Työntekijäin eläkelaissa (TEL, 1962) omaksuttiin työeläkemaksujen osittainen rahastointi tasaamaan väestörakenteen muutosten aiheuttamaa eläkemaksun vaihtelua. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen ymmärrettiin aiheuttavan puhtaassa jakojärjestelmässä, jossa ei ole lainkaan rahastointia, kohtuuttoman työeläkemaksujen korotuspaineen samaan aikaan työelämässä oleville pienemmille ikäluokille. Rahastoinnista johtuen yksityisen sektorin eläkerahastojen koko oli 20 vuotta sitten lähes 20 prosenttia BKT:sta, mikä jo silloin oli eurooppalaisessa vertailuissa kunnioitettava luku.
Kun kollektiivista rahaa on jossakin olemassa, sillä on aina ottajia, koska rahathan ovat meidän, vaikka eivät kenenkään omia. Eläkevarojen ja –järjestelmän väärinkäytön muodot ovat hyvin tiedostetut. Kerrataanpa.
Ensimmäinen oli rahastojen alkuperäinen sijoituspolitiikka. Päämuoto oli pitkään takaisinlainaus, vakuutuksenottajien oikeus maksaa velkakirjoilla eläkevakuutusmaksunsa. Kiinteistöt oli toinen merkittävä sijoituskohde. Takaisinlainaus oli eläkevakuuttajille riskitöntä, koska lainoilla oli pankkitakaus. Mutta takaisinlainauksen korko ei ollut sidoksissa markkinoiden viitekorkoihin, vaan se sovittiin kabinetissa. Siksi takaisinlainaus toteutui usein negatiivisella tai nollareaalikorolla 1970- ja 1980-luvuilla.
Esimerkiksi vuosi 1988 oli loisto vuosi sijoittajille: pankkien myöntämien yritysluottojen ja valtion obligaatioiden reaalikorko oli 4 prosenttia, pörssissä kurssitaso nousi yli 30 prosenttia ja kiinteistöjen hinnat paikoin sitäkin nopeammin. Eläkevakuuttajat saivat laskelmieni mukaan aikaiseksi suunnilleen 4 prosentin reaalituoton sijoituksilleen ikään kuin niiden salkuissa ei kiinteistöjä ja osakkeita olisi ollutkaan.
Miten tämä on luettava? Siten, että hyvänä sijoitusvuotena eläkelaitosten asiakasomistajat kahmaisivat ”sale-and-leaseback” – kiinteistökauppojen (kiinteistön osti eläkevakuuttaja, mutta asiakas jatkoi vuokralaisena) ja muiden järjestelyjen kautta suhteellisesti kaikkein eniten eläkevaroja takaisin. Huonona sijoitusvuotena se olisi ollut vaikeampaa.
Toinen oppi tästä on se, että valvojien pitäisi aina asettaa markkinoilta johdettu tuottotavoite eikä hyväksyä kabinetissa sovittua tavoitekorkoa tai vertailuindeksiä. Kolmas on se, että jos Eläketurvakeskus (ETK) todella olisi nimensä veroinen, se konstruoisi nyt jälkikäteen markkinaperusteisen ”benchmark” –indeksin eläkevakuuttajille koko TEL-ajalta käyttäen hyväksi niiden sijoitusmuotokohtaisia painoja. Ja neljäs opetus on se, että tämän vuotisessa kurssilaskussa ei pidä tuijottaa tappioiden suuruutta vaan sitä, miten eläkelaitos on suoriutunut sijoituksissaan suhteessa markkinoilta määräytyvään vertailuindeksiinsä.
Takaisinlainaus alle markkinakorkojen tuki vanhaa, olemassa olevaa teollisuutta: kypsien toimialojen voitot eivät kiertäneet uusiin yrityksiin, uusille tuotealoille. Yli 60 prosentin veroasteet ja korkea inflaatio tekivät voiton näyttämisen mahdottomaksi: oli pakko tehdä veropaineinvestointeja niiltä suojautumiseksi, minkä mahdollisti verojärjestelmä etupainoisin poisto- ja aliarvostusmahdollisuuksin; ks. lähemmin tutkimuspaperia. Yhdessä täysin politisoituneen rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden säätelyn kanssa takaisinlainaus ja verojärjestelmä edistivät rahoitusmarkkinoiden alikehittyneisyyttä sekä pääoman käytön tuhlausta ja kohdentumista väärille aloille. Tehottomuudet poksahtivat lamassa.
Toinen väärinkäytön muoto, työttömyyden hoito eläkeputken avulla, syntyi Korpilammen hengessä 1980-luvun alkupuolella; asian oikea hoitopaikka olisi työttömyysvakuutusjärjestelmä. Vakavailmeiset painostusryhmien edustajat ja heidän taustajoukkonsa eivät halunneet ymmärtää eläkeputken haitallisia kannustevaikutuksia työelämään osallistumiseksi. Kun ne lopulta tunnustettiin, ruvettiin kannustamaan työhön osallistumista ansiotulovähennysten avulla. Sen seurauksena eläketulon verorasitus oli vuonna 2007 enimmillään 7½ prosenttiyksikköä korkeampi (16800 euron vuosieläkkeellä) kuin vastaavan palkkatulon veroaste.
Odotankin jännityksellä tämänsyksyistä tuloveroasteikkoesitystä - poistuuko luvattu verodiskriminaatio lopultakin. Ikäperusteinen eläketulovähennys ratkaisisi asian: vanhuuseläkeläiset saisivat vähennyksen mutteivat kiertoteitä eläkkeelle pätevöityneet. Työeläkeputki ehkäisee myös työpaikkojen syntymistä. Muutoinhan eläkeputkeen pääsevä ryhtyisi ammatinharjoittajaksi, aloittaen vaikkapa kirvesmiehen tai muurarin apurista.
Kolmas on ”väärä Viinanen” – ilmiö: ammattiyhdistystoiminnassa, vakuutustoiminnassa ja politiikassa väsähtäneet työllistyvät eläkejärjestelmän pariin. ”Väärä Viinanen” tuli tunnetuksi Aarno Laitisen Musta Monopoli (1982) kirjan luvusta ”Väärä Viinanen ja kolme nuijaa”, mutta vasta paljon myöhemmin hän päätyi eläketiedottajaksi. Ilmiselvästi parhaat mahdolliset kyvyt eivät hoida eläkejärjestelmäämme. Suojatyöpaikkoja löytyy nykyisin muualta vähän. Siksi nomenklatuura laulaa ylinnä eläkemaksujen korottamisen puolesta.
Neljäs eläkejärjestelmän väärinkäytön muoto on se, että eläkemaksua, erityisesti työntekijän osuutta, pidetään liian yleisesti verona. Se koskee hallituksen tuloveroasteikkoesityksen virkamieslaskelmia, joissa verrataan eläketulon ja työtulon verorasitusta keskenään. Ehkä vielä hälyttävämmin se koskee yleistä käsitystä eläkemaksujen ja niiden avulla saavutettavien eläke-etujen välisestä yhteydestä. Se on pahasti hämärtynyt viime vuosien kuluessa.
On laskelmia, jotka aivan oikein korostavat eläkkeiden jäävän taitetun indeksin vuoksi jälkeen vastaavista palkoista, joista on jääty eläkkeelle – alle 40 prosentin jos vanhaksi elää. Samaan aikaan toisenlaisilla, läpinäkymättömillä laskelmilla ajetaan eläkemaksujen jatkuvaa korottamista yli sen, mikä on työeläkejärjestelmän piiriin tulevan uuden työntekijän kannalta täysin rahastoiva eläkemaksutaso ja väestönrakenteen vaihtelun vaatima ketjukirjepeli, mutta sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden huomioon ottava pitkän aikavälin ketjukirjepelin taso.
Verot aiheuttavat aina taloudellisen aktiviteetin tason laskua, hyvinvointitappioita verojen näkymättömän taakan muodossa. Ne ovat siis tuotannon menetyksiä, joiden suuruus on suhteessa veroasteen neliöön. Jos veroksi mielletty osa eläkevakuutusmaksusta puolittuisi, veronluonteisen eläkemaksun aiheuttamat BKT:n (makrotalousopin potentiaalisen tuotannon) menetykset putoaisivat neljäsosaan!
Veron tehokkuustappio on toisen asteen funktio veroasteesta siksi, että pienen veromuutoksen näkymätön hyvinvointitappio on kysyntä- ja tarjontakehikossa likimäärin kolmio, jonka pinta-ala riippuu veroasteesta – ja pinta-ala on neliöön korotetun veroasteen funktio.
Jokaisen eläkevaikuttajan taustaryhmineen kannattaisi siis opetella ymmärtämään verotuksen tehokkuustappio ja sen potentiaalista tuotantoa alentava vaikutus. Vielä tärkeämpää niiden hallinta olisi kaikille nuorille – mihin tätä tasavaltaa ollaan todella johtamassa!
torstai 4. syyskuuta 2008
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Eikö kansaneläke ole jo takuueläke?
”Pääministeri haluaa takuueläkkeen kaikille suomalaisille”, jonka suuruus tulisi olla vähintään 650 euroa kuukaudessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään. Samanlainen uutinen esiintyi jo mätäkuun aikana, mutta silloin siinä oli vielä vuosi 2013.
Kansaneläke on jo kaikkien suomalaisten takuueläke. Jos on selviytynyt 65-vuotiaaksi ilman työeläkkeeseen kartuttavia työtuloja, 65-vuotias on oikeutettu täyteen kansaneläkkeeseen, joka on tänä vuonna yksinäiselle 558 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän mitä uskottavimmin on oikeutettu myös asumistukeen, jonka suuruus riippuu asumiskuluista. Työeläkettäkin saa olla karttunut 49 euroa/kk ilman että kansaneläke pienenee. Sitä korkeampi työeläke pienentää kansaneläkettä 50 eurosentillä kutakin euroa kohti. Kansaneläkejärjestelmä vakuuttaa myös työkyvyttömyyden varalta ja perheeen jäsenet eläkkeensaajan kuoleman varalta.
Kansaneläkettä korotetaan automaattisesti vuosittain vain kuluttajahintojen nousua vastaavasti. Siksi se jää jälkeen yleisestä ansiotason noususta ja siksi joka syksy joku puolue kunnostautuu vaatimalla kansaneläkkeisiin lisäkorotusta inflaatiokorotuksen lisäksi, jollainen 20 euron korotus tulikin tämän vuoden alusta.
Poliitikot voisivat tietenkin koska tahansa laajentaa kansaneläkkeiden indeksoinnin kattamaan automaattisesti myös yleisen ansiotason nousun kuten työeläkkeissä yhden viidesosan painolla; 4 prosentin inflaatiolla ja 5 prosentin ansiotason nousulla taitettu indeksi nostaisi kansaneläkettä 1,12 euroa enemmän kuukaudessa kuin pelkkä kuluttajahintojen nousun suoja antaa ensi vuoden alusta. Silti poliitikot varmaan jättäisivät jokaiselle hallitukselle mahdollisuuden tehdä kansaneläkkeisiin nykyisenlaisia harkinnanvarainen lisäkorotuksia.
Miksi muuttaa hyvää ja koettua kansaneläkejärjestelmää? Vai onko kyse vain nimenmuutoksesta, kun mätäkuun uutinen on lämmitetty uudelleen? Vai onko kyseessä hanke säätää kaikille 650 euron minimi työeläke, koska uutisen mukaan takuueläke ”sisältää paljon poliittisia jännitteitä”? Silloinhan kansaneläkejärjestelmä voitaisiin lopettaa tarpeettomana!
Kansaneläke on jo kaikkien suomalaisten takuueläke. Jos on selviytynyt 65-vuotiaaksi ilman työeläkkeeseen kartuttavia työtuloja, 65-vuotias on oikeutettu täyteen kansaneläkkeeseen, joka on tänä vuonna yksinäiselle 558 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän mitä uskottavimmin on oikeutettu myös asumistukeen, jonka suuruus riippuu asumiskuluista. Työeläkettäkin saa olla karttunut 49 euroa/kk ilman että kansaneläke pienenee. Sitä korkeampi työeläke pienentää kansaneläkettä 50 eurosentillä kutakin euroa kohti. Kansaneläkejärjestelmä vakuuttaa myös työkyvyttömyyden varalta ja perheeen jäsenet eläkkeensaajan kuoleman varalta.
Kansaneläkettä korotetaan automaattisesti vuosittain vain kuluttajahintojen nousua vastaavasti. Siksi se jää jälkeen yleisestä ansiotason noususta ja siksi joka syksy joku puolue kunnostautuu vaatimalla kansaneläkkeisiin lisäkorotusta inflaatiokorotuksen lisäksi, jollainen 20 euron korotus tulikin tämän vuoden alusta.
Poliitikot voisivat tietenkin koska tahansa laajentaa kansaneläkkeiden indeksoinnin kattamaan automaattisesti myös yleisen ansiotason nousun kuten työeläkkeissä yhden viidesosan painolla; 4 prosentin inflaatiolla ja 5 prosentin ansiotason nousulla taitettu indeksi nostaisi kansaneläkettä 1,12 euroa enemmän kuukaudessa kuin pelkkä kuluttajahintojen nousun suoja antaa ensi vuoden alusta. Silti poliitikot varmaan jättäisivät jokaiselle hallitukselle mahdollisuuden tehdä kansaneläkkeisiin nykyisenlaisia harkinnanvarainen lisäkorotuksia.
Miksi muuttaa hyvää ja koettua kansaneläkejärjestelmää? Vai onko kyse vain nimenmuutoksesta, kun mätäkuun uutinen on lämmitetty uudelleen? Vai onko kyseessä hanke säätää kaikille 650 euron minimi työeläke, koska uutisen mukaan takuueläke ”sisältää paljon poliittisia jännitteitä”? Silloinhan kansaneläkejärjestelmä voitaisiin lopettaa tarpeettomana!
tiistai 2. syyskuuta 2008
Eläkemaksujen rahastointi: minkälaisia laskelmia tulisi laatia päätösten perustaksi?
Työeläkejärjestelmämme on tunnetusti tarpeettoman monimutkainen sekä työntekijän että ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Järjestelmässämme eläke-edut on sidottu työaikaisiin palkkoihin. Se on myös alusta alkaen ollut osittain rahastoiva tasatakseen väestörakenteen muutosten aiheuttamaa eläkevakuutusmaksun vaihtelua puhtaaseen jakojärjestelmään verrattuna. Järjestelmän tuottamat kehityslaskelmat herättävät kuitenkin kysymyksiä verrattaessa niitä muiden maiden vastaaviin ennakointeihin.
Esimerkiksi Saksassa yli 65 vuotiaiden osuus työikäisistä tulee nousemaan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana lähes yhtä nopeasti kuin Suomessa, mutta sen jälkeen selvästi Suomea nopeammin YK:n World Population Prospects 2006 –tietokannan mukaan. Kuten meillä, Saksan työeläkejärjestelmä sisältää työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen vanhuuseläkkeen lisäksi. Eläkkeiden taso on eläkkeelle siirryttäessä hieman huonompi kuin meillä, mutta eläkkeet on siellä indeksoitu yleiseen palkkakehitykseen, joten ne eivät eläkkeellä ollessa jää jälkeen yleisen ansiotason kehityksestä.
Saksan eläkemenot prosentteina BKT:sta ovat nyt samaa tasoa kuin Suomessa. EU:n komissiossa tehtyjen laskelmien mukaan ne kasvaisivat Suomea hieman hitaammin seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa ja sen jälkeen lähestyisivät Suomen tasoa. Viimeisin löytämäni tieto Saksan eläkemaksun suuruudesta on vuodelta 2004 eli 19.5 prosenttia palkoista, kun Suomessa se oli silloin noin 25 prosenttia työnantajan kansaneläkemaksu mukaan lukien. Saksan eläkerahastot olivat vuonna 2005 kooltaan vain 4 prosenttia BKT:sta, mutta Suomessa 66 prosenttia - EMU-maista toiseksi korkeimmat Hollannin 125 prosentin jälkeen, jonka järjestelmä on täysin rahastoiva ja jossa eläkeläisen tulotaso ei putoa eläkkeelle siirryttäessä.
Kun meillä jatkuvasti sekä vaaditaan että nostetaan eläkevakuutusmaksua, ollaanko meillä siirtymässä ilman avointa keskustelua täysin rahastoivaan järjestelmään?
Eläkerahastot eivät tosin enää viimeisimmässä Eläketurvakeskuksen (ETK) raportissa 2007:2 (6.11.2007) kasva hamaan ikuisuuteen suhteessa palkkasummaan kuten vastaavassa edellisessä raportissa ja valtiovarainministeriön laskelmassa talvella 2007. Mutta yhtä parametriä manipuloimallahan kyseinen matemaattinen mahdottomuus saadaan muutetuksi. Vuoden 2007 laskelmissa ETK olettaa esimerkiksi täällä Pohjan raukoilla rajoilla saavutettavan selvästi korkeampi elinikä kuin YK:n raporteissa oletetaan Välimeren maista, koska vanhushuoltosuhde kasvatetaan kahdessa vuosikymmenessä nykyisestä kaksinkertaiseksi.
ETK:n laskelmissa on kymmeniä eri parametreja, joista tehdään olettamuksia. Siksi niiden muodostamaa kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Olettamusten relevanttiuden ja keskinäisen johdonmukaisuuden läpikäynti johtaisi vain hyödyttömään inttämiseen kuten esimerkiksi siitä, lyhentääkö oliiviöljyn ja punaviinin käyttö Välimeren maissa ikää suhteessa kossuun ja kalakukkoon meillä.
ETK:n laskelmat eivät ole läpinäkyviä. Vaihtoehtoisesti ETK:n tulisi laatia myös seuraavanlaisia laskelmia:
1. Kuinka suuren eläkemaksun tulisi olla, että se vastaisi täysin rahastoivaa eläkejärjestelmää sen piiriin tulevan uuden työntekijän osalta?
2. Eläke-etujen diskonttauksessa (= koronkoron vähentäminen niiden tulevista arvoista) käytettävän reaalikoron tulee vastata rahastoitavien varojen pitkän aikavälin reaalituottoa eli kansainvälisesti hyvin hajautetun (varaluokittain, toimialoittain, sijoitusstrategioiltaan) sijoitussalkun reaalituottoa; ks. riskien hajautuksesta kirjoitustani 10.7.2008 ja rahastointipäätöksestä 16.4.2008 tässä blogissa.
3. Kuinka suurelta osin työmarkkinoille tuleva uusi ikäluokka voi luottaa omien eläkkeidensä rahoituksessa jakojärjestelmään eli silloin työssä olevilta kerättäviin rahastoimattomiin eläkemaksuihin (= ketjukirjepeli). Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää yhtä suurta osuutta. Pitäisi selvittää laskelmin, kuinka suuri osa eläkkeille siirtyneiden ja siirtyvien eri 5-vuotisikäluokkien eläkemaksuista on mennyt ketjukirjepeliin.
Laskelmieni mukaan täysin rahastoivan järjestelmän eläkevakuutusmaksu, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden osuudella lisättynä, on nykytasoa selvästi alhaisempi. Eläkemaksujen alentamisesitykseni perustuu ajatukseen, että voimme rauhassa alentaa eläkevakuutusmaksun tasolle, joka vastaa uusien työntekijöiden osalta täysin rahastoivaa maksua. Tällöin meillä on kolme puskuria ikääntymisongelman hoitamiseksi:
1. Ketjukirjepeli pyörii kaikkien ikäryhmien osalta: uudet työeläkejärjestelmän piiriin tulevat rahoittavat vanhempien ikäluokkien eläkkeitä jatkossakin.
2. Nykyisen eläkemaksutason enemmyys täysin rahastoivaan maksuun nähden: ero kannattaa poistaa vähitellen, esimerkiksi puoli prosenttiyksikköä vuodessa. Rahastot kasvaisivat koko tämän sopeutusperiodin ajan.
3. Nykyiset rahastot.
ETK:n tulisi siis laskelmissaan haarukoida sitä, milloin eläkevakuutusmaksu olisi alentunut täysin rahastoivalle tasolle.
Tässä kirjoituksissa esiintyvissä kansainvälisissä vertailuissa olen käyttänyt CESifon Database for Institutional Comparisons in Europe eli DICE –tietokantaa.
Esimerkiksi Saksassa yli 65 vuotiaiden osuus työikäisistä tulee nousemaan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana lähes yhtä nopeasti kuin Suomessa, mutta sen jälkeen selvästi Suomea nopeammin YK:n World Population Prospects 2006 –tietokannan mukaan. Kuten meillä, Saksan työeläkejärjestelmä sisältää työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen vanhuuseläkkeen lisäksi. Eläkkeiden taso on eläkkeelle siirryttäessä hieman huonompi kuin meillä, mutta eläkkeet on siellä indeksoitu yleiseen palkkakehitykseen, joten ne eivät eläkkeellä ollessa jää jälkeen yleisen ansiotason kehityksestä.
Saksan eläkemenot prosentteina BKT:sta ovat nyt samaa tasoa kuin Suomessa. EU:n komissiossa tehtyjen laskelmien mukaan ne kasvaisivat Suomea hieman hitaammin seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa ja sen jälkeen lähestyisivät Suomen tasoa. Viimeisin löytämäni tieto Saksan eläkemaksun suuruudesta on vuodelta 2004 eli 19.5 prosenttia palkoista, kun Suomessa se oli silloin noin 25 prosenttia työnantajan kansaneläkemaksu mukaan lukien. Saksan eläkerahastot olivat vuonna 2005 kooltaan vain 4 prosenttia BKT:sta, mutta Suomessa 66 prosenttia - EMU-maista toiseksi korkeimmat Hollannin 125 prosentin jälkeen, jonka järjestelmä on täysin rahastoiva ja jossa eläkeläisen tulotaso ei putoa eläkkeelle siirryttäessä.
Kun meillä jatkuvasti sekä vaaditaan että nostetaan eläkevakuutusmaksua, ollaanko meillä siirtymässä ilman avointa keskustelua täysin rahastoivaan järjestelmään?
Eläkerahastot eivät tosin enää viimeisimmässä Eläketurvakeskuksen (ETK) raportissa 2007:2 (6.11.2007) kasva hamaan ikuisuuteen suhteessa palkkasummaan kuten vastaavassa edellisessä raportissa ja valtiovarainministeriön laskelmassa talvella 2007. Mutta yhtä parametriä manipuloimallahan kyseinen matemaattinen mahdottomuus saadaan muutetuksi. Vuoden 2007 laskelmissa ETK olettaa esimerkiksi täällä Pohjan raukoilla rajoilla saavutettavan selvästi korkeampi elinikä kuin YK:n raporteissa oletetaan Välimeren maista, koska vanhushuoltosuhde kasvatetaan kahdessa vuosikymmenessä nykyisestä kaksinkertaiseksi.
ETK:n laskelmissa on kymmeniä eri parametreja, joista tehdään olettamuksia. Siksi niiden muodostamaa kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Olettamusten relevanttiuden ja keskinäisen johdonmukaisuuden läpikäynti johtaisi vain hyödyttömään inttämiseen kuten esimerkiksi siitä, lyhentääkö oliiviöljyn ja punaviinin käyttö Välimeren maissa ikää suhteessa kossuun ja kalakukkoon meillä.
ETK:n laskelmat eivät ole läpinäkyviä. Vaihtoehtoisesti ETK:n tulisi laatia myös seuraavanlaisia laskelmia:
1. Kuinka suuren eläkemaksun tulisi olla, että se vastaisi täysin rahastoivaa eläkejärjestelmää sen piiriin tulevan uuden työntekijän osalta?
2. Eläke-etujen diskonttauksessa (= koronkoron vähentäminen niiden tulevista arvoista) käytettävän reaalikoron tulee vastata rahastoitavien varojen pitkän aikavälin reaalituottoa eli kansainvälisesti hyvin hajautetun (varaluokittain, toimialoittain, sijoitusstrategioiltaan) sijoitussalkun reaalituottoa; ks. riskien hajautuksesta kirjoitustani 10.7.2008 ja rahastointipäätöksestä 16.4.2008 tässä blogissa.
3. Kuinka suurelta osin työmarkkinoille tuleva uusi ikäluokka voi luottaa omien eläkkeidensä rahoituksessa jakojärjestelmään eli silloin työssä olevilta kerättäviin rahastoimattomiin eläkemaksuihin (= ketjukirjepeli). Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää yhtä suurta osuutta. Pitäisi selvittää laskelmin, kuinka suuri osa eläkkeille siirtyneiden ja siirtyvien eri 5-vuotisikäluokkien eläkemaksuista on mennyt ketjukirjepeliin.
Laskelmieni mukaan täysin rahastoivan järjestelmän eläkevakuutusmaksu, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden osuudella lisättynä, on nykytasoa selvästi alhaisempi. Eläkemaksujen alentamisesitykseni perustuu ajatukseen, että voimme rauhassa alentaa eläkevakuutusmaksun tasolle, joka vastaa uusien työntekijöiden osalta täysin rahastoivaa maksua. Tällöin meillä on kolme puskuria ikääntymisongelman hoitamiseksi:
1. Ketjukirjepeli pyörii kaikkien ikäryhmien osalta: uudet työeläkejärjestelmän piiriin tulevat rahoittavat vanhempien ikäluokkien eläkkeitä jatkossakin.
2. Nykyisen eläkemaksutason enemmyys täysin rahastoivaan maksuun nähden: ero kannattaa poistaa vähitellen, esimerkiksi puoli prosenttiyksikköä vuodessa. Rahastot kasvaisivat koko tämän sopeutusperiodin ajan.
3. Nykyiset rahastot.
ETK:n tulisi siis laskelmissaan haarukoida sitä, milloin eläkevakuutusmaksu olisi alentunut täysin rahastoivalle tasolle.
Tässä kirjoituksissa esiintyvissä kansainvälisissä vertailuissa olen käyttänyt CESifon Database for Institutional Comparisons in Europe eli DICE –tietokantaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)