Vaihtuuko valtiovarainministerien vaakunaeläin?

Mistähän oppositiopoliitikkomme kuvittelivat tuoreen rahan tulevan Irlannin ja muiden euroalueen ongelmamaiden vanhojen velkojen uusintaan ja uusien alijäämien rahoittamiseksi, kun he kuuluttivat Irlannin valtion takaamisvaltuuksien eduskuntakäsittelyn yhteydessä tarvetta saada Irlantia ja irlantilaisia pankkeja rahoittaneet sijoittajat, pankit ja niiden omistajat kantamaan vastuunsa eli hyväksymään tappioita jo tekemistään sijoituksista osana uusien luottojen myöntämistä?


Toimittajat olivat niin innoissaan ”uskotteko, että…”- ja ”sataako tämä nyt opposition laariin”-kysymyksineen, ettei uuden rahan lähde pälkähtänyt yhdenkään mieleen. Eivätkä pääministeri, valtiovarainministeri ja muut hallituspuolueiden edustajat osanneet vetää tästä narusta. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta. Siksi en muista yhdenkään poliitikon asettaneen haastattelijaa pinteeseen.

Siis mistä? Irlannin pankkien omistajat ovat jo käytännössä menettäneet sijoituksensa. Vain Bank of Ireland ei ole menossa täysin valtion omistukseen. Muiden merkittävien pankkien osalta valtion omistusosuus tulee olemaan tai on jo 99,9 prosenttia tai korkeampi.

Mikä on pankkien muiden rahoittajien tilanne? Vähittäistalletukset ovat valtion takaamia ja siksi yhtä varmoja kuin Irlannin valtion verotusvoima. Poliitikkomme peesaavat populistisesti saksa- ja ranskalaisia kollegojaan silmätikkunaan Irlannin 12,5 prosentin osakeyhtiöverokanta, jolla Irlanti OECD:n verotilastojen mukaan on kerännyt veroja prosenttiyksikön verran enemmän bruttokansantuotoksesta kuin Saksa noin 35 prosentin verokannallaan. Irlanti ei suostu nostamaan yhtiöverokantaansa, koska muutoin siellä tuotantotoimintaa harjoittavat monikansalliset yhtiöt muuttavat Puolaan. Verokeidasprosenttinakin 12,5 on puolta korkeampi kuin Alankomaiden kauttakulkuliiketoiminnalle todellisuudessa soveltama noin 8-9 prosenttia ja yli kaksinkertainen Belgian vastaavaan noin 5-6 prosenttiin nähden.

Oman pääoman ja talletusten välissä pankkien pitkäaikaisia rahoittajia ovat etuoikeusjärjestykseltään eriasteisiin joukkolainoihin sijoittaneet lopullisten säästäjien varoja hallinnoivat eläkevakuuttajat, eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt sekä rikkaiden että köyhien säästövaroja hoitavat sijoitusrahastot. Juuri näiden sijoittajien toivotaan uusivan sijoituksensa ja tuovan vielä lisärahaa uusien alijäämien rahoittamiseksi, mutta ensiksi poliitikkojen mukaan niiden olisi realisoitava lopullisia lisätappioita! Esimerkiksi Anglo Irish pankin etuoikeusasemassa viimeisimpien joukkolainojen sijoittajat joutuivat kuukausi sitten hyväksymään 80 prosentin pääomatappion joukkolainojen nimellisarvosta. Allied Irish pankin pitkäaikaissijoittajat joutuivat jo kesäkuussa 2009 hyväksymään tappiota kolmanneksen tai puolet nimellisarvosta osana velkojen silloista uudelleen järjestelyä.

Tukkurahan markkinoilla lyhyen ajan sijoitukset pankkien velkasitoumuksiin ovat peräisin tilapäisesti likviditeettiylijäämäisiltä yhtiöiltä tai muilta pankeilta. Siis poliitikkomme olisivat halunneet Eurooppaan oman Veljekset Lehmaninsa, jonka Ameriikan versio aiheutti juuri sen maailmanlaajuisen talouskasvun äkkipysähdyksen, josta Irlanti ei toipunut omin voimin.

Lyhyt on poliitikkojemme ja heidän kaksoissielujensa, toimittajien muisti. Vai johtuuko se siitä, että heidän ainoa taloustieteellinen koulutuksensa on kommarikeynesiläinen esikurssi, joka opettaa, että valtiovarainministeriöiden vaakunaeläin on kenguru: mitä tyhjempi sen kukkaro, sitä pidemmät loikat.

Vaakunaeläimen vaihtaminen koskee yhtälailla USA:n, Japanin kuin euroalueen valtiovarainministeriöitä. Yhdistynyt Kuningaskuntahan on jo uuden hallituksensa myötä vaihtamassa sen säästöporsaaseen; poliitikoilla on vain pidemmän päälle taipumus rikkoa se, jakaa varat köyhille ja rukoilla rikkaiden puolesta, kuten Gordon Brownin valtiovarain- ja pääministerikaudet osoittivat.