Nuoret maksavat jo liikaa eläkkeistään

Surkeat HS-politiikan uutisanalyysit jatkuvat: ”Indeksiremontista tulisi miljardiluokan lasku nuorille” kirjoitti politiikan toimittaja Teija Sutinen (HS 17.1.2011) eläkkeiden nk. taitetun indeksin muuttamisen vaikutuksista.


Taitetun indeksin määrittely onkin kirjoituksen ainoita selkeitä kohtia: maksussa olevia eläkkeitä korotetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintaindeksin paino on 80 prosenttia ja yleisen ansiotasoindeksin paino 20 prosenttia. Tästä johtuu, että eläkkeet jäävät vähin erin jälkeen yleisestä palkkojen noususta, eikä toimittajan väittämästä: ”Koska ansiot nousevat Suomessa keskimäärin 1,75 prosenttia vuodessa ja inflaatio on ollut viime vuosina minimaalinen, eläkkeiden nousu on jäänyt palkkakehityksestä jälkeen”.

Muutoin vuodesta 1996 syyskuuhun 2010 eli käytännössä EMU-aikana (markasta tuli virallisesti ERM-jäsen 1996 lopulla) Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi on noussut keskimäärin 3,6 prosenttia vuodessa ja reaalisestikin 1,95 prosenttia (kahden desimaalin tarkkuudella); papukaijahan ei paljasta sylttytehdasta. Mutta toimittaja tekee niin - ”Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden asiantuntijat” - raportoidessaan, paljonko ensimmäisenä vuotena maksaisi eläkkeiden korotus nk. puoliväli-indeksillä, jossa ansiotason ja kuluttajahintojen nousuilla on yhtä suuri paino.

Koska summa on tavattoman pieni jopa eläkemaksujen vuosikertymään nähden, toimittaja laskee vuosisummat yhteen 2035 mennessä ja saa loppusummaksi 2,2 miljardia euroa, joka on jutun otsikon tausta. Mutta minkä vuoden rahaa se on?

Yleensähän ymmärrämme kovin huonosti jonkun kaukana tulevaisuudessa olevan rahamäärän; aivan yhtä huonosti emme ymmärrä kaukana menneisyydessä ilmaistuja rahasummia, jos olemme itse olleet silloin jo työelämässä. Parhaiten kaikki ymmärtävät tämän päivän rahanarvot. Siksi investointilaskelmat ja kustannusarviot pitää esittää päätöksentekijöille aina tämän päivän rahassa, siis nykyarvoina.

Muistuupa mieleen Helsingin kauppakorkeakoulun 1986 järjestämä iltapäivätilaisuus, jossa useiden yritysten edustajat esitelmöivät. Yksi heistä oli Wärtsilän silloinen valistusupseeri Ari Valjakka, joka esitelmässään laski sujuvasti yhteen eri vuosien rahasummia toimittaja Sutisen tavoin. Kun se toistui, huusin salista, ettekö te Wärtsilässä tunne lainkaan korkoa, johon Valjakka vastasi, että käytäntö on Wärtsilän johdon tapa tarkastella asioita. Eipä mennyt neljää vuottakaan, kun Wärtsilän Meriteollisuus kupsahti; Valjakasta tuli ensin Uuden Suomen ja jo ennen sen kupsahtamista Turun Sanomien (1990 - 2006) päätoimittaja.

Siis tulevat arvot pitäisi muuntaa tämän päivän rahaksi koron avulla eli diskontata, ja tämän päivän rahasummat pitäisi muuntaa tietyn tulevan vuoden arvoksi liittämällä korko pääomaan koronkorolla, jotta eri vuosien rahasummat olisivat vertailukelpoisia.

”Analyysinsa” lopuksi toimittaja pelottelee eläkemaksujen korotuksella, jos eläkkeiden indeksoinnissa painotettaisiin ansiotason nousua nykyistä enemmän, ja moralisoi muutoksesta nopeimmin hyötyjiä ja surkuttelee "laskusta" eniten maksavia.

Toimittaja ja hänen syltynkeittäjänsä eivät kuitenkaan hallitse varsinaista asiantilaa: nykyiset eläke-edut ovat taitetun indeksin vuoksi niin huonot, että kaikkien työssä nykyisin olevien palkoista työnantajien ja työntekijöiden yhteensä maksamat eläkevakuutusmaksut ylittävät jo kolmanneksella niiden vakuutusmatemaattisesti rehdin tason, vaikka eläkkeiden indeksoinnissa ansiotason paino nostettaisiin 80 prosenttiin eli samaan kuin eläkkeen määräävää eläkepalkkaa laskettaessa.

Minne tuo lähes neljän miljardin euron rahalähetys katoaa, siitä kai toimitusten pitäisi olla kiinnostuneita? Pelkkä eläkevakuutusjohtajien suurten ansioiden ja tulospalkkioiden moralisointi ei ole asian ydin, vaan lainsäädäntö tukee eläkejohtajien ja nomenklatuuran omanvoitonpyyntöä!

Asiasta aiemmin: Mätäkuun markkinat, s. 153.

Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti