Yrittäjien osinkoverotusta voidaan uudistaa - ja osakeyhtiöverokantaa alentaa!

Intohimot kiristää osakeyhtiöiden kautta toimivien yrittäjien verotusta estävät viileän taloudellisen analyysin siitä, miten väitetty työtulon muuntaminen pääomatulo-osingoiksi ylipäätänsä tapahtuu. Pörssilistaamattomien yhtiöiden osingoista verottaja erottaa niitä jakavien yhtiöiden nettovarojen eli osakkeiden matemaattisen arvon perusteella ensiksi pääomatulo-osingot ja verottaa loppuosaa ansiotulona. Tämän jakosäännön vuoksi veronalaisen työtulon muunto pääomatulona verotetuiksi osingoiksi on monien vuosien yli ulottuva säästämisongelma. Yhtiöön säästetyillä veronjälkeisillä varoilla on kuitenkin kustannuksensa menetetyn riskisopeutetun korkotuoton muodossa. Siksi vain sen ylittävät pääomatulo-osingot edustavat aitoa työtulon muuntoa verotettavaksi pääomatuloksi.

Sivutoimisille yrittäjille, jotka tulevat toimeen päätoimensa tuloilla, osakeyhtiömuoto tarjoaa kuitenkin kannusteen käyttää osakeyhtiötä säästöporsaana. Vuosien mittaan kasvava pääomatulo-osinko mahdollistaa elintason kohottamisen, vaikka purkamisessa tai myynnissä realisoituvat, yhtiöön säästetyt voittovarat tullaankin verottamaan uudestaan luovutusvoittona; jos yhtiö siirtyy seuraaville sukupolville, ne tulevat perintöverotuksen kohteeksi.

Laantuisivatkohan intohimot yhtään, jos laki säätäisikin verottajan erottamaan ensiksi ansiotulona verotetun osingon ja verottaisi loppuosaa pääomatulona pörssiosinkojen tapaan? Osakkeiden matemaattisen arvon asemasta ansiotulo-osinkojen luonnollinen maksimiarvo voisi määräytyä korkeimman eläkevakuutettavan yrittäjän työtulon eli YEL-työtulon ylärajan perusteella. Raja voi luonnollisesti olla muukin, mutta joka tapauksessa se olisi osakkeenomistajakohtainen ilman velvollisuutta ottaa YEL-vakuutusta. Koska työtulo määritellään ennen veroja, myös ansiotulo-osinko tulee olla ennen osakeyhtiöveroa, siis osakeyhtiöveron hyvityksellä korotettuna.

Pörssilistaamattomista osakeyhtiöistä nostetut palkat ja palkkiot laskettaisiin yhteen asianomaisista yhtiöistä nostettujen osinkojen ja niiden osakeyhtiöveron hyvitysten kanssa ja verotettaisiin ansiotulona YEL-työtulon ylärajaan asti tavanomaisella progressiivisella asteikolla. Sitä suuremmat osingot noteeraamattomista yhtiöistä verotettaisiin pääomatulona kuten pörssilistatuista yhtiöistä saadut osingot. Myös sellaisten yhtiöiden, joilla ei ole veronjälkeisiä pidätettyjä voittovaroja, osakkeiden luovutusvoitot pitäisi sisällyttää verotuksessa saman ylärajan piiriin, jotta yrittäjä ei kykene muuntamaan työtuloa luovutusvoitoksi. Suurta poliittista kiistaa voitaisiinkin käydä siitä, palautetaanko yhtiöveronhyvitys pienituloisimmille osakkeenomistajille vai ei.

Tämä uudistus mahdollistaisi alentaa nykyistä 26 prosentin osakeyhtiöverokantaa hieman. Luonnollisesti se elvyttäisi olemassa olevien, hajautetun omistusrakenteen yhtiöiden listautumiset pörsseihin, mutta osinkoverokannan nousu vaikuttaisi haitallisesti uusien osakeyhtiöiden perustantaan ja aloittavien yhtiöiden alkuinvestoinnin kokoon.

Veronkevennysten anatomiaa

Tanskalaispoliitikkojen mielestä verotus on tylsää, koska heillä tuloveroasteikon tulorajoja ja lakimääräisiä vähennyksiä on lain mukaan kasvatettava joka vuosi nimellisen ansiotason nousua vastaavasti. Toisin sanoen tanskalaispoliitikot ovat vieneet itseltään mahdollisuuden yrittää vetää äänestäjiä nenästä mainostamalla veronkevennyksinä sellaisia asteikkotarkistuksia, jotka vain estävät tuloverotuksen kiristymisen.

Meillä valtiovarainministeriö on perinteisesti mainostanut asteikkorajojen ja vähennysten inflaatiotarkistuksia veronkevennyksinä ja reaaliansioiden nousun synnyttävän erityisen veronkevennysvaran, jonka ajoittamisesta vaalikauden aikana poliitikot voivat kinastella.

Tanskassa poliitikon on siis keskusteltava todellisista tuloveron kevennyksistä tai verotuksen todellisen rakenteen muutoksista; meillä median suosiollisella avustuksella poliitikkomme pääsevät kaupittelemaan tuloverotuksen lumekevennyksiä kaiken hömpän, humpan ja terapian keskellä.

Kun asteikkorajoja ja vähennyksiä ei koroteta täysimääräisesti nimellisansioiden nousua vastaavasti, veronmaksajat joutuvat korkeampien rajaveroasteiden piiriin, mikä nostaa keskimääräisiä veroasteita. Makrotalousopissa asia tunnetaan fiskaalisen riipan (fiscal drag) nimellä, joka tukahduttaa tuotannon kasvuvauhdin.

Kuluvan vuoden 2008 verotuksessa progressiivinen tuloveroasteikon rajat ja rajavero ylittävästä tulon osasta ovat seuraavat:

12600 8,5 %
20800 19,0 %
34000 23,5 %
62000 31,5 %

Vuodesta 2007 rajaveroasteita alennettiin puolella prosenttiyksiköllä, mutta asteikkorajoja nostettiin vajaalla kahdella prosentilla. Nimellisansioiden nousu oli kuitenkin tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä yli 5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Koko vuoden 2008 nimellisansiotason voitaneen otaksua olevan juuri tuon 5 prosenttia viime vuotta korkeamman.

Verotuksen kiristymisen estämiseksi asteikkorajoissa on siten noin kolmen prosentin nostotarve sen lisäksi, että nimellisansiot tulevat jatkamaan ripeää nousuaan ensi vuonnakin, jolle 5 prosenttia on ehkä jälleen paras ennuste, eli yhteensä 8 prosenttia. Tämän mukaan progressiivisen asteikon tulorajat ja rajaveroasteet olisivat vuodeksi 2009 seuraavat:

13600 8,5 %
22500 19,0 %
37000 23,5 %
67000 31,5 %

Koska ansiotulojen verotus kiristyy tänä vuonna sen takia, että asteikkorajat jäävät jälkeen nimellisansioiden noususta, se pitäisi kompensoida ensi vuonna, että fiskaalinen riippa ei ehtisi jarruttaa tulonmuodostusta. Tulorajat pitäisi siten olla näitä korkeampia. Vasta tällaisen harkinnan jälkeen pitäisi kohdentaa todellinen tuloveron kevennysvara.

Sen ajoittaminen ensi vuoteen on mielekästä, koska Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreen suhdannepäivityksen mukaan kasvu on hitainta Euroopassa ja USA:ssa juuri kuluvan vuoden loppupuolella ja talouksien elpyminen ensi vuonna on vielä suhteellisen verkkaista. Vuodelle 2010 ei siten kannattaisi säästää mitään veronkevennysvaraa.

Jokaisella poliitikolla on oma vakaa näkemyksensä siitä, miten kevennys kohdistettaisiin asteikolla. Erityisen paljon veronmaksajia on juuri 23000 euron ja toisaalta 37000 euron vuositulorajojen kohdalla ja yläpuolella. Kevennys heidän verotaakkaansa palkitsisi tasapuolisimmin. Näin vuoden 2009 valtion tuloveroasteikko voisi olla seuraava:

15000 8,5 %
25000 19,0 %
40000 23,5 %
70000 31,5 %

Toisaalta ylin rajaveroasteemme puree kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksellisen alhaisella tulotasolla ja osaltaan estää ulkomaisten osaajien asettumisen tänne raukoille rajoille. Tulorajan pitäisi olla lähempänä 200000 euroa ja sen ylittävistä ansiotuloista onnekkaat jhärmälät ja mliliukset ovat valmiita maksamaan nykyistä korkeampaakin veroa, koska sellaiset tulot ovat turnajaispalkkioihin rinnastettavia.

Siirtämällä ylin tuloraja reilusti nykyistä korkeammalle luotaisiin johdon turnajaismarkkinat alemman tulotason johtajakandidaateille.