Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Olkoon konsernin emoyhtiö A-maassa, joka lainaa kansainvälisiltä markkinoilta ja saa korkomenojen verovähennysedun A-maassa. Emo sijoittaakin lainatut varat omana pääomana B- maassa sijaitsevaan rahoitusyhtiöön. Yleisimpiä rahoitusyhtiöiden tai tytäryhtiöiden omistuksen koordinointikeskusten sijaintimaita ovat Belgia ja Hollanti, joissa sinne tuloutetuista koroista, osingoista ja myyntivoitoista vain osa, viidesosa tai vähemmän, on verotettavaa tuloa eli joissa todellinen yhtiöverokanta on 6-8 prosenttia. Rahoitusyhtiöstä rahat lainataan tytäryhtiöön Suomessa, jossa korkomenot ovat rajoituksetta vähennyskelpoisia veroalaisesta yhtiön tulosta. Suomi ei peri lähdeveroa Belgiaan tai Hollantiin maksetuista koroista.

Siis konserni nostaa samasta rahoituserästä kaksi korkomenojen verovähennystukea, maksaa yhden osittaisen veron korkotulosta EU-maassa sijaitsevassa rahoitusyhtiöstä. Kun Suomen investoinnin tuotto kiertää Belgian tai Hollannin kautta takaisin Suomeen, osingoista ei kanneta lähdeveroa; lähdeveroa ei yleensä peritä ulkomaille maksetuista osingoista, kun osingonsaaja on maassa, jonka kanssa Suomella on verosopimus.

Suomi puolestaan vapauttaa ulkomaiset osingot yhtiöverosta eikä osingonjaon täydennysveroa ole enää olemassa. Suomeen kotiutettu osinko jaetaan osinkoina kotimaisille ja kansainvälisille omistajille, ja 70 prosentista osingosta on suomalaiselle omistajalle verotettavaa pääomatuloa.

Jos maa A olisi Suomi, konserni keräisi Suomesta kaksi korkomenon verovähennystä, mutta maksaisi osittaista tuloveroa rahoitusyhtiön kautta Belgiaan tai Hollantiin ja suomalaiset omistajat osingoista osittaista pääomatuloveroa. Konserni ja sen omistajat hyötyvät siten nettomääräisesti yhdestä ylimääräisestä korkovähennyksestä.

Ulkomaille maksettavien korkojen paneminen lähdeverolle poistaisi kyseisen ylimääräisen verovähennysedun.

 Vaihtoehtoisesti koko osakeyhtiösektorissa voitaisiin poistaa korkomenojen verovähennysoikeus, jolloin valtionlainojen ulkomaille maksettujen korkojen lähdeverottomuus jäisi voimaan.

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

"Valta on sillä, jota kuunnellaan", kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään komissaari Olli Rehnistä. Saman lehden kotimaan sivuilla on pikku-uutinen (Aamulehdessä se oli tosin jo toissapäivänä paljon isompi uutinen) sairaalakonserni Mehiläisen verojen maksamattomuudesta Suomeen: erittäin voitollinen Mehiläinen tyhjätään Suomessa verotettavasta tulosta vähennyskelvollisin konserniavustuksin (Aamulehti) emoyhtiö Ambealle tai maksettujen velankorkojen (HS) avulla.

Tätä blogia lukevat ja lukemansa ymmärtäneet ovat olleet etuasemassa, koska jo 11.11.08 varoitin asiasta:

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

mutta minulla ei ole valtaa.

Suomen verottaja ja verolainsäätäjä ovat yli-mielisiä, koska niillä on tavattoman laajat valtuudet tulkita veronkierroksi melkein mikä tahansa yhtiön tekemä toimenpide. Siksi Suomessa ei ole selviä säädöksiä siitä, mikä osa liikevoitosta on Suomessa verotettavaa tuloa, vaikka tytäryhtiö olisi rahoitettu kokonaan ulkomaisella velalla jostain muusta saman konsernin osasesta, yleensä verokeitaassa sijaitsevasta rahoitusyhtiöstä. Kaikissa muissa tuntemissani maissa ovat tällaiset pykälät oman pääoman minimiosuudesta.

Suomen verottajalla ovat vastassa monikansallisten yhtiöiden veronkiertojuristit, jotka tietysti testaavat Suomen viranomaisten oikeuksien rajoja tulkita monikansallisten yhtiöiden liiketoimia veronkierroksi. HS:n uutisenkin mukaan Mika Lintilä heräsi vasta nyt oppositiossa. Miksi hän nukkui 11.11.08 kun hänen puolueensa oli johtava hallituspuolue? Ehkä häntä ei olisi kuunneltu.

Valtio alkoi tuhlata

Valtiokonttorin rahoitustoimi sai eilen laskettua valtionvelan ja likvidikassan määrät per 31.10.2011. Lokakuun aikana valtio otti lisälainaa 0,6 miljardia ja söi kassavarojaan toiset 0,6 miljardia euroa. Kataisen eurososialistisen hallituksen ministerit olivat siis päässeet mielityöhönsä, rahan juoksutukseen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.
Koko vuoden 2011 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana valtion nettomääräinen lisävelanotto,  lainakannan lisäys lisättynä kassavarojen syönnillä, oli 3.6 miljardia euroa.

Valtion velka 2011-09-30

Vihdoinkin valtion velka kasvoi selvästi viime vuoden lopun tason yli vallan 2,3 miljardilla eurolla, mutta valtion likvidikassa kasvoi samalla takaisin 0,1 miljardia yli viime vuoden vaihteen tason; ks.
likvidikassa

ja

valtion velka

Valtio lainasi lisää, mutta paisutti kassaansa vielä enemmän!

Valtiokonttorin rahoitustoimi on selvittänyt valtion velkasaldon ja kassan koot per 31.8.2011. Valtio lainasi elokuussa lisää 1,1 miljardia euroa, mutta sen likvidikassa paisui 2.0 miljardia euroa kuun aikana.

Vaakuudeksi SKOP:n ja Arsenalin osakkeita?

Paikallislehden otsikko kirkuu Suomi voi saada vakuudeksi Kreikan pankkien osakkeita aivan kuin jotain positiivista kehitystä olisi tapahtumassa.

Pelitilanteessa pitäisi aina osata asettua vastustajan housuihin ennen omaa siirtoa: mitähän Anastasios-pankkiiri olisi tuumannut helmikuussa 1993, jos Suomi olisi tarjonnut kansainvälisille sijoittajille myytävänä olevien lainojen vakuudeksi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SKOPin ja silloisissa keskusteluissa esillä olleen perustettavan roskapankin (myöhemmin nimeksi tuli Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal) osakkeita pääomittaakseen juuri SKOPpia ja Arsenalia?

Valtionvelka 31.7.2011

Valtiokonttorin mukaan valtionvelan kanta oli heinäkuun 2011 lopussa edelleenkin pienempi kuin vuoden 2010 joulukuun lopussa, alennusta 0,8 miljardia euroa, mutta samaan aikaan valtio oli syönyt kassavarojaan 4,4 miljardia euroa. Kassa oli kuitenkin yli kaksinkertainen kuin loppukesästä 2008 ennen kansainvälistä finanssi- ja talouskriisiä.

Valtionvelka 31052011

Toukokuun 2011 lopussa valtionvelka oli 2,9 miljardia pienempi kuin huhtikuun lopussa, mutta likvidikassakin suli 2,4 miljardilla. Kuluvan vuoden nettovelanotto on siten ollut 2,5 miljardia euroa viiden ensimmäisen kuukauden aikana; ks. huhtikuun lopun tilanne.

Soinin pääministeriys maksimoisi SDP:n vallan: 111 eikä 112

Joutuuko Katainen (äännetään Kattainen Siilinjärvellä) hyvästelemään Brysselissä ministeritoverinsa 16.5.2011? Nettisivuilla komeilee juuri nyt Tuomiojan YLEssä tänä aamuna lausuma, että hallituspohja ei ole vielä ratkaistu ja että hallitustunnustelijan vaihdos ei ole mahdotonta, kuten Väyrysen blogissaan kirjoittama, että hallituspohja ei vastaa kansan tahtoa.

Roskakorista lieneekin kaivettu esiin vaalivoittajan ja vaaleissa vähiten hävinneiden hallitus, jolla olisi Eduskunnassa 111 kansanedustajaa. Oppositioon joutuisivat vanhan hallituksen häviäjäpuolueet kokoomus, keskusta ja vihreät, joilla on Eduskunnassa 88 äänestävää edustajaa ja puhemies.

Soini pääministerinä eli hallituksen koossapitäjänä antaisi sisäpolitiikassa hallituksen todelliset ohjaimet valtiovarainministerin puolueelle eli mitä todennäköisimmin SDP:lle, jolla on luontaiset kytkökset lainsäädäntöä ja valtion talousarviota valmistelevaan virkamiehistöön. Demarien ei kannata ottaa pääministerin paikkaa, koska tämän hetken odotukset hallituksen kyvystä hallita koko nelivuotiskausi ovat heiveröiset. Valtiovarainministeri on myös kansainvälisesti yhtä näkyvä kuin pääministeri ja tietyllä tavalla turvasatama, jos seuraavat eduskuntavaalit olisivat ennenaikaiset.

Pääministeri Soini saisi näyttää kykynsä Euroopan uudistajana.

Mikä on eläkerahastojen tarkoitus?

Helsingin Sanomat (HS) onnistui tukahduttamaan keskustelun eläkerahastojen tarkoituksesta, joka alkoi vakuutusmatemaatikko, tohtori Olli Pusan kirjoituksesta ”Eläkejärjestelmää uhkaa umpikuja” (HS Mielipide 26.4). Ehkä siinä oltiin tulossa vaarallisen lähelle oikeita tosiasioita eikä enää pelattukaan kuvitelluilla tosiasioilla, joiden rummuttaminen julkisuudessa on eläkejärjestelmästä itselleen ylisuuria palkkoja ja palkkioita rohmuavien etujen mukaista.


Pusa: ”Vuonna 2009 Eläketurvakeskus (ETK) ennusti yksityisen eläkejärjestelmän rahastojen kasvavan (nykyrahassa) alle sadasta miljardista lähes 400 miljardiin vuonna 2075”. Huomaa, että Pusa tarkoitti vain yksityistä sektoria.

Pusa jatkoi: ”Ketä varten näitä rahastoja kerätään? Tel:n alkuperäinen idea oli, että rahastot ovat pääosin puskureita, joilla tasoitetaan suurten ikäluokkien eläkekustannuksia”.

HS:n julkaisi ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantalan kommentin: ”Tavoitteena on säällinen eläke kohtuullisin kustannuksin” (HS Mielipide 28.4.2011), joka pelottelee lukijoita uskomattomalla tavalla: ”Pusan mielestä kohtuullisessa työeläkejärjestelmässä nykyisen pituisella työuralla saisi noin viidenneksen nykymallin antamaa paremman eläkkeen ja eläke olisi sidottu nykyistä parempaan indeksiin. Alkuvaiheessa lisäkustannukset ilmeisesti katettaisiin purkamalla eläkerahastot. Mutta entä sitten? Kun rahastot olisi syöty, eläkemaksuja tulisi nostaa noin 40-45 prosenttiin palkoista.”

Otetaanpa vertailuksi Saksa, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat kooltaan vain takaamassa eläkejärjestelmän maksuvalmiuden: rahastot olivat vuonna 2005 neljä prosenttia BKT:sta, kun Suomessa ne olivat silloin 66 prosenttia. Saksa on siten maa, joka on Rantalan tarkoittamassa tilassa eläkerahastonsa syöneenä.

Saksassa työeläkkeiden bruttotaso eläkkeelle siirryttäessä on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa, mutta koska eläketuloa ei veroteta, nettotulo ei putoa; Saksassa eläketulo on tulossa vähitellen tuloveron alaiseksi siten, että vasta vuonna 2040 koko eläke tulee olemaan veronalaista tuloa, josta tietenkin tehdään vähennyksiä meidän eläketulovähennyksen tapaan ennen kuin päädytään verotettavaan eläketuloon.

Saksassa työeläke on sidottu sataprosenttisesti palkkatason nousuun, joten saksalaista eläkeläistä ei uhkaa köyhyys elämän ehtoopuolella kuten suomalaista, jonka eläke on sidottu vain 20 prosenttisesti ansiotason nousuun. Saksan väestörakenne on hyvin Suomen kaltainen; elinaikakertoimen asemasta Saksa korjaa eläkkeiden yleistasoa eläkeläisten ja työllisten suhteen muutoksilla. Tällä hetkellä Saksassa työeläkemaksu on alle 20 prosenttia palkoista, mutta Suomessa yli 22 prosenttia.

Siis työelämään tulevan nuoren kannalta Saksan pakollinen eläkejärjestelmä takaa Suomea paremmat eläke-edut, mutta Suomea alhaisemmin työeläkemaksuin; Rantalan pelottelu ei siten vastaa hänen peräänkuuluttamiaan ”talouden realiteetteja ja matematiikan lakeja”.

Kaiken lisäksi voisimme syödä pakollisen työeläkejärjestelmän ylirahastot. Siitähän alkaisivat vasta oikeat kulutusjuhlat, josta seuraisi myös valtaisa uustyöpaikkojen perustanta Suomessa. Pelotteleehan Rantalakin: ”Yli 40 prosentin eläkemaksuilla monet työt siirtyisivät muualla tehtäviksi”.

Eläkerahastojen syöminen ei luonnollisestikaan ole mielekästä, vaan jos siirtyisimme Tel:n alkuperäisen ajatuksen mukaiseen Saksan järjestelmään, eläkerahastojen pitkän aikavälin neljän prosentin reaalituottotavoitetta vastaava tuotto kannattaisi verottaa joka vuosi valtiolle. Silloin eläkerahastojen tarkoitus olisi selkeä.