Kaikki voivat voittaa verouudistuksessa!

Sellaisen Suomi toteutti 1993 eriyttäessään verotuksessa henkilökohtaiset tulot verotettaviin pääomatuloihin, joita verotetaan suhteellisella verokannalla, progressiivisella asteikolla verotettavista ansiotuloista. Uudistus poisti useimmat aikaisemman verojärjestelmän aiheuttamista pääomien jakautumisen vääristymistä muuntamalla pääomatulojen verojärjestelmän kohti neutraalimpaa verotusta: investointeja ja niiden rahoitusratkaisuja ei enää tehty yksinomaan verotussyistä kuten aikaisemmassa järjestelmässä.


Kirjoitin asiasta laajan analyysin: Fiscal consequences of greater openness: from tax avoidance and tax arbitrage to revenue growth. Uudistuksen alkuun liittyi verottajan taholta ongelmia, mutta se oli välttämätön osa Suomen talouden kansainvälistä avautumista, osa sitä hyvyyden kierrettä, jossa kaikki osat toisiaan voimistaen johtivat pääoman käytön tehostumiseen.

Se näkyy ensisijaisesti vuoden 1993 jälkeen investointien BKT-osuuden putoamisena noin kymmenellä prosenttiyksiköllä, mutta silti BKT:n eli bruttokansantuotoksen reaalikasvu säilyi samalla tasolla kuin se oli ollut vuodesta 1960 lähtien. Tämän säästyneen kymmenen prosenttiyksikön pääomien tuhlauksen suomalaiset käyttivät 1. kulutukseensa, 2. säästivät vaihtotaseen ylijäämän muodossa, mutta myös 3. ostamaan kasvaneen osan työikäisistä työelämän ulkopuolelle.

Moralistinen media kiinnittääkin huomionsa jälkimmäisen henkilökohtaloihin, mutta jättää kahden ensimmäisen ilmiön ilosanoman kertomatta, eikä edes uskalla analysoida kolmannen ilmiön syviä syntyjä.

Media on valitettavasti omaksunut roolinsa toisaalta joko ammattiyhdistysliikkeen tai työnantajien viidentenä kolonnana valtiomahtien joukossa; ks. Mätäkuun markkinat -kirjani. Painotus on vain muuttunut nykyisen hallituksen aikana. Sosialidemokraattien pitäessä valtaa 25 prosentin kannatusosuudella - Britanniassa konservatiivit tarvitsivat Thatcherin aikana valtansa uusintaan sentään noin 36 prosentin kannatuksen parlamenttivaaleissa - ammattiyhdistysliikkeen tiedotuskonttoritoiminta oli etusijalla, hallituksen vaihtumisen 2007 jälkeen puolestaan elinkeinoelämän ja sitä lähellä olevien instituutioiden syöttämät synkkyydet, joista tosin osa, kuten työeläkejärjestelmämme ominaisuuksien johdonmukainen vääristely, tukee myös ammattiyhdistyseliitin valtaa.

Aamulehden pääkirjoitus 22.12.2010 oli keksinyt Hetemäen verotyöryhmän arvion lopuksi:
”Verouudistuksestakin tiedetään tässä vaiheessa vain se, että kaikki eivät voi voittaa. Pian nähdään, onko puolueilla vaalien alla kanttia kertoa se äänestäjille”, jonka Helsingin Sanomat välitti 23.12.10 lukijoilleen ”Muut lehdet”–osiossa.

Lainauksessa on mielenkiintoista perustelemattoman perusväitteen lisäksi se, että ”tiedetään” on passiivissa. Minua kiinnostaa aina se, kuka tietää ja miksi hän tietää sen yleisesti todeksi.

Osakeyhtiöiden maksamat korot vähennyskelvottomiksi!

Verokeitaiden käyttö konsernien rahoituksessa vähenisi huomattavasti, jos osakeyhtiöiden ulkomailta ottamien lainojen korot tehtäisiin Suomen verotuksessa vähennyskelvottomiksi, koska lähdeverojen periminen verokeitaisiin maksetuista koroista ei ole edennyt.

Korkojen kanavointi verokeitaiden kautta on vain yksi siirtohinnoittelun muodoista, joilla konsernit siirtävät verotettavaa tuloa Suomesta alhaisemman verokannan saarekkeisiin.

Tällöin valtiolla säilyisi etuoikeus maksaa korkonsa ulkomaille ilman lähdeveroa.

Osakeyhtiöiden verokantaa ollaan Hetemäen työryhmän esitysten nojalla laskemassa. Samassa yhteydessä olisi luonteva poistaa osakeyhtiöiden sekä kotimaahan että ulkomaille maksamien korkojen vähennyskelpoisuus.

Pankkeja ja luottolaitoksia ei tarvitsisi enää verottaa Suomessa kuin kotitalouksilta ja muilta kuin osakeyhtiömuotoisilta yrityksiltä saamistaan korkotuloista. Pitäisikö Hetemäen ryhmän jatkaa työtään?