keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Mitä USA:n roskapankkisuunnitelman tilalle?
Kirjoitin kolmannella kotimaisella siitä, miten Paulsonin roskapankkiehdotusta tulisi muuntaa.
torstai 4. syyskuuta 2008
Eläkejärjestelmän väärinkäyttö
Työntekijäin eläkelaissa (TEL, 1962) omaksuttiin työeläkemaksujen osittainen rahastointi tasaamaan väestörakenteen muutosten aiheuttamaa eläkemaksun vaihtelua. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen ymmärrettiin aiheuttavan puhtaassa jakojärjestelmässä, jossa ei ole lainkaan rahastointia, kohtuuttoman työeläkemaksujen korotuspaineen samaan aikaan työelämässä oleville pienemmille ikäluokille. Rahastoinnista johtuen yksityisen sektorin eläkerahastojen koko oli 20 vuotta sitten lähes 20 prosenttia BKT:sta, mikä jo silloin oli eurooppalaisessa vertailuissa kunnioitettava luku.
Kun kollektiivista rahaa on jossakin olemassa, sillä on aina ottajia, koska rahathan ovat meidän, vaikka eivät kenenkään omia. Eläkevarojen ja –järjestelmän väärinkäytön muodot ovat hyvin tiedostetut. Kerrataanpa.
Ensimmäinen oli rahastojen alkuperäinen sijoituspolitiikka. Päämuoto oli pitkään takaisinlainaus, vakuutuksenottajien oikeus maksaa velkakirjoilla eläkevakuutusmaksunsa. Kiinteistöt oli toinen merkittävä sijoituskohde. Takaisinlainaus oli eläkevakuuttajille riskitöntä, koska lainoilla oli pankkitakaus. Mutta takaisinlainauksen korko ei ollut sidoksissa markkinoiden viitekorkoihin, vaan se sovittiin kabinetissa. Siksi takaisinlainaus toteutui usein negatiivisella tai nollareaalikorolla 1970- ja 1980-luvuilla.
Esimerkiksi vuosi 1988 oli loisto vuosi sijoittajille: pankkien myöntämien yritysluottojen ja valtion obligaatioiden reaalikorko oli 4 prosenttia, pörssissä kurssitaso nousi yli 30 prosenttia ja kiinteistöjen hinnat paikoin sitäkin nopeammin. Eläkevakuuttajat saivat laskelmieni mukaan aikaiseksi suunnilleen 4 prosentin reaalituoton sijoituksilleen ikään kuin niiden salkuissa ei kiinteistöjä ja osakkeita olisi ollutkaan.
Miten tämä on luettava? Siten, että hyvänä sijoitusvuotena eläkelaitosten asiakasomistajat kahmaisivat ”sale-and-leaseback” – kiinteistökauppojen (kiinteistön osti eläkevakuuttaja, mutta asiakas jatkoi vuokralaisena) ja muiden järjestelyjen kautta suhteellisesti kaikkein eniten eläkevaroja takaisin. Huonona sijoitusvuotena se olisi ollut vaikeampaa.
Toinen oppi tästä on se, että valvojien pitäisi aina asettaa markkinoilta johdettu tuottotavoite eikä hyväksyä kabinetissa sovittua tavoitekorkoa tai vertailuindeksiä. Kolmas on se, että jos Eläketurvakeskus (ETK) todella olisi nimensä veroinen, se konstruoisi nyt jälkikäteen markkinaperusteisen ”benchmark” –indeksin eläkevakuuttajille koko TEL-ajalta käyttäen hyväksi niiden sijoitusmuotokohtaisia painoja. Ja neljäs opetus on se, että tämän vuotisessa kurssilaskussa ei pidä tuijottaa tappioiden suuruutta vaan sitä, miten eläkelaitos on suoriutunut sijoituksissaan suhteessa markkinoilta määräytyvään vertailuindeksiinsä.
Takaisinlainaus alle markkinakorkojen tuki vanhaa, olemassa olevaa teollisuutta: kypsien toimialojen voitot eivät kiertäneet uusiin yrityksiin, uusille tuotealoille. Yli 60 prosentin veroasteet ja korkea inflaatio tekivät voiton näyttämisen mahdottomaksi: oli pakko tehdä veropaineinvestointeja niiltä suojautumiseksi, minkä mahdollisti verojärjestelmä etupainoisin poisto- ja aliarvostusmahdollisuuksin; ks. lähemmin tutkimuspaperia. Yhdessä täysin politisoituneen rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden säätelyn kanssa takaisinlainaus ja verojärjestelmä edistivät rahoitusmarkkinoiden alikehittyneisyyttä sekä pääoman käytön tuhlausta ja kohdentumista väärille aloille. Tehottomuudet poksahtivat lamassa.
Toinen väärinkäytön muoto, työttömyyden hoito eläkeputken avulla, syntyi Korpilammen hengessä 1980-luvun alkupuolella; asian oikea hoitopaikka olisi työttömyysvakuutusjärjestelmä. Vakavailmeiset painostusryhmien edustajat ja heidän taustajoukkonsa eivät halunneet ymmärtää eläkeputken haitallisia kannustevaikutuksia työelämään osallistumiseksi. Kun ne lopulta tunnustettiin, ruvettiin kannustamaan työhön osallistumista ansiotulovähennysten avulla. Sen seurauksena eläketulon verorasitus oli vuonna 2007 enimmillään 7½ prosenttiyksikköä korkeampi (16800 euron vuosieläkkeellä) kuin vastaavan palkkatulon veroaste.
Odotankin jännityksellä tämänsyksyistä tuloveroasteikkoesitystä - poistuuko luvattu verodiskriminaatio lopultakin. Ikäperusteinen eläketulovähennys ratkaisisi asian: vanhuuseläkeläiset saisivat vähennyksen mutteivat kiertoteitä eläkkeelle pätevöityneet. Työeläkeputki ehkäisee myös työpaikkojen syntymistä. Muutoinhan eläkeputkeen pääsevä ryhtyisi ammatinharjoittajaksi, aloittaen vaikkapa kirvesmiehen tai muurarin apurista.
Kolmas on ”väärä Viinanen” – ilmiö: ammattiyhdistystoiminnassa, vakuutustoiminnassa ja politiikassa väsähtäneet työllistyvät eläkejärjestelmän pariin. ”Väärä Viinanen” tuli tunnetuksi Aarno Laitisen Musta Monopoli (1982) kirjan luvusta ”Väärä Viinanen ja kolme nuijaa”, mutta vasta paljon myöhemmin hän päätyi eläketiedottajaksi. Ilmiselvästi parhaat mahdolliset kyvyt eivät hoida eläkejärjestelmäämme. Suojatyöpaikkoja löytyy nykyisin muualta vähän. Siksi nomenklatuura laulaa ylinnä eläkemaksujen korottamisen puolesta.
Neljäs eläkejärjestelmän väärinkäytön muoto on se, että eläkemaksua, erityisesti työntekijän osuutta, pidetään liian yleisesti verona. Se koskee hallituksen tuloveroasteikkoesityksen virkamieslaskelmia, joissa verrataan eläketulon ja työtulon verorasitusta keskenään. Ehkä vielä hälyttävämmin se koskee yleistä käsitystä eläkemaksujen ja niiden avulla saavutettavien eläke-etujen välisestä yhteydestä. Se on pahasti hämärtynyt viime vuosien kuluessa.
On laskelmia, jotka aivan oikein korostavat eläkkeiden jäävän taitetun indeksin vuoksi jälkeen vastaavista palkoista, joista on jääty eläkkeelle – alle 40 prosentin jos vanhaksi elää. Samaan aikaan toisenlaisilla, läpinäkymättömillä laskelmilla ajetaan eläkemaksujen jatkuvaa korottamista yli sen, mikä on työeläkejärjestelmän piiriin tulevan uuden työntekijän kannalta täysin rahastoiva eläkemaksutaso ja väestönrakenteen vaihtelun vaatima ketjukirjepeli, mutta sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden huomioon ottava pitkän aikavälin ketjukirjepelin taso.
Verot aiheuttavat aina taloudellisen aktiviteetin tason laskua, hyvinvointitappioita verojen näkymättömän taakan muodossa. Ne ovat siis tuotannon menetyksiä, joiden suuruus on suhteessa veroasteen neliöön. Jos veroksi mielletty osa eläkevakuutusmaksusta puolittuisi, veronluonteisen eläkemaksun aiheuttamat BKT:n (makrotalousopin potentiaalisen tuotannon) menetykset putoaisivat neljäsosaan!
Veron tehokkuustappio on toisen asteen funktio veroasteesta siksi, että pienen veromuutoksen näkymätön hyvinvointitappio on kysyntä- ja tarjontakehikossa likimäärin kolmio, jonka pinta-ala riippuu veroasteesta – ja pinta-ala on neliöön korotetun veroasteen funktio.
Jokaisen eläkevaikuttajan taustaryhmineen kannattaisi siis opetella ymmärtämään verotuksen tehokkuustappio ja sen potentiaalista tuotantoa alentava vaikutus. Vielä tärkeämpää niiden hallinta olisi kaikille nuorille – mihin tätä tasavaltaa ollaan todella johtamassa!
Kun kollektiivista rahaa on jossakin olemassa, sillä on aina ottajia, koska rahathan ovat meidän, vaikka eivät kenenkään omia. Eläkevarojen ja –järjestelmän väärinkäytön muodot ovat hyvin tiedostetut. Kerrataanpa.
Ensimmäinen oli rahastojen alkuperäinen sijoituspolitiikka. Päämuoto oli pitkään takaisinlainaus, vakuutuksenottajien oikeus maksaa velkakirjoilla eläkevakuutusmaksunsa. Kiinteistöt oli toinen merkittävä sijoituskohde. Takaisinlainaus oli eläkevakuuttajille riskitöntä, koska lainoilla oli pankkitakaus. Mutta takaisinlainauksen korko ei ollut sidoksissa markkinoiden viitekorkoihin, vaan se sovittiin kabinetissa. Siksi takaisinlainaus toteutui usein negatiivisella tai nollareaalikorolla 1970- ja 1980-luvuilla.
Esimerkiksi vuosi 1988 oli loisto vuosi sijoittajille: pankkien myöntämien yritysluottojen ja valtion obligaatioiden reaalikorko oli 4 prosenttia, pörssissä kurssitaso nousi yli 30 prosenttia ja kiinteistöjen hinnat paikoin sitäkin nopeammin. Eläkevakuuttajat saivat laskelmieni mukaan aikaiseksi suunnilleen 4 prosentin reaalituoton sijoituksilleen ikään kuin niiden salkuissa ei kiinteistöjä ja osakkeita olisi ollutkaan.
Miten tämä on luettava? Siten, että hyvänä sijoitusvuotena eläkelaitosten asiakasomistajat kahmaisivat ”sale-and-leaseback” – kiinteistökauppojen (kiinteistön osti eläkevakuuttaja, mutta asiakas jatkoi vuokralaisena) ja muiden järjestelyjen kautta suhteellisesti kaikkein eniten eläkevaroja takaisin. Huonona sijoitusvuotena se olisi ollut vaikeampaa.
Toinen oppi tästä on se, että valvojien pitäisi aina asettaa markkinoilta johdettu tuottotavoite eikä hyväksyä kabinetissa sovittua tavoitekorkoa tai vertailuindeksiä. Kolmas on se, että jos Eläketurvakeskus (ETK) todella olisi nimensä veroinen, se konstruoisi nyt jälkikäteen markkinaperusteisen ”benchmark” –indeksin eläkevakuuttajille koko TEL-ajalta käyttäen hyväksi niiden sijoitusmuotokohtaisia painoja. Ja neljäs opetus on se, että tämän vuotisessa kurssilaskussa ei pidä tuijottaa tappioiden suuruutta vaan sitä, miten eläkelaitos on suoriutunut sijoituksissaan suhteessa markkinoilta määräytyvään vertailuindeksiinsä.
Takaisinlainaus alle markkinakorkojen tuki vanhaa, olemassa olevaa teollisuutta: kypsien toimialojen voitot eivät kiertäneet uusiin yrityksiin, uusille tuotealoille. Yli 60 prosentin veroasteet ja korkea inflaatio tekivät voiton näyttämisen mahdottomaksi: oli pakko tehdä veropaineinvestointeja niiltä suojautumiseksi, minkä mahdollisti verojärjestelmä etupainoisin poisto- ja aliarvostusmahdollisuuksin; ks. lähemmin tutkimuspaperia. Yhdessä täysin politisoituneen rahapolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden säätelyn kanssa takaisinlainaus ja verojärjestelmä edistivät rahoitusmarkkinoiden alikehittyneisyyttä sekä pääoman käytön tuhlausta ja kohdentumista väärille aloille. Tehottomuudet poksahtivat lamassa.
Toinen väärinkäytön muoto, työttömyyden hoito eläkeputken avulla, syntyi Korpilammen hengessä 1980-luvun alkupuolella; asian oikea hoitopaikka olisi työttömyysvakuutusjärjestelmä. Vakavailmeiset painostusryhmien edustajat ja heidän taustajoukkonsa eivät halunneet ymmärtää eläkeputken haitallisia kannustevaikutuksia työelämään osallistumiseksi. Kun ne lopulta tunnustettiin, ruvettiin kannustamaan työhön osallistumista ansiotulovähennysten avulla. Sen seurauksena eläketulon verorasitus oli vuonna 2007 enimmillään 7½ prosenttiyksikköä korkeampi (16800 euron vuosieläkkeellä) kuin vastaavan palkkatulon veroaste.
Odotankin jännityksellä tämänsyksyistä tuloveroasteikkoesitystä - poistuuko luvattu verodiskriminaatio lopultakin. Ikäperusteinen eläketulovähennys ratkaisisi asian: vanhuuseläkeläiset saisivat vähennyksen mutteivat kiertoteitä eläkkeelle pätevöityneet. Työeläkeputki ehkäisee myös työpaikkojen syntymistä. Muutoinhan eläkeputkeen pääsevä ryhtyisi ammatinharjoittajaksi, aloittaen vaikkapa kirvesmiehen tai muurarin apurista.
Kolmas on ”väärä Viinanen” – ilmiö: ammattiyhdistystoiminnassa, vakuutustoiminnassa ja politiikassa väsähtäneet työllistyvät eläkejärjestelmän pariin. ”Väärä Viinanen” tuli tunnetuksi Aarno Laitisen Musta Monopoli (1982) kirjan luvusta ”Väärä Viinanen ja kolme nuijaa”, mutta vasta paljon myöhemmin hän päätyi eläketiedottajaksi. Ilmiselvästi parhaat mahdolliset kyvyt eivät hoida eläkejärjestelmäämme. Suojatyöpaikkoja löytyy nykyisin muualta vähän. Siksi nomenklatuura laulaa ylinnä eläkemaksujen korottamisen puolesta.
Neljäs eläkejärjestelmän väärinkäytön muoto on se, että eläkemaksua, erityisesti työntekijän osuutta, pidetään liian yleisesti verona. Se koskee hallituksen tuloveroasteikkoesityksen virkamieslaskelmia, joissa verrataan eläketulon ja työtulon verorasitusta keskenään. Ehkä vielä hälyttävämmin se koskee yleistä käsitystä eläkemaksujen ja niiden avulla saavutettavien eläke-etujen välisestä yhteydestä. Se on pahasti hämärtynyt viime vuosien kuluessa.
On laskelmia, jotka aivan oikein korostavat eläkkeiden jäävän taitetun indeksin vuoksi jälkeen vastaavista palkoista, joista on jääty eläkkeelle – alle 40 prosentin jos vanhaksi elää. Samaan aikaan toisenlaisilla, läpinäkymättömillä laskelmilla ajetaan eläkemaksujen jatkuvaa korottamista yli sen, mikä on työeläkejärjestelmän piiriin tulevan uuden työntekijän kannalta täysin rahastoiva eläkemaksutaso ja väestönrakenteen vaihtelun vaatima ketjukirjepeli, mutta sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden huomioon ottava pitkän aikavälin ketjukirjepelin taso.
Verot aiheuttavat aina taloudellisen aktiviteetin tason laskua, hyvinvointitappioita verojen näkymättömän taakan muodossa. Ne ovat siis tuotannon menetyksiä, joiden suuruus on suhteessa veroasteen neliöön. Jos veroksi mielletty osa eläkevakuutusmaksusta puolittuisi, veronluonteisen eläkemaksun aiheuttamat BKT:n (makrotalousopin potentiaalisen tuotannon) menetykset putoaisivat neljäsosaan!
Veron tehokkuustappio on toisen asteen funktio veroasteesta siksi, että pienen veromuutoksen näkymätön hyvinvointitappio on kysyntä- ja tarjontakehikossa likimäärin kolmio, jonka pinta-ala riippuu veroasteesta – ja pinta-ala on neliöön korotetun veroasteen funktio.
Jokaisen eläkevaikuttajan taustaryhmineen kannattaisi siis opetella ymmärtämään verotuksen tehokkuustappio ja sen potentiaalista tuotantoa alentava vaikutus. Vielä tärkeämpää niiden hallinta olisi kaikille nuorille – mihin tätä tasavaltaa ollaan todella johtamassa!
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Eikö kansaneläke ole jo takuueläke?
”Pääministeri haluaa takuueläkkeen kaikille suomalaisille”, jonka suuruus tulisi olla vähintään 650 euroa kuukaudessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään. Samanlainen uutinen esiintyi jo mätäkuun aikana, mutta silloin siinä oli vielä vuosi 2013.
Kansaneläke on jo kaikkien suomalaisten takuueläke. Jos on selviytynyt 65-vuotiaaksi ilman työeläkkeeseen kartuttavia työtuloja, 65-vuotias on oikeutettu täyteen kansaneläkkeeseen, joka on tänä vuonna yksinäiselle 558 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän mitä uskottavimmin on oikeutettu myös asumistukeen, jonka suuruus riippuu asumiskuluista. Työeläkettäkin saa olla karttunut 49 euroa/kk ilman että kansaneläke pienenee. Sitä korkeampi työeläke pienentää kansaneläkettä 50 eurosentillä kutakin euroa kohti. Kansaneläkejärjestelmä vakuuttaa myös työkyvyttömyyden varalta ja perheeen jäsenet eläkkeensaajan kuoleman varalta.
Kansaneläkettä korotetaan automaattisesti vuosittain vain kuluttajahintojen nousua vastaavasti. Siksi se jää jälkeen yleisestä ansiotason noususta ja siksi joka syksy joku puolue kunnostautuu vaatimalla kansaneläkkeisiin lisäkorotusta inflaatiokorotuksen lisäksi, jollainen 20 euron korotus tulikin tämän vuoden alusta.
Poliitikot voisivat tietenkin koska tahansa laajentaa kansaneläkkeiden indeksoinnin kattamaan automaattisesti myös yleisen ansiotason nousun kuten työeläkkeissä yhden viidesosan painolla; 4 prosentin inflaatiolla ja 5 prosentin ansiotason nousulla taitettu indeksi nostaisi kansaneläkettä 1,12 euroa enemmän kuukaudessa kuin pelkkä kuluttajahintojen nousun suoja antaa ensi vuoden alusta. Silti poliitikot varmaan jättäisivät jokaiselle hallitukselle mahdollisuuden tehdä kansaneläkkeisiin nykyisenlaisia harkinnanvarainen lisäkorotuksia.
Miksi muuttaa hyvää ja koettua kansaneläkejärjestelmää? Vai onko kyse vain nimenmuutoksesta, kun mätäkuun uutinen on lämmitetty uudelleen? Vai onko kyseessä hanke säätää kaikille 650 euron minimi työeläke, koska uutisen mukaan takuueläke ”sisältää paljon poliittisia jännitteitä”? Silloinhan kansaneläkejärjestelmä voitaisiin lopettaa tarpeettomana!
Kansaneläke on jo kaikkien suomalaisten takuueläke. Jos on selviytynyt 65-vuotiaaksi ilman työeläkkeeseen kartuttavia työtuloja, 65-vuotias on oikeutettu täyteen kansaneläkkeeseen, joka on tänä vuonna yksinäiselle 558 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän mitä uskottavimmin on oikeutettu myös asumistukeen, jonka suuruus riippuu asumiskuluista. Työeläkettäkin saa olla karttunut 49 euroa/kk ilman että kansaneläke pienenee. Sitä korkeampi työeläke pienentää kansaneläkettä 50 eurosentillä kutakin euroa kohti. Kansaneläkejärjestelmä vakuuttaa myös työkyvyttömyyden varalta ja perheeen jäsenet eläkkeensaajan kuoleman varalta.
Kansaneläkettä korotetaan automaattisesti vuosittain vain kuluttajahintojen nousua vastaavasti. Siksi se jää jälkeen yleisestä ansiotason noususta ja siksi joka syksy joku puolue kunnostautuu vaatimalla kansaneläkkeisiin lisäkorotusta inflaatiokorotuksen lisäksi, jollainen 20 euron korotus tulikin tämän vuoden alusta.
Poliitikot voisivat tietenkin koska tahansa laajentaa kansaneläkkeiden indeksoinnin kattamaan automaattisesti myös yleisen ansiotason nousun kuten työeläkkeissä yhden viidesosan painolla; 4 prosentin inflaatiolla ja 5 prosentin ansiotason nousulla taitettu indeksi nostaisi kansaneläkettä 1,12 euroa enemmän kuukaudessa kuin pelkkä kuluttajahintojen nousun suoja antaa ensi vuoden alusta. Silti poliitikot varmaan jättäisivät jokaiselle hallitukselle mahdollisuuden tehdä kansaneläkkeisiin nykyisenlaisia harkinnanvarainen lisäkorotuksia.
Miksi muuttaa hyvää ja koettua kansaneläkejärjestelmää? Vai onko kyse vain nimenmuutoksesta, kun mätäkuun uutinen on lämmitetty uudelleen? Vai onko kyseessä hanke säätää kaikille 650 euron minimi työeläke, koska uutisen mukaan takuueläke ”sisältää paljon poliittisia jännitteitä”? Silloinhan kansaneläkejärjestelmä voitaisiin lopettaa tarpeettomana!
tiistai 2. syyskuuta 2008
Eläkemaksujen rahastointi: minkälaisia laskelmia tulisi laatia päätösten perustaksi?
Työeläkejärjestelmämme on tunnetusti tarpeettoman monimutkainen sekä työntekijän että ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Järjestelmässämme eläke-edut on sidottu työaikaisiin palkkoihin. Se on myös alusta alkaen ollut osittain rahastoiva tasatakseen väestörakenteen muutosten aiheuttamaa eläkevakuutusmaksun vaihtelua puhtaaseen jakojärjestelmään verrattuna. Järjestelmän tuottamat kehityslaskelmat herättävät kuitenkin kysymyksiä verrattaessa niitä muiden maiden vastaaviin ennakointeihin.
Esimerkiksi Saksassa yli 65 vuotiaiden osuus työikäisistä tulee nousemaan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana lähes yhtä nopeasti kuin Suomessa, mutta sen jälkeen selvästi Suomea nopeammin YK:n World Population Prospects 2006 –tietokannan mukaan. Kuten meillä, Saksan työeläkejärjestelmä sisältää työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen vanhuuseläkkeen lisäksi. Eläkkeiden taso on eläkkeelle siirryttäessä hieman huonompi kuin meillä, mutta eläkkeet on siellä indeksoitu yleiseen palkkakehitykseen, joten ne eivät eläkkeellä ollessa jää jälkeen yleisen ansiotason kehityksestä.
Saksan eläkemenot prosentteina BKT:sta ovat nyt samaa tasoa kuin Suomessa. EU:n komissiossa tehtyjen laskelmien mukaan ne kasvaisivat Suomea hieman hitaammin seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa ja sen jälkeen lähestyisivät Suomen tasoa. Viimeisin löytämäni tieto Saksan eläkemaksun suuruudesta on vuodelta 2004 eli 19.5 prosenttia palkoista, kun Suomessa se oli silloin noin 25 prosenttia työnantajan kansaneläkemaksu mukaan lukien. Saksan eläkerahastot olivat vuonna 2005 kooltaan vain 4 prosenttia BKT:sta, mutta Suomessa 66 prosenttia - EMU-maista toiseksi korkeimmat Hollannin 125 prosentin jälkeen, jonka järjestelmä on täysin rahastoiva ja jossa eläkeläisen tulotaso ei putoa eläkkeelle siirryttäessä.
Kun meillä jatkuvasti sekä vaaditaan että nostetaan eläkevakuutusmaksua, ollaanko meillä siirtymässä ilman avointa keskustelua täysin rahastoivaan järjestelmään?
Eläkerahastot eivät tosin enää viimeisimmässä Eläketurvakeskuksen (ETK) raportissa 2007:2 (6.11.2007) kasva hamaan ikuisuuteen suhteessa palkkasummaan kuten vastaavassa edellisessä raportissa ja valtiovarainministeriön laskelmassa talvella 2007. Mutta yhtä parametriä manipuloimallahan kyseinen matemaattinen mahdottomuus saadaan muutetuksi. Vuoden 2007 laskelmissa ETK olettaa esimerkiksi täällä Pohjan raukoilla rajoilla saavutettavan selvästi korkeampi elinikä kuin YK:n raporteissa oletetaan Välimeren maista, koska vanhushuoltosuhde kasvatetaan kahdessa vuosikymmenessä nykyisestä kaksinkertaiseksi.
ETK:n laskelmissa on kymmeniä eri parametreja, joista tehdään olettamuksia. Siksi niiden muodostamaa kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Olettamusten relevanttiuden ja keskinäisen johdonmukaisuuden läpikäynti johtaisi vain hyödyttömään inttämiseen kuten esimerkiksi siitä, lyhentääkö oliiviöljyn ja punaviinin käyttö Välimeren maissa ikää suhteessa kossuun ja kalakukkoon meillä.
ETK:n laskelmat eivät ole läpinäkyviä. Vaihtoehtoisesti ETK:n tulisi laatia myös seuraavanlaisia laskelmia:
1. Kuinka suuren eläkemaksun tulisi olla, että se vastaisi täysin rahastoivaa eläkejärjestelmää sen piiriin tulevan uuden työntekijän osalta?
2. Eläke-etujen diskonttauksessa (= koronkoron vähentäminen niiden tulevista arvoista) käytettävän reaalikoron tulee vastata rahastoitavien varojen pitkän aikavälin reaalituottoa eli kansainvälisesti hyvin hajautetun (varaluokittain, toimialoittain, sijoitusstrategioiltaan) sijoitussalkun reaalituottoa; ks. riskien hajautuksesta kirjoitustani 10.7.2008 ja rahastointipäätöksestä 16.4.2008 tässä blogissa.
3. Kuinka suurelta osin työmarkkinoille tuleva uusi ikäluokka voi luottaa omien eläkkeidensä rahoituksessa jakojärjestelmään eli silloin työssä olevilta kerättäviin rahastoimattomiin eläkemaksuihin (= ketjukirjepeli). Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää yhtä suurta osuutta. Pitäisi selvittää laskelmin, kuinka suuri osa eläkkeille siirtyneiden ja siirtyvien eri 5-vuotisikäluokkien eläkemaksuista on mennyt ketjukirjepeliin.
Laskelmieni mukaan täysin rahastoivan järjestelmän eläkevakuutusmaksu, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden osuudella lisättynä, on nykytasoa selvästi alhaisempi. Eläkemaksujen alentamisesitykseni perustuu ajatukseen, että voimme rauhassa alentaa eläkevakuutusmaksun tasolle, joka vastaa uusien työntekijöiden osalta täysin rahastoivaa maksua. Tällöin meillä on kolme puskuria ikääntymisongelman hoitamiseksi:
1. Ketjukirjepeli pyörii kaikkien ikäryhmien osalta: uudet työeläkejärjestelmän piiriin tulevat rahoittavat vanhempien ikäluokkien eläkkeitä jatkossakin.
2. Nykyisen eläkemaksutason enemmyys täysin rahastoivaan maksuun nähden: ero kannattaa poistaa vähitellen, esimerkiksi puoli prosenttiyksikköä vuodessa. Rahastot kasvaisivat koko tämän sopeutusperiodin ajan.
3. Nykyiset rahastot.
ETK:n tulisi siis laskelmissaan haarukoida sitä, milloin eläkevakuutusmaksu olisi alentunut täysin rahastoivalle tasolle.
Tässä kirjoituksissa esiintyvissä kansainvälisissä vertailuissa olen käyttänyt CESifon Database for Institutional Comparisons in Europe eli DICE –tietokantaa.
Esimerkiksi Saksassa yli 65 vuotiaiden osuus työikäisistä tulee nousemaan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana lähes yhtä nopeasti kuin Suomessa, mutta sen jälkeen selvästi Suomea nopeammin YK:n World Population Prospects 2006 –tietokannan mukaan. Kuten meillä, Saksan työeläkejärjestelmä sisältää työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeen vanhuuseläkkeen lisäksi. Eläkkeiden taso on eläkkeelle siirryttäessä hieman huonompi kuin meillä, mutta eläkkeet on siellä indeksoitu yleiseen palkkakehitykseen, joten ne eivät eläkkeellä ollessa jää jälkeen yleisen ansiotason kehityksestä.
Saksan eläkemenot prosentteina BKT:sta ovat nyt samaa tasoa kuin Suomessa. EU:n komissiossa tehtyjen laskelmien mukaan ne kasvaisivat Suomea hieman hitaammin seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa ja sen jälkeen lähestyisivät Suomen tasoa. Viimeisin löytämäni tieto Saksan eläkemaksun suuruudesta on vuodelta 2004 eli 19.5 prosenttia palkoista, kun Suomessa se oli silloin noin 25 prosenttia työnantajan kansaneläkemaksu mukaan lukien. Saksan eläkerahastot olivat vuonna 2005 kooltaan vain 4 prosenttia BKT:sta, mutta Suomessa 66 prosenttia - EMU-maista toiseksi korkeimmat Hollannin 125 prosentin jälkeen, jonka järjestelmä on täysin rahastoiva ja jossa eläkeläisen tulotaso ei putoa eläkkeelle siirryttäessä.
Kun meillä jatkuvasti sekä vaaditaan että nostetaan eläkevakuutusmaksua, ollaanko meillä siirtymässä ilman avointa keskustelua täysin rahastoivaan järjestelmään?
Eläkerahastot eivät tosin enää viimeisimmässä Eläketurvakeskuksen (ETK) raportissa 2007:2 (6.11.2007) kasva hamaan ikuisuuteen suhteessa palkkasummaan kuten vastaavassa edellisessä raportissa ja valtiovarainministeriön laskelmassa talvella 2007. Mutta yhtä parametriä manipuloimallahan kyseinen matemaattinen mahdottomuus saadaan muutetuksi. Vuoden 2007 laskelmissa ETK olettaa esimerkiksi täällä Pohjan raukoilla rajoilla saavutettavan selvästi korkeampi elinikä kuin YK:n raporteissa oletetaan Välimeren maista, koska vanhushuoltosuhde kasvatetaan kahdessa vuosikymmenessä nykyisestä kaksinkertaiseksi.
ETK:n laskelmissa on kymmeniä eri parametreja, joista tehdään olettamuksia. Siksi niiden muodostamaa kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Olettamusten relevanttiuden ja keskinäisen johdonmukaisuuden läpikäynti johtaisi vain hyödyttömään inttämiseen kuten esimerkiksi siitä, lyhentääkö oliiviöljyn ja punaviinin käyttö Välimeren maissa ikää suhteessa kossuun ja kalakukkoon meillä.
ETK:n laskelmat eivät ole läpinäkyviä. Vaihtoehtoisesti ETK:n tulisi laatia myös seuraavanlaisia laskelmia:
1. Kuinka suuren eläkemaksun tulisi olla, että se vastaisi täysin rahastoivaa eläkejärjestelmää sen piiriin tulevan uuden työntekijän osalta?
2. Eläke-etujen diskonttauksessa (= koronkoron vähentäminen niiden tulevista arvoista) käytettävän reaalikoron tulee vastata rahastoitavien varojen pitkän aikavälin reaalituottoa eli kansainvälisesti hyvin hajautetun (varaluokittain, toimialoittain, sijoitusstrategioiltaan) sijoitussalkun reaalituottoa; ks. riskien hajautuksesta kirjoitustani 10.7.2008 ja rahastointipäätöksestä 16.4.2008 tässä blogissa.
3. Kuinka suurelta osin työmarkkinoille tuleva uusi ikäluokka voi luottaa omien eläkkeidensä rahoituksessa jakojärjestelmään eli silloin työssä olevilta kerättäviin rahastoimattomiin eläkemaksuihin (= ketjukirjepeli). Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää yhtä suurta osuutta. Pitäisi selvittää laskelmin, kuinka suuri osa eläkkeille siirtyneiden ja siirtyvien eri 5-vuotisikäluokkien eläkemaksuista on mennyt ketjukirjepeliin.
Laskelmieni mukaan täysin rahastoivan järjestelmän eläkevakuutusmaksu, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden osuudella lisättynä, on nykytasoa selvästi alhaisempi. Eläkemaksujen alentamisesitykseni perustuu ajatukseen, että voimme rauhassa alentaa eläkevakuutusmaksun tasolle, joka vastaa uusien työntekijöiden osalta täysin rahastoivaa maksua. Tällöin meillä on kolme puskuria ikääntymisongelman hoitamiseksi:
1. Ketjukirjepeli pyörii kaikkien ikäryhmien osalta: uudet työeläkejärjestelmän piiriin tulevat rahoittavat vanhempien ikäluokkien eläkkeitä jatkossakin.
2. Nykyisen eläkemaksutason enemmyys täysin rahastoivaan maksuun nähden: ero kannattaa poistaa vähitellen, esimerkiksi puoli prosenttiyksikköä vuodessa. Rahastot kasvaisivat koko tämän sopeutusperiodin ajan.
3. Nykyiset rahastot.
ETK:n tulisi siis laskelmissaan haarukoida sitä, milloin eläkevakuutusmaksu olisi alentunut täysin rahastoivalle tasolle.
Tässä kirjoituksissa esiintyvissä kansainvälisissä vertailuissa olen käyttänyt CESifon Database for Institutional Comparisons in Europe eli DICE –tietokantaa.
sunnuntai 31. elokuuta 2008
16 euron melska ja perusvähennys
Epäilin kirjoituksessani 19.7.08 sitä, onko hallitus todellisuudessa keventämässä tuloverotusta vai tarjoaako se kansalle pelkkää lumekevennystä. Tänä vuonna tuloverotus kiristyy, koska vuoden 2008 progressiivisen veroasteikon rajoja nostettiin kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin nimellisansiot tulevat nousemaan vuodesta 2007.
Valtiovarainministeriön vero-osaston kalvoissa ei yritetäkään eritellä veronkevennystä vuodesta 2007 vaan se niputetaan yhteen inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun tarkistusvaatimuksen kanssa. Luotettavamman kuvan veronkevennysten tasosta antaa kansalaisjärjestö Veronmaksajain keskusliitto, mutta sekin vertaa kevennystä kuluvaan vuoteen eikä vuoteen 2007. Tosiasiallinen tuloveronkevennys sekä prosentteina että euroina on alempi kuin Veronmaksajain laskema.
Tarkistuslaskelmani osoittavat, että kevennysten loppusumma 870 miljoonaa euroa vastaa suunnilleen veronkevennysten todellista tasoa vuoden 2009 ansiotasossa suhteessa vuoden 2007 ansiotuloveroihin. Kun veronmaksajia on noin 4.3 miljoonaa, todelliset kevennykset ovat veronmaksajaa kohti keskimäärin noin 200 euroa vuodessa eli 16 euroa kuukaudessa ja lomarahan verosta 8 euroa.
Muuta kotoperäistä uutisaihetta median melskattavaksi ei mätäkuussa ollutkaan kuin veronkevennysten kohdistaminen eri tulotasoille. Yksi vaatimus oli kaksinkertaistaa kunnallisverotuksen perusvähennys. Se on vähennys, joka tehdään verotettavasta tulosta sen jälkeen kun kaikki muut vähennykset on jo tehty.
Perusvähennys on ollut sama vuodesta 1990 lähtien eli 1480 euroa. Jos sitä olisi joka vuosi korotettu ansiotason mukaisesti, kuten "Veronkevennysten anatomia" pitää mielekkäänä yleisenä periaatteena, perusvähennys olisi automaattisesti ensi vuonna 3110 euroa. Se, miksi poliitikot eivät ole halunneet korottaa perusvähennystä näinä vuosina, johtuu kahdesta seikasta.
Vuoden 1990 alusta meillä astui voimaan laki yhtiöveronhyvityksestä. Jos alaikäisen lapsen osinkotulo ja niiden yhtiöveronhyvitys olivat korkeintaan perusvähennyksen verran, perusvähennys takasi, että hän sai veronpalautusta yhtiöveron hyvityksen verran. Kun vuoden 1993 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa henkilökohtainen pääomatulo erotettiin ansiotulosta ja jossa pääomatulojen vero meni valtiolle, kunnallisverotuksen perusvähennys jäi koskemaan vain ansiotuloiksi määriteltyjä osinkoja, mutta silloinkin yhtiöveronhyvityksen sai veronpalautuksena, jos ansiotulo-osinkojen ja yhtiöveronhyvitysten summa oli riittävän pieni.
Poliitikkomme halusivat siten rajoittaa sitä, että jotkut pieniä ansiotuloina verotettuja osinkoja saavat kykenivät muuntamaan osinkotuloa kevyemmin verotetuksi ansiotuloksi. Olisihan se kyseenalaistanut täysin heidän perusretoriikkansa.
Toinen syy oli eläketulovähennys, joka kansaneläkkeen lisäksi riippuu perusvähennyksestä. Sekä perusvähennyksen pitäminen nimellisrahassa samana että ansiotulovähennyksen kasvattaminen auttoivat poliitikkoja vähitellen kiristämään eläketulon verorasitusta suhteessa yhtä suuren työtulon tuloveroon kaikilla tulotasoilla, joita ansiotulovähennys koskee. Siksi verorasitusten ero oli suurimmillaan juuri eläketulolla, josta ei enää saatu eläketulovähennystä, eli 7.5 prosenttiyksikköä 16805 euron eläketulosta vuonna 2007 (ks. sivu 94 kirjasta Verotus uusiksi?).
Valtiovarainministeriön vero-osaston kalvoissa ei yritetäkään eritellä veronkevennystä vuodesta 2007 vaan se niputetaan yhteen inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun tarkistusvaatimuksen kanssa. Luotettavamman kuvan veronkevennysten tasosta antaa kansalaisjärjestö Veronmaksajain keskusliitto, mutta sekin vertaa kevennystä kuluvaan vuoteen eikä vuoteen 2007. Tosiasiallinen tuloveronkevennys sekä prosentteina että euroina on alempi kuin Veronmaksajain laskema.
Tarkistuslaskelmani osoittavat, että kevennysten loppusumma 870 miljoonaa euroa vastaa suunnilleen veronkevennysten todellista tasoa vuoden 2009 ansiotasossa suhteessa vuoden 2007 ansiotuloveroihin. Kun veronmaksajia on noin 4.3 miljoonaa, todelliset kevennykset ovat veronmaksajaa kohti keskimäärin noin 200 euroa vuodessa eli 16 euroa kuukaudessa ja lomarahan verosta 8 euroa.
Muuta kotoperäistä uutisaihetta median melskattavaksi ei mätäkuussa ollutkaan kuin veronkevennysten kohdistaminen eri tulotasoille. Yksi vaatimus oli kaksinkertaistaa kunnallisverotuksen perusvähennys. Se on vähennys, joka tehdään verotettavasta tulosta sen jälkeen kun kaikki muut vähennykset on jo tehty.
Perusvähennys on ollut sama vuodesta 1990 lähtien eli 1480 euroa. Jos sitä olisi joka vuosi korotettu ansiotason mukaisesti, kuten "Veronkevennysten anatomia" pitää mielekkäänä yleisenä periaatteena, perusvähennys olisi automaattisesti ensi vuonna 3110 euroa. Se, miksi poliitikot eivät ole halunneet korottaa perusvähennystä näinä vuosina, johtuu kahdesta seikasta.
Vuoden 1990 alusta meillä astui voimaan laki yhtiöveronhyvityksestä. Jos alaikäisen lapsen osinkotulo ja niiden yhtiöveronhyvitys olivat korkeintaan perusvähennyksen verran, perusvähennys takasi, että hän sai veronpalautusta yhtiöveron hyvityksen verran. Kun vuoden 1993 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa henkilökohtainen pääomatulo erotettiin ansiotulosta ja jossa pääomatulojen vero meni valtiolle, kunnallisverotuksen perusvähennys jäi koskemaan vain ansiotuloiksi määriteltyjä osinkoja, mutta silloinkin yhtiöveronhyvityksen sai veronpalautuksena, jos ansiotulo-osinkojen ja yhtiöveronhyvitysten summa oli riittävän pieni.
Poliitikkomme halusivat siten rajoittaa sitä, että jotkut pieniä ansiotuloina verotettuja osinkoja saavat kykenivät muuntamaan osinkotuloa kevyemmin verotetuksi ansiotuloksi. Olisihan se kyseenalaistanut täysin heidän perusretoriikkansa.
Toinen syy oli eläketulovähennys, joka kansaneläkkeen lisäksi riippuu perusvähennyksestä. Sekä perusvähennyksen pitäminen nimellisrahassa samana että ansiotulovähennyksen kasvattaminen auttoivat poliitikkoja vähitellen kiristämään eläketulon verorasitusta suhteessa yhtä suuren työtulon tuloveroon kaikilla tulotasoilla, joita ansiotulovähennys koskee. Siksi verorasitusten ero oli suurimmillaan juuri eläketulolla, josta ei enää saatu eläketulovähennystä, eli 7.5 prosenttiyksikköä 16805 euron eläketulosta vuonna 2007 (ks. sivu 94 kirjasta Verotus uusiksi?).
tiistai 22. heinäkuuta 2008
EKP:n kokouspöytäkirjat julki ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella!
Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään Ranskan presidentin Sarkozyn suunnitelmasta lisätä Euroopan keskuspankin avoimuutta seuraavasti: ”...pitää varoa, ettei avoimuuden lisääminen heikennä keskuspankin itsenäisyyttä. EKP:n rakenteessa kansallisten keskuspankkien pääjohtajien asema on herkkä. Siksi olennaista on julkistaa nimenomaan argumentit mutta ei sitä, kuka sanoi mitä. Jos EKP:n neuvoston jäsenten puheenvuorot julkistettaisiin, keskustelut muuttuisivat lausuntojen sarjaksi, ja todellinen argumentaatio siirtyisi virallisten kokousten ulkopuolelle. Keskustelupöytäkirjojen julkistaminen olisi myös oiva painostuskeino pakottaa kansallisten keskuspankkien pääjohtajat katsomaan euroalueen rahapolitiikkaa korostetusti omasta kansallisesta näkökulmastaan. Sen sijaan äänestystulosten kertominen on perusteltua.”
Minun on tavattoman vaikea käsittää sitä, miksi avoimuuden lisäys heikentäisi EKP:n itsenäisyyttä.
EKP:n avoimuusvaje johtuu siitä, että se ei julkista inflaatioennusteeensa perusteluja eli laskelmien taustaolettamuksia Englannin ja Ruotsin keskuspankkien tavoin, ainoastaan inflaatioennusteensa vaihteluvälin, ja että EKP:n neuvoston korkokokousten jälkeen annettava tiedote on laadittu leikkaa-liimaa-menetelmällä etukäteen, johon on ehkä lisätty tai josta on ehkä poistettu jokin lause varsinaisessa kokouksessa.
Siksi tällainen ”pöytäkirja” ei anna uskottavaa kuvaa kokousten kulusta: käydäänkö niissä ylipäätään mitään rahapoliittista argumentointia euroalueen näkökulmasta vai luetaanko siellä pelkästään jäsenmaan virallinen lausunto ja sen jälkeen jäsenmaat ajavat kansallista näkökulmaa vai ovatko kokoukset pelkästään seurustelutilaisuuksia?
Juuri tällaisten estämiseksi kokouspöytäkirjojen julkistaminen ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella seuloisi todelliset argumentit ulkoa opetelluista fraaseista, paljastaisi sen, ketkä neuvoston jäsenistä ovat rahapolitiikan ammattilaisia ja kykeneväisiä itsenäiseen tilanneanalyysiin ja taloudelliseen päättelyyn ja ketkä ovat pelkästään kirjanoppineita ja farisealaisia.
Julkistamalla kokouspöytäkirjat rahamarkkinoiden toimijat pakottaisivat jäsenmaiden edustajat katsomaan euroalueen etua eikä mahdollisesti harjoittamaan poliittista painostusta eikä osallistumaan poliittiseen huutokauppaan.
Argumentointini avoimuuden lisäyksen seurauksista on siis päinvastaista kuin HS:n pääkirjoitustoimittaja uskottelee lukijoille. EKP:n päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen parantaisi sen itsenäisyyttä ja uskottavuutta.
Minun on tavattoman vaikea käsittää sitä, miksi avoimuuden lisäys heikentäisi EKP:n itsenäisyyttä.
EKP:n avoimuusvaje johtuu siitä, että se ei julkista inflaatioennusteeensa perusteluja eli laskelmien taustaolettamuksia Englannin ja Ruotsin keskuspankkien tavoin, ainoastaan inflaatioennusteensa vaihteluvälin, ja että EKP:n neuvoston korkokokousten jälkeen annettava tiedote on laadittu leikkaa-liimaa-menetelmällä etukäteen, johon on ehkä lisätty tai josta on ehkä poistettu jokin lause varsinaisessa kokouksessa.
Siksi tällainen ”pöytäkirja” ei anna uskottavaa kuvaa kokousten kulusta: käydäänkö niissä ylipäätään mitään rahapoliittista argumentointia euroalueen näkökulmasta vai luetaanko siellä pelkästään jäsenmaan virallinen lausunto ja sen jälkeen jäsenmaat ajavat kansallista näkökulmaa vai ovatko kokoukset pelkästään seurustelutilaisuuksia?
Juuri tällaisten estämiseksi kokouspöytäkirjojen julkistaminen ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella seuloisi todelliset argumentit ulkoa opetelluista fraaseista, paljastaisi sen, ketkä neuvoston jäsenistä ovat rahapolitiikan ammattilaisia ja kykeneväisiä itsenäiseen tilanneanalyysiin ja taloudelliseen päättelyyn ja ketkä ovat pelkästään kirjanoppineita ja farisealaisia.
Julkistamalla kokouspöytäkirjat rahamarkkinoiden toimijat pakottaisivat jäsenmaiden edustajat katsomaan euroalueen etua eikä mahdollisesti harjoittamaan poliittista painostusta eikä osallistumaan poliittiseen huutokauppaan.
Argumentointini avoimuuden lisäyksen seurauksista on siis päinvastaista kuin HS:n pääkirjoitustoimittaja uskottelee lukijoille. EKP:n päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen parantaisi sen itsenäisyyttä ja uskottavuutta.
lauantai 19. heinäkuuta 2008
Veronkevennysten anatomiaa
Tanskalaispoliitikkojen mielestä verotus on tylsää, koska heillä tuloveroasteikon tulorajoja ja lakimääräisiä vähennyksiä on lain mukaan kasvatettava joka vuosi nimellisen ansiotason nousua vastaavasti. Toisin sanoen tanskalaispoliitikot ovat vieneet itseltään mahdollisuuden yrittää vetää äänestäjiä nenästä mainostamalla veronkevennyksinä sellaisia asteikkotarkistuksia, jotka vain estävät tuloverotuksen kiristymisen.
Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.
Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.
Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.
Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:
12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %
Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.
Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:
13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %
Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.
Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.
Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:
15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %
Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.
Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.
Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.
Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.
Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.
Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:
12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %
Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.
Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:
13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %
Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.
Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.
Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:
15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %
Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.
Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Yritysten yhteiskuntavastuu veronkannossa
Verovoutien ammattikunta elää nykyään vain Oulunkylän kadunnimissä, koska lainsäädäntö pakottaa yritykset hoitamaan heidän tehtävänsä ilmaiseksi. Sen unohtavat professorit Vesa Kanniainen ja Kalle Määttä muutoin mainiossa kirjoituksessaan: ”Yritysten oikeudellista sääntelyä on aihetta purkaa Suomessakin” Helsingin Sanomissa 13.6.2008.
He huomioivat velvoitteena vain yritysten omat verot: ”Verojen tulouttamista varten on tiedettävä toiminnan tulos”. Mutta jokainen yrittäjä tietää, että tämä ei riitä verotusta varten edes niiden omien verojen osalta, vaan on tiedettävä paljon muutakin, esimerkiksi edustusmenojen, liikelahjojen ja yrittäjän matkojen osalta.
Yritysten tuloksen perusteella määrättävät verot ovat vain murto-osa niiden verottajalle tilittämistä kaikista veroista. Työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset sosiaaliturvamaksuineen on maksettava palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Niistä ja bruttotuloista on lisäksi tehtävä verottajalle vuosi-ilmoitukset kuten eläkemaksuistakin ja ammattiliiton jäsenmaksuista, jotka nekin on työnantajan tilitettäviä maksuja.
Arvonlisävero (ALV) on maksettava lääninverovirastolle kuukausittain eikä ainoastaan maksettava vaan myös selvitettavä verokannoittain. Osa myynnistä on verotonta, osa 8 prosentin, 17 prosentin ja 22 prosentin myyntiä, joihin tulee 12 prosentin lisäluokka, jos ruoan ALV alenee. Vähennettävä ALV on eriteltavä erikseeen kotimaan ja muiden EU-maiden ostoista. Vienti ja tuonti Euroopan yhteisön maista on eriteltävä muista alueista.
Osinkoja jakavien osakeyhtiöiden on tehtävä vuosi-ilmoitus osakkeenomistajille maksamistaan osingoista ja julkisten osakeyhtiöiden on lisäksi kannettava osinkojen lähdevero, myös ulkomaille maksetuista osingoista, mikäli Suomella on verosopimuksen mukainen oikeus sen perimiseen. Metsän myyjien edestä metsänostajayhtiö maksaa arvonlisäveron ja tekee ennakonpidätyksen metsän myynnin pääomatuloverosta.
ALV on sikäli poikkeava vero, että siinä myös valtiolla on suuri veronkantaja, tullilaitos, joka tuonnin yhteydessä kantaa myös hyödykeveroja, jotka kuluttaja maksaa tavaroiden ja palvelusten hinnoissa. Tullithan ovat pieniä, mutta sähkön, alkoholin ja tupakan valmisteverot ja autovero ovat tuotoltaan merkittäviä tullin kantamia veroja. Panimot ja makeistehtaat ovat perinteisesti myös olleet suuria veronkantajia.
Elinkeinotulosta kannetaan vero yrittäjiltä ennakkoverolipuin. Leimaveroa, eli varainsiirtoveroa, on maksettava kiinteistö- ja asunto-osakekaupoista kuin myös julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osakekaupoista. Perintö- ja lahjavero tulee harvoin, jos koskaan maksettavaksi, mutta pääomavoitoista, eli virallisella kielellä luovutusvoitoista, on maksettava pääomatuloveroa, joka koskee yhtäläisesti lähes kaikkea myytyä omaisuutta pörssiosakkeista kesämökkeihin.
Luonnollisen henkilön rooli veronkannossa on siten vähäinen, mutta tuskin yritystenkään yhteiskuntavastuu verovouteina tulee vähenemään. Päinvastoin koko veroilmoitusmenettely on jo melkein kokonaan siirtynyt siihen, että veronmaksajan ei tarvitse itse ilmoittaa verottajalle mitään, vaan hänen työnantajansa, pankkinsa ja vakuutusyhtiönsä toimittaa verottajalle sen vaatimat tiedot.
He huomioivat velvoitteena vain yritysten omat verot: ”Verojen tulouttamista varten on tiedettävä toiminnan tulos”. Mutta jokainen yrittäjä tietää, että tämä ei riitä verotusta varten edes niiden omien verojen osalta, vaan on tiedettävä paljon muutakin, esimerkiksi edustusmenojen, liikelahjojen ja yrittäjän matkojen osalta.
Yritysten tuloksen perusteella määrättävät verot ovat vain murto-osa niiden verottajalle tilittämistä kaikista veroista. Työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset sosiaaliturvamaksuineen on maksettava palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Niistä ja bruttotuloista on lisäksi tehtävä verottajalle vuosi-ilmoitukset kuten eläkemaksuistakin ja ammattiliiton jäsenmaksuista, jotka nekin on työnantajan tilitettäviä maksuja.
Arvonlisävero (ALV) on maksettava lääninverovirastolle kuukausittain eikä ainoastaan maksettava vaan myös selvitettavä verokannoittain. Osa myynnistä on verotonta, osa 8 prosentin, 17 prosentin ja 22 prosentin myyntiä, joihin tulee 12 prosentin lisäluokka, jos ruoan ALV alenee. Vähennettävä ALV on eriteltavä erikseeen kotimaan ja muiden EU-maiden ostoista. Vienti ja tuonti Euroopan yhteisön maista on eriteltävä muista alueista.
Osinkoja jakavien osakeyhtiöiden on tehtävä vuosi-ilmoitus osakkeenomistajille maksamistaan osingoista ja julkisten osakeyhtiöiden on lisäksi kannettava osinkojen lähdevero, myös ulkomaille maksetuista osingoista, mikäli Suomella on verosopimuksen mukainen oikeus sen perimiseen. Metsän myyjien edestä metsänostajayhtiö maksaa arvonlisäveron ja tekee ennakonpidätyksen metsän myynnin pääomatuloverosta.
ALV on sikäli poikkeava vero, että siinä myös valtiolla on suuri veronkantaja, tullilaitos, joka tuonnin yhteydessä kantaa myös hyödykeveroja, jotka kuluttaja maksaa tavaroiden ja palvelusten hinnoissa. Tullithan ovat pieniä, mutta sähkön, alkoholin ja tupakan valmisteverot ja autovero ovat tuotoltaan merkittäviä tullin kantamia veroja. Panimot ja makeistehtaat ovat perinteisesti myös olleet suuria veronkantajia.
Elinkeinotulosta kannetaan vero yrittäjiltä ennakkoverolipuin. Leimaveroa, eli varainsiirtoveroa, on maksettava kiinteistö- ja asunto-osakekaupoista kuin myös julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osakekaupoista. Perintö- ja lahjavero tulee harvoin, jos koskaan maksettavaksi, mutta pääomavoitoista, eli virallisella kielellä luovutusvoitoista, on maksettava pääomatuloveroa, joka koskee yhtäläisesti lähes kaikkea myytyä omaisuutta pörssiosakkeista kesämökkeihin.
Luonnollisen henkilön rooli veronkannossa on siten vähäinen, mutta tuskin yritystenkään yhteiskuntavastuu verovouteina tulee vähenemään. Päinvastoin koko veroilmoitusmenettely on jo melkein kokonaan siirtynyt siihen, että veronmaksajan ei tarvitse itse ilmoittaa verottajalle mitään, vaan hänen työnantajansa, pankkinsa ja vakuutusyhtiönsä toimittaa verottajalle sen vaatimat tiedot.
torstai 29. toukokuuta 2008
Verokikkailun voi estää nopeasti!
Kauppalehden (KL) pääkirjoituksessa oli 27.5.2008 melkein samoin sanoin sama kuin Helsingin Sanomissa sunnuntaina 25.5.08 valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelun yhteydessä otsikolla ”Lääkäreiden ja juristien verokikkailu loppuu”. KL:n ”Verotus remonttiin” kirjoitti Korkeimman hallinto-oikeuden helmikuisen päätöksen mahdollistavan ”sen, että asiantuntijat kuten lääkärit ja asianajajat voivat myydä palveluitaan yrityksen kautta ja nostaa tulonsa ansiotuloja edullisemmin verotettuina osinkotuloina ilman, että he ovat sijoittaneet yritykseen lainkaan omia varojaan”.
Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?
Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on
(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,
jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.
Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.
Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.
Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.
Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.
Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.
Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.
Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:
(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.
Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.
Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.
Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.
Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.
Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.
Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.
Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.
Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.
Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.
Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?
Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on
(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,
jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.
Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.
Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.
Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.
Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.
Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.
Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.
Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:
(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.
Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.
Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.
Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.
Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.
Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.
Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.
Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.
Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.
Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.
sunnuntai 11. toukokuuta 2008
Palkkatuloa ei saa yhtiöstä verottomana!
Kotimaan uutisissa Helsingin Sanomat (10.5.08) otsikoi ”Lääkäreiden verokeinottelua yritetään saada kuriin ennen kesää” kertoen pääpuolueiden viimeaikaisista sanomisista ja kirjoittaa lopussa: ”Esimerkiksi lääkäri, jonka yhtiöllä on miljoonan euron nettovarallisuus, voi nostaa 90000 euron palkkatulot verottomana”. Uutisen väite ei pidä paikkaansa.
Lääkäreiden omistamilla osakeyhtiöillä ei ole verovapautta kuten ole muidenkaan ammatinharjoittajien osakeyhtiöillä eikä yhtiöiden omistajilleen maksama palkka ole verotonta tuloa.
Kaikki osakeyhtiöt maksavat veroa 26 prosenttia verotettavasta tulosta. Jos palkan jättää yhtiöön, se lisää yhtiön verotettavaa tuloa. Siksi yhtiöön jätetty palkka tulee aina verotettua.
Verohallinnon Verotilaston taulukon 3 mukaan ansiotuloista maksettiin vuonna 2006 veroa valtiolle, kunnille, kirkolle ja sairausvakuutusmaksuina Kansaneläkelaitokselle keskimäärin yhteensä 26.0 prosenttia. Yhtiöön jätetty palkka ei siten nauti veroetua keskituloiseen palkanansaitsijaan nähden.
Kun lääkärin, putki- tai sähköasentajan osakeyhtiön osake ei ole julkisesti noteerattu eli kun yhtiö on listaamaton, osakkeenomistajan tällaisista yhtiöistä saamat osingot ovat verotuksessa pääomatuloa, jos osinko on korkeintaan 9 prosenttia jakavan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos osinko on tätä korkeampi, lisäosinko tulee ansiotulojen verotuksen piiriin.
Jos pääomatuloiksi luokitellut listaamattomien osakeyhtiöiden jakamat osingot ovat omistajakohtaisesti korkeintaan 90000 euroa, hän ei maksa niistä henkilökohtaista pääomatuloveroa, mutta sen ylittävältä osalta kuten pörssiyhtiöiden osingoista.
Verojärjestelmämme verottaa samoin säädöksin listaamattoman yhtiön osakkeita omistavaa palkkatyöntekijää, eläkeläistä tai muuta passiivista sijoittajaa kuin oman osakeyhtiön kautta toimivia ammatinharjoittajia ja muita aktiivisia yrittäjiä. Se, mikä passiiviselle omistajalle on verotuksessa pääomatuloa, on sitä yhtäläisesti myös aktiiviselle omistajalle.
Monien maiden verojärjestelmät tuntevat jaon aktiivisiin ja passivisiin omistajiin, mutta samalla tietenkin syntyy houkutin kiertää säädösten aiottuja vaikutuksia. Ihminenhän on luonnostaan luova eikä verojuristi poikkea insinööristä tai Wall Streetin sijoitustuotteiden innovaattoreista. Siksi Suomen ei kannata harkita verojärjestelmässään nykyistä laajempaa jakoa aktiivisiin ja passiivisiin omistajiin.
Listaamattomien yhtiöiden pääomatulo-osinkojen veroetu 90000 euroon asti sijoittajaa kohti onkin ymmärrettävä: ensiksi esteeksi yhtiöiden listautumiselle, toiseksi kannusteeksi ryhtyä aktiiviseksi sijoittajaksi - listaamattoman yhtiön omistaja ei voi ratsastaa muiden tietämyksen varassa - ja kolmanneksi houkutteeksi ryhtyä aktiiviseksi yrittäjäksi.
Muistettava on myös, että kun koko verojärjestelmä otetaan huomioon, HS:ain uutisen miljoonaan euron yksityisomistus ei nauti läheskään samoja veroetuja kuin työntekijöiden yhdistyneet eläkesäästöt, joiden kasvottomien omistusten luovutusvoitot ja korkotuotot ovat kokonaan verovapaita - perintöveroista puhumattakaan.
Lääkäreiden omistamilla osakeyhtiöillä ei ole verovapautta kuten ole muidenkaan ammatinharjoittajien osakeyhtiöillä eikä yhtiöiden omistajilleen maksama palkka ole verotonta tuloa.
Kaikki osakeyhtiöt maksavat veroa 26 prosenttia verotettavasta tulosta. Jos palkan jättää yhtiöön, se lisää yhtiön verotettavaa tuloa. Siksi yhtiöön jätetty palkka tulee aina verotettua.
Verohallinnon Verotilaston taulukon 3 mukaan ansiotuloista maksettiin vuonna 2006 veroa valtiolle, kunnille, kirkolle ja sairausvakuutusmaksuina Kansaneläkelaitokselle keskimäärin yhteensä 26.0 prosenttia. Yhtiöön jätetty palkka ei siten nauti veroetua keskituloiseen palkanansaitsijaan nähden.
Kun lääkärin, putki- tai sähköasentajan osakeyhtiön osake ei ole julkisesti noteerattu eli kun yhtiö on listaamaton, osakkeenomistajan tällaisista yhtiöistä saamat osingot ovat verotuksessa pääomatuloa, jos osinko on korkeintaan 9 prosenttia jakavan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos osinko on tätä korkeampi, lisäosinko tulee ansiotulojen verotuksen piiriin.
Jos pääomatuloiksi luokitellut listaamattomien osakeyhtiöiden jakamat osingot ovat omistajakohtaisesti korkeintaan 90000 euroa, hän ei maksa niistä henkilökohtaista pääomatuloveroa, mutta sen ylittävältä osalta kuten pörssiyhtiöiden osingoista.
Verojärjestelmämme verottaa samoin säädöksin listaamattoman yhtiön osakkeita omistavaa palkkatyöntekijää, eläkeläistä tai muuta passiivista sijoittajaa kuin oman osakeyhtiön kautta toimivia ammatinharjoittajia ja muita aktiivisia yrittäjiä. Se, mikä passiiviselle omistajalle on verotuksessa pääomatuloa, on sitä yhtäläisesti myös aktiiviselle omistajalle.
Monien maiden verojärjestelmät tuntevat jaon aktiivisiin ja passivisiin omistajiin, mutta samalla tietenkin syntyy houkutin kiertää säädösten aiottuja vaikutuksia. Ihminenhän on luonnostaan luova eikä verojuristi poikkea insinööristä tai Wall Streetin sijoitustuotteiden innovaattoreista. Siksi Suomen ei kannata harkita verojärjestelmässään nykyistä laajempaa jakoa aktiivisiin ja passiivisiin omistajiin.
Listaamattomien yhtiöiden pääomatulo-osinkojen veroetu 90000 euroon asti sijoittajaa kohti onkin ymmärrettävä: ensiksi esteeksi yhtiöiden listautumiselle, toiseksi kannusteeksi ryhtyä aktiiviseksi sijoittajaksi - listaamattoman yhtiön omistaja ei voi ratsastaa muiden tietämyksen varassa - ja kolmanneksi houkutteeksi ryhtyä aktiiviseksi yrittäjäksi.
Muistettava on myös, että kun koko verojärjestelmä otetaan huomioon, HS:ain uutisen miljoonaan euron yksityisomistus ei nauti läheskään samoja veroetuja kuin työntekijöiden yhdistyneet eläkesäästöt, joiden kasvottomien omistusten luovutusvoitot ja korkotuotot ovat kokonaan verovapaita - perintöveroista puhumattakaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)