Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!

Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.

Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.

Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.

Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.

(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)

Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.

Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).

Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!

Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.

Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.

Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.

Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.

Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!

Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.

Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.