Miten lisää työpaikkoja ja nopeasti?

Alentamalla työeläkevakuutusmaksu heti vakuutusmatemaattisesti oikealle tasolle! Siis tasolle, jolla tällä hetkellä työelämään tulevan nuoren kannalta työuran aikana maksettavien (sekä työnantajan että työntekijän) eläkevakuutusmaksujen nykyarvo vastaa hänen eläkkeellä oloajan eläke-etuuksien nykyarvoa. Molemmat nykyarvot ovat siis tämän päivän rahassa ja ovat diskontatut eläkesäästöjen vaihtoehtoistuotolla kansainvälisesti hyvin hajautetussa sijoitussalkussa.

Tällaista eläkejärjestelmää kutsutaan vakuutusmatemaattisesti rehdiksi (actuarially fair). Rahoitusteoriassa vastaava käsite on nollanettonykyarvoinen liiketoimi, sijoitus tai investointi.

Äkkirysäyksellä tehtävä työeläkevakuutusmaksun alentaminen on ainoa työllisyyttä nopeasti kasvattava keino, joka hallitukselta on unohtunut Pandoran lippaaseen: Toivo.

Eläkkeiden rahastointiaste teennäisen alhainen

Entinen vakuutusylijohtaja, professori Tarmo Pukkila valaisi Helsingin Sanomissa 9.11.2010 seikkaperäisesti sitä, kuinka finanssikriisin syventyessä lokakuussa 2008 päädyttiin poikkeuslainsäädäntöön, jolla estettiin työeläkelaitoksia uhkaava osakkeiden pakkomyynti laitosten vakavaraisuuden säilyttämiseksi.

Herää kysymys, miksi työeläkelaitoksilla on vuosittain tarkasteltava vakavaraisuusvaatimus? Se on täysin ristiriidassa osakesijoitusten pitkän aikajänteen kanssa; eihän ole poissuljettu, että kaksi seitsemän laihan vuoden jaksoa sattuukin perätysten. Eläkevastuiden aikajänne on paljon pidempi, neljä sukupolvea.

Kuntien ja Valtion eläkerahastoilla ei ole vastaavia vakavaraisuussäännöksiä. Niitä hoidetaan käytännössä samoin kuin sijoitusrahastoista yhdistelmärahastoja. Näiden suurin ongelma on salkunhoitajariski eli riski, että salkunhoitaja epäonnistuu veikatessaan markkinoiden suunnan ja eri markkinalohkojen painotuksen ajoituksessa, mistä kaikilla yhdistelmärahastoihin sijoittaneilla on omakohtaisia kokemuksia. Mutta hajauttamalla koko eläkerahasto eri salkunhoitajien kesken tämäkin riski voidaan pitää hallinnassa.

Eläkerahastot ovat kuitenkin niin valtaisia sijoittajia, että niiden ei kannata juurikaan poiketa markkinaindeksien painotuksista; markkinoiden ala- ja ylämäet on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä sellaisinaan - myös eläkevakuutettujen taholta.

Kaiken lisäksi yksityisten työeläkelaitosten vakavaraisuuden taso on itse asiassa lumetta. Syy on se, että eläkevastuiden taso tämän päivän rahassa on lumetta, koska ne diskontataan alemmalla reaalikorolla kuin mitä eläkerahastot tuottavat reaalisesti eläkevastuiden aikajänteellä. Näin Eläketurvakeskus saa laskelmissaan eläkevastuiden rahastointiasteen, rahastojen suhteen eläkevastuisiin, paljon todellista alhaisemmaksi.

Myös yksityisiä työeläkelaitoksia pitäisi voida hoitaa samoin sijoitusperiaattein kuin kuntien ja valtion eläkerahastoja, jolloin ei olisi tarvetta pakkorealisointeihin suhdannealamäissä.

Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!

Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.

Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.

Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.

Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.

(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)

Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.

Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).

Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!

Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.

Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.

Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.

Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.

Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!

Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.

Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.