Rukan sulat lumet

”Työurien pidentäminen on paras keino parantaa julkisen talouden tasapainoa”. Oletteko missään nähneet edes sadan sanan tosiasiat huomioon ottavaa johdonmukaista päättelyä siitä, miten työurien pidentäminen parantaa julkisen sektorin tulojen ja menojen todellista erotusta, siis virtatasapainoa, ja niiden varantoa eli julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Mitään selkeätä logiikkaa ei ole olemassa. On olemassa vain Göbbels-hokema ja ”kolmannen tien” pakottamishalu Mätäkuun markkinat –tyyliin.

On selvä, että jos kansakuntamme kansainvälistä kauppaa käyden tekee enemmän töitä, se kohottaa elintasoamme. Ei ole väliä sillä teemmekö pidempää työuraa alku- vai loppupäässä tai nouseeko työikäisten työhön osallistumisen aste. Työttömistä ja työelämän ulkopuolella olevista on suhteellisen helposti työllistettävissä noin puolimiljoonaa henkilöä kohtuullisen sopeutumisajan kuluessa. Ainoa vaatimus on poistaa pienituloisten ja ikääntyneiden köyhyysloukut. Jälkimmäinen on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömyyseläkeputken kautta päästään vanhuuseläkkeelle lähes samoin eduin kuin olemalla täyspäivätyössä. Työttömyyseläkeputkessa olevalla on käytännössä työntekokielto; vaadittu palkka, jolla hän osallistuisi työelämään, on niin korkea että sellaisia työpaikkoja ei ole olemassa; hänen ei kannata ryhtyä ammatin- tai liikkeenharjoittajaksikaan, koska olemalla työttömyyseläkeputkessa hänen lopullinen työeläkkeensä tulee olemaan korkeampi.

Köyhyysloukkujen poistamisestakaan ei seuraa julkisen sektorin rahoitusaseman automaattinen parantuminen. Valtion ja kuntien tulo- ja menoperusteet sekä tulonsiirrot ovat olleet jatkuvassa valinkauhassa sinä noin 55 vuoden aikana kun olen seurannut talousasioita. Valtion bruttovelatkin ovat välillä olleet melkein nolla ja valtio oli hyvin pitkään nettomääräisesti itseasiassa suuri saamamies, koska se oli suuri lainanantaja. Myös veroaste nousi 1960-luvun lopun selvästi alle 30 prosentista nopeasti 40 prosenttiin, mutta laski jälleen 37 prosenttiin, nousten 1990-luvulla uudestaan 47 prosenttiin (viisaus kritikoitu Mätäkuun markkinat -kirjassa), josta se laski alle 43 prosentin ennen nykylamaa.

Emme suinkaan elä maailmassa, jossa julkisen sektorin vero-, meno- ja tulonsiirtoperusteet ovat lyödyt kiinni seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi. Eliittimme puhuu koodikieltä, koska media ei ole kiinnostunut eliitin päättelystä, vaan ainoastaan siitä kuka sanoo ja mitä. Virkamies-, etujärjestö- ja poliittisen eliitin päättely, jos sellaista ylipäänsä on olemassa, tosiasioineen tulisi altistaa julkiselle kritiikille.

Äänenavaus

Kommentti-palstaansa (HS 2.11.09) ”Epäkohdat nousevat taas esiin” toimittaja Tuomo Pietiläinen on sujauttanut: ”Keskituloisen veroprosentti kun on yhä korkeampi kuin pääomatuloa nostavan miljonäärin”. Kuka on keskituloinen?

Verohallinnon Verotilaston Taulukon 5 mukaan vuonna 2007 veronalaisten kaikkien ansiotulojen keskitulo eli mediaani, jonka yläpuolella on puolet tulonansaitsijoista, oli vain 20000 euroa. Jos otetaan pelkkien palkkatulojen keskitulo, se oli noin 26700 euroa laskettuna saman tilaston luokitellusta aineistosta eikä yksilöhavainnoista. Tällöin palkan keskimääräinen veroprosentti oli vain 22.6 prosenttia eli selvästi pääomatulon veroprosentin alapuolella.

Palkkatulojen tuli olla kokonaista 37000 euroa vuonna 2007, jotta palkanansaitsijan veroprosentti nousi pääomatulon 28 prosenttiin. Tulorajan ylitti vain runsas viidesosa palkanansaitsijoista; tilastosta on suoraan laskettavissa 35000 euroa ylittäneiden määräksi 26.4 prosenttia palkanansaitsijoista ja 30.9 prosenttia kaikista ansiotuloja saaneista.

Mutta kun unohtaa osakeyhtiöveron vaikutuksen ja tuijottaa vain numeeris-naivistisia henkilökohtaisen pääomatulon veroprosentteja, päätyy toimittaja Pietiläisen ”epäkohtiin”. Populistien armeijan kuoro ei kykene laulamaan nouteista!