"Uutisoijasta" uusjournalismin professoriksi!

Sekojournalismi saa Tuomo Pietiläisestä professorin Tampereen yliopistoon tämänpäiväisen Helsingin Sanomien uutisen mukaan. Pietiläinen on se toimittaja, jolle verotarkastajat vuotavat tutkimuksiaan; ks. muun muassa Mätäkuun markkinat, Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta ss. 90 - 92. "Uutisissaan" Pietiläinen ja hänen lähteensä esittävät omintakeisia tulkintoja lainsäädännöstä, verolainsäädännöstä erityisesti, joita populismin parhaiden periaatteiden mukaisesti hän moralisoi veronkiertona.

Vinkit, joissa asia pitää paikkansa, eivät hänelle kelpaa. Esimerkiksi lähetin hänelle seuraavan viestin vajaa pari vuotta sitten, kun hän oli kirjoittanut Kreikan tukemisesta.

tuomo.pietilainen@hs.fi

Päiväys:13.4.2010 8:47:53

Aihe:Pari muuta "tukea" Kreikalle

Liitteet: 

Hei
Oletko katsonut, paljonko suomalaiset sijoitusrahastot eli nimikkeiden kuten eurobond, obligaatio, lyhyt korko, rahamarkkina tms alla ovat sijoittaneet Kreikan valtion lainoihin? Hämmästykseni oli suuri kun maaliskuun puolivälissä katsoin erään pienen rahastoyhtiön korkorahastojen kymmenen suurimman sijoituksen listoja, joissa oli eräässäkin tapauksessa kaksi eri instrumenttia 10:nen suurimman joukossa yhteensä melkein neljä prosenttia rahaston arvosta. Entä suurpankkien sijoitusrahastot? Ja näihin siis salkunhoitajat sullovat Kreikkaa toimittajaslangilla "ahneuttaan" peitotakseen vertailuindeksin ja nostaakseen bonukset vuoden lopussa.
Toinen vielä suurempi tukipesäke on Euroopan keskuspankki. Keskuspankit eivät saa myöntää lainaa suoraan valtioille, mutta kylläkin epäsuorasti, hyväksymällä Kreikan valtion lainoja keskuspankkiluoton vakuudeksi. Siis sypit, kopit ja skopit kautta koko Euroopan ostavat Kreikan valtion instrumentteja markkinoilta, joilla niiden tuotto vaihtelee 3-7 prosenttiin riippuen ao. kohteen jäljelläolevasta juoksuajasta, siirtävät ne sitten EKP:hen vakuudeksi luotoilleen, joista maksavat korkoa yhden prosentin. Erolla ne "vahvistavat taseitaan" voidakseen kirjata luottotappioita vanhoista ja uusista möhläyksistään. Tosin EKP suorittaa nk. "haircut"in eli ei myönnä luottoa aivan 100:sesti vakuuden markkina-arvosta vaan vain 90-98 prosenttisesti riippuen taas juoksuajasta. Näin siis koko Eurooppa on solidaarinen Kreikan valtiolle ja veronmaksajille epäsuoran setelirahoituksen kautta.
t.
Jouko Ylä-Liedenpohja

Kun vasta paljon myöhemmin Suomessakin alettiin puhua yksityisten sijoittajien vastuusta, ottaessaan vinkistäni vaarin hän olisi voinut paljastaa suomalaisten piensäästäjien tappiot erilaisten rahastosijoitusten kautta, jota ei vieläkään yksikään taho ole selvittänyt. Ehkä piensijoittajan tappiot eivät ole uutisen arvoisia.

Tuo toinen viestissäni oleva asia, eurooppalaisten pankkien teennäinen kassavirran avitus EKP:n  luototuksen avulla eli valtion menojen epäsuora setelirahoitus, on toivottavasti tullut jo toimittajillekin selväksi - onko?

Valtionlainakriisistä tulee maailmanlaajuinen!

Miksi Kreikan ja Välimeren maiden valtionlainakriisi on vain laajemman kakofonisen runoelman alkusoitto? Siksi, että valtioiden menojen setelirahoitus ei ole vain Euroopan keskuspankin (EKP) euromaiden pankeille tarjoama kannuste tehdä aitoa kassavirtaa, vaan samaa tekee Fed Yhdysvalloissa liittovaltion lainojen avulla, Englannin keskuspankki Yhdistyneiden Kuningaskuntien liikkeelle laskemien ”kultareunaisten” lainojen avulla, Ruotsin valtionpankki ja kaikki muutkin maailman keskuspankit.

Pankit ostavat jälkimarkkinoilta valtioiden velkainstrumentteja, vanhalla kielellä vekseleitä ja obligaatioita, jotka ovat pankkien säätelynormien kannalta nollariskisiä eli jotka eivät kasvata pankkien riskipainotettua tasetta. Siksi pankit eivät tarvitse omia pääomia ostaakseen niitä.

Seuraavassa vaiheessa pankit siirtävät ostamansa valtioiden velkainstrumentit keskuspankeista ohjauskorolla ottamiensa velkojen vakuuksiksi. Keskuspankit suorittavat kyllä nk. tukanleikkuun eli eivät myönnä pankeille lainaa aivan vakuuksien täyttä markkina-arvoa vastaan vaan hieman vähemmän. Keskuspankin turvamarginaali riippuu tarjotun vakuuden jäljellä olevasta juoksuajasta, maturiteetista, ja sen riskiluokasta.

Pankit tekevät voittoa, jos valtiot todella hoitavat lainojensa korot ja kuoletukset ajallaan, koska ohjauskorot ovat tällä hetkellä selvästi alle valtionlainojen markkinatuottojen; EKP myöntää pankeille luottoa yhden prosentin korolla.

Kreikka vain nyt sattuu olemaan maa, jonka osalta heräsi ensimmäisenä epäilys sen kyvystä uusia lainansa ajallaan, siis maa, jonka lainat eivät todellisuudessa ole nollariskisiä, vaan niihin sijoittavan täytyy ottaa huomioon pääomatappion mahdollisuus joko siinä muodossa että Kreikka ei maksa lainojaan takaisin täysimääräisesti tai että niiden takaisinmaksu viivästyy vuosia tai vuosikymmeniä. Tällöin europankin yhden prosentin korolla rahoittama sijoitus voi osoittautua tappiolliseksi, vaikka Kreikka-lainan markkinatuotto olisikin 19 prosenttia.

Mutta velkainstrumentin liikkeellelaskijan maksukyvyttömyys (default) ei ole ainoa riski, jonka sijoittaja kohtaa. Vaikka valtiot hoitavatkin velkasitoumuksensa ajallaan, niitä koskee paljon tavallisempi korkoriski: markkinakorkojen nousu laskee valtionlainojen markkinahintoja sitä enemmän mitä pitkäkestoisemmasta lainasta on kyse. Näin käy erityisesti, jos valtion lainojen tuottokäyrä jyrkkenee eli jos pitkän maturiteetin lainojen tuottoprosentti nousee lyhyiden lainojen tuottoprosentteja enemmän.

Noussut inflaation nopeutumisen riski on yleensä se tekijä, joka saa sijoittajat vähentämään sijoituksiaan pitkän juoksuajan kohteisiin. Siksi niiden tuotot, korot, nousevat ja obligaatioiden markkinahinnat laskevat. Sijoittajille tulee pääomatappioita. Pankit ovat rahoituksen välityksessä se porras, joka on kaikkein haavoittuvin sijoitustappioille, koska säätelijät sallivat pankkien toimivan pääasiassa velkarahoituksen avulla, vain minimaalisin omin pääomin.

Nykyisin länsimaiden keskuspankit eivät rahoita valtioita vanhanaikaisesti suoraan, vaan epäsuoraan pankkijärjestelmän kautta. Setelirahoitusta kutsutaan toisella nimellä myös rahapoliittiseksi elvytykseksi. Kun nykyisen kriisin todellinen syy oli rahapolitiikan löysääminen keskellä maailmantalouden nopeinta kasvusykliä vuonna 2003, erityisesti Fedin suorittama ohjauskoron lasku yhteen prosenttiin kesäkuussa 2003 (ks. Mätäkuun markkinat –kirjani), nykyinen euro-, punta- ja dollarialueen rahapoliittinen elvytys vastaa huumeriippuvaisten Subutex-hoitoa.

Julkisen velan lisäyksen setelirahoitus on aina ja kaikkialla lopulta johtanut nopeutuneeseen hintatason nousuun. Sijoittajat kautta maailman tiedostavat tämän ja siksi pelko erityisesti pitkien valtionlainojen koron noususta ja sen aiheuttamasta pääomatappiosta kohdistui kuluneella viikolla eniten pankkeihin, koska niiden pörssikurssit putosivat poikkeuksellisen reippaasti sekä Euroopassa että USA:ssa.

Iso-Britanniassa inflaatio on jo tänä talvena kiihtynyt yli virallisen hälytysrajan, mutta Bank of England selittelee sen olevan väliaikaista. Myös euroalueesta on muodostumassa saksalaisten pelkäämä inflaatioalue.

Kun Kreikan velkakriisi seestyy 19.5.2010, voi olla, että Kuningattaren kultareunaisten lainojen kriisi aloittaa intermezzon. Siinä vaiheessa PIGS-maiden velkakriisi on vain osa Sovereign Debt Crisis -sävelrunon toistuvaa pääteemaa.

Kuinka Kreikka saa oikaistua surmansilmukkansa Stiglitz’in opein

Standard and Poor’s (S&P) alensi eilen illansuussa Kreikan lainojen luottoluokituksen roinalainojen tasolle, mikä nosti niiden tuoton 15 prosenttiin, kahden vuoden jäljellä olevan juoksuajan lainojen tuotto nousi vallan 19 prosenttiin. Käytännössä siis S&P ja sijoittajat odottavat, että Kreikka ei kykene hoitamaan lainojensa korkoja ja kuoletuksia ajallaan tai että osana Kreikan pelastuspakettia tulee olemaan sen velkojen osittainen anteeksianto. Siis sovittua lainaa ei maksettaisikaan takaisin täysimääräisesti, mitä saksalaiset poliitikot ovat vihjaisseet; Saksanhan rahoitusosuus on euromaista suurin, mutta ranskalaiset pankit hyötyisivät siitä eniten, ks. eilistä kirjoitustani.

Sijoittajien, kuten myös suomalaisten sijoitusrahastojen, realisoimattomat tappiot sijoituksista Kreikan valtion lainoihin kasvoivat eilen voimakkaasti yhdessä rytäkässä. Myös Portugalin luottoluokitus aleni kahdella pykälällä luokkaan A- ja sen lainojen tuotto nousi hieman yli yhdellä prosenttiyksiköllä. Pankkien on kuitenkin kirjattava lainat markkinahintoihin, joten niiden on voitava kattaa tappiot muiden sijoitustensa tuotoilla. Markkinoiden hermostuneisuus välittyi myös Irlannin ja Italian valtionlainojen riskipreemioiden nousuna.

Mutta kerrataanpa Maailmanpankin entisen pääekonomistin, taloustieteiden nobelisti Joseph Stiglitz’in kirjan Globalization and Its Contents (2002) neuvoja velkavaikeuksissa oleville maille, jotta ne kykenisivät välttämään Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kuristavan otteen. Hänen pääneuvonsa oli, että ottakaa lisää velkaa ja painakaa lisää rahaa ja jakakaa ne sosiaalisten turvaverkkojen kautta kansalaisille. Siis jos sijoittajat alkavat hyljeksiä velkaongelmaisen maan lainoja, maan on Stiglitzin mukaan vain lisättävä lainojensa tarjontaa – ja kas lainat ovat aikaisempaa puoleensa vetävämpiä sijoituskohteina.

Euroalueella rahaa painaa vain Euroopan keskuspankki (EKP): kun euroalueen pankki X ostaa Portugalin valtion 10-vuotislainaa, jonka tuotto oli eilen 5.7 prosenttia, ja siirtää sen sitten EKP:in vakuudeksi lainalle, josta se maksaa korkoa EKP:lle nykyisin vain yhden (1) prosentin, pankki tekee voittoa korkoeron verran. Euroalueella valtion menojen setelirahoitus on siten sallittua pankkijärjestelmän kautta, mutta ei siten, että keskuspankit ostaisivat valtioiden lainoja suoraan.

Tämä ikilikkuja, rahanpainaminen, oli todellinen syy koko finanssikriisiin ja sitä seuranneeseen kansainväliseen talouskriisiin, joka on nyt vain muuttumassa velkaisten maiden lainakriisiksi.