Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliittinen talous. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2014
Politikointi ja asiantuntijat
Helsingin Sanomat julkaisi 13.11.2013 mielipideosastollaan seuraavan kommenttini; otsikko HS:n:
Asiantuntijan ei pidä ennustaa
Monialaisen yliopiston entinen rehtori Uolevi Lehtinen samaisti kirjoituksensa " Henkistä elvytystä lisää myös talouspäätöksiin" (HS Mielipide 8.11) lopussa henkisen elvytyksen monipuoliseen, usein monitieteiseen näkemykseen toimenpiteiden kohdentamisessa.
Siis lisää sekoelvytystä? Vai jotakin selkeyttä nykyiseen taloustilanteeseen, jos yksittäiset asiantuntijat käyttäytyisivät aivan päinvastoin?
Talouspolitiikasta väiteltäessä tämä merkitsisi, että asiantuntijan ei tule suinkaan ennustaa, mitkä päätökset ovat poliittisesti mahdollisia toteutettaviksi ja suositella sitten niitä; asiantuntijan tehtävä on suositella toimenpiteitä sen valossa, mitä voidaan tehdä, kun politikointi jätetään syrjään.
Vain tällä tavoin saamme julkiseen keskusteluun kaivattua henkistä ryhtiä.
Jouko Ylä-Liedenpohja
Helsinki
JK 17.1.2014: Kun yrittää saada selkoa jostain hallituksen päätökseksi sanotuksi tiedotteesta, puhumattakaan sen taustamuistioista, en ole lainkaan vakuuttunut, että ministeriön virkamiehet olisivat asiantuntijoita.
Iso-Britanniassa erotetaan poliittisesti lepävietäviksi ajatellut mietinnöt (muistaakseni white paper) sen jälkeen, mitä asiantuntijat ovat aluksi esittäneet mahdollisiksi vaihtoehdoiksi (green paper). Vasta white paper-vaiheen jälkeen laaditaan lakiehdotus (bill).
Nyt meillä sählää hallituksen taustalla etujärjestöt ensiksi ja sitten ministeriön virkamiehet pannaan vetämään hatusta laskelmat tukemaan poliittisesti sovittua. Lopputuloksena on puuro, jossa ei ole mantelia, vaan puuron ainoa tarkoitus on nykytilanteessa varjella etujärjestöjen omanvoitonpyyntiä.
Labels:
asiantuntija,
etujärjestöt,
Henkinen elvytys,
omanvoitonpyynti,
poliittinen talous,
politikointi,
talouspolitiikka
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Ammattiliiton pakkojäsenyys poistui Michiganissa: tuleeko investointeja ja työpaikkoja?
Työpaikan saamisen ehtona on Michiganissa tähän asti ollut pakko maksaa ammattiliiton jäsenmaksu, mutta eilisiltana osavaltion kongressi poisti sen; uusi laki siis laki kieltää ammattiliiton pakkojäsenyyden työllistämisen ehtona.
Michigan on USA:n teollisen nousun ja alamäen perikuva, jossa ammattiliittojen valta on ollut huolellisimmin osavaltion lainsäädännön suojeluksessa. Nyt osavaltio toivoo investointeja ja niiden luomia työpaikkoja.
"Kolmannen tien" sosialisti, Britannian silloinen pääministeri Tony Blair piti Davosin talvifoorumissa vuonna 2000 esitelmän, jossa hän neuvoi Eurooppaa vähentämään yritystoiminnan sääntelyä (red tape), joustavoittamaan työmarkkinansa ja alentamaan verotuksen yleistä tasoa, jotta Euroopan maat menestyisivät kutistuvassa maailmassa.
Blairin puhe oli suuri uutinen sekä Britannian yleisradioyhtiössä BBC:ssä että brittilehdistössä ja sitä kommentoitiin usean päivän ajan. Miten sen raportoi suomalainen media?
Ainoastaan paikallisen lehtemme toimittaja kirjoitti siitä kahdella palstalla, että pääministeri Blair neuvoi Eurooppaa siirtymään mobiilibusinekseen, mainiten kylläkin jutun lopussa, että Blair puhui myös työmarkkinoista, yritystoiminnan säätelystä ja verotuksesta. Vastaavasti englantilaiset lehtiartikkelit mainitsivat jossakin sivulauseessa sen, että Blair esitteli lupaavina tulevaisuuden liiketoiminta-alueina muun muassa mobiilibusineksen.
Mistä johtuu moinen korostusero Blairin puheen pääsisällön raportoinnissa? Brittimedian tavoin raportoituna Blairin puhe olisi järkyttänyt yleisen talousideologiamme perusteita; lehti varmaan halusi myös vahvistaa heikkoa kansallista itsetuntoamme keskittymällä Blairin sivulauseessa mainostamaan mobiilimaksamiseen ja uskotellen lukijoilleen, että olisimme mobiilibusineksen kehityksen eturintamassa.
Meilläkin yritetään lietsoa kansainvälisiä ja suomalaisia yrityksiä investoimaan Suomeen. Olisiko erilaisten pakkokeinojen esittelyn asemasta syytä kammata läpi kaikki investointeja ja työpaikkojen uusperustantaa ehkäisevät rajoitukset, ohjeet, asetukset ja pykälät?

agitprop,
ammattiliiton pakkojäsenyys,
poliittinen talous,
politiikka,
rälssitetty työ,
työllistäminen,
työmarkkinat,
uusjournalismi,
yhteiskunta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)