Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raimo Sailas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raimo Sailas. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ääretön miinus äärellinen on ääretön

Ministeri Raimo Sailas (HS Kolumni 20.9.2016) ”Laiminlyönnit synnyttivät 1990-luvun laman” kertaa 1980-luvun loppupuolen virkamiestaruja, mutta ei osoita vieläkään ymmärtävän sitä, miksi rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeinen rahapolitiikka ajoi Suomen kansantalouden karille.

Sailas vain toteaa: ”rahoitusmarkkinoiden vapauttamista seurasi luotonannon räjähdysmainen kasvu 1980-luvun lopulla. Löysä raha johti kiinteistöjen, asuntojen ja arvopaperien hintojen jyrkkään nousuun ja palkkojen liukumiseen.”

Miksi näin kävi, sitä Sailas ei analysoi.

Ulkomaisen luotonoton vapauttamisen jälkeen pankkien luotonanto ja talletukset kasvoivat nopeutuen. Suomen Pankki yritti imuroida löysää rahaa markkinoilta vaatimalla pankeilta kassavarantotalletuksia.

Mutta koska Suomen Pankki oli – ja on edelleen - poliitikkojen pankki eli koska se pelkäsi kiristävän rahapolitiikan jarruttavan kasvua ja työllisyyttä, se maksoi pankeilta vaadituille kassavarantotalletuksille markkinakorkoa eli samaa korkoa, jolla pankit toivat rahaa ulkomailta. Tämän vuoksi kassavarantovelvoite ei rokottanut ulkomaisen rahan maahantuonnin kannattavuutta vaan johti kiinteistöjen ja osakkeiden hinnat räjähtävälle uralle.

Rahapolitiikan keskiössä on siten niin kutsuttu rahamäärän kasvukerroin tai luotonlaajennuskerroin: mitä enemmän pankeilla on vapaita reservejä keskuspankissa, sitä enemmän ne voivat kasvattaa talletuksia ja laajentaa luotonantoa. Pankkien pakolliset talletukset keskuspankissa edustavat vuotoa, joka hidastaa talletusten ja luotonannon kasvua.

Mutta jos keskuspankki maksaa talletuskannan lisäyksen perusteella määräytyville vaadituille kassareserveille samaa markkinakorkoa, jolla pankit ovat alunalkaen tuoneet ulkomaista rahaa ja lisänneet luotonantoa, keskuspankin yritys imuroida rahaa markkinoilta ei hidastakaan talletus- ja luottokannan kasvua; pankkien on kannattavaa jatkaa ulkomaisen rahan tuontia eli rahamäärän marginaalinen kasvukerroin on itse asiassa ääretön.

Oppikirjoissa luonnollisesti havainnollistetaan luotonlaajennuskerrointa olettaen, että pankkien pakollisille kassavarantotalletuksille ei makseta mitään korkoa, jolloin oppikirjojen yksinkertainen money multiplier on äärellinen luku.

Äärettömän ja äärellisen erotus on ääretön

On selvä, että tällaisella keinovalikoimalla Suomen Pankki oli voimaton.

Tietysti muutkin seikat vaikuttivat 1980-luvun rahapolitiikan tehottomuuteen, tärkeimpänä kiinteä valuuttakurssi: vapaiden pääomaliikkeiden vallitessa kiinteän vaihtokurssin puolustaminen johtaa rahapolitiikan tehottomuuteen Mundell -mallin mukaan. Tämän opimme Dernburg-McDougall Macroeconomics –kirjan 2. painoksesta jo syyskuussa 1968.

Mutta hoitaa löysän rahan imurointia äärettömän luotonlaajennuskertoimen avulla on luonnollisesti toivotonta suhteessa äärelliseen kertoimeen.


1980-luvun lopun dogmatismista on vaikea päästä eroon – ja kaikki eivät haluakaan luopua siitä. Siksi Sailaksen välittämillä virkamiestaruilla on kysyntää

perjantai 27. marraskuuta 2015

Jälkisosialistisen aatemaailmattomuuden hämminki

”Uusliberalistisen ideologian narratiivissa”, aloitti kertomakirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Laura Lindstedt erään lauseen nykyhallitusta suomivassa vastaanottopuheessaan eilen web-sivustojen ja aamun lehtien mukaan.

Aloin miettiä, mitenkä sen ymmärtäisi selkosuomalainen kaivinkoneyrittäjä Juvan Teboilin kahviossa, jos sellainen kohtaamispaikka olisi vielä olemassa.

Poikkeaisiko vastakkainen lainatusta:

Uusliberalistisen - käsitteenä sekään ei ole minulle koskaan valjennut, muuta kuin että se on eräänlainen sosialidemokraattinen kirosana - lähin vastakohta lienee jälkisosialistinen; vai tarkoittavatko ne samaa?; liberalistinen merkitsee toisaalta suvaitsevaista vastakohtana pakottamiselle, joka on hyvinvointivaltion, sosialidemokraattien sosialismin ydin.

Ideologia on aatemaailma.

Narratiivi on säntillinen tapahtumakertomus (orderly account of events) Oxford-sanakirjani mukaan.

Päädyin siten otsikon ilmaisuun, joka kuvannee paremmin maamme nykytilaa ylipäätänsä, vaikka meillä olisi valtakunnanviisas Raimo Sailaksen virkamieshallitus.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kestävyysvaje ei ole vaje!


Kestävyysvaje on laskennallinen lisävelka nykyisen julkisen velan varannon päälle eikä suinkaan virtasuure eli vuodesta toiseen hamaan tulevaisuuteen toistuva julkisen sektorin nettovelkaantuminen.

Jos kestävyysvaje olisi todella vaje, Suomen valtionlainat olisivat ajat sitten pudotettu Kreikkaakin huonompaan luokitusluokkaan, koska valtionvelka olisi räjähtävällä kasvu-uralla. Eikö niin?

Valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies, valtakunnanviisas Raimo Sailas kirjoitti Helsingin Sanomissa 25.2.2014 eri arvioiden kestävyysvajeen suuruudesta vaihtelevan Suomen Pankin 4,5 prosentista BKT:sta OECD:n peräti 7:än prosenttiin BKT:sta eli 9 miljardista eurosta 14 miljardiin.

Tällaiset vajeprosentit BKT:sta ovat kaksin- ja kolminkertaiset Suomen saavutettavissa oleviin BKT:n pitkän aikavälin kasvuvauhteihin nähden. Jos siis vaje/BKT –suhteessa vaje on aina kaksin- tai kolminkertainen osoittajan BKT:n kasvuun nähden, julkinen velkamme olisi räjähtävällä uralla.

Kataisen ja Urpilaisen eurososialistinen hallitus on tähän mennessä velkaantunut hieman yli seitsemän miljardin euron vuosivauhtia; kokonaiskysyntää elvyttämällä helppoheikkikeynesiläisyyden parhaiden perinteiden mukaisesti se on tehnyt kaikkensa hidastakseen markkinavoimien sopeuttavaa vaikutusta, maamme tarvitsemaa sisäistä devalvaatiota.

Ilman hallituksemme rahanjuoksutusta ministereiden hyvinä pitämiin tarkoituksiin Keynesin tehokas kysyntä ja työllisyys olisivat koko ajan olleet hallituksen aikaansaamaa korkeammat – ja valtion velkaantuminen hitaampaa.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Talous mätänee ...


“Kala mätänee päästä”, sanoo englantilainen; Raimo Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa tänään 25.2.14: ”Hallituksen marraskuussa hyväksymä rakennepoliittinen ohjelma on vain lista asioista, joista pitäisi päättää”.
Sen verran lueskelin sanomalehti- ja nettiuutisia kyseisestä ohjelmasta, että en usko sen sisältävän laisinkaan sellaisia rakenneuudistuksia, jotka uudistaisivat talouttamme siten, että työnvälitystoimistoissa olevalle 640000 työnhakijalle perustettaisiin työpaikat yksityisten tai julkisten työnantajien toimesta seuraavan seitsemän vuoden kuluessa.
Ainut työllisyyden kohentamista koskeva lausuma Sailaksen kolumnissa on: ”arvonlisäverokantoja yhtenäistämällä ja veropohjia laajentamalla nopeutettaisiin kasvua ja parannettaisiin työllisyyttä”, mutta tästäkään ajatuskulusta Sailas ei esitä mitään perusteluja.
Jos hän osaisi sen tehdä, hän kykenisi näkemään lukuisia muita lainsäädännöllisiä edistysaskeleita, jotka johtaisivat välittömästi Keynesin tehokkaan kysynnän kasvuun ja työttömyyden alentumiseen ja jotka parantaisivat samalla voimakkaasti valtiontaloutta. - Eikä Sailaksen tarvitsisi arvailla sitä, mille aloille työpaikat syntyisivät; vanhat nokiat, siurot, vaskuut ja pourut työllistäisivät näkymättömästi uusien näkyvien, mutta tällä hetkellä vielä nimettömien ohella.
Mutta Sailas tietää: "Nyt pitäisi keskittyä menojen karsintaan".
Kovin paksu on Kataisen eurososialistisen hallituksen ja sen neuvonantajien silmillä oleva ideologinen huntu.