Onko Suomen valtiontaloudessa lyhyen tähtäimen rahoitusongelma? Entä keskipitkällä aikavälillä? Pitkällä aikavälillä? Kaikkiin kysymyksiin vastaus on: ei ole.
Tiedotusvälineitä seuraamalla saa kuitenkin aivan toisen vaikutelman - siis mielikuvan, kun hämähäkit pistäytyvät vuorollaan toistelemassa: ”valtio velkaantuu voimakkaasti”, ”valtiontalouden kestävyysvaje vaatii...”. Jopa pilapiirtäjät kopioivat toisiltaan samaa ”valtion 85 miljardin musta velkapilvi” -luonnosta.
Valtiontalouden lyhyen tähtäimen rahoitusongelma:
Valtion likvidikassa oli elokuun 2010 lopussa 12 miljardia euroa; heinä-syyskuussa 2008 ennen finanssikriisin kärjistymistä kansainväliseksi talouskriisiksi se oli vain kolme (3) miljardia. Valtio voi siten pienentää kassaansa yhdeksällä miljardilla eurolla ilman lisälainaa. Lehtitietojen mukaan valtion budjettiesitys ensi vuodelle ei sisällä tätä suurempaa nettolainanottoa.
Myöskään valtion lainojen markkinakorot eivät puhu minkään rahoituskriisin olemassaolosta; viime viikolla asiaa tarkistaessani 10 vuoden lainan tuotto oli 0.2 prosenttia korkeampi kuin yhtäpitkien Saksan lainojen tuotto eli hieman alle 2.7 prosentin nimelliskorko; niiden reaalikorko on siten noin yhden (1) prosentin; valtion lyhytaikaisen lainanoton reaalikorko on jopa negatiivinen. Tarkkailijoiden tulisikin olla huolestunut siitä, mihin Valtiokonttori on sijoittanut kassavarat.
Valtiontalouden keskipitkän aikavälin rahoitusongelma:
Valtiolla oli lainaa elokuun 2010 lopussa 69.8 miljardia euroa ja elokuun 2008 lopussa noin 48.5 miljardia euroa, siis lisäystä 21 miljardia. Kun siitä vähennetään samanaikainen kassan kasvu yhdeksän miljardia, valtion todellinen lisälainanotto oli talouskriisin aikana 13 miljardia euroa, joka on noin seitsemän (7) prosenttia vuoden 2008 nimellisestä 185 miljardin bruttokansantuotoksesta, BKT:sta.
BKT:n volyymi putosi suhdannehuipusta II/2008 melkein 10 prosenttia kuluvan vuoden 1. neljännekseen I/2010 asti Tilastokeskuksen kesä- ja syyskuussa 2010 julkistamien kansantalouden neljännesvuositilinpidon tietojen mukaan. Huomattava on, että valtion lainakanta ja likvidikassa eivät ole tänä vuonna juurikaan muuttuneet enää huhtikuun lopun tilanteesta; ks. blogikirjoitusta 11.5.2010. Todennäköisesti voimakkaasti nopeutunut BKT:n kasvu tämän vuoden toisella neljänneksellä heijastuu valtion rahoitustilanteeseen parantumisena noin puolen vuoden viiveellä, kuten vuonna 2008 tapahtui sen heikentyessä BKT:n lähtiessä laskuun.
Sama suhde BKT:n kasvun ja valtion rahoitustilanteen välillä on vallinnut menneisyydessä myös noususuhdanteissa. Mitään sellaista mullistusta ei ole tapahtunut vero- eikä menopolitiikassa etteikö se vallitsisi myös lähivuosina. Siis kun reaalinen BKT on kasvanut nykyisestä kumulatiivisesti 10 prosenttia vuoden 2008 BKT:n tasossa mitaten, valtion rahoitustilanne tulee vastaamaan samaa kuin lähtötilanteessa heinä-syyskuussa 2008.
Nykyennusteiden valossa BKT kasvaa vuosina 2010, 2011 ja 2012 juuri sellaista vauhtia että vaadittu kumulatiivinen kasvu tullaan saavuttamaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Siis realistinen ennuste valtionvelan määrälle vuoden 2012 lopussa on 60 miljardia euroa (alle 30 prosentia BKT:sta!), jos valtion likvidikassan koko on 10 miljardia. Valtion velkaongelmasta ei täten ole näyttöä keskipitkän tähtäimen ennusteiden valossa.
Valtiontalouden pitkän aikavälin rahoitusongelma:
Kuluvan vuoden helmikuun blogikirjoitukseni sisältävät kritiikkiä valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajelaskelmia kohtaan. Laskelmien perusongelma on se, että VM olettaa valtionvelan reaalikoroksi vallan kolme (3) prosenttia, mutta BKT:n reaaliseksi vuosikasvuksi alle kaksi prosenttia. Jokainen kansakoulusivistynyt maallikko ymmärtää, että tällainen olettamus vastaa räjähtävää velkauraa suhteessa BKT:hen, kun tarkastelujänne on useita vuosikymmeniä. Julkisen talouden kestävyysvaje siis oletetaan; sitä eivät VM:n laskelmat todista.
100:n vuoden aikavälillä valtioiden velka on maailmassa tuottanut reaalisesti alle kaksi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton: A Triumph for Optimists -kirjan (Princeton University Press, 2002) reaalituottolaskelmien mukaan. Siksipä 50:ssä vuodessa VM:n korko-oletus yliarvioi valtionvelan laskelmien lopussa vuonna 2060 kaksinkertaiseksi.
Mitään julkisen talouden kestävyysongelmaa ei yksinkertaisesti ole olemassa, jos VM alentaisi valtionvelan reaalikoron vastaamaan pitkän ajan havaittuja reaalituottoja maailmassa; Suomihan ei ole kriisitalous lähtötilanteessakaan. Valtionvelan rasitus on pidemmällä aikavälillä vielä paremmin hallinnassa, jos VM olettaisi laskelmiensa taustaksi pessimismin asemasta realistisen BKT:n kasvuvauhdin.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
torstai 9. syyskuuta 2010
Valtio paisutti kassaansa
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan tilastojen mukaan valtio paisutti elokuussa 2010 kassavarojaan enemmän kuin se lainasi lisää siten, että koko tämän vuoden aikana kassan lisääntymisellä vähennetty velanotto on ollut kolme (3) miljardia euroa.
maanantai 9. elokuuta 2010
Talouspapukaijoille: valtion velkaantuminen 7/2010
Valtiokonttorin mukaan heinäkuussa 2010 valtio pienensi likvidikassaansa huomattavasti enemmän kuin velkaansa siten että koko alkuvuonna eli 31.12.09-31.7.10 nousua on likvidikassassa +0.8 mrd ja valtionvelassa +4.3 mrd euroa. Siis valtion nettovelka on tänä aikana noussut kolme ja puoli miljardia euroa.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Valtion velkaantuminen
Valtion likvidikassa paisui kesäkuussa 2010 puolella miljardilla eurolla ja velka miljardilla Valtiokonttorin mukaan. Koko alkuvuoden aikana eli 31.12.09-30.6.10 vastaavat luvut ovat: likvidikassa +3.4 mrd ja valtionvelka +5.5 mrd euroa. Siis valtion nettovelka kasvoi puolessa vuodessa vain noin kaksi miljardia euroa.
Mitä talousviisaat toistavatkaan!
Mitä talousviisaat toistavatkaan!
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Valtion velka aleni toukokuussa
Valtiokonttori sai viimeinkin laskettua valtion likvidikassan 31.5.2010. Se kasvoi puolella miljardilla eurolla edelliskuukaudesta. Kun valtion velkakanta kasvoi toukokuussa vain 100 miljoonaa euroa, valtion todellinen velka aleni.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Mistä vastuullinen johtajuus?
Professori Aki-Mauri Huhtinen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja valtiosihteeri Raimo Sailas, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, kaipaavat rehdimpää ja vastuullisempaa johtajuutta tämän päivän lehdissä, edellinen Helsingin Sanomissa ja jälkimmäinen Kanavassa 4/2010; Sailas mollaa euroalueen poliittisia johtajia, jotka rikkovat tekemiään sopimuksia ja viivyttelevät päätöksiä murehtiessaan vain uudelleenvalintaansa.
Eilinen The Times kertoi Englannin keskuspankin pääjohtajan Mervyn Kingin kieltäytyneen yleisestä 2.5 prosentin palkankorotuksesta, koska hänen palkkansa oli jo EKP:n Trichet’n palkan tasolla ja selvästi korkeampi kuin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtajan Ben Bernanken palkka. Kingin kieltäytyminen oli jo toinen. Edellisellä kerralla hän kieltäytyi vallan 100000:nen punnan palkankorotuksesta tultuaan valituksi toiseksi kaudeksi. Todellinen syy on Iso-Britannian budjettileikkaukset, jotka tulevat tavalla tai toisella koskemaan kaikkia kansalaisia. Tässä tilanteessa King haluaa nimenomaan osallistua vastuunkantoon; pääministeri David Cameron on jo alentanut palkkaansa viidellä prosentilla. Myös muiden huippupoliitikkojen ja huippuvirkamiesten palkat joutuvat leikkurin kohteeksi. Sama toteutettiin Irlannissa jo viime vuonna osana valtiontalouden saneerausta.
Kun SITRA käytti professori Paul Krugmania Suomessa, tämä vastasi toimittajan ”mitä meillä pitäisi tehdä” –kysymykseen, että alentakaa palkkoja ja lisätkää julkisia kulutus- ja investointimenoja. Media unohti lausuman tarkoituksellisesti. Krugman mitä ilmeisemmin tarkoitti juuri julkisen sektorin palkkoja. Ne ovatkin kasvaneet Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan nopeammin kuin yksityisen sektorin palkat, olipa vertailuvuosi 2008, 2005 tai 1995.
Media odottaa vesi kielellä Sailaksen leikkauslistaa: mistä valtiontalouden saneeraus aloitetaan.
Onko niin, että Ateenan ohella Helsinki on ainoa paikka, jossa poliitikot ja huippuvirkamiehet eivät osoita vastuullista johtajuutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa? Valtiovarainministeriön, työ- ja elinkeinomisteriön sekä opetusministeriön kansliapäälliköiden jäsenyys SITRAn hallituksessa perustuu lakiin ja asetuksiin. Samanlaisia sporttelitehtäviä on monilla muilla huippuvirkamiehillä, siis tehtävät kuuluvat heidän virkoihinsa; vain vastuunkanto puuttuu.
Eilinen The Times kertoi Englannin keskuspankin pääjohtajan Mervyn Kingin kieltäytyneen yleisestä 2.5 prosentin palkankorotuksesta, koska hänen palkkansa oli jo EKP:n Trichet’n palkan tasolla ja selvästi korkeampi kuin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtajan Ben Bernanken palkka. Kingin kieltäytyminen oli jo toinen. Edellisellä kerralla hän kieltäytyi vallan 100000:nen punnan palkankorotuksesta tultuaan valituksi toiseksi kaudeksi. Todellinen syy on Iso-Britannian budjettileikkaukset, jotka tulevat tavalla tai toisella koskemaan kaikkia kansalaisia. Tässä tilanteessa King haluaa nimenomaan osallistua vastuunkantoon; pääministeri David Cameron on jo alentanut palkkaansa viidellä prosentilla. Myös muiden huippupoliitikkojen ja huippuvirkamiesten palkat joutuvat leikkurin kohteeksi. Sama toteutettiin Irlannissa jo viime vuonna osana valtiontalouden saneerausta.
Kun SITRA käytti professori Paul Krugmania Suomessa, tämä vastasi toimittajan ”mitä meillä pitäisi tehdä” –kysymykseen, että alentakaa palkkoja ja lisätkää julkisia kulutus- ja investointimenoja. Media unohti lausuman tarkoituksellisesti. Krugman mitä ilmeisemmin tarkoitti juuri julkisen sektorin palkkoja. Ne ovatkin kasvaneet Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan nopeammin kuin yksityisen sektorin palkat, olipa vertailuvuosi 2008, 2005 tai 1995.
Media odottaa vesi kielellä Sailaksen leikkauslistaa: mistä valtiontalouden saneeraus aloitetaan.
Onko niin, että Ateenan ohella Helsinki on ainoa paikka, jossa poliitikot ja huippuvirkamiehet eivät osoita vastuullista johtajuutta nykyisessä taloudellisessa tilanteessa? Valtiovarainministeriön, työ- ja elinkeinomisteriön sekä opetusministeriön kansliapäälliköiden jäsenyys SITRAn hallituksessa perustuu lakiin ja asetuksiin. Samanlaisia sporttelitehtäviä on monilla muilla huippuvirkamiehillä, siis tehtävät kuuluvat heidän virkoihinsa; vain vastuunkanto puuttuu.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Onko ilmakehän yläosa lämmennyt?
Ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen viittaa vieraskynässään ”Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa”, Helsingin Sanomat 26.5.10, usein esiintyvään väitteeseen talouskasvusta hyvinvointiyhteiskunnan pelastajana ja jatkaa topakasti: ”väite ei voi olla viisauden alku, koska se ei hyväksy tosiasioita”. Hieman myöhemmin hän kuitenkin hyväksyy vielä useimmin totena pidetyn kasvihuonekaasuolettamuksen kirjoittaessaan ”maapallon keskilämpötilan nousun rajoittaminen kahteen asteeseen edellyttäisi kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähenemistä nollaan vuosien 2050-60 tienoilla”.
Kasvihuonekaasujen oletetaan estävän lämmön karkaamisen maapallolta takaisin avaruuteen. Jos olettamus pitää paikkansa, ilmakehän yläosa lämpenee. Sitä mitataan satelliittien ja sääpallojen avulla. Jo ennen Vaisalan radiosondein varustettuja ilmapalloja meteorologit lähettivät vetytäytteisin ilmapalloin mittalaitteita ulkoilmakehään; maahan pudonneet laitteet piti vain löytää. Havaintoja pitäisi siten olla olemassa yli sadan vuoden ajanjaksolta, onhan Vaisalakin melkein 75 v.
Osoittavatko havaintosarjat ilmakehän yläosan lämmenneen? En ole mistään löytänyt siitä viitettä. Kun Helsingin Sanomat on profiloitunut sekä toimittajiensa että lukijoidensa mielipidelehdeksi, voisiko professori Hukkinen selventää keskustelun tilaa tältä osin ja julkistaa kyseisen aikasarjan?
Jos olettamus ei pidä paikkaansa, kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämiseen tähtäävä politiikka on sekä kansallisesti, EU-tasolla että kansainvälisesti kuluttajien, yritysten ja julkistalouksien kannalta täydellistä tuhlausta. Vielä pahempaa on politiikkaan liittyvä aivopesu länsimaissa. Uskonnon julistamisen asemasta tarvitsemme todellakin tosiasioihin perustuvaa päättelyä ja ennen kaikkea tosiasioiden julkistamista.
Kasvihuonekaasujen oletetaan estävän lämmön karkaamisen maapallolta takaisin avaruuteen. Jos olettamus pitää paikkansa, ilmakehän yläosa lämpenee. Sitä mitataan satelliittien ja sääpallojen avulla. Jo ennen Vaisalan radiosondein varustettuja ilmapalloja meteorologit lähettivät vetytäytteisin ilmapalloin mittalaitteita ulkoilmakehään; maahan pudonneet laitteet piti vain löytää. Havaintoja pitäisi siten olla olemassa yli sadan vuoden ajanjaksolta, onhan Vaisalakin melkein 75 v.
Osoittavatko havaintosarjat ilmakehän yläosan lämmenneen? En ole mistään löytänyt siitä viitettä. Kun Helsingin Sanomat on profiloitunut sekä toimittajiensa että lukijoidensa mielipidelehdeksi, voisiko professori Hukkinen selventää keskustelun tilaa tältä osin ja julkistaa kyseisen aikasarjan?
Jos olettamus ei pidä paikkaansa, kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämiseen tähtäävä politiikka on sekä kansallisesti, EU-tasolla että kansainvälisesti kuluttajien, yritysten ja julkistalouksien kannalta täydellistä tuhlausta. Vielä pahempaa on politiikkaan liittyvä aivopesu länsimaissa. Uskonnon julistamisen asemasta tarvitsemme todellakin tosiasioihin perustuvaa päättelyä ja ennen kaikkea tosiasioiden julkistamista.
tiistai 11. toukokuuta 2010
Valtio lainasi ja paisutti kassaansa
Valtiokonttorin mukaan valtion velka 30.4.2010 oli 68.7 mrd euroa, jossa on lisäystä lähes 21 mrd syyskuusta 2008. Valtion likvidikassa 30.4.2010 oli 12 mrd, jossa lisäystä yhdeksän (9) mrd 8/2008 lähtien. Nettona valtion bruttovelka on siten rahoitus-, talous- ja valtionlainakriisin aikana kasvanut 19 kk:ssa lähes 12 mrd euroa. Huhtikuun 2010 lainanotto meni pelkästään likvidikassan paisuttamiseen.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Valtionlainakriisistä tulee maailmanlaajuinen!
Miksi Kreikan ja Välimeren maiden valtionlainakriisi on vain laajemman kakofonisen runoelman alkusoitto? Siksi, että valtioiden menojen setelirahoitus ei ole vain Euroopan keskuspankin (EKP) euromaiden pankeille tarjoama kannuste tehdä aitoa kassavirtaa, vaan samaa tekee Fed Yhdysvalloissa liittovaltion lainojen avulla, Englannin keskuspankki Yhdistyneiden Kuningaskuntien liikkeelle laskemien ”kultareunaisten” lainojen avulla, Ruotsin valtionpankki ja kaikki muutkin maailman keskuspankit.
Pankit ostavat jälkimarkkinoilta valtioiden velkainstrumentteja, vanhalla kielellä vekseleitä ja obligaatioita, jotka ovat pankkien säätelynormien kannalta nollariskisiä eli jotka eivät kasvata pankkien riskipainotettua tasetta. Siksi pankit eivät tarvitse omia pääomia ostaakseen niitä.
Seuraavassa vaiheessa pankit siirtävät ostamansa valtioiden velkainstrumentit keskuspankeista ohjauskorolla ottamiensa velkojen vakuuksiksi. Keskuspankit suorittavat kyllä nk. tukanleikkuun eli eivät myönnä pankeille lainaa aivan vakuuksien täyttä markkina-arvoa vastaan vaan hieman vähemmän. Keskuspankin turvamarginaali riippuu tarjotun vakuuden jäljellä olevasta juoksuajasta, maturiteetista, ja sen riskiluokasta.
Pankit tekevät voittoa, jos valtiot todella hoitavat lainojensa korot ja kuoletukset ajallaan, koska ohjauskorot ovat tällä hetkellä selvästi alle valtionlainojen markkinatuottojen; EKP myöntää pankeille luottoa yhden prosentin korolla.
Kreikka vain nyt sattuu olemaan maa, jonka osalta heräsi ensimmäisenä epäilys sen kyvystä uusia lainansa ajallaan, siis maa, jonka lainat eivät todellisuudessa ole nollariskisiä, vaan niihin sijoittavan täytyy ottaa huomioon pääomatappion mahdollisuus joko siinä muodossa että Kreikka ei maksa lainojaan takaisin täysimääräisesti tai että niiden takaisinmaksu viivästyy vuosia tai vuosikymmeniä. Tällöin europankin yhden prosentin korolla rahoittama sijoitus voi osoittautua tappiolliseksi, vaikka Kreikka-lainan markkinatuotto olisikin 19 prosenttia.
Mutta velkainstrumentin liikkeellelaskijan maksukyvyttömyys (default) ei ole ainoa riski, jonka sijoittaja kohtaa. Vaikka valtiot hoitavatkin velkasitoumuksensa ajallaan, niitä koskee paljon tavallisempi korkoriski: markkinakorkojen nousu laskee valtionlainojen markkinahintoja sitä enemmän mitä pitkäkestoisemmasta lainasta on kyse. Näin käy erityisesti, jos valtion lainojen tuottokäyrä jyrkkenee eli jos pitkän maturiteetin lainojen tuottoprosentti nousee lyhyiden lainojen tuottoprosentteja enemmän.
Noussut inflaation nopeutumisen riski on yleensä se tekijä, joka saa sijoittajat vähentämään sijoituksiaan pitkän juoksuajan kohteisiin. Siksi niiden tuotot, korot, nousevat ja obligaatioiden markkinahinnat laskevat. Sijoittajille tulee pääomatappioita. Pankit ovat rahoituksen välityksessä se porras, joka on kaikkein haavoittuvin sijoitustappioille, koska säätelijät sallivat pankkien toimivan pääasiassa velkarahoituksen avulla, vain minimaalisin omin pääomin.
Nykyisin länsimaiden keskuspankit eivät rahoita valtioita vanhanaikaisesti suoraan, vaan epäsuoraan pankkijärjestelmän kautta. Setelirahoitusta kutsutaan toisella nimellä myös rahapoliittiseksi elvytykseksi. Kun nykyisen kriisin todellinen syy oli rahapolitiikan löysääminen keskellä maailmantalouden nopeinta kasvusykliä vuonna 2003, erityisesti Fedin suorittama ohjauskoron lasku yhteen prosenttiin kesäkuussa 2003 (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani), nykyinen euro-, punta- ja dollarialueen rahapoliittinen elvytys vastaa huumeriippuvaisten Subutex-hoitoa.
Julkisen velan lisäyksen setelirahoitus on aina ja kaikkialla lopulta johtanut nopeutuneeseen hintatason nousuun. Sijoittajat kautta maailman tiedostavat tämän ja siksi pelko erityisesti pitkien valtionlainojen koron noususta ja sen aiheuttamasta pääomatappiosta kohdistui kuluneella viikolla eniten pankkeihin, koska niiden pörssikurssit putosivat poikkeuksellisen reippaasti sekä Euroopassa että USA:ssa.
Iso-Britanniassa inflaatio on jo tänä talvena kiihtynyt yli virallisen hälytysrajan, mutta Bank of England selittelee sen olevan väliaikaista. Myös euroalueesta on muodostumassa saksalaisten pelkäämä inflaatioalue.
Kun Kreikan velkakriisi seestyy 19.5.2010, voi olla, että Kuningattaren kultareunaisten lainojen kriisi aloittaa intermezzon. Siinä vaiheessa PIGS-maiden velkakriisi on vain osa Sovereign Debt Crisis -sävelrunon toistuvaa pääteemaa.
Pankit ostavat jälkimarkkinoilta valtioiden velkainstrumentteja, vanhalla kielellä vekseleitä ja obligaatioita, jotka ovat pankkien säätelynormien kannalta nollariskisiä eli jotka eivät kasvata pankkien riskipainotettua tasetta. Siksi pankit eivät tarvitse omia pääomia ostaakseen niitä.
Seuraavassa vaiheessa pankit siirtävät ostamansa valtioiden velkainstrumentit keskuspankeista ohjauskorolla ottamiensa velkojen vakuuksiksi. Keskuspankit suorittavat kyllä nk. tukanleikkuun eli eivät myönnä pankeille lainaa aivan vakuuksien täyttä markkina-arvoa vastaan vaan hieman vähemmän. Keskuspankin turvamarginaali riippuu tarjotun vakuuden jäljellä olevasta juoksuajasta, maturiteetista, ja sen riskiluokasta.
Pankit tekevät voittoa, jos valtiot todella hoitavat lainojensa korot ja kuoletukset ajallaan, koska ohjauskorot ovat tällä hetkellä selvästi alle valtionlainojen markkinatuottojen; EKP myöntää pankeille luottoa yhden prosentin korolla.
Kreikka vain nyt sattuu olemaan maa, jonka osalta heräsi ensimmäisenä epäilys sen kyvystä uusia lainansa ajallaan, siis maa, jonka lainat eivät todellisuudessa ole nollariskisiä, vaan niihin sijoittavan täytyy ottaa huomioon pääomatappion mahdollisuus joko siinä muodossa että Kreikka ei maksa lainojaan takaisin täysimääräisesti tai että niiden takaisinmaksu viivästyy vuosia tai vuosikymmeniä. Tällöin europankin yhden prosentin korolla rahoittama sijoitus voi osoittautua tappiolliseksi, vaikka Kreikka-lainan markkinatuotto olisikin 19 prosenttia.
Mutta velkainstrumentin liikkeellelaskijan maksukyvyttömyys (default) ei ole ainoa riski, jonka sijoittaja kohtaa. Vaikka valtiot hoitavatkin velkasitoumuksensa ajallaan, niitä koskee paljon tavallisempi korkoriski: markkinakorkojen nousu laskee valtionlainojen markkinahintoja sitä enemmän mitä pitkäkestoisemmasta lainasta on kyse. Näin käy erityisesti, jos valtion lainojen tuottokäyrä jyrkkenee eli jos pitkän maturiteetin lainojen tuottoprosentti nousee lyhyiden lainojen tuottoprosentteja enemmän.
Noussut inflaation nopeutumisen riski on yleensä se tekijä, joka saa sijoittajat vähentämään sijoituksiaan pitkän juoksuajan kohteisiin. Siksi niiden tuotot, korot, nousevat ja obligaatioiden markkinahinnat laskevat. Sijoittajille tulee pääomatappioita. Pankit ovat rahoituksen välityksessä se porras, joka on kaikkein haavoittuvin sijoitustappioille, koska säätelijät sallivat pankkien toimivan pääasiassa velkarahoituksen avulla, vain minimaalisin omin pääomin.
Nykyisin länsimaiden keskuspankit eivät rahoita valtioita vanhanaikaisesti suoraan, vaan epäsuoraan pankkijärjestelmän kautta. Setelirahoitusta kutsutaan toisella nimellä myös rahapoliittiseksi elvytykseksi. Kun nykyisen kriisin todellinen syy oli rahapolitiikan löysääminen keskellä maailmantalouden nopeinta kasvusykliä vuonna 2003, erityisesti Fedin suorittama ohjauskoron lasku yhteen prosenttiin kesäkuussa 2003 (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani), nykyinen euro-, punta- ja dollarialueen rahapoliittinen elvytys vastaa huumeriippuvaisten Subutex-hoitoa.
Julkisen velan lisäyksen setelirahoitus on aina ja kaikkialla lopulta johtanut nopeutuneeseen hintatason nousuun. Sijoittajat kautta maailman tiedostavat tämän ja siksi pelko erityisesti pitkien valtionlainojen koron noususta ja sen aiheuttamasta pääomatappiosta kohdistui kuluneella viikolla eniten pankkeihin, koska niiden pörssikurssit putosivat poikkeuksellisen reippaasti sekä Euroopassa että USA:ssa.
Iso-Britanniassa inflaatio on jo tänä talvena kiihtynyt yli virallisen hälytysrajan, mutta Bank of England selittelee sen olevan väliaikaista. Myös euroalueesta on muodostumassa saksalaisten pelkäämä inflaatioalue.
Kun Kreikan velkakriisi seestyy 19.5.2010, voi olla, että Kuningattaren kultareunaisten lainojen kriisi aloittaa intermezzon. Siinä vaiheessa PIGS-maiden velkakriisi on vain osa Sovereign Debt Crisis -sävelrunon toistuvaa pääteemaa.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Kreikka-apu syö verojen alennusvaran Suomessa
Suomen valtion velkakriisiä koskevassa keskustelussa lehdistö on alistunut valtiovarainministeriön (VM) taitavaan ohjailuun eikä ole vaatinut siltä eikä myöskään tutkimuslaitoksilta laskelmia nk. täystyöllisyystason valtion budjettiylijäämästä. Kysymys on nykyisten vero- ja menoperusteiden tuottamasta budjettierotuksesta tuotannon tasolla, jolla työhön osallistumisaste ja työttömyysaste vastaavat täystyöllisyyttä eli vuosien 1989 ja 2007 tapaista tilannetta. Kirjoitin aiheesta 22.2.2010.
Taloustiede opettaa arvioimaan budjettipolitiikan tilaa nimenomaan täystyöllisyystasolla eikä tiettynä vuonna toteutuvan budjettierotuksen perusteella. VM:ssä oli aikoinaan ylijohtaja, joka leventeli jynssäyttävänsä ministeriöön töihin tulevilta yliopisto-opit pois parin ensimmäisen vuoden kuluessa. Myöskään talouspolitiikasta kirjoittavat toimittajat eivät yleensä ole opiskelleet taloustiedettä kahden opintoviikon sivuainekurssia pidemmälle vaan erilaisia tiedostavampia vaihtoehtoaineita. Siksi sen paremmin ministeriön raportit kuin lehdistön kommentaarit eivät evästä lukijoita itsenäiseen loogiseen pohdintaan vaan halpaan moralisointiin.
Laskelmieni mukaan valtiontalous olisi lievästi ylijäämäinen täystyöllisyystuotannon tasolla eli sen puolesta olisi tilaa erityisesti tuloverotuksen alennukselle. Kolmivuotinen Kreikan pelastus vaatii Suomelta noin 1.5 miljardia euroa. Sen kattamiseksi Suomen on otettava lisävelkaa ja oltava alentamatta verojaan.
Taloustiede opettaa arvioimaan budjettipolitiikan tilaa nimenomaan täystyöllisyystasolla eikä tiettynä vuonna toteutuvan budjettierotuksen perusteella. VM:ssä oli aikoinaan ylijohtaja, joka leventeli jynssäyttävänsä ministeriöön töihin tulevilta yliopisto-opit pois parin ensimmäisen vuoden kuluessa. Myöskään talouspolitiikasta kirjoittavat toimittajat eivät yleensä ole opiskelleet taloustiedettä kahden opintoviikon sivuainekurssia pidemmälle vaan erilaisia tiedostavampia vaihtoehtoaineita. Siksi sen paremmin ministeriön raportit kuin lehdistön kommentaarit eivät evästä lukijoita itsenäiseen loogiseen pohdintaan vaan halpaan moralisointiin.
Laskelmieni mukaan valtiontalous olisi lievästi ylijäämäinen täystyöllisyystuotannon tasolla eli sen puolesta olisi tilaa erityisesti tuloverotuksen alennukselle. Kolmivuotinen Kreikan pelastus vaatii Suomelta noin 1.5 miljardia euroa. Sen kattamiseksi Suomen on otettava lisävelkaa ja oltava alentamatta verojaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)