Norsu huoneessasi!

Tämä oli sähköpostissa:


Dear Jouko Ylä-Liedenpohja,

While the euro crisis knocks down a succession of rescue packages, austerity programmes, solution proposals and even governments in the Eurozone, the Target imbalances keep quietly growing in the background. They have now reached truly alarming proportions, dwarfing by far the official loans given to the distressed countries by the entire Eurozone. In August and September alone, Italy's Target balance went from +6 billion to -104 billion, joining Greece, Ireland, Portugal and Spain in the debtor group. Conversely, Germany's claims on the system have by now ballooned to 466 billion euros, from practically nothing before the crisis started.

A new NBER paper written by Hans-Werner Sinn and Timo Wollmershaeuser of the Ifo Institute, an updated and abbreviated version of an earlier working paper published by CESifo in June 2011, explains the mechanics and significance of the Target issue and traces its evolution throughout the crisis. It comes to the following conclusions:

• Target deficits are balance-of-payment deficits of the classical kind.
• At the same time, Target deficits measure the extra money printed by a country to cover its balance of payment deficits.
• The euro crisis has basically the same origins and characteristics as the crisis of the Bretton Woods system.
• In the years 2008 - 2010, Greece and Portugal financed more than 90% of their current account deficits with the money-printing press.
• In the same period, 96% of Germany's current account surplus with the rest of the Eurozone was paid for with Target claims against the ECB rather than with marketable assets, as is normally the case.
• The Bundesbank's credits to the banking sector have become negative, i.e. the Bundesbank is now in a net debtor position with regard to German commercial banks.
• There are only two options to avoid the Target imbalances:
  1. Making Target credits more expensive: Paying for them with marketable assets as in the US, and maintaining interest rates for government bonds differentiated according to creditworthiness.
  2. Making normal credit for governments cheaper: Introduce Eurobonds and keep the interest on Target balances as is.

The paper advocates option 1, as only this option avoids excessive long-term capital flows and the rise of current account imbalances.


The NBER paper can be found here.

Best regards,

CESifo Information Services



CESifo Group Munich
Poschingerstr. 5
81679 Munich
Germany
Tel. +49 89 9224 1425

Talousviisas pitäisi arpoa!

Ylipormestari, tohtori Raimo Ilaskivi esittää Helsingin Sanomissa (Mielipide 27.11.11) USA:n kaltaista neuvostoa, Presidentin taloudelliset neuvonantajat, hallituksen talouspoliittiseksi asiantuntijaelimeksi Talousneuvoston rinnalle. Neuvostoon kutsuttaisiin professoritason asiantuntijoita. Saksassa vastaava elin on taloustieteen professoreista koostuva ”viisi viisasta”.

Huonoa Ilaskiven esityksessä on kutsuminen. Sehän tarkoittaisi sitä, että hallitus nimittäisi siihen henkilöt, joilta se odottaa mieleistään näkökantaa, eli asiantuntijoita, jotka ovat menestyksellisimmin liehakoineet hallituspuolueita kulisseissa.

Ilaskivi vieroksuu ”yhden ladun hiihtämistä”. Talousneuvosto on etujärjestöjen edustajista koostuva keskustelukerho, jonka tilaamat raportit ovat kyllä julkisia, mutta neuvostossa tapahtuvasta väittelyn tasosta ei ole käsitystä. Valtiosihteeri Sailaksellakin on jo vuosia ollut oma viisasten kerhonsa, johon hän valitsee niitä, joista hän pitää ja jotka pitävät Sailaksesta. Oletteko lukeneet jossakin sen laatimaa terävää raporttia?

Ilaskivi kaipaa talousviisaiden kuulevan myös IMF:n ja EU:n komission asiantuntijoita. Niiden Suomea koskevat, vuosiraportit kuten OECD:nkin, eivät kuitenkaan ole riippumattomia täkäläisistä tahoista: ne vain postittavat Suomeen takaisin täältä sinne syötetyt johtopäätökset. Siksi talouspoliittinen ”keskustelu” on saman virkamieslinjan jyräystä.

Mitään uusia salakerhoja Suomi ei kaipaa eikä vesitettyjä työryhmäraportteja, joissa toisarvoisella pikkuasialla kumotaan konsensus-hengessä jokin tärkeä huomio tai argumentti.  

Suomi tarvitsee hallituksesta ja sen taustaryhmistä riippumattomia analyyseja, joissa on särmää ja niihin perustuvia ehdotuksia talouspoliittisten latujen uusista suunnista, eli analyyseja, joista selviää suositusten taustalla olevien päättelyjen portaat.

Riippumattomuus on parhaiten saavutettavissa siten, että taloustieteen professoreista arvotaan joka vuosi yksi laatimaan raportti ja kaksi muuta antamaan siitä kirjallinen lausunto, jotka sitten esitetään julkisessa tilaisuudessa. Valtio siis ostaisi professorin yliopistolta hänen ja hänen assistenttinsa työajat, vähintään puoli vuotta, samaten lausunnon antajien työajan, ehkä kuukausi. Kun analysoija vaihtuisi joka vuosi, raportteihin saataisiin vaihtelua. Sähköistystä lisäisi vaatimus väitellä raportista Eduskunnassa tai vähintäänkin sen valiokunnassa.

 Helsingin Sanomat julkaisi Väinö Lahtisen mielipidekirjoituksen 28.11.11, jonka mukaan Ilaskiven ehdottaman viisaiden ryhmän tulisi koostua ”psykologian ja sosiologian huippuasiantuntijoista, koska taloudessa toimijoiden päätökset perustuvat intuitioon ja ryhmäkäyttäytymiseen, eivät talouden logiikkaan”. Yliopistot ovat täynnä näitä vaihtoehtoisen talousopin ryhmiä, mutta ymmärrättekö niiden kirjoituksia?

Talouden logiikka perustuu siihen, että toimijat voivat valita päätöksensä vain budjettirajoitteilta. Käyttäytymistieteilijöitä, jotka pystyvät sanomaan jotakin siitä, miten budjettirajoitukset muodostuvat ja muuttuvat kun suhteelliset hinnat muuttuvat, kutsutaan taloustieteilijöiksi. Esimerkiksi Euroopan velkakriisin ydin on siinä, että ”pullaleivän” Euroopassa ei ymmärretä sen paremmin julkisen sektorin kuin koko kansantaloudenkaan monen vuoden yli ulottuvaa budjettirajoitusta: maan ulkomainen velka tai julkisen sektorin ulkomainen velka ei saa olla räjähtävällä uralla suhteessa kansantalouden kokoon.

Euron kriisi ratkeaa heti, kun maksutaserajoitus tuodaan takaisin euromaiden välille, kuten saksalaiset kollegani ovat esittäneet; ks. professori Hans-Werner Sinnin useat kirjoitukset ja erityisesti työraportti n:o 3500. Nyt Bundesbank ja muiden ylijäämäisten euromaiden keskuspankit rahoittavat Euroopan Keskuspankkia, joka rahoittaa alijäämämaita rahoittavia euroalueen pankkeja.

USA:n Federal Reserve –järjestelmässä on maksutaserajoitus alueellisten keskuspankkien ja Fedin välillä: jos esimerkiksi Kalifornia haluaa tuoda dollarialueelta enemmän kuin se kykenee viemään sinne, Kalifornian alueellisen keskuspankin on luovutettava markkinoitavissa olevia arvopapereita saadakseen Fedistä luottoa, jonka turvin Kaliforniassa toimivat pankit voivat rahoittaa kauppataseen vajeen; Kalifornian on siis säästettävä ensin ennen kuin se kykenee tuhlaamaan säästönsä tuontitavaroihin tai –palveluihin. Näin yksinkertaista on kriisitalouden psykologia ja sosiologia!

Kunnat rypevät rahassa!

Kuntien nettovelka oli kesäkuun 2011 lopussa positiivinen eli 2,1 mrd euroa, jossa oli kasvua tasan miljardi vuoden 2010 lopusta; ks. Tilastokeskuksen julkisyhteisöjen rahoitustilinpidosta paikallishallinto.

Kuntien toimintamenot kasvoivat 5 prosenttia tammi–syyskuussa 2011 edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna; kuntien verotulot kasvoivat 6 prosenttia ja valtionosuudet 3 prosenttia; kuntien vuosituottojen ja -kulujen erotus eli vuosikate kasvoi samana vertailujaksona vallan 17 prosenttia (!) Tilastokeskuksen kuntien talouden neljännesvuositilaston mukaan.

Eipä ihme, että Etelä-Savon kunnilla on varaa kustantaa synnytysosastoa sekä Mikkelissä että Savonlinnassa, vaikka koko maakunnassa syntyy vain pari kolme vauvaa vuorokaudessa; ks. Helsingin Sanomat, kotimaa 28.11.2011.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään, "jos kunnat pitävät kunnallisveronsa nykyisellä tasolla, seuraavien kolmen valtuustokauden aikana – siis 12 vuodessa – kuntien nettovelka kymmenkertaistuu(!)", tuskin  tarkoittaa sitä, että kuntien nettoVARAT nousisivat 21 miljardiin euroon.

Aidon, tosiasioihin perustuvan journalismin asemasta pääkirjoitus kertoo siitä, minkä tahon sylikoira lehti tahtoo tällä hetkellä olla vahvistaakseen levikkiään. Lehdelle vuodatetussa laskelmassahan reki on valjastettu hevosen eteen.

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Olkoon konsernin emoyhtiö A-maassa, joka lainaa kansainvälisiltä markkinoilta ja saa korkomenojen verovähennysedun A-maassa. Emo sijoittaakin lainatut varat omana pääomana B- maassa sijaitsevaan rahoitusyhtiöön. Yleisimpiä rahoitusyhtiöiden tai tytäryhtiöiden omistuksen koordinointikeskusten sijaintimaita ovat Belgia ja Hollanti, joissa sinne tuloutetuista koroista, osingoista ja myyntivoitoista vain osa, viidesosa tai vähemmän, on verotettavaa tuloa eli joissa todellinen yhtiöverokanta on 6-8 prosenttia. Rahoitusyhtiöstä rahat lainataan tytäryhtiöön Suomessa, jossa korkomenot ovat rajoituksetta vähennyskelpoisia veroalaisesta yhtiön tulosta. Suomi ei peri lähdeveroa Belgiaan tai Hollantiin maksetuista koroista.

Siis konserni nostaa samasta rahoituserästä kaksi korkomenojen verovähennystukea, maksaa yhden osittaisen veron korkotulosta EU-maassa sijaitsevassa rahoitusyhtiöstä. Kun Suomen investoinnin tuotto kiertää Belgian tai Hollannin kautta takaisin Suomeen, osingoista ei kanneta lähdeveroa; lähdeveroa ei yleensä peritä ulkomaille maksetuista osingoista, kun osingonsaaja on maassa, jonka kanssa Suomella on verosopimus.

Suomi puolestaan vapauttaa ulkomaiset osingot yhtiöverosta eikä osingonjaon täydennysveroa ole enää olemassa. Suomeen kotiutettu osinko jaetaan osinkoina kotimaisille ja kansainvälisille omistajille, ja 70 prosentista osingosta on suomalaiselle omistajalle verotettavaa pääomatuloa.

Jos maa A olisi Suomi, konserni keräisi Suomesta kaksi korkomenon verovähennystä, mutta maksaisi osittaista tuloveroa rahoitusyhtiön kautta Belgiaan tai Hollantiin ja suomalaiset omistajat osingoista osittaista pääomatuloveroa. Konserni ja sen omistajat hyötyvät siten nettomääräisesti yhdestä ylimääräisestä korkovähennyksestä.

Ulkomaille maksettavien korkojen paneminen lähdeverolle poistaisi kyseisen ylimääräisen verovähennysedun.

 Vaihtoehtoisesti koko osakeyhtiösektorissa voitaisiin poistaa korkomenojen verovähennysoikeus, jolloin valtionlainojen ulkomaille maksettujen korkojen lähdeverottomuus jäisi voimaan.

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

"Valta on sillä, jota kuunnellaan", kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään komissaari Olli Rehnistä. Saman lehden kotimaan sivuilla on pikku-uutinen (Aamulehdessä se oli tosin jo toissapäivänä paljon isompi uutinen) sairaalakonserni Mehiläisen verojen maksamattomuudesta Suomeen: erittäin voitollinen Mehiläinen tyhjätään Suomessa verotettavasta tulosta vähennyskelvollisin konserniavustuksin (Aamulehti) emoyhtiö Ambealle tai maksettujen velankorkojen (HS) avulla.

Tätä blogia lukevat ja lukemansa ymmärtäneet ovat olleet etuasemassa, koska jo 11.11.08 varoitin asiasta:

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

mutta minulla ei ole valtaa.

Suomen verottaja ja verolainsäätäjä ovat yli-mielisiä, koska niillä on tavattoman laajat valtuudet tulkita veronkierroksi melkein mikä tahansa yhtiön tekemä toimenpide. Siksi Suomessa ei ole selviä säädöksiä siitä, mikä osa liikevoitosta on Suomessa verotettavaa tuloa, vaikka tytäryhtiö olisi rahoitettu kokonaan ulkomaisella velalla jostain muusta saman konsernin osasesta, yleensä verokeitaassa sijaitsevasta rahoitusyhtiöstä. Kaikissa muissa tuntemissani maissa ovat tällaiset pykälät oman pääoman minimiosuudesta.

Suomen verottajalla ovat vastassa monikansallisten yhtiöiden veronkiertojuristit, jotka tietysti testaavat Suomen viranomaisten oikeuksien rajoja tulkita monikansallisten yhtiöiden liiketoimia veronkierroksi. HS:n uutisenkin mukaan Mika Lintilä heräsi vasta nyt oppositiossa. Miksi hän nukkui 11.11.08 kun hänen puolueensa oli johtava hallituspuolue? Ehkä häntä ei olisi kuunneltu.

Valtio alkoi tuhlata

Valtiokonttorin rahoitustoimi sai eilen laskettua valtionvelan ja likvidikassan määrät per 31.10.2011. Lokakuun aikana valtio otti lisälainaa 0,6 miljardia ja söi kassavarojaan toiset 0,6 miljardia euroa. Kataisen eurososialistisen hallituksen ministerit olivat siis päässeet mielityöhönsä, rahan juoksutukseen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.
Koko vuoden 2011 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana valtion nettomääräinen lisävelanotto,  lainakannan lisäys lisättynä kassavarojen syönnillä, oli 3.6 miljardia euroa.