisuneet viime vuosikymmeninä hieman muuta taloutta nopeammin, mikä sekin johtuu siitä, että tänä aikana myös sekä kunnat että valtio ovat ryhtyneet rahastoimaan tulevia eläkemenojansa varten yksityisten työeläkelaitosten tavoin.
Menneinä vuosikymmeninä Helsingin Sanomat keskittyi jalostamaan ammattiyhdistysliikkeen muistioita ja toimitsijoiden kanssa käytyjä lounaskeskusteluja uutisiksi ja poliittisiksi avauksiksi. Nyt se on haistanut, että vallan vuorovesi on siirtymässä valtiovarainministeriön byrokratialle.
Miksi lehdistöllä on tarve myötäillä nimenomaan ulkoparlamentaarisia vallanpesäkkeitä? Ja rinnastamalla asioita, jotka eivät kuvaa samaa asiaa, tai toistamalla iskulauseen omaisena jotakin, jota tosiasiat eivät tue!
On kolme asiaa joita vastaan ei kannata taistella; ks. Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma 15.12.2010.
Hän väittää: ”Viime vuosikymmeninä julkiset menot ovat paisuneet keskimäärin 4,8 prosenttia vuodessa - paljon talouskasvua nopeammin siis”.
Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpitoluvut kertovat kuitenkin täysin toista. Julkiset kulutus- ja investointimenot olivat 25 prosenttia BKT:sta sekä vuonna 1987, jolloin Holkerin ”hallittu rakennemuutos” ja ”verotus kevenee” –hallitus aloitti toimintansa, että vuonna 2008. Molempina vuosina kansantalouden tuotanto vastasi osapuilleen sen potentiaalista tuotantoa, ja sekä julkinen sektori että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa. Julkiset menot eivät siis ole kasvaneet muuta kansantaloutta nopeammin menneinä vuosikymmeninä.
Kun tarkastellaan julkisen sektorin keräämät verot ja veronluonteiset maksut nettona julkisen sektorin muille sektoreille maksamista tulonsiirroista ja tukipalkkioista eli nettoveroastetta, se on itse asiassa hieman noussut ollen 19,6 prosenttia vuonna 1987 ja 21,7 prosenttia vuonna 2008. Vertailua ei tietenkään pidä suorittaa suhdannesyklin pohjavuoteen 2009. Siis julkisen sektorin tulot ovat paisuneet viime vuosikymmeninä hieman muuta taloutta nopeammin, mikä sekin johtuu siitä, että tänä aikana myös sekä kunnat että valtio ovat ryhtyneet rahastoimaan tulevia eläkemenojansa varten yksityisten työeläkelaitosten tavoin.
Menneinä vuosikymmeninä Helsingin Sanomat keskittyi jalostamaan ammattiyhdistysliikkeen muistioita ja toimitsijoiden kanssa käytyjä lounaskeskusteluja uutisiksi ja poliittisiksi avauksiksi. Nyt se on haistanut, että vallan vuorovesi on siirtymässä valtiovarainministeriön byrokratialle.
Miksi lehdistöllä on tarve myötäillä nimenomaan ulkoparlamentaarisia vallanpesäkkeitä? Ja rinnastamalla asioita, jotka eivät kuvaa samaa asiaa, tai toistamalla iskulauseen omaisena jotakin, jota tosiasiat eivät tue!
On kolme asiaa joita vastaan ei kannata taistella; ks. Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma 15.12.2010.
tiistai 28. joulukuuta 2010
Suurimmat populistit
”Populismin monet kasvot” HS-vieraskynässä 28.12.10 Evan johtaja Matti Apunen, Aamulehden entinen päätoimittaja, pitää populismina kaikkea poliittista irrottelua ja sellaiseksi kuvittelemaansa, paitsi unohtaa suurimmat populistit, valtaan nousseet vallassa olijat; Evan eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimistohan toimii joko vallassa olijoiden tai valtaan pyrkivien ajatuspajana.
Kaikki vähintään kolmekymppiset muistavat, kuinka Esko Aho nousi valtaan lupaamalla kansalle muutakin kuin pääministeri Holkerin suosittelemaa silakkaa. Ja toden totta, kärsimme hänen hallituksensa rahanjaosta vieläkin! Paradoksaalista siinä tosin on se, että edeltävä Holkerin hallitus laati rahanjakolait eräänlaisiksi menomiinoiksi tulevalle hallitukselle, mutta Ahon hallitus sai sen sijaan maineen valtion menojen suurleikkaajana yrittäessään purkaa rahanjuoksutuslakeja tai myöhentää niiden voimaantuloa. Toinen paradoksi on se, että tilastoista on vaikea havaita mitään julkisten menojen pysyviä leikkauksia kun vertailukaudeksi asetetaan vuodet 1985 -1987, jolloin sekä koko julkisen sektorin budjetti että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa ja kansantalouden kasvu vastasi potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia. Tällaiseen tulokseen tulin 2002 valmistaessani esitelmää ”Hyvinvointipalvelut ja kuntien talousahdinko” Tampereen kesäyliopiston Kansan Talousseminaariin; ks. Mätäkuun markkinat -pamfletin 9. luku, Lamamyyttejä, joka analysoi Ahon hallituksen aikaisen talouspolitiikan väärinkäsityksiä mediassa yksityiskohtaisemmin.
Paavo Lipponen nousi valtaan lupaamalla puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Esimerkkejä työttömyyden puolittamisesta luvatussa ajassa löytyi maailmalta, joten vaalien aikaan Lipposen lupaus oli täysin realistinen. Populismiksi sen teki Lipposen hallitusten toteuttama vanhoillis-sos.komm –työmarkkina- ja sosiaalipolitiikka pyrkimällä turvaaman vanhat, täysin päinvastaista työmarkkinoiden tasapainoa tukevat kannusteet; ks. analyysiani Mätäkuun markkinat –pamfletin luvusta 5: Köyhyysloukku, työmarkkinat ja investoinnit.
Mutta ”leikkaukset” Lipposen hallitukselta sujuivat mainiosti, koska todellisuudessa ei tarvinnut leikata mitään, ainoastaan purkaa tulevaisuuteen siirrettyjä menomiinoja, ja koska leikkaaja oli nyt oikea hallitus; laskemalla eri vuosien menosäästöjä yhteen valtiovarainministeri Niinistö pääsikin useasti ylpeilemään kymmenien miljardien markkojen leikkauksilla, joita media ei vain tohtinut kutsua virtuaalileikkauksiksi.
Tuoreimman vallanvaihdon sai aikaan Jyrki Kataisen johtama Kokoomus ottamalla 2007 eduskuntavaalien loppukirin tasa-arvotupolla. Huonopuoli asiassa oli se, että kaikki katsoivat olevansa oikeutettuja samansuuruisiin palkkojen korotuksiin kuin Kataisen kohderyhmä: Suomi teki jälleen kerran sisäisen revalvaation, joutui kustannuskriisiin, kun maailmanmarkkinat alkoivat rangaista vientiämme hintojen pudotuksella, ulkoisella revalvaatiolla; ks. Mätäkuun markkinat, s. 155. Siksi kokonaistuotantomme putosi vuonna 2009 enemmän kuin kansainvälisen talouskriisin johdosta yhdessäkään pankkikriisin kokeneessa EU-maassa ja lähti kasvuun puoli vuotta myöhemmin kuin muualla.
Mutta Kataisen aikaansaama hallituksen vaihdos oli demokratian etu. Vain demokratiassa oppositio kykenee nousemaan valtaan ilman vallankaappausta.
Kuinka tunkkaista kansakuntamme henkevä talouskeskustelu olisikaan, jos kaikki puolueet edelleenkin olisivat yhtä sosialidemokraattisia kuin syksyllä 2006 tai eduskuntavaalien 2003 aikaan? Lipposen kauden hauskin keskustelutilanne taisi olla se, kun A-studio oli istuttanut Paperiliiton puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Jaakko Kianderin yhtä aikaa studioon. Jopa haastattelija tuskastui keskustelun ”säkenöintiin”, kaksi vanhaa demaria kun eivät saaneet eroa toisistaan, eivät edes käsitellessään paperiteollisuuden ”alakohtaisia ongelmia”.
Kaikki vähintään kolmekymppiset muistavat, kuinka Esko Aho nousi valtaan lupaamalla kansalle muutakin kuin pääministeri Holkerin suosittelemaa silakkaa. Ja toden totta, kärsimme hänen hallituksensa rahanjaosta vieläkin! Paradoksaalista siinä tosin on se, että edeltävä Holkerin hallitus laati rahanjakolait eräänlaisiksi menomiinoiksi tulevalle hallitukselle, mutta Ahon hallitus sai sen sijaan maineen valtion menojen suurleikkaajana yrittäessään purkaa rahanjuoksutuslakeja tai myöhentää niiden voimaantuloa. Toinen paradoksi on se, että tilastoista on vaikea havaita mitään julkisten menojen pysyviä leikkauksia kun vertailukaudeksi asetetaan vuodet 1985 -1987, jolloin sekä koko julkisen sektorin budjetti että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa ja kansantalouden kasvu vastasi potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia. Tällaiseen tulokseen tulin 2002 valmistaessani esitelmää ”Hyvinvointipalvelut ja kuntien talousahdinko” Tampereen kesäyliopiston Kansan Talousseminaariin; ks. Mätäkuun markkinat -pamfletin 9. luku, Lamamyyttejä, joka analysoi Ahon hallituksen aikaisen talouspolitiikan väärinkäsityksiä mediassa yksityiskohtaisemmin.
Paavo Lipponen nousi valtaan lupaamalla puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Esimerkkejä työttömyyden puolittamisesta luvatussa ajassa löytyi maailmalta, joten vaalien aikaan Lipposen lupaus oli täysin realistinen. Populismiksi sen teki Lipposen hallitusten toteuttama vanhoillis-sos.komm –työmarkkina- ja sosiaalipolitiikka pyrkimällä turvaaman vanhat, täysin päinvastaista työmarkkinoiden tasapainoa tukevat kannusteet; ks. analyysiani Mätäkuun markkinat –pamfletin luvusta 5: Köyhyysloukku, työmarkkinat ja investoinnit.
Mutta ”leikkaukset” Lipposen hallitukselta sujuivat mainiosti, koska todellisuudessa ei tarvinnut leikata mitään, ainoastaan purkaa tulevaisuuteen siirrettyjä menomiinoja, ja koska leikkaaja oli nyt oikea hallitus; laskemalla eri vuosien menosäästöjä yhteen valtiovarainministeri Niinistö pääsikin useasti ylpeilemään kymmenien miljardien markkojen leikkauksilla, joita media ei vain tohtinut kutsua virtuaalileikkauksiksi.
Tuoreimman vallanvaihdon sai aikaan Jyrki Kataisen johtama Kokoomus ottamalla 2007 eduskuntavaalien loppukirin tasa-arvotupolla. Huonopuoli asiassa oli se, että kaikki katsoivat olevansa oikeutettuja samansuuruisiin palkkojen korotuksiin kuin Kataisen kohderyhmä: Suomi teki jälleen kerran sisäisen revalvaation, joutui kustannuskriisiin, kun maailmanmarkkinat alkoivat rangaista vientiämme hintojen pudotuksella, ulkoisella revalvaatiolla; ks. Mätäkuun markkinat, s. 155. Siksi kokonaistuotantomme putosi vuonna 2009 enemmän kuin kansainvälisen talouskriisin johdosta yhdessäkään pankkikriisin kokeneessa EU-maassa ja lähti kasvuun puoli vuotta myöhemmin kuin muualla.
Mutta Kataisen aikaansaama hallituksen vaihdos oli demokratian etu. Vain demokratiassa oppositio kykenee nousemaan valtaan ilman vallankaappausta.
Kuinka tunkkaista kansakuntamme henkevä talouskeskustelu olisikaan, jos kaikki puolueet edelleenkin olisivat yhtä sosialidemokraattisia kuin syksyllä 2006 tai eduskuntavaalien 2003 aikaan? Lipposen kauden hauskin keskustelutilanne taisi olla se, kun A-studio oli istuttanut Paperiliiton puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Jaakko Kianderin yhtä aikaa studioon. Jopa haastattelija tuskastui keskustelun ”säkenöintiin”, kaksi vanhaa demaria kun eivät saaneet eroa toisistaan, eivät edes käsitellessään paperiteollisuuden ”alakohtaisia ongelmia”.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Järjenvastainen kestävyysvajelaskelma
”…kehityskulku on luonnollisesti todellisuudessa mahdoton”, toteaa valtiovarainministeriön (VM) raportti Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset 49/2010, laskelmastaan (s. 47). Se päätyy asteittain kiihtyvään julkisen talouden alijäämän kasvuun vuoden 2015 jälkeen: päätevuonna 2060 alijäämä olisi jo noin 18 prosenttia ja julkinen bruttovelka noin 280 prosenttia bruttokansantuotoksesta (BKT). Jos lopputulos on järjenvastainen, sama koskee luonnollisesti olettamuksia, joiden varaan laskelma rakentuu. VM soveltaa kahta kikkaa.
Oletus ”julkisten tulojen voidaan korkeintaan odottaa kasvavan samaa tahtia kuin kokonaistuotannon arvon” tuntuu viattomalta, mutta ratkaisee suhdannevaihteluista puhdistetun budjettierotuksen alijäämäiseksi, noin prosentiksi BKT:sta lähtötilanteessa vuonna 2015. Kuitenkin nimenomaan valtion tuloverojen eli ansiotuloveron, pääomatuloveron ja yhteisöveron tuotto romahti suhdannekäänteen toukokuun 2008 jälkeen paljon nopeammin kuin BKT laski. Myös suhdannesidonnaiset tulonsiirrot kasvoivat BKT:ta nopeammin. Siksi myös kansantalouden palautuessa takaisin kohti tuotantopotentiaaliaan valtion verotulojen kasvu tulee olemaan BKT:n kasvua huomattavasti nopeampaa ja suhdanteista riippuvien tulonsiirtojen väheneminen nopeampaa kuin BKT:n kasvu. Valtion budjettialijäämän sopeutumisessa on vain noin puolen vuoden viive reaalitalouden kasvuun nähden.
Julkinen sektori oli selvästi ylijäämäinen suhdannehuipussa 2007 ja ylijäämäinen vielä normaalivuonna 2008, joten potentiaalisen tuotannon tasolla se on edelleenkin ylijäämäinen, koska valtion tulo- ja tulonsiirtojen perusteille ei ole tapahtunut mitään ratkaisevaa muutosta tänä aikana. Siis jo VM:n laskelmien lähtötilanne vuonna 2015 on liian pessimistinen julkisen sektorin alijäämän osalta.
VM:n toinen kikka on panna julkisen velan reaalikoroksi suurempi luku kuin BKT:n reaalikasvuksi, jolloin luonnollisesti saadaan absurdi räjähtävä alijäämä pienelläkin lähtötilan alijäämällä, ja räjähtävä velkakanta.
Kenen tehtävä on suitsia VM:n joukkio? Eversti Sampo Ahto lainasi kerran sotahistoriallisella matkalla saksalaista filosofia: ”On kolme asiaa, joita vastaan ei kannata taistella: iskulauseet, byrokratia ja inhimillinen tyhmyys”.
Asiasta aikaisemmin:
Hämähäkit papukaijoina
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan? ja siinä erityisesti lopussa olevat linkit.
Oletus ”julkisten tulojen voidaan korkeintaan odottaa kasvavan samaa tahtia kuin kokonaistuotannon arvon” tuntuu viattomalta, mutta ratkaisee suhdannevaihteluista puhdistetun budjettierotuksen alijäämäiseksi, noin prosentiksi BKT:sta lähtötilanteessa vuonna 2015. Kuitenkin nimenomaan valtion tuloverojen eli ansiotuloveron, pääomatuloveron ja yhteisöveron tuotto romahti suhdannekäänteen toukokuun 2008 jälkeen paljon nopeammin kuin BKT laski. Myös suhdannesidonnaiset tulonsiirrot kasvoivat BKT:ta nopeammin. Siksi myös kansantalouden palautuessa takaisin kohti tuotantopotentiaaliaan valtion verotulojen kasvu tulee olemaan BKT:n kasvua huomattavasti nopeampaa ja suhdanteista riippuvien tulonsiirtojen väheneminen nopeampaa kuin BKT:n kasvu. Valtion budjettialijäämän sopeutumisessa on vain noin puolen vuoden viive reaalitalouden kasvuun nähden.
Julkinen sektori oli selvästi ylijäämäinen suhdannehuipussa 2007 ja ylijäämäinen vielä normaalivuonna 2008, joten potentiaalisen tuotannon tasolla se on edelleenkin ylijäämäinen, koska valtion tulo- ja tulonsiirtojen perusteille ei ole tapahtunut mitään ratkaisevaa muutosta tänä aikana. Siis jo VM:n laskelmien lähtötilanne vuonna 2015 on liian pessimistinen julkisen sektorin alijäämän osalta.
VM:n toinen kikka on panna julkisen velan reaalikoroksi suurempi luku kuin BKT:n reaalikasvuksi, jolloin luonnollisesti saadaan absurdi räjähtävä alijäämä pienelläkin lähtötilan alijäämällä, ja räjähtävä velkakanta.
Kenen tehtävä on suitsia VM:n joukkio? Eversti Sampo Ahto lainasi kerran sotahistoriallisella matkalla saksalaista filosofia: ”On kolme asiaa, joita vastaan ei kannata taistella: iskulauseet, byrokratia ja inhimillinen tyhmyys”.
Asiasta aikaisemmin:
Hämähäkit papukaijoina
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan? ja siinä erityisesti lopussa olevat linkit.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan?
Pudottaisiko tukilakkoilun kieltäminen Suomen valtionlainojen koron alle Saksan? Näinhän pitäisi käydä. Vuoden 2009 Suomen EMU-velan kanta oli lähes 30 prosenttiyksikköä alhaisempi BKT:sta kuin Saksan 73,4 prosenttia, Suomen julkinen EMU-alijäämä oli 2009 2,5 prosenttia ja Saksan 3,0 prosenttia BKT:sta Eurostatin tilastojen mukaan.
Mutta miksi maailmassa ei ole Japanin valtionlainakriisiä vaikka sen valtiot velat ovat yli 200 prosenttia BKT:sta? Syy on tietenkin siinä, että Japanissa on valtaisa yksityinen finanssivarallisuus, joka toimii valtion velan hiljaisena takuuna. Japanin valtiolla on siis potentiaalista verotusvoimaa, jota sen vain ei tarvitse käyttää yksityisen varallisuuden verottamiseksi.
Suomalaisten yksityinen varallisuus jää kansainvälisissä vertailuissa yleensä selvästi jälkeen muista pohjoismaista ja länsieurooppalaisista maista, mutta meillä on kollektivisoitua finanssivarallisuutta puolestaan kansainvälisesti suhteellisen paljon. Erityisesti verrattuna Saksaan, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat vain pieniä puskurirahastoja, Suomi keikkuu yleensä EMU-maista kakkossijalla Hollannin jälkeen. Viimeisimmän käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan vuodelta 2005 Saksassa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot olivat vain 4 prosenttia BKT:sta, Suomen vastaavan oltua 66 prosenttia; kaikki eläkerahastot olivat silloin Saksassa 17 prosenttia BKT:sta, Suomessa 76 prosenttia.
Kaiken lisäksi markkina-arvoihin laskettuna Suomen valtion nettovelka finanssivarallisuuden jälkeen oli vain 22 miljardia euroa 30.6.2010 eli vain noin 12 prosenttia BKT:sta. Mutta valtiovarainministeriön byrokraatit hommaavat meille Euroopan komissiolta moitteet ennustaessaan EMU-alijäämärajan rikkomista!
Miksi siis Suomen valtionlainojen korko on Saksaa korkeampi? Koska Suomen talouteen liittyy korkeampi poliittinen riski, ei enää Neuvostoliiton vuoksi, vaan sen vuoksi, että täällä ei ole ammattiyhdistysjohtajien suurta egoa kurissa pitävää työmarkkinalainsäädäntöä. Viennistä riippuvainen taloutemme voidaan halvaannuttaa nopeasti: yksi tärkeä vientisektori lakkoon ja sitä tukevat lailliset tukilakot muilla aloilla. Saksa elää myös viennistä, mutta ei salli tuki- eikä politikointilakkoilua; Ranska puolestaan on paljon Suomea enemmän palveluista elävä talous.
Tukilakkoilun kieltäminen viestisi joukkolainasijoittajille todellisesta poliittisesta vakaudesta eikä vain lumevakaudesta. Muuttamalla maamme markkinointistrategia lisäksi velkaongelmasta ja kestävyysvajeesta kärsivästä maasta tasaisesti vaurastuvan maan strategiaksi Suomen valtion lainojen korko pitäisi olla painettavissa pysyvästi alle Saksan korkotason. Pidemmän päälle säästö voisi olla puoliprosenttiyksikköä lainakannasta vastaten noin puolenprosenttiyksikön arvonlisäverokannan (ALV) alennusta; nykylainakannasta prosentti on noin 700 miljoonaa euroa eli 21 sadasosaa ALV:in tuotosta vuonna 2009.
Tukilakkoilun kieltämisen edut eivät suinkaan rajoittuisi valtionlainojen alentuvaan korkotasoon, vaan kaikki yrityksethän olisivat aikaisempaa valmiimpia investoimaan suomalaisiin työpaikkoihin, ei ainoastaan nyt jo Suomessa toimivat, vaan myös Suomea jatkuvasti analysoivat ulkomaiset yritykset. Mutta suuren egon omaavan kuvastin kuiskaa juuri niin kuin sille kerrotaan.
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Mikä valtionvelka?
Valtion akuutin velkaongelman merkityksettömyys
Lannan levitystä
Julkisen talouden kestävyyslaskelmien hauhuu
Mutta miksi maailmassa ei ole Japanin valtionlainakriisiä vaikka sen valtiot velat ovat yli 200 prosenttia BKT:sta? Syy on tietenkin siinä, että Japanissa on valtaisa yksityinen finanssivarallisuus, joka toimii valtion velan hiljaisena takuuna. Japanin valtiolla on siis potentiaalista verotusvoimaa, jota sen vain ei tarvitse käyttää yksityisen varallisuuden verottamiseksi.
Suomalaisten yksityinen varallisuus jää kansainvälisissä vertailuissa yleensä selvästi jälkeen muista pohjoismaista ja länsieurooppalaisista maista, mutta meillä on kollektivisoitua finanssivarallisuutta puolestaan kansainvälisesti suhteellisen paljon. Erityisesti verrattuna Saksaan, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat vain pieniä puskurirahastoja, Suomi keikkuu yleensä EMU-maista kakkossijalla Hollannin jälkeen. Viimeisimmän käytettävissä olevan tilastotiedon mukaan vuodelta 2005 Saksassa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot olivat vain 4 prosenttia BKT:sta, Suomen vastaavan oltua 66 prosenttia; kaikki eläkerahastot olivat silloin Saksassa 17 prosenttia BKT:sta, Suomessa 76 prosenttia.
Kaiken lisäksi markkina-arvoihin laskettuna Suomen valtion nettovelka finanssivarallisuuden jälkeen oli vain 22 miljardia euroa 30.6.2010 eli vain noin 12 prosenttia BKT:sta. Mutta valtiovarainministeriön byrokraatit hommaavat meille Euroopan komissiolta moitteet ennustaessaan EMU-alijäämärajan rikkomista!
Miksi siis Suomen valtionlainojen korko on Saksaa korkeampi? Koska Suomen talouteen liittyy korkeampi poliittinen riski, ei enää Neuvostoliiton vuoksi, vaan sen vuoksi, että täällä ei ole ammattiyhdistysjohtajien suurta egoa kurissa pitävää työmarkkinalainsäädäntöä. Viennistä riippuvainen taloutemme voidaan halvaannuttaa nopeasti: yksi tärkeä vientisektori lakkoon ja sitä tukevat lailliset tukilakot muilla aloilla. Saksa elää myös viennistä, mutta ei salli tuki- eikä politikointilakkoilua; Ranska puolestaan on paljon Suomea enemmän palveluista elävä talous.
Tukilakkoilun kieltäminen viestisi joukkolainasijoittajille todellisesta poliittisesta vakaudesta eikä vain lumevakaudesta. Muuttamalla maamme markkinointistrategia lisäksi velkaongelmasta ja kestävyysvajeesta kärsivästä maasta tasaisesti vaurastuvan maan strategiaksi Suomen valtion lainojen korko pitäisi olla painettavissa pysyvästi alle Saksan korkotason. Pidemmän päälle säästö voisi olla puoliprosenttiyksikköä lainakannasta vastaten noin puolenprosenttiyksikön arvonlisäverokannan (ALV) alennusta; nykylainakannasta prosentti on noin 700 miljoonaa euroa eli 21 sadasosaa ALV:in tuotosta vuonna 2009.
Tukilakkoilun kieltämisen edut eivät suinkaan rajoittuisi valtionlainojen alentuvaan korkotasoon, vaan kaikki yrityksethän olisivat aikaisempaa valmiimpia investoimaan suomalaisiin työpaikkoihin, ei ainoastaan nyt jo Suomessa toimivat, vaan myös Suomea jatkuvasti analysoivat ulkomaiset yritykset. Mutta suuren egon omaavan kuvastin kuiskaa juuri niin kuin sille kerrotaan.
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Mikä valtionvelka?
Valtion akuutin velkaongelman merkityksettömyys
Lannan levitystä
Julkisen talouden kestävyyslaskelmien hauhuu
tiistai 23. marraskuuta 2010
Mikä valtionvelka?
Papukaijajournalistit toistelevat valtion eri velkalukuja kertomatta täsmällisesti, minkä rodun ”Vilkkilän kissasta” on kyse. Yksi käyttää koko julkisen sektorin EMU-velkaa, toinen vain valtion EMU-velkaa, kolmas Valtiokonttorin hoitamaa velkaa, neljäs bruttomääräistä lisävelkaa ilman valtionvelan kuoletuksia, viides väittää budjetissa ennustettua lisävelanottoa jo toteutuneeksi, jne.
Kenen tahansa on ilmeisen vaikea perehtyä tarkkoihin käsitteisiin ja toisinaan tuntuu siltä, että lukijat, kuulijat ja toimittajat ovat nimenomaan tyytyväisiä valtion ja kuntien velkaantumisongelman paisutteluun: yksi tavoittelee sitä, että suurituloisia verotettaisiin rankemmin, toinen taas sitä, että tulonsiirtojen ja julkisten menojen lisäyspaineet eivät kasvaisi. – Ja kansanedustuslaitos on kansa pienoiskoossa!
Itse olen seurannut kirjoituksissani Valtiokonttorin hoitamaa nimellismääräistä velkaa ja nimellismääräisen velan lisäystä. Jälkimmäisen olen lisäksi korjannut valtion kassavarojen muutoksella. Valtiokonttorin velkalukujakin on useita. Tällä hetkellä merkittävää on valtion lainakannan markkina-arvon ero sen nimellismäärästä; lainojen kiinteiden kuponkikorkojen ollessa markkinakorkojen yläpuolella (alapuolella) sijoittajien kannattaa maksaa lainoista niiden nimellistä velkamäärää enemmän (vähemmän).
Kuinka suuria eroja eri luvuissa on? Täydellisimmät luvut ovat Tilastokeskuksen tuottamia ja vertailukelpoisia EU:n tilastoviranomaisen, Eurostatin, jäsenmaiden välillä.
Julkisyhteisöjen eli valtion, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen (mukana pakollinen yksityisen sektorin työeläkevakuutus) EMU-velka oli 82,6 miljardia euroa 30.6.2010, siitä valtion 74,9 mrd, paikallishallinnon 11,6 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 0,0 mrd. Valtion ja kuntien keskinäisten velkojen ja saatavien eliminoinnin vuoksi kokonaisvelka on osien summaa pienempi, siis EMU-velka on konsolidoitu kuin konsernitaseessa. EMU-velka on kirjattu nimellismääräänsä.
Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidossa varat, velat ja nettorahoitusvarallisuus tilastoidaan myös markkina-arvoihin ilman konsolidointia: 30.6.2010 valtion velka oli 81,7 mrd euroa, paikallishallinnon 21,0 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 4,9 mrd eli yhteensä 107,6 mrd. Valtion rahoitusvarallisuuden markkina-arvo, jossa on mukana kassavarojen ja pörssisijoitusten lisäksi valtion myöntämät lainat, oli puolestaan niin mittava, että valtion nettorahoitusvarallisuus oli vain 22,0 mrd miinuksella; vuoden 2007 lopussa se oli jopa 2,8 mrd plussalla; valtio onkin itse asiassa valtaisa hedge-rahasto! Kuntienkin rahoitusvarat ylittivät niiden velat 1,0 miljardilla! Sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarallisuus oli 126,5 miljardia euroa 30.6.2010.
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan hoitaman valtionvelan nimellismäärä oli 69.8 miljardia euroa 30.6.2010. Ero EMU-velkaan muodostuu Finnvera Oy:n lainanotosta valtion riskillä ja joistakin rahastoista.
Kokonaan toisen kirjoituksen arvoinen olisi käydä läpi eri virtasuureet: korkomenot bruttona ja nettona ja nettolainanotto. Lisäongelmansa on myös valtion myöntämät takaukset, velkojahan nekin ovat. Onneksi tappiota tekevien tai huonosti kannattavien valtionyhtiöiden jatkuvista pääomittamisista on päästy eroon.
Kenen tahansa on ilmeisen vaikea perehtyä tarkkoihin käsitteisiin ja toisinaan tuntuu siltä, että lukijat, kuulijat ja toimittajat ovat nimenomaan tyytyväisiä valtion ja kuntien velkaantumisongelman paisutteluun: yksi tavoittelee sitä, että suurituloisia verotettaisiin rankemmin, toinen taas sitä, että tulonsiirtojen ja julkisten menojen lisäyspaineet eivät kasvaisi. – Ja kansanedustuslaitos on kansa pienoiskoossa!
Itse olen seurannut kirjoituksissani Valtiokonttorin hoitamaa nimellismääräistä velkaa ja nimellismääräisen velan lisäystä. Jälkimmäisen olen lisäksi korjannut valtion kassavarojen muutoksella. Valtiokonttorin velkalukujakin on useita. Tällä hetkellä merkittävää on valtion lainakannan markkina-arvon ero sen nimellismäärästä; lainojen kiinteiden kuponkikorkojen ollessa markkinakorkojen yläpuolella (alapuolella) sijoittajien kannattaa maksaa lainoista niiden nimellistä velkamäärää enemmän (vähemmän).
Kuinka suuria eroja eri luvuissa on? Täydellisimmät luvut ovat Tilastokeskuksen tuottamia ja vertailukelpoisia EU:n tilastoviranomaisen, Eurostatin, jäsenmaiden välillä.
Julkisyhteisöjen eli valtion, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen (mukana pakollinen yksityisen sektorin työeläkevakuutus) EMU-velka oli 82,6 miljardia euroa 30.6.2010, siitä valtion 74,9 mrd, paikallishallinnon 11,6 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 0,0 mrd. Valtion ja kuntien keskinäisten velkojen ja saatavien eliminoinnin vuoksi kokonaisvelka on osien summaa pienempi, siis EMU-velka on konsolidoitu kuin konsernitaseessa. EMU-velka on kirjattu nimellismääräänsä.
Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidossa varat, velat ja nettorahoitusvarallisuus tilastoidaan myös markkina-arvoihin ilman konsolidointia: 30.6.2010 valtion velka oli 81,7 mrd euroa, paikallishallinnon 21,0 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 4,9 mrd eli yhteensä 107,6 mrd. Valtion rahoitusvarallisuuden markkina-arvo, jossa on mukana kassavarojen ja pörssisijoitusten lisäksi valtion myöntämät lainat, oli puolestaan niin mittava, että valtion nettorahoitusvarallisuus oli vain 22,0 mrd miinuksella; vuoden 2007 lopussa se oli jopa 2,8 mrd plussalla; valtio onkin itse asiassa valtaisa hedge-rahasto! Kuntienkin rahoitusvarat ylittivät niiden velat 1,0 miljardilla! Sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarallisuus oli 126,5 miljardia euroa 30.6.2010.
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan hoitaman valtionvelan nimellismäärä oli 69.8 miljardia euroa 30.6.2010. Ero EMU-velkaan muodostuu Finnvera Oy:n lainanotosta valtion riskillä ja joistakin rahastoista.
Kokonaan toisen kirjoituksen arvoinen olisi käydä läpi eri virtasuureet: korkomenot bruttona ja nettona ja nettolainanotto. Lisäongelmansa on myös valtion myöntämät takaukset, velkojahan nekin ovat. Onneksi tappiota tekevien tai huonosti kannattavien valtionyhtiöiden jatkuvista pääomittamisista on päästy eroon.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Köyhimmät vai itselliset?
”Suuri osa kansan köyhimmästä viidenneksestä aikoo äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisia”, tietää professori Risto Heiskala vieraskynässä HS 15.11.2010. Hän ei kuitenkaan anna mitään viitettä, että tieto perustuisi johonkin mielipidekyselyyn. Koko artikkeli näyttää enemmänkin perustuvan professorin omaan mielikuvitukseen parin viime vuosikymmenen aikana rattailta pudotetusta kansan viidenneksestä.
Hän esimerkiksi väittää, että ”pääomatulojen verotusta on samaan aikaan tuntuvasti kevennetty”. Kokoamani tosiasiat osoittavat aivan toista konferenssiesitelmässä, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi (VATT-muistioita 82, 2008). Vuonna 1987 osakeyhtiöveron ja pääomatulojen veron osuus bruttokansantuotoksesta (BKT), nettona korkovähennysten veromenetyksistä, oli vain 1,4 prosenttia, mutta ne olivat nousseet vuonna 2007 5,1 prosenttiin. Vastaava prosenttisosuus oli 2,5 vuonna 1995, jolloin nykyinen eriytetty tuloverotus toimi jo kolmatta vuotta. Itse asiassa Suomi siirsi välittömän verotuksen painotusta merkittävästi pääomatulojen verotukseen, koska ansiotulojen BKT-osuus putosi melkein viisi prosenttiyksikköä 12,6 prosenttiin vuodesta 1987 vuoteen 2007.
Heiskalan ”valtion velanmaksuinnossa … päätöksentekijät eivät välitä köyhimmästä viidenneksestä” vihjaa, että valtion lisälainanotto ja sen jakaminen köyhimmälle viidennekselle olisi ollut viisasta. Äänestäjien liikkumisessa perussuomalaisten kannattajiksi on tuskin kyse siitä, että he kaipaisivat valtionlainojen korkoraippaa Suomeenkin.
Pääkaupunkiseudun ja maakuntien lehdistä, Internetistä ja korvakuulolta on välittynyt aivan toisenlainen liikehdintä. Kyseessä eivät ole etuoikeutettujen ryhmät, jotka kansalaisjärjestöiksi naamioituneina rettelöivät Itsenäisyyspäivän iltana Helsingin kaduilla. Kyse on osaksi rälssitetyn työn etujen vartijoiden köyhyysloukkuun ajamista, mutta he eivät ainakaan alkuvuosina kuulu kansan köyhimpään viidennekseen. Merkittävämmän osan muodostanevat nykyajan itselliset, jotka työntekijöinä, ammatinharjoittajina tai yrittäjinä hankkivat tai ovat itse hankkineet elantonsa työllistäen ehkä myös muita.
Liikehdinnässä on kyse Tuntemattoman Suomen keinosta vaikuttaa politiikkaan vaihtamalla hallituksen koostumusta. Kuinka tunkkainen kuluva vaalikausi olisikaan ollut henkisesti, jos vanha hallitus olisi jatkanut viime eduskuntavaalien jälkeen!
Hän esimerkiksi väittää, että ”pääomatulojen verotusta on samaan aikaan tuntuvasti kevennetty”. Kokoamani tosiasiat osoittavat aivan toista konferenssiesitelmässä, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi (VATT-muistioita 82, 2008). Vuonna 1987 osakeyhtiöveron ja pääomatulojen veron osuus bruttokansantuotoksesta (BKT), nettona korkovähennysten veromenetyksistä, oli vain 1,4 prosenttia, mutta ne olivat nousseet vuonna 2007 5,1 prosenttiin. Vastaava prosenttisosuus oli 2,5 vuonna 1995, jolloin nykyinen eriytetty tuloverotus toimi jo kolmatta vuotta. Itse asiassa Suomi siirsi välittömän verotuksen painotusta merkittävästi pääomatulojen verotukseen, koska ansiotulojen BKT-osuus putosi melkein viisi prosenttiyksikköä 12,6 prosenttiin vuodesta 1987 vuoteen 2007.
Heiskalan ”valtion velanmaksuinnossa … päätöksentekijät eivät välitä köyhimmästä viidenneksestä” vihjaa, että valtion lisälainanotto ja sen jakaminen köyhimmälle viidennekselle olisi ollut viisasta. Äänestäjien liikkumisessa perussuomalaisten kannattajiksi on tuskin kyse siitä, että he kaipaisivat valtionlainojen korkoraippaa Suomeenkin.
Pääkaupunkiseudun ja maakuntien lehdistä, Internetistä ja korvakuulolta on välittynyt aivan toisenlainen liikehdintä. Kyseessä eivät ole etuoikeutettujen ryhmät, jotka kansalaisjärjestöiksi naamioituneina rettelöivät Itsenäisyyspäivän iltana Helsingin kaduilla. Kyse on osaksi rälssitetyn työn etujen vartijoiden köyhyysloukkuun ajamista, mutta he eivät ainakaan alkuvuosina kuulu kansan köyhimpään viidennekseen. Merkittävämmän osan muodostanevat nykyajan itselliset, jotka työntekijöinä, ammatinharjoittajina tai yrittäjinä hankkivat tai ovat itse hankkineet elantonsa työllistäen ehkä myös muita.
Liikehdinnässä on kyse Tuntemattoman Suomen keinosta vaikuttaa politiikkaan vaihtamalla hallituksen koostumusta. Kuinka tunkkainen kuluva vaalikausi olisikaan ollut henkisesti, jos vanha hallitus olisi jatkanut viime eduskuntavaalien jälkeen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)