Valtio velka vähennettynä valtion kassan kasvulla kasvoi viime vuoden lopusta kuluneen marraskuun loppuun 4,1 miljardia euroa, kun vastaavana ajanjaksona vuosi sitten velan nettolisäys oli 2,4 mrd. Koko vuoden 2011 nettovelkaantuminen oli 5,4 mrd. Luvut ovat vakiintuneeseen tapaan Valtiokonttorin tilastoista.
Tässä joulukuussa yksityishenkilöille tuli veronpalautuksia lähes kaksi miljardia euroa enemmän kuin he maksoivat jälkiveroja. Yhteisöjen jälkiverot ja veronpalautuksset olivat lähes yhtäsuuret. Mitä ilmeisimmin viime vuoden nettovelkaantuminen ylittyy tänä vuonna.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste finanssipolitiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste finanssipolitiikka. Näytä kaikki tekstit
lauantai 15. joulukuuta 2012
tiistai 6. joulukuuta 2011
Epäterveen alhaiset valtionlainojen korot
Luottoluokituksen lasku uhkaa Suomen valtion liikkeelle laskemia lainoja kuten kaikkia muitakin euroalueen maita; ks. vakioköyhien (Standard & Poor’s) julkilausuma The Telegraph-lehdessä. Suomen valtion lainojen korko on ollut viime viikkoina noin 2,5 prosenttia kymmenen vuoden jäljellä olevan juoksuajan lainoissa ja alle kahden prosentin lyhyempien lainojen osalta. Valtiokonttorin viimeksi toteuttamassa huutokaupassa 9.11.11 koroksi muodostui vain 2,22 prosenttia 15.4.21 erääntyvän lainan osalta ja 1,58 prosenttia 15.4.17 erääntyvän lainan osalta.
Mikä on Suomen valtion lainojen pitkän aikavälin tasapainokorko? Keskipitkällä aikavälillä keskuspankkimme EKP pyrkii pitämään hintatason vuosinousun hieman alle kahden prosentin; bruttokansantuotoksen BKT:n odotettavissa oleva pitkän aikavälin keskimääräinen reaalikasvu tuskin ylittää kahta prosenttia. Siten valtionlainojen nimellinen tasapainokorko on odotettavissa olevan inflaation ja reaalikasvun summa eli noin neljä prosenttia. Tätä neljää prosenttia poliitikkojen ja heidän taustavoimiensa tulisi käyttää päätöksenteossa: paljonko velkaannutaan ja paljonko valtio ostaa työvoimaa yksityiseltä sektorilta.
Kun tosiasiallinen valtionlainojen korko on ollut ja on paljon alle koron luonnollisen tason, mitä erotuksella olisi pitänyt ja pitäisi tehdä? Terve järki kertoo tietysti, että säästyneet rahat pitäisi rahastoida. Siis valtiolla pitäisi olla koronmaksurahasto, johon maksettaisiin sisään joka vuosi neljä prosenttia valtion lainakannan markkina-arvosta. Korkorahastosta maksettaisiin puolestaan ulos lainojen erääntyvät kuponkikorot. Tämähän vain vastaisi yleistä vahinkovakuutusyhtiöiden hoidon periaatetta valtiontalouden hoidossa.
Kun nykyinen valtionlainojen markkinakorko on epäterveen alhainen, poliitikoillamme on kannuste käyttäytyä kuin Välimeren Kerhon euromailla: demokraattisen sosialismin hengessä kaikki pyritään työllistämään julkiselle sektorille ja ulosjääville maksamaan etuisuuksia siten, ettei heidän tarvitse tehdä töitä tai kannata työllistää muita.
Selvin todiste tästä on vuoden 2012 budjettiesitys. Se perustuu suunnilleen pitkän aikavälin reaalikasvua vastaavalle BKT:n kasvuennusteelle, mutta valtion nettovelkaantumiseksi on siinä budjetoitu täysin vastuuton seitsemän (7) miljardia euroa eli yhdeksän (9) prosenttia nykyvelan tasosta.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Vaihtuuko valtiovarainministerien vaakunaeläin?
Mistähän oppositiopoliitikkomme kuvittelivat tuoreen rahan tulevan Irlannin ja muiden euroalueen ongelmamaiden vanhojen velkojen uusintaan ja uusien alijäämien rahoittamiseksi, kun he kuuluttivat Irlannin valtion takaamisvaltuuksien eduskuntakäsittelyn yhteydessä tarvetta saada Irlantia ja irlantilaisia pankkeja rahoittaneet sijoittajat, pankit ja niiden omistajat kantamaan vastuunsa eli hyväksymään tappioita jo tekemistään sijoituksista osana uusien luottojen myöntämistä?
Toimittajat olivat niin innoissaan ”uskotteko, että…”- ja ”sataako tämä nyt opposition laariin”-kysymyksineen, ettei uuden rahan lähde pälkähtänyt yhdenkään mieleen. Eivätkä pääministeri, valtiovarainministeri ja muut hallituspuolueiden edustajat osanneet vetää tästä narusta. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Siksi en muista yhdenkään poliitikon asettaneen haastattelijaa pinteeseen.
Siis mistä? Irlannin pankkien omistajat ovat jo käytännössä menettäneet sijoituksensa. Vain Bank of Ireland ei ole menossa täysin valtion omistukseen. Muiden merkittävien pankkien osalta valtion omistusosuus tulee olemaan tai on jo 99,9 prosenttia tai korkeampi.
Mikä on pankkien muiden rahoittajien tilanne? Vähittäistalletukset ovat valtion takaamia ja siksi yhtä varmoja kuin Irlannin valtion verotusvoima. Poliitikkomme peesaavat populistisesti saksa- ja ranskalaisia kollegojaan silmätikkunaan Irlannin 12,5 prosentin osakeyhtiöverokanta, jolla Irlanti OECD:n verotilastojen mukaan on kerännyt veroja prosenttiyksikön verran enemmän bruttokansantuotoksesta kuin Saksa noin 35 prosentin verokannallaan. Irlanti ei suostu nostamaan yhtiöverokantaansa, koska muutoin siellä tuotantotoimintaa harjoittavat monikansalliset yhtiöt muuttavat Puolaan. Verokeidasprosenttinakin 12,5 on puolta korkeampi kuin Alankomaiden kauttakulkuliiketoiminnalle todellisuudessa soveltama noin 8-9 prosenttia ja yli kaksinkertainen Belgian vastaavaan noin 5-6 prosenttiin nähden.
Oman pääoman ja talletusten välissä pankkien pitkäaikaisia rahoittajia ovat etuoikeusjärjestykseltään eriasteisiin joukkolainoihin sijoittaneet lopullisten säästäjien varoja hallinnoivat eläkevakuuttajat, eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt sekä rikkaiden että köyhien säästövaroja hoitavat sijoitusrahastot. Juuri näiden sijoittajien toivotaan uusivan sijoituksensa ja tuovan vielä lisärahaa uusien alijäämien rahoittamiseksi, mutta ensiksi poliitikkojen mukaan niiden olisi realisoitava lopullisia lisätappioita! Esimerkiksi Anglo Irish pankin etuoikeusasemassa viimeisimpien joukkolainojen sijoittajat joutuivat kuukausi sitten hyväksymään 80 prosentin pääomatappion joukkolainojen nimellisarvosta. Allied Irish pankin pitkäaikaissijoittajat joutuivat jo kesäkuussa 2009 hyväksymään tappiota kolmanneksen tai puolet nimellisarvosta osana velkojen silloista uudelleen järjestelyä.
Tukkurahan markkinoilla lyhyen ajan sijoitukset pankkien velkasitoumuksiin ovat peräisin tilapäisesti likviditeettiylijäämäisiltä yhtiöiltä tai muilta pankeilta. Siis poliitikkomme olisivat halunneet Eurooppaan oman Veljekset Lehmaninsa, jonka Ameriikan versio aiheutti juuri sen maailmanlaajuisen talouskasvun äkkipysähdyksen, josta Irlanti ei toipunut omin voimin.
Lyhyt on poliitikkojemme ja heidän kaksoissielujensa, toimittajien muisti. Vai johtuuko se siitä, että heidän ainoa taloustieteellinen koulutuksensa on kommarikeynesiläinen esikurssi, joka opettaa, että valtiovarainministeriöiden vaakunaeläin on kenguru: mitä tyhjempi sen kukkaro, sitä pidemmät loikat.
Vaakunaeläimen vaihtaminen koskee yhtälailla USA:n, Japanin kuin euroalueen valtiovarainministeriöitä. Yhdistynyt Kuningaskuntahan on jo uuden hallituksensa myötä vaihtamassa sen säästöporsaaseen; poliitikoilla on vain pidemmän päälle taipumus rikkoa se, jakaa varat köyhille ja rukoilla rikkaiden puolesta, kuten Gordon Brownin valtiovarain- ja pääministerikaudet osoittivat.
Toimittajat olivat niin innoissaan ”uskotteko, että…”- ja ”sataako tämä nyt opposition laariin”-kysymyksineen, ettei uuden rahan lähde pälkähtänyt yhdenkään mieleen. Eivätkä pääministeri, valtiovarainministeri ja muut hallituspuolueiden edustajat osanneet vetää tästä narusta. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Siksi en muista yhdenkään poliitikon asettaneen haastattelijaa pinteeseen.
Siis mistä? Irlannin pankkien omistajat ovat jo käytännössä menettäneet sijoituksensa. Vain Bank of Ireland ei ole menossa täysin valtion omistukseen. Muiden merkittävien pankkien osalta valtion omistusosuus tulee olemaan tai on jo 99,9 prosenttia tai korkeampi.
Mikä on pankkien muiden rahoittajien tilanne? Vähittäistalletukset ovat valtion takaamia ja siksi yhtä varmoja kuin Irlannin valtion verotusvoima. Poliitikkomme peesaavat populistisesti saksa- ja ranskalaisia kollegojaan silmätikkunaan Irlannin 12,5 prosentin osakeyhtiöverokanta, jolla Irlanti OECD:n verotilastojen mukaan on kerännyt veroja prosenttiyksikön verran enemmän bruttokansantuotoksesta kuin Saksa noin 35 prosentin verokannallaan. Irlanti ei suostu nostamaan yhtiöverokantaansa, koska muutoin siellä tuotantotoimintaa harjoittavat monikansalliset yhtiöt muuttavat Puolaan. Verokeidasprosenttinakin 12,5 on puolta korkeampi kuin Alankomaiden kauttakulkuliiketoiminnalle todellisuudessa soveltama noin 8-9 prosenttia ja yli kaksinkertainen Belgian vastaavaan noin 5-6 prosenttiin nähden.
Oman pääoman ja talletusten välissä pankkien pitkäaikaisia rahoittajia ovat etuoikeusjärjestykseltään eriasteisiin joukkolainoihin sijoittaneet lopullisten säästäjien varoja hallinnoivat eläkevakuuttajat, eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt sekä rikkaiden että köyhien säästövaroja hoitavat sijoitusrahastot. Juuri näiden sijoittajien toivotaan uusivan sijoituksensa ja tuovan vielä lisärahaa uusien alijäämien rahoittamiseksi, mutta ensiksi poliitikkojen mukaan niiden olisi realisoitava lopullisia lisätappioita! Esimerkiksi Anglo Irish pankin etuoikeusasemassa viimeisimpien joukkolainojen sijoittajat joutuivat kuukausi sitten hyväksymään 80 prosentin pääomatappion joukkolainojen nimellisarvosta. Allied Irish pankin pitkäaikaissijoittajat joutuivat jo kesäkuussa 2009 hyväksymään tappiota kolmanneksen tai puolet nimellisarvosta osana velkojen silloista uudelleen järjestelyä.
Tukkurahan markkinoilla lyhyen ajan sijoitukset pankkien velkasitoumuksiin ovat peräisin tilapäisesti likviditeettiylijäämäisiltä yhtiöiltä tai muilta pankeilta. Siis poliitikkomme olisivat halunneet Eurooppaan oman Veljekset Lehmaninsa, jonka Ameriikan versio aiheutti juuri sen maailmanlaajuisen talouskasvun äkkipysähdyksen, josta Irlanti ei toipunut omin voimin.
Lyhyt on poliitikkojemme ja heidän kaksoissielujensa, toimittajien muisti. Vai johtuuko se siitä, että heidän ainoa taloustieteellinen koulutuksensa on kommarikeynesiläinen esikurssi, joka opettaa, että valtiovarainministeriöiden vaakunaeläin on kenguru: mitä tyhjempi sen kukkaro, sitä pidemmät loikat.
Vaakunaeläimen vaihtaminen koskee yhtälailla USA:n, Japanin kuin euroalueen valtiovarainministeriöitä. Yhdistynyt Kuningaskuntahan on jo uuden hallituksensa myötä vaihtamassa sen säästöporsaaseen; poliitikoilla on vain pidemmän päälle taipumus rikkoa se, jakaa varat köyhille ja rukoilla rikkaiden puolesta, kuten Gordon Brownin valtiovarain- ja pääministerikaudet osoittivat.
torstai 9. syyskuuta 2010
Valtio paisutti kassaansa
Valtiokonttorin Rahoitustoimialan tilastojen mukaan valtio paisutti elokuussa 2010 kassavarojaan enemmän kuin se lainasi lisää siten, että koko tämän vuoden aikana kassan lisääntymisellä vähennetty velanotto on ollut kolme (3) miljardia euroa.
tiistai 13. tammikuuta 2009
Palaavatko taloudet kasvu-uralle?
Monet tosiasiat puoltavat kehittyneiden maiden talouskasvun palautumista, ehkä nopeastikin. Pankkien ja rahoituslaitosten uudelleen pääomittamisen jälkeen niiden keskinäinen luotonanto lienee jälleen käynnistynyt euroalueella, koska sen korkotasoa mittaava 3 kk:n euribor on jo normaalitasollaan 0.1 prosenttiyksikköä EKP:n ohjauskoron yläpuolella. Kun rahamarkkinat toimivat, myös yritysasiakkaiden luototus on mahdollista. Siksi lähikuukausien uutiset luottokannan kasvusta eri euromaissa sekä asunto- että yritysluottojen osalta ovat mielenkiintoisinta seurattavaa.
Myös Iso-Britannian pankkien tila näyttäisi rahoittuneen ja Yhdysvaltain on rauhoittumassa. Iso-Britanniassa kritikoidaan pankkeja siitä, että ne ovat kasvattaneet marginaalejaan ja vaativat aikaisempaa korkeampaa omarahoitusosuutta asuntokaupoissa, minkä vuoksi ensiasunnon ostajat eivät pääse hyötymään alentuneesta hintatasosta. Keskimääräinen omarahoitusosuus on noussut noin 15 prosenttiin asunnon hinnasta, joka suomalaisittain on alhainen.
USA:ssa kiinteäkorkoisen 30 vuoden asuntolainan korko on pudonnut jo melkein 5 prosenttiin ja lyhyempiaikaisen alle sen, joten edellytykset asuntokaupan käynnistymiseksi ovat olemassa. Sijoituskelpoisten yrityslainojen riskipreemio on kuitenkin vielä noin 4.5 prosenttiyksikköä yli 5 vuoden liittovaltion lainan tuoton, kun historiallisesti se on nousukausina ollut vain prosentin tai puolentoista luokkaa. Kun sopeutuminen sisältää vääjäämättä liittovaltion lainojen tuottotason nousun, se merkitsee pääomatappioita niihin sijoittaneille. USA:n elpymistä hidastavaksi tekijäksi voi siten muodostua se, kuka nämä tappiot kantaa.
Länsimaat ovat siten jälleen historiallisesti katsottuna alhaisten markkinakorkojen tilassa. Kun siihen yhdistyy vielä alentuneet asuntohinnat, tilanne on kaikkialla erityisen hyvä ensiasunnon ostajille, varsinkin jos on käteistä. Asuntomarkkinoiden käynnistyminen on siten oven takana eikä oven pitäisi olla takalukossa. Kun asuntoa vaihdetaan, tehdään myös muita suuria ostoksia.
Rahoitusmarkkinoiden ohella länsimaissa on rakennettu finanssipoliittisia elvytyspaketteja, jotka yleensä keskittyvät julkisten investointien aientamiseen ja takauksiin luottolaitoksille, jotka myöntävät erityisluottoja yrityksille. Eräs Bloomberg-TV:n haastateltava mainitsi, että kehittyneissä talouksissa olisi sitouduttu 5000 miljardin dollarin edestä pankkien ja rahoitusjärjestelmän pääomittamiseen ja niille myönnettäviin takauksiin sekä julkisten menojen aikaistamisohjelmiin tämän ja ensi vuoden kuluessa. Se on kolmasosa USA:n BKT:sta. Jossain vaiheessa nämä ohjelmat alkavat vaikuttaa, mutta tunnetusti finanssipoliittiset toimet kyetään toteuttamaan suhteellisen verkkaisesti rahapolitiikan käännöksiin nähden.
Kolmas kasvun käynnistymistä tukeva tekijä ovat alentuneet raaka-ainehinnat, erityisesti energian osalta. Se alentaa yritysten kustannuksia ja lisää kuluttajien tulojen ostovoimaa. Tämän johdosta euroalueellakin hintojen nousuvauhti voi pysähtyä tänä vuonna tilapäisesti muutamaksi kuukaudeksi. Siksi Euroopan keskuspankki voi alentaa ohjauskorkoaan vielä nykyisestä, mikä laskisi ainakin lyhyitä markkinakorkoja.
Mutta Euroopassakin on hieman pidemmällä aikavälillä riskinä inflaatioprosessin käynnistyminen uudestaan ja pitkien markkinakorkojen nousu, koska koko maailma on jälleen täynnä räjähdysaltista ”hallitsijan rahaa”, pankkien keskuspankeissa pitämiä lainattavissa olevia kassareservejä.
Kaikki nämä tekijät puoltavat sitä, että L-muotoinen suhdannekuva (nopea pudotus, pitkä pinnistely nollakasvun kanssa) voidaan sulkea pois kehittyneissä maissa. Pitää vain muistaa se, että kun kasvu palaa, se suuntautuu osaksi kokonaan uusille aloille; vanha kasvukuva ei toistu. Entä Suomi-Neidon tilanne?
Valtiovarainministeriö ennusti 18.12.2008 vain, että tänä vuonna ”tuotanto supistuu” viennin ja investointien vuoksi. Suomi elää viennistä, joka on 45 prosenttia BKT:sta ja joka suuntautuu lähes 75 prosentisesti Eurooppaan. Suurimmat vientimaamme ovat kaikki samassa tilassa kuin Suomi: tuotanto supistuu tällä hetkellä. Siksi vienti lähtee vetämään vasta sen jälkeen kun kehittyneiden maiden yleinen suhdannenousu on alkanut; Kiina ja muut Aasian kasvavat maat ovat pieniä vientikohteita. Oikea-aikaiset, aidot tuloveronkevennykset ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen pitävät puolestaan yllä kotimarkkinoille suuntautuvaa tuotantoa ja estävät vuosien 1991-1994 kaltaisen työllisyyden romahduksen.
Valtion verotulojen vähentymistä ei pidä pelästyä eikä siihen tule reagoida kamreerin lailla. Tärkeintä on pitää kiinni budjettilupauksista. Kasvavasta työttömyydestäkin aiheutuu valtiolle menoja. Valtionvelan BKT-osuuden pitääkin kasvaa tällaisessa suhdannetilanteessa. Se ei merkitse pysyvää syömävelan ottoa. On muistettava, että valtionvelan BKT-osuuden voimakas aleneminen viime vuosina oli myös suhdanneluonteista, onnekasta globalisaatio-osinkoa, josta kaikki pääsevät nauttimaan veronalennusten muodossa.
Myös Iso-Britannian pankkien tila näyttäisi rahoittuneen ja Yhdysvaltain on rauhoittumassa. Iso-Britanniassa kritikoidaan pankkeja siitä, että ne ovat kasvattaneet marginaalejaan ja vaativat aikaisempaa korkeampaa omarahoitusosuutta asuntokaupoissa, minkä vuoksi ensiasunnon ostajat eivät pääse hyötymään alentuneesta hintatasosta. Keskimääräinen omarahoitusosuus on noussut noin 15 prosenttiin asunnon hinnasta, joka suomalaisittain on alhainen.
USA:ssa kiinteäkorkoisen 30 vuoden asuntolainan korko on pudonnut jo melkein 5 prosenttiin ja lyhyempiaikaisen alle sen, joten edellytykset asuntokaupan käynnistymiseksi ovat olemassa. Sijoituskelpoisten yrityslainojen riskipreemio on kuitenkin vielä noin 4.5 prosenttiyksikköä yli 5 vuoden liittovaltion lainan tuoton, kun historiallisesti se on nousukausina ollut vain prosentin tai puolentoista luokkaa. Kun sopeutuminen sisältää vääjäämättä liittovaltion lainojen tuottotason nousun, se merkitsee pääomatappioita niihin sijoittaneille. USA:n elpymistä hidastavaksi tekijäksi voi siten muodostua se, kuka nämä tappiot kantaa.
Länsimaat ovat siten jälleen historiallisesti katsottuna alhaisten markkinakorkojen tilassa. Kun siihen yhdistyy vielä alentuneet asuntohinnat, tilanne on kaikkialla erityisen hyvä ensiasunnon ostajille, varsinkin jos on käteistä. Asuntomarkkinoiden käynnistyminen on siten oven takana eikä oven pitäisi olla takalukossa. Kun asuntoa vaihdetaan, tehdään myös muita suuria ostoksia.
Rahoitusmarkkinoiden ohella länsimaissa on rakennettu finanssipoliittisia elvytyspaketteja, jotka yleensä keskittyvät julkisten investointien aientamiseen ja takauksiin luottolaitoksille, jotka myöntävät erityisluottoja yrityksille. Eräs Bloomberg-TV:n haastateltava mainitsi, että kehittyneissä talouksissa olisi sitouduttu 5000 miljardin dollarin edestä pankkien ja rahoitusjärjestelmän pääomittamiseen ja niille myönnettäviin takauksiin sekä julkisten menojen aikaistamisohjelmiin tämän ja ensi vuoden kuluessa. Se on kolmasosa USA:n BKT:sta. Jossain vaiheessa nämä ohjelmat alkavat vaikuttaa, mutta tunnetusti finanssipoliittiset toimet kyetään toteuttamaan suhteellisen verkkaisesti rahapolitiikan käännöksiin nähden.
Kolmas kasvun käynnistymistä tukeva tekijä ovat alentuneet raaka-ainehinnat, erityisesti energian osalta. Se alentaa yritysten kustannuksia ja lisää kuluttajien tulojen ostovoimaa. Tämän johdosta euroalueellakin hintojen nousuvauhti voi pysähtyä tänä vuonna tilapäisesti muutamaksi kuukaudeksi. Siksi Euroopan keskuspankki voi alentaa ohjauskorkoaan vielä nykyisestä, mikä laskisi ainakin lyhyitä markkinakorkoja.
Mutta Euroopassakin on hieman pidemmällä aikavälillä riskinä inflaatioprosessin käynnistyminen uudestaan ja pitkien markkinakorkojen nousu, koska koko maailma on jälleen täynnä räjähdysaltista ”hallitsijan rahaa”, pankkien keskuspankeissa pitämiä lainattavissa olevia kassareservejä.
Kaikki nämä tekijät puoltavat sitä, että L-muotoinen suhdannekuva (nopea pudotus, pitkä pinnistely nollakasvun kanssa) voidaan sulkea pois kehittyneissä maissa. Pitää vain muistaa se, että kun kasvu palaa, se suuntautuu osaksi kokonaan uusille aloille; vanha kasvukuva ei toistu. Entä Suomi-Neidon tilanne?
Valtiovarainministeriö ennusti 18.12.2008 vain, että tänä vuonna ”tuotanto supistuu” viennin ja investointien vuoksi. Suomi elää viennistä, joka on 45 prosenttia BKT:sta ja joka suuntautuu lähes 75 prosentisesti Eurooppaan. Suurimmat vientimaamme ovat kaikki samassa tilassa kuin Suomi: tuotanto supistuu tällä hetkellä. Siksi vienti lähtee vetämään vasta sen jälkeen kun kehittyneiden maiden yleinen suhdannenousu on alkanut; Kiina ja muut Aasian kasvavat maat ovat pieniä vientikohteita. Oikea-aikaiset, aidot tuloveronkevennykset ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen pitävät puolestaan yllä kotimarkkinoille suuntautuvaa tuotantoa ja estävät vuosien 1991-1994 kaltaisen työllisyyden romahduksen.
Valtion verotulojen vähentymistä ei pidä pelästyä eikä siihen tule reagoida kamreerin lailla. Tärkeintä on pitää kiinni budjettilupauksista. Kasvavasta työttömyydestäkin aiheutuu valtiolle menoja. Valtionvelan BKT-osuuden pitääkin kasvaa tällaisessa suhdannetilanteessa. Se ei merkitse pysyvää syömävelan ottoa. On muistettava, että valtionvelan BKT-osuuden voimakas aleneminen viime vuosina oli myös suhdanneluonteista, onnekasta globalisaatio-osinkoa, josta kaikki pääsevät nauttimaan veronalennusten muodossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)