Epäilin kirjoituksessani 19.7.08 sitä, onko hallitus todellisuudessa keventämässä tuloverotusta vai tarjoaako se kansalle pelkkää lumekevennystä. Tänä vuonna tuloverotus kiristyy, koska vuoden 2008 progressiivisen veroasteikon rajoja nostettiin kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin nimellisansiot tulevat nousemaan vuodesta 2007.
Valtiovarainministeriön vero-osaston kalvoissa ei yritetäkään eritellä veronkevennystä vuodesta 2007 vaan se niputetaan yhteen inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun tarkistusvaatimuksen kanssa. Luotettavamman kuvan veronkevennysten tasosta antaa kansalaisjärjestö Veronmaksajain keskusliitto, mutta sekin vertaa kevennystä kuluvaan vuoteen eikä vuoteen 2007. Tosiasiallinen tuloveronkevennys sekä prosentteina että euroina on alempi kuin Veronmaksajain laskema.
Tarkistuslaskelmani osoittavat, että kevennysten loppusumma 870 miljoonaa euroa vastaa suunnilleen veronkevennysten todellista tasoa vuoden 2009 ansiotasossa suhteessa vuoden 2007 ansiotuloveroihin. Kun veronmaksajia on noin 4.3 miljoonaa, todelliset kevennykset ovat veronmaksajaa kohti keskimäärin noin 200 euroa vuodessa eli 16 euroa kuukaudessa ja lomarahan verosta 8 euroa.
Muuta kotoperäistä uutisaihetta median melskattavaksi ei mätäkuussa ollutkaan kuin veronkevennysten kohdistaminen eri tulotasoille. Yksi vaatimus oli kaksinkertaistaa kunnallisverotuksen perusvähennys. Se on vähennys, joka tehdään verotettavasta tulosta sen jälkeen kun kaikki muut vähennykset on jo tehty.
Perusvähennys on ollut sama vuodesta 1990 lähtien eli 1480 euroa. Jos sitä olisi joka vuosi korotettu ansiotason mukaisesti, kuten "Veronkevennysten anatomia" pitää mielekkäänä yleisenä periaatteena, perusvähennys olisi automaattisesti ensi vuonna 3110 euroa. Se, miksi poliitikot eivät ole halunneet korottaa perusvähennystä näinä vuosina, johtuu kahdesta seikasta.
Vuoden 1990 alusta meillä astui voimaan laki yhtiöveronhyvityksestä. Jos alaikäisen lapsen osinkotulo ja niiden yhtiöveronhyvitys olivat korkeintaan perusvähennyksen verran, perusvähennys takasi, että hän sai veronpalautusta yhtiöveron hyvityksen verran. Kun vuoden 1993 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa henkilökohtainen pääomatulo erotettiin ansiotulosta ja jossa pääomatulojen vero meni valtiolle, kunnallisverotuksen perusvähennys jäi koskemaan vain ansiotuloiksi määriteltyjä osinkoja, mutta silloinkin yhtiöveronhyvityksen sai veronpalautuksena, jos ansiotulo-osinkojen ja yhtiöveronhyvitysten summa oli riittävän pieni.
Poliitikkomme halusivat siten rajoittaa sitä, että jotkut pieniä ansiotuloina verotettuja osinkoja saavat kykenivät muuntamaan osinkotuloa kevyemmin verotetuksi ansiotuloksi. Olisihan se kyseenalaistanut täysin heidän perusretoriikkansa.
Toinen syy oli eläketulovähennys, joka kansaneläkkeen lisäksi riippuu perusvähennyksestä. Sekä perusvähennyksen pitäminen nimellisrahassa samana että ansiotulovähennyksen kasvattaminen auttoivat poliitikkoja vähitellen kiristämään eläketulon verorasitusta suhteessa yhtä suuren työtulon tuloveroon kaikilla tulotasoilla, joita ansiotulovähennys koskee. Siksi verorasitusten ero oli suurimmillaan juuri eläketulolla, josta ei enää saatu eläketulovähennystä, eli 7.5 prosenttiyksikköä 16805 euron eläketulosta vuonna 2007 (ks. sivu 94 kirjasta Verotus uusiksi?).
sunnuntai 31. elokuuta 2008
tiistai 22. heinäkuuta 2008
EKP:n kokouspöytäkirjat julki ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella!
Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään Ranskan presidentin Sarkozyn suunnitelmasta lisätä Euroopan keskuspankin avoimuutta seuraavasti: ”...pitää varoa, ettei avoimuuden lisääminen heikennä keskuspankin itsenäisyyttä. EKP:n rakenteessa kansallisten keskuspankkien pääjohtajien asema on herkkä. Siksi olennaista on julkistaa nimenomaan argumentit mutta ei sitä, kuka sanoi mitä. Jos EKP:n neuvoston jäsenten puheenvuorot julkistettaisiin, keskustelut muuttuisivat lausuntojen sarjaksi, ja todellinen argumentaatio siirtyisi virallisten kokousten ulkopuolelle. Keskustelupöytäkirjojen julkistaminen olisi myös oiva painostuskeino pakottaa kansallisten keskuspankkien pääjohtajat katsomaan euroalueen rahapolitiikkaa korostetusti omasta kansallisesta näkökulmastaan. Sen sijaan äänestystulosten kertominen on perusteltua.”
Minun on tavattoman vaikea käsittää sitä, miksi avoimuuden lisäys heikentäisi EKP:n itsenäisyyttä.
EKP:n avoimuusvaje johtuu siitä, että se ei julkista inflaatioennusteeensa perusteluja eli laskelmien taustaolettamuksia Englannin ja Ruotsin keskuspankkien tavoin, ainoastaan inflaatioennusteensa vaihteluvälin, ja että EKP:n neuvoston korkokokousten jälkeen annettava tiedote on laadittu leikkaa-liimaa-menetelmällä etukäteen, johon on ehkä lisätty tai josta on ehkä poistettu jokin lause varsinaisessa kokouksessa.
Siksi tällainen ”pöytäkirja” ei anna uskottavaa kuvaa kokousten kulusta: käydäänkö niissä ylipäätään mitään rahapoliittista argumentointia euroalueen näkökulmasta vai luetaanko siellä pelkästään jäsenmaan virallinen lausunto ja sen jälkeen jäsenmaat ajavat kansallista näkökulmaa vai ovatko kokoukset pelkästään seurustelutilaisuuksia?
Juuri tällaisten estämiseksi kokouspöytäkirjojen julkistaminen ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella seuloisi todelliset argumentit ulkoa opetelluista fraaseista, paljastaisi sen, ketkä neuvoston jäsenistä ovat rahapolitiikan ammattilaisia ja kykeneväisiä itsenäiseen tilanneanalyysiin ja taloudelliseen päättelyyn ja ketkä ovat pelkästään kirjanoppineita ja farisealaisia.
Julkistamalla kokouspöytäkirjat rahamarkkinoiden toimijat pakottaisivat jäsenmaiden edustajat katsomaan euroalueen etua eikä mahdollisesti harjoittamaan poliittista painostusta eikä osallistumaan poliittiseen huutokauppaan.
Argumentointini avoimuuden lisäyksen seurauksista on siis päinvastaista kuin HS:n pääkirjoitustoimittaja uskottelee lukijoille. EKP:n päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen parantaisi sen itsenäisyyttä ja uskottavuutta.
Minun on tavattoman vaikea käsittää sitä, miksi avoimuuden lisäys heikentäisi EKP:n itsenäisyyttä.
EKP:n avoimuusvaje johtuu siitä, että se ei julkista inflaatioennusteeensa perusteluja eli laskelmien taustaolettamuksia Englannin ja Ruotsin keskuspankkien tavoin, ainoastaan inflaatioennusteensa vaihteluvälin, ja että EKP:n neuvoston korkokokousten jälkeen annettava tiedote on laadittu leikkaa-liimaa-menetelmällä etukäteen, johon on ehkä lisätty tai josta on ehkä poistettu jokin lause varsinaisessa kokouksessa.
Siksi tällainen ”pöytäkirja” ei anna uskottavaa kuvaa kokousten kulusta: käydäänkö niissä ylipäätään mitään rahapoliittista argumentointia euroalueen näkökulmasta vai luetaanko siellä pelkästään jäsenmaan virallinen lausunto ja sen jälkeen jäsenmaat ajavat kansallista näkökulmaa vai ovatko kokoukset pelkästään seurustelutilaisuuksia?
Juuri tällaisten estämiseksi kokouspöytäkirjojen julkistaminen ”kuka sanoi ja mitä” –periaatteella seuloisi todelliset argumentit ulkoa opetelluista fraaseista, paljastaisi sen, ketkä neuvoston jäsenistä ovat rahapolitiikan ammattilaisia ja kykeneväisiä itsenäiseen tilanneanalyysiin ja taloudelliseen päättelyyn ja ketkä ovat pelkästään kirjanoppineita ja farisealaisia.
Julkistamalla kokouspöytäkirjat rahamarkkinoiden toimijat pakottaisivat jäsenmaiden edustajat katsomaan euroalueen etua eikä mahdollisesti harjoittamaan poliittista painostusta eikä osallistumaan poliittiseen huutokauppaan.
Argumentointini avoimuuden lisäyksen seurauksista on siis päinvastaista kuin HS:n pääkirjoitustoimittaja uskottelee lukijoille. EKP:n päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen parantaisi sen itsenäisyyttä ja uskottavuutta.
lauantai 19. heinäkuuta 2008
Veronkevennysten anatomiaa
Tanskalaispoliitikkojen mielestä verotus on tylsää, koska heillä tuloveroasteikon tulorajoja ja lakimääräisiä vähennyksiä on lain mukaan kasvatettava joka vuosi nimellisen ansiotason nousua vastaavasti. Toisin sanoen tanskalaispoliitikot ovat vieneet itseltään mahdollisuuden yrittää vetää äänestäjiä nenästä mainostamalla veronkevennyksinä sellaisia asteikkotarkistuksia, jotka vain estävät tuloverotuksen kiristymisen.
Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.
Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.
Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.
Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:
12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %
Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.
Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:
13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %
Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.
Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.
Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:
15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %
Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.
Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.
Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.
Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.
Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.
Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:
12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %
Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.
Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:
13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %
Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.
Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.
Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:
15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %
Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.
Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Yritysten yhteiskuntavastuu veronkannossa
Verovoutien ammattikunta elää nykyään vain Oulunkylän kadunnimissä, koska lainsäädäntö pakottaa yritykset hoitamaan heidän tehtävänsä ilmaiseksi. Sen unohtavat professorit Vesa Kanniainen ja Kalle Määttä muutoin mainiossa kirjoituksessaan: ”Yritysten oikeudellista sääntelyä on aihetta purkaa Suomessakin” Helsingin Sanomissa 13.6.2008.
He huomioivat velvoitteena vain yritysten omat verot: ”Verojen tulouttamista varten on tiedettävä toiminnan tulos”. Mutta jokainen yrittäjä tietää, että tämä ei riitä verotusta varten edes niiden omien verojen osalta, vaan on tiedettävä paljon muutakin, esimerkiksi edustusmenojen, liikelahjojen ja yrittäjän matkojen osalta.
Yritysten tuloksen perusteella määrättävät verot ovat vain murto-osa niiden verottajalle tilittämistä kaikista veroista. Työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset sosiaaliturvamaksuineen on maksettava palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Niistä ja bruttotuloista on lisäksi tehtävä verottajalle vuosi-ilmoitukset kuten eläkemaksuistakin ja ammattiliiton jäsenmaksuista, jotka nekin on työnantajan tilitettäviä maksuja.
Arvonlisävero (ALV) on maksettava lääninverovirastolle kuukausittain eikä ainoastaan maksettava vaan myös selvitettavä verokannoittain. Osa myynnistä on verotonta, osa 8 prosentin, 17 prosentin ja 22 prosentin myyntiä, joihin tulee 12 prosentin lisäluokka, jos ruoan ALV alenee. Vähennettävä ALV on eriteltavä erikseeen kotimaan ja muiden EU-maiden ostoista. Vienti ja tuonti Euroopan yhteisön maista on eriteltävä muista alueista.
Osinkoja jakavien osakeyhtiöiden on tehtävä vuosi-ilmoitus osakkeenomistajille maksamistaan osingoista ja julkisten osakeyhtiöiden on lisäksi kannettava osinkojen lähdevero, myös ulkomaille maksetuista osingoista, mikäli Suomella on verosopimuksen mukainen oikeus sen perimiseen. Metsän myyjien edestä metsänostajayhtiö maksaa arvonlisäveron ja tekee ennakonpidätyksen metsän myynnin pääomatuloverosta.
ALV on sikäli poikkeava vero, että siinä myös valtiolla on suuri veronkantaja, tullilaitos, joka tuonnin yhteydessä kantaa myös hyödykeveroja, jotka kuluttaja maksaa tavaroiden ja palvelusten hinnoissa. Tullithan ovat pieniä, mutta sähkön, alkoholin ja tupakan valmisteverot ja autovero ovat tuotoltaan merkittäviä tullin kantamia veroja. Panimot ja makeistehtaat ovat perinteisesti myös olleet suuria veronkantajia.
Elinkeinotulosta kannetaan vero yrittäjiltä ennakkoverolipuin. Leimaveroa, eli varainsiirtoveroa, on maksettava kiinteistö- ja asunto-osakekaupoista kuin myös julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osakekaupoista. Perintö- ja lahjavero tulee harvoin, jos koskaan maksettavaksi, mutta pääomavoitoista, eli virallisella kielellä luovutusvoitoista, on maksettava pääomatuloveroa, joka koskee yhtäläisesti lähes kaikkea myytyä omaisuutta pörssiosakkeista kesämökkeihin.
Luonnollisen henkilön rooli veronkannossa on siten vähäinen, mutta tuskin yritystenkään yhteiskuntavastuu verovouteina tulee vähenemään. Päinvastoin koko veroilmoitusmenettely on jo melkein kokonaan siirtynyt siihen, että veronmaksajan ei tarvitse itse ilmoittaa verottajalle mitään, vaan hänen työnantajansa, pankkinsa ja vakuutusyhtiönsä toimittaa verottajalle sen vaatimat tiedot.
He huomioivat velvoitteena vain yritysten omat verot: ”Verojen tulouttamista varten on tiedettävä toiminnan tulos”. Mutta jokainen yrittäjä tietää, että tämä ei riitä verotusta varten edes niiden omien verojen osalta, vaan on tiedettävä paljon muutakin, esimerkiksi edustusmenojen, liikelahjojen ja yrittäjän matkojen osalta.
Yritysten tuloksen perusteella määrättävät verot ovat vain murto-osa niiden verottajalle tilittämistä kaikista veroista. Työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset sosiaaliturvamaksuineen on maksettava palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Niistä ja bruttotuloista on lisäksi tehtävä verottajalle vuosi-ilmoitukset kuten eläkemaksuistakin ja ammattiliiton jäsenmaksuista, jotka nekin on työnantajan tilitettäviä maksuja.
Arvonlisävero (ALV) on maksettava lääninverovirastolle kuukausittain eikä ainoastaan maksettava vaan myös selvitettavä verokannoittain. Osa myynnistä on verotonta, osa 8 prosentin, 17 prosentin ja 22 prosentin myyntiä, joihin tulee 12 prosentin lisäluokka, jos ruoan ALV alenee. Vähennettävä ALV on eriteltavä erikseeen kotimaan ja muiden EU-maiden ostoista. Vienti ja tuonti Euroopan yhteisön maista on eriteltävä muista alueista.
Osinkoja jakavien osakeyhtiöiden on tehtävä vuosi-ilmoitus osakkeenomistajille maksamistaan osingoista ja julkisten osakeyhtiöiden on lisäksi kannettava osinkojen lähdevero, myös ulkomaille maksetuista osingoista, mikäli Suomella on verosopimuksen mukainen oikeus sen perimiseen. Metsän myyjien edestä metsänostajayhtiö maksaa arvonlisäveron ja tekee ennakonpidätyksen metsän myynnin pääomatuloverosta.
ALV on sikäli poikkeava vero, että siinä myös valtiolla on suuri veronkantaja, tullilaitos, joka tuonnin yhteydessä kantaa myös hyödykeveroja, jotka kuluttaja maksaa tavaroiden ja palvelusten hinnoissa. Tullithan ovat pieniä, mutta sähkön, alkoholin ja tupakan valmisteverot ja autovero ovat tuotoltaan merkittäviä tullin kantamia veroja. Panimot ja makeistehtaat ovat perinteisesti myös olleet suuria veronkantajia.
Elinkeinotulosta kannetaan vero yrittäjiltä ennakkoverolipuin. Leimaveroa, eli varainsiirtoveroa, on maksettava kiinteistö- ja asunto-osakekaupoista kuin myös julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osakekaupoista. Perintö- ja lahjavero tulee harvoin, jos koskaan maksettavaksi, mutta pääomavoitoista, eli virallisella kielellä luovutusvoitoista, on maksettava pääomatuloveroa, joka koskee yhtäläisesti lähes kaikkea myytyä omaisuutta pörssiosakkeista kesämökkeihin.
Luonnollisen henkilön rooli veronkannossa on siten vähäinen, mutta tuskin yritystenkään yhteiskuntavastuu verovouteina tulee vähenemään. Päinvastoin koko veroilmoitusmenettely on jo melkein kokonaan siirtynyt siihen, että veronmaksajan ei tarvitse itse ilmoittaa verottajalle mitään, vaan hänen työnantajansa, pankkinsa ja vakuutusyhtiönsä toimittaa verottajalle sen vaatimat tiedot.
torstai 29. toukokuuta 2008
Verokikkailun voi estää nopeasti!
Kauppalehden (KL) pääkirjoituksessa oli 27.5.2008 melkein samoin sanoin sama kuin Helsingin Sanomissa sunnuntaina 25.5.08 valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelun yhteydessä otsikolla ”Lääkäreiden ja juristien verokikkailu loppuu”. KL:n ”Verotus remonttiin” kirjoitti Korkeimman hallinto-oikeuden helmikuisen päätöksen mahdollistavan ”sen, että asiantuntijat kuten lääkärit ja asianajajat voivat myydä palveluitaan yrityksen kautta ja nostaa tulonsa ansiotuloja edullisemmin verotettuina osinkotuloina ilman, että he ovat sijoittaneet yritykseen lainkaan omia varojaan”.
Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?
Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on
(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,
jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.
Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.
Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.
Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.
Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.
Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.
Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.
Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:
(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.
Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.
Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.
Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.
Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.
Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.
Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.
Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.
Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.
Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.
Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?
Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on
(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,
jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.
Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.
Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.
Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.
Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.
Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.
Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.
Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:
(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.
Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.
Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.
Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.
Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.
Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.
Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.
Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.
Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.
Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.
sunnuntai 11. toukokuuta 2008
Palkkatuloa ei saa yhtiöstä verottomana!
Kotimaan uutisissa Helsingin Sanomat (10.5.08) otsikoi ”Lääkäreiden verokeinottelua yritetään saada kuriin ennen kesää” kertoen pääpuolueiden viimeaikaisista sanomisista ja kirjoittaa lopussa: ”Esimerkiksi lääkäri, jonka yhtiöllä on miljoonan euron nettovarallisuus, voi nostaa 90000 euron palkkatulot verottomana”. Uutisen väite ei pidä paikkaansa.
Lääkäreiden omistamilla osakeyhtiöillä ei ole verovapautta kuten ole muidenkaan ammatinharjoittajien osakeyhtiöillä eikä yhtiöiden omistajilleen maksama palkka ole verotonta tuloa.
Kaikki osakeyhtiöt maksavat veroa 26 prosenttia verotettavasta tulosta. Jos palkan jättää yhtiöön, se lisää yhtiön verotettavaa tuloa. Siksi yhtiöön jätetty palkka tulee aina verotettua.
Verohallinnon Verotilaston taulukon 3 mukaan ansiotuloista maksettiin vuonna 2006 veroa valtiolle, kunnille, kirkolle ja sairausvakuutusmaksuina Kansaneläkelaitokselle keskimäärin yhteensä 26.0 prosenttia. Yhtiöön jätetty palkka ei siten nauti veroetua keskituloiseen palkanansaitsijaan nähden.
Kun lääkärin, putki- tai sähköasentajan osakeyhtiön osake ei ole julkisesti noteerattu eli kun yhtiö on listaamaton, osakkeenomistajan tällaisista yhtiöistä saamat osingot ovat verotuksessa pääomatuloa, jos osinko on korkeintaan 9 prosenttia jakavan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos osinko on tätä korkeampi, lisäosinko tulee ansiotulojen verotuksen piiriin.
Jos pääomatuloiksi luokitellut listaamattomien osakeyhtiöiden jakamat osingot ovat omistajakohtaisesti korkeintaan 90000 euroa, hän ei maksa niistä henkilökohtaista pääomatuloveroa, mutta sen ylittävältä osalta kuten pörssiyhtiöiden osingoista.
Verojärjestelmämme verottaa samoin säädöksin listaamattoman yhtiön osakkeita omistavaa palkkatyöntekijää, eläkeläistä tai muuta passiivista sijoittajaa kuin oman osakeyhtiön kautta toimivia ammatinharjoittajia ja muita aktiivisia yrittäjiä. Se, mikä passiiviselle omistajalle on verotuksessa pääomatuloa, on sitä yhtäläisesti myös aktiiviselle omistajalle.
Monien maiden verojärjestelmät tuntevat jaon aktiivisiin ja passivisiin omistajiin, mutta samalla tietenkin syntyy houkutin kiertää säädösten aiottuja vaikutuksia. Ihminenhän on luonnostaan luova eikä verojuristi poikkea insinööristä tai Wall Streetin sijoitustuotteiden innovaattoreista. Siksi Suomen ei kannata harkita verojärjestelmässään nykyistä laajempaa jakoa aktiivisiin ja passiivisiin omistajiin.
Listaamattomien yhtiöiden pääomatulo-osinkojen veroetu 90000 euroon asti sijoittajaa kohti onkin ymmärrettävä: ensiksi esteeksi yhtiöiden listautumiselle, toiseksi kannusteeksi ryhtyä aktiiviseksi sijoittajaksi - listaamattoman yhtiön omistaja ei voi ratsastaa muiden tietämyksen varassa - ja kolmanneksi houkutteeksi ryhtyä aktiiviseksi yrittäjäksi.
Muistettava on myös, että kun koko verojärjestelmä otetaan huomioon, HS:ain uutisen miljoonaan euron yksityisomistus ei nauti läheskään samoja veroetuja kuin työntekijöiden yhdistyneet eläkesäästöt, joiden kasvottomien omistusten luovutusvoitot ja korkotuotot ovat kokonaan verovapaita - perintöveroista puhumattakaan.
Lääkäreiden omistamilla osakeyhtiöillä ei ole verovapautta kuten ole muidenkaan ammatinharjoittajien osakeyhtiöillä eikä yhtiöiden omistajilleen maksama palkka ole verotonta tuloa.
Kaikki osakeyhtiöt maksavat veroa 26 prosenttia verotettavasta tulosta. Jos palkan jättää yhtiöön, se lisää yhtiön verotettavaa tuloa. Siksi yhtiöön jätetty palkka tulee aina verotettua.
Verohallinnon Verotilaston taulukon 3 mukaan ansiotuloista maksettiin vuonna 2006 veroa valtiolle, kunnille, kirkolle ja sairausvakuutusmaksuina Kansaneläkelaitokselle keskimäärin yhteensä 26.0 prosenttia. Yhtiöön jätetty palkka ei siten nauti veroetua keskituloiseen palkanansaitsijaan nähden.
Kun lääkärin, putki- tai sähköasentajan osakeyhtiön osake ei ole julkisesti noteerattu eli kun yhtiö on listaamaton, osakkeenomistajan tällaisista yhtiöistä saamat osingot ovat verotuksessa pääomatuloa, jos osinko on korkeintaan 9 prosenttia jakavan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos osinko on tätä korkeampi, lisäosinko tulee ansiotulojen verotuksen piiriin.
Jos pääomatuloiksi luokitellut listaamattomien osakeyhtiöiden jakamat osingot ovat omistajakohtaisesti korkeintaan 90000 euroa, hän ei maksa niistä henkilökohtaista pääomatuloveroa, mutta sen ylittävältä osalta kuten pörssiyhtiöiden osingoista.
Verojärjestelmämme verottaa samoin säädöksin listaamattoman yhtiön osakkeita omistavaa palkkatyöntekijää, eläkeläistä tai muuta passiivista sijoittajaa kuin oman osakeyhtiön kautta toimivia ammatinharjoittajia ja muita aktiivisia yrittäjiä. Se, mikä passiiviselle omistajalle on verotuksessa pääomatuloa, on sitä yhtäläisesti myös aktiiviselle omistajalle.
Monien maiden verojärjestelmät tuntevat jaon aktiivisiin ja passivisiin omistajiin, mutta samalla tietenkin syntyy houkutin kiertää säädösten aiottuja vaikutuksia. Ihminenhän on luonnostaan luova eikä verojuristi poikkea insinööristä tai Wall Streetin sijoitustuotteiden innovaattoreista. Siksi Suomen ei kannata harkita verojärjestelmässään nykyistä laajempaa jakoa aktiivisiin ja passiivisiin omistajiin.
Listaamattomien yhtiöiden pääomatulo-osinkojen veroetu 90000 euroon asti sijoittajaa kohti onkin ymmärrettävä: ensiksi esteeksi yhtiöiden listautumiselle, toiseksi kannusteeksi ryhtyä aktiiviseksi sijoittajaksi - listaamattoman yhtiön omistaja ei voi ratsastaa muiden tietämyksen varassa - ja kolmanneksi houkutteeksi ryhtyä aktiiviseksi yrittäjäksi.
Muistettava on myös, että kun koko verojärjestelmä otetaan huomioon, HS:ain uutisen miljoonaan euron yksityisomistus ei nauti läheskään samoja veroetuja kuin työntekijöiden yhdistyneet eläkesäästöt, joiden kasvottomien omistusten luovutusvoitot ja korkotuotot ovat kokonaan verovapaita - perintöveroista puhumattakaan.
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Piristävätkö veronpalautukset USA:n vähittäismyyntiä?
Presidentti George W. Bush päätti keventää tämän vuoden verotusta kesken verovuoden palauttamalla ennakkoveroja ja veronpidätyksiä rahana. Tänään 20080428 USA:ssa putoavat ensimmäiset veronpalautukset postiluukuista ja kaikki tiedotusvälineet kirkuvat otsikon kysymystä.
Miten on? Veronpalautusten koko on 600 dollaria aikuiselle ja lisäksi 300 dollaria lasta kohti, siis kaksilapsiselle perusperheelle 1800 dollaria.
Jokainen veronpalautuksen saava, joka ei elä kädestä suuhun, on tietysti heti siitä lähtien, kun palautusten suuruus varmistui, lisännyt omaa kulutustaan vähentämällä säästöjään eli veronpalautusten piristävä on jo pääasiassa nähty. Saatuaan veronpalautuksen tämä ryhmä vain nostaa tilinsä saldon kulutusmenoihinsa nähden normaaliksi eli säästää veronpalautuksen.
Kädestä suuhun elävät, jotka ovat velattomia, tietenkin panevat kaiken välittömästi kulutukseen. Luottokortti- ja muiden velkojen rasittamat puolestaan lyhentävät veronpalautuksilla velkojaan eli hekin säästävät.
Köyhyystutkija, joka kahden vuoden päästä tutkii asiaa, ”havaitsee”, että suurituloinen väestön osa pääasiassa säästää veronpalautukset ja että köyhemmät kuluttavat suurimman osan palautuksista.
Ekonometrikko tutkii myös samaan aikaan asiaa empiirisesti ja löytää, että kaikki tulokset eivät ole vankkoja, vaan niiden tilastollinen merkitsevyys on kyseenalainen, vaikka hän huomioikin työssään palautusohjelman ilmoitusefektin.
Syy on siinä, että USA:ssa vähittäiskauppaketjut ovat jo pitkään houkutelleet lisälahjashekein tuomaan veronpalautukset juuri heidän kauppoihinsa. Siis kaikki, jotka ilman näitä mainoskampanjoja, olisivat jo viikkoja sitten tehneet tarpeellisiksi katsomansa ostokset, ovat pidättäytyneet niistä ja kantavat rahansa kauppoihin vasta saatuaan veronpalautusshekin. Ja kas – USA:n vähittäiskaupan myynnin havaitaan ponnahtavan!
Bush’n finanssipolittisen elvytyspaketin koko on noin prosentti USA:n bruttokansantuotoksesta. Suomen talouteen suhteutettuna sen piristävä teho on samaa suuruusluokkaa kuin paperialan viimeisimmän työselkkauksen jarrutusvaikutus. Olihan sen välitön BKT:n menetys yhtä suuri.
Miten on? Veronpalautusten koko on 600 dollaria aikuiselle ja lisäksi 300 dollaria lasta kohti, siis kaksilapsiselle perusperheelle 1800 dollaria.
Jokainen veronpalautuksen saava, joka ei elä kädestä suuhun, on tietysti heti siitä lähtien, kun palautusten suuruus varmistui, lisännyt omaa kulutustaan vähentämällä säästöjään eli veronpalautusten piristävä on jo pääasiassa nähty. Saatuaan veronpalautuksen tämä ryhmä vain nostaa tilinsä saldon kulutusmenoihinsa nähden normaaliksi eli säästää veronpalautuksen.
Kädestä suuhun elävät, jotka ovat velattomia, tietenkin panevat kaiken välittömästi kulutukseen. Luottokortti- ja muiden velkojen rasittamat puolestaan lyhentävät veronpalautuksilla velkojaan eli hekin säästävät.
Köyhyystutkija, joka kahden vuoden päästä tutkii asiaa, ”havaitsee”, että suurituloinen väestön osa pääasiassa säästää veronpalautukset ja että köyhemmät kuluttavat suurimman osan palautuksista.
Ekonometrikko tutkii myös samaan aikaan asiaa empiirisesti ja löytää, että kaikki tulokset eivät ole vankkoja, vaan niiden tilastollinen merkitsevyys on kyseenalainen, vaikka hän huomioikin työssään palautusohjelman ilmoitusefektin.
Syy on siinä, että USA:ssa vähittäiskauppaketjut ovat jo pitkään houkutelleet lisälahjashekein tuomaan veronpalautukset juuri heidän kauppoihinsa. Siis kaikki, jotka ilman näitä mainoskampanjoja, olisivat jo viikkoja sitten tehneet tarpeellisiksi katsomansa ostokset, ovat pidättäytyneet niistä ja kantavat rahansa kauppoihin vasta saatuaan veronpalautusshekin. Ja kas – USA:n vähittäiskaupan myynnin havaitaan ponnahtavan!
Bush’n finanssipolittisen elvytyspaketin koko on noin prosentti USA:n bruttokansantuotoksesta. Suomen talouteen suhteutettuna sen piristävä teho on samaa suuruusluokkaa kuin paperialan viimeisimmän työselkkauksen jarrutusvaikutus. Olihan sen välitön BKT:n menetys yhtä suuri.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Sijoitustuottojen verovapaus ei edistä yksityistä riskisijoittamista
Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on valmisteilla business-enkeleiden verokannusteita koskevat lakimuutokset. Hallituksen esitystä ei asiasta vielä ole. On ministeriön sisäinen taustamuistio, jota on elinkeinopäivillä jaettu toimittajille ja josta virkamies ja lobbari voivat keskustella aamutelevisiossa, mutta joka ei ole yleisten kirjastojen ja Internetin varassa olevan veroanalyytikon saatavissa.
Tekniikka & Talous –lehden toimittaja Raija Hallikainen kirjoitti viime perjantaina asiasta seuraavasti: ”Esityksen mukaan vähintään kolmeksi vuodeksi listautumattomiin kasvuyrityksiin tehdystä vähemmistösijoituksesta ei perittäisi luovutuksen yhteydessä henkilösijoittajilta tai yksityishenkilöiden omistavilta osakeyhtiöiltä myyntivoittoveroa”.
Valmistelun aikataulusta on tihkunut: hallitus linjaa ennen kesälomia kannustinmallin ja pyrkii antamaan hallituksen esityksen viimeistään lokakuussa Eduskunnalle, jotta uudistus astuisi voimaan ensi vuoden alussa.
Ken ymmärtää Verotus uusiksi? –kirjan johdantoluvun ja loppuluvun ”Pienten joutsenten tanssi”, tajuaa, että business-enkeleiden sijoitustuottojen verovapaudessa valtion rahakamarin vartija on lukitsemassa ovensa rahavirralta, joka päätyisi sinne ja auttaisi alentamaan muita veroja yleisesti.
Kirjan teemahan on pääomatulojen verotus: kuinka välittömän verotuksen veropohja tulisi määritellä, että verotus vaikuttaisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan määrään, jonka kuluttajat haluaisivat säästää ja investoida eri ajankohtina.
Johdantoluvussa kirjoitin tuloverolle vaihtoehtoisesta menoverosta, joka verottaa vain kulutettua tulonosaa eli jossa itse säästämistapahtuma vähennetään verotettavista tuloista ja säästöjen kuluttaminen lisätään niihin.
Menoverossa valtio on siten kumppanina verokannan osuudella sekä tehdyssä säästämisessä että nostetuissa säästöissä. Jos säästämisen kohde on valtion obligaatiot, valtio ei kerää mitään nettoveroa, koska säästäjä saa saman koron, jonka valtio maksaa lainoistaan.
Jos taas kohde on riskillinen sijoitus, joka tuottaa keskimäärin valtion lainoistaan maksamaa korkoa enemmän, yhteiskunta kerää nettoverotuottoja. Menoverolla on siis se ominaisuus, että uuden säästämisen riskitön korko vapautuu verosta eli se ”normaali” tuotto, jota taloustieteen mallien mukaan ei pitäisi verottaa.
Jos siis kaikkien business-enkelien tekemät sijoitukset tuottavat keskimäärin saman riskilisän valtion lainojen reaalikoron lisäksi kuin osakemarkkinat keskimäärin ovat tuottaneet maailmassa yli sadan vuoden ajalta eli noin viisi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton –laskelmien mukaan, tämän tuottosiivun verokannan osuudesta valtio aikoo luopua, kun se ei esitä business-enkelien sijoitusten käsittelyä menoveron periaatteiden mukaisesti.
Koska TEM esittää business-enkelien sijoitustuotot verovapaiksi, loogisesti myös samoista sijoituksista syntyviä tappioita ei voi sallia vähennettäviksi verollisista luovutusvoitoista tai alijäämähyvityksinä muista tuloista.
Tuottojen verovapaus ja tappioiden vähennyskelvottomuus synnyttää tietenkin kannusteen muuntaa tappiolliset, vähennyskelvottomat sijoitukset vähennyskelpoisiksi sijoituksiksi eli houkuttelee verojen välttämiseen tai jopa kiertoon. Se työllistäisi laki- ja tilimiehiä ja vaatisi lisää tarkastajia.
Alun alkaen yksityishenkilöt sijoittavat sijoitustuottojen verovapauden vallitessa vähäisemmän määrän yrityksiin, kuin jos heidän sijoituksensa saisi menoverokohtelun. Business-enkelien sijoitussalkku on tyypillisesti hyvin hajauttamaton. Siksi he sijoitustappioiden karttamisen vuoksi sijoittavat vähemmän riskillisiin kohteisiin kuin verollisessa maailmassa.
”Pienten joutsenten tanssi” –luvussa kirjoitin tappioiden vähennysoikeuden ja yrittäjien riskinoton suhteesta. Sijoitustappioiden takautuva verovähennysoikeus kannustaisi nykyistä laajempaan riskinottoon.
Menoveron etu tuloveroon olisi siinä, että menoverossa ei veroteta riskitöntä korkoa ja inflaation aiheuttamia ongelmia ei synny veropohjan määrittelyssä, koska sekä säästämisen verohyvitys että kulutukseen nostetuista säästöpääomista ja niiden tuotosta menevä vero tehdään samalla verokannalla.
Valtio siis kykenisi houkuttelemaan business-enkeleiltä sijoitusvaroja veroansaan, jos se pitäisi sijoitusten tuotot verollisina, mutta sallisi sijoitustappioiden vähennyskelpoisuuden takautuvasti tai alijäämähyvityksenä - ja veroansaan virtaisi vielä enemmän varoja, jos se verottaisi niitä menoveron periaatteen mukaisesti.
Tekniikka & Talous –lehden toimittaja Raija Hallikainen kirjoitti viime perjantaina asiasta seuraavasti: ”Esityksen mukaan vähintään kolmeksi vuodeksi listautumattomiin kasvuyrityksiin tehdystä vähemmistösijoituksesta ei perittäisi luovutuksen yhteydessä henkilösijoittajilta tai yksityishenkilöiden omistavilta osakeyhtiöiltä myyntivoittoveroa”.
Valmistelun aikataulusta on tihkunut: hallitus linjaa ennen kesälomia kannustinmallin ja pyrkii antamaan hallituksen esityksen viimeistään lokakuussa Eduskunnalle, jotta uudistus astuisi voimaan ensi vuoden alussa.
Ken ymmärtää Verotus uusiksi? –kirjan johdantoluvun ja loppuluvun ”Pienten joutsenten tanssi”, tajuaa, että business-enkeleiden sijoitustuottojen verovapaudessa valtion rahakamarin vartija on lukitsemassa ovensa rahavirralta, joka päätyisi sinne ja auttaisi alentamaan muita veroja yleisesti.
Kirjan teemahan on pääomatulojen verotus: kuinka välittömän verotuksen veropohja tulisi määritellä, että verotus vaikuttaisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan määrään, jonka kuluttajat haluaisivat säästää ja investoida eri ajankohtina.
Johdantoluvussa kirjoitin tuloverolle vaihtoehtoisesta menoverosta, joka verottaa vain kulutettua tulonosaa eli jossa itse säästämistapahtuma vähennetään verotettavista tuloista ja säästöjen kuluttaminen lisätään niihin.
Menoverossa valtio on siten kumppanina verokannan osuudella sekä tehdyssä säästämisessä että nostetuissa säästöissä. Jos säästämisen kohde on valtion obligaatiot, valtio ei kerää mitään nettoveroa, koska säästäjä saa saman koron, jonka valtio maksaa lainoistaan.
Jos taas kohde on riskillinen sijoitus, joka tuottaa keskimäärin valtion lainoistaan maksamaa korkoa enemmän, yhteiskunta kerää nettoverotuottoja. Menoverolla on siis se ominaisuus, että uuden säästämisen riskitön korko vapautuu verosta eli se ”normaali” tuotto, jota taloustieteen mallien mukaan ei pitäisi verottaa.
Jos siis kaikkien business-enkelien tekemät sijoitukset tuottavat keskimäärin saman riskilisän valtion lainojen reaalikoron lisäksi kuin osakemarkkinat keskimäärin ovat tuottaneet maailmassa yli sadan vuoden ajalta eli noin viisi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton –laskelmien mukaan, tämän tuottosiivun verokannan osuudesta valtio aikoo luopua, kun se ei esitä business-enkelien sijoitusten käsittelyä menoveron periaatteiden mukaisesti.
Koska TEM esittää business-enkelien sijoitustuotot verovapaiksi, loogisesti myös samoista sijoituksista syntyviä tappioita ei voi sallia vähennettäviksi verollisista luovutusvoitoista tai alijäämähyvityksinä muista tuloista.
Tuottojen verovapaus ja tappioiden vähennyskelvottomuus synnyttää tietenkin kannusteen muuntaa tappiolliset, vähennyskelvottomat sijoitukset vähennyskelpoisiksi sijoituksiksi eli houkuttelee verojen välttämiseen tai jopa kiertoon. Se työllistäisi laki- ja tilimiehiä ja vaatisi lisää tarkastajia.
Alun alkaen yksityishenkilöt sijoittavat sijoitustuottojen verovapauden vallitessa vähäisemmän määrän yrityksiin, kuin jos heidän sijoituksensa saisi menoverokohtelun. Business-enkelien sijoitussalkku on tyypillisesti hyvin hajauttamaton. Siksi he sijoitustappioiden karttamisen vuoksi sijoittavat vähemmän riskillisiin kohteisiin kuin verollisessa maailmassa.
”Pienten joutsenten tanssi” –luvussa kirjoitin tappioiden vähennysoikeuden ja yrittäjien riskinoton suhteesta. Sijoitustappioiden takautuva verovähennysoikeus kannustaisi nykyistä laajempaan riskinottoon.
Menoveron etu tuloveroon olisi siinä, että menoverossa ei veroteta riskitöntä korkoa ja inflaation aiheuttamia ongelmia ei synny veropohjan määrittelyssä, koska sekä säästämisen verohyvitys että kulutukseen nostetuista säästöpääomista ja niiden tuotosta menevä vero tehdään samalla verokannalla.
Valtio siis kykenisi houkuttelemaan business-enkeleiltä sijoitusvaroja veroansaan, jos se pitäisi sijoitusten tuotot verollisina, mutta sallisi sijoitustappioiden vähennyskelpoisuuden takautuvasti tai alijäämähyvityksenä - ja veroansaan virtaisi vielä enemmän varoja, jos se verottaisi niitä menoveron periaatteen mukaisesti.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!
Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.
Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.
Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.
Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.
(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)
Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.
Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).
Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!
Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.
Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.
Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.
Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.
Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!
Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.
Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.
Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.
Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.
Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.
(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)
Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.
Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).
Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!
Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.
Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.
Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.
Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.
Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!
Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.
Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.
perjantai 11. huhtikuuta 2008
Venäjän puutullit eivät vaikuta puun tehdashintaan Suomessa
Venäjä uhkaa asettaa raakapuun viennille ensi vuoden alusta alkaen 50 euron - vai vain dollarin? - tullin kuutiometriltä. Media kirjoittaa ikään kuin suomalaisen paperiteollisuuden kuolinkellot soisivat eli ikään kuin venäläinen puu kallistuisi 50:llä Suomessa tehtaalla.
Paperiyhtiön metsäpäällikön ei tietenkään kannata maksaa venäläisestä raakapuusta tulleineen ensi vuonna yhtään sen enempää kuin se maksaisi siitä ilman tullia. Miksi näin?
En tunne metsän nykyisiä omistussuhteita Venäjällä enkä sitä, minkälaisten organisaatioiden kautta raakapuun hankinta on siellä järjestetty. Mutta metsiä Venäjällä riittää käsittääkseni vaikka koko maailman metsäteollisuuden tarpeisiin.
Jos metsät omistaa vientitullin kantaja eli valtio, jonkinlainen kaupanhierontakatko saattaa syntyä Venäjältä rahdattavaan raakapuuhun. Paperiteollisuutemme on ennenkin tottunut pitkiin lakkoihin, brittien monikuukautisista 1950- ja 1960-luvun satamalakoista omiin 2000-luvun ”alakohtaisia ongelmia” ratkoneisiin lakkoihinsa?
Jos taas Venäjän metsien omistus on hajautunut oligarkeille, todennäköistä on, että vientitulli vain uudelleen jakaa raakapuun myyntitulot eri tavalla Kremlin ja oligarkien kesken kuin aikaisemmin. Metsän kasvuun vientitullilla ei ole mitään vaikutusta. Jos metsiä ei hakata, oligarkien ja Kremlin rahat lahoavat metsiin.
Venäjän asettamalla raakapuun vientitullilla ei siten tule olemaan vaikutusta puun hintaan tehtaiden porteilla Suomessa. Puu tulee Venäjältä ehkä vain uusilta venäläisiltä toimittajilta.
Suomalaisen metsänomistajan ei siten kannata spekuloida sillä, että puun hinta olisi ensi vuonna Venäjän vientitullien vuoksi korkeampi.
Paperiyhtiön metsäpäällikön ei tietenkään kannata maksaa venäläisestä raakapuusta tulleineen ensi vuonna yhtään sen enempää kuin se maksaisi siitä ilman tullia. Miksi näin?
En tunne metsän nykyisiä omistussuhteita Venäjällä enkä sitä, minkälaisten organisaatioiden kautta raakapuun hankinta on siellä järjestetty. Mutta metsiä Venäjällä riittää käsittääkseni vaikka koko maailman metsäteollisuuden tarpeisiin.
Jos metsät omistaa vientitullin kantaja eli valtio, jonkinlainen kaupanhierontakatko saattaa syntyä Venäjältä rahdattavaan raakapuuhun. Paperiteollisuutemme on ennenkin tottunut pitkiin lakkoihin, brittien monikuukautisista 1950- ja 1960-luvun satamalakoista omiin 2000-luvun ”alakohtaisia ongelmia” ratkoneisiin lakkoihinsa?
Jos taas Venäjän metsien omistus on hajautunut oligarkeille, todennäköistä on, että vientitulli vain uudelleen jakaa raakapuun myyntitulot eri tavalla Kremlin ja oligarkien kesken kuin aikaisemmin. Metsän kasvuun vientitullilla ei ole mitään vaikutusta. Jos metsiä ei hakata, oligarkien ja Kremlin rahat lahoavat metsiin.
Venäjän asettamalla raakapuun vientitullilla ei siten tule olemaan vaikutusta puun hintaan tehtaiden porteilla Suomessa. Puu tulee Venäjältä ehkä vain uusilta venäläisiltä toimittajilta.
Suomalaisen metsänomistajan ei siten kannata spekuloida sillä, että puun hinta olisi ensi vuonna Venäjän vientitullien vuoksi korkeampi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)