Kanada - uusi öljymaa

Johtaja Jaakko Kiander, jonka SAK:n silloinen puheenjohtaja Ihalainen (sd.) järjesti aikoinaan Ilmariseen, ennusti YLEn uutisissa, että Kiinan ja Intian talouskasvu "tulee ennen pitkää johtamaan öljyn käytön ja kysynnän kasvuun, joka taas tulee nostamaan hintaa. Luulen että tässä (sic!) pitkällä aikavälillä öljy pysyy ihan arvokkaana tuotteena, laskeskelee Ilmarisen Kiander".

Maailmalla lehdet ja nettisivustot kirjoittavat kuitenkin Pohjois-Amerikan öljy- ja kaasuomavaraisuudesta ja uuden öljyvaltion Kanadan halusta laivata öljyään Eurooppaan.

Nykyistä Lähi-Idän kriisiähän on jatkunut pitkään, mutta öljyn hinta ei sen vuoksi ole suinkaan hypähtänyt ylös.  Syy on Kanadan öljyhiekassa, jota on löytynyt alueilta, joita pidettiin aikaisemmin joutomaana. Tosin YLEn uutisten haastatteleman vastuullisen sijoittamisen asiantuntijan James Leatonin mukaan "Kanadan öljyhiekka ei ole kilpailukykyisen hintaista"; eihän öljyhiekka ole uusi asia, vaan siitä alettiin puhua vakavasti jo vuosikymmen sitten ja toden teolla noin kuusi vuotta sitten.

USA ja Kanada hallitsevat tämän teknologian. Öljyhiekkaa on muuallakin maailmassa, muun muassa Venäjällä, joka taas ei USA:n ja Kanadan teknologian vientirajoitusten vuoksi pääse käsiksi kyseiseen huipputeknologiaan.

Jos Kiander on oikeassa, Venäjä tulee elämään öljystään, mutta jos öljyhiekasta tehtyä öljyä on yllin kyllin, Venäjän talous ja rupla tulevat sukeltamaan vielä nykyistäkin syvemmälle. - Pyhä Venäjä!

Komissaariehdokas Katainen – hämärä, huomaamaton, vaikeaselkoinen

The Telegraph –lehdessä Allister Heath kommentoi Jean-Claude Junckerin ajattelemaa uutta eurooppalaista rahoitusalan päällekatsojaa, jonka johtoon hän on listannut kolme ”obscure” poliitikkoa: entisen pääministerimme Kataisen, Hollannin valtiovarainministerin ja vasemmistolaisen virkakoneiston edustajan Jeroen Dijsselbloemin ja Latvian entisen pääministerin Valdis Dombrovskisin. Kenelläkään heistä ei ole kokemusta rahoitustoimialalla toimivien yritysten johdosta; amatöörejä kaikki tyynni Allister Heathin mukaan.

Heath korostaa, että EU:ssa kisaa kaksi vaihtoehtoista ideologiaa: 1. sosialistinen, korporatiivinen ja sisäänpäin katsova säie, joka pyrkii varjelemaan Manner-Euroopan hyvinvointivaltioita globalisaatiolta; ja 2. klassinen vapaamielinen, kilpailua korostava tendenssi, joka pyrkii edistämään maanosan taloudellista tehokkuutta yhteismarkkinoiden avulla. Heath näkee Junckerin kaavailut uhkaksi Britannian taloudelle ja erityisesti Lontoon rahoituspalveluliiketoiminnalle.

Valitettavasti Jyrkimme joutui johtamaan eurososialistista hallitustamme päästäkseen ylipäätänsä pääministeriksi. Kataisella ei koskaan pääministerinä ollut syvällistä sanomaa. Hän puhui pinnallisesti muun muassa verotuksen kannustavuuden vaatimuksesta niissä tilaisuuksissa, joissa kuulin häntä: Kataisen aikana keskiluokan valtion tuloveroa alennettiin, mutta samaan aikaan korotettiin kulutusveroja.

Mihin tällainen verolinja kannusti, kun samaan aikaan korotettiin myös pääomatuloveroa? Jos Katainen osaisi analysoida tämän selkeästi, lyhyesti ja ymmärrettävästi, hän läpäisisi testini rahoitusalan direktoraatin komissaariksi.

Loogista päättelyä vaaditaan kummassakin, vaan kuinka onkaan Jyrkin laita: ettei hän vain ole kyvyiltään kepeä moralisoija, joita Internet ja lehdistömme on täynnä.

Kokoomuksen kehityskeskustelut

”Kuulkaas, meidän tehtävä täällä eduskunnassa on järjestää työttömiksi joutuville töitä tai muutoin taata heille sama elintaso kuin työssä ollessaan”, keskeytti Kimmo Sasi kokoomuksen kansanedustajille tamperelaisen edustajan Kari Kantalaisen kutsusta pitämäni alustuksen työttömyyttä pysyvästi alentavista keinoista keväällä 1997; Sasi saapui ja poistui kesken esitykseni. Paikalla oli myös kokoomuksen eduskuntaryhmän silloinen ja nykyinen puheenjohtaja; Arto Satonen eduskuntaryhmän silloisessa avustajan roolissa piti keinojani uusliberalismina.

Kollegani professori Ted Bergstrom, University of California – Santa Barbara, kysyi noin 12 vuotta sitten minulta eräässä konferenssissa, että mikä teitä suomalaisia vaivaa, kun olette useiden mittareiden perusteella taloudellisesti alisuoriutuva kansakunta muihin pohjoismaihin verrattuna, vaikka toisinaan pärjäätte tilapäisesti erinomaisesti. Kerroin hänelle yllä olevan ensikohtaamiseni Kimmo Sasin kanssa ja kerroin myös, että kyseessä on Suomen oikeistolaisin ja periaatteessa markkinahenkisin hallituspuolue.

- Kas vaan. Nyt ymmärrän, totesi professori Bergstrom. 

YLEn mukaan pääministeri, puheenjohtaja Stubb on käynnistänyt kokoomuslaisille kehityskeskustelut; tarvetta todella olisi työllisyys- ja työttömyysrintamalla. Työväen presidenttikin voisi herätellä koko poliitikko-, lobbari- ja toimittajakaartia.

Miten lisää työpaikkoja ja nopeasti?

Alentamalla työeläkevakuutusmaksu heti vakuutusmatemaattisesti oikealle tasolle! Siis tasolle, jolla tällä hetkellä työelämään tulevan nuoren kannalta työuran aikana maksettavien (sekä työnantajan että työntekijän) eläkevakuutusmaksujen nykyarvo vastaa hänen eläkkeellä oloajan eläke-etuuksien nykyarvoa. Molemmat nykyarvot ovat siis tämän päivän rahassa ja ovat diskontatut eläkesäästöjen vaihtoehtoistuotolla kansainvälisesti hyvin hajautetussa sijoitussalkussa.

Tällaista eläkejärjestelmää kutsutaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair). Rahoitusteoriassa vastaava käsite on nollanettonykyarvoinen liiketoimi, sijoitus tai investointi.

Äkkirysäyksellä tehtävä työeläkevakuutusmaksun alentaminen on ainoa työllisyyttä nopeasti kasvattava keino, joka hallitukselta on unohtunut Pandoran lippaaseen: Toivo.

Riemuylioppilaan puhe

Lukuvuoden päättäjäiset, Virtain lukio, 31.5.2014:

Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisat juhlavieraat!

Ylioppilaskeväänä 50 vuotta sitten olin eräässä mielessä urani huipulla: en ole koskaan tuntenut tietäväni niin paljoa niin monesta asiasta kuin silloin.

Väitellessäni tohtoriksi 12 vuotta myöhemmin tilanne oli aivan päinvastainen: tunsin tietäväni tavattoman vähän tavattoman harvoista asioista.

Vähin erin kouliintui kyky erottaa, mitä tietää ja mitä ei tiedä.

Teillä uusilla isänmaan toivoilla on elämä edessä. Lähivuodet tulevat olemaan elämänne parhaimmat vuodet. Osalle teistä koulutusalan valinta on jo selviö, mutta epävarmuus lienee yleisin olotila.

Osa teistä on jo saanut neuvoja, joihin tulette myöhemmin pettymään; erityisen petollinen paikka on kokemukseni mukaan opiskelijakahvilat, joiden pöydissä hurjimmatkin huhut muuttuvat täysin varmoiksi totuuksiksi.

Käsityskannoistaan varman kaveripiirin asemasta luottaisin enemmän omaan tiedon hankintaan eri urapoluista ja niitä tukevista opinnoista kuin vanhemmilta opiskelijoilta saatuihin neuvoihin; kannattaa kokeilla itse, vaikka kavereita kuuntelisikin.

Kun lähdin Kauppakorkeakouluun - nykyisin Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu - tavoitteeni oli vain valmistua ekonomiksi, joka oli siihen aikaan kolmivuotinen tutkinto, ja päästä työelämään mahdollisimman pienin opintoveloin.

Opiskelijaraflassa ajatustenvaihto herätti kuitenkin toiveen päästä ulkomaille pidemmäksi ajaksi. Pääsinkin kesäharjoittelijaksi Irlantiin ja ekonomin tutkinnon jälkeen vaihto-opiskelijaksi USA:han.

Jo Irlannin kesä oli todellista kansainvälistymiskylpyä; harjoittelijoita oli parista kymmenestä eri maasta ja minut pantiin asumaan neljän ranskalaisen kanssa kun muut eivät voineet sietää heitä; USA:ssa asuin asuntolassa, jossa oli yli 90 eri kansallisuutta.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen olin kolme vuotta harjoittelijana puunjalostusteollisuudessa ja metallituoteteollisuudessa. Amerikan vuosi oli kuitenkin antanut sellaisen perustan, että halusin jatkaa opintojani tohtoriksi, mihin sain lopulta onnekkaasti tutkijan paikan.

Nyt ulkomailla opiskelu ja kansainväliset työurat ovat täysin tavanomaisia; aikanamme 1956 – 1964 Virtain yhteiskoulussa ainoa kosketus kansainvälisyyteen lienee ollut koulussamme vieraillut entinen lähetyssaarnaaja.

Koulumme tarjosi valmiudet päästä opiskelemaan ja myös suorittaa tutkinnot tahoillamme. Silloisillakin resursseilla olisimme voineet saada paljon muhkeammat eväät tulevaisuudelle, jos kouluopetuksen tavoite ei olisi ollut minimoida reputtaneiden määriä. – Organisaatioilla on valtaisa kyky parantaa juuri niitä toimintoja, joita mitataan.

Kouluaineista matematiikka osoittautui ylivoimaisesti hyödyllisimmäksi tiedeurani kannalta, paljon hyödyllisemmäksi kuin kaikki kieliopintoni yhteensä; olin ilmoittanut kirjoittavani pakollisena pitkän matematiikan, mutta opettajamme tuli oitis suostuttelemaan, että peruisin valintani: ”Tiedätkö, että tuhoat urasi”.

Nykyisin lukion päättäneillä on jopa parempi kielitaito kuin minulla oli opiskeltuani kolme vuotta englantia Kauppakorkeakoulussa.

Ruotsin opettajamme Trygve Nordström, legendaarinen Pamba, oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta hän puhui meille pääasiassa suomeksi. Opimme häneltä kuitenkin enemmän elämän viisauksia kuin muilta opettajilta yhteensä. Yksikään ei reputtanut ruotsinkielessä hänen aikanaan.

Hänellä oli rautaiset opetusmetodit ”emme opi täällä elämää vaan koulua varten” –hengessä. Jokainen joutui hänen kannustavien testiensä kohteiksi, myös minä: sanopa rhododendron. Toistin sen, mutta ”Ei sinne päinkään”, sanoi Pamba, jatkaen: lausupa nimeni. Äänsin, johon Pamba: ”E ei, etkä ikinä opikaan”.

Tavoitteet kannattaa elämässäkin valita niin läheltä ja asettaa siten, että ne ovat saavutettavissa. Jos teillä on jokin unelma kuten kirjan kirjoittaminen tai Himalajalle nousu, uskaltakaa yrittää toteuttaa se jossain elämänne vaiheessa.

”Good luck”, ylioppilaat! Kaunista kesää kaikille!
(Kuva: Foto-Riitta, Virrat)

Millä tulotasolla lapsilisät pitäisi poistaa?

En ehtinyt katsomaan Björn Wahlroosin haastattelua MTV3:lla kuin aivan lopun, jossa toimittaja kysyi suunnilleen seuraavaa: miksi hän hyvätuloinen keskiluokkainen saa lapsilisiä.

Millähän tulotasolla toimittaja haluaisi poistaa lapsilisät, kun hän oli niin varma, ettei hän niitä tarvitse kysymättä muilta samalla tai korkeammilla tulotasoilla olevilta.

Minkä tahansa sosiaalietuuden imeminen takaisin valtion tai kunnan kukkaroon etuuden saajan tulojen kasvaessa nostaa hänen tosiasiallista rajaveroastettaan pahentaen köyhyysloukkua.

Lisäksi jos on kaksi toimittajaa, joilla on samat tulot, mutta vain toimittajalla A on lapsia, kuinka toimittajat haluaisivat heitä kohdeltavan sosiaalietujen ja verotuksen keinoin. Haluaisiko toimittaja B, että toimittajan A lapsilisät viedään pois, koska hänkään ei saa lapsilisää? Jos lapsilisäjärjestelmää ei olisi laisinkaan, haluaisiko toimittaja A, että hänen tuloveronsa ovat samat kuin toimittajan B?

Kyse on horisontaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteesta verotuksessa ja sosiaalietujen myöntämisessä: tuloiltaan samalla tasolla olevia pitää kohdella verotuksessa samoin, jos heidän kaikki taustatekijänsä ovat identtiset; jos niissä on erilaisuutta huollettavuusvelvollisuuden osalta, heitä on kohdeltava erilaisuuden mukaisesti. Eli katsottaessa samalla tulotasolla olevia, verotuksen ja sosiaalietujen yhteismäärän on kevennyttävä elatusvelvollisuuden kasvaessa.

Samankaltaisia kohdellaan samoin, erilaisia erilaisuuden mukaisesti, siinä horisontaalisen oikeudenmukaisuuden ydin.

Kestävyysvaje ei ole vaje!

Kestävyysvaje on laskennallinen lisävelka nykyisen julkisen velan varannon päälle eikä suinkaan virtasuure eli vuodesta toiseen hamaan tulevaisuuteen toistuva julkisen sektorin nettovelkaantuminen.

Jos kestävyysvaje olisi todella vaje, Suomen valtionlainat olisivat ajat sitten pudotettu Kreikkaakin huonompaan luokitusluokkaan, koska valtionvelka olisi räjähtävällä kasvu-uralla. Eikö niin?

Valtiovarainministeriön entinen korkein virkamies, valtakunnanviisas Raimo Sailas kirjoitti Helsingin Sanomissa 25.2.2014 eri arvioiden kestävyysvajeen suuruudesta vaihtelevan Suomen Pankin 4,5 prosentista BKT:sta OECD:n peräti 7:än prosenttiin BKT:sta eli 9 miljardista eurosta 14 miljardiin.

Tällaiset vajeprosentit BKT:sta ovat kaksin- ja kolminkertaiset Suomen saavutettavissa oleviin BKT:n pitkän aikavälin kasvuvauhteihin nähden. Jos siis vaje/BKT –suhteessa vaje on aina kaksin- tai kolminkertainen osoittajan BKT:n kasvuun nähden, julkinen velkamme olisi räjähtävällä uralla.

Kataisen ja Urpilaisen eurososialistinen hallitus on tähän mennessä velkaantunut hieman yli seitsemän miljardin euron vuosivauhtia; kokonaiskysyntää elvyttämällä helppoheikkikeynesiläisyyden parhaiden perinteiden mukaisesti se on tehnyt kaikkensa hidastakseen markkinavoimien sopeuttavaa vaikutusta, maamme tarvitsemaa sisäistä devalvaatiota.

Ilman hallituksemme rahanjuoksutusta ministereiden hyvinä pitämiin tarkoituksiin Keynesin tehokas kysyntä ja työllisyys olisivat koko ajan olleet hallituksen aikaansaamaa korkeammat – ja valtion velkaantuminen hitaampaa.

Talous mätänee ...

“Kala mätänee päästä”, sanoo englantilainen; Raimo Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa tänään 25.2.14: ”Hallituksen marraskuussa hyväksymä rakennepoliittinen ohjelma on vain lista asioista, joista pitäisi päättää”.

Sen verran lueskelin sanomalehti- ja nettiuutisia kyseisestä ohjelmasta, että en usko sen sisältävän laisinkaan sellaisia rakenneuudistuksia, jotka uudistaisivat talouttamme siten, että työnvälitystoimistoissa olevalle 640000 työnhakijalle perustettaisiin työpaikat yksityisten tai julkisten työnantajien toimesta seuraavan seitsemän vuoden kuluessa.

Ainut työllisyyden kohentamista koskeva lausuma Sailaksen kolumnissa on: ”arvonlisäverokantoja yhtenäistämällä ja veropohjia laajentamalla nopeutettaisiin kasvua ja parannettaisiin työllisyyttä”, mutta tästäkään ajatuskulusta Sailas ei esitä mitään perusteluja.

Jos hän osaisi sen tehdä, hän kykenisi näkemään lukuisia muita lainsäädännöllisiä edistysaskeleita, jotka johtaisivat välittömästi Keynesin tehokkaan kysynnän kasvuun ja työttömyyden alentumiseen ja jotka parantaisivat samalla voimakkaasti valtiontaloutta. - Eikä Sailaksen tarvitsisi arvailla sitä, mille aloille työpaikat syntyisivät; vanhat nokiat, siurot, vaskuut ja pourut työllistäisivät näkymättömästi uusien näkyvien, mutta tällä hetkellä vielä nimettömien ohella.

Mutta Sailas tietää: "Nyt pitäisi keskittyä menojen karsintaan".

Kovin paksu on Kataisen eurososialistisen hallituksen ja sen neuvonantajien silmillä oleva ideologinen huntu.

Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu

Byrokraattiset menettelytavat rinnastetaan usein demokratiaan erityisesti valtiovetoista hyvinvointia kannattavien taholta. Keskitetyssä järjestelmässä valta piiloutuu byrokratian rattaisiin; kukaan ei ole selvillä lopullisesta päätöksentekijästä; kukaan ei ota vastuuta suunnitelmista eikä toimeenpannuista teoista.

Esimerkiksi puistoalueelle asuinrakennuksia luonnosteleva kaava-arkkitehti tulee "kuulemaan" lähiasukkaiden näkemyksiä, mutta arkkitehti ei ole itse päättänyt aloittaa puistoalueen valtaamista asuntotuotannolle eikä hänen esimiehensä yleensä ole paikalla tunnustamassa että hän olisi määrännyt puistoalueen kaavoittamisen; joku elin on jossakin vahvistanut seudun yleiset kehittämisperiaatteet, jonka jälkeen niitä on vain "tarkennettu" eri valmisteluportaissa.

Byrokratian näkymättömät kädet pyörittävät itse itseään niin kauan kuin rahoitus tulee ulkopuolta. Byrokratian rahoitus perustuu ulkopuolisilta pakolla kerättäviin veroihin, tai asiakasmaksuihin jos monopoli on osa byrokratiaa. Siksi byrokratia ja sen monopolit eivät kohtaa luonnollista testiään: kuinka menestyä kilpailussa vaihtoehtoisten organisointimuotojen kanssa.

Byrokratia pyrkii päinvastoin vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että byrokratian etuoikeudet, privilegiot, vain vahvistuisivat ja että potentiaalinen kilpailukaan ei haittaisi byrokratiaa; byrokratiaa pyörittävät valmistelevat itse byrokratiaa säätelevät lait ja asetukset, jotka heidän edusmiehensä ja -naisensa kumileimaavat.

Byrokratia romahtaa, jos rahoitus kuivuu byrokratian muodostuessa liian suureksi taakaksi ulkopuolisille, jotka päättävätkin "äänestää väärin". Saksan "demokraattinen" tasavalta luhistui, kun Trabantit lähtivät liikkeelle korkeamman hyvinvoinnin perään. Neuvostoliiton talous romahti siksi, että byrokratiaa pyörittävän eliitin yksityinen etu muodostui talouden vaihtoehtoisissa organisointimuodoissa huomattavasti korkeammaksi kuin heidän nauttimansa privilegiot vanhassa yksipuoluejärjestelmässä.

Byrokraattista yhteisöllisyyttä ajavat haluavat rajoittaa kilpailua ja byrokratiaa rahoittavien valinnanvapautta; siksi markkinatalous, jossa on toimiva kilpailu, on erityisen kielteinen neljäs tie "hyvää" ajavien sisäpiiriläisten taholta.

Kilpailutalouden hyvyys torjutaan kääntämällä asiat päälaelleen: valinnanvapaus eriarvoistaa tai kilpailu heikentää palvelun laatua aivan kuin laadulla ei voisi kilpailla mahdollistamalla laajemman valinnanvapauden.

Kataisen eurososialistinen hallitus on rakenneuudistuksessa, perestroikassa, valinnut hallinnon keskittämisen toivossa, että mahdollisimman moni sen äänestäjistä hyötyisi byrokratian lisäkerrostumien muodossa.

Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto

"Katainen väläytti leikkausten jaksottamista", kertoi kotiin jaettu Metro-lehden maksullinen painos tänä aamuna; "Leikkausten aikataulu levällään" on sen nettiversion otsikko; poliitikkojen ikioma, veronmaksajien turvaama YLE uutisoi saman: "valtion säästötarpeen kuittaamista voidaan lykätä parilla vuodella" (mitähän kuittaaminen tarkoittaa tässä yhteydessä?).

Vasemmisto näyttää lopullisesti ottaneen vallan Kataisen eurososialistisessa hallituksessa; pääministeri ei enää ole isäntä talossaan. Nythän maksamme laskua siitä, ettei Lipponen lupauksensa mukaisesti puolittanut työttömyyttä vaalikaudessa 1995-1999, koska hänkään ei ollut isäntä hallituksessaan. Työmarkkinoidemme uudistus jäi silloin tekemättä.

Jos hallitus panisi toimeen todellisen perestroikan, rakenneuudistuksen, sen ei tarvitsisi tehdä mitään makrotasoa koskevia menoleikkauksia ja veronkorotuksia, ainoastaan julkisen sektorin sisäisiä.

Koska Katainen ei ole isäntä eikä Urpilainen emäntä hallituksessa, he eivät saa puhua työpaikkoja luovasta työmarkkinauudistuksesta, vaan menoleikkausten ja veronkorotustarpeen jaksottamisesta tuleville vuosille.

Tällainen puhe edustaa valtaista riskinottoa talouspolitiikassa. Se on sama asia kuin, jos insinöörien pitäisi lähettää avaruusraketti kuuhun, poliitikot sanoisivat, että ette ammukaan rakettia siten, että se menisi kuuhun pienimmällä energiavarastolla (A-vaihtoehto), vaan antaa raketin kierrellä ensin maanvetovoiman piirissä ja sitten vasta suuntautua kohti kuuta, kunhan olemme ensin katselleet yön aikana rakettia tähtitaivaalla (B-vaihtoehto) ja me poliitikot annamme luvan kuuhun suuntautumiseen. B-vaihtoehdossa vaadittava energiavarasto lähtöhetkellä on luonnollisesti moninkertainen A-vaihtoehtoon nähden, jossa maan vetovoiman voittamisen vaatima energiavarasto on minimoitu.

Analogiassa raketin kuuhun lähettämisen vaatima lähtöenergia vastaa kansantaloudelta vaadittavaa uhrausta, BKT:n menetystä A-vaihtoehdossa (= sopeutukset heti) ja B-vaihtoehdossa (= sopeutukset vasta kun on pakko). Luonnollisesti on vielä C-vaihtoehto: kun raketin kuuhun suuntautumista on lykätty, sen lähtöenergia onkin maata kierrellessä kulunut niin paljon, ettei polttoaine enää riitä kuulentoon, vaan raketin on palattava maahan, jolloin raketin koko lähtöenergia tuhlautuu.

Kansa kärsii; 650 tuhatta työnhakijaa työvoimatoimistoissa ei vielä ole riittävä vastavoima työmarkkinoiden sisäpiiriläisten etuja vartoivalle hallituksellemme.