Kävin eilen illalla Eläketurvakeksuksen sivuilla, jossa on raportti "Työeläkkeiden indeksisuoja TEL:sta TyEL:iin". Aivan niin vuoden 2035 lisäeläkemeno ei ole kuin saamani käsitys Sutisen uutisanalyysista. Kyllä siinä 2,2 miljardissa on korkoa korolle vaikutus mukana nostamassa vuosittaista kokonaiseläkemenoa.
Mutta se ei muuta miksikään sitä, että Sutisen uutisanalyysi on sekava: hänen pitäisi viitata ETK:n raportiin ja referoida sen laskelmat pääkohdiltaan niin, että lopputulos on kaikkien ymmärrettävissä eikä siten, että lukijan täytyy mennä verkkoon saadakseen selvän, mistä toimittajan uutisessa on kysymys.
Joka tapauksessa toimittaja ei tuo esille sitä minkä vuoden rahaa 2,2 mrd euroa on? Ja onko se iso vai pieni summa suhteessa esimerkiksi BKT:hen?
Vuoden 1990 BKT oli noin 500 miljardia markkaa, tämän vuoden todennäköisesti noin 1100 miljardia markkaa. Rahasumma, joka tänä vuonna on prosentti BKT:sta eli 11 miljardia markka on tietysti 2,2 prosenttia vuoden 1990 BKT:sta muuttamatta sitä vuoden 1990 arvoihin. Mutta se on väärä tapa tarkaastella asioita. Diskonttaamalla 11 miljardia nimellisen BKT:n kasvuvauhdilla vuoden 1990 rahaksi saadaan tietysti lopputulokseksi summa, joka on vain prosentin vuoden 1990 BKT:sta.
Lopuksi: Nykyinen työeläkemaksu on niin korkea, että vaikka eläkkeiden indeksoinnissa siirryttäisiin käyttämään vain ansiotason nousua sataprosenttisesti, nuoret työntekijät yhdessä työnantajiensa kanssa maksaisivat sittenkin eläkemaksujensa nykyarvona suuremman summan kuin he tulevat saamaan eläkkeidensä nykyarvona työuransa jälkeen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diskonttaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diskonttaaminen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
tiistai 18. tammikuuta 2011
Nuoret maksavat jo liikaa eläkkeistään
Surkeat HS-politiikan uutisanalyysit jatkuvat: ”Indeksiremontista tulisi miljardiluokan lasku nuorille” kirjoitti politiikan toimittaja Teija Sutinen (HS 17.1.2011) eläkkeiden nk. taitetun indeksin muuttamisen vaikutuksista.
Taitetun indeksin määrittely onkin kirjoituksen ainoita selkeitä kohtia: maksussa olevia eläkkeitä korotetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintaindeksin paino on 80 prosenttia ja yleisen ansiotasoindeksin paino 20 prosenttia. Tästä johtuu, että eläkkeet jäävät vähin erin jälkeen yleisestä palkkojen noususta, eikä toimittajan väittämästä: ”Koska ansiot nousevat Suomessa keskimäärin 1,75 prosenttia vuodessa ja inflaatio on ollut viime vuosina minimaalinen, eläkkeiden nousu on jäänyt palkkakehityksestä jälkeen”.
Muutoin vuodesta 1996 syyskuuhun 2010 eli käytännössä EMU-aikana (markasta tuli virallisesti ERM-jäsen 1996 lopulla) Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi on noussut keskimäärin 3,6 prosenttia vuodessa ja reaalisestikin 1,95 prosenttia (kahden desimaalin tarkkuudella); papukaijahan ei paljasta sylttytehdasta. Mutta toimittaja tekee niin - ”Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden asiantuntijat” - raportoidessaan, paljonko ensimmäisenä vuotena maksaisi eläkkeiden korotus nk. puoliväli-indeksillä, jossa ansiotason ja kuluttajahintojen nousuilla on yhtä suuri paino.
Koska summa on tavattoman pieni jopa eläkemaksujen vuosikertymään nähden, toimittaja laskee vuosisummat yhteen 2035 mennessä ja saa loppusummaksi 2,2 miljardia euroa, joka on jutun otsikon tausta. Mutta minkä vuoden rahaa se on?
Yleensähän ymmärrämme kovin huonosti jonkun kaukana tulevaisuudessa olevan rahamäärän; aivan yhtä huonosti emme ymmärrä kaukana menneisyydessä ilmaistuja rahasummia, jos olemme itse olleet silloin jo työelämässä. Parhaiten kaikki ymmärtävät tämän päivän rahanarvot. Siksi investointilaskelmat ja kustannusarviot pitää esittää päätöksentekijöille aina tämän päivän rahassa, siis nykyarvoina.
Muistuupa mieleen Helsingin kauppakorkeakoulun 1986 järjestämä iltapäivätilaisuus, jossa useiden yritysten edustajat esitelmöivät. Yksi heistä oli Wärtsilän silloinen valistusupseeri Ari Valjakka, joka esitelmässään laski sujuvasti yhteen eri vuosien rahasummia toimittaja Sutisen tavoin. Kun se toistui, huusin salista, ettekö te Wärtsilässä tunne lainkaan korkoa, johon Valjakka vastasi, että käytäntö on Wärtsilän johdon tapa tarkastella asioita. Eipä mennyt neljää vuottakaan, kun Wärtsilän Meriteollisuus kupsahti; Valjakasta tuli ensin Uuden Suomen ja jo ennen sen kupsahtamista Turun Sanomien (1990 - 2006) päätoimittaja.
Siis tulevat arvot pitäisi muuntaa tämän päivän rahaksi koron avulla eli diskontata, ja tämän päivän rahasummat pitäisi muuntaa tietyn tulevan vuoden arvoksi liittämällä korko pääomaan koronkorolla, jotta eri vuosien rahasummat olisivat vertailukelpoisia.
”Analyysinsa” lopuksi toimittaja pelottelee eläkemaksujen korotuksella, jos eläkkeiden indeksoinnissa painotettaisiin ansiotason nousua nykyistä enemmän, ja moralisoi muutoksesta nopeimmin hyötyjiä ja surkuttelee "laskusta" eniten maksavia.
Toimittaja ja hänen syltynkeittäjänsä eivät kuitenkaan hallitse varsinaista asiantilaa: nykyiset eläke-edut ovat taitetun indeksin vuoksi niin huonot, että kaikkien työssä nykyisin olevien palkoista työnantajien ja työntekijöiden yhteensä maksamat eläkevakuutusmaksut ylittävät jo kolmanneksella niiden vakuutusmatemaattisesti rehdin tason, vaikka eläkkeiden indeksoinnissa ansiotason paino nostettaisiin 80 prosenttiin eli samaan kuin eläkkeen määräävää eläkepalkkaa laskettaessa.
Minne tuo lähes neljän miljardin euron rahalähetys katoaa, siitä kai toimitusten pitäisi olla kiinnostuneita? Pelkkä eläkevakuutusjohtajien suurten ansioiden ja tulospalkkioiden moralisointi ei ole asian ydin, vaan lainsäädäntö tukee eläkejohtajien ja nomenklatuuran omanvoitonpyyntöä!
Asiasta aiemmin: Mätäkuun markkinat, s. 153.
Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti
Taitetun indeksin määrittely onkin kirjoituksen ainoita selkeitä kohtia: maksussa olevia eläkkeitä korotetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintaindeksin paino on 80 prosenttia ja yleisen ansiotasoindeksin paino 20 prosenttia. Tästä johtuu, että eläkkeet jäävät vähin erin jälkeen yleisestä palkkojen noususta, eikä toimittajan väittämästä: ”Koska ansiot nousevat Suomessa keskimäärin 1,75 prosenttia vuodessa ja inflaatio on ollut viime vuosina minimaalinen, eläkkeiden nousu on jäänyt palkkakehityksestä jälkeen”.
Muutoin vuodesta 1996 syyskuuhun 2010 eli käytännössä EMU-aikana (markasta tuli virallisesti ERM-jäsen 1996 lopulla) Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi on noussut keskimäärin 3,6 prosenttia vuodessa ja reaalisestikin 1,95 prosenttia (kahden desimaalin tarkkuudella); papukaijahan ei paljasta sylttytehdasta. Mutta toimittaja tekee niin - ”Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden asiantuntijat” - raportoidessaan, paljonko ensimmäisenä vuotena maksaisi eläkkeiden korotus nk. puoliväli-indeksillä, jossa ansiotason ja kuluttajahintojen nousuilla on yhtä suuri paino.
Koska summa on tavattoman pieni jopa eläkemaksujen vuosikertymään nähden, toimittaja laskee vuosisummat yhteen 2035 mennessä ja saa loppusummaksi 2,2 miljardia euroa, joka on jutun otsikon tausta. Mutta minkä vuoden rahaa se on?
Yleensähän ymmärrämme kovin huonosti jonkun kaukana tulevaisuudessa olevan rahamäärän; aivan yhtä huonosti emme ymmärrä kaukana menneisyydessä ilmaistuja rahasummia, jos olemme itse olleet silloin jo työelämässä. Parhaiten kaikki ymmärtävät tämän päivän rahanarvot. Siksi investointilaskelmat ja kustannusarviot pitää esittää päätöksentekijöille aina tämän päivän rahassa, siis nykyarvoina.
Muistuupa mieleen Helsingin kauppakorkeakoulun 1986 järjestämä iltapäivätilaisuus, jossa useiden yritysten edustajat esitelmöivät. Yksi heistä oli Wärtsilän silloinen valistusupseeri Ari Valjakka, joka esitelmässään laski sujuvasti yhteen eri vuosien rahasummia toimittaja Sutisen tavoin. Kun se toistui, huusin salista, ettekö te Wärtsilässä tunne lainkaan korkoa, johon Valjakka vastasi, että käytäntö on Wärtsilän johdon tapa tarkastella asioita. Eipä mennyt neljää vuottakaan, kun Wärtsilän Meriteollisuus kupsahti; Valjakasta tuli ensin Uuden Suomen ja jo ennen sen kupsahtamista Turun Sanomien (1990 - 2006) päätoimittaja.
Siis tulevat arvot pitäisi muuntaa tämän päivän rahaksi koron avulla eli diskontata, ja tämän päivän rahasummat pitäisi muuntaa tietyn tulevan vuoden arvoksi liittämällä korko pääomaan koronkorolla, jotta eri vuosien rahasummat olisivat vertailukelpoisia.
”Analyysinsa” lopuksi toimittaja pelottelee eläkemaksujen korotuksella, jos eläkkeiden indeksoinnissa painotettaisiin ansiotason nousua nykyistä enemmän, ja moralisoi muutoksesta nopeimmin hyötyjiä ja surkuttelee "laskusta" eniten maksavia.
Toimittaja ja hänen syltynkeittäjänsä eivät kuitenkaan hallitse varsinaista asiantilaa: nykyiset eläke-edut ovat taitetun indeksin vuoksi niin huonot, että kaikkien työssä nykyisin olevien palkoista työnantajien ja työntekijöiden yhteensä maksamat eläkevakuutusmaksut ylittävät jo kolmanneksella niiden vakuutusmatemaattisesti rehdin tason, vaikka eläkkeiden indeksoinnissa ansiotason paino nostettaisiin 80 prosenttiin eli samaan kuin eläkkeen määräävää eläkepalkkaa laskettaessa.
Minne tuo lähes neljän miljardin euron rahalähetys katoaa, siitä kai toimitusten pitäisi olla kiinnostuneita? Pelkkä eläkevakuutusjohtajien suurten ansioiden ja tulospalkkioiden moralisointi ei ole asian ydin, vaan lainsäädäntö tukee eläkejohtajien ja nomenklatuuran omanvoitonpyyntöä!
Asiasta aiemmin: Mätäkuun markkinat, s. 153.
Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti
”Eläkejärjestelmä ei ole eläkkeensaajille kohtuullinen”, kirjoitti toiminnanjohtaja Timo Kokko sosialidemokraattien Eläkkeensaajien Keskusliitosta Helsingin Sanomissa 26.10.2010: nykyinen nk. taitettu työeläkeindeksi on vuoden 1995 jälkeen ottanut eläkkeissä huomioon vain 20 prosenttia työntekijöiden reaaliansiotason noususta ja eläkejärjestöjen kyselytiedustelun mukaan pienet eläkkeet ovat muodostuneet iäkkäiden ihmisten suurimmaksi ongelmaksi. Puolueidensa pyhinä kissoina toimivat poliittiset eläkeläisjärjestöt saavat Raha-automaattiyhdistykseltä (ks. www.ray.fi) avustuksia vuonna 2010 kaikkiaan 3.5 miljoonaa euroa – yleisavustusta vaalityöhön!
Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.
Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!
Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.
Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”
On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:
Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.
Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!
Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.
Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.
Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”
On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:
Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!
Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.
Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.
Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.
Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.
(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)
Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.
Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).
Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!
Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.
Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.
Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.
Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.
Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!
Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.
Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.
Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.
Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.
Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.
(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)
Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.
Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).
Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!
Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.
Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.
Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.
Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.
Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!
Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.
Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)