Vihreät vaativat eilen luopumista listaamattomien yhtiöiden jakamien "osinkojen nollaverokannasta" unohtaen tarkoituksella sen, että osinko jaetaan osakeyhtiöveron jälkeisistä voittovaroista.
Koko tiedote huokuu kyvyttömyyttä analysoida osakeyhtiön kautta toimivan yrittäjän verotusta ja sisältää eliitin tavanomaista kansaan kohdistamaa sumutusta: 90000 euron palkkatulojen veroaste ei ole tänä vuonna väitetty 42 prosenttia vaan noin 37 prosenttia (riippuu kunnasta ja seurakunnasta), koska palkanansaitsijan eläkemaksu ei ole vero. Se on pakollista pitkäaikaissäästämistä, joka on säästämishetkellä vähennyskelpoista verotettavasta ansiotulosta, mutta säästöjä (eläkettä) nostettaessa sekä pääoma että sen tuotto ovat veronalaista ansiotuloa.
Suomalaiset poliitikot suosivat käytännöllisä ratkaisuja, koska heidän taustavoimansa eivät kykene selkeään ja johdonmukaiseen veroanalyysiin. Ennen yhtiöveron hyvitysjärjestelmää jaetut osingot olivat osittain vähennyskelpoisia valtionverotuksessa. Voitaisiinko nyt siirtyä järjestelmään, jossa listaamattomien yhtiöiden jakamat osingot olisivat kokonaan vähennyskelpoisia verotettavasta tulosta osakeyhtiöverotuksessa, mutta verotettaisiin saajiensa ansiotulona?
Omistajien kannattaisi hajauttaa omistus lasten kesken, jotta perheen osinkojen kokonaisveroste olisi progressiivisellä asteikolla alempi. Osakeyhtiöitä kannattaisi puhdistaa osingoilla vain siihen rajaan saakka, jossa perheen osinkotulojen keskimääräinen rajaveroaste ei ylittäisi yhtiön myynnissä realisoitavan verotettavan voiton kaksinkertaisen verotuksen astetta eli noin 45 prosenttia.
Suostuisivatko populistit ymmärtämään tällaisen verojärjestelmän?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ansiotulo-osinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ansiotulo-osinko. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
lauantai 19. joulukuuta 2009
Yrittäjien osinkoverotusta voidaan uudistaa - ja osakeyhtiöverokantaa alentaa!
Intohimot kiristää osakeyhtiöiden kautta toimivien yrittäjien verotusta estävät viileän taloudellisen analyysin siitä, miten väitetty työtulon muuntaminen pääomatulo-osingoiksi ylipäätänsä tapahtuu. Pörssilistaamattomien yhtiöiden osingoista verottaja erottaa niitä jakavien yhtiöiden nettovarojen eli osakkeiden matemaattisen arvon perusteella ensiksi pääomatulo-osingot ja verottaa loppuosaa ansiotulona. Tämän jakosäännön vuoksi veronalaisen työtulon muunto pääomatulona verotetuiksi osingoiksi on monien vuosien yli ulottuva säästämisongelma. Yhtiöön säästetyillä veronjälkeisillä varoilla on kuitenkin kustannuksensa menetetyn riskisopeutetun korkotuoton muodossa. Siksi vain sen ylittävät pääomatulo-osingot edustavat aitoa työtulon muuntoa verotettavaksi pääomatuloksi.
Sivutoimisille yrittäjille, jotka tulevat toimeen päätoimensa tuloilla, osakeyhtiömuoto tarjoaa kuitenkin kannusteen käyttää osakeyhtiötä säästöporsaana. Vuosien mittaan kasvava pääomatulo-osinko mahdollistaa elintason kohottamisen, vaikka purkamisessa tai myynnissä realisoituvat, yhtiöön säästetyt voittovarat tullaankin verottamaan uudestaan luovutusvoittona; jos yhtiö siirtyy seuraaville sukupolville, ne tulevat perintöverotuksen kohteeksi.
Laantuisivatkohan intohimot yhtään, jos laki säätäisikin verottajan erottamaan ensiksi ansiotulona verotetun osingon ja verottaisi loppuosaa pääomatulona pörssiosinkojen tapaan? Osakkeiden matemaattisen arvon asemasta ansiotulo-osinkojen luonnollinen maksimiarvo voisi määräytyä korkeimman eläkevakuutettavan yrittäjän työtulon eli YEL-työtulon ylärajan perusteella. Raja voi luonnollisesti olla muukin, mutta joka tapauksessa se olisi osakkeenomistajakohtainen ilman velvollisuutta ottaa YEL-vakuutusta. Koska työtulo määritellään ennen veroja, myös ansiotulo-osinko tulee olla ennen osakeyhtiöveroa, siis osakeyhtiöveron hyvityksellä korotettuna.
Pörssilistaamattomista osakeyhtiöistä nostetut palkat ja palkkiot laskettaisiin yhteen asianomaisista yhtiöistä nostettujen osinkojen ja niiden osakeyhtiöveron hyvitysten kanssa ja verotettaisiin ansiotulona YEL-työtulon ylärajaan asti tavanomaisella progressiivisella asteikolla. Sitä suuremmat osingot noteeraamattomista yhtiöistä verotettaisiin pääomatulona kuten pörssilistatuista yhtiöistä saadut osingot. Myös sellaisten yhtiöiden, joilla ei ole veronjälkeisiä pidätettyjä voittovaroja, osakkeiden luovutusvoitot pitäisi sisällyttää verotuksessa saman ylärajan piiriin, jotta yrittäjä ei kykene muuntamaan työtuloa luovutusvoitoksi. Suurta poliittista kiistaa voitaisiinkin käydä siitä, palautetaanko yhtiöveronhyvitys pienituloisimmille osakkeenomistajille vai ei.
Tämä uudistus mahdollistaisi alentaa nykyistä 26 prosentin osakeyhtiöverokantaa hieman. Luonnollisesti se elvyttäisi olemassa olevien, hajautetun omistusrakenteen yhtiöiden listautumiset pörsseihin, mutta osinkoverokannan nousu vaikuttaisi haitallisesti uusien osakeyhtiöiden perustantaan ja aloittavien yhtiöiden alkuinvestoinnin kokoon.
Sivutoimisille yrittäjille, jotka tulevat toimeen päätoimensa tuloilla, osakeyhtiömuoto tarjoaa kuitenkin kannusteen käyttää osakeyhtiötä säästöporsaana. Vuosien mittaan kasvava pääomatulo-osinko mahdollistaa elintason kohottamisen, vaikka purkamisessa tai myynnissä realisoituvat, yhtiöön säästetyt voittovarat tullaankin verottamaan uudestaan luovutusvoittona; jos yhtiö siirtyy seuraaville sukupolville, ne tulevat perintöverotuksen kohteeksi.
Laantuisivatkohan intohimot yhtään, jos laki säätäisikin verottajan erottamaan ensiksi ansiotulona verotetun osingon ja verottaisi loppuosaa pääomatulona pörssiosinkojen tapaan? Osakkeiden matemaattisen arvon asemasta ansiotulo-osinkojen luonnollinen maksimiarvo voisi määräytyä korkeimman eläkevakuutettavan yrittäjän työtulon eli YEL-työtulon ylärajan perusteella. Raja voi luonnollisesti olla muukin, mutta joka tapauksessa se olisi osakkeenomistajakohtainen ilman velvollisuutta ottaa YEL-vakuutusta. Koska työtulo määritellään ennen veroja, myös ansiotulo-osinko tulee olla ennen osakeyhtiöveroa, siis osakeyhtiöveron hyvityksellä korotettuna.
Pörssilistaamattomista osakeyhtiöistä nostetut palkat ja palkkiot laskettaisiin yhteen asianomaisista yhtiöistä nostettujen osinkojen ja niiden osakeyhtiöveron hyvitysten kanssa ja verotettaisiin ansiotulona YEL-työtulon ylärajaan asti tavanomaisella progressiivisella asteikolla. Sitä suuremmat osingot noteeraamattomista yhtiöistä verotettaisiin pääomatulona kuten pörssilistatuista yhtiöistä saadut osingot. Myös sellaisten yhtiöiden, joilla ei ole veronjälkeisiä pidätettyjä voittovaroja, osakkeiden luovutusvoitot pitäisi sisällyttää verotuksessa saman ylärajan piiriin, jotta yrittäjä ei kykene muuntamaan työtuloa luovutusvoitoksi. Suurta poliittista kiistaa voitaisiinkin käydä siitä, palautetaanko yhtiöveronhyvitys pienituloisimmille osakkeenomistajille vai ei.
Tämä uudistus mahdollistaisi alentaa nykyistä 26 prosentin osakeyhtiöverokantaa hieman. Luonnollisesti se elvyttäisi olemassa olevien, hajautetun omistusrakenteen yhtiöiden listautumiset pörsseihin, mutta osinkoverokannan nousu vaikuttaisi haitallisesti uusien osakeyhtiöiden perustantaan ja aloittavien yhtiöiden alkuinvestoinnin kokoon.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Tasavallan tarkimmin varjeltu verosalaisuus nro 2
Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT järjesti eilen 6.10.2009 tulevan vuosikymmenen vero- ja sosiaalipolitiikkaa käsittelevän seminaarin, jonka pääpuhuja oli professori Peter Birch Sørensen Kööpenhaminan yliopistosta. Hän on Englannissa toimivan, tämän vuosisadan veropolitiikkaa tutkailevan Mirrlees Review –komission jäsen.
Yksi hänen terveisistään Suomen veropolitiikan piirtäjille oli se, että toimiessaan yrittäjänä osakeyhtiön kautta yksilön nostamien osinkojen kokonaisveroasteen pitää vastata korkeinta ansiotulojen rajaveroastetta. Jos jälkimmäinen on edellistä korkeampi, yksilöllä on luonnollinen kannuste muuntaa työtulonsa osakeyhtiön jakamiksi osingoiksi. Kyseessä on siis aivan sama ongelma kuin Suomessa on ollut veropolitikoinnin keskiössä jo syksystä 1995 lähtien.
Tulonmuunto ei kuitenkaan Suomen verojärjestelmässä voi tapahtua näin yksinkertaisesti, vaan sitä rajoittaa osinkojen jakaminen verotuksessa pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Pääomatulona verotettava osinko erotetaan osinkoja jakavan yhtiön nettovarallisuuden käyvän arvon perusteella lopun osingosta ollessa ansiotuloa. Jos yrittäjä puhdistaa osakeyhtiöön jättämänsä palkan joka vuosi osingonjaolla, yhtiön nettovarat vastaavat vain osakepääoman minimiä eli ovat käytännössä nolla.
Ensin siis osakeyhtiö maksaa yrittäjän työtulosta 26 prosentin veron, jonka jälkeisen voiton yrittäjä nostaa osinkoina. Koska osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Näin työtulon tosiasiallinen rajaveroaste EMTR ansiotulo-osinkoina on
EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR ,
jossa MTR on progressiivisen tuloveroasteikon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Asetetaan EMTR=MTR edellisessä yhtälössä, yksi tuntematon ja yksi yhtälö, josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Se on hieman korkeampi kuin valtion tuloveroasteikon korkeimman rajaveroasteen ja kunnallisveroasteen summa Helsingissä.
Ansiotulo-osingon rajaveroaste on kuitenkin jokaisella tulotasolla korkeampi kuin työtulon rajaveroaste progressiivisessa asteikossa: edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta. Siksi ansiotulona verotetun osingon keskimääräinen veroaste on aina korkeampi kuin progressiivisella asteikolla verotetun työtulon keskimääräinen veroaste.
Osakeyhtiössä siis pitää olla varallisuutta, että sen voiton saa nostettua pääomatulona verotettuna osinkona. Tottakai yrittäjät yrittävät säästää osakeyhtiöihinsä saadakseen pääomatuloina verotettuja osinkoja, mutta sen jälkeen osingot ovatkin vain tuottoa yhtiöön säästetylle pääomalle, siis aitoja pääomatuloja.
Olen tarkastellut laajemmin tulonmuunnon mahdottomuuden ongelmaa, tasavallan tarkimmin varjeltua verosalaisuutta nro 2, sekä Mätäkuun markkinat –kirjassa että Verotus –lehden nrossa 1/2009.
Yksi hänen terveisistään Suomen veropolitiikan piirtäjille oli se, että toimiessaan yrittäjänä osakeyhtiön kautta yksilön nostamien osinkojen kokonaisveroasteen pitää vastata korkeinta ansiotulojen rajaveroastetta. Jos jälkimmäinen on edellistä korkeampi, yksilöllä on luonnollinen kannuste muuntaa työtulonsa osakeyhtiön jakamiksi osingoiksi. Kyseessä on siis aivan sama ongelma kuin Suomessa on ollut veropolitikoinnin keskiössä jo syksystä 1995 lähtien.
Tulonmuunto ei kuitenkaan Suomen verojärjestelmässä voi tapahtua näin yksinkertaisesti, vaan sitä rajoittaa osinkojen jakaminen verotuksessa pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Pääomatulona verotettava osinko erotetaan osinkoja jakavan yhtiön nettovarallisuuden käyvän arvon perusteella lopun osingosta ollessa ansiotuloa. Jos yrittäjä puhdistaa osakeyhtiöön jättämänsä palkan joka vuosi osingonjaolla, yhtiön nettovarat vastaavat vain osakepääoman minimiä eli ovat käytännössä nolla.
Ensin siis osakeyhtiö maksaa yrittäjän työtulosta 26 prosentin veron, jonka jälkeisen voiton yrittäjä nostaa osinkoina. Koska osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Näin työtulon tosiasiallinen rajaveroaste EMTR ansiotulo-osinkoina on
EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR ,
jossa MTR on progressiivisen tuloveroasteikon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Asetetaan EMTR=MTR edellisessä yhtälössä, yksi tuntematon ja yksi yhtälö, josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Se on hieman korkeampi kuin valtion tuloveroasteikon korkeimman rajaveroasteen ja kunnallisveroasteen summa Helsingissä.
Ansiotulo-osingon rajaveroaste on kuitenkin jokaisella tulotasolla korkeampi kuin työtulon rajaveroaste progressiivisessa asteikossa: edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta. Siksi ansiotulona verotetun osingon keskimääräinen veroaste on aina korkeampi kuin progressiivisella asteikolla verotetun työtulon keskimääräinen veroaste.
Osakeyhtiössä siis pitää olla varallisuutta, että sen voiton saa nostettua pääomatulona verotettuna osinkona. Tottakai yrittäjät yrittävät säästää osakeyhtiöihinsä saadakseen pääomatuloina verotettuja osinkoja, mutta sen jälkeen osingot ovatkin vain tuottoa yhtiöön säästetylle pääomalle, siis aitoja pääomatuloja.
Olen tarkastellut laajemmin tulonmuunnon mahdottomuuden ongelmaa, tasavallan tarkimmin varjeltua verosalaisuutta nro 2, sekä Mätäkuun markkinat –kirjassa että Verotus –lehden nrossa 1/2009.
torstai 29. toukokuuta 2008
Verokikkailun voi estää nopeasti!
Kauppalehden (KL) pääkirjoituksessa oli 27.5.2008 melkein samoin sanoin sama kuin Helsingin Sanomissa sunnuntaina 25.5.08 valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelun yhteydessä otsikolla ”Lääkäreiden ja juristien verokikkailu loppuu”. KL:n ”Verotus remonttiin” kirjoitti Korkeimman hallinto-oikeuden helmikuisen päätöksen mahdollistavan ”sen, että asiantuntijat kuten lääkärit ja asianajajat voivat myydä palveluitaan yrityksen kautta ja nostaa tulonsa ansiotuloja edullisemmin verotettuina osinkotuloina ilman, että he ovat sijoittaneet yritykseen lainkaan omia varojaan”.
Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?
Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on
(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,
jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.
Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.
Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.
Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.
Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.
Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.
Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.
Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:
(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.
Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.
Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.
Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.
Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.
Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.
Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.
Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.
Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.
Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.
Miten on? Mahdollistavatko nykyiset verolait tällaisen ja kuinka suuri on verokikkailun veroetu?
Jos osinkoja jakavan osakeyhtiön nettovarallisuus on nolla, koko osinko on ensinnäkin ansiotuloa, mutta siitä 70 prosenttia on verotettavaa. Ansiotulo-osinkojen tosiasiallinen rajaveroaste on
(1) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.7)MTR,
jossa MTR on ansiotulon rajaveroaste asianomaisessa tuloluokassa. Ansiotulo-osingon rajaveroaste on täten aina korkeampi kuin ansiotuloveroasteikon rajaveroaste, koska edellinen lähtee 26 prosentista, osakeyhtiön verokannasta, mutta jälkimmäinen alkaa nollasta.
Kuinka korkean tulisi MTR:n olla, että se olisi yhtä suuri kuin EMTR? Siis yksi tuntematon, yksi yhtälö, kun EMTR=MTR yhtälössä (1), josta voidaan ratkaista MTR = 53.9 prosenttia. Valtion tuloveroasteikon korkein rajaveroaste on 31.5 prosenttia yli 62000 euron verotettavasta tulosta. Jos kunnallisvero, kirkollisvero sekä sairausvakuutusmaksut ovat yhteensä 20.0 prosenttia, päästään 51.5 prosenttiin. Itse asiassa sekä kunnallis- että valtion tuloveron ansiotulovähennykset pienentyvät tässä tuloluokassa ja siksi ne kumpikin korottavat 0.9 prosenttiyksikköä ansiotulon todellista rajaveroastetta MTR:ä, joka on täten 53.3 prosenttia noin 63000 euroa ylittävistä ansiotuloista.
Tämän mukaan ansiotulo-osingot eivät nauti palkkatuloon nähden veroetua, paitsi kunnissa joissa kunnallisveroaste on korkeampi kuin tässä laskelmassa, joka suunnilleen vastaa Helsinkiä.
Mutta ”piru on yksityiskohdissa”, sanovat amerikkalaiset sopimusoikeusjuristit, vaikka roomalaisten ”laki ei ota huomioon yksityiskohtia”. Luetaanpa lakia kuin se on kirjoitettu.
Laki varojen arvostamisessa verotuksessa (VAV) 2005/1142 säätää julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisesta arvosta eli osakekohtaisesta nettovarallisuudesta, jonka perusteella yhtiön jakamien osinkojen pääomatulo-osuus ratkeaa. VAV:n 2 §:n mukaan tällaisen yhtiön osakkeen verovuoden matemaattinen arvo lasketaan verovuotta edeltävän vuoden yhtiön tilinpäätöksen mukaisen tarkistetun nettovarallisuuden perusteella vähentäen velat varoista.
Uuden osakeyhtiölain mukaan osakepääoman minimi on vain 2500 euroa eli osakkeen matemaattinen arvo on käytännössä nolla, joka koskee uutta aloittavaa yhtiötä. Mutta uuden osakeyhtiölain mukaan osinkoja voi jakaa tilikaudelta jo ennen sen päättymistä.
Kun VAV:n mukaan matemaattinen arvo on verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuus, siis vähentämättä jaettuja osinkoja, yhtiöllä on verotuksessa nettovarallisuutta vuosittaisen veronjälkeisen voiton verran, vaikka yhtiö olisi joka vuosi puhdistettu osingoilla eli vaikka osingonjaon jälkeen nettovarallisuus olisi vain minimi osakepääoman verran.
Tällöin osakeyhtiön kautta veroneuvoja myyvä vero-oikeuden professori tai terapiapalveluja tarjoava psykiatrian professori voivat jakaa yhtiöidensä veronjälkeisestä voitosta 9 prosenttia pääomatulo-osinkona ilman henkilökohtaista pääomatuloveroa, ja loput 91 prosenttia ansiotulo-osinkona. Ehto (1) korjaantuu siten seuraavaksi, EMTR = koko osingon tosiasiallinen rajaveroaste:
(2) EMTR = 0.26 + (1-0.26)(0.91)(0.7)MTR.
Ratkaisemalla tästä MTR, kun EMTR =MTR, saadaan MTR = 49.2 prosenttia.
Osakeyhtiön kautta toimiminen antaa täten Helsingin kunnallisveroprosentilla korkeimpaan rajaveroasteluokkaan kuuluvalle neljän prosenttiyksikön veroedun rajaveroasteissa, vaikka yhtiön puhdistaisi joka vuosi osingonjaolla. Johtopäätös koskee nimenomaan sivutoimista yrittäjää.
Jos lääkäri tai juristi harjoittaa päätoimisesti ammattiaan osakeyhtiön kautta, hän maksaa ensimmäisestä ansioeurostaan jo 26 prosenttia. Siksi 63000 euron ansiotuloilla hänen kokonaisveronsa ovat noin 4500 euroa korkeammat. Asunto- ja autoveloissa painivan nuoren lääkärin tai juristin - olettaen heidän yrittäjinä ottaneen itselleen yhtä suuren eläkevakuutuksen kuin työnantaja olisi joutunut heille ottamaan - ei siten kannata toimia osakeyhtiön kautta.
Palkollisilla ansiotulovähennysten pienentymisen rajaveroa nostavat vaikutukset poistuvat hieman suuremmilla tuloilla. Siksi osakeyhtiön kautta toimivan päätoimisen lääkärin ja juristin veroetu korkeimmassa rajaveroasteluokassa putoaa lopulta vain hieman yli 2 prosenttiyksikköön. Heidän pitäisikin pystyä laskuttamaan osakeyhtiön kautta vielä yli 150000 euroa lisää saadakseen kurottua palkollisen veroedun kiinni.
Johtopäätös on siis se, että lääkärien ja juristien verokikkailu osakeyhtiön kautta on kannattavaa vain sivutoimisille, erityisesti jos heillä on varaa jättää nostamatta ansiotuloina verotettuja osinkoja ja käyttää yhtiöitään säästöpossuina, kuten kirjoitin 16.3.2008 ja 17.03.2008 tässä blogissa sekä hieman laajemmin työpaperissani viime joulukuussa.
Näissä laskelmissa kuvattu veroetu voitaisiin poistaa nopeasti kahdella tapaa:
1. lisätään VAV:iin säädös, että verovuotta edeltävän tilinpäätöksen nettovarallisuudesta vähennetään tilikauden osingot
2. korotetaan reippaasti ansiotuloveroasteikon ylintä tulorajaa, joka tämän vuoden asteikossa on 62000 euroa.
Ensimmäisen kaltainen säädös oli voimassa nykyisen eriytetyn tuloverojärjestelmän alkuvuosina. Se ei oleellisesti lisäisi todellista yrittäjän riskiä kantavien yrittäjien verotusta. Pääomatulo-osinkojen nettovarallisuusraja alenisi vain jaettujen osinkojen verran.
Tuloveroasteikon ylärajan nosto taas kannustaisi kaikkia nuoria ammattilaisia etenemään urallaan ja paiskimaan ylitöitä. Se koskisi vain noin ylintä 5 prosenttia ansiotuloista verotettuja.
Jos lisäksi 17.3.2008 kirjoituksessa suositeltu
3. säästämisporkkana toteutettaisiin, joka sekään ei vaadi mitään lausuntokierrosta,
kaikki täyspäivätoimisesti työssä olevat saisivat saman säästämisporkkanan kuin sivutoimiset professorijuristit ja –lääkärit yrittäjinä. Tietenkin samaan pystyvät todella huippukyvykkäät, päätoimiset lääkärit ja asianajajat, mutta heidän ansiohalukkuutensa varjelun pitäisi kuulua jokaisen hyvinvointivaltion puolustajan arsenaaliin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)