Jälkisosialistisen aatemaailmattomuuden hämminki

”Uusliberalistisen ideologian narratiivissa”, aloitti kertomakirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Laura Lindstedt erään lauseen nykyhallitusta suomivassa vastaanottopuheessaan eilen web-sivustojen ja aamun lehtien mukaan.

Aloin miettiä, mitenkä sen ymmärtäisi selkosuomalainen kaivinkoneyrittäjä Juvan Teboilin kahviossa, jos sellainen kohtaamispaikka olisi vielä olemassa.

Poikkeaisiko vastakkainen lainatusta:

Uusliberalistisen - käsitteenä sekään ei ole minulle koskaan valjennut, muuta kuin että se on eräänlainen sosialidemokraattinen kirosana - lähin vastakohta lienee jälkisosialistinen; vai tarkoittavatko ne samaa?; liberalistinen merkitsee toisaalta suvaitsevaista vastakohtana pakottamiselle, joka on hyvinvointivaltion, sosialidemokraattien sosialismin ydin.

Ideologia on aatemaailma.

Narratiivi on säntillinen tapahtumakertomus (orderly account of events) Oxford-sanakirjani mukaan.

Päädyin siten otsikon ilmaisuun, joka kuvannee paremmin maamme nykytilaa ylipäätänsä, vaikka meillä olisi valtakunnanviisas Raimo Sailaksen virkamieshallitus.

Komissaariehdokas Katainen – hämärä, huomaamaton, vaikeaselkoinen

The Telegraph –lehdessä Allister Heath kommentoi Jean-Claude Junckerin ajattelemaa uutta eurooppalaista rahoitusalan päällekatsojaa, jonka johtoon hän on listannut kolme ”obscure” poliitikkoa: entisen pääministerimme Kataisen, Hollannin valtiovarainministerin ja vasemmistolaisen virkakoneiston edustajan Jeroen Dijsselbloemin ja Latvian entisen pääministerin Valdis Dombrovskisin. Kenelläkään heistä ei ole kokemusta rahoitustoimialalla toimivien yritysten johdosta; amatöörejä kaikki tyynni Allister Heathin mukaan.

Heath korostaa, että EU:ssa kisaa kaksi vaihtoehtoista ideologiaa: 1. sosialistinen, korporatiivinen ja sisäänpäin katsova säie, joka pyrkii varjelemaan Manner-Euroopan hyvinvointivaltioita globalisaatiolta; ja 2. klassinen vapaamielinen, kilpailua korostava tendenssi, joka pyrkii edistämään maanosan taloudellista tehokkuutta yhteismarkkinoiden avulla. Heath näkee Junckerin kaavailut uhkaksi Britannian taloudelle ja erityisesti Lontoon rahoituspalveluliiketoiminnalle.

Valitettavasti Jyrkimme joutui johtamaan eurososialistista hallitustamme päästäkseen ylipäätänsä pääministeriksi. Kataisella ei koskaan pääministerinä ollut syvällistä sanomaa. Hän puhui pinnallisesti muun muassa verotuksen kannustavuuden vaatimuksesta niissä tilaisuuksissa, joissa kuulin häntä: Kataisen aikana keskiluokan valtion tuloveroa alennettiin, mutta samaan aikaan korotettiin kulutusveroja.

Mihin tällainen verolinja kannusti, kun samaan aikaan korotettiin myös pääomatuloveroa? Jos Katainen osaisi analysoida tämän selkeästi, lyhyesti ja ymmärrettävästi, hän läpäisisi testini rahoitusalan direktoraatin komissaariksi.

Loogista päättelyä vaaditaan kummassakin, vaan kuinka onkaan Jyrkin laita: ettei hän vain ole kyvyiltään kepeä moralisoija, joita Internet ja lehdistömme on täynnä.

Myrskyt ja valtion yövartijarooli

Valtion yövartijarooli on rapautunut, kun hyvinvointivaltiota on laajennettu. Muuhun tulokseen en voinut päätyä kuunneltuani tänään koko päivän autoradiosta eri pelastusjohtajien ja ministereiden mitäänsanomattomia lausuntoja. Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponenhan kutsui Forssan kokouksen 100 v. juhlassa hyvinvointivaltiota sosialismiksi.

Yövartijavaltiolla ymmärretään puolestaan valtiota, joka keskittyy huolehtimaan kansalaistensa turvallisuudesta, mutta ei anna yhtä suurta painoa valtion muille tehtäville, joista käsittämättömimmät ovat erilaiset työntekokiellot, jos vastaanottaa sosiaalitukia tai ennenaikaisia eläkkeitä tms. poliitikkojen hyvinä pitämiä asioita.

Työntekokieltojen purku olisi helpointa aloittaa poistamalla opintotuen saannin ehtona olevat tulorajat opiskelijoilta, maamme työkykyisimmältä ikäryhmältä!

Cameron lupaa lopettaa "valtion monopolin" julkispalveluissa

Iso-Britannian pääministeri Cameron aikoo lopettaa "valtion monopolin" julkisen sektorin töissä The Telegraph -lehden uutisen mukaan: tervettä järkeä hyväksi käyttävä hajautettu palvelujen tuottaminen korvaa keskussuunnittelijoiden tavoitteet taustamietinnön mukaan.

Byrokraattisuus ei ole sama kuin demokratia

”… julkishallinnossa päätösten ja muutosten läpivienti on usein hitaampaa kuin markkinatoiminnassa. Tätä viivettä kutsutaan demokratiaksi ja oikeusturvaksi” kirjoittavat P. Ahola ja P. Arajärvi kannanotossaan ”Markkina-ajattelu ei ole hyväksi palveluille” (HS-vieraskynä 18.2.2011). Lainaamani ensimmäinen lause on lähinnä byrokraattisuuden määritelmä, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Kirjoitus on muutoinkin täynnä ennakkoluuloista kumpuavia, epäloogisia ja tosiasiat unohtavia kannanottoja ja kärjistyksiä, joita suurimmaksi osaksi on mahdoton ymmärtää.


Kilpailu on eri asia kuin kilpailuttaminen, yritin opettaa Mätäkuun markkinat kirjan loppuluennossa. Poliitikot ja heidän virkamiehensä ulkoistavat julkisesti puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi tarjottavia yksityishyödykkeitä (koodinimeltään hyvinvointipalveluja), koska tällä tavoin he ”demokraattisina” valvojina voivat nostaa toisen kuukausipalkan erilaisten johtokuntien ja neuvostojen jäsenyyksistä; yksityistämisten raadolliset tarkoitusperät voivat olla muitakin kuin kirjoittajat uumoilevat.

Kirjoituksen loppu on täysin korni. ”Julkisilla palveluilla … tavoitellaan yksilön hyvinvointia, vapautta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta”. Sekä Helsingin Sanomien että kaikkien muidenkin paikallislehtien mielipideosastot ovat päivittäin täynnä vuodatuksia, kuinka byrokratia ei ota huomioon hyvinvointipalvelujen käyttäjien yksilöllisiä piirteitä ja olosuhteita vaan vetoaa lakeihin, sääntöihin ja ohjeistuksiin, jotka kieltävät terveen järjen käytön. Jos byrokraatti käyttää tervettä järkeä, hän tekee virkavirheen. Aina on ollut ja tulee olemaan kynäilijöitä ja poliitikkoja, jotka haluavat levittää valtion vaikutuspiiriä kansalaisten yksityiselämään väitteinään yksilöjen hyvinvoinnin, vapauden ja yhdenvertaisuuden edistäminen.

Kirjoitus päättyy väitteeseen: ”Julkinen valta on toistaiseksi osoittautunut tulosten tuottamisessa leveäharteisimmaksi vastuunkantajaksi”. Samaan aikaan uutisoitiin, kuinka Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli päättänyt estää yksityisen pysäköinnin valvonnan toimintaedellytysten samaistamisen julkisen kanssa. Poliitikkomme ja heidän virkamiehensä varjelevat reviiriään.

Mikä on tunnusomaista demokratialle sen ohella, että se merkitsee kirjaimellisesti kansanvaltaa, kansan perustuslaillista valtaa päättää itse asioistaan? Demokratiassa on keskeisintä valtion rajalliset tehtävät. Hallitsijan toimivallan rajoittaminen on Magna Cartan ydin. ”A monarch reigns, but does not govern”, sanoo englantilainen, ”monarkki hallitsee, mutta ei säädä”.

Valtion velkaantumisvauhti

Valtiokonttorin mukaan valtion bruttovelka kasvoi maaliskuussa 2.8 mrd euroa ja likvidikassa pieneni 0.2 mrd eurolla, joten valtion nettovelkaantuminen oli vallan 3 mrd euroa/kk. Iso luku! Kun sen kertoo 12:lla, saa yhden ennusteen velkaantumivauhdille vuodessa.

Rukan sulat lumet

”Työurien pidentäminen on paras keino parantaa julkisen talouden tasapainoa”. Oletteko missään nähneet edes sadan sanan tosiasiat huomioon ottavaa johdonmukaista päättelyä siitä, miten työurien pidentäminen parantaa julkisen sektorin tulojen ja menojen todellista erotusta, siis virtatasapainoa, ja niiden varantoa eli julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Mitään selkeätä logiikkaa ei ole olemassa. On olemassa vain Göbbels-hokema ja ”kolmannen tien” pakottamishalu Mätäkuun markkinat –tyyliin.

On selvä, että jos kansakuntamme kansainvälistä kauppaa käyden tekee enemmän töitä, se kohottaa elintasoamme. Ei ole väliä sillä teemmekö pidempää työuraa alku- vai loppupäässä tai nouseeko työikäisten työhön osallistumisen aste. Työttömistä ja työelämän ulkopuolella olevista on suhteellisen helposti työllistettävissä noin puolimiljoonaa henkilöä kohtuullisen sopeutumisajan kuluessa. Ainoa vaatimus on poistaa pienituloisten ja ikääntyneiden köyhyysloukut. Jälkimmäinen on se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työttömyyseläkeputken kautta päästään vanhuuseläkkeelle lähes samoin eduin kuin olemalla täyspäivätyössä. Työttömyyseläkeputkessa olevalla on käytännössä työntekokielto; vaadittu palkka, jolla hän osallistuisi työelämään, on niin korkea että sellaisia työpaikkoja ei ole olemassa; hänen ei kannata ryhtyä ammatin- tai liikkeenharjoittajaksikaan, koska olemalla työttömyyseläkeputkessa hänen lopullinen työeläkkeensä tulee olemaan korkeampi.

Köyhyysloukkujen poistamisestakaan ei seuraa julkisen sektorin rahoitusaseman automaattinen parantuminen. Valtion ja kuntien tulo- ja menoperusteet sekä tulonsiirrot ovat olleet jatkuvassa valinkauhassa sinä noin 55 vuoden aikana kun olen seurannut talousasioita. Valtion bruttovelatkin ovat välillä olleet melkein nolla ja valtio oli hyvin pitkään nettomääräisesti itseasiassa suuri saamamies, koska se oli suuri lainanantaja. Myös veroaste nousi 1960-luvun lopun selvästi alle 30 prosentista nopeasti 40 prosenttiin, mutta laski jälleen 37 prosenttiin, nousten 1990-luvulla uudestaan 47 prosenttiin (viisaus kritikoitu Mätäkuun markkinat -kirjassa), josta se laski alle 43 prosentin ennen nykylamaa.

Emme suinkaan elä maailmassa, jossa julkisen sektorin vero-, meno- ja tulonsiirtoperusteet ovat lyödyt kiinni seuraavaksi viideksi vuosikymmeneksi. Eliittimme puhuu koodikieltä, koska media ei ole kiinnostunut eliitin päättelystä, vaan ainoastaan siitä kuka sanoo ja mitä. Virkamies-, etujärjestö- ja poliittisen eliitin päättely, jos sellaista ylipäänsä on olemassa, tosiasioineen tulisi altistaa julkiselle kritiikille.

”Emme elä pesemällä toistemme paitoja!”??

Sydämeni itkee verta aina kun kuulen tai luen otsikon väitteen. Miksi? Siksi että sen esittäjä ei ymmärrä markkinatalouden toimintaa ja vielä vähemmän hallitsee sitä kuvailevaa tiedettä, taloustiedettä. Vain pakottamiseen perustuvassa keskusjohtoisessa taloudessa meidät voidaan panna pesemään toistemme paitoja.

San Franciscossa näkee pesulamainoksia: viisi paitaa dollarilla tai jopa yhdeksän paitaa dollarilla; kaupunki on silmin nähden ja kaikin tilastoindikaattorein Helsinkiä vauraampi johtuen siitä, että ihmiset eivät siellä siellä pese toistensa paitoja; eikä paikallisissa lehdissä esiinny kolumneja, joissa vaaditaan nostamaan pesulapalvelujen tuottavuutta.

Markkinataloudessa ihmiset erikoistuvat suhteellisen etunsa mukaisiin tehtäviin eli niihin tehtäviin, joissa heidän tuottavuutensa markkinoiden palkitsemana on korkein. Lääkäri saattaa olla puuseppänä taitavampi kuin se, jolta hän ostaa keinutuolin. Mutta tehdessään keinutuolin isälleen 60-vuotislahjaksi hän joutuisi luopumaan yksityisvastaanottotunneista siinä määrin, että perheen elintaso laskisi suhteessa siihen, että hän ostaa keinutuolin ammattipuusepältä.

San Franciscossakin vain hyvin pieni määrä on pesulayrittäjiä tai töissä pesuloissa; luonnollisesti dollarilla pestyjen paitojen määrä on heille samanlainen houkutin kuin Juhla Mokka K-kauppiaille. Jostain syystä yksikään taloustietäjä ei ole Suomessa esittänyt, että kahvin paahtamisen tuottavuutta on nostettava, mutta vaatimuksia esiintyy jatkuvasti ”hyvinvointipalvelujen” ja muiden markkinoiden ulkopuolella tuotettujen ja julkisesti tarjolla olevien palvelujen osalta. Tuottavuuden nostattamisvaatimukset ovat peräisin talousvaikuttajiemme taipumuksesta ajatella keskusjohtoisen talouden suunnittelijoiden tavoin.

Jos otsikkoväitteen bagatellia esimerkkiä haluaa jatkaa, vaurastumme sillä, että paitapesijöiden ohella osa erikoistuu pesemään housuja, osa sukkia, jne. Erikoistumisen - ja vaurastumisemme - esteeksi muodostuu vain liian usein yrittäjien ja työntekijöiden valintoja rajoittava hyvinvointivaltio pakotteineen, kuten "Mätäkuun markkinat. Uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta" -pamfletti kuvaa.

Eläkeiän nostamisen ideologia

Eläkesumutus jatkuu sekä hallituksen, opposition että median toimesta; myrskyä pesusoikkoon puhalletaan tosi toimin. Mieleen tulee Esko Ahon hallituksen viime metrit, kun ammattiyhdistysväellä oli suuri hätä saada sairaanhoitajat lakkoon ennen maaliskuun 1995 eduskuntavaaleja, koska muilla ei laman vuoksi ollut varaa lakkoilla. Mielenkiintoista on se, mitä ei sanota.

Hallituksen politiikkariihen kannanotto 24.2.2009 huovata eläkeikää 63 vuodesta 65 vuoteen asteittain 12 vuoden kuluessa vuodesta 2011 alkaen koskee ensi sijassa yksityistä sektoria, jonka osalta taas eläkeikä juuri laskettiin 1.1.2005 alkaen 65 vuodesta 63 vuoteen. Siis entiseen eläkeikään palattaisiin vasta 2023. Luulenpa että tahti nopeutuu ensi vuosikymmenellä.

Valtion omien vanhempien työntekijöiden eläkeikä on jo nykyjärjestelmässä korkeampi, koska se määräytyy 31.12.1994 mennessä karttuneen eläkkeeseen oikeutetun palvelun perusteella: jos valtion palvelua oli silloin yli 20 vuotta, mutta alle 25 vuotta, eläkeikä on nyt 63 vuotta ja 8 kk, mutta alle 20 vuotta palvelleilla 64 vuotta, jne. siten, että alle viisi vuotta palvelleiden eläkeikä on jo nyt 65 vuotta. Sama koskee vanhan korvamerkityn valtionapujärjestelmän johdosta entisiä oppikoulunopettajia, vaikka he ovat kuntien palveluksessa. Kaiken kukkuraksi valtio ei suinkaan maksa yksityisen sektorin eläkkeitä. Poikkeuksena ovat maatalousyrittäjien eläkkeet, joita valtio tukee, mutta ne saattavat erota ehdoiltaan muista eläkkeistä sukupolvenvaihdosten vuoksi.

Mistä siis on kyse? Eläkeiän nostopäätös noudattaa virallista ideologiaamme: hyvinvointivaltio perustuu pakottamiseen eikä yksilön valintojen kunnioittamiseen. Asian perusluonne ei olisi muuttunut, jos päätös olisi tullut työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kolmikantaisena esityksenä.

Yksityisen sopimisen vapauteen perustuvassa taloudessa ihmisillä olisi vapaus itse valita eläkkeelle siirtymisen ajankohtansa, ehtona tietysti se, että heidän päätöksensä perustuisivat aidolle markkinaperusteiselle diskonttokorolle kuten kirjoitin 2.9.2008. Tällöin he voisivat siirtyä eläkkeelle sillä hetkellä, kun ovat kartuttaneet riittävän ansioeläkkeen ja tehdä sen jälkeen mitä lystää; osa jatkaisi työntekoa tai yrittämistä kevennettynä tai uudessa toimenkuvassa tai siirtyisi kolmannelle sektorille; osa keskittyisi harrastuksiinsa, joihin myös voisi yhdistää työskentelyn ja lisäeläkkeen ansainnan.

Nykyjärjestelmässä varhennettu vanhuuseläke on mahdollista saada 62 vuotiaana, mutta aikaistuksessa eläkettä pienennetään 7.2 prosenttia vuodessa laskettuna varsinaisesta eläkeiästä. Reaalikorkona se on erittäin korkea sisältäen valtaisan rankaisukoron. Ennen 1.1.2005 vallinneessa eläkejärjestelmässä varhennusvähennys oli 4.8 prosenttia vuodessa.

Myös työkyvyttömyyden ja työttömyyseläkeputken kautta pääsee eläkkeelle ennen varsinaista vanhuuseläkeikää, mutta jälkimmäiseen sisältyy työntekokielto eläkkeellä oltaessa eli köyhyysloukku. Se on täysin järjetöntä 58-63 vuotiaiden, erittäin ammattitaitoisten ja kokeneiden työntekijöiden kannalta. Parempi olisi poistaa heti koko työttömyyseläkeputki ja antaa siihen joutuneille varhennettu vanhuuseläke ennen 1.1.2005 vallinneen varhennusvähennyksen mukaisesti. Se antaisi heille mahdollisuuden tehdä vanhuuseläkkeen lisäksi töitä ilman rankaisua ja samanaikaisesti ansaita lisätyöeläkettä nykysäännösten mukaan 1.5 prosenttia vuoden työtuloista. Lisäeläkkeen saa nostaa 68 vuotiaana.

Miksi valinnainen eläkeikä on parempi kuin pakotus yhtäläiseen eläkkeelle siirtymisikään? Eri ammateissa tulonansaintakyvyn kaari ei ole sama. Ruumiillista työtä tekevän, joka ammattikoulun ja armeijan jälkeen on 20-vuotiaasta työskennellyt 60-vuotiaaksi, ansiokyky sen jälkeen on todennäköisest heikentynyt suhteessa hänen huippuansioihinsa verrattuna seurusteluluonteisessa työssä olevaan, joka voi ”paiskia töitä” 70-vuotiaanakin ansiotason alenematta.

Sattuu vain olemaan niin, että painostusjärjestöjen toimitsijat, eläkepolitiikan ja talouspolitiikan keskussuunnittelijat kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Siksi heidän käsityksensä kansalaisten euronansainnan vaatimasta vapaa-ajan menetyksen subjektiivisesta kustannuksesta ovat harhaiset alaspäin; seurusteluluonteisessa työssä varsinainen työnteko, välttämätön ruokailu ja vapaa-ajan vietto saattavat lomittua joka päivä, mutta ruumiillisessa työssä ei ehkä kertaakaan vuoden kuluessa.

Mutta kyllä yli 60-vuotias rakennusmies tai irtisanottu teollisuustyöntekijä kykenee työskentelemään raihnaisenakin. Oikealla markkinaperusteisella reaalikorolla laskettu varhennettu vanhuuseläke tarjoaisi heille sekä perustoimeentulon että tarjoaisi mahdollisuuden tehdä joustavasti lisätöitä ja ansaita lisäeläkettä ilman olemassaolevan eläkkeen menetystä.

Jospa 1960- ja 1970-lukujen ideologiaa ajavat toimitsijat, eläke- ja talouspolitiikan suunnittelijat ovatkin kansakuntamme todellinen ongelma? Heidän luja näkemyksensä siitä, mikä on ”oikeaa” politiikkaa, estää työnteon ja luovuuden ja lopulta hidastaa elintasomme nousua.

Verokikkailun voi estää nopeasti!

Kauppalehden (KL) pääkirjoituksessa oli 27.5.2008 melkein samoin sanoin sama kuin Helsingin Sanomissa sunnuntaina 25.5.08 valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelun yhteydessä otsikolla ”Lääkäreiden ja juristien verokikkailu loppuu”. KL:n ”Verotus remonttiin” kirjoitti Korkeimman hallinto-oikeuden helmikuisen päätöksen mahdollistavan ”sen, että asiantuntijat kuten lääkärit ja asianajajat voivat myydä palveluitaan yrityksen kautta ja nostaa tulonsa ansiotuloja edullisemmin verotettuina osinkotuloina ilman, että he ovat sijoittaneet yritykseen lainkaan omia varojaan”.

Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?

Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on

(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,

jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.

Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.

Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.

Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.

Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.

Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.

Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.

Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:

(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.

Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.

Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.

Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.

Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.

Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.

Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.

Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.

Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.

Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.