Nurinkurista osakesijoittamista vakavaraisuuden varjolla

Eläkeyhtiöt joutuvat myymään osakkeita osakemarkkinoiden laskiessa täyttääkseen nykyiset vakavaraisuusvaatimukset. Tämähän on täysin nurinkurista, koska yksi syy osakekurssien laskulle on se, että osakemarkkinoiden odotetut tulevat tuotot ovat nousseet, siis osakkeiden tuottovaatimus on noussut.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 1.6.2012, ” Eläkkeiden sivustakatsoja heräsi”, käsittelee eläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta koskevien väliaikaissäädösten muuttamista Eduskunnassa pysyviksi, mutta myötäilee eläkevakuutusyhtiöiden kantaa: ne ”tarvitsevat tukevampaa vakavaraisuutta, jos ne haluavat jatkaa osakesijoituksia”.

Eläkerahastoja voidaan kuitenkin hoitaa kuin sijoitusrahastoja, joilla ei ole mitään vakavaraisuussäädöksiä; vakavaraisuussäädökset koskevat ainoastaan sijoitusrahastoja hallinnoivaa yhtiötä.

Eläkejärjestelmämme tarvitsee juuri tällaisen uudistuksen, jolloin jokainen nykyinen eläkevakuutusyhtiö, -säätiö tai –kassa toimisi sijoituksissaan kuin yhdistelmärahasto, joka sijoittaa kiinteässä suhteessa joukkolainoihin ja osakkeisiin. Rahaston johto päättäisi vain siitä, mikä prosenttiosuus rahaston markkinahintoihin arvostetuista varoista on aina osakkeissa.

Tällöin osakekurssien laskiessa, eläkerahasto myisi joukkolainasijoituksiaan ja ostaisi osakkeita; osakekurssien noustessa se taas myisi osakkeita ja ostaisi joukkolainoja. Sijoittaessaan osakerahastoihin eläkerahastoille olisi sallittua sijoittaa vain indeksirahastoihin eikä lainkaan aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin, jotta ”lyhyen tähtäimen näkemystä” ottavat salkunhoitajat eivät pääsisi vaikuttamaan eläkerahaston pitkällä aikavälillä toteutuviin reaalisiin tuottoihin; aktiivinen salkunhoito on pitkällä aikavälillä kallista ja johtaa alhaisempiin reaalituottoihin kuin passiivinen indeksisijoittaminen.

Näin järjestettynä eläkerahastot noudattaisivat osakemarkkinoilla negatiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikkaa ja toimisivat juuri päinvastoin kuin bonustensa virittäminä Wall Streetin ja Lontoon Cityn sopulit nykyisin, jotka yrittävät koko ajan peitota toisensa, vaikka juoksevatkin aina samaan suuntaan (positiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikka).

Eduskunnan ei tule alistua eläkevakuutuslobbareiden vaatimuksiin vaan sen on ryhdyttävä ajattelemaan itse ja luomaan eläkesijoittamiseen osakemarkkinoiden heilahteluja pitkällä aikavälillä tasaavat kannusteet.

Eläkkeiden rahastointiaste teennäisen alhainen

Entinen vakuutusylijohtaja, professori Tarmo Pukkila valaisi Helsingin Sanomissa 9.11.2010 seikkaperäisesti sitä, kuinka finanssikriisin syventyessä lokakuussa 2008 päädyttiin poikkeuslainsäädäntöön, jolla estettiin työeläkelaitoksia uhkaava osakkeiden pakkomyynti laitosten vakavaraisuuden säilyttämiseksi.

Herää kysymys, miksi työeläkelaitoksilla on vuosittain tarkasteltava vakavaraisuusvaatimus? Se on täysin ristiriidassa osakesijoitusten pitkän aikajänteen kanssa; eihän ole poissuljettu, että kaksi seitsemän laihan vuoden jaksoa sattuukin perätysten. Eläkevastuiden aikajänne on paljon pidempi, neljä sukupolvea.

Kuntien ja Valtion eläkerahastoilla ei ole vastaavia vakavaraisuussäännöksiä. Niitä hoidetaan käytännössä samoin kuin sijoitusrahastoista yhdistelmärahastoja. Näiden suurin ongelma on salkunhoitajariski eli riski, että salkunhoitaja epäonnistuu veikatessaan markkinoiden suunnan ja eri markkinalohkojen painotuksen ajoituksessa, mistä kaikilla yhdistelmärahastoihin sijoittaneilla on omakohtaisia kokemuksia. Mutta hajauttamalla koko eläkerahasto eri salkunhoitajien kesken tämäkin riski voidaan pitää hallinnassa.

Eläkerahastot ovat kuitenkin niin valtaisia sijoittajia, että niiden ei kannata juurikaan poiketa markkinaindeksien painotuksista; markkinoiden ala- ja ylämäet on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä sellaisinaan - myös eläkevakuutettujen taholta.

Kaiken lisäksi yksityisten työeläkelaitosten vakavaraisuuden taso on itse asiassa lumetta. Syy on se, että eläkevastuiden taso tämän päivän rahassa on lumetta, koska ne diskontataan alemmalla reaalikorolla kuin mitä eläkerahastot tuottavat reaalisesti eläkevastuiden aikajänteellä. Näin Eläketurvakeskus saa laskelmissaan eläkevastuiden rahastointiasteen, rahastojen suhteen eläkevastuisiin, paljon todellista alhaisemmaksi.

Myös yksityisiä työeläkelaitoksia pitäisi voida hoitaa samoin sijoitusperiaattein kuin kuntien ja valtion eläkerahastoja, jolloin ei olisi tarvetta pakkorealisointeihin suhdannealamäissä.