”… julkishallinnossa päätösten ja muutosten läpivienti on usein hitaampaa kuin markkinatoiminnassa. Tätä viivettä kutsutaan demokratiaksi ja oikeusturvaksi” kirjoittavat P. Ahola ja P. Arajärvi kannanotossaan ”Markkina-ajattelu ei ole hyväksi palveluille” (HS-vieraskynä 18.2.2011). Lainaamani ensimmäinen lause on lähinnä byrokraattisuuden määritelmä, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Kirjoitus on muutoinkin täynnä ennakkoluuloista kumpuavia, epäloogisia ja tosiasiat unohtavia kannanottoja ja kärjistyksiä, joita suurimmaksi osaksi on mahdoton ymmärtää.
Kilpailu on eri asia kuin kilpailuttaminen, yritin opettaa Mätäkuun markkinat kirjan loppuluennossa. Poliitikot ja heidän virkamiehensä ulkoistavat julkisesti puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi tarjottavia yksityishyödykkeitä (koodinimeltään hyvinvointipalveluja), koska tällä tavoin he ”demokraattisina” valvojina voivat nostaa toisen kuukausipalkan erilaisten johtokuntien ja neuvostojen jäsenyyksistä; yksityistämisten raadolliset tarkoitusperät voivat olla muitakin kuin kirjoittajat uumoilevat.
Kirjoituksen loppu on täysin korni. ”Julkisilla palveluilla … tavoitellaan yksilön hyvinvointia, vapautta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta”. Sekä Helsingin Sanomien että kaikkien muidenkin paikallislehtien mielipideosastot ovat päivittäin täynnä vuodatuksia, kuinka byrokratia ei ota huomioon hyvinvointipalvelujen käyttäjien yksilöllisiä piirteitä ja olosuhteita vaan vetoaa lakeihin, sääntöihin ja ohjeistuksiin, jotka kieltävät terveen järjen käytön. Jos byrokraatti käyttää tervettä järkeä, hän tekee virkavirheen. Aina on ollut ja tulee olemaan kynäilijöitä ja poliitikkoja, jotka haluavat levittää valtion vaikutuspiiriä kansalaisten yksityiselämään väitteinään yksilöjen hyvinvoinnin, vapauden ja yhdenvertaisuuden edistäminen.
Kirjoitus päättyy väitteeseen: ”Julkinen valta on toistaiseksi osoittautunut tulosten tuottamisessa leveäharteisimmaksi vastuunkantajaksi”. Samaan aikaan uutisoitiin, kuinka Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli päättänyt estää yksityisen pysäköinnin valvonnan toimintaedellytysten samaistamisen julkisen kanssa. Poliitikkomme ja heidän virkamiehensä varjelevat reviiriään.
Mikä on tunnusomaista demokratialle sen ohella, että se merkitsee kirjaimellisesti kansanvaltaa, kansan perustuslaillista valtaa päättää itse asioistaan? Demokratiassa on keskeisintä valtion rajalliset tehtävät. Hallitsijan toimivallan rajoittaminen on Magna Cartan ydin. ”A monarch reigns, but does not govern”, sanoo englantilainen, ”monarkki hallitsee, mutta ei säädä”.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoistaminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
lauantai 5. helmikuuta 2011
Minne voittoa vastaava erä katoaa julkisessa tuotannossa?
”Verot eivät saa mennä firmojen voittoihin”, kirkuu HS-kaupungin (5.2.2011) Tukholman terveyskeskusten tilannetta käsittelevä juttu. Puolet niistä on ulkoistettu, mutta toimittaja on löytänyt julkisesta tuotannosta kiinnipitävän Olssonin. Tukholman hakemia ratkaisuja järjestää terveyshoidon ja liikenteen palvelunsa käsittelevä juttukokonaisuus on raikasta vaihtelua tavanomaiseen synkkämieliseen surkutteluun, kun aikaisemmin julkisen sektorin itsensä tuottamia yksityishyödykkeitä muutetaan julkisesti ilmaiseksi tai lähes ilmaisesti tarjolla pidetyiksi yksityishyödykkeiksi. Sellaisiahan terveydenhoitopalvelut ovat suurimmaksi osaksi, poikkeuksina tartuntoja ehkäisevät massarokotukset ja muu ennaltaehkäisevä toiminta kuten syöpäseulonnat, neuvolat ja kouluterveydenhoito. Maksimoidakseen levikkinsä Helsingin Sanomat tietysti tarvitsee lainatun otsikon.
Mutta lähtisikö asian ydin aukeamaan, jos lehdet pohtisivat sitä, minne voitto katoaa julkisella sektorilla, kun aikaisemmin yksityisesti hoidettu toiminto siirretään julkisesti tuotetuksi. Tarkastelun voisi aloittaa vaikkapa vuokra-asunnoista: yksityinen vuokranantaja saa vuokratuloa, jota sijoitusasunnon ylläpito- ja korjauskustannusten jälkeen verotetaan; verojen jälkeisen nettovuokran vuokranantaja voi joko kuluttaa tai säästää. Minne katoaa Helsingin kaupungin omistamien vuokra-asuntojen osalta sama erä; valtio ei saa pääomatulona verotettua verotuottoa julkisen sektorin omistamista vuokra-asunnoista; vuokrat eivät aina riitä edes julkisesti omistettujen vuokra-asuntojen peruskorjauksiin.
HS- kotimaan (5.2.2011) uutisessa ”Uudet Kela-korvaukset nostivat palkkioita hammaslääkärissä” Kelan tutkimuksen mukaan Kela-taksan korotukset ovat suurelta osin (30–40 prosenttisesti) valuneet hammaslääkäripalkkioiden korotuksiin. Tutkijalle se ”on ollut pettymys. Hänestä hammaslääkärien tulisi nähdä Kela-korvaukset niin, että yksityishammaslääkäreiden toimintaa tuetaan verovaroin, kun yksityishammaslääkäripalveluista maksetaan korvaus”. Kenellekään kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutusta eli hinnanmuodostusta vähänkään hallitsevalle saatu tulos ei voi olla yllätys.
Entä jos meillä ei olisi lainkaan julkista sairausvakuutusjärjestelmää, vaan kaikkien olisi ostettava sama vakuutus yksityisistä vakuutusyhtiöistä? Näinhän asia on järjestetty pakollisessa liikennevakuutuksessa, johon kyllä siihenkin liittyy ongelmia johtuen itse vakuuttamisliiketoiminnan luonteesta. Lisäksi jokainen saisi ostaa tai olla ostamatta oman auton kaskoa vastaavan lisäsairasvakuutuksen. Ketä silloin ”tuetaan”, kun yksityinen vakuutus korvaa osan hammaslääkärin laskusta?
Ehkä kolmannen tien sosialismia koskeva uutisointi on helppo muuntaa moralisoinniksi siksi, että suhteellisten hintojen jatkuvien muutosten vuoksi se on vaikeasti ymmärrettävä talousjärjestelmä.
Mutta lähtisikö asian ydin aukeamaan, jos lehdet pohtisivat sitä, minne voitto katoaa julkisella sektorilla, kun aikaisemmin yksityisesti hoidettu toiminto siirretään julkisesti tuotetuksi. Tarkastelun voisi aloittaa vaikkapa vuokra-asunnoista: yksityinen vuokranantaja saa vuokratuloa, jota sijoitusasunnon ylläpito- ja korjauskustannusten jälkeen verotetaan; verojen jälkeisen nettovuokran vuokranantaja voi joko kuluttaa tai säästää. Minne katoaa Helsingin kaupungin omistamien vuokra-asuntojen osalta sama erä; valtio ei saa pääomatulona verotettua verotuottoa julkisen sektorin omistamista vuokra-asunnoista; vuokrat eivät aina riitä edes julkisesti omistettujen vuokra-asuntojen peruskorjauksiin.
HS- kotimaan (5.2.2011) uutisessa ”Uudet Kela-korvaukset nostivat palkkioita hammaslääkärissä” Kelan tutkimuksen mukaan Kela-taksan korotukset ovat suurelta osin (30–40 prosenttisesti) valuneet hammaslääkäripalkkioiden korotuksiin. Tutkijalle se ”on ollut pettymys. Hänestä hammaslääkärien tulisi nähdä Kela-korvaukset niin, että yksityishammaslääkäreiden toimintaa tuetaan verovaroin, kun yksityishammaslääkäripalveluista maksetaan korvaus”. Kenellekään kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutusta eli hinnanmuodostusta vähänkään hallitsevalle saatu tulos ei voi olla yllätys.
Entä jos meillä ei olisi lainkaan julkista sairausvakuutusjärjestelmää, vaan kaikkien olisi ostettava sama vakuutus yksityisistä vakuutusyhtiöistä? Näinhän asia on järjestetty pakollisessa liikennevakuutuksessa, johon kyllä siihenkin liittyy ongelmia johtuen itse vakuuttamisliiketoiminnan luonteesta. Lisäksi jokainen saisi ostaa tai olla ostamatta oman auton kaskoa vastaavan lisäsairasvakuutuksen. Ketä silloin ”tuetaan”, kun yksityinen vakuutus korvaa osan hammaslääkärin laskusta?
Ehkä kolmannen tien sosialismia koskeva uutisointi on helppo muuntaa moralisoinniksi siksi, että suhteellisten hintojen jatkuvien muutosten vuoksi se on vaikeasti ymmärrettävä talousjärjestelmä.
Labels:
julkinen tuotanto,
Kela-taksa,
politiikka,
pääomatuloverotus,
raha,
sairausvakuutus,
sosialisointi,
ulkoistaminen,
yhteiskunta,
yksityishyödyke
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)