Eilen mainitsin Suomessa vuosina 1987 - 2007 tapahtuneesta välittömän eli tulo- ja varallisuusverotuksen painopisteen muutoksesta työtuloista pääomatulojen verotukseen; ks. Köyhimmät vai itselliset?. Itse asiassa pääoman tuoton verot suhteessa bruttokansantuotokseen (BKT) ovat nelinkertaistuneet tänä aikana, kun myös kiinteistöveron tuotto 0,5 prosenttia BKT:sta otetaan huomioon; ks. viitattua konferenssiesitelmääni vuodelta 2008
Fiscal consequences of greater openness: from tax avoidance and tax arbitrage to revenue growth
jossa laskelmat ja tilastoviitteet on selitetty tarkemmin. Asunto- ja opintolainojen, vuonna 1987 myös kulutusluottojen, korkovähennysten aiheuttama verotulojen menetys on vähennetty pääoman tuoton verojen BKT-prosenttiosuudesta.
Muistio vastaa myös kysymykseen, keiden tuloverotus on tänä aikana keventynyt? Verohallinnon Verotilaston eli entisen verojen maksuunpanotilaston mukaan kahden alhaisimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on vuosina 1995 – 2007 pysynyt ennallaan alle yhtenä prosenttina, mutta sekä kahden keskimmäisen tuloviidenneksen että korkeimman tuloviidenneksen ansiotuloverojen BKT-osuus on alentunut noin neljänneksellä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulovero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulovero. Näytä kaikki tekstit
lauantai 20. marraskuuta 2010
sunnuntai 31. elokuuta 2008
16 euron melska ja perusvähennys
Epäilin kirjoituksessani 19.7.08 sitä, onko hallitus todellisuudessa keventämässä tuloverotusta vai tarjoaako se kansalle pelkkää lumekevennystä. Tänä vuonna tuloverotus kiristyy, koska vuoden 2008 progressiivisen veroasteikon rajoja nostettiin kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin nimellisansiot tulevat nousemaan vuodesta 2007.
Valtiovarainministeriön vero-osaston kalvoissa ei yritetäkään eritellä veronkevennystä vuodesta 2007 vaan se niputetaan yhteen inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun tarkistusvaatimuksen kanssa. Luotettavamman kuvan veronkevennysten tasosta antaa kansalaisjärjestö Veronmaksajain keskusliitto, mutta sekin vertaa kevennystä kuluvaan vuoteen eikä vuoteen 2007. Tosiasiallinen tuloveronkevennys sekä prosentteina että euroina on alempi kuin Veronmaksajain laskema.
Tarkistuslaskelmani osoittavat, että kevennysten loppusumma 870 miljoonaa euroa vastaa suunnilleen veronkevennysten todellista tasoa vuoden 2009 ansiotasossa suhteessa vuoden 2007 ansiotuloveroihin. Kun veronmaksajia on noin 4.3 miljoonaa, todelliset kevennykset ovat veronmaksajaa kohti keskimäärin noin 200 euroa vuodessa eli 16 euroa kuukaudessa ja lomarahan verosta 8 euroa.
Muuta kotoperäistä uutisaihetta median melskattavaksi ei mätäkuussa ollutkaan kuin veronkevennysten kohdistaminen eri tulotasoille. Yksi vaatimus oli kaksinkertaistaa kunnallisverotuksen perusvähennys. Se on vähennys, joka tehdään verotettavasta tulosta sen jälkeen kun kaikki muut vähennykset on jo tehty.
Perusvähennys on ollut sama vuodesta 1990 lähtien eli 1480 euroa. Jos sitä olisi joka vuosi korotettu ansiotason mukaisesti, kuten "Veronkevennysten anatomia" pitää mielekkäänä yleisenä periaatteena, perusvähennys olisi automaattisesti ensi vuonna 3110 euroa. Se, miksi poliitikot eivät ole halunneet korottaa perusvähennystä näinä vuosina, johtuu kahdesta seikasta.
Vuoden 1990 alusta meillä astui voimaan laki yhtiöveronhyvityksestä. Jos alaikäisen lapsen osinkotulo ja niiden yhtiöveronhyvitys olivat korkeintaan perusvähennyksen verran, perusvähennys takasi, että hän sai veronpalautusta yhtiöveron hyvityksen verran. Kun vuoden 1993 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa henkilökohtainen pääomatulo erotettiin ansiotulosta ja jossa pääomatulojen vero meni valtiolle, kunnallisverotuksen perusvähennys jäi koskemaan vain ansiotuloiksi määriteltyjä osinkoja, mutta silloinkin yhtiöveronhyvityksen sai veronpalautuksena, jos ansiotulo-osinkojen ja yhtiöveronhyvitysten summa oli riittävän pieni.
Poliitikkomme halusivat siten rajoittaa sitä, että jotkut pieniä ansiotuloina verotettuja osinkoja saavat kykenivät muuntamaan osinkotuloa kevyemmin verotetuksi ansiotuloksi. Olisihan se kyseenalaistanut täysin heidän perusretoriikkansa.
Toinen syy oli eläketulovähennys, joka kansaneläkkeen lisäksi riippuu perusvähennyksestä. Sekä perusvähennyksen pitäminen nimellisrahassa samana että ansiotulovähennyksen kasvattaminen auttoivat poliitikkoja vähitellen kiristämään eläketulon verorasitusta suhteessa yhtä suuren työtulon tuloveroon kaikilla tulotasoilla, joita ansiotulovähennys koskee. Siksi verorasitusten ero oli suurimmillaan juuri eläketulolla, josta ei enää saatu eläketulovähennystä, eli 7.5 prosenttiyksikköä 16805 euron eläketulosta vuonna 2007 (ks. sivu 94 kirjasta Verotus uusiksi?).
Valtiovarainministeriön vero-osaston kalvoissa ei yritetäkään eritellä veronkevennystä vuodesta 2007 vaan se niputetaan yhteen inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun tarkistusvaatimuksen kanssa. Luotettavamman kuvan veronkevennysten tasosta antaa kansalaisjärjestö Veronmaksajain keskusliitto, mutta sekin vertaa kevennystä kuluvaan vuoteen eikä vuoteen 2007. Tosiasiallinen tuloveronkevennys sekä prosentteina että euroina on alempi kuin Veronmaksajain laskema.
Tarkistuslaskelmani osoittavat, että kevennysten loppusumma 870 miljoonaa euroa vastaa suunnilleen veronkevennysten todellista tasoa vuoden 2009 ansiotasossa suhteessa vuoden 2007 ansiotuloveroihin. Kun veronmaksajia on noin 4.3 miljoonaa, todelliset kevennykset ovat veronmaksajaa kohti keskimäärin noin 200 euroa vuodessa eli 16 euroa kuukaudessa ja lomarahan verosta 8 euroa.
Muuta kotoperäistä uutisaihetta median melskattavaksi ei mätäkuussa ollutkaan kuin veronkevennysten kohdistaminen eri tulotasoille. Yksi vaatimus oli kaksinkertaistaa kunnallisverotuksen perusvähennys. Se on vähennys, joka tehdään verotettavasta tulosta sen jälkeen kun kaikki muut vähennykset on jo tehty.
Perusvähennys on ollut sama vuodesta 1990 lähtien eli 1480 euroa. Jos sitä olisi joka vuosi korotettu ansiotason mukaisesti, kuten "Veronkevennysten anatomia" pitää mielekkäänä yleisenä periaatteena, perusvähennys olisi automaattisesti ensi vuonna 3110 euroa. Se, miksi poliitikot eivät ole halunneet korottaa perusvähennystä näinä vuosina, johtuu kahdesta seikasta.
Vuoden 1990 alusta meillä astui voimaan laki yhtiöveronhyvityksestä. Jos alaikäisen lapsen osinkotulo ja niiden yhtiöveronhyvitys olivat korkeintaan perusvähennyksen verran, perusvähennys takasi, että hän sai veronpalautusta yhtiöveron hyvityksen verran. Kun vuoden 1993 alusta siirryttiin järjestelmään, jossa henkilökohtainen pääomatulo erotettiin ansiotulosta ja jossa pääomatulojen vero meni valtiolle, kunnallisverotuksen perusvähennys jäi koskemaan vain ansiotuloiksi määriteltyjä osinkoja, mutta silloinkin yhtiöveronhyvityksen sai veronpalautuksena, jos ansiotulo-osinkojen ja yhtiöveronhyvitysten summa oli riittävän pieni.
Poliitikkomme halusivat siten rajoittaa sitä, että jotkut pieniä ansiotuloina verotettuja osinkoja saavat kykenivät muuntamaan osinkotuloa kevyemmin verotetuksi ansiotuloksi. Olisihan se kyseenalaistanut täysin heidän perusretoriikkansa.
Toinen syy oli eläketulovähennys, joka kansaneläkkeen lisäksi riippuu perusvähennyksestä. Sekä perusvähennyksen pitäminen nimellisrahassa samana että ansiotulovähennyksen kasvattaminen auttoivat poliitikkoja vähitellen kiristämään eläketulon verorasitusta suhteessa yhtä suuren työtulon tuloveroon kaikilla tulotasoilla, joita ansiotulovähennys koskee. Siksi verorasitusten ero oli suurimmillaan juuri eläketulolla, josta ei enää saatu eläketulovähennystä, eli 7.5 prosenttiyksikköä 16805 euron eläketulosta vuonna 2007 (ks. sivu 94 kirjasta Verotus uusiksi?).
lauantai 19. heinäkuuta 2008
Veronkevennysten anatomiaa
Tanskalaispoliitikkojen mielestä verotus on tylsää, koska heillä tuloveroasteikon tulorajoja ja lakimääräisiä vähennyksiä on lain mukaan kasvatettava joka vuosi nimellisen ansiotason nousua vastaavasti. Toisin sanoen tanskalaispoliitikot ovat vieneet itseltään mahdollisuuden yrittää vetää äänestäjiä nenästä mainostamalla veronkevennyksinä sellaisia asteikkotarkistuksia, jotka vain estävät tuloverotuksen kiristymisen.
Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.
Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.
Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.
Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:
12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %
Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.
Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:
13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %
Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.
Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.
Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:
15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %
Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.
Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.
Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.
Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.
Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.
Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:
12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %
Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.
Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:
13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %
Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.
Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.
Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:
15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %
Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.
Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)