Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavo Lipponen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavo Lipponen. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2011

Myrskyt ja valtion yövartijarooli

Valtion yövartijarooli on rapautunut, kun hyvinvointivaltiota on laajennettu. Muuhun tulokseen en voinut päätyä kuunneltuani tänään koko päivän autoradiosta eri pelastusjohtajien ja ministereiden mitäänsanomattomia lausuntoja. Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponenhan kutsui Forssan kokouksen 100 v. juhlassa hyvinvointivaltiota sosialismiksi.

Yövartijavaltiolla ymmärretään puolestaan valtiota, joka keskittyy huolehtimaan kansalaistensa turvallisuudesta, mutta ei anna yhtä suurta painoa valtion muille tehtäville, joista käsittämättömimmät ovat erilaiset työntekokiellot, jos vastaanottaa sosiaalitukia tai ennenaikaisia eläkkeitä tms. poliitikkojen hyvinä pitämiä asioita.

Työntekokieltojen purku olisi helpointa aloittaa poistamalla opintotuen saannin ehtona olevat tulorajat opiskelijoilta, maamme työkykyisimmältä ikäryhmältä!

perjantai 7. tammikuuta 2011

On kaikkien etu korottaa lakon aloittamiskynnystä ja kieltää tukilakkoilu

”Oltais kavereita” –jutussaan (Suomen Kuvalehti 17.12.2010) toimittaja Leena Sharma nostaa esille kysymyksen lakko-oikeudesta; lukijoita houkutellaan lainaamalla mustalla kansanedustaja Mika Lintilää: ”Lakko-oikeus on kuin sananvapaus, siihen ei pidä puuttua”.


Sananvapaus ei ole vapaa, vaan sen käytöllä on pelisääntönsä. Samaa tulisi soveltaa lakko-oikeuteen.

Lakko-oikeuden rajoittamisessa ei ainoa vaihtoehto ole suinkaan lakkojen täyskielto, kuten toimittajan juttu antaa ymmärtää. Meillä poliittinen lakkoilu ja tukilakkoilu ovat tunnetusti sallittuja, mutta EU:n vanhoista jäsenmaista näin ei ole Saksassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa (DICE- tietokanta, vuosi 2004, CESifo, München). USA kielsi tukilakkoilun ja poliittisen lakkoilun 1947 alkaen.

Todellisen poliittisen lakon järjestäminen ei vaadi ay-liikettä kuten läpi Baltian ulottunut ihmisketju osoitti.

Iso-Britanniassa lakon aloitus pitää perustua aina ammattiyhdistyksen jäsenäänestykseen, jossa aloituksen tulee saavuttaa määräenemmistö, jotta lakkoa ei käynnistetä pelkästään ay-johtajien suuren egon vuoksi.

Tukilakkoilun laillisuus lisää ammattiyhdistysliikkeen ulosmittausvoimaa. Reaalinen ansiotaso onkin Suomessa korkeasuhdannevuoden 1989 jälkeen ollut Länsi-Euroopan maiden nopeimpia; vain Irlanti oli edellä, kun viimeksi asiaa tutkin. Mitalin toinen puoli on nopeasti noussut työn tuottavuus. Se olisi tavattoman hyvä asia, jos työhön osallistumisaste ja työttömyysaste olisivat pysyneet ennallaan.

Näin ei ole käynyt. Keskimääräinen työn tuottavuus on noussut siksi, että palkkojen asetanta tuhoaa alemman tuottavuustason työpaikkoja. Se taas kasvattaa erityisesti nuorten ja vanhojen työntekijöiden työttömyyttä, mutta ei ay-toimitsijoiden.

Miksi yritys investoisi nykyaikana maahan, jossa työehtosopimukset ja työsopimukset eivät todellisuudessa takaa työntekovelvoitetta työaikana?

Tukilakkoilusta myös aikaisemmin; ks.
Miksi Suomen valtionlainojen korko ei ole alle Saksan?
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
 
JK. Painovapaus toteutui Ruotsissa ja Suomessa ensimmäistä kertaa nk. vapauden aikana erityisesti Anders Chydeniuksen kirjoittelun ja poliittisen toiminnan ansiosta.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Suurimmat populistit

”Populismin monet kasvot” HS-vieraskynässä 28.12.10 Evan johtaja Matti Apunen, Aamulehden entinen päätoimittaja, pitää populismina kaikkea poliittista irrottelua ja sellaiseksi kuvittelemaansa, paitsi unohtaa suurimmat populistit, valtaan nousseet vallassa olijat; Evan eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimistohan toimii joko vallassa olijoiden tai valtaan pyrkivien ajatuspajana.


Kaikki vähintään kolmekymppiset muistavat, kuinka Esko Aho nousi valtaan lupaamalla kansalle muutakin kuin pääministeri Holkerin suosittelemaa silakkaa. Ja toden totta, kärsimme hänen hallituksensa rahanjaosta vieläkin! Paradoksaalista siinä tosin on se, että edeltävä Holkerin hallitus laati rahanjakolait eräänlaisiksi menomiinoiksi tulevalle hallitukselle, mutta Ahon hallitus sai sen sijaan maineen valtion menojen suurleikkaajana yrittäessään purkaa rahanjuoksutuslakeja tai myöhentää niiden voimaantuloa. Toinen paradoksi on se, että tilastoista on vaikea havaita mitään julkisten menojen pysyviä leikkauksia kun vertailukaudeksi asetetaan vuodet 1985 -1987, jolloin sekä koko julkisen sektorin budjetti että vaihtotase olivat suunnilleen tasapainossa ja kansantalouden kasvu vastasi potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia. Tällaiseen tulokseen tulin 2002 valmistaessani esitelmää ”Hyvinvointipalvelut ja kuntien talousahdinko” Tampereen kesäyliopiston Kansan Talousseminaariin; ks. Mätäkuun markkinat -pamfletin  9. luku, Lamamyyttejä, joka analysoi Ahon hallituksen aikaisen talouspolitiikan väärinkäsityksiä mediassa yksityiskohtaisemmin.

Paavo Lipponen nousi valtaan lupaamalla puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Esimerkkejä työttömyyden puolittamisesta luvatussa ajassa löytyi maailmalta, joten vaalien aikaan Lipposen lupaus oli täysin realistinen. Populismiksi sen teki Lipposen hallitusten toteuttama vanhoillis-sos.komm –työmarkkina- ja sosiaalipolitiikka pyrkimällä turvaaman vanhat, täysin päinvastaista työmarkkinoiden tasapainoa tukevat kannusteet; ks. analyysiani Mätäkuun markkinat –pamfletin luvusta 5: Köyhyysloukku, työmarkkinat ja investoinnit.

Mutta ”leikkaukset” Lipposen hallitukselta sujuivat mainiosti, koska todellisuudessa ei tarvinnut leikata mitään, ainoastaan purkaa tulevaisuuteen siirrettyjä menomiinoja, ja koska leikkaaja oli nyt oikea hallitus; laskemalla eri vuosien menosäästöjä yhteen valtiovarainministeri Niinistö pääsikin useasti ylpeilemään kymmenien miljardien markkojen leikkauksilla, joita media ei vain tohtinut kutsua virtuaalileikkauksiksi.

Tuoreimman vallanvaihdon sai aikaan Jyrki Kataisen johtama Kokoomus ottamalla 2007 eduskuntavaalien loppukirin tasa-arvotupolla. Huonopuoli asiassa oli se, että kaikki katsoivat olevansa oikeutettuja samansuuruisiin palkkojen korotuksiin kuin Kataisen kohderyhmä: Suomi teki jälleen kerran sisäisen revalvaation, joutui kustannuskriisiin, kun maailmanmarkkinat alkoivat rangaista vientiämme hintojen pudotuksella, ulkoisella revalvaatiolla; ks. Mätäkuun markkinat, s. 155. Siksi kokonaistuotantomme putosi vuonna 2009 enemmän kuin kansainvälisen talouskriisin johdosta yhdessäkään pankkikriisin kokeneessa EU-maassa ja lähti kasvuun puoli vuotta myöhemmin kuin muualla.

Mutta Kataisen aikaansaama hallituksen vaihdos oli demokratian etu. Vain demokratiassa oppositio kykenee nousemaan valtaan ilman vallankaappausta.

Kuinka tunkkaista kansakuntamme henkevä talouskeskustelu olisikaan, jos kaikki puolueet edelleenkin olisivat yhtä sosialidemokraattisia kuin syksyllä 2006 tai eduskuntavaalien 2003 aikaan? Lipposen kauden hauskin keskustelutilanne taisi olla se, kun A-studio oli istuttanut Paperiliiton puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Jaakko Kianderin yhtä aikaa studioon. Jopa haastattelija tuskastui keskustelun ”säkenöintiin”, kaksi vanhaa demaria kun eivät saaneet eroa toisistaan, eivät edes käsitellessään paperiteollisuuden ”alakohtaisia ongelmia”.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus

Paavo Lipponen nousi pääministeriksi luvattuaan puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Populismia tai ei, mutta vuosien 1975 - 1978 nollakasvukokeilun, jota kansa kutsui lamaksi, synnyttämän työttömyyden puolittaminen vei 11 – 12 vuotta, riippuen vertailuajankohdista. Sen jälkeen työhön osallistumisen kannusteita heikennettiin: työttömyyseläkeputki tuli 1980-luvun puolivälissä; ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen maksuaikaa pidennettiin kahteen vuoteen 1989; paisutettiin työministeriön varoja ostaa työmarkkinoilta työntekijöitä koulutusohjelmiin pelkästään ansiosidonnaisjaksojen uusimiseksi; toimeentulotuen normitasoja korotettiin reaalisesti; jne.

Ovatkohan tukilakkoilu ja poliittinen lakkoilu olleet Suomessa aina laillisia vai onko ilmiö syntynyt nk. hyvinvointivaltion kyljessä muuttuneen työlakien tulkinnan kanssa? ”Mielenilmaisut eivät ole laittomia lakkoja, ainoastaan voimassa olevaan työehtosopimukseen kohdistuvat lakot”. Suurin piirtein näin totesi työoikeuden professori televisiohaastattelussa sen jälkeen, kun ahtaajat eivät perjantaina tehneetkään töitä alkuviikosta solmitun työehtosopimuksen jälkeen.

Myös työn taloustieteilijät korostavat usein, että työehtosopimuksilla työnantajat ostavat työrauhaa. Heillä on siten perusolettamuksena se, että tullessaan töihin yritykseen työntekijällä on oikeus mieltymyksensä mukaan tehdä wälläreitä.

Miksi yksikään yritys investoisi nykyaikana maahan, jossa työehtosopimukset ja työsopimukset eivät todellisuudessa takaa työntekovelvoitetta työaikana? Kauttakulkuliikenteenkin työpaikat ollaan menettämässä lopulta Venäjälle. Suomella on reservissä puolimiljoonaa työntekijää; ks. Mätäkuun markkinat ss. 48-49 ja Kova kovaa vastaan.

Tukilakkoilun laillisuus lisää ammattiyhdistysliikkeen ulosmittausvoimaa. Reaalinen ansiotaso onkin Suomessa korkeasuhdannevuoden 1989 jälkeen ollut Länsi-Euroopan maiden nopeimpia; vain Irlanti oli edellä, kun viimeksi asiaa tutkin. Mitalin toinen puoli on nopeasti noussut työn tuottavuus. Se olisi tavattoman hyvä asia, jos työhön osallistumisaste ja työttömyysaste olisivat pysyneet ennallaan. Palkanasetantavoimallaan ay-liike tuhoaa alemman tuottavuustason työpaikkoja, mikä tietysti nostaa keskimääräistä työn tuottavuutta. Suomalainen työn taloustieteilijä ymmärtää tämän, mutta ei sano sitä julkisesti.

Euroopan Unionin jäsenmaista poliittinen ja tukilakkoilu eivät ole sallittua Saksassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa, mutta vanhan (2004, ei kaikkia EU-maita) lähteeni mukaan sallittua Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Ruotsissa, loppujen silloisista jäsenmaista sijoittuessa välimaastoon; siis työmarkkinalakien puolesta Suomi on jo valmiiksi euroalueen nykyisten ja mahdollisten tulevien kriisimaiden joukossa.

Franklin D. Rooseveltin ”New Deal” –sokaistunut USA haivutti idealisminsa lopulta nopeasti ja kielsi tukilakkoilun (secondary picketing) ja poliittisen lakkoilun 1947 alkaen. Historioitsija Markku Ruotsilan kirjan Churchill ja Suomi (Otava 2002) mukaan Roosevelt uskoi USA:n ja Neuvostoliiton talousjärjestelmien lähestyvän toisiaan; siksi hän jätti Suomen Neuvostoliiton valvontakomission hoteihin syksyllä 1944.

Iso-Britanniassa yksi Thatcherin aikaansaannoksista oli se, että lakon aloitus pitää perustua aina ammattiyhdistyksen jäsenäänestykseen ja saada siinä määräenemmistö, jotta lakkoa ei käynnistetä pelkästään ammattiyhdistysjohtajien suuren egon vuoksi.

Ylen TV1:n Ykkösaamussa 4.12.2010 haastateltu SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin ihmettelee jatkuvien riitojen työmarkkinoita ja kaipaa uutta konseptia Suomen Tietotoimiston mukaan.

Ihalaisen harteillahan Lipponenkin hallitsi. Kun poliitikot ja ay-johtajat kaipaavat yrityksiltä yhteiskuntavastuuta, olisiko heidän lopulta aika tehdä thatcherit?

Lawfulness of Strikes and Lock-outs, about 2004 (lisätty 9.12.10)