Eläkerahastojen tuottovaatimus sanelee eläkelaskelmien tuotto-oletuksen

Vallankäyttäjille tavanomaiseen tapaan ydinasia kääntyy päälaelleen Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantalan vieraskynässä ”Laskelmien tuotto-oletus ei sanele eläkerahastojen tuottovaatimusta” (HS-talous 31.1.2011). Tuottovaatimus on kuitenkin aina havaittavissa oleva käsite, joka perustuu rahoitusmarkkinoiden reaalituottoihin pitkällä aikavälillä. Se on siis objektiivinen toisin kuin rahoitusmarkkinoiden säännöstelykaudella, jolloin korot määrättiin hallinnollisin päätöksin, kabineteissa politikoiden, ja jolloin oikeiden markkinakorkojen tasoja arvailtiin.


Tuottovaatimuksen objektiivisuudesta johtuen eläkejärjestelmän kestävyyslaskelmissa ei ole mitään mieltä käyttää vaaditusta reaalituotosta poikkeavia tuotto-oletuksia. Jos niin tehdään ja kun niin tehdään juuri Rantalan johtamassa Eläketurvakeskuksessa, päästään pitkän aikavälin tarkasteluissa kehitysuriin, jotka ovat mahdottomia eli jotka eivät voi toteutua. Valitettavasti virkamiehistömme tekee politiikkaa jälkimmäistä lajia olevilla laskelmilla sekä julkisen talouden nk. kestävyysvajeen että eläkejärjestelmän osalta; ks. blogin reunassa olevia linkkejä aikaisempiin kirjoituksiini. Rantala ja Sailas alaisineen ovat hankkineet koulutuksensa säännöstelyaikana, jolloin ”maan tapa” oli valita laskelmiin korko-oletukseksi se, joka tuotti laskelmilla politikoivan oman edun kannalta halutun tuloksen.

Lehdistö on viime aikoina tehnyt eläkerahastojen tuottovertailuja viimeisen 10 - 12 vuoden ajanjaksolta. Ne eivät ole pitkän aikavälin vaan eläkejärjestelmän kannalta kohtalaisen lyhyen aikavälin tarkasteluja, joihin sisältyy viime vuosikymmenellä vuoden 1900 jälkeisestä neljästä suurimmasta pörssilaskusta peräti kaksi!

Eläkejärjestelmän sijoituspolitiikan aikajänne on neljä sukupolvea. Lyhyen aikavälin tarkasteluissa toteutunut tuotto riippuu ensi sijassa sattumasta, sijoitusten markkina-arvojen muutoksista tarkasteluperiodin kuluessa: jos jakson ensimmäinen vuosi on pörssilaman vuosi ja viimeinen pörssihuuman huippuvuosi, tarkastelukauden toteutuneet tuotot ovat valtaisia, päinvastaisessa tapauksessa taas jopa negatiivisia.

Lehdistön tekemissä tarkasteluissa ei siten juurikaan ole mitään muuta mieltä kuin toimitusten halu tehdä omaa politiikkaa. Niiden pitäisi konstruoida tarkastelujaksona markkinoilla toteutuneiden tuottojen nojalla objektiivinen rima, benchmark, jos toimitukset haluaisivat tarkastella sitä, ovatko eläkerahastot kyenneet seuraamaan markkinatuottoja vai eivät.

Olen käyttänyt omissa laskelmissani saatavissa olevia, yli sadan vuoden ajalta toteutuneita reaalituottoasteita. Niiden nojalla eläkerahastojen reaalituottotavoitteen tulisi olla 4,5 prosenttia koostuen seuraavista osista:

1. osake- ja kiinteistösijoitusten reaalinen vuosituotto 6,7 prosenttia, osuus 50 prosenttia rahaston arvosta;

2. sijoituskelpoisten yrityslainojen reaalinen vuosituotto 3,0 prosenttia, osuus 25 prosenttia rahaston arvosta;

3. eri valtioiden obligaatioiden (ilman maksujen laiminlyöntiriskiä) reaalituotto 2,0 prosenttia, osuus 20 prosenttia rahaston arvosta;

4. käteisvarojen ja niihin rinnastettavien lyhyen juoksuajan sijoitusten reaalituotto nolla prosenttia, osuus 5 prosenttia rahaston arvosta.


Tuottoaste on saavutettavissa kansainvälisesti eri maiden ja liiketoiminta-alojen kesken hyvin hajautetuissa sijoitusrahastoissa, jollaisia eläkerahastojen tulisi olla. Reaalituottovaatimuksia ei muuta miksikään se, että osa sijoituksista tehdään käytännössä nk. vaihtoehtoisiin sijoitusmuotoihin kuten ”private equity” tai ”hedge” -nimien alla. Nehän vain paketoivat uudella tavalla perusvaateiden, velan ja oman pääoman instrumentteja, tai noudattavat joitain uudenlaisia sijoitusstrategioita. Kiinteistöjen osalta eläkerahastot tosin sijoittavat suoraan.

Yksittäisten eläkerahastojen sijoitusosuudet eri varaluokkien kesken poikkeavat luonnollisesti toisistaan ja tässä laskelmassa käyttämistäni, mutta eivät kuitenkaan ratkaisevasti. Poikkeamat johtavat enemmänkin siihen, kuinka suuresti eläkerahaston toteutuneet tuotot vaihtelevat odotusarvonsa ympärillä eri vuosina. Käyttämäni sijoitusosuudet ovat hyvä likiarvo suomalaisten eläkerahastojen varojen jakautumisesta eri varaluokkiin.

Koska rimassa on kyse todella pitkän aikavälin reaalituottoasteesta, reaalikorosta, toteutuneiden tuottojen jälkitarkkailujakso on yleensä mielekästä valita sukupolven mittaiseksi. Tällä vältetään se, ettei näyteperiodiin sisälly pelkästään kahdesti seitsemän laihaa vuotta vaan myös vähintään yksi seitsemän lihavan vuoden jakso.

Kun eläkemiehille ja –naisille on ollut menneiden vuosien ja vuosikymmenten aikana niin tavattoman vaikeata ymmärtää eläkerahastojen tuottovaatimus reaalikorkona ja nimenomaan sijoitusmarkkinoilla saavutettavissa olevana rahojen vaihtoehtoiskustannuksena, herää väistämättä kysymys, osaavatko he käytännössä laskea toteutuneita reaalituottoasteita: eri sijoituskohteiden painot muuttuvat jatkuvasti, koska muun muassa uutta sijoitettavaa rahaa tulee joka kuukausi. Lisäksi pitää muistaa, että kyseessä ei suinkaan ole yksittäisten vuosien keskiarvo vaan koronkoron voiman huomioon ottava geometrinen keskiarvo. Joku konsultti on tietenkin myynyt eläkerahastoille vaaditun jälkitarkkailuohjelman. Mutta Eläketurvakeskuksen ja eläkerahoittajien tiedotustoimiston sivuilta http://www.etk.fi/ ja http://www.tela.fi/ en löytänyt asiasta samanlaista tuoteselostusta kuin Tilastokeskus julkaisee omista tilastoistaan.