Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto

"Katainen väläytti leikkausten jaksottamista", kertoi kotiin jaettu Metro-lehden maksullinen painos tänä aamuna; "Leikkausten aikataulu levällään" on sen nettiversion otsikko; poliitikkojen ikioma, veronmaksajien turvaama YLE uutisoi saman: "valtion säästötarpeen kuittaamista voidaan lykätä parilla vuodella" (mitähän kuittaaminen tarkoittaa tässä yhteydessä?).

Vasemmisto näyttää lopullisesti ottaneen vallan Kataisen eurososialistisessa hallituksessa; pääministeri ei enää ole isäntä talossaan. Nythän maksamme laskua siitä, ettei Lipponen lupauksensa mukaisesti puolittanut työttömyyttä vaalikaudessa 1995-1999, koska hänkään ei ollut isäntä hallituksessaan. Työmarkkinoidemme uudistus jäi silloin tekemättä.

Jos hallitus panisi toimeen todellisen perestroikan, rakenneuudistuksen, sen ei tarvitsisi tehdä mitään makrotasoa koskevia menoleikkauksia ja veronkorotuksia, ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä.

Koska Katainen ei ole isäntä eikä Urpilainen emäntä hallituksessa, he eivät saa puhua työpaikkoja luovasta työmarkkinauudistuksesta, vaan menoleikkausten ja veronkorotustarpeen jaksottamisesta tuleville vuosille.

Tällainen puhe edustaa valtaista riskinottoa talouspolitiikassa. Se on sama asia kuin, jos insinöörien pitäisi lähettää avaruusraketti kuuhun, poliitikot sanoisivat, että ette ammukaan rakettia siten, että se menisi kuuhun pienimmällä energiavarastolla (A-vaihtoehto), vaan antaa raketin kierrellä ensin maanvetovoiman piirissä ja sitten vasta suuntautua kohti kuuta, kunhan olemme ensin katselleet yön aikana rakettia tähtitaivaalla (B-vaihtoehto) ja me poliitikot annamme luvan kuuhun suuntautumiseen. B-vaihtoehdossa vaadittava energiavarasto lähtöhetkellä on luonnollisesti moninkertainen A-vaihtoehtoon nähden, jossa maan vetovoiman voittamisen vaatima energiavarasto on minimoitu.

Analogiassa raketin kuuhun lähettämisen vaatima lähtöenergia vastaa kansantaloudelta vaadittavaa uhrausta, BKT:n menetystä A-vaihtoehdossa (= sopeutukset heti) ja B-vaihtoehdossa (= sopeutukset vasta kun on pakko). Luonnollisesti on vielä C-vaihtoehto: kun raketin kuuhun suuntautumista on lykätty, sen lähtöenergia onkin maata kierrellessä kulunut niin paljon, ettei polttoaine enää riitä kuulentoon, vaan raketin on palattava maahan, jolloin raketin koko lähtöenergia tuhlautuu.

Kansa kärsii; 650 tuhatta työnhakijaa työvoimatoimistoissa ei vielä ole riittävä vastavoima työmarkkinoiden sisäpiiriläisten etuja vartoivalle hallituksellemme.

Tehokas kysyntä elpyy työmarkkinauudistuksella

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ei sisällä uusia työpaikkoja lisääviä toimia. Vaikka marraskuun lopussa oli 540000 tosiasiallisesti työtöntä ja lisäksi 100000 työnhakijaa työvoiman ulkopuolelta, hallituksen taustajoukot unohtavat tarkoituksellisesti Keynesin tehokkaan kysynnän. 

Se on kansantalouden kysynnän ja tarjonnan yhtäläistävä, ennustettu kokonaistuotannon ja tulonmuodostuksen taso, jonka nojalla yritykset päättävät tuotannosta, työllistämisestä ja investoinneista sekä kuluttajat tulojen jakamisesta kulutukseen ja säästöihin.

Tehokasta kysyntää voidaan siis elvyttää myös kansantalouden tarjontapuolen rakenneuudistuksilla. Keynesin omassa mallissa niille ei ole sijaa, koska hän olettaa työmarkkinoille puhtaan kilpailun: nimellispalkka on sama toimialan kaikille yrityksille; alityöllisyystasapainossa työttömät ovat työmaiden porteilla valmiit ottamaan työtä vastaan, yrityksiä eivät mene konkurssiin, vaan kiinteä pääoma pysyy vakiona. Siksi julkisten menojen lisäys, jonka julkinen valta ostaa hänen mallissaan aina yksityisiltä yrityksiltä, johtaa välittömästi tehokkaan kysynnän ja työllisyyden kasvuun.

Ratkaisevin olettamus, joka erottaa Keynesin mallin klassisesta, on se, että työsopimukset tehdään koskien nimellisiä yksikköpalkkoja, vaikka muutoin kuluttajat tekevät päätöksensä reaalitulojen ja reaalihintojen perusteella. Siksi vastentahtoinen työttömyys voi olla sopusoinnussa muiden markkinoiden samanaikaisen tasapainon kanssa. 

Ja Keynesin mallin tärkein ominaisuus: työttömyys alenee lopputuotteiden hintojen noustessa ja nimellisen yksikköpalkan pysyessä ennallaan; työllisten lisääminen kasvattaa yritysten voittoja hintojen nousujakson aikana. Siksi yritysten kannattaa lisätä tuotantoaan: tehokas kysyntä kasvaa.

Tehokkaan kysynnän kasvusta johtuva työttömyyden alentuminen edellyttää vain työn reaalisen hinnan alentumista, eli tuottavuuden kasvu huomioiden reaalipalkan pitää nousta hitaammin kuin työn tuottavuuden. Keynes sanoi todellisuuden työmarkkinoista vain, että palkoista päättävien tulisi olla solidaarisia työttömiä kohtaan ja olla korottamatta palkkoja nousevien hintojen periodin aikana, jotta täystyöllisyys saavutettaisiin.

Palkkoja ja muita työvoimakustannuksia koskevat laajat yleisratkaisut ovat peittelymekanismi, joiden tarkoitus on suitsia vahvojen ammattiliittojen neuvotteluvoimaa ja keskinäistä palkkakilpailua. Rakenneuudistuksessa pitäisi keskittyä vähentämään ja lopulta poistamaan

1.työmarkkinalainsäädännön elementtejä, jotka vahvistavat sisäpiiriläisten neuvotteluvoimaa

2. riskejä, jotka liittyvät työntekijän palkkaamiseen

3. työn teettämiseen liittyviä rajoituksia; joustothan koskevat vain työmarkkinoilla pistäytyjiä määräaikaisten työsuhteiden ja työllistämistukien muodossa; joillekin ainoa jousto on sukkuloida välillä yrittäjänä.

Tällainen rakenneuudistus:

•      Kohottaisi välittömästi työn rajatuottavuutta

•      Lisäisi työvoiman kysyntää eli työpaikkojen tarjontaa

•      Kasvattaisi toteutuvaa tuotantoa eli Keynesin tehokasta kysyntää!

•      työtunnin kustannus nousisi hitaammin kuin lopputuotteiden hinnat tehtaiden porteilla, kunnes työttömyys olisi alentunut 2-3 %:in, luonnolliselle tasolle.

•      Ei maksaisi valtiontaloudelle mitään, vaan päinvastoin budjettialijäämä alkaisi nopeasti supistua; seitsemän vuoden jälkeen olisi tukeva budjettiylijäämä.

Työmarkkinauudistuksen keinot ovat yleisesti tunnettuja; niistä on itse asiassa keskusteltu 1970-luvun puolivälin jälkeisestä lamasta lähtien:

•      tuki- ja poliittisen lakkoilun kielto

•      lakon aloitus vain jäsenäänestyksen määräenemmistöllä nostaisi lakkoilukynnystä

•      Yhteistoiminta- eli irtisanomislaista luopuminen

•      Irtisanomisissuojassa paluu palkanmaksuväliin

•      Työehtosopimusten yleissitovuuden asemasta sallitaan vain paikalliset sopimukset

•      Ay- ja työnantajaliittojen jäsenmaksut vähennyskelvottomiksi

•      Ammattiosastot eivät saa muodostaa liittoja eli palkkamonopoleja

•      Ansiosidonnaisen päivärahan rahoitus yksinomaan työnantajille ja työntekijöille, jotta huonon maailmantilan sattumiselle (irtisanomistarpeelle) asetettaisiin oikea paino palkanasetannassa; eli yleisestä työttömyysvakuutusmaksuista saa rahoittaa vain työmarkkinatuen.

Henkinen elvytys on ollut myös puheena. Pikaisesti pitäisikin luopua:

julkisuuden suosimasta ideologiasta että työntekijöillä on oikeus yhtiön viimeiseen riviin siihen asti, kunnes työnantajan oma pääoma on lypsetty kuiviin ja 

talouspolitiikkaa hallitsevasta yksipuoluejärjestelmästä, jota ei voi muka muuttaa; Kataisen-Urpilaisen hallitus on työmarkkinoiden sisäpiiriläisten hallitus, jonka rakenneuudistukselle on käymässä samoin kuin Gorbatšovin rakenneuudistukselle, perestroikalle.

JK: Pidin tämän lyhennettynä kommenttipuheenvuorona Tampereen yliopistossa 14.1.2014. Olin myös tarjonnut sitä marras- ja joulukuussa 2013 kahdesti julkaistavaksi.