Einsteinin oppi SDP:n tappioputken katkaisemiseksi

”Politiikka on vallan hankkimista ja käyttämistä”, luonnehti Indira Gandhi. “Sdp:n kymmenen laihaa vuotta” on Unto Hämäläisen kolumnin otsikko ystävänpäivänä (HS 14.2.2016). Sdp:n ”pitkään tappiokierteeseen on monia syitä”, joista nimeää yhden: ”Sdp – ja koko vasemmisto – on koko ajan ollut kummallisen kädetön Timo Soinin ja perussuomalaisten edessä”.

Ihmettelyssä on tulkitsemista kuin tasavallan presidentin puheissa ja lausunnoissa, koska 2011 vaalivoiton jälkeen Soini kuvasi puolueensa olevan ”työväenpuolue ilman sosialismia”.

Vuoden 2007 vaalien alla viisi muuta puoluetta peesasi sosialidemokraatteja, kokoomus kaikkein selvimmin, kuten tiivistin Aamulehden haastattelussa 31.12.2006. Soini onnistui vaaleissa tekemään puolueestaan vielä seitsemännen. Miksi hänelle löytyi tilaa?

Valta oli siis sosialidemokraateilla. Se, miksi Sdp hävisi 2007 eduskuntavaalit, johtui uskottavimmin siitä, miten se käytti valtaansa edellisen 12 vuoden aikana: puolueella oli pääministerin salkku kahdeksan vuotta ja sen jälkeen 1. valtiovarainministeri; 2. valtiovarainministeri oli Sdp:stä tai vasemmistoliitosta kahdeksan vuotta kuten myös kauppa- ja teollisuusministeriö; työministeri oli Sdp:stä koko 12-vuotisjakson. 

Sdp hankki vallan 1995 vaaleissa lupaamalla puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Sitä se ei uskaltanut tehdä kahdessa eikä edes kolmessakaan, mutta kenkkäsi Soneran Telialle ja Enson Storalle.

Vuoden 2007 eduskuntavaalit olivat selkeästi myös pääministerivaalit: Vanhanen, Heinäluoma vai Katainen, joista Katainen istuvan hallituksen ulkopuolisena oli takaa-ajaja; Soini ja perussuomalaiset olivat ulkopuolisia. Kärkikaksikosta valtiovarainministeri Heinäluoma jäikin kolmanneksi, vaikka tasavalta oli vankassa nousukiidossa; Heinäluoma selvästi tyrkytti itseään pääministeriksi kolmikosta eniten; hän halusi aina sanoa viimeisen sanan joka asiasta.

Mutta suomalaisethan ovat pohtijakansaa, jotka analysoivat nykytilaa ja viisailevat uutta. Eivät he halua valmista, vanhaa keittokirjaratkaisua. Pitäisi siis analysoida sitä, minkälaisin keinoin Sdp oli hankkimassa pääministerivaltaa 2007. Sdp ei havainnut tasavallassa mitään ongelmia, kunhan pääministerivalta vain olisi heillä.

Euro sokaisi. Se devalvoitui 2000-luvun alussa samalle tasolle kuin markka oli tosiasiallisesti loppukesästä 1993 kahden devalvaation (kellutuksen) jälkeen. Sdp, sosialidemokraattiset virkamiehet ja painostusjärjestöt kuvittelivat, että vuosituhannen alun korkeasuhdanne syksyyn 2008 kuvasi normaalia pitkän aikavälin olotilaa ja että mitään institutionaalisia uudistuksia ei tarvita investointien houkuttelemiseksi Suomeen, ei kotimaisten eikä ulkomaisten yritysten toimesta; korostettiin vain työmarkkinaratkaisujen maltillisuutta. Näillä eväillä Sdp pääsi 2011 vaalien jälkeen jälleen valtiovarainministeriön valtiaaksi.

Mutta ongelmia oli ja on. Itse asiassa ne ovat täysin samat kuin euroon, talous- ja rahaliittoon EMU:un liityttäessä. Kirjoitin asiasta, ”Euroalueella lyhytnäköinen työllisyyspolitiikka ei toimi” (HS talous, vieraskynä 31.11.1998), ja annoin lausuntoja, ”Suomen talouden taikatemppu on ollut devalvoitunut euro” (Kauppalehti 31.8.2001).

Vallassaolijoille on luontaista, että he eivät havaitse luomiaan ongelmia; ks. esimerkiksi Työpaikkojen tarjontaa ei tarvitse ymmärtää ja Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto 

Mutta tähän mennessä hallituksen ulkopuolellakaan Sdp ei ole kyennyt havaitsemaan taloutemme kotoisia ongelmia, jolloin niiden ratkaisuvaihtoehtojaan ei ole tarvinnut pohtia.

Albert Einstein, painovoima-aaltojen olemassaolon ennustaja, neuvoi: ”Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla, jota käytimme, kun loimme ne”.

Hirmuista velkaantumista

Valtion nettovelkaantuminen oli vallan 2.0 mrd euroa tammikuussa 2013 Valtiokonttorin tilastojen mukaan: valtionvelka pieneni 0,2 mrd ja valtio söi kassavarojaan 2.2 mrd euroa. Hirmuista, sanoisi Paasikivi velkaantumistahdista!

Valtion velkaantumistahti: Vanhanen vs. Katainen

Urpilaisen hoidossa valtion velkaantumistahti 1.10.2011 - 31.12.2012 oli 10 mrd euroa, kun Valtiokonttorin hoitamaan valtionvelan lisäykseen lisätään samanaikaisesti tapahtunut valtion likvidikassan alentuminen. Vastaavasti Kataisen hoidossa valtionvelan kasvu vähennettynä valtion likvidikassan lisäyksellä oli vajaa 21 mrd euroa aikavälina 1.10.2008 - 30.9.2011, eli kansainvälisen finanssikriisin kärjistymisajankohdasta siihen kun nykyhallituksen ministerit olivat aloittaneet mielityönsä,  rahan juoksutuksen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.

Siis vertailujakso on Kataisen hallituksella vuosi ja neljännes, mutta Vanhasen-Kiviniemen hallituksilla kolme vuotta.

Kumulatiivinen BKT:n kasvu - viivästettynä yhdellä vuosineljänneksellä koska verot maksetaan viiveellä - on kuitenkin nykyhallituksen aikana 1.7.2011 - 30.9.2012 ollut suurempi, vajaa 1½ mrd euroa, laskettuna Tilastokeskuksen kausitasoitetusta neljännesvuosisarjasta, kuin Vanhasen-Kiviniemen hallitusten aikana kolmessa vuodessa 1.7.2008 - 30.6.2011 saavutettu ½ mrd euroa.

Näiden lukujen valossa moralisointini nykyhallituksen taloudenpitosta vuosi sitten oli varsin lievää kuten menneen vuoden osalta uudestaan pari viikkoa sitten. Nykyhallituksen velkaantumistahtia ei voi enää perustella ohimenevillä pahoilla hengillä: vain Toivo jäi jäljelle Pandoran avattua rasiansa.

Katainen ja Urpilainen liukumäessä

Eurososialismi kasvattaa hedelmää Suomessakin eikä vain Kreikassa ja seuraavassa eurokriisimaassa Ranskassa: valtion velan nettolisäys vuonna 2012 oli vallan 7,1 mrd euroa eli yli 3½ prosenttia kansakunnan BKT:sta, kun edellisvuonna se oli 5,4 mrd. Valtiokonttorin hoitama valtionvelka 31.12.12 oli 83,9 mrd ja valtion likvidikassa 7,4 mrd.
Vuonna 2009 kansantaloutemme eräänlajin supistumisen ennätysvuotena nettovelkaantuminen oli vain 7,9 mrd euroa. Seuraavana vuonnakin 2010, jonka ensimmäisen neljänneksen BKT ui vielä yhtä syvällä kuin vuotta aiemmin, nettovelkaantuminen oli 9,3 mrd.

Valtion velkaantumisvauhti

Valtio velka vähennettynä valtion kassan kasvulla kasvoi viime vuoden lopusta kuluneen marraskuun loppuun  4,1 miljardia euroa, kun vastaavana ajanjaksona vuosi sitten velan nettolisäys oli 2,4 mrd. Koko vuoden 2011 nettovelkaantuminen oli 5,4 mrd. Luvut ovat vakiintuneeseen tapaan Valtiokonttorin tilastoista.

Tässä joulukuussa yksityishenkilöille tuli veronpalautuksia lähes kaksi miljardia euroa enemmän kuin he maksoivat jälkiveroja. Yhteisöjen jälkiverot ja veronpalautuksset olivat lähes yhtäsuuret. Mitä ilmeisimmin viime vuoden nettovelkaantuminen ylittyy tänä vuonna.

Aivopesua itäsaksalaisten avulla

Syntyikö Saksan uusköyhälistö, kun ”maa uudisti viime vuosikymmenellä työmarkkinat ja sosiaaliturvan”, kuten Helsingin Sanomat 13.12.12 kertoo sivun kolme alalaidan houkutustekstin alussa? Vai DDR:n romahdettua vuonna 1989, kuten sama houkutusteksti jatkuu, ”kaikki täällä jäivät työttömiksi. Lapset kasvoivat syrjäytyneisyyteen”, haastatellun itäberliiniläisen avustusjärjestön tiedottajan mukaan.

Molemmat väitteet eivät voi pitää samanaikaisesti paikkaansa. Vai olivatko entisen Itä-Saksan alueen työttömät salavarakkaita 1990-luvulla?

Aivopesuksi houkutustekstin tekee sen otsikko, ”Pienipalkkaiset kärsivät Saksan menestyksestä”, ja tekstin alku, ”Saksan talous voi hyvin ja työttömiä on vähän. Hinnan maksavat huonosti palkatut ja työttömät”; toimittajakoulua käymättömänä minun on mahdoton ymmärtää ”kärsivät”- ja ”maksavat”-väitteiden logiikkaa.

Olisiko ammattitaidottoman saksalaisen tukityöllistetyn elintaso tänä päivänä todellakin korkeampi, jos Saksan talous voisi nyt huonommin ja työttömiä olisi enemmän eli jos Saksa ei olisi punavihreän hallituksen aikana viime vuosikymmenen alussa tehnyt sisäistä devalvaatiota? Saksan talouskasvuhan oli euromaista kaikkein heikointa euron alkutaipaleella 1996 - 2005.

Miksi Itä-Saksan eli Neuvostoliiton miehitysalueen talous romahti neuvostohallinnon tuen karistessa alueella yksinvaltaa pitäneen Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen ikeeltä? Miksi alueen teollisuuslaitokset eivät alkaneet kilpailla muun maailman yritysten kanssa?

Sen, että liittokansleri Helmut Kohlin hyväksyi itämarkkojen vaihdon 1:1 länsimarkkojen kanssa, ei olisi tarvinnut merkitä alueen teollisuuslaitosten kilpailukyvyttömyyttä Saksojen yhdistyessä; nehän olisivat voineet käyttää hyväkseen alempaa kustannustasoaan kansainvälisessä työjaossa.

Tämän tajusivat Länsi-Saksan työantaja- ja työntekijöiden ammattiliitot ja siksi estääkseen hinta- ja työpaikkakilpailun itäsaksalaisten yritysten taholta ne laativat työehtosopimukset, jotka korottivat entisen Itä-Saksan alueella toimivissa yrityksissä palkkatason suhteellisen nopeasti Länsi-Saksan tasolle eli korkeammalle ja nopeammin kuin työn keskimääräinen tuottavuus Itä-Saksassa; ks. professori Hans-Werner Sinn, CESifo Forum, kevään 2003 erikoisnumero ja myös Mätäkuun markkinat, s. 60. Itä-Saksassa ei ollut itsenäisiä instituutioita, jotka olisivat estäneet kyseiset sopimukset.

Helsingin Sanomien jutun (13.12.12) sivun B1 Fakta-palsta, ”Köyhien Saksa”, on järkyttävän yksisilmäinen: ”1,3 miljoonaa saksalaista ansaitsee alle 5 euroa tunnissa” kertomatta, että kyseiset ansiot tulevat toimeentulotuen perusosan, sen lapsikorotusten, asumistuen, lämmityskustannusten ja sairauskassamaksun päälle, jos suostuu tukityöllistetyksi.

Saksassa työn vastaanottaminen 1.1.2005 jälkeen on tehty aina kannattavaksi; Saksassa työhön osallistumisen aste on ohittanut reilusti Suomen viimeisen neljän vuoden kuluessa. Siksi Saksan talous kukoistaa Suomen kärsiessä tasa-arvotupon tuomasta kilpailukyvyn menetyksestä (HS talous 12.12.12, sivun B3 kuvio).

Katso myös:

Pitäisikö Suomen toimeentulotuki laskea vihdoinkin Saksan tasolle?

Sellainen lehti kuin lukijatkin

JK 14.12.12 klo 6.15: Itse aiheutettua kustannuskriisiä analysoin jo Mätäkuun markkinat -kirjan lopussa s. 155

Paluu Ithakaan

Valtionlainakriisistä tulee maailmanlaajuinen

Ammattiliiton pakkojäsenyys poistui Michiganissa: tuleeko investointeja ja työpaikkoja?

Työpaikan saamisen ehtona on Michiganissa tähän asti ollut pakko maksaa ammattiliiton jäsenmaksu, mutta eilisiltana osavaltion kongressi poisti sen; uusi laki siis laki kieltää ammattiliiton pakkojäsenyyden työllistämisen ehtona.

Michigan on USA:n teollisen nousun ja alamäen perikuva, jossa ammattiliittojen valta on ollut huolellisimmin osavaltion lainsäädännön suojeluksessa. Nyt osavaltio toivoo investointeja ja niiden luomia työpaikkoja.

"Kolmannen tien" sosialisti, Britannian silloinen pääministeri Tony Blair piti Davosin talvifoorumissa vuonna 2000 esitelmän, jossa hän neuvoi Eurooppaa vähentämään yritystoiminnan sääntelyä (red tape), joustavoittamaan työmarkkinansa ja alentamaan verotuksen yleistä tasoa, jotta Euroopan maat menestyisivät kutistuvassa maailmassa.

Blairin puhe oli suuri uutinen sekä Britannian yleisradioyhtiössä BBC:ssä että brittilehdistössä ja sitä kommentoitiin usean päivän ajan. Miten sen raportoi suomalainen media?

Ainoastaan paikallisen lehtemme toimittaja kirjoitti siitä kahdella palstalla, että pääministeri Blair neuvoi Eurooppaa siirtymään mobiilibusinekseen, mainiten kylläkin jutun lopussa, että Blair puhui myös työmarkkinoista, yritystoiminnan säätelystä ja verotuksesta. Vastaavasti englantilaiset lehtiartikkelit mainitsivat jossakin sivulauseessa sen, että Blair esitteli lupaavina tulevaisuuden liiketoiminta-alueina muun muassa mobiilibusineksen.

Mistä johtuu moinen korostusero Blairin puheen pääsisällön raportoinnissa? Brittimedian tavoin raportoituna Blairin puhe olisi järkyttänyt yleisen talousideologiamme perusteita; lehti varmaan halusi myös vahvistaa heikkoa kansallista itsetuntoamme keskittymällä Blairin sivulauseessa mainostamaan mobiilimaksamiseen ja uskotellen lukijoilleen, että olisimme mobiilibusineksen kehityksen eturintamassa.

Meilläkin yritetään lietsoa kansainvälisiä ja suomalaisia yrityksiä investoimaan Suomeen. Olisiko erilaisten pakkokeinojen esittelyn asemasta syytä kammata läpi kaikki investointeja ja työpaikkojen uusperustantaa ehkäisevät rajoitukset, ohjeet, asetukset ja pykälät?

YLEnanti ”yritysten verokikkailusta”

Vale, tilasto, YLE! Elämmekö todellakin yksisilmäisten valtakunnassa? Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun poliitikkojen kontrollissa olevan yle.fi:n sivulla komeilee ykkösuutisena juuri nyt Yritysten verokikkailusta hurja lasku lokakuussa!

Jutun mukaan ”yhteisöveron tuotto yllätti Verohallinnon ylitarkastajan”: kuluvan vuoden ”tammi-marraskuussa tuotto on tippunut itse asiassa 22 prosenttia. En olisi ollut näin yllättynyt, jos muutos olisi ollut toiseen suuntaa(n) eli ylöspäin”, sanoo haastateltu.

Verotarkastajan mukaan osakeyhtiöiden maksamien verojen pitäisi odotusten (?) mukaan kasvaa (!) viime vuodesta, vaikka BKT on Tilastokeskuksen ennusteen mukaan itse asiassa supistunut tänä vuonna vuodentakaisesta, toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia ja kolmannella 1,2 prosenttia.

Tämä on vasta hikka, jota seuraa:

”tuoton kutistumisen suurin yksittäinen tekijä … johtuu pääosin ulkomaille maksetun veron hyvityksestä ja siinä on taas kyse kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta”;

pelkästään lokakuussa yrityksille palautettiin yhteensä 350 miljoonan euron edestä näitä niin sanottuja ulkomaille maksettujen verojen hyvityksiä;

”tässä on nimenomaan verosuunnittelusta kyse, koko 350 miljoonan euron osalta. Eli verot maksetaan sinne, minne ne on halvempi maksaa”.

Oksennus vaatii hieman avaamista. Ensinnäkin Suomi pääsääntöisesti vapauttaa ulkomailta kotiutetun tulon Suomen tuloverotuksessa, jos tulo on peräisin maista, joiden kanssa Suomella on verosopimus tulon kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi; yhdenkään maan etujen mukaista ei ole verottaa tuloa sekä tulon syntyvaltiossa että tulonsaajan asuinvaltiossa.

Kun on kyse maksetun ulkomaisen veron hyvittämisestä, kyse on siten muista kuin verosopimusmaista kotiutetuista tuloista, joista maksetaan Suomen tulovero mutta joista kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi Suomi hyvittää oma-aloitteisesti ulkomaille maksetut tuloverot korkeintaan Suomessa maksuun pantavaan veroon saakka. Mitään ylimääräistä palautusta Suomi ei hyvitä eikä maksa suomalaisille osakeyhtiöille.

Jos verottaja on lokakuussa hyvittänyt yritysten verotileille ulkomailla maksettuja veroja, se on samanaikaisesti kantanut Suomen yhteisöveroa vähintään saman verran.

Jos näin ei olisi, Suomen verojärjestelmä olisi kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen ja se olisi todellinen uutinen, joka pitäisi juurta jaksaen selittää.


Ks. aikaisemmat kansainvälistä verotusta koskevat postaukseni:

Osakeyhtiöiden maksamat korot vähennyskelvottomiksi

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

joiden pääsanoman voi kerrata lyhyesti: kansainvälisten yhtiöiden verojen maksun vapaaehtoisuus Suomessa johtuu siitä, että poliitikot eivät peri lähdeveroa Suomen valtion lainojen ulkomaille maksettavista koroista.

Lue myös:

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

Nykyajan itselliset

Ajallemme ovat luonteenomaisia yksisilmäiset ruikutuskirjelmät. Yrittäjien, ammatinharjoittajien ja itsensä työllistävien sosiaaliturva on Elina Grundströmin kolumnin ”Nykyajan torpparit" aiheena Helsingin Sanomissa 5.6.2012. 

Se ei ota huomioon sitä, että yrittäjän on otettava itselleen samat vakuutukset kuin palkkatyössä olevalla on työsuhteen perusteella, jotta yrittäjän ja työntekijän sosiaaliturvaa on ylipäätänsä mielekästä verrata. Siis itsensä työllistäjän on otettava ansiosidonnainen työttömyysvakuutus mahdollisen työttömyyden varalta ja sairausvakuutus, joka tarjoaa samat päiväraha- ja sairauskuluedut kuin palkkatyössä. Ja lisäksi hänen on säästettävä karenssiaikojen varalle.

Kolumnissa on totta ainoastaan se, että ammatinharjoittajat ja yrittäjät eläkevakuuttavat itsensä tyypillisesti lain sallimasta pienimmästä ansiotulosta. Sillekin on täysin luonnollinen taloudellinen perusteensa. Pienimmästä vakuutetusta työtulosta määräytyvän yrittäjäeläkkeen lisäksi yrittäjä saa kansaneläkettä ollessaan vanhuuseläkkeellä. Kansaneläke viedään häneltä kuitenkin pois, jos hän vakuuttaa itsensä minimiä korkeammasta eläketulosta.

Siksi yrittäjän eläkejärjestelmä on kansaneläkkeen poistumisalueella laskelmieni mukaan yrittäjän kannalta valtaisa vero: jokaista käteen jäävää lisäeläke-euroa kohtia yrittäjän työskentelyaikanaan maksamat eläkemaksut kartuttavat hänen eläkkeellä ollessaan eläkerahastoja ja vähentävät kansaneläkemenoa yhteensä noin viisi euroa siihen nähden, että hän säästää eläkevakuutusmaksut ja sijoittaa ne vuokra-asuntoihin, joiden vuokratuotoilla ja pääoman kuoletuksilla hän kustantaa itselleen omaeläkkeen.

Senkin jälkeen, kun kansaneläke on poistunut, eläkejärjestelmämme toimii veron tavoin: ETLAssa Lassila ja Valkonen laskivat, että työntekijä saa nykyisin eläke-eduin joissakin tapauksissa vain alle kahden prosentin reaalituoton työnantajan ja työntekijän maksamille eläkevakuutusmaksuille, kun rahastoitujen eläkevarojen tuottovaatimus on eläkelaitosten omissa laskelmissa reaalisesti neljä prosenttia; siis joku vie välistä puolet eikä se ole verottaja, vaan ”Väärien Viinasten” kultainen tunkio!

Eläkejärjestelmämme ei ole kunnossa ennen kuin se tehdään kaikilta yksityiskohdiltaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair).

Nurinkurista osakesijoittamista vakavaraisuuden varjolla

Eläkeyhtiöt joutuvat myymään osakkeita osakemarkkinoiden laskiessa täyttääkseen nykyiset vakavaraisuusvaatimukset. Tämähän on täysin nurinkurista, koska yksi syy osakekurssien laskulle on se, että osakemarkkinoiden odotetut tulevat tuotot ovat nousseet, siis osakkeiden tuottovaatimus on noussut.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 1.6.2012, ” Eläkkeiden sivustakatsoja heräsi”, käsittelee eläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta koskevien väliaikaissäädösten muuttamista Eduskunnassa pysyviksi, mutta myötäilee eläkevakuutusyhtiöiden kantaa: ne ”tarvitsevat tukevampaa vakavaraisuutta, jos ne haluavat jatkaa osakesijoituksia”.

Eläkerahastoja voidaan kuitenkin hoitaa kuin sijoitusrahastoja, joilla ei ole mitään vakavaraisuussäädöksiä; vakavaraisuussäädökset koskevat ainoastaan sijoitusrahastoja hallinnoivaa yhtiötä.

Eläkejärjestelmämme tarvitsee juuri tällaisen uudistuksen, jolloin jokainen nykyinen eläkevakuutusyhtiö, -säätiö tai –kassa toimisi sijoituksissaan kuin yhdistelmärahasto, joka sijoittaa kiinteässä suhteessa joukkolainoihin ja osakkeisiin. Rahaston johto päättäisi vain siitä, mikä prosenttiosuus rahaston markkinahintoihin arvostetuista varoista on aina osakkeissa.

Tällöin osakekurssien laskiessa, eläkerahasto myisi joukkolainasijoituksiaan ja ostaisi osakkeita; osakekurssien noustessa se taas myisi osakkeita ja ostaisi joukkolainoja. Sijoittaessaan osakerahastoihin eläkerahastoille olisi sallittua sijoittaa vain indeksirahastoihin eikä lainkaan aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin, jotta ”lyhyen tähtäimen näkemystä” ottavat salkunhoitajat eivät pääsisi vaikuttamaan eläkerahaston pitkällä aikavälillä toteutuviin reaalisiin tuottoihin; aktiivinen salkunhoito on pitkällä aikavälillä kallista ja johtaa alhaisempiin reaalituottoihin kuin passiivinen indeksisijoittaminen.

Näin järjestettynä eläkerahastot noudattaisivat osakemarkkinoilla negatiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikkaa ja toimisivat juuri päinvastoin kuin bonustensa virittäminä Wall Streetin ja Lontoon Cityn sopulit nykyisin, jotka yrittävät koko ajan peitota toisensa, vaikka juoksevatkin aina samaan suuntaan (positiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikka).

Eduskunnan ei tule alistua eläkevakuutuslobbareiden vaatimuksiin vaan sen on ryhdyttävä ajattelemaan itse ja luomaan eläkesijoittamiseen osakemarkkinoiden heilahteluja pitkällä aikavälillä tasaavat kannusteet.

"Uutisoijasta" uusjournalismin professoriksi!

Sekojournalismi saa Tuomo Pietiläisestä professorin Tampereen yliopistoon tämänpäiväisen Helsingin Sanomien uutisen mukaan. Pietiläinen on se toimittaja, jolle verotarkastajat vuotavat tutkimuksiaan; ks. muun muassa Mätäkuun markkinat, Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta ss. 90 - 92. "Uutisissaan" Pietiläinen ja hänen lähteensä esittävät omintakeisia tulkintoja lainsäädännöstä, verolainsäädännöstä erityisesti, joita populismin parhaiden periaatteiden mukaisesti hän moralisoi veronkiertona.

Vinkit, joissa asia pitää paikkansa, eivät hänelle kelpaa. Esimerkiksi lähetin hänelle seuraavan viestin vajaa pari vuotta sitten, kun hän oli kirjoittanut Kreikan tukemisesta.

tuomo.pietilainen@hs.fi

Päiväys:13.4.2010 8:47:53

Aihe:Pari muuta "tukea" Kreikalle

Liitteet: 

Hei
Oletko katsonut, paljonko suomalaiset sijoitusrahastot eli nimikkeiden kuten eurobond, obligaatio, lyhyt korko, rahamarkkina tms alla ovat sijoittaneet Kreikan valtion lainoihin? Hämmästykseni oli suuri kun maaliskuun puolivälissä katsoin erään pienen rahastoyhtiön korkorahastojen kymmenen suurimman sijoituksen listoja, joissa oli eräässäkin tapauksessa kaksi eri instrumenttia 10:nen suurimman joukossa yhteensä melkein neljä prosenttia rahaston arvosta. Entä suurpankkien sijoitusrahastot? Ja näihin siis salkunhoitajat sullovat Kreikkaa toimittajaslangilla "ahneuttaan" peitotakseen vertailuindeksin ja nostaakseen bonukset vuoden lopussa.
Toinen vielä suurempi tukipesäke on Euroopan keskuspankki. Keskuspankit eivät saa myöntää lainaa suoraan valtioille, mutta kylläkin epäsuorasti, hyväksymällä Kreikan valtion lainoja keskuspankkiluoton vakuudeksi. Siis sypit, kopit ja skopit kautta koko Euroopan ostavat Kreikan valtion instrumentteja markkinoilta, joilla niiden tuotto vaihtelee 3-7 prosenttiin riippuen ao. kohteen jäljelläolevasta juoksuajasta, siirtävät ne sitten EKP:hen vakuudeksi luotoilleen, joista maksavat korkoa yhden prosentin. Erolla ne "vahvistavat taseitaan" voidakseen kirjata luottotappioita vanhoista ja uusista möhläyksistään. Tosin EKP suorittaa nk. "haircut"in eli ei myönnä luottoa aivan 100:sesti vakuuden markkina-arvosta vaan vain 90-98 prosenttisesti riippuen taas juoksuajasta. Näin siis koko Eurooppa on solidaarinen Kreikan valtiolle ja veronmaksajille epäsuoran setelirahoituksen kautta.
t.
Jouko Ylä-Liedenpohja

Kun vasta paljon myöhemmin Suomessakin alettiin puhua yksityisten sijoittajien vastuusta, ottaessaan vinkistäni vaarin hän olisi voinut paljastaa suomalaisten piensäästäjien tappiot erilaisten rahastosijoitusten kautta, jota ei vieläkään yksikään taho ole selvittänyt. Ehkä piensijoittajan tappiot eivät ole uutisen arvoisia.

Tuo toinen viestissäni oleva asia, eurooppalaisten pankkien teennäinen kassavirran avitus EKP:n  luototuksen avulla eli valtion menojen epäsuora setelirahoitus, on toivottavasti tullut jo toimittajillekin selväksi - onko?

Valtio velka aleni tammikuussa, mutta rahan juoksutus jatkui

Viime kuun lopussa valtion velka oli 77,3 mrd euroa eli 2,4 mrd joulukuun lopun arvoa pienempi. Valtion likvidikassa puolestaan pieneni samassa ajassa 3,2 mrd euroa, joten kaikkiaan valtion nettovelkaantuminen oli kuluneen tammikuun aikana 0,8 mrd euroa.
ks. Valtiokonttorin sivut

valtionvelka ja likvidikassa 31.1.12

sekä kirjoitukseni 10.01.12.

Rautanaulan uitto

Lehdistö elää vastakkainasettelusta. Iänikuinen eläkeriita jatkuu taas, otsikoi Helsingin Sanomat pääkirjoituksensa eilen 25.1.2012 kerraten työnantajien ja työntekijöiden edustajien vastakkainasettelun kipupisteitä: eläkeiän alaraja, vuoden 2014 jälkeiset eläkemaksut, osa-aikaeläkkeen ehdot, työttömyyseläkeputken ikäraja, 53-vuotiaasta kertyvä korotettu karttuma ja 63-vuotiaasta kertyvä superkarttuma. Viime eduskuntavaalien alla työnantajien edustaja kuvasi neuvotteluja rautanaulan uitoksi.

Jos eläkejärjestelmän kaikki osat olisivat vakuutusmatemaattisesti rehtejä (actuarially fair) eli jos työuran alussa vakuutetun ja hänen työnantajiensa tulevat maksut vastaisivat vakuutetun saamia eläke-etuja, vastakkainasettelu olisi tarpeetonta, tai paremminkin täysin läpinäkyvää, jos joku yrittäisi voitonpyyntiä (rent seeking) eli korottaa tulojaan kuppaamalla muita, nauttien samalla lainsuojaa.

Esimerkiksi nykyjärjestelmässä 53 - 62 vuotiaille kertyvä korotettu eläkekarttuma on suunnilleen vakuutusmatemaattisesti rehti vallitsevin eläke-eduin, kun eläkkeen reaaliarvo nousee reaaliansioiden viidesosalla. Samoin elinaikakertoimen vaikutukset ovat vakuutusmatemaattisesti rehtejä.

Kummankaan elementin oikeellisuutta julkisuus ei korosta, koska nykyistä eläkejärjestelmää vartioivien henkilökohtaisten etujen mukaista on se, että valheet ja totuudet sekoittuvat kuin rusinat ja taatelit jälkiruoassa: vartijoista voi kuka tahansa itse tulla töykätyksi järjestelmän kultaiselle tunkiolle ”Väärän Viinasen” tavoin.

Siksi HS:n pääkirjoitus henkii ajattelua, että eläkejärjestelmä riippuu vain väliaikaisesta poliittisesta voimatasapainosta: kumman osapuolen voimakestävyys riittää parhaiten rautanaulan uitossa. Olisiko vihdoinkin aika irtautua tällaisesta ja tavoitella politiikan markkinoilla jokaiselta osaltaan aktuaarisesti rehtiä eläkejärjestelmää kaikille?

Teisko ja kuntien yhdistely

Toimittajaparkojen kannattaisi laatia juttu siitä, miten Teiskon palvelut ovat kehittyneet sen jälkeen, kun se yhdistettiin Tampereen kaupunkiin 1.1.1972 alkaen. Keskussuunnittelijoiden laatima uusi kuntakartta vuoti Suomen Kuvalehteen, joka julkaisi sen viime perjantaina 13.1.12. 

Monia muitakin kuntia on Suomessa yhdistetty naapurikuntiin tai pilkottu, kuten Pohjaslahti 1.1.1973, niiden kesken sodanjälkeisten vuosikymmenten aikana, joten havaintoja kuntien yhdistelemisen tuottamista hedelmistä pitäisi olla runsaasti koottavissa. Miksi niistä ei tehdä juttuja? Miksi VATT ei tee niistä tutkimusta?

Ajan usein Teiskon läpi, siis tamperelaisittain poikkean ulkomailla. Kovin elinvoimaisilta ja palvelurikkailta sen kylät eivät näytä 1960-lukuun verrattuna. Paunun Vaunu sentään vielä kulkee Tampereen keskustaan.

PS. Mätäkuun markkinat -pamfletissa tulin kommentoineeksi kuntien kahlitsemista ss. 162-163.

Kataisen hallituksen taloudenhoito kaltevalla pinnalla

Valtion velka oli viime vuoden päättyessä 79,7 mrd euroa Valtiokonttorin mukaan; valtion kassa oli 31.12.2011 10,3 mrd euroa. Kun velka kasvoi vuoden aikana 4,5 mrd ja likvidikassa supistui 0,9 mrd euroa, valtion lisävelkaantuminen oli vuoden aikana nettona 5,4 mrd euroa.

Huomionarvoisinta on se, että lisävelkaantumisesta suurin osa eli 3,2 mrd euroa tapahtui joulukuun aikana, vaikka esimerkiksi palkkasumma kasvoi viime vuoden loppukuukausina reippaasti, elo-lokakuussa 5,1 prosenttia; vähittäiskaupan myynti kasvoi marraskuussa melkein viisi prosenttia; työllisiä oli viime marraskuussa 70000 henkilöä eli lähes kolme prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 marraskuussa; työttömyysaste oli marraskuussa 6,2 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä edellisvuoden vastaavaa kuukautta pienempi.

Kataisen eurososialistinen hallitus on taloudenpidossaa selkeästi kaltevalla pinnalla, tähän astinenhan on ollut vasta esisoittoa, kun varsinainen rahanjuoksutus alkoi tämän vuoden alussa.

Myrskyt ja valtion yövartijarooli

Valtion yövartijarooli on rapautunut, kun hyvinvointivaltiota on laajennettu. Muuhun tulokseen en voinut päätyä kuunneltuani tänään koko päivän autoradiosta eri pelastusjohtajien ja ministereiden mitäänsanomattomia lausuntoja. Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponenhan kutsui Forssan kokouksen 100 v. juhlassa hyvinvointivaltiota sosialismiksi.

Yövartijavaltiolla ymmärretään puolestaan valtiota, joka keskittyy huolehtimaan kansalaistensa turvallisuudesta, mutta ei anna yhtä suurta painoa valtion muille tehtäville, joista käsittämättömimmät ovat erilaiset työntekokiellot, jos vastaanottaa sosiaalitukia tai ennenaikaisia eläkkeitä tms. poliitikkojen hyvinä pitämiä asioita.

Työntekokieltojen purku olisi helpointa aloittaa poistamalla opintotuen saannin ehtona olevat tulorajat opiskelijoilta, maamme työkykyisimmältä ikäryhmältä!

Valtion velkaantuminen marraskuussa

Valtionvelka kasvoi 79,8 mrd euroon, mutta kassakin paisui 13,4 mrd euroon. Valtion lisävelkaantuminen nettoutettuna sen kassavarojen kasvusta oli 1.1 - 30.11.2011 välisenä aikana 2,4 mrd euroa.

Epäterveen alhaiset valtionlainojen korot

Luottoluokituksen lasku uhkaa Suomen valtion liikkeelle laskemia lainoja kuten kaikkia muitakin euroalueen maita; ks. vakioköyhien (Standard & Poor’s) julkilausuma  The Telegraph-lehdessä. Suomen valtion lainojen korko on ollut viime viikkoina noin 2,5 prosenttia kymmenen vuoden jäljellä olevan juoksuajan lainoissa ja alle kahden prosentin lyhyempien lainojen osalta. Valtiokonttorin viimeksi toteuttamassa huutokaupassa 9.11.11 koroksi muodostui vain 2,22 prosenttia 15.4.21 erääntyvän lainan osalta ja 1,58 prosenttia 15.4.17 erääntyvän lainan osalta.

Mikä on Suomen valtion lainojen pitkän aikavälin tasapainokorko? Keskipitkällä aikavälillä keskuspankkimme EKP pyrkii pitämään hintatason vuosinousun hieman alle kahden prosentin; bruttokansantuotoksen BKT:n odotettavissa oleva pitkän aikavälin keskimääräinen reaalikasvu tuskin ylittää kahta prosenttia. Siten valtionlainojen nimellinen tasapainokorko on odotettavissa olevan inflaation ja reaalikasvun summa eli noin neljä prosenttia. Tätä neljää prosenttia poliitikkojen ja heidän taustavoimiensa tulisi käyttää päätöksenteossa: paljonko velkaannutaan ja paljonko valtio ostaa työvoimaa yksityiseltä sektorilta.

Kun tosiasiallinen valtionlainojen korko on ollut ja on paljon alle koron luonnollisen tason, mitä erotuksella olisi pitänyt ja pitäisi tehdä? Terve järki kertoo tietysti, että säästyneet rahat pitäisi rahastoida. Siis valtiolla pitäisi olla koronmaksurahasto, johon maksettaisiin sisään joka vuosi neljä prosenttia valtion lainakannan markkina-arvosta. Korkorahastosta maksettaisiin puolestaan ulos lainojen erääntyvät kuponkikorot. Tämähän vain vastaisi yleistä vahinkovakuutusyhtiöiden hoidon periaatetta valtiontalouden hoidossa.

Kun nykyinen valtionlainojen markkinakorko on epäterveen alhainen, poliitikoillamme on kannuste käyttäytyä kuin Välimeren Kerhon euromailla: demokraattisen sosialismin hengessä kaikki pyritään työllistämään julkiselle sektorille ja ulosjääville maksamaan etuisuuksia siten, ettei heidän tarvitse tehdä töitä tai kannata työllistää muita.

Selvin todiste tästä on vuoden 2012 budjettiesitys. Se perustuu suunnilleen pitkän aikavälin reaalikasvua vastaavalle BKT:n kasvuennusteelle, mutta valtion nettovelkaantumiseksi on siinä budjetoitu täysin vastuuton seitsemän (7) miljardia euroa eli yhdeksän (9) prosenttia nykyvelan tasosta.

Norsu huoneessasi!

Tämä oli sähköpostissa:


Dear Jouko Ylä-Liedenpohja,

While the euro crisis knocks down a succession of rescue packages, austerity programmes, solution proposals and even governments in the Eurozone, the Target imbalances keep quietly growing in the background. They have now reached truly alarming proportions, dwarfing by far the official loans given to the distressed countries by the entire Eurozone. In August and September alone, Italy's Target balance went from +6 billion to -104 billion, joining Greece, Ireland, Portugal and Spain in the debtor group. Conversely, Germany's claims on the system have by now ballooned to 466 billion euros, from practically nothing before the crisis started.

A new NBER paper written by Hans-Werner Sinn and Timo Wollmershaeuser of the Ifo Institute, an updated and abbreviated version of an earlier working paper published by CESifo in June 2011, explains the mechanics and significance of the Target issue and traces its evolution throughout the crisis. It comes to the following conclusions:

• Target deficits are balance-of-payment deficits of the classical kind.
• At the same time, Target deficits measure the extra money printed by a country to cover its balance of payment deficits.
• The euro crisis has basically the same origins and characteristics as the crisis of the Bretton Woods system.
• In the years 2008 - 2010, Greece and Portugal financed more than 90% of their current account deficits with the money-printing press.
• In the same period, 96% of Germany's current account surplus with the rest of the Eurozone was paid for with Target claims against the ECB rather than with marketable assets, as is normally the case.
• The Bundesbank's credits to the banking sector have become negative, i.e. the Bundesbank is now in a net debtor position with regard to German commercial banks.
• There are only two options to avoid the Target imbalances:
  1. Making Target credits more expensive: Paying for them with marketable assets as in the US, and maintaining interest rates for government bonds differentiated according to creditworthiness.
  2. Making normal credit for governments cheaper: Introduce Eurobonds and keep the interest on Target balances as is.

The paper advocates option 1, as only this option avoids excessive long-term capital flows and the rise of current account imbalances.


The NBER paper can be found here.

Best regards,

CESifo Information Services



CESifo Group Munich
Poschingerstr. 5
81679 Munich
Germany
Tel. +49 89 9224 1425

Talousviisas pitäisi arpoa!

Ylipormestari, tohtori Raimo Ilaskivi esittää Helsingin Sanomissa (Mielipide 27.11.11) USA:n kaltaista neuvostoa, Presidentin taloudelliset neuvonantajat, hallituksen talouspoliittiseksi asiantuntijaelimeksi Talousneuvoston rinnalle. Neuvostoon kutsuttaisiin professoritason asiantuntijoita. Saksassa vastaava elin on taloustieteen professoreista koostuva ”viisi viisasta”.

Huonoa Ilaskiven esityksessä on kutsuminen. Sehän tarkoittaisi sitä, että hallitus nimittäisi siihen henkilöt, joilta se odottaa mieleistään näkökantaa, eli asiantuntijoita, jotka ovat menestyksellisimmin liehakoineet hallituspuolueita kulisseissa.

Ilaskivi vieroksuu ”yhden ladun hiihtämistä”. Talousneuvosto on etujärjestöjen edustajista koostuva keskustelukerho, jonka tilaamat raportit ovat kyllä julkisia, mutta neuvostossa tapahtuvasta väittelyn tasosta ei ole käsitystä. Valtiosihteeri Sailaksellakin on jo vuosia ollut oma viisasten kerhonsa, johon hän valitsee niitä, joista hän pitää ja jotka pitävät Sailaksesta. Oletteko lukeneet jossakin sen laatimaa terävää raporttia?

Ilaskivi kaipaa talousviisaiden kuulevan myös IMF:n ja EU:n komission asiantuntijoita. Niiden Suomea koskevat, vuosiraportit kuten OECD:nkin, eivät kuitenkaan ole riippumattomia täkäläisistä tahoista: ne vain postittavat Suomeen takaisin täältä sinne syötetyt johtopäätökset. Siksi talouspoliittinen ”keskustelu” on saman virkamieslinjan jyräystä.

Mitään uusia salakerhoja Suomi ei kaipaa eikä vesitettyjä työryhmäraportteja, joissa toisarvoisella pikkuasialla kumotaan konsensus-hengessä jokin tärkeä huomio tai argumentti.  

Suomi tarvitsee hallituksesta ja sen taustaryhmistä riippumattomia analyyseja, joissa on särmää ja niihin perustuvia ehdotuksia talouspoliittisten latujen uusista suunnista, eli analyyseja, joista selviää suositusten taustalla olevien päättelyjen portaat.

Riippumattomuus on parhaiten saavutettavissa siten, että taloustieteen professoreista arvotaan joka vuosi yksi laatimaan raportti ja kaksi muuta antamaan siitä kirjallinen lausunto, jotka sitten esitetään julkisessa tilaisuudessa. Valtio siis ostaisi professorin yliopistolta hänen ja hänen assistenttinsa työajat, vähintään puoli vuotta, samaten lausunnon antajien työajan, ehkä kuukausi. Kun analysoija vaihtuisi joka vuosi, raportteihin saataisiin vaihtelua. Sähköistystä lisäisi vaatimus väitellä raportista Eduskunnassa tai vähintäänkin sen valiokunnassa.

 Helsingin Sanomat julkaisi Väinö Lahtisen mielipidekirjoituksen 28.11.11, jonka mukaan Ilaskiven ehdottaman viisaiden ryhmän tulisi koostua ”psykologian ja sosiologian huippuasiantuntijoista, koska taloudessa toimijoiden päätökset perustuvat intuitioon ja ryhmäkäyttäytymiseen, eivät talouden logiikkaan”. Yliopistot ovat täynnä näitä vaihtoehtoisen talousopin ryhmiä, mutta ymmärrättekö niiden kirjoituksia?

Talouden logiikka perustuu siihen, että toimijat voivat valita päätöksensä vain budjettirajoitteilta. Käyttäytymistieteilijöitä, jotka pystyvät sanomaan jotakin siitä, miten budjettirajoitukset muodostuvat ja muuttuvat kun suhteelliset hinnat muuttuvat, kutsutaan taloustieteilijöiksi. Esimerkiksi Euroopan velkakriisin ydin on siinä, että ”pullaleivän” Euroopassa ei ymmärretä sen paremmin julkisen sektorin kuin koko kansantaloudenkaan monen vuoden yli ulottuvaa budjettirajoitusta: maan ulkomainen velka tai julkisen sektorin ulkomainen velka ei saa olla räjähtävällä uralla suhteessa kansantalouden kokoon.

Euron kriisi ratkeaa heti, kun maksutaserajoitus tuodaan takaisin euromaiden välille, kuten saksalaiset kollegani ovat esittäneet; ks. professori Hans-Werner Sinnin useat kirjoitukset ja erityisesti työraportti n:o 3500. Nyt Bundesbank ja muiden ylijäämäisten euromaiden keskuspankit rahoittavat Euroopan Keskuspankkia, joka rahoittaa alijäämämaita rahoittavia euroalueen pankkeja.

USA:n Federal Reserve –järjestelmässä on maksutaserajoitus alueellisten keskuspankkien ja Fedin välillä: jos esimerkiksi Kalifornia haluaa tuoda dollarialueelta enemmän kuin se kykenee viemään sinne, Kalifornian alueellisen keskuspankin on luovutettava markkinoitavissa olevia arvopapereita saadakseen Fedistä luottoa, jonka turvin Kaliforniassa toimivat pankit voivat rahoittaa kauppataseen vajeen; Kalifornian on siis säästettävä ensin ennen kuin se kykenee tuhlaamaan säästönsä tuontitavaroihin tai –palveluihin. Näin yksinkertaista on kriisitalouden psykologia ja sosiologia!