”Kylmä ja pimeä” on Suomi-kuva, johon törmään useimmiten. Sitä, että pysyvän lumen tulon jälkeen Suomessa on valoisampaa kuin Englannissa tai Ranskassa, englantilaisen tai ranskalaisen on mahdoton käsittää; Helsinki on kylmin paikkakunta päivittäisissä säätiedoissa melkein aina ja keskilämpötilavertailuissa aina.
Ulkoministeri Stubbin vuonna 2008 asettaman maabrändivaltuuskunnan raportin tiedotteesta ei käy selville se, miten työryhmän hahmottelema luomuruokaan, juomakelpoiseen järviveteen, kouluviihtyvyyden edistämiseen ja rauhansovitteluun perustuva Suomi-strategia voittaa kylmyyden ja pimeyden. Siksi varsinaista raporttiakaan ei kannata tulostaa etsiäkseen, onko asia haudattu jonnekin sen lukuisista yksityiskohdista.
Kylmyys ja pimeys ovat luonnollisesti Suomen heikkouksia, kun taas työryhmä haluaa Suomen vahvistavan vahvuuksiaan. Ulkoministeriön tiedote: ”Suomi-kuvan on pohjauduttava todellisiin, olemassa oleviin vahvuuksiin”, valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila sanoi; "Suomi-kuva ei kehity kampanjoilla, vaan todellisilla teoilla. Parantamalla maailmaa teemme myös Suomesta paremman maan asua ja tehdä työtä.”
Todellakin, ” parantaa maailmaa”, jotta Suomi-strategia ”saa maailman kääntymään puoleemme entistä useammin ja tehokkaammin”. 1970-luvun alun ylioppilasjohtajana Ollila on parantumaton maailmanparantaja neljä vuosikymmentä myöhemminkin.
”Kerran porilainen, aina porilainen”, sanottiin Porin Prikaatissa. 40 vuotta sitten alokkaita aivopestiin vaivihkaa, että Porin Prikaati on pysyvämpi instituutio kuin tasavallan presidentti, koska prikaatin varsinainen kunniamarssi, Porilaisten marssi, on lainassa tasavallan presidentille. Tulevaisuus näyttää, muuttuuko tasavallan presidentti tarpeettomaksi EU-Suomessa. Ehkä nopeammin tapahtuu vain se, mikä alkoi jo Koiviston presidenttiyden alussa: Porilaisten marssi soi harvemmin ja harvemmin; siksi jonain päivänä virkamiestyöryhmä palauttaa marssin alkuperäiselle paikalleen.
Se, että Suomi kuuluu nyt poliittisesti Eurooppaan, on eittämätön vahvuus, joka monessa tilanteessa kompensoi kylmyyden ja pimeyden. Mutta tunnetaanko poliittiset johtajamme Euroopassa tai maailmalla?
USA:ssa on vastaava ongelma: kukaan ei tahdo muistaa yhtäkään senaattoria, joka tulee tai olisi tullut Idahosta, Mainesta tai Dakotoista, vaikka kullakin osavaltiolla on aina kaksi senaattoria Washingtonissa. Pienen EU-maan poliittisen johtajan on tehtävä jotakin koko Euroopan tai maailman hyväksi edistääkseen maansa tunnettavuutta. Lausuntoja antavia poliitikkoja maailma on täynnä; vain todelliset teot kehittävät Suomi-kuvaa, kuten Ollila todellisena tekijänä filosofoi; Olli Rehnkin on mahtavan komissaarialun jälkeen kuihtumassa kahden rivin lausunnonantajaksi kansainvälisten uutistoimistojen välittämissä pitkissä arvioinneissa - jonnekin sinne loppupuolelle.
Tulisiko Ahtisaari-päivistä maailmalla suuren yleisön keskuudessa yhtään tunnetummat kuin Millennium -palkinnosta? Entä jos rahalla palkittaisiinkin NJK-Regatan voittaja? Helsinkihän on merellisempi kaupunki kuin Venetsia! Vai kykenisikö Ollila tasavallan presidenttinä nostamaan Ahtisaari-päivät maailman tietoisuuteen?
Onko Millennium -teknologiapalkinto edes insinöörien ja keksijöiden keskuudessa yhtä tunnettu kuin Sibelius tai nykyajan mainiot kapellimestarimme ja oopperalaulajamme ovat klassisessa musiikissa?
Se, että suomalaiset pääsevät kansainväliselle huipulle mahdollisimman monella rintamalla, edistää Suomi-kuvaa. Pitää jatkuvasti kuulua maailmalla voittajiin; viidennet sijat eivät riitä eivätkä edes satunnaiset mitalisijat. Pitää myös olla maailman medioissa arvostetumpi kuin kotimaassa; näinhän oli Ahtisaaren laita 1990-luvun lopussa.
tiistai 30. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Mikä valtionvelka?
Papukaijajournalistit toistelevat valtion eri velkalukuja kertomatta täsmällisesti, minkä rodun ”Vilkkilän kissasta” on kyse. Yksi käyttää koko julkisen sektorin EMU-velkaa, toinen vain valtion EMU-velkaa, kolmas Valtiokonttorin hoitamaa velkaa, neljäs bruttomääräistä lisävelkaa ilman valtionvelan kuoletuksia, viides väittää budjetissa ennustettua lisävelanottoa jo toteutuneeksi, jne.
Kenen tahansa on ilmeisen vaikea perehtyä tarkkoihin käsitteisiin ja toisinaan tuntuu siltä, että lukijat, kuulijat ja toimittajat ovat nimenomaan tyytyväisiä valtion ja kuntien velkaantumisongelman paisutteluun: yksi tavoittelee sitä, että suurituloisia verotettaisiin rankemmin, toinen taas sitä, että tulonsiirtojen ja julkisten menojen lisäyspaineet eivät kasvaisi. – Ja kansanedustuslaitos on kansa pienoiskoossa!
Itse olen seurannut kirjoituksissani Valtiokonttorin hoitamaa nimellismääräistä velkaa ja nimellismääräisen velan lisäystä. Jälkimmäisen olen lisäksi korjannut valtion kassavarojen muutoksella. Valtiokonttorin velkalukujakin on useita. Tällä hetkellä merkittävää on valtion lainakannan markkina-arvon ero sen nimellismäärästä; lainojen kiinteiden kuponkikorkojen ollessa markkinakorkojen yläpuolella (alapuolella) sijoittajien kannattaa maksaa lainoista niiden nimellistä velkamäärää enemmän (vähemmän).
Kuinka suuria eroja eri luvuissa on? Täydellisimmät luvut ovat Tilastokeskuksen tuottamia ja vertailukelpoisia EU:n tilastoviranomaisen, Eurostatin, jäsenmaiden välillä.
Julkisyhteisöjen eli valtion, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen (mukana pakollinen yksityisen sektorin työeläkevakuutus) EMU-velka oli 82,6 miljardia euroa 30.6.2010, siitä valtion 74,9 mrd, paikallishallinnon 11,6 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 0,0 mrd. Valtion ja kuntien keskinäisten velkojen ja saatavien eliminoinnin vuoksi kokonaisvelka on osien summaa pienempi, siis EMU-velka on konsolidoitu kuin konsernitaseessa. EMU-velka on kirjattu nimellismääräänsä.
Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidossa varat, velat ja nettorahoitusvarallisuus tilastoidaan myös markkina-arvoihin ilman konsolidointia: 30.6.2010 valtion velka oli 81,7 mrd euroa, paikallishallinnon 21,0 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 4,9 mrd eli yhteensä 107,6 mrd. Valtion rahoitusvarallisuuden markkina-arvo, jossa on mukana kassavarojen ja pörssisijoitusten lisäksi valtion myöntämät lainat, oli puolestaan niin mittava, että valtion nettorahoitusvarallisuus oli vain 22,0 mrd miinuksella; vuoden 2007 lopussa se oli jopa 2,8 mrd plussalla; valtio onkin itse asiassa valtaisa hedge-rahasto! Kuntienkin rahoitusvarat ylittivät niiden velat 1,0 miljardilla! Sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarallisuus oli 126,5 miljardia euroa 30.6.2010.
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan hoitaman valtionvelan nimellismäärä oli 69.8 miljardia euroa 30.6.2010. Ero EMU-velkaan muodostuu Finnvera Oy:n lainanotosta valtion riskillä ja joistakin rahastoista.
Kokonaan toisen kirjoituksen arvoinen olisi käydä läpi eri virtasuureet: korkomenot bruttona ja nettona ja nettolainanotto. Lisäongelmansa on myös valtion myöntämät takaukset, velkojahan nekin ovat. Onneksi tappiota tekevien tai huonosti kannattavien valtionyhtiöiden jatkuvista pääomittamisista on päästy eroon.
Kenen tahansa on ilmeisen vaikea perehtyä tarkkoihin käsitteisiin ja toisinaan tuntuu siltä, että lukijat, kuulijat ja toimittajat ovat nimenomaan tyytyväisiä valtion ja kuntien velkaantumisongelman paisutteluun: yksi tavoittelee sitä, että suurituloisia verotettaisiin rankemmin, toinen taas sitä, että tulonsiirtojen ja julkisten menojen lisäyspaineet eivät kasvaisi. – Ja kansanedustuslaitos on kansa pienoiskoossa!
Itse olen seurannut kirjoituksissani Valtiokonttorin hoitamaa nimellismääräistä velkaa ja nimellismääräisen velan lisäystä. Jälkimmäisen olen lisäksi korjannut valtion kassavarojen muutoksella. Valtiokonttorin velkalukujakin on useita. Tällä hetkellä merkittävää on valtion lainakannan markkina-arvon ero sen nimellismäärästä; lainojen kiinteiden kuponkikorkojen ollessa markkinakorkojen yläpuolella (alapuolella) sijoittajien kannattaa maksaa lainoista niiden nimellistä velkamäärää enemmän (vähemmän).
Kuinka suuria eroja eri luvuissa on? Täydellisimmät luvut ovat Tilastokeskuksen tuottamia ja vertailukelpoisia EU:n tilastoviranomaisen, Eurostatin, jäsenmaiden välillä.
Julkisyhteisöjen eli valtion, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen (mukana pakollinen yksityisen sektorin työeläkevakuutus) EMU-velka oli 82,6 miljardia euroa 30.6.2010, siitä valtion 74,9 mrd, paikallishallinnon 11,6 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 0,0 mrd. Valtion ja kuntien keskinäisten velkojen ja saatavien eliminoinnin vuoksi kokonaisvelka on osien summaa pienempi, siis EMU-velka on konsolidoitu kuin konsernitaseessa. EMU-velka on kirjattu nimellismääräänsä.
Julkisyhteisöjen rahoitustilinpidossa varat, velat ja nettorahoitusvarallisuus tilastoidaan myös markkina-arvoihin ilman konsolidointia: 30.6.2010 valtion velka oli 81,7 mrd euroa, paikallishallinnon 21,0 mrd ja sosiaaliturvarahastojen 4,9 mrd eli yhteensä 107,6 mrd. Valtion rahoitusvarallisuuden markkina-arvo, jossa on mukana kassavarojen ja pörssisijoitusten lisäksi valtion myöntämät lainat, oli puolestaan niin mittava, että valtion nettorahoitusvarallisuus oli vain 22,0 mrd miinuksella; vuoden 2007 lopussa se oli jopa 2,8 mrd plussalla; valtio onkin itse asiassa valtaisa hedge-rahasto! Kuntienkin rahoitusvarat ylittivät niiden velat 1,0 miljardilla! Sosiaaliturvarahastojen nettorahoitusvarallisuus oli 126,5 miljardia euroa 30.6.2010.
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan hoitaman valtionvelan nimellismäärä oli 69.8 miljardia euroa 30.6.2010. Ero EMU-velkaan muodostuu Finnvera Oy:n lainanotosta valtion riskillä ja joistakin rahastoista.
Kokonaan toisen kirjoituksen arvoinen olisi käydä läpi eri virtasuureet: korkomenot bruttona ja nettona ja nettolainanotto. Lisäongelmansa on myös valtion myöntämät takaukset, velkojahan nekin ovat. Onneksi tappiota tekevien tai huonosti kannattavien valtionyhtiöiden jatkuvista pääomittamisista on päästy eroon.
lauantai 20. marraskuuta 2010
Välittömän verotuksen painopisteen muutos
Eilen mainitsin Suomessa vuosina 1987 - 2007 tapahtuneesta välittömän eli tulo- ja varallisuusverotuksen painopisteen muutoksesta työtuloista pääomatulojen verotukseen; ks. Köyhimmät vai itselliset?. Itse asiassa pääoman tuoton verot suhteessa bruttokansantuotokseen (BKT) ovat nelinkertaistuneet tänä aikana, kun myös kiinteistöveron tuotto 0,5 prosenttia BKT:sta otetaan huomioon; ks. viitattua konferenssiesitelmääni vuodelta 2008
Fiscal consequences of greater openness: from tax avoidance and tax arbitrage to revenue growth
jossa laskelmat ja tilastoviitteet on selitetty tarkemmin. Asunto- ja opintolainojen, vuonna 1987 myös kulutusluottojen, korkovähennysten aiheuttama verotulojen menetys on vähennetty pääoman tuoton verojen BKT-prosenttiosuudesta.
Muistio vastaa myös kysymykseen, keiden tuloverotus on tänä aikana keventynyt? Verohallinnon Verotilaston eli entisen verojen maksuunpanotilaston mukaan kahden alhaisimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on vuosina 1995 – 2007 pysynyt ennallaan alle yhtenä prosenttina, mutta sekä kahden keskimmäisen tuloviidenneksen että korkeimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on alentunut noin neljänneksellä.
Fiscal consequences of greater openness: from tax avoidance and tax arbitrage to revenue growth
jossa laskelmat ja tilastoviitteet on selitetty tarkemmin. Asunto- ja opintolainojen, vuonna 1987 myös kulutusluottojen, korkovähennysten aiheuttama verotulojen menetys on vähennetty pääoman tuoton verojen BKT-prosenttiosuudesta.
Muistio vastaa myös kysymykseen, keiden tuloverotus on tänä aikana keventynyt? Verohallinnon Verotilaston eli entisen verojen maksuunpanotilaston mukaan kahden alhaisimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on vuosina 1995 – 2007 pysynyt ennallaan alle yhtenä prosenttina, mutta sekä kahden keskimmäisen tuloviidenneksen että korkeimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on alentunut noin neljänneksellä.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Köyhimmät vai itselliset?
”Suuri osa kansan köyhimmästä viidenneksestä aikoo äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisia”, tietää professori Risto Heiskala vieraskynässä HS 15.11.2010. Hän ei kuitenkaan anna mitään viitettä, että tieto perustuisi johonkin mielipidekyselyyn. Koko artikkeli näyttää enemmänkin perustuvan professorin omaan mielikuvitukseen parin viime vuosikymmenen aikana rattailta pudotetusta kansan viidenneksestä.
Hän esimerkiksi väittää, että ”pääomatulojen verotusta on samaan aikaan tuntuvasti kevennetty”. Kokoamani tosiasiat osoittavat aivan toista konferenssiesitelmässä, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi (VATT-muistioita 82, 2008). Vuonna 1987 osakeyhtiöveron ja pääomatulojen veron osuus bruttokansantuotoksesta (BKT), nettona korkovähennysten veromenetyksistä, oli vain 1,4 prosenttia, mutta ne olivat nousseet vuonna 2007 5,1 prosenttiin. Vastaava prosenttisosuus oli 2,5 vuonna 1995, jolloin nykyinen eriytetty tuloverotus toimi jo kolmatta vuotta. Itse asiassa Suomi siirsi välittömän verotuksen painotusta merkittävästi pääomatulojen verotukseen, koska ansiotulojen BKT-osuus putosi melkein viisi prosenttiyksikköä 12,6 prosenttiin vuodesta 1987 vuoteen 2007.
Heiskalan ”valtion velanmaksuinnossa … päätöksentekijät eivät välitä köyhimmästä viidenneksestä” vihjaa, että valtion lisälainanotto ja sen jakaminen köyhimmälle viidennekselle olisi ollut viisasta. Äänestäjien liikkumisessa perussuomalaisten kannattajiksi on tuskin kyse siitä, että he kaipaisivat valtionlainojen korkoraippaa Suomeenkin.
Pääkaupunkiseudun ja maakuntien lehdistä, Internetistä ja korvakuulolta on välittynyt aivan toisenlainen liikehdintä. Kyseessä eivät ole etuoikeutettujen ryhmät, jotka kansalaisjärjestöiksi naamioituneina rettelöivät Itsenäisyyspäivän iltana Helsingin kaduilla. Kyse on osaksi rälssitetyn työn etujen vartijoiden köyhyysloukkuun ajamista, mutta he eivät ainakaan alkuvuosina kuulu kansan köyhimpään viidennekseen. Merkittävämmän osan muodostanevat nykyajan itselliset, jotka työntekijöinä, ammatinharjoittajina tai yrittäjinä hankkivat tai ovat itse hankkineet elantonsa työllistäen ehkä myös muita.
Liikehdinnässä on kyse Tuntemattoman Suomen keinosta vaikuttaa politiikkaan vaihtamalla hallituksen koostumusta. Kuinka tunkkainen kuluva vaalikausi olisikaan ollut henkisesti, jos vanha hallitus olisi jatkanut viime eduskuntavaalien jälkeen!
Hän esimerkiksi väittää, että ”pääomatulojen verotusta on samaan aikaan tuntuvasti kevennetty”. Kokoamani tosiasiat osoittavat aivan toista konferenssiesitelmässä, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi (VATT-muistioita 82, 2008). Vuonna 1987 osakeyhtiöveron ja pääomatulojen veron osuus bruttokansantuotoksesta (BKT), nettona korkovähennysten veromenetyksistä, oli vain 1,4 prosenttia, mutta ne olivat nousseet vuonna 2007 5,1 prosenttiin. Vastaava prosenttisosuus oli 2,5 vuonna 1995, jolloin nykyinen eriytetty tuloverotus toimi jo kolmatta vuotta. Itse asiassa Suomi siirsi välittömän verotuksen painotusta merkittävästi pääomatulojen verotukseen, koska ansiotulojen BKT-osuus putosi melkein viisi prosenttiyksikköä 12,6 prosenttiin vuodesta 1987 vuoteen 2007.
Heiskalan ”valtion velanmaksuinnossa … päätöksentekijät eivät välitä köyhimmästä viidenneksestä” vihjaa, että valtion lisälainanotto ja sen jakaminen köyhimmälle viidennekselle olisi ollut viisasta. Äänestäjien liikkumisessa perussuomalaisten kannattajiksi on tuskin kyse siitä, että he kaipaisivat valtionlainojen korkoraippaa Suomeenkin.
Pääkaupunkiseudun ja maakuntien lehdistä, Internetistä ja korvakuulolta on välittynyt aivan toisenlainen liikehdintä. Kyseessä eivät ole etuoikeutettujen ryhmät, jotka kansalaisjärjestöiksi naamioituneina rettelöivät Itsenäisyyspäivän iltana Helsingin kaduilla. Kyse on osaksi rälssitetyn työn etujen vartijoiden köyhyysloukkuun ajamista, mutta he eivät ainakaan alkuvuosina kuulu kansan köyhimpään viidennekseen. Merkittävämmän osan muodostanevat nykyajan itselliset, jotka työntekijöinä, ammatinharjoittajina tai yrittäjinä hankkivat tai ovat itse hankkineet elantonsa työllistäen ehkä myös muita.
Liikehdinnässä on kyse Tuntemattoman Suomen keinosta vaikuttaa politiikkaan vaihtamalla hallituksen koostumusta. Kuinka tunkkainen kuluva vaalikausi olisikaan ollut henkisesti, jos vanha hallitus olisi jatkanut viime eduskuntavaalien jälkeen!
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Eläkkeiden rahastointiaste teennäisen alhainen
Entinen vakuutusylijohtaja, professori Tarmo Pukkila valaisi Helsingin Sanomissa 9.11.2010 seikkaperäisesti sitä, kuinka finanssikriisin syventyessä lokakuussa 2008 päädyttiin poikkeuslainsäädäntöön, jolla estettiin työeläkelaitoksia uhkaava osakkeiden pakkomyynti laitosten vakavaraisuuden säilyttämiseksi.
Herää kysymys, miksi työeläkelaitoksilla on vuosittain tarkasteltava vakavaraisuusvaatimus? Se on täysin ristiriidassa osakesijoitusten pitkän aikajänteen kanssa; eihän ole poissuljettu, että kaksi seitsemän laihan vuoden jaksoa sattuukin perätysten. Eläkevastuiden aikajänne on paljon pidempi, neljä sukupolvea.
Kuntien ja Valtion eläkerahastoilla ei ole vastaavia vakavaraisuussäännöksiä. Niitä hoidetaan käytännössä samoin kuin sijoitusrahastoista yhdistelmärahastoja. Näiden suurin ongelma on salkunhoitajariski eli riski, että salkunhoitaja epäonnistuu veikatessaan markkinoiden suunnan ja eri markkinalohkojen painotuksen ajoituksessa, mistä kaikilla yhdistelmärahastoihin sijoittaneilla on omakohtaisia kokemuksia. Mutta hajauttamalla koko eläkerahasto eri salkunhoitajien kesken tämäkin riski voidaan pitää hallinnassa.
Eläkerahastot ovat kuitenkin niin valtaisia sijoittajia, että niiden ei kannata juurikaan poiketa markkinaindeksien painotuksista; markkinoiden ala- ja ylämäet on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä sellaisinaan - myös eläkevakuutettujen taholta.
Kaiken lisäksi yksityisten työeläkelaitosten vakavaraisuuden taso on itse asiassa lumetta. Syy on se, että eläkevastuiden taso tämän päivän rahassa on lumetta, koska ne diskontataan alemmalla reaalikorolla kuin mitä eläkerahastot tuottavat reaalisesti eläkevastuiden aikajänteellä. Näin Eläketurvakeskus saa laskelmissaan eläkevastuiden rahastointiasteen, rahastojen suhteen eläkevastuisiin, paljon todellista alhaisemmaksi.
Myös yksityisiä työeläkelaitoksia pitäisi voida hoitaa samoin sijoitusperiaattein kuin kuntien ja valtion eläkerahastoja, jolloin ei olisi tarvetta pakkorealisointeihin suhdannealamäissä.
Herää kysymys, miksi työeläkelaitoksilla on vuosittain tarkasteltava vakavaraisuusvaatimus? Se on täysin ristiriidassa osakesijoitusten pitkän aikajänteen kanssa; eihän ole poissuljettu, että kaksi seitsemän laihan vuoden jaksoa sattuukin perätysten. Eläkevastuiden aikajänne on paljon pidempi, neljä sukupolvea.
Kuntien ja Valtion eläkerahastoilla ei ole vastaavia vakavaraisuussäännöksiä. Niitä hoidetaan käytännössä samoin kuin sijoitusrahastoista yhdistelmärahastoja. Näiden suurin ongelma on salkunhoitajariski eli riski, että salkunhoitaja epäonnistuu veikatessaan markkinoiden suunnan ja eri markkinalohkojen painotuksen ajoituksessa, mistä kaikilla yhdistelmärahastoihin sijoittaneilla on omakohtaisia kokemuksia. Mutta hajauttamalla koko eläkerahasto eri salkunhoitajien kesken tämäkin riski voidaan pitää hallinnassa.
Eläkerahastot ovat kuitenkin niin valtaisia sijoittajia, että niiden ei kannata juurikaan poiketa markkinaindeksien painotuksista; markkinoiden ala- ja ylämäet on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä sellaisinaan - myös eläkevakuutettujen taholta.
Kaiken lisäksi yksityisten työeläkelaitosten vakavaraisuuden taso on itse asiassa lumetta. Syy on se, että eläkevastuiden taso tämän päivän rahassa on lumetta, koska ne diskontataan alemmalla reaalikorolla kuin mitä eläkerahastot tuottavat reaalisesti eläkevastuiden aikajänteellä. Näin Eläketurvakeskus saa laskelmissaan eläkevastuiden rahastointiasteen, rahastojen suhteen eläkevastuisiin, paljon todellista alhaisemmaksi.
Myös yksityisiä työeläkelaitoksia pitäisi voida hoitaa samoin sijoitusperiaattein kuin kuntien ja valtion eläkerahastoja, jolloin ei olisi tarvetta pakkorealisointeihin suhdannealamäissä.
tiistai 9. marraskuuta 2010
Valtion velkaantuminen
Valtiokonttorin hoitama velka oli 31.10.2010 71,4 mrd euroa, jossa kasvua kuluvan vuoden aikana seitsemän (7) mrd euroa. Valtion likvidikassa oli puolestaan 10,6 mrd euroa, jossa on lisäystä yksi miljardi vuoden alusta.
Valtio on siten nettomääräisesti velkaantunut 10 kk:n aikana lisää kuusi miljardia euroa.
Valtio on siten nettomääräisesti velkaantunut 10 kk:n aikana lisää kuusi miljardia euroa.
Verotukien uutisointi: STT teki sen!
”VATT: Verotuet vievät valtiolta melkein 18 miljardia”, on Suomen Tietotoimisto STT otsikoinut uutisensa 5.11.2010. Varsinainen teksti alkaa: ”Erilaiset verohelpotukset ja muut verotuet leikkaavat valtion tuloja vuodessa lähes 18 miljardilla eurolla, laskee Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT.”
Ehkä raportin laatineen työryhmän tarkoitus oli saada toimitukset tekemään johtopäätökset, ”vievät valtiolta” ja ”leikkaavat valtion tuloja”, mutta VATT:in oma tiedote ei sisällä mainittuja kuten ei sen johdantokaan. Sen verran tutkijan suoraselkäisyyttä raportin laatijoilla on ollut että he ymmärtävät STT:n johtopäätöksen olevan absurdi.
Yritys kerätä miljardi lisää verotuloja julkiselle sektorille vähentää yksityisen sektorin tulonmuodostusta ei ainoastaan miljardilla, vaan myös verotuksen näkymättömän taakan kautta toisella miljardilla (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani ss.30-31). Siis koottavat lisäverot ovat tulonsiirtoa yksityiseltä sektorilta julkiselle, mutta tämä toinen näkymätön miljardi alentaa pysyvästi BKT:n tasoa! Olen selvittänyt verotuksen näkymätön taakan muodostumista kirjassani tarkemmin, mutta perussyy on kaikille selvä: jokainen pyrkii valitsemaan sellaisen taloudellisen toiminnan muodon, jossa verovastus on vähäisin, vaikkapa olla haluamatta ottaa ylentämiseen liittyvää vastuuta ja korkeampaa palkkaa.
Verotukien laskentaa pitäisikin arvioida aina laajemmin siinä yhteydessä kun raportti julkistetaan. Meillä ei vain ole sellaista kulttuuria, koska esimerkiksi VATT on perustettu jatkamaan kahden taloudellisen keskussuunnitteluelimen toimintaa. Se on siis ikioma GOSPLANimme ja keskussuunnittelijat ovat määritelmän mukaan aina oikeassa.
Mitä verotukityöryhmän olisi pitänyt laskea? Sen olisi pitänyt 1. mallintaa verotuksen vaikutus työntekijöiden ja yritysten käyttäytymiseen, 2. sen jälkeen laajentaa eri verojen määräytymisen perustetta kuvaamallaan tavalla, ja lopuksi 3. pitäen julkisen sektorin keräämät verot ennallaan, mutta antaen veroasteiden alentua kysynyt, paljonko bruttokansantuotos BKT olisi muuttunut veropohjien laajentamisen seurauksena.
Jos BKT olisi kasvanut, se olisi sitä moralistien kiroamaa tehokkuusvoittoa. Jos BKT olisi vähentynyt, se olisi todistanut sen, että verotuet ovatkin olleet oikeutettuja ja lisänneet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme rahoituspohjaa. Sellainen tulos olisi voitto kaikille lobbareille, jotka ovat erikoistuneet ajamaan tietyn ryhmän etuja ja saaneet aikaan kyseiset verotuet, vuodot veropohjaan. – Tällaisten laskelmien tekoon eivät vain VATT:in paukut riitä; ks. Mätäkuun markkinat s. 15.
Ehkä raportin laatineen työryhmän tarkoitus oli saada toimitukset tekemään johtopäätökset, ”vievät valtiolta” ja ”leikkaavat valtion tuloja”, mutta VATT:in oma tiedote ei sisällä mainittuja kuten ei sen johdantokaan. Sen verran tutkijan suoraselkäisyyttä raportin laatijoilla on ollut että he ymmärtävät STT:n johtopäätöksen olevan absurdi.
Yritys kerätä miljardi lisää verotuloja julkiselle sektorille vähentää yksityisen sektorin tulonmuodostusta ei ainoastaan miljardilla, vaan myös verotuksen näkymättömän taakan kautta toisella miljardilla (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani ss.30-31). Siis koottavat lisäverot ovat tulonsiirtoa yksityiseltä sektorilta julkiselle, mutta tämä toinen näkymätön miljardi alentaa pysyvästi BKT:n tasoa! Olen selvittänyt verotuksen näkymätön taakan muodostumista kirjassani tarkemmin, mutta perussyy on kaikille selvä: jokainen pyrkii valitsemaan sellaisen taloudellisen toiminnan muodon, jossa verovastus on vähäisin, vaikkapa olla haluamatta ottaa ylentämiseen liittyvää vastuuta ja korkeampaa palkkaa.
Verotukien laskentaa pitäisikin arvioida aina laajemmin siinä yhteydessä kun raportti julkistetaan. Meillä ei vain ole sellaista kulttuuria, koska esimerkiksi VATT on perustettu jatkamaan kahden taloudellisen keskussuunnitteluelimen toimintaa. Se on siis ikioma GOSPLANimme ja keskussuunnittelijat ovat määritelmän mukaan aina oikeassa.
Mitä verotukityöryhmän olisi pitänyt laskea? Sen olisi pitänyt 1. mallintaa verotuksen vaikutus työntekijöiden ja yritysten käyttäytymiseen, 2. sen jälkeen laajentaa eri verojen määräytymisen perustetta kuvaamallaan tavalla, ja lopuksi 3. pitäen julkisen sektorin keräämät verot ennallaan, mutta antaen veroasteiden alentua kysynyt, paljonko bruttokansantuotos BKT olisi muuttunut veropohjien laajentamisen seurauksena.
Jos BKT olisi kasvanut, se olisi sitä moralistien kiroamaa tehokkuusvoittoa. Jos BKT olisi vähentynyt, se olisi todistanut sen, että verotuet ovatkin olleet oikeutettuja ja lisänneet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme rahoituspohjaa. Sellainen tulos olisi voitto kaikille lobbareille, jotka ovat erikoistuneet ajamaan tietyn ryhmän etuja ja saaneet aikaan kyseiset verotuet, vuodot veropohjaan. – Tällaisten laskelmien tekoon eivät vain VATT:in paukut riitä; ks. Mätäkuun markkinat s. 15.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Liikunta, vaalituki ja Helsingin kaupunki
YLE on tänään julkaissut uutisen Urheiluopistosäätön poliisitutkinnasta.
Urheiluopistosäätiö pyörittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Urheiluhallit Oy:n omistamia liikuntasaleja ja uimahalleja, mm. Mäkelänrinteen Uintikeskusta, jota kansa kutsuukin Lipposen uimahalliksi. Yksikköjä lienee viitisentoista.
Kun Lipposen vaalipäällikkö oli Urheiluhallit Oy:n entinen toimitusjohtaja, eikö myös Helsingin kaupungin tulisi avata tutkinta siitä, onko kyseisen yhtiön varoja valutettu vaalityöhön?
Vaikka asia olisi oikeudellisesti vanhentunut, moraalisesti se ei tietenkään vanhene koskaan. Saavathan hallit rakentamisvaiheessa muutakin tuhtia julkista tukea, yleensä veikkausvaroista.
Urheiluopistosäätiö pyörittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Urheiluhallit Oy:n omistamia liikuntasaleja ja uimahalleja, mm. Mäkelänrinteen Uintikeskusta, jota kansa kutsuukin Lipposen uimahalliksi. Yksikköjä lienee viitisentoista.
Kun Lipposen vaalipäällikkö oli Urheiluhallit Oy:n entinen toimitusjohtaja, eikö myös Helsingin kaupungin tulisi avata tutkinta siitä, onko kyseisen yhtiön varoja valutettu vaalityöhön?
Vaikka asia olisi oikeudellisesti vanhentunut, moraalisesti se ei tietenkään vanhene koskaan. Saavathan hallit rakentamisvaiheessa muutakin tuhtia julkista tukea, yleensä veikkausvaroista.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti
”Eläkejärjestelmä ei ole eläkkeensaajille kohtuullinen”, kirjoitti toiminnanjohtaja Timo Kokko sosialidemokraattien Eläkkeensaajien Keskusliitosta Helsingin Sanomissa 26.10.2010: nykyinen nk. taitettu työeläkeindeksi on vuoden 1995 jälkeen ottanut eläkkeissä huomioon vain 20 prosenttia työntekijöiden reaaliansiotason noususta ja eläkejärjestöjen kyselytiedustelun mukaan pienet eläkkeet ovat muodostuneet iäkkäiden ihmisten suurimmaksi ongelmaksi. Puolueidensa pyhinä kissoina toimivat poliittiset eläkeläisjärjestöt saavat Raha-automaattiyhdistykseltä (ks. www.ray.fi) avustuksia vuonna 2010 kaikkiaan 3.5 miljoonaa euroa – yleisavustusta vaalityöhön!
Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.
Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!
Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.
Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”
On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:
Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.
Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!
Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.
Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”
On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:
Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)