Valtio lainanottajaksi! Ylittyykö turvaraja?

Valtio lainaa sukanvarteen 1.3 mrd euroa! Valtioneuvoston tiedotteen 18.11.2008 mukaan valtion vuoden 2009 talousarvioesityksen menoja lisätään 0.5 mrd eurolla ja valtion vero- ja osinkotuottojen arviota alennetaan 2 mrd eurolla siten, että valtion nettoluotonotto on 2.3 mrd euroa. Tiedotteeseen sisältyvässä taulussa valtion nettoluotonanto on -0.5 prosenttia BKT:sta eli vain yhden miljardin nettoluotonotto.

Sukanvarresta on sitten ensi vuoden lisäbudjeteissa helppo löytää rahat joidenkin suurien julkisten investointi- eli infrastruktuuriprojektien aikaistamiselle. Valtakunnan pääteistä ainakin nelostie Oulun moottoritiepätkästä etelään on kelvottomassa kunnossa, viitostie Mikkelistä Juvalle vielä surkeammassa.

Valtionvelan maksamisella pois on Suomessa suuri kannatus. Taloustieteilijän kannalta siinä ei ole mielekkyyttä, mutta sen sijaan valtionvelan BKT-osuuden pitäisi suhdannekierron kuluessa pysyä suunnilleen vakaana: laskea korkeasuhdannevuosina ja nousta matalasuhdannevuosina. Itse asiassa jos BKT:n keskimääräinen reaalinen kasvuvauhti on nopeampaa kuin valtionvelan reaalikorko, valtion ja kuntien velka alenee suhteessa BKT:hen vaikka niiden tulot vastaavat vain kulutus- ja investointimenoja ilman velan korkomenoja eli vaikka niiden ensisijainen kate (’primary balance’) on nolla. Tästä näkökulmasta eilen julkistettu budjettiesityksen muutos on selvästi turvarajan sisällä, koska valtionvelan korkomenot ovat samaa suuruusluokkaa kuin kaavailtu vuoden 2009 nettoluotonotto.

Kohta talousuutiset alkavat täyttyä arvailuista, tuleeko kansainvälisestä matalasuhdanteesta V- vai U-tyylinen. Jos V eli äkillinen, mutta väliaikainen BKT:n kasvuvauhdin pudotus toteutuu siten, että ensi vuoden loppupuolella jo koettaisiin normaalia BKT:n kasvua, valtiontalous kohentuisi Suomessakin verotuottojen ennakoitua nopeampana kasvuna.

Suomen viime vuosien nopea kasvu on kuitenkin perustunut paljolti konepajateollisuuden eli investointitavaroiden vientiin. Investoinnit käynnistyvät kuitenkin aina jälkijättöisesti BKT:n kasvuun verrattuna. Siis vaikka kansainväliset suhdanteet tekisivät V-kuopan, Suomen lähivuosien BKT:n kasvu voi hyvinkin seurata U-muotoa eli olisimme matalasuhdanteessa, siinä älykköjen ihannoimassa nollakasvussa tai alle kahden prosentin reaalikasvussa seuraavat 2-3 vuotta. Tällainen kasvuvauhti vastaisi kuitenkin valtionvelan reaalikorkoa. Valtiontaloudella olisi siten varaa mennä hieman enemmän pakkaselle kuin ensi vuodeksi ennakoidaan.

Gordon Brown piti valtiovarainministerinä ohjenuoranaan, että hän ei lainaisi suhdannekierron aikana enempää kuin julkiset investoinnit vaativat rahoitusta, mutta hän ei noudattanut sitä, vaan lainasi myös huippusuhdannevuosina. Siksi aikaisemmat liian löysät budjetit ovat synnyttäneet epäluottamuksen Britannian julkiseen talouteen ja puntaan.

Tästä voi päätellä, että kun Suomessa julkiset investoinnit ovat noin 5 mrd euroa ja valtionvelan korkomenot 2.4 mrd euroa, valtion ja kuntien enimmäislainanotto U-vuosien aikana ei saisi yhtenäkään vuonna ylittää julkisten investointien määrää, jotta Suomi pysyisi turvarajan sisällä eli jotta julkinen velka ei lähtisi räjähdysmäiseen kasvuu kuten 1990-luvun alussa; ks. unilukkarin kauhu-uni.

Kun kuntien ensi vuoden nettolainanotoksi arvioitiin ennen syys-lokakuun finanssikriisiä suunnilleen nolla, ne todennäköisesti liukuvat ensi vuonna nettolainaajaksi ehkä miljardin euron verran. Täten valtion ja kuntien yhteinen nettoluotonotto olisi 3 miljardia ensi vuonna. Sukanvarteen pantavan miljardin ohella valtiolla olisi siten lainauskapasiteettia vuonna 2010 vielä 2 lisämiljardia vuoden 2009 ennakoituun nettolainanottoon nähden. Tällainen lisälainanotto pitäisi hyväksyä, kunhan se menisi tuotannollisiin menoihin eikä tulonsiirtoihin.

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista. Sen takaa tuloverolain (TVL) 9 §, jonka mukaan rajoitetusti verovelvollinen ei ole täällä verovelvollinen Suomesta saamastaan korkotulosta. Samasta säännöksestä johtuu, että Suomi ei peri lähdeveroa rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta korosta.

Yhtiö on Suomessa rajoitetusti verovelvollinen, kun sen pääasiallinen verotusmaa on muu kuin Suomi. Samalla tavoin ulkomailla pysyvästi asuva henkilö on olla täällä rajoitetusti verovelvollinen Suomessa ansaitsemastaan tulosta.

Kun lainan korot ovat vähennyskelpoisia elinkeinoverotuksessa, lainarahalla ulkomailta rahoitetun Suomessa toimivan tytäryrityksen verotettavaa tuloa voidaan pienentää kasvattamalla sen velkaisuutta. Koska Suomi ei peri lähdeveroa tytäryrityksen ulkomaille maksamista koroista, lainoitusstrategian nettoverohyöty riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon koroista maksetaan veroa ulkomailla.

Jos ulkomainen veroaste on sama kuin Suomen yhtiöverokanta, korkojen vähennyskelpoisuuden tuottama verohyöty Suomessa vastaa koroista maksettavaa ulkomaista veroa. Kansainvälinen verojärjestelmä ei tällöin suosi Suomessa toimivien tytäryhtiöiden rahoittamista ulkomaisin lainoin. Verot vain maksettaan ulkomaille. Lähdeveron perimättömyys ulkomaille maksetuista koroista on koko kansainvälisen yhteisön ongelma, silloin kun koroista maksetaan ulkomailla Suomen yhtiöverokantaa alhaisempi vero. Tällöin tytäryhtiöiden lainoittaminen ulkomailta johtaa verotettavan tulon siirtoihin Suomesta ulkomaille.

Suomi ei voi periä lähdeveroa koroista, jotka suomalainen tytäryhtiö maksaa muualla EU-alueella verotetulle emoyhtiölleen. Samoin eivät myöskään muut EU-maat voi periä lähdeveroa koroista, jotka maksetaan suomalaisille emoyhtiöille. Emo- ja tytäryhtiön tulee vain täyttää EU-direktiivin omistusrajaehdot. Sama periaate koskee myös niitä valtioita, joiden kanssa Suomella on kaksinkertaisen verotuksen estävä verosopimus; Suomi verottaa verosopimusvaltiosta tänne maksettuja korkoja, jotka nauttivat vähennettävyyden tuottamaa veroetua verosopimusvaltiossa.

Mitään estettä ei ole kuitenkaan sille, etteikö Suomi voisi kantaa lähdeveroa muihin kuin verosopimusmaihin maksetuista koroista. Ryhmään kuuluvat verokeitaat, joissa korkotuloa ei yleensä veroteta lainkaan tai vain minimaalisella verokannalla. Monikansallisilla yhtiöillä onkin rahoitusyhtiö verokeitaissa, jota kautta ne rahoittavat ulkomaisia tytäryhtiöitään lainoin keräten korkojen vähennyskelpoisuuden avulla verohyötyjä kaikista niistä maista, jotka Suomen tavoin eivät peri lähdeveroa vähennettävyyden vastavoimaksi.

Lähdeveron perimättömyys suomalaisen konsernin maksamista koroista omistamalleen rahoitusyhtiölle verokeitaassa ei sen sijaan ole ongelma, koska rahoitusyhtiöiden tulo verotetaan Suomessa nk. väliyhteisösäädösten nojalla. Se koskee ei-tuotannollista toimintaa harjoittavia yhtiöitä maissa, joiden osakeyhtiöverokanta on alle 60 prosenttia Suomen verokannasta.

Ei ole mitään mieltä siinä, että Suomi helpottaa monikansallisten yhtiöiden verojen minimointia omalla lainsäädännöllään. Lähdeveron perimättömyys kaikille rajoitetusti verovelvollisille maksetuista koroista syntyi ikioman lamamme aikana, kun valtio halusi velkaantua ulkomaille ja rahoittaa ulkomaisella velkarahalla täällä tulonsiirtoja ja kun pankkimme olivat kriisissä tarviten ulkomaista rahoitusta.

EU-alueella on muitakin maita, jotka eivät peri lähdeveroa verokeitaisiin ja verosopimusmaiden ulkopuolelle maksetuista koroista. Yhteisesiintymisen käynnistäminen tällä rintamalla olisi todellista EU-vaikuttamista, joka otettaisiin vastaan myönteisesti kaikkialla, myös EU-alueen ulkopuolella.

Lähdeveron periminen verokeitaisiin maksetuista koroista ei tietenkään näkyisi Suomessa lähdeveron tuottona vaan kasvavina osakeyhtiöveron tuottoina, koska verotettavan tulon siirto Suomesta verokeitaisiin vähenisi.