Pitäisikö säästettyä tulonosaa verottaa vain pääomatulon verokannalla?

Analysoin eilen korkeapalkkaisten asiantuntijoiden verohoukutetta harjoittaa ammattiaan osakeyhtiöiden kautta, joita heidän kannattaa pitää säästöpossuina eli jättää niihin jakamattomina voittovaroina sen, mitä he eivät tarvitse kulutukseen. Tällä tavoin ammatinharjoittamisen tulot, jotka ilman osakeyhtiötä verotettaisiin pääasiassa ansiotulona progressiivisella tuloveroasteikolla, voidaan muuntaa luovutusvoitoiksi joko yhtiön myynnin tai purkamisen jälkeen.

Realisoituihin luovutusvoittoihin kohdistuu kahdenkertainen verotus, osakeyhtiön tulovero ja myyjän pääomatulovero, jolloin yrittäjän rajaveroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia. Todennäköisesti hän kuitenkin kykenee käyttämään hyväkseen 20 prosentin hankintameno-olettaman, jolloin luovutusvoiton kokonaisveroaste on 43 prosenttia. Tämä yksinkertaistus ei ota huomioon inflaatiota eikä yhtiöön jätettyjen varojen reaalista tuottoastetta.

Osakeyhtiössä yrittäjä sijoittaa 26 prosentin osakeyhtiöveron jälkeistä tuloa, palkanansaitsija rajaveroasteen jälkeistä tuloa. Jo keskituloisen, 22000 euroa vuodessa ansaitsevan eli käytännössä jokaisen kokopäivätyössä olevan veroprosentti viimeiseltä ansaitulta eurolta hypähtää 35 prosenttiin.

Tuntuisi luonnolliselta, että tasavalta soisi kaikille samanlaisen verohoukuttimen säästämiseen kuin korkean vaihtoehtoispalkan yrittäjille eli että säästettyä ansiotulojen osaa, esimerkiksi 20000 euron vuosimäärään asti, verotettaisiin vain pääomatulon verokannalla.

Ansiotuloilla tehtyjen sijoitusvarojen netto-ostot vähennettäisiin ansiotuloista, mutta vähennys lisättäisiin verotettaviin pääomatuloihin. Realisoidut luovutusvoitot verotettaisiin nykyiseen tapaan pääomatuloina. Tällainen säästetyn tulonosan verokohtelu hyödyttäisi kaikkia niitä, joiden ansiotulojen rajaveroaste ylittää pääomatulojen verokannan eli 28 prosenttia.

Käytännössä säästämisvähennyksestä hyötyisivät vähintäin 22000 euroa vuodessa ansaitsevat eli juuri keskituloiset, jotka muodostavat veronmaksajien pääosan.

Vähennys lisäisi säästämisen houkuttelevuutta. Vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähennettävyys ainoastaan 5000 euron vuosirajaan saakka on ainoa, kansainvälisissä vertailuissa tavattoman mitätön säästämisporkkana. Kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla vaan säästämällä.

Lehtitietojen mukaan finanssiala ajaa periaatetta, että vain heidän markkinoimansa tuotteet saisivat tulevaisuudessa nykyistä laajemman verokannusteen. Niissä säästäjä usein joutuu maksamaan jopa kolminkertaiset hallintokustannukset: tuotteiden myyjän, vakuutusyhtiön ja rahastoyhtiön palkkiot.

Kilpailusyistä kuvattua säästämisvähennystä ei saisi sitoa mihinkään säästämistuotteisiin. Siksi tällainen vähennys voitaisiin toteuttaa nopeasti ilman mitään lausuntokierroksia jokasyksyisten verolakien huoltotalkoiden yhteydessä.