torstai 30. huhtikuuta 2015

Irtisanomissuojan parantaminen


Henkistä paluuta DDR:n ajalle edustaa Helsingin Sanomien (30.4.2015) pikkuotsikko tänään: ”SAK parantaisi irtisanomissuojaa, kun voittoa tekevä yritys vähentää väkeä”.

SAK:ssa ei osata asettua työnantajan rooliin ja tehdä johtopäätökset siitä, mitä kalliimmasta irtisanomisesta seuraa työllisyyden ja investointien kannalta. Mätäkuun markkinat, uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta –pamfletti (ss. 52 – 55) kattaa tämän päättelyn seikkaperäisesti; tunnetusti valta sokaisee ajattelukyvyn, koska työllistämistä ei tarvitse ymmärtää myöskään SAK:n poliittisessa siivessä.

Vielä 1970-luvun alussa useimmilla aloilla otettiin töihin toistaiseksi; koeaikoja ei säännelty, mutta uuden työntekijän palkkaa korotettiin reilusti kolmen tai kuuden kuukauden jälkeen; irtisanomisaika oli palkanmaksuväli; vuonna 1974 työvoimatoimistoissa oli puolen vuoden ajan enemmän avoimia työpaikkoja kuin työttömiä työnhakijoita. Tosin jo seuraavana vuonna taksimiehet kertoivat kuskaavansa porukkaa sosiaalitoimistoista suoraan Alkoon - Sorsan-Virolaisen hallituksen aikaansaannoksia.

Mutta SAK:n vaatimus on myös EU:n kilpailulakien vastainen. Se johtaa ristisubventioon, koska yritysten kannattavat liiketoiminnot pakotetaan tukemaan jatkettavaa, kannattamatonta liiketoimintaa.

Hyvä esimerkki tällaisen sääntelyn turmiollisuudesta on se, kun poliitikkojen kontrolloima Suomen Pankki pakotti pankit keskikorkosääntelyyn 1960 - 1980 –luvuilla. Sen johdosta pankit laajensivat tappiollista vähittäispankkitoimintaa tehden voittonsa yritysten valuutan- ja maksujen välityksellä. Keskikorkosääntely oli suurimpia syitä siihen, ettei pankeilla ollut riskinsietokykyä 1990-luvun alussa. Tappioiden salailu johti tehottomuuksien poksahtamiseen - ja koko kansantalous ajautui lamaan.

Ymmärretäänköhän SAK:ssa myöskään sitä, mitä voitto tarkoittaa päätöksenteossa? Laskentanaisen voitto sisältää oman pääoman tuoton, mutta taloustieteilijän voitto ilmaistaan sekä oman että vieraan pääoman kustannuksen vähentämisen jälkeen; oman pääoman korko sisältää myös riskilisän. Taloudellinen voitto on siten lähinnä laskentamiehen liikevoitto vähennettynä koko sitoutuneen pääoman korolla riskilisineen.

Lisäys 4.5.2015 klo 12.20: Samaa työttömyyttä kasvattavaa ja investointeja alentavaa sanomaa tarjoaa myös MTV3:n sivusto täysin kritiikittömästi: sylikoirajournalismi elää klikkausjournalismista

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Varoufakis vaihtoon?


Vastakkainasettelun game-of-chicken –peliä ei pitäisi alunalkaen lähteä pelaamaankaan, koska matemaattisesti sen ratkaisu on sekastrategia eli molempien osapuolten tulisi satunnaistaa käyttäytymistään. Siitä johtuen ratkaisu on epätyydyttävä: peli ei näytä olevan kenenkään kontrollissa.

Mutta Kreikan valtiovarainministeri, peliteoreetikko Varoufakisia peli kiinnostaa. Viikonlopun lehtitiedot euroryhmän kokouksesta Riiasta kertovat kuitenkin, että Varoufakis oli kokouksessa täysin yksinäinen eikä osallistunut yhteisille päivällisille eikä small talk'iin, mutta silti luennoi kollegoilleen, vaikka oli etukäteen täysin valmistautumaton kokoukseen.

Eilisillan uutinen oli, että Tsipras oli päivällä soittanut Merkelille ja pyytänyt rahaa.

Median yleinen povaus näyttää olevan, että professori pääsee vaihtoon valtiovarainvahdin hommistaan.

Mutta millainen varavahti Kreikalla on asettaa? Siitä ei ole minkäänlaista spekulaatiota. Kaikilla lienee sama valtakirja.

Vai tuleeko sittenkin katkera loppu: Kreikan virallinen maksukyvyttömyys ja uudet vaalit

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Miksi tehdaspaikkakunnille ei synny uutta teollisuutta?


Mahtimedia mylvi UPM:n Voikkaan paperitehtaan lopettamista vastaan vuoden 2007 eduskuntavaalien alla: työpaikat olisi pitänyt säilyttää; olisiko tasapuolisuuden nimissä pitänyt perustaa uudelleen myös Killinkosken 1954 lopetetun puuhiomon työpaikat.

Poikkesin Voikkaalla pari kesää tehtaan lopettamisen jälkeen. Pääraitin näivettyminen oli kyllä alkanut jo pari vuosikymmentä aikaisemmin; työväentalon ulkokunto kertoi kylän yhteisöllisyyden rappeutumisesta jo ennen Halosen presidenttikausia. Samanlainen ehtootunnelma vallitsi Myllykoskella, vaikka siellä paperitehdas vielä toimi silloin.

Miksi aikoinaan virkeät tehdaspaikkakunnat eivät ole synnyttäneet ympäristöönsä muuta uutta teollisuutta?

Paperialan yleinen ansiotaso on tunnetusti ollut reippaasti korkeampi kuin muilla toimialoilla; vuoden 2005 selkkauksen aikana ilmeni, että paperitehtaissa jopa kanttiinin hoitajien ansiotaso oli silloin puolta korkeampi kuin tyypillisesti ravintola- ja kahvila-alalla Helsingissä.

Miksi paperitehtaiden ylikorkea palkkataso ei luo kannusteita investoida uuteen teollisuuteen paikkakunnilla? Koska se perustuu rent seeking –toimintaan (oman edun tavoitteluun, omanvoitonpyyntiin): joukkovoiman käytön tavoite on saada lainsäädäntö muutettua siten, että joukkovoiman käytön härskeimmätkin muodot ovat laillisia.

Näinhän meillä on tapahtunut sitten Killinkosken tehtaan lopettamisen, erityisesti nk. Sorsan-Virolaisen hallituksesta Holkerin-Liikasen hallitukseen; työelämän pelisääntöjä on jatkuvasti ”kehitetty” pidentämällä ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kestoa, parantamalla irtisanomissuojaa, yhteistoimintalailla, työehtosopimusten yleissitovuudella ja Lipposen hallitusten innovaatiolla taata kuntaliitosten jälkeen henkilöstölle viiden vuoden irtisanomissuoja.


Tehdaspaikkakuntien nuoriso oppii nopeasti, miten ylisuuri palkkataso saavutetaan. Vaihtoehtoinen urapolku on päästä herraksi rent seeking’issä, siis joko lukemaan työoikeutta ja sopimusjuridiikkaa tai valistusupseeriksi.

Näin tehdaspaikkakunnille ei synny aitoa pienyrityskulttuuria ja siksi sinne halutaan vain suuria tehdaslaitoksia; työmarkkinoidemme rakenteet on luotu suuryritysmaailmaa varten ja erityisesti valtio-omisteisia ja poliitikkojen vaikutusvallassa olevia suuryrityksiä varten.

Juuri näitä rakenteita Urpilaisen (ja Rinteen) jarrukentälliset puolustivat ehdottoman menestyksellisesti viime hallituskaudella.
 
Kun se toi roiman vaalitappion, ehkä tehdaspaikkakunnat ovat heräämässä: saavutettujen ”etujen” peruuttaminen nostaisi nopeasti työn tuottavuutta kautta koko teollisuuden, mikä kasvattaisi työvoiman kysyntää eli loisi uusia työpaikkoja; Suomeen kannattaisi jälleen investoida; hyvyyden kierre jatkuisi