Suomen Kuvalehti Stalinin-Göbbelsin tiellä

Leikkaus tai elvytys –kolumnissaan (SK 40/2015 2.10.2015) toimittaja Teppo Tiilikainen kirjoittaa: professori Pertti Haaparannan mukaan Suomen ”teollisuuden yksikkökustannukset ovat enemmän kuin puolittuneet suhteessa Saksan teollisuuteen kahdessa vuodessa”. Siksi ”Haaparanta pitää Sipilän tuottavuusloikkaa täysin turhana”. Yksikkötyökustannus on työntekijöiden keskimäärin saama kokonaiskorvaus jaettuna heidän tuottavuudellaan, BKT/työntekijä.

Jos Haaparannan tilastojen tulkinta olisi totta, maassamme vierailisi solkenaan ulkomaisia lähetystöjä tutustumassa suomalaiseen yhdessä sopimisen kulttuuriin: kuinka sisäinen devalvaatio tehdään yhteisen edun ollessa kyseessä; maamme olisi ulkomaisten lehtien sivuilla tähtimaa ja myös kaikkien taloutta sivuavien kansainvälisten järjestöjen ylistämä.

EU:n virallisen tilastoijan EUROSTATin tilastot kertovat täysin päinvastaista: neljännesvuosittainen kaikkien teollisuudenalojen nimellinen yksikkötyökustannus (indeksin perusvuosi 2010 = 100) nousi Saksassa 4,5 prosenttia mutta Suomessa 6,6 prosenttia kahdessa vuodessa, toisesta neljänneksestä 2013 ja toiseen neljännekseen 2015. Edes yksikkökustannusten kasvuvauhti ei siis puolittunut Saksaan nähden, vaan oli Suomessa lähes puolitoistakertainen.

Stalinin kerrotaan sanoneen, että poliitikon pitää vain valehdella niin paljon, ettei kukaan kuvittele hänen uskaltavan valehdella niin rutkasti, ja toistaa valetta riittävän usein, niin sitä aletaan pitää totena; Göbbels on periaatteen toteuttajista tunnetuin.

Suomen Kuvalehti aikoo mahtua Stalinin-Göbbelsin tielle, koska luonnehdittuaan keynesiläisyyttä sama kirjoitus toteaa myös: ”Sipilän kilpailukykyloikka parantaisi tuottavuutta lähinnä työllisyyden kustannuksella”.

Väite ei vastaa Keynesin mallin johtopäätöstä. Sen sisäisen logiikan ulkopuolelta aiheutuva työvoiman rajatuottavuuden nousu, työn nimellisen yksikkökustannuksen pysyessä ennallaan, lisää työvoiman kysyntää. Eli samalla vuosityökorvauksella yritykset haluavat työllistää useamman työntekijän. Siksi ensimmäisen kierroksen vaikutus on aina työllisyyttä parantava; myös reaalipalkka nousee sopeutumisen johdosta. Sama johtopäätös seuraa kaikista keynesiläisistä malleista, joissa työmarkkinat on mallitettu.

Yleissitovuuden tuhovoimasta

HS Mielipide julkaisi eilen 29.9.2015 seuraavan stilisoituna otsikolla Työehtosopimusten yleissitovuus alentaa elintasoa:

Suurena hyväntekijänä esiintyvä ammattiyhdistysliike ei valtansa sumentamana ymmärrä työehtosopimusten yleissitovuuden alentavan jäsentensä ja kaikkien kuluttajien elintasoa:

”…yleissitovat työehtosopimukset…(ovat) on työnantajien etu, koska näin ehkäistään palkkojen polkeminen ja kilpailun vääristyminen”, kirjoittivat STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ja johtaja Katariina Murto (HS Mielipide 20.3.2015).

Mitä tapahtuisi, jos yleissitovuus poistettaisiin?

Syntyisi uusia yrityksiä ja vanhat yritykset laajentuisivat uusille aloille yrittäen horjuttaa niillä jo toimivien vakiintuneiden yritysten markkina-asemaa. Investoinnit, työvoiman tarve ja tuotanto kasvaisivat kilpailun lisääntymisen vuoksi; reaalipalkat nousisivat, koska työvoiman tuottavuus kasvaisi ja koska hintataso nousisi hitaammin toimivamman kilpailun vuoksi.

Työehtosopimusten yleissitovuus näivettää myös pikku- ja taantuvia tehdaspaikkakuntia: kun omakotitalo Putaalla maksaa kolmasosan Kehä III:n sisällä olevasta talosta, Putaalla aloittavan yrittäjän pitäisi voida maksaa alhaisempia palkkoja kuin samalla alalla maksetaan Kehä III:n sisäpuolella; näin se kykenisi kilpailussa käyttämään hyväkseen alhaisempien asumiskustannusten tuottamaa suhteellista etuaan. Yleissitovuuden poisto nostaisi työllisyyden ja reaalipalkkojen tasoja Putaalla ja Voikkaalla.

Taloudellisen päättelyn johtopäätös on siten: työehtosopimusten yleissitovuus laskee reaalipalkkoja, koska se alentaa työvoiman tuottavuutta estämällä uusien yritysten ja kilpailevien tuotteiden markkinoillepääsyä suosimalla vanhaa yritystoimintaa. Kuluttajat siis lopulta maksavat yleissitovuuden ylläpitämät tehottomuudet korkeampien hintojen muodossa.

----

JK. Kirjoitin yleissitovuudesta työnantajien kannalta Saksan tapauksessa: Aivopesua itäsaksalaisten avulla 13.12.2012. Jos itä-saksalaisten omat resurssit olisivat olleet täysimääräisesti käytettävissä Itä-Saksan jälleenrakennukseen pienemmin resurssien siirroin Länsi-Saksasta, Saksan markka olisi revalvoitunut vähemmän 1990-luvun alussa ja D-markan korkotaso olisi ollut alhaisempi: seurauksena Suomen 1990-luvun alun BKT:n pudotus olisi ollut  matalampi ja lama lyhyempi.

Suomalaiset siis maksoivat valtaisasti työehtosopimusten yleissitovuudesta yhdistyneessä Saksassa!

Meillä on tietysti yleissitovuus juuri sen takia, että suuryritysten johto ajattelee samoin kuin ammattiyhdistysjohto: uutta odottamatonta kilpailua pitää saada torjuttua ennakolta kaikin keinoin; kilpailun lisääntyminen on heille aina epätervettä, tuonti halpatuontia, jne.