Aamun paikallislehdessäkään ei ollut toimittajan näkökulma-palstaa lentoemojen ja stuerttien lakosta ja tukilakoista. Yleensähän toimittajat ovat nykytyylin mukaan varsin kärkkäitä käyttämään ilmaisuvapauttaan tosiasioita oikovine fakta-osioineen. Varsinaisessa kommenttipalstassa voi käyttääkin toimittajan itse keksimiä tai toimittajakerholla todeksi kuviteltuja sanakäänteitä; ks. kirjassani Mätäkuun markkinat, luku 3 ”Totuuden muovailtavuus?” ja 7 ”Älyllinen epärehellisyys toimituksissa”; ks. myös Virkkunen lähtee: silloin kun lehti kirjoittelullaan ajaa parempaa huomista, sen ei tarvitse oikaista kaikkia virheellisiä yksityiskohtia.
Eilen 8.12.2010 sentään Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Finnairin työriita uhkaa levitä käsistä” kommentoi tilannetta, mutta sekin neuvoi vain ”välttämään uhittelua ja kovia puheita”. Lehti moitti Finnairin toimitusjohtajan näyttäneen ”julkisuudessa vain yhdet kasvot: hän on antanut rajuja ja provosoivia lausuntoja” ja lakkoyhdistyksen puheenjohtaja ”ei liioin ole profiloitunut harkittujen lausuntojen antajana”.
Lehden käsitys, että ongelma voidaan ratkaista lausuntojen sanamuotoa muuntamalla, on harvinaisen naiivi. Eikö tukilakkoilun laillisuutta ole tarve kumota, jotta tällaiset tilanteet eivät toistuisi jatkuvasti? Eikö yleensä ole tarve purkaa koko yleissitovan työehtosopimuksen käsitettä? Eikö ole tarve poistaa kaikkia niitä yhteiskunnan taloudellisia tukia, jotka pönkittävät ammattiyhdistysten neuvotteluvoimaa harjoittaa omanvoitonpyyntöä (rent seeking) muiden työntekijöiden ja kuluttajien kustannuksella?
Tukilakkoilu ja työttömyyden puolittamattomuus
Kova kovaa vastaan
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti