lauantai 8. marraskuuta 2014

Katso etelään, Alex, Antti ja Lauri!


Viime eduskuntavaalien alla Helsingin Sanomien (HS) pääkirjoitus neuvoi saksalaisia palkkapolitiikassa, tänään suomalaisia, ”Seu­raa­val­la hal­li­tuk­sel­la on ol­ta­va roh­keut­ta ot­taa oppia Saksasta”, ei kylläkään suoraan palkkapolitiikassa, mutta mainitsee Saksan muuttaneen itse kurssiaan ja tehneen uudistuksia muun muassa työmarkkinoihin ja työttömyystukiin.
Tietysti pääkirjoituksen 16.2.2011 sanoma oli suunnattu Suomeen, koska kolme päivää aikaisemmin se oli kommentoinut käynnissä olleita palkkaneuvotteluja. Vaikka HS –pääkirjoitustoimituksessa on tapahtunut muutoksia viime vuosina, tänäkään päivänä se ei tarjoa varsinaista tilanneanalyysia.

Kannattaneeko Alexanderin, Antin ja Laurin katsoakaan Saksaan, joka kärsii pienten avainryhmien kuten veturinkuljettajien ja liikennelentäjien lakoista?
Lisäksi Saksassa tulee sosialidemokraattien hallitukseen osallistumisen ehtona voimaan minimipalkka. Se tulee tuhoamaan alhaisen tuottavuuden työpaikkoja yksityisellä sektorilla ja siirtämään  työntekijöitä pelkän sosiaaliturvan varaan tai sosiaalituen ja tukityöllistämisen yhdistelmän pariin; Saksassahan työttömän vastaanottama pienipalkkainen työ ei tällä hetkellä alenna perussosiaalitukea.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Sisäinen revalvaatio – epäsymmetrinen shokki


Suomi sai lentävän lähdön liittyessään euroon. Markka devalvoitui sen oltua kiinteässä suhteessa EU-alueen muihin valuuttoihin eli ERM-kytkennässä 1990-luvun lopussa ennen euroa, ja aluksi itse euro devalvoitui 2000-luvun alkuvuosina jopa hälyttävästi. Suomen kustannuskilpailukyky oli vuosituhannen alussa samalla huipputasolla kuin välittömästi markan 1991 ja 1992 devalvointien jälkeen 1993.
Suomi oli markan aikana aina syönyt devalvaatiohyödyt kolmessa, neljässä vuodessa, koska poliitikkojen täysin ohjaileman Suomen Pankin lepsu rahapolitiikka kannusti kotimaisten kustannusten karkaamiseen. Mitkään keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut eivät hillinneet sitä pidempään.
Eurossa delegoimme rahapolitiikan Euroopan keskuspankille (EKP), koska itse emme taitaneet rahapolitiikan perusteita. EKP instituutiona ei kuitenkaan mitenkään suojaa meitä itse aiheuttamiltamme kustannuskriiseiltä. Tauti pääsikin iskemään uudestaan, koska vallassa olevat ja valtaan pyrkivät poliitikot eivät halunneet muuttaa lainsäädäntöä, joka olisi hillinnyt väkevien ammattiliittojen omanvoitonpyyntiä (rent seeking).

Eurostat –tilastoista olen laatinut seuraavan taulukon: 

Yksikkötyökustannusten indeksit
vuosi
Euroalue
Suomi
Saksa
2000
   81
  76
  86
2007
100
100
100
2014/II
116
125
117


 Taulukosta voi laskea, että verrattuna koko euroalueeseen Suomi menetti kilpailukykyään vuodesta 2000 vuoteen 2007 mennessä noin kuusi prosenttia eli meillä yksikkötyökustannukset nousivat nopeimmin, kun taas Saksa samana aikana paransi kilpailukykyään lähes seitsemän prosenttia.

Vuodesta 2007 kuluvan vuoden toiseen neljännekseen mennessä Saksa on säilyttänyt kilpailukykynsä suunnilleen ennallaan euroalueeseen verrattuna; talousmenestys ei ole mennyt päähän, vaan päinvastoin Saksa on koonnut vuosituhannen alkuvuosina tehdyn sisäisen devalvaation hedelmiä nämä vuodet.

Suomi sen sijaan on vuodesta 2007 menettänyt kilpailukykyään muuhun euroalueeseen verrattuna yli seitsemän prosenttia, vaikka maamme bruttokansantuotos BKT on samana ajanjaksona alentunut: vuoden 2013 volyymi = 95, kun vuosi 2007 = 100!
Liityttäessä euroon hoettiin epäsymmetrisiä shokkeja ja EMU:a. EMU eli talous- ja rahaunioni mainitaan nykyisin harvoin, epäsymmetrisiä shokkeja tuskin ollenkaan ehkä siksi, että yleistä ymmärrystä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan, ei koskaan syntynyt.
Itseaiheutettu kustannuskriisi eli sisäinen revalvaatio on epäsymmetrisistä shokeista pahin, koska sen alussa kotimarkkinoiden tila on aina vahva eli yhden kustannus on toisen tulo, mikä sokaisee poliitikot kustannuskriisin pidemmän aikavälin vaikutuksilta: voimakkaasti progressiivisen tulo- ja välillisen verotuksen vuoksi valtion verotulokertymä on alussa aina voimakkaasti kasvava, kunnes vienti sakkaa …

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Politiikan markkinoiden aika


”Viikko on politiikassa pitkä jakso”, sanoi Harold Wilson, Yhdistyneen Kuningaskunnan pääministeri 1974 – 1976. Onko siksi mitään järkeä antaa Alexander Stubbin lumehallituksen jatkaa näyttelemistä Kataisen-Urpilaisen eurososialistisen hallituksen ohjelmistolla? Sehän rohkeni ”päättää” jopa uudistusohjelman toimeenpanosuunnitelmasta, aivan kuin suunnitelma olisi ohjelmaa konkreettisempi, kun uudistuksen sisältökin jäi hämäräksi.
Eduskuntavaalit ovat ensi huhtikuussa, joten hallituksen uusi miehitys ja roolijako ovat selvillä vasta noin 30:nen pitkän jakson jälkeen.
Vaalit eivät kuitenkaan takaa, että tasavallan talouspolitiikka muuttuisi ydinkysymyksissä, koska puolueet ovat yksinkertaisesti liian samankaltaisia. Ainoa ero ennen vuoden 2007 vaaleja vallinneeseen tilanteeseen verrattuna on nyt se, että muut puolueet eivät kosiskele sosialidemokraatteja päästäkseen hallitukseen ja että sosiaalidemokraattisia puolueita on yksi enemmän – perussuomalaiset.
Työllisyyden nopean parantamisen kannalta puolueet nostavatkin esiin täysin toisarvoisia ongelmia erottuakseen muista.
Myös virkamiehistö vertaa haarukkapalaa pitopöydälliseen. Jokainen ei-puolueuskovainen käsittää, että julkisen talouden kestävyysvaje on toisarvoinen ongelma valtion nykyisen vuosivelkaantumistahdin kanssa; molempien suuruusluokka miljardeissa on sama, mutta kestävyysvajeen ajanjakso on tästä hamaan tulevaisuuteen, valtiovarainministeriön laskelmissakin kolme sukupolvea.
Hallituksen luottamusäänestyksestä, Eduskunnassa tämän viikon perjantaina, on monta pitkää jaksoa ennen eduskuntavaaleja. Politiikan markkinoiden johtopaikka voi vaihtua, mutta ydinkysymyksessä, tehokkaan kysynnän kasvattamisessa, tuskin alkaa peesaus.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kanada - uusi öljymaa

Johtaja Jaakko Kiander, jonka SAK:n silloinen puheenjohtaja Ihalainen (sd.) järjesti aikoinaan Ilmariseen, ennusti YLEn uutisissa, että Kiinan ja Intian talouskasvu "tulee ennen pitkää johtamaan öljyn käytön ja kysynnän kasvuun, joka taas tulee nostamaan hintaa. Luulen että tässä (sic!) pitkällä aikavälillä öljy pysyy ihan arvokkaana tuotteena, laskeskelee Ilmarisen Kiander".

Maailmalla lehdet ja nettisivustot kirjoittavat kuitenkin Pohjois-Amerikan öljy- ja kaasuomavaraisuudesta ja uuden öljyvaltion Kanadan halusta laivata öljyään Eurooppaan.

Nykyistä Lähi-Idän kriisiähän on jatkunut pitkään, mutta öljyn hinta ei sen vuoksi ole suinkaan hypähtänyt ylös.  Syy on Kanadan öljyhiekassa, jota on löytynyt alueilta, joita pidettiin aikaisemmin joutomaana. Tosin YLEn uutisten haastatteleman vastuullisen sijoittamisen asiantuntijan James Leatonin mukaan "Kanadan öljyhiekka ei ole kilpailukykyisen hintaista"; eihän öljyhiekka ole uusi asia, vaan siitä alettiin puhua vakavasti jo vuosikymmen sitten ja toden teolla noin kuusi vuotta sitten.

USA ja Kanada hallitsevat tämän teknologian. Öljyhiekkaa on muuallakin maailmassa, muun muassa Venäjällä, joka taas ei USA:n ja Kanadan teknologian vientirajoitusten vuoksi pääse käsiksi kyseiseen huipputeknologiaan.

Jos Kiander on oikeassa, Venäjä tulee elämään öljystään, mutta jos öljyhiekasta tehtyä öljyä on yllin kyllin, Venäjän talous ja rupla tulevat sukeltamaan vielä nykyistäkin syvemmälle. - Pyhä Venäjä!

perjantai 1. elokuuta 2014

Komissaariehdokas Katainen – hämärä, huomaamaton, vaikeaselkoinen


The Telegraph –lehdessä Allister Heath kommentoi Jean-Claude Junckerin ajattelemaa uutta eurooppalaista rahoitusalan päällekatsojaa, jonka johtoon hän on listannut kolme ”obscure” poliitikkoa: entisen pääministerimme Kataisen, Hollannin valtiovarainministerin ja vasemmistolaisen virkakoneiston edustajan Jeroen Dijsselbloemin ja Latvian entisen pääministerin Valdis Dombrovskisin. Kenelläkään heistä ei ole kokemusta rahoitustoimialalla toimivien yritysten johdosta; amatöörejä kaikki tyynni Allister Heathin mukaan.

Heath korostaa, että EU:ssa kisaa kaksi vaihtoehtoista ideologiaa: 1. sosialistinen, korporatiivinen ja sisäänpäin katsova säie, joka pyrkii varjelemaan Manner-Euroopan hyvinvointivaltioita globalisaatiolta; ja 2. klassinen vapaamielinen, kilpailua korostava tendenssi, joka pyrkii edistämään maanosan taloudellista tehokkuutta yhteismarkkinoiden avulla. Heath näkee Junckerin kaavailut uhkaksi Britannian taloudelle ja erityisesti Lontoon rahoituspalveluliiketoiminnalle.

Valitettavasti Jyrkimme joutui johtamaan eurososialistista hallitustamme päästäkseen ylipäätänsä pääministeriksi. Kataisella ei koskaan pääministerinä ollut syvällistä sanomaa. Hän puhui pinnallisesti muun muassa verotuksen kannustavuuden vaatimuksesta niissä tilaisuuksissa, joissa kuulin häntä: Kataisen aikana keskiluokan valtion tuloveroa alennettiin, mutta samaan aikaan korotettiin kulutusveroja.

Mihin tällainen verolinja kannusti, kun samaan aikaan korotettiin myös pääomatuloveroa? Jos Katainen osaisi analysoida tämän selkeästi, lyhyesti ja ymmärrettävästi, hän läpäisisi testini rahoitusalan direktoraatin komissaariksi.

Loogista päättelyä vaaditaan kummassakin, vaan kuinka onkaan Jyrkin laita: ettei hän vain ole kyvyiltään kepeä moralisoija, joita Internet ja lehdistömme on täynnä.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kokoomuksen kehityskeskustelut


”Kuulkaas, meidän tehtävä täällä eduskunnassa on järjestää työttömiksi joutuville töitä tai muutoin taata heille sama elintaso kuin työssä ollessaan”, keskeytti Kimmo Sasi kokoomuksen kansanedustajille tamperelaisen edustajan Kari Kantalaisen kutsusta pitämäni alustuksen työttömyyttä pysyvästi alentavista keinoista keväällä 1997; Sasi saapui ja poistui kesken esitykseni. Paikalla oli myös kokoomuksen eduskuntaryhmän silloinen ja nykyinen puheenjohtaja; Arto Satonen eduskuntaryhmän silloisessa avustajan roolissa piti keinojani uusliberalismina.

Kollegani professori Ted Bergstrom, University of California – Santa Barbara, kysyi noin 12 vuotta sitten minulta eräässä konferenssissa, että mikä teitä suomalaisia vaivaa, kun olette useiden mittareiden perusteella taloudellisesti alisuoriutuva kansakunta muihin pohjoismaihin verrattuna, vaikka toisinaan pärjäätte tilapäisesti erinomaisesti. Kerroin hänelle yllä olevan ensikohtaamiseni Kimmo Sasin kanssa ja kerroin myös, että kyseessä on Suomen oikeistolaisin ja periaatteessa markkinahenkisin hallituspuolue.
- Kas vaan. Nyt ymmärrän, totesi professori Bergstrom. 

YLEn mukaan pääministeri, puheenjohtaja Stubb on käynnistänyt kokoomuslaisille kehityskeskustelut; tarvetta todella olisi työllisyys- ja työttömyysrintamalla. Työväen presidenttikin voisi herätellä koko poliitikko-, lobbari- ja toimittajakaartia.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Miten lisää työpaikkoja ja nopeasti?


Alentamalla työeläkevakuutusmaksu heti vakuutusmatemaattisesti oikealle tasolle! Siis tasolle, jolla tällä hetkellä työelämään tulevan nuoren kannalta työuran aikana maksettavien (sekä työnantajan että työntekijän) eläkevakuutusmaksujen nykyarvo vastaa hänen eläkkeellä oloajan eläke-etuuksien nykyarvoa. Molemmat nykyarvot ovat siis tämän päivän rahassa ja ovat diskontatut eläkesäästöjen vaihtoehtoistuotolla kansainvälisesti hyvin hajautetussa sijoitussalkussa.

Tällaista eläkejärjestelmää kutsutaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair). Rahoitusteoriassa vastaava käsite on nollanettonykyarvoinen liiketoimi, sijoitus tai investointi.

Äkkirysäyksellä tehtävä työeläkevakuutusmaksun alentaminen on ainoa työllisyyttä nopeasti kasvattava keino, joka hallitukselta on unohtunut Pandoran lippaaseen: Toivo.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Riemuylioppilaan puhe

Lukuvuoden päättäjäiset, Virtain lukio, 31.5.2014:

Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisat juhlavieraat!
Ylioppilaskeväänä 50 vuotta sitten olin eräässä mielessä urani huipulla: en ole koskaan tuntenut tietäväni niin paljoa niin monesta asiasta kuin silloin.

Väitellessäni tohtoriksi 12 vuotta myöhemmin tilanne oli aivan päinvastainen: tunsin tietäväni tavattoman vähän tavattoman harvoista asioista.

Vähin erin kouliintui kyky erottaa, mitä tietää ja mitä ei tiedä.
Teillä uusilla isänmaan toivoilla on elämä edessä. Lähivuodet tulevat olemaan elämänne parhaimmat vuodet. Osalle teistä koulutusalan valinta on jo selviö, mutta epävarmuus lienee yleisin olotila.

Osa teistä on jo saanut neuvoja, joihin tulette myöhemmin pettymään; erityisen petollinen paikka on kokemukseni mukaan opiskelijakahvilat, joiden pöydissä hurjimmatkin huhut muuttuvat täysin varmoiksi totuuksiksi.
Käsityskannoistaan varman kaveripiirin asemasta luottaisin enemmän omaan tiedon hankintaan eri urapoluista ja niitä tukevista opinnoista kuin vanhemmilta opiskelijoilta saatuihin neuvoihin; kannattaa kokeilla itse, vaikka kavereita kuuntelisikin.

Kun lähdin Kauppakorkeakouluun - nykyisin Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu - tavoitteeni oli vain valmistua ekonomiksi, joka oli siihen aikaan kolmivuotinen tutkinto, ja päästä työelämään mahdollisimman pienin opintoveloin.

Opiskelijaraflassa ajatustenvaihto herätti kuitenkin toiveen päästä ulkomaille pidemmäksi ajaksi. Pääsinkin kesäharjoittelijaksi Irlantiin ja ekonomin tutkinnon jälkeen vaihto-opiskelijaksi USA:han.
Jo Irlannin kesä oli todellista kansainvälistymiskylpyä; harjoittelijoita oli parista kymmenestä eri maasta ja minut pantiin asumaan neljän ranskalaisen kanssa kun muut eivät voineet sietää heitä; USA:ssa asuin asuntolassa, jossa oli yli 90 eri kansallisuutta.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen olin kolme vuotta harjoittelijana puunjalostusteollisuudessa ja metallituoteteollisuudessa. Amerikan vuosi oli kuitenkin antanut sellaisen perustan, että halusin jatkaa opintojani tohtoriksi, mihin sain lopulta onnekkaasti tutkijan paikan.
Nyt ulkomailla opiskelu ja kansainväliset työurat ovat täysin tavanomaisia; aikanamme 1956 – 1964 Virtain yhteiskoulussa ainoa kosketus kansainvälisyyteen lienee ollut koulussamme vieraillut entinen lähetyssaarnaaja.

Koulumme tarjosi valmiudet päästä opiskelemaan ja myös suorittaa tutkinnot tahoillamme. Silloisillakin resursseilla olisimme voineet saada paljon muhkeammat eväät tulevaisuudelle, jos kouluopetuksen tavoite ei olisi ollut minimoida reputtaneiden määriä. – Organisaatioilla on valtaisa kyky parantaa juuri niitä toimintoja, joita mitataan.

Kouluaineista matematiikka osoittautui ylivoimaisesti hyödyllisimmäksi tiedeurani kannalta, paljon hyödyllisemmäksi kuin kaikki kieliopintoni yhteensä; olin ilmoittanut kirjoittavani pakollisena pitkän matematiikan, mutta opettajamme tuli oitis suostuttelemaan, että peruisin valintani: ”Tiedätkö, että tuhoat urasi”.

Nykyisin lukion päättäneillä on jopa parempi kielitaito kuin minulla oli opiskeltuani kolme vuotta englantia Kauppakorkeakoulussa.

Ruotsin opettajamme Trygve Nordström, legendaarinen Pamba, oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta hän puhui meille pääasiassa suomeksi. Opimme häneltä kuitenkin enemmän elämän viisauksia kuin muilta opettajilta yhteensä. Yksikään ei reputtanut ruotsinkielessä hänen aikanaan.

Hänellä oli rautaiset opetusmetodit ”emme opi täällä elämää vaan koulua varten” –hengessä. Jokainen joutui hänen kannustavien testiensä kohteiksi, myös minä: sanopa rhododendron. Toistin sen, mutta ”Ei sinne päinkään”, sanoi Pamba, jatkaen: lausupa nimeni. Äänsin, johon Pamba: ”E ei, etkä ikinä opikaan”.
Tavoitteet kannattaa elämässäkin valita niin läheltä ja asettaa siten, että ne ovat saavutettavissa. Jos teillä on jokin unelma kuten kirjan kirjoittaminen tai Himalajalle nousu, uskaltakaa yrittää toteuttaa se jossain elämänne vaiheessa.

”Good luck”, ylioppilaat! Kaunista kesää kaikille!
(Kuva: Foto-Riitta, Virrat)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Millä tulotasolla lapsilisät pitäisi poistaa?

En ehtinyt katsomaan Björn Wahlroosin haastattelua MTV3:lla kuin aivan lopun, jossa toimittaja kysyi suunnilleen seuraavaa: miksi hän hyvätuloinen keskiluokkainen saa lapsilisiä.

Millähän tulotasolla toimittaja haluaisi poistaa lapsilisät, kun hän oli niin varma, ettei hän niitä tarvitse kysymättä muilta samalla tai korkeammilla tulotasoilla olevilta.

Minkä tahansa sosiaalietuuden imeminen takaisin valtion tai kunnan kukkaroon etuuden saajan tulojen kasvaessa nostaa hänen tosiasiallista rajaveroastettaan pahentaen köyhyysloukkua.

Lisäksi jos on kaksi toimittajaa, joilla on samat tulot, mutta vain toimittajalla A on lapsia, kuinka toimittajat haluaisivat heitä kohdeltavan sosiaalietujen ja verotuksen keinoin. Haluaisiko toimittaja B, että toimittajan A lapsilisät viedään pois, koska hänkään ei saa lapsilisää? Jos lapsilisäjärjestelmää ei olisi laisinkaan, haluaisiko toimittaja A, että hänen tuloveronsa ovat samat kuin toimittajan B?

Kyse on horisontaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteesta verotuksessa ja sosiaalietujen myöntämisessä: tuloiltaan samalla tasolla olevia pitää kohdella verotuksessa samoin, jos heidän kaikki taustatekijänsä ovat identtiset; jos niissä on erilaisuutta huollettavuusvelvollisuuden osalta, heitä on kohdeltava erilaisuuden mukaisesti. Eli katsottaessa samalla tulotasolla olevia, verotuksen ja sosiaalietujen yhteismäärän on kevennyttävä elatusvelvollisuuden kasvaessa.

Samankaltaisia kohdellaan samoin, erilaisia erilaisuuden mukaisesti, siinä horisontaalisen oikeudenmukaisuuden ydin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kestävyysvaje ei ole vaje!


Kestävyysvaje on laskennallinen lisävelka nykyisen julkisen velan varannon päälle eikä suinkaan virtasuure eli vuodesta toiseen hamaan tulevaisuuteen toistuva julkisen sektorin nettovelkaantuminen.

Jos kestävyysvaje olisi todella vaje, Suomen valtionlainat olisivat ajat sitten pudotettu Kreikkaakin huonompaan luokitusluokkaan, koska valtionvelka olisi räjähtävällä kasvu-uralla. Eikö niin?

Valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies, valtakunnanviisas Raimo Sailas kirjoitti Helsingin Sanomissa 25.2.2014 eri arvioiden kestävyysvajeen suuruudesta vaihtelevan Suomen Pankin 4,5 prosentista BKT:sta OECD:n peräti 7:än prosenttiin BKT:sta eli 9 miljardista eurosta 14 miljardiin.

Tällaiset vajeprosentit BKT:sta ovat kaksin- ja kolminkertaiset Suomen saavutettavissa oleviin BKT:n pitkän aikavälin kasvuvauhteihin nähden. Jos siis vaje/BKT –suhteessa vaje on aina kaksin- tai kolminkertainen osoittajan BKT:n kasvuun nähden, julkinen velkamme olisi räjähtävällä uralla.

Kataisen ja Urpilaisen eurososialistinen hallitus on tähän mennessä velkaantunut hieman yli seitsemän miljardin euron vuosivauhtia; kokonaiskysyntää elvyttämällä helppoheikkikeynesiläisyyden parhaiden perinteiden mukaisesti se on tehnyt kaikkensa hidastakseen markkinavoimien sopeuttavaa vaikutusta, maamme tarvitsemaa sisäistä devalvaatiota.

Ilman hallituksemme rahanjuoksutusta ministereiden hyvinä pitämiin tarkoituksiin Keynesin tehokas kysyntä ja työllisyys olisivat koko ajan olleet hallituksen aikaansaamaa korkeammat – ja valtion velkaantuminen hitaampaa.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Talous mätänee ...


“Kala mätänee päästä”, sanoo englantilainen; Raimo Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa tänään 25.2.14: ”Hallituksen marraskuussa hyväksymä rakennepoliittinen ohjelma on vain lista asioista, joista pitäisi päättää”.
Sen verran lueskelin sanomalehti- ja nettiuutisia kyseisestä ohjelmasta, että en usko sen sisältävän laisinkaan sellaisia rakenneuudistuksia, jotka uudistaisivat talouttamme siten, että työnvälitystoimistoissa olevalle 640000 työnhakijalle perustettaisiin työpaikat yksityisten tai julkisten työnantajien toimesta seuraavan seitsemän vuoden kuluessa.
Ainut työllisyyden kohentamista koskeva lausuma Sailaksen kolumnissa on: ”arvonlisäverokantoja yhtenäistämällä ja veropohjia laajentamalla nopeutettaisiin kasvua ja parannettaisiin työllisyyttä”, mutta tästäkään ajatuskulusta Sailas ei esitä mitään perusteluja.
Jos hän osaisi sen tehdä, hän kykenisi näkemään lukuisia muita lainsäädännöllisiä edistysaskeleita, jotka johtaisivat välittömästi Keynesin tehokkaan kysynnän kasvuun ja työttömyyden alentumiseen ja jotka parantaisivat samalla voimakkaasti valtiontaloutta. - Eikä Sailaksen tarvitsisi arvailla sitä, mille aloille työpaikat syntyisivät; vanhat nokiat, siurot, vaskuut ja pourut työllistäisivät näkymättömästi uusien näkyvien, mutta tällä hetkellä vielä nimettömien ohella.
Mutta Sailas tietää: "Nyt pitäisi keskittyä menojen karsintaan".
Kovin paksu on Kataisen eurososialistisen hallituksen ja sen neuvonantajien silmillä oleva ideologinen huntu.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu

Byrokraattiset menettelytavat rinnastetaan usein demokratiaan erityisesti valtiovetoista hyvinvointia kannattavien taholta. Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu byrokratian rattaisiin; kukaan ei ole selvillä lopullisesta päätöksentekijästä; kukaan ei ota vastuuta suunnitelmista eikä toimeenpannuista teoista.

Esimerkiksi puistoalueelle asuinrakennuksia luonnosteleva kaava-arkkitehti tulee "kuulemaan" lähiasukkaiden näkemyksiä, mutta arkkitehti ei ole itse päättänyt aloittaa puistoalueen valtaamista asuntotuotannolle eikä hänen esimiehensä yleensä ole paikalla tunnustamassa että hän olisi määrännyt puistoalueen kaavoittamisen; joku elin on jossakin vahvistanut seudun yleiset kehittämisperiaatteet, jonka jälkeen niitä on vain "tarkennettu" eri valmisteluportaissa.

Byrokratian näkymättömät kädet pyörittävät itse itseään niin kauan kuin rahoitus tulee ulkopuolta. Byrokratian rahoitus perustuu ulkopuolisilta pakolla kerättäviin veroihin, tai asiakasmaksuihin jos monopoli on osa byrokratiaa. Siksi byrokratia ja sen monopolit eivät kohtaa luonnollista testiään: kuinka menestyä kilpailussa vaihtoehtoisten organisointimuotojen kanssa.

Byrokratia pyrkii päinvastoin vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että byrokratian etuoikeudet, privilegiot, vain vahvistuisivat ja että potentiaalinen kilpailukaan ei haittaisi byrokratiaa; byrokratiaa pyörittävät valmistelevat itse byrokratiaa säätelevät lait ja asetukset, jotka heidän edusmiehensä ja -naisensa kumileimaavat.

Byrokratia romahtaa, jos rahoitus kuivuu byrokratian muodostuessa liian suureksi taakaksi ulkopuolisille, jotka päättävätkin "äänestää väärin". Saksan "demokraattinen" tasavalta luhistui, kun Trabantit lähtivät liikkeelle korkeamman hyvinvoinnin perään. Neuvostoliiton talous romahti siksi, että byrokratiaa pyörittävän eliitin yksityinen etu muodostui talouden vaihtoehtoisissa organisointimuodoissa huomattavasti korkeammaksi kuin heidän nauttimansa privilegiot vanhassa yksipuoluejärjestelmässä.

Byrokraattista yhteisöllisyyttä ajavat haluavat rajoittaa kilpailua ja byrokratiaa rahoittavien valinnanvapautta; siksi markkinatalous, jossa on toimiva kilpailu, on erityisen kielteinen neljäs tie "hyvää" ajavien sisäpiiriläisten taholta.

Kilpailutalouden hyvyys torjutaan kääntämällä asiat päälaelleen: valinnanvapaus eriarvoistaa tai kilpailu heikentää palvelun laatua aivan kuin laadulla ei voisi kilpailla mahdollistamalla laajemman valinnanvapauden.

Kataisen eurososialistinen hallitus on rakenneuudistuksessa, perestroikassa, valinnut hallinnon keskittämisen toivossa, että mahdollisimman moni sen äänestäjistä hyötyisi byrokratian lisäkerrostumien muodossa.


torstai 6. helmikuuta 2014

Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto

"Katainen väläytti leikkausten jaksottamista", kertoi kotiin jaettu Metro-lehden maksullinen painos tänä aamuna; "Leikkausten aikataulu levällään" on sen nettiversion otsikko; poliitikkojen ikioma, veronmaksajien turvaama YLE uutisoi saman: "valtion säästötarpeen kuittaamista voidaan lykätä parilla vuodella" (mitähän kuittaaminen tarkoittaa tässä yhteydessä?).

Vasemmisto näyttää lopullisesti ottaneen vallan Kataisen eurososialistisessa hallituksessa; pääministeri ei enää ole isäntä talossaan. Nythän maksamme laskua siitä, ettei Lipponen lupauksensa mukaisesti puolittanut työttömyyttä vaalikaudessa 1995-1999, koska hänkään ei ollut isäntä hallituksessaan. Työmarkkinoidemme uudistus jäi silloin tekemättä.

Jos hallitus panisi toimeen todellisen perestroikan, rakenneuudistuksen, sen ei tarvitsisi tehdä mitään makrotasoa koskevia menoleikkauksia ja veronkorotuksia, ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä.

Koska Katainen ei ole isäntä eikä Urpilainen emäntä hallituksessa, he eivät saa puhua työpaikkoja luovasta työmarkkinauudistuksesta, vaan menoleikkausten ja veronkorotustarpeen jaksottamisesta tuleville vuosille.

Tällainen puhe edustaa valtaista riskinottoa talouspolitiikassa. Se on sama asia kuin, jos insinöörien pitäisi lähettää avaruusraketti kuuhun, poliitikot sanoisivat, että ette ammukaan rakettia siten, että se menisi kuuhun pienimmällä energiavarastolla (A-vaihtoehto), vaan antaa raketin kierrellä ensin maanvetovoiman piirissä ja sitten vasta suuntautua kohti kuuta, kunhan olemme ensin katselleet yön aikana rakettia tähtitaivaalla (B-vaihtoehto) ja me poliitikot annamme luvan kuuhun suuntautumiseen. B-vaihtoehdossa vaadittava energiavarasto lähtöhetkellä on luonnollisesti moninkertainen A-vaihtoehtoon nähden, jossa maan vetovoiman voittamisen vaatima energiavarasto on minimoitu.

Analogiassa raketin kuuhun lähettämisen vaatima lähtöenergia vastaa kansantaloudelta vaadittavaa uhrausta, BKT:n menetystä A-vaihtoehdossa (= sopeutukset heti) ja B-vaihtoehdossa (= sopeutukset vasta kun on pakko). Luonnollisesti on vielä C-vaihtoehto: kun raketin kuuhun suuntautumista on lykätty, sen lähtöenergia onkin maata kierrellessä kulunut niin paljon, ettei polttoaine enää riitä kuulentoon, vaan raketin on palattava maahan, jolloin raketin koko lähtöenergia tuhlautuu.

Kansa kärsii; 650 tuhatta työnhakijaa työvoimatoimistoissa ei vielä ole riittävä vastavoima työmarkkinoiden sisäpiiriläisten etuja vartoivalle hallituksellemme.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Kuka kaataa hallituksen?

Hallitus kaatuu joka tapauksessa eurovaalien jälkeen, koska mielipidetiedustelujen mukaan hallituskoalitio tulee kärsimään valtaisan tappion. Kun riittävän moni hallitusosapuoli on tahollaan päätynyt tähän tulokseen, hallitus tietenkin kaatuu rationaalisten odotusten mukaisesti jo paljon ennen eurovaaleja.

Oikeastaan eduskuntavaalit voitaisiin pitää samana päivänä eurovaalien kanssa. Lehdet ja nettisivustot ovat tänään sen henkisiä, että on vain ajan kysymys, kun joku potkaisee hallitusjakkarat nurin.

Hintasääntelyn aikana oli tarjolla useita pikkuongelmia, kuten korpun hinnan korotus; riitauttamalla sen hallitus saattoi erota. Nyt hallitus ei oikeastaan päätä mitään konkreettista, vaan päättää uudistusohjelmien toimenpanosuunnitelmista yms.

Jotain tarttis tehrä, tuumitaan varmaan vallan kammareissa.

torstai 30. tammikuuta 2014

Olemme kuluttaneet vahvan euron hyödyt

Miten voisimme hyötyä vahvasta eurosta, kysyi Juha Nikulainen Aamulehdessä 22.1.14. Hän kirjoitti myös aivan kuin euron ja dollarin kurssi olisi päätettävissämme. 

Onneksi sitä ei sovita kabineteissa, mikä koitui Suomen markan kohtaloksi, vaan euron vaihtokurssit eri valuuttoihin nähden määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla.

Tällä hetkellä euro on vahva dollariin nähden, muttei kovinkaan paljon, koska ostovoimapariteetin mukainen vaihtokurssi, joka yhtäläistäisi vaihdettavien tavaroiden ja palvelusten hinnat dollari- ja euroalueilla, on noussut koko euroajan saksalaisen IFO-instituutin seurannan mukaan.  Vielä kymmenen vuotta ja nykyinen vaihtokurssitaso tulee edustamaan pitkän aikavälin tasapainoa.

Markkinavoimat siis jylläävät: dollarialue on tekemässä sisäistä revalvaatiota ja euroalue sisäistä devalvaatiota.

Nopeuttaaksemme taloutemme sopeutumista poliitikkojemme pitäisi vain panna toimeen sellaisia rakenneuudistuksia, jotka nopeuttaisivat sisäistä devalvaatiota nimenomaan Suomessa. Neuvot ovat olleet esillä julkisuudessa 1990-luvun laman alusta lähtien, vaan eivät kelpaa poliitikoille eivätkä heidän taustajoukoilleen; poliitikkojen kannattaa aina odottaa ulkopuolista onnenpotkua, joskus jopa onnenpotkuja, kuten Lipponen ja Niinistö pääsivät nauttimaan sekä Nokian rakettinoususta että euron devalvoitumisesta.

Mutta euron vahvuudesta me olemme jo kaikki hyötyneet! Valtion lainojen reaalinen korkotasohan on jo pitkään ollut lähellä nollaa kun niiden pitkän aikavälin taso on noin kolme prosenttia. Hallitustemme olisi pitänyt säästää joka vuosi kyseinen erotus ja sijoittaa varat pahan päivän varalle tanakoituvien talouksien (emerging markets) yritys- ja valtion lainoihin; niiden valuutathan tulevat vahvistumaan sekä dollariin että euroon nähden.

Hallituksemme eivät ole säästäneet vaan alentaneet veroja; lisäksi ne ovat kyenneet lainaaman nollakorolla ja jakaneet lisälainat hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin; kaikki suomalaiset ovat hyötyneet näistä ainakin epäsuorasti.


Myös yksityinen sektori on nauttinut koko euroajan poikkeuksellisen alhaisista koroista, mikä on hyödyttänyt kulutusta ja investointeja; kotitaloudethan kylpevät veloissa.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Työmarkkinauudistus: Peter Hartz neuvoo Ranskaa?

Peter Hartz tuli kuuluisaksi Saksan toteuttamista työmarkkinauudistuksista, joiden valmistelua hän johti Gerhard Schröderin (SDP) hallituksen aikana. Silloin Saksa oli Euroopan sairas mies, nyt kilpailukyvyltään EU:n ehdoton talousmahti.

Ranskan sosialistihallituksellekin näyttää tulleen kiire saada useampi ranskalainen tienaamaan leipänsä palkkatöissä. Volkswagenin entisen henkilöstöjohtajan neuvot kelpaavat jo presidentti Hollandelle; Ranska on nyt vuorostaan Euroopan sairas mies.

Sen sijaan Kataisen eurososialistinen hallitus on täysin välinpitämätön työmarkkinauudistuksen tarpeesta. Jo valtiovarainministerinä Kataisen "valtio velkaantuu" -ihmettelyt kuulostivat sadistiselta antautumiselta, nyt leikkaustarpeet viimeistäänkin ovat sitä.

Toteuttamalla työmarkkinauudistuksen hallituksen ei tarvitsisi leikata mitään miljardeja; ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä rahojen uudelleenjakoja jouduttaisiin tietysti tekemään, koska hintajärjestelmä ei toimi julkisella sektorilla.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Verotuksella työnteko kannattavaksi

Sinikka Suomisen artikkeli  toimittajaopiskelijoiden viikkolehdessä, Utain 3/2014 s. 4 alalaidassa, sisältää olennaisimman perustuloseminaarin esitelmästäni Tampereen yliopistossa 14.1.2014.

Se, että verotus alkaisi vuoden 2015 asteikossa purra vasta yhteensä yli  13800 euron ansiotulojen ja sosiaalietuuksien summaa, sattuu suunnilleen Tilastokeskuksen vuoden 2012 pienituloisuusrajalle 13990 euroon, jossa on mukana verottamattomat sosiaalietuudet.

Sosiaalietuuksien myöntämistä siten, että luovuttaisiin niiden takaisinperinnästä silloin, kun henkilö onkin mennyt työmarkkinoille eli "karannut köyhyysloukusta", kirjoitin Mätäkuun markkinat -pamfletissani, ss. 46-47, jo vuonna 2009.

Järkyttävintähän on, että maamme työkykyisintä väestönosaa, opiskelijoita, estetään osallistumasta työmarkkinoille opintotuen takaisinperinnällä; antaa opintotuesta päättävien olla myöntämättä opintotukea, jos opinnot eivät etene tulojen hankkimisen vuoksi.
 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Perustulo toteutettavissa

Tampereen yliopiston perustuloseminaarin diat:

Kannustava tuloverojärjestelmä perustulon avulla
Jouko Ylä-Liedenpohja
Professori, riippumaton talousanalyytikko

Esitys päivittää professori Kari S. Tikan muistokirjan laskelmani 2015 tasolle
•”Porrastettu tasavero, ansiotulon verohyvitys ja kateusvero” teoksessa Verotus uusiksi? (toim. S. Kari ja J. Ylä-Liedenpohja), Taloustieto Oy 2007, ss. 89-106
•Artikkelissa ilmaistaan hyvin moniportainen tosiasiallinen vuoden 2007 tuloveroasteikko vain yhden rajaveroasteen ja kiinteäsummaisen verohyvityksen avulla (asteikon linearisointi)

Tuloveroasteikko verohyvityksen ja rajaveroasteen avulla
•Virtuaalinen verohyvitys on se rahamäärä, jonka kuhunkin tuloluokkaan sijoittuva on hyötynyt edeltävien tuloluokkien alhaisemmista rajaveroasteista verrattuna siihen tilanteeseen, jossa hänen kaikkia tulojaan olisi verotettu jo heti ensimmäisestä eurosta alkaen tuloluokan ilmaisemalla rajaveroasteella
•Vero = rajaveroaste x tulo miinus verohyvitys

Esimerkki progressiivisen asteikon linearisoinnista
•Asteikko: Yli 10000 tulosta (raja)vero 30 %, yli 110000 tulosta 50%
•Henkilön A tulo 20000 euroa; hänen verohyvityksensä = 0,30 x 10000 = 3000; vero = 0,30 x 20000 – 3000 = 3000
•B:n tulo 120000
•B:n verohyvitys = 0,5x10000 + (0,5-0,3)x(110000-10000) = 25000;
•B:n vero = 0,5x120000 – 25000 = 35000

Muutokset 2007 laskelmaan
•Pääomatuloveroprosentti noussut 30 prosenttiin (= ansiotuloveroasteikon alku)
•Sallii myös ansiotulojen hankinnalle pienen lisäkannusteen palkka-, yrittäjä- ja eläketulovähennyksen muodossa = 3300 euroa vuodessa, mutta
•jota ei myönnetä työttömyys-, työmarkkina- ja toimeentulotuesta eikä opintotuesta yms.
•Toimeentulotuki muutetaan verolliseksi

Ansiotulon uusi veroasteikko 2015
•Rakennettu siten, että valtion ja kuntien verotuotot ja vakuutetun sairaanhoito- ja sairaspäivärahamaksut ansiotuloista ovat samat kuin ennakoidut tuotot olisivat jatkettaessa nykyjärjestelmää
•Verohyvityksellä katetaan pääosa nykyisten ansiotulo-, työtulo-, opintoraha- ja eläketulovähennysten vaikutuksista; myös perusvähennys korvautuu

Verohyvitys
•Myönnetään kaikista veronalaisista ansiotuloista = 3150 euroa/vuosi eli ansiotasoindeksin verran korotettuna 2007 tasosta
•Verotettava tulo = puhdas veronalainen tulo – palkka/yrittäjä/eläketulovähennys
•3150:0,30=10500 euroa eli verohyvityksen sallima asteikon alun verottamaton bruttotulo

Asteikon alussa
•Voi ilman tuloveroa saada 10500 euroa vuodessa työttömyys-, työmarkkina- ja toimeentulo- ja opintotukia
•3300 euroa lisää eli yhteensä 13800 euroa vuodessa palkka-, yrittäjä- ja eläketuloa; tällöin 8,5 euron tuntipalkalla (= Saksan minimipalkka) 1600 vuosituntia työtä on verottamatonta
•Verohyvityksen voi luonnollisesti saada vain kerran vuodessa

Ansiotuloveroasteikko 2015
•30 % verotettavasta tulosta 50000 €/v asti
•38 % verotettavasta tulosta 110000 €/v asti
•48 % yli 110000 €/v verotettavasta tulosta
•Verot sisältävät valtion ja kunnan tuloverot ansiotuloista sekä vakuutetun sairaanhoito- ja sairaspäivärahamaksut

”Perustulo” = kaikille myönnetty verohyvitys = se tuloveroasteikon osa, joka koskee kaikkia
•”perustuloa” ei siis enää ole ansio- ja eläketulovähennyksen, 3300 euron, raha-arvo eri tuloluokissa
•esimerkin henkilölle B sen raha-arvo on 0,5x3300 = 1650, mutta henkilölle A = 0,3x3300 = 990
•Ansiotuloton saa ”perustulon”, jos hänelle myönnetään jotakin verollista sosiaalietuutta

perjantai 17. tammikuuta 2014

Politikointi ja asiantuntijat


Helsingin Sanomat julkaisi 13.11.2013 mielipideosastollaan seuraavan kommenttini; otsikko HS:n:


Asiantuntijan ei pidä ennustaa
Monialaisen yliopiston entinen rehtori Uolevi Lehtinen samaisti kirjoituksensa " Henkistä elvytystä lisää myös talouspäätöksiin" (HS Mielipide 8.11) lopussa henkisen elvytyksen monipuoliseen, usein monitieteiseen näkemykseen toimenpiteiden kohdentamisessa. 

Siis lisää sekoelvytystä? Vai jotakin selkeyttä nykyiseen taloustilanteeseen, jos yksittäiset asiantuntijat käyttäytyisivät aivan päinvastoin?

Talouspolitiikasta väiteltäessä tämä merkitsisi, että asiantuntijan ei tule suinkaan ennustaa, mitkä päätökset ovat poliittisesti mahdollisia toteutettaviksi ja suositella sitten niitä; asiantuntijan tehtävä on suositella toimenpiteitä sen valossa, mitä voidaan tehdä, kun politikointi jätetään syrjään. 

Vain tällä tavoin saamme julkiseen keskusteluun kaivattua henkistä ryhtiä.

Jouko Ylä-Liedenpohja
Helsinki

JK 17.1.2014: Kun yrittää saada selkoa jostain hallituksen päätökseksi sanotuksi tiedotteesta, puhumattakaan sen taustamuistioista, en ole lainkaan vakuuttunut, että ministeriön virkamiehet olisivat asiantuntijoita. 

Iso-Britanniassa erotetaan poliittisesti lepävietäviksi ajatellut mietinnöt (muistaakseni white paper) sen jälkeen, mitä asiantuntijat ovat aluksi esittäneet mahdollisiksi vaihtoehdoiksi (green paper). Vasta white paper-vaiheen jälkeen laaditaan lakiehdotus (bill).

Nyt meillä sählää hallituksen taustalla etujärjestöt ensiksi ja sitten ministeriön virkamiehet pannaan vetämään hatusta laskelmat tukemaan poliittisesti sovittua. Lopputuloksena on puuro, jossa ei ole mantelia, vaan puuron ainoa tarkoitus on nykytilanteessa varjella etujärjestöjen omanvoitonpyyntiä.

torstai 16. tammikuuta 2014

Tehokas kysyntä elpyy työmarkkinauudistuksella

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ei sisällä uusia työpaikkoja lisääviä toimia. Vaikka marraskuun lopussa oli 540000 tosiasiallisesti työtöntä ja lisäksi 100000 työnhakijaa työvoiman ulkopuolelta, hallituksen taustajoukot unohtavat tarkoituksellisesti Keynesin tehokkaan kysynnän. 

Se on kansantalouden kysynnän ja tarjonnan yhtäläistävä, ennustettu kokonaistuotannon ja tulonmuodostuksen taso, jonka nojalla yritykset päättävät tuotannosta, työllistämisestä ja investoinneista sekä kuluttajat tulojen jakamisesta kulutukseen ja säästöihin.

Tehokasta kysyntää voidaan siis elvyttää myös kansantalouden tarjontapuolen rakenneuudistuksilla. Keynesin omassa mallissa niille ei ole sijaa, koska hän olettaa työmarkkinoille puhtaan kilpailun: nimellispalkka on sama toimialan kaikille yrityksille; alityöllisyystasapainossa työttömät ovat työmaiden porteilla valmiit ottamaan työtä vastaan, yrityksiä eivät mene konkurssiin, vaan kiinteä pääoma pysyy vakiona. Siksi julkisten menojen lisäys, jonka julkinen valta ostaa hänen mallissaan aina yksityisiltä yrityksiltä, johtaa välittömästi tehokkaan kysynnän ja työllisyyden kasvuun.

Ratkaisevin olettamus, joka erottaa Keynesin mallin klassisesta, on se, että työsopimukset tehdään koskien nimellisiä yksikköpalkkoja, vaikka muutoin kuluttajat tekevät päätöksensä reaalitulojen ja reaalihintojen perusteella. Siksi vastentahtoinen työttömyys voi olla sopusoinnussa muiden markkinoiden samanaikaisen tasapainon kanssa. 

Ja Keynesin mallin tärkein ominaisuus: työttömyys alenee lopputuotteiden hintojen noustessa ja nimellisen yksikköpalkan pysyessä ennallaan; työllisten lisääminen kasvattaa yritysten voittoja hintojen nousujakson aikana. Siksi yritysten kannattaa lisätä tuotantoaan: tehokas kysyntä kasvaa.

Tehokkaan kysynnän kasvusta johtuva työttömyyden alentuminen edellyttää vain työn reaalisen hinnan alentumista, eli tuottavuuden kasvu huomioiden reaalipalkan pitää nousta hitaammin kuin työn tuottavuuden. Keynes sanoi todellisuuden työmarkkinoista vain, että palkoista päättävien tulisi olla solidaarisia työttömiä kohtaan ja olla korottamatta palkkoja nousevien hintojen periodin aikana, jotta täystyöllisyys saavutettaisiin.

Palkkoja ja muita työvoimakustannuksia koskevat laajat yleisratkaisut ovat peittelymekanismi, joiden tarkoitus on suitsia vahvojen ammattiliittojen neuvotteluvoimaa ja keskinäistä palkkakilpailua. Rakenneuudistuksessa pitäisi keskittyä vähentämään ja lopulta poistamaan
1.työmarkkinalainsäädännön elementtejä, jotka vahvistavat sisäpiiriläisten neuvotteluvoimaa
2. riskejä, jotka liittyvät työntekijän palkkaamiseen
3. työn teettämiseen liittyviä rajoituksia; joustothan koskevat vain työmarkkinoilla pistäytyjiä määräaikaisten työsuhteiden ja työllistämistukien muodossa; joillekin ainoa jousto on sukkuloida välillä yrittäjänä.

Tällainen rakenneuudistus:
      Kohottaisi välittömästi työn rajatuottavuutta
      Lisäisi työvoiman kysyntää eli työpaikkojen tarjontaa
      Kasvattaisi toteutuvaa tuotantoa eli Keynesin tehokasta kysyntää!
      työtunnin kustannus nousisi hitaammin kuin lopputuotteiden hinnat tehtaiden porteilla, kunnes työttömyys olisi alentunut 2-3 %:in, luonnolliselle tasolle.
      Ei maksaisi valtiontaloudelle mitään, vaan päinvastoin budjettialijäämä alkaisi nopeasti supistua; seitsemän vuoden jälkeen olisi tukeva budjettiylijäämä.

Työmarkkinauudistuksen keinot ovat yleisesti tunnettuja; niistä on itse asiassa keskusteltu 1970-luvun puolivälin jälkeisestä lamasta lähtien:
      tuki- ja poliittisen lakkoilun kielto
      lakon aloitus vain jäsenäänestyksen määräenemmistöllä nostaisi lakkoilukynnystä
      Yhteistoiminta- eli irtisanomislaista luopuminen
      Irtisanomisissuojassa paluu palkanmaksuväliin
      Työehtosopimusten yleissitovuuden asemasta sallitaan vain paikalliset sopimukset
      Ay- ja työnantajaliittojen jäsenmaksut vähennyskelvottomiksi
      Ammattiosastot eivät saa muodostaa liittoja eli palkkamonopoleja
      Ansiosidonnaisen päivärahan rahoitus yksinomaan työnantajille ja työntekijöille, jotta huonon maailmantilan sattumiselle (irtisanomistarpeelle) asetettaisiin oikea paino palkanasetannassa; eli yleisestä työttömyysvakuutusmaksuista saa rahoittaa vain työmarkkinatuen.

Henkinen elvytys on ollut myös puheena. Pikaisesti pitäisikin luopua:

julkisuuden suosimasta ideologiasta että työntekijöillä on oikeus yhtiön viimeiseen riviin siihen asti, kunnes työnantajan oma pääoma on lypsetty kuiviin ja 

talouspolitiikkaa hallitsevasta yksipuoluejärjestelmästä, jota ei voi muka muuttaa; Kataisen-Urpilaisen hallitus on työmarkkinoiden sisäpiiriläisten hallitus, jonka rakenneuudistukselle on käymässä samoin kuin Gorbatšovin rakenneuudistukselle, perestroikalle.



JK: Pidin tämän lyhennettynä kommenttipuheenvuorona Tampereen yliopistossa 14.1.2014. Olin myös tarjonnut sitä marras- ja joulukuussa 2013 kahdesti julkaistavaksi.