Katainen ja Urpilainen liukumäessä

Eurososialismi kasvattaa hedelmää Suomessakin eikä vain Kreikassa ja seuraavassa eurokriisimaassa Ranskassa: valtion velan nettolisäys vuonna 2012 oli vallan 7,1 mrd euroa eli yli 3½ prosenttia kansakunnan BKT:sta, kun edellisvuonna se oli 5,4 mrd. Valtiokonttorin hoitama valtionvelka 31.12.12 oli 83,9 mrd ja valtion likvidikassa 7,4 mrd.
Vuonna 2009 kansantaloutemme eräänlajin supistumisen ennätysvuotena nettovelkaantuminen oli vain 7,9 mrd euroa. Seuraavana vuonnakin 2010, jonka ensimmäisen neljänneksen BKT ui vielä yhtä syvällä kuin vuotta aiemmin, nettovelkaantuminen oli 9,3 mrd.

Valtion velkaantumisvauhti

Valtio velka vähennettynä valtion kassan kasvulla kasvoi viime vuoden lopusta kuluneen marraskuun loppuun  4,1 miljardia euroa, kun vastaavana ajanjaksona vuosi sitten velan nettolisäys oli 2,4 mrd. Koko vuoden 2011 nettovelkaantuminen oli 5,4 mrd. Luvut ovat vakiintuneeseen tapaan Valtiokonttorin tilastoista.

Tässä joulukuussa yksityishenkilöille tuli veronpalautuksia lähes kaksi miljardia euroa enemmän kuin he maksoivat jälkiveroja. Yhteisöjen jälkiverot ja veronpalautuksset olivat lähes yhtäsuuret. Mitä ilmeisimmin viime vuoden nettovelkaantuminen ylittyy tänä vuonna.

Aivopesua itäsaksalaisten avulla

Syntyikö Saksan uusköyhälistö, kun ”maa uudisti viime vuosikymmenellä työmarkkinat ja sosiaaliturvan”, kuten Helsingin Sanomat 13.12.12 kertoo sivun kolme alalaidan houkutustekstin alussa? Vai DDR:n romahdettua vuonna 1989, kuten sama houkutusteksti jatkuu, ”kaikki täällä jäivät työttömiksi. Lapset kasvoivat syrjäytyneisyyteen”, haastatellun itäberliiniläisen avustusjärjestön tiedottajan mukaan.

Molemmat väitteet eivät voi pitää samanaikaisesti paikkaansa. Vai olivatko entisen Itä-Saksan alueen työttömät salavarakkaita 1990-luvulla?

Aivopesuksi houkutustekstin tekee sen otsikko, ”Pienipalkkaiset kärsivät Saksan menestyksestä”, ja tekstin alku, ”Saksan talous voi hyvin ja työttömiä on vähän. Hinnan maksavat huonosti palkatut ja työttömät”; toimittajakoulua käymättömänä minun on mahdoton ymmärtää ”kärsivät”- ja ”maksavat”-väitteiden logiikkaa.

Olisiko ammattitaidottoman saksalaisen tukityöllistetyn elintaso tänä päivänä todellakin korkeampi, jos Saksan talous voisi nyt huonommin ja työttömiä olisi enemmän eli jos Saksa ei olisi punavihreän hallituksen aikana viime vuosikymmenen alussa tehnyt sisäistä devalvaatiota? Saksan talouskasvuhan oli euromaista kaikkein heikointa euron alkutaipaleella 1996 - 2005.

Miksi Itä-Saksan eli Neuvostoliiton miehitysalueen talous romahti neuvostohallinnon tuen karistessa alueella yksinvaltaa pitäneen Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen ikeeltä? Miksi alueen teollisuuslaitokset eivät alkaneet kilpailla muun maailman yritysten kanssa?

Sen, että liittokansleri Helmut Kohlin hyväksyi itämarkkojen vaihdon 1:1 länsimarkkojen kanssa, ei olisi tarvinnut merkitä alueen teollisuuslaitosten kilpailukyvyttömyyttä Saksojen yhdistyessä; nehän olisivat voineet käyttää hyväkseen alempaa kustannustasoaan kansainvälisessä työjaossa.

Tämän tajusivat Länsi-Saksan työantaja- ja työntekijöiden ammattiliitot ja siksi estääkseen hinta- ja työpaikkakilpailun itäsaksalaisten yritysten taholta ne laativat työehtosopimukset, jotka korottivat entisen Itä-Saksan alueella toimivissa yrityksissä palkkatason suhteellisen nopeasti Länsi-Saksan tasolle eli korkeammalle ja nopeammin kuin työn keskimääräinen tuottavuus Itä-Saksassa; ks. professori Hans-Werner Sinn, CESifo Forum, kevään 2003 erikoisnumero ja myös Mätäkuun markkinat, s. 60. Itä-Saksassa ei ollut itsenäisiä instituutioita, jotka olisivat estäneet kyseiset sopimukset.

Helsingin Sanomien jutun (13.12.12) sivun B1 Fakta-palsta, ”Köyhien Saksa”, on järkyttävän yksisilmäinen: ”1,3 miljoonaa saksalaista ansaitsee alle 5 euroa tunnissa” kertomatta, että kyseiset ansiot tulevat toimeentulotuen perusosan, sen lapsikorotusten, asumistuen, lämmityskustannusten ja sairauskassamaksun päälle, jos suostuu tukityöllistetyksi.

Saksassa työn vastaanottaminen 1.1.2005 jälkeen on tehty aina kannattavaksi; Saksassa työhön osallistumisen aste on ohittanut reilusti Suomen viimeisen neljän vuoden kuluessa. Siksi Saksan talous kukoistaa Suomen kärsiessä tasa-arvotupon tuomasta kilpailukyvyn menetyksestä (HS talous 12.12.12, sivun B3 kuvio).

Katso myös:

Pitäisikö Suomen toimeentulotuki laskea vihdoinkin Saksan tasolle?

Sellainen lehti kuin lukijatkin

JK 14.12.12 klo 6.15: Itse aiheutettua kustannuskriisiä analysoin jo Mätäkuun markkinat -kirjan lopussa s. 155

Paluu Ithakaan

Valtionlainakriisistä tulee maailmanlaajuinen

YLEnanti ”yritysten verokikkailusta”

Vale, tilasto, YLE! Elämmekö todellakin yksisilmäisten valtakunnassa? Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun poliitikkojen kontrollissa olevan yle.fi:n sivulla komeilee ykkösuutisena juuri nyt Yritysten verokikkailusta hurja lasku lokakuussa!

Jutun mukaan ”yhteisöveron tuotto yllätti Verohallinnon ylitarkastajan”: kuluvan vuoden ”tammi-marraskuussa tuotto on tippunut itse asiassa 22 prosenttia. En olisi ollut näin yllättynyt, jos muutos olisi ollut toiseen suuntaa(n) eli ylöspäin”, sanoo haastateltu.

Verotarkastajan mukaan osakeyhtiöiden maksamien verojen pitäisi odotusten (?) mukaan kasvaa (!) viime vuodesta, vaikka BKT on Tilastokeskuksen ennusteen mukaan itse asiassa supistunut tänä vuonna vuodentakaisesta, toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia ja kolmannella 1,2 prosenttia.

Tämä on vasta hikka, jota seuraa:

”tuoton kutistumisen suurin yksittäinen tekijä … johtuu pääosin ulkomaille maksetun veron hyvityksestä ja siinä on taas kyse kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta”;

pelkästään lokakuussa yrityksille palautettiin yhteensä 350 miljoonan euron edestä näitä niin sanottuja ulkomaille maksettujen verojen hyvityksiä;

”tässä on nimenomaan verosuunnittelusta kyse, koko 350 miljoonan euron osalta. Eli verot maksetaan sinne, minne ne on halvempi maksaa”.

Oksennus vaatii hieman avaamista. Ensinnäkin Suomi pääsääntöisesti vapauttaa ulkomailta kotiutetun tulon Suomen tuloverotuksessa, jos tulo on peräisin maista, joiden kanssa Suomella on verosopimus tulon kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi; yhdenkään maan etujen mukaista ei ole verottaa tuloa sekä tulon syntyvaltiossa että tulonsaajan asuinvaltiossa.

Kun on kyse maksetun ulkomaisen veron hyvittämisestä, kyse on siten muista kuin verosopimusmaista kotiutetuista tuloista, joista maksetaan Suomen tulovero mutta joista kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi Suomi hyvittää oma-aloitteisesti ulkomaille maksetut tuloverot korkeintaan Suomessa maksuun pantavaan veroon saakka. Mitään ylimääräistä palautusta Suomi ei hyvitä eikä maksa suomalaisille osakeyhtiöille.

Jos verottaja on lokakuussa hyvittänyt yritysten verotileille ulkomailla maksettuja veroja, se on samanaikaisesti kantanut Suomen yhteisöveroa vähintään saman verran.

Jos näin ei olisi, Suomen verojärjestelmä olisi kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen ja se olisi todellinen uutinen, joka pitäisi juurta jaksaen selittää.


Ks. aikaisemmat kansainvälistä verotusta koskevat postaukseni:

Osakeyhtiöiden maksamat korot vähennyskelvottomiksi

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

joiden pääsanoman voi kerrata lyhyesti: kansainvälisten yhtiöiden verojen maksun vapaaehtoisuus Suomessa johtuu siitä, että poliitikot eivät peri lähdeveroa Suomen valtion lainojen ulkomaille maksettavista koroista.

Lue myös:

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

Nurinkurista osakesijoittamista vakavaraisuuden varjolla

Eläkeyhtiöt joutuvat myymään osakkeita osakemarkkinoiden laskiessa täyttääkseen nykyiset vakavaraisuusvaatimukset. Tämähän on täysin nurinkurista, koska yksi syy osakekurssien laskulle on se, että osakemarkkinoiden odotetut tulevat tuotot ovat nousseet, siis osakkeiden tuottovaatimus on noussut.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 1.6.2012, ” Eläkkeiden sivustakatsoja heräsi”, käsittelee eläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta koskevien väliaikaissäädösten muuttamista Eduskunnassa pysyviksi, mutta myötäilee eläkevakuutusyhtiöiden kantaa: ne ”tarvitsevat tukevampaa vakavaraisuutta, jos ne haluavat jatkaa osakesijoituksia”.

Eläkerahastoja voidaan kuitenkin hoitaa kuin sijoitusrahastoja, joilla ei ole mitään vakavaraisuussäädöksiä; vakavaraisuussäädökset koskevat ainoastaan sijoitusrahastoja hallinnoivaa yhtiötä.

Eläkejärjestelmämme tarvitsee juuri tällaisen uudistuksen, jolloin jokainen nykyinen eläkevakuutusyhtiö, -säätiö tai –kassa toimisi sijoituksissaan kuin yhdistelmärahasto, joka sijoittaa kiinteässä suhteessa joukkolainoihin ja osakkeisiin. Rahaston johto päättäisi vain siitä, mikä prosenttiosuus rahaston markkinahintoihin arvostetuista varoista on aina osakkeissa.

Tällöin osakekurssien laskiessa, eläkerahasto myisi joukkolainasijoituksiaan ja ostaisi osakkeita; osakekurssien noustessa se taas myisi osakkeita ja ostaisi joukkolainoja. Sijoittaessaan osakerahastoihin eläkerahastoille olisi sallittua sijoittaa vain indeksirahastoihin eikä lainkaan aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin, jotta ”lyhyen tähtäimen näkemystä” ottavat salkunhoitajat eivät pääsisi vaikuttamaan eläkerahaston pitkällä aikavälillä toteutuviin reaalisiin tuottoihin; aktiivinen salkunhoito on pitkällä aikavälillä kallista ja johtaa alhaisempiin reaalituottoihin kuin passiivinen indeksisijoittaminen.

Näin järjestettynä eläkerahastot noudattaisivat osakemarkkinoilla negatiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikkaa ja toimisivat juuri päinvastoin kuin bonustensa virittäminä Wall Streetin ja Lontoon Cityn sopulit nykyisin, jotka yrittävät koko ajan peitota toisensa, vaikka juoksevatkin aina samaan suuntaan (positiivisen takaisinkytkennän sijoituspolitiikka).

Eduskunnan ei tule alistua eläkevakuutuslobbareiden vaatimuksiin vaan sen on ryhdyttävä ajattelemaan itse ja luomaan eläkesijoittamiseen osakemarkkinoiden heilahteluja pitkällä aikavälillä tasaavat kannusteet.

Epäterveen alhaiset valtionlainojen korot

Luottoluokituksen lasku uhkaa Suomen valtion liikkeelle laskemia lainoja kuten kaikkia muitakin euroalueen maita; ks. vakioköyhien (Standard & Poor’s) julkilausuma  The Telegraph-lehdessä. Suomen valtion lainojen korko on ollut viime viikkoina noin 2,5 prosenttia kymmenen vuoden jäljellä olevan juoksuajan lainoissa ja alle kahden prosentin lyhyempien lainojen osalta. Valtiokonttorin viimeksi toteuttamassa huutokaupassa 9.11.11 koroksi muodostui vain 2,22 prosenttia 15.4.21 erääntyvän lainan osalta ja 1,58 prosenttia 15.4.17 erääntyvän lainan osalta.

Mikä on Suomen valtion lainojen pitkän aikavälin tasapainokorko? Keskipitkällä aikavälillä keskuspankkimme EKP pyrkii pitämään hintatason vuosinousun hieman alle kahden prosentin; bruttokansantuotoksen BKT:n odotettavissa oleva pitkän aikavälin keskimääräinen reaalikasvu tuskin ylittää kahta prosenttia. Siten valtionlainojen nimellinen tasapainokorko on odotettavissa olevan inflaation ja reaalikasvun summa eli noin neljä prosenttia. Tätä neljää prosenttia poliitikkojen ja heidän taustavoimiensa tulisi käyttää päätöksenteossa: paljonko velkaannutaan ja paljonko valtio ostaa työvoimaa yksityiseltä sektorilta.

Kun tosiasiallinen valtionlainojen korko on ollut ja on paljon alle koron luonnollisen tason, mitä erotuksella olisi pitänyt ja pitäisi tehdä? Terve järki kertoo tietysti, että säästyneet rahat pitäisi rahastoida. Siis valtiolla pitäisi olla koronmaksurahasto, johon maksettaisiin sisään joka vuosi neljä prosenttia valtion lainakannan markkina-arvosta. Korkorahastosta maksettaisiin puolestaan ulos lainojen erääntyvät kuponkikorot. Tämähän vain vastaisi yleistä vahinkovakuutusyhtiöiden hoidon periaatetta valtiontalouden hoidossa.

Kun nykyinen valtionlainojen markkinakorko on epäterveen alhainen, poliitikoillamme on kannuste käyttäytyä kuin Välimeren Kerhon euromailla: demokraattisen sosialismin hengessä kaikki pyritään työllistämään julkiselle sektorille ja ulosjääville maksamaan etuisuuksia siten, ettei heidän tarvitse tehdä töitä tai kannata työllistää muita.

Selvin todiste tästä on vuoden 2012 budjettiesitys. Se perustuu suunnilleen pitkän aikavälin reaalikasvua vastaavalle BKT:n kasvuennusteelle, mutta valtion nettovelkaantumiseksi on siinä budjetoitu täysin vastuuton seitsemän (7) miljardia euroa eli yhdeksän (9) prosenttia nykyvelan tasosta.

Talousviisas pitäisi arpoa!

Ylipormestari, tohtori Raimo Ilaskivi esittää Helsingin Sanomissa (Mielipide 27.11.11) USA:n kaltaista neuvostoa, Presidentin taloudelliset neuvonantajat, hallituksen talouspoliittiseksi asiantuntijaelimeksi Talousneuvoston rinnalle. Neuvostoon kutsuttaisiin professoritason asiantuntijoita. Saksassa vastaava elin on taloustieteen professoreista koostuva ”viisi viisasta”.

Huonoa Ilaskiven esityksessä on kutsuminen. Sehän tarkoittaisi sitä, että hallitus nimittäisi siihen henkilöt, joilta se odottaa mieleistään näkökantaa, eli asiantuntijoita, jotka ovat menestyksellisimmin liehakoineet hallituspuolueita kulisseissa.

Ilaskivi vieroksuu ”yhden ladun hiihtämistä”. Talousneuvosto on etujärjestöjen edustajista koostuva keskustelukerho, jonka tilaamat raportit ovat kyllä julkisia, mutta neuvostossa tapahtuvasta väittelyn tasosta ei ole käsitystä. Valtiosihteeri Sailaksellakin on jo vuosia ollut oma viisasten kerhonsa, johon hän valitsee niitä, joista hän pitää ja jotka pitävät Sailaksesta. Oletteko lukeneet jossakin sen laatimaa terävää raporttia?

Ilaskivi kaipaa talousviisaiden kuulevan myös IMF:n ja EU:n komission asiantuntijoita. Niiden Suomea koskevat, vuosiraportit kuten OECD:nkin, eivät kuitenkaan ole riippumattomia täkäläisistä tahoista: ne vain postittavat Suomeen takaisin täältä sinne syötetyt johtopäätökset. Siksi talouspoliittinen ”keskustelu” on saman virkamieslinjan jyräystä.

Mitään uusia salakerhoja Suomi ei kaipaa eikä vesitettyjä työryhmäraportteja, joissa toisarvoisella pikkuasialla kumotaan konsensus-hengessä jokin tärkeä huomio tai argumentti.  

Suomi tarvitsee hallituksesta ja sen taustaryhmistä riippumattomia analyyseja, joissa on särmää ja niihin perustuvia ehdotuksia talouspoliittisten latujen uusista suunnista, eli analyyseja, joista selviää suositusten taustalla olevien päättelyjen portaat.

Riippumattomuus on parhaiten saavutettavissa siten, että taloustieteen professoreista arvotaan joka vuosi yksi laatimaan raportti ja kaksi muuta antamaan siitä kirjallinen lausunto, jotka sitten esitetään julkisessa tilaisuudessa. Valtio siis ostaisi professorin yliopistolta hänen ja hänen assistenttinsa työajat, vähintään puoli vuotta, samaten lausunnon antajien työajan, ehkä kuukausi. Kun analysoija vaihtuisi joka vuosi, raportteihin saataisiin vaihtelua. Sähköistystä lisäisi vaatimus väitellä raportista Eduskunnassa tai vähintäänkin sen valiokunnassa.

 Helsingin Sanomat julkaisi Väinö Lahtisen mielipidekirjoituksen 28.11.11, jonka mukaan Ilaskiven ehdottaman viisaiden ryhmän tulisi koostua ”psykologian ja sosiologian huippuasiantuntijoista, koska taloudessa toimijoiden päätökset perustuvat intuitioon ja ryhmäkäyttäytymiseen, eivät talouden logiikkaan”. Yliopistot ovat täynnä näitä vaihtoehtoisen talousopin ryhmiä, mutta ymmärrättekö niiden kirjoituksia?

Talouden logiikka perustuu siihen, että toimijat voivat valita päätöksensä vain budjettirajoitteilta. Käyttäytymistieteilijöitä, jotka pystyvät sanomaan jotakin siitä, miten budjettirajoitukset muodostuvat ja muuttuvat kun suhteelliset hinnat muuttuvat, kutsutaan taloustieteilijöiksi. Esimerkiksi Euroopan velkakriisin ydin on siinä, että ”pullaleivän” Euroopassa ei ymmärretä sen paremmin julkisen sektorin kuin koko kansantaloudenkaan monen vuoden yli ulottuvaa budjettirajoitusta: maan ulkomainen velka tai julkisen sektorin ulkomainen velka ei saa olla räjähtävällä uralla suhteessa kansantalouden kokoon.

Euron kriisi ratkeaa heti, kun maksutaserajoitus tuodaan takaisin euromaiden välille, kuten saksalaiset kollegani ovat esittäneet; ks. professori Hans-Werner Sinnin useat kirjoitukset ja erityisesti työraportti n:o 3500. Nyt Bundesbank ja muiden ylijäämäisten euromaiden keskuspankit rahoittavat Euroopan Keskuspankkia, joka rahoittaa alijäämämaita rahoittavia euroalueen pankkeja.

USA:n Federal Reserve –järjestelmässä on maksutaserajoitus alueellisten keskuspankkien ja Fedin välillä: jos esimerkiksi Kalifornia haluaa tuoda dollarialueelta enemmän kuin se kykenee viemään sinne, Kalifornian alueellisen keskuspankin on luovutettava markkinoitavissa olevia arvopapereita saadakseen Fedistä luottoa, jonka turvin Kaliforniassa toimivat pankit voivat rahoittaa kauppataseen vajeen; Kalifornian on siis säästettävä ensin ennen kuin se kykenee tuhlaamaan säästönsä tuontitavaroihin tai –palveluihin. Näin yksinkertaista on kriisitalouden psykologia ja sosiologia!

Kunnat rypevät rahassa!

Kuntien nettovelka oli kesäkuun 2011 lopussa positiivinen eli 2,1 mrd euroa, jossa oli kasvua tasan miljardi vuoden 2010 lopusta; ks. Tilastokeskuksen julkisyhteisöjen rahoitustilinpidosta paikallishallinto.

Kuntien toimintamenot kasvoivat 5 prosenttia tammi–syyskuussa 2011 edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna; kuntien verotulot kasvoivat 6 prosenttia ja valtionosuudet 3 prosenttia; kuntien vuosituottojen ja -kulujen erotus eli vuosikate kasvoi samana vertailujaksona vallan 17 prosenttia (!) Tilastokeskuksen kuntien talouden neljännesvuositilaston mukaan.

Eipä ihme, että Etelä-Savon kunnilla on varaa kustantaa synnytysosastoa sekä Mikkelissä että Savonlinnassa, vaikka koko maakunnassa syntyy vain pari kolme vauvaa vuorokaudessa; ks. Helsingin Sanomat, kotimaa 28.11.2011.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään, "jos kunnat pitävät kunnallisveronsa nykyisellä tasolla, seuraavien kolmen valtuustokauden aikana – siis 12 vuodessa – kuntien nettovelka kymmenkertaistuu(!)", tuskin  tarkoittaa sitä, että kuntien nettoVARAT nousisivat 21 miljardiin euroon.

Aidon, tosiasioihin perustuvan journalismin asemasta pääkirjoitus kertoo siitä, minkä tahon sylikoira lehti tahtoo tällä hetkellä olla vahvistaakseen levikkiään. Lehdelle vuodatetussa laskelmassahan reki on valjastettu hevosen eteen.

Verokeidasta hyväksikäyttävä monikansallinen yhtiö voi vähentää velankorot kahdesti verotuksessaan!

Olkoon konsernin emoyhtiö A-maassa, joka lainaa kansainvälisiltä markkinoilta ja saa korkomenojen verovähennysedun A-maassa. Emo sijoittaakin lainatut varat omana pääomana B- maassa sijaitsevaan rahoitusyhtiöön. Yleisimpiä rahoitusyhtiöiden tai tytäryhtiöiden omistuksen koordinointikeskusten sijaintimaita ovat Belgia ja Hollanti, joissa sinne tuloutetuista koroista, osingoista ja myyntivoitoista vain osa, viidesosa tai vähemmän, on verotettavaa tuloa eli joissa todellinen yhtiöverokanta on 6-8 prosenttia. Rahoitusyhtiöstä rahat lainataan tytäryhtiöön Suomessa, jossa korkomenot ovat rajoituksetta vähennyskelpoisia veroalaisesta yhtiön tulosta. Suomi ei peri lähdeveroa Belgiaan tai Hollantiin maksetuista koroista.

Siis konserni nostaa samasta rahoituserästä kaksi korkomenojen verovähennystukea, maksaa yhden osittaisen veron korkotulosta EU-maassa sijaitsevassa rahoitusyhtiöstä. Kun Suomen investoinnin tuotto kiertää Belgian tai Hollannin kautta takaisin Suomeen, osingoista ei kanneta lähdeveroa; lähdeveroa ei yleensä peritä ulkomaille maksetuista osingoista, kun osingonsaaja on maassa, jonka kanssa Suomella on verosopimus.

Suomi puolestaan vapauttaa ulkomaiset osingot yhtiöverosta eikä osingonjaon täydennysveroa ole enää olemassa. Suomeen kotiutettu osinko jaetaan osinkoina kotimaisille ja kansainvälisille omistajille, ja 70 prosentista osingosta on suomalaiselle omistajalle verotettavaa pääomatuloa.

Jos maa A olisi Suomi, konserni keräisi Suomesta kaksi korkomenon verovähennystä, mutta maksaisi osittaista tuloveroa rahoitusyhtiön kautta Belgiaan tai Hollantiin ja suomalaiset omistajat osingoista osittaista pääomatuloveroa. Konserni ja sen omistajat hyötyvät siten nettomääräisesti yhdestä ylimääräisestä korkovähennyksestä.

Ulkomaille maksettavien korkojen paneminen lähdeverolle poistaisi kyseisen ylimääräisen verovähennysedun.

 Vaihtoehtoisesti koko osakeyhtiösektorissa voitaisiin poistaa korkomenojen verovähennysoikeus, jolloin valtionlainojen ulkomaille maksettujen korkojen lähdeverottomuus jäisi voimaan.

Ulkomaalaisten yhtiöiden suomalaisten tytäryritysten veronmaksu Suomeen on vapaaehtoista

"Valta on sillä, jota kuunnellaan", kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään komissaari Olli Rehnistä. Saman lehden kotimaan sivuilla on pikku-uutinen (Aamulehdessä se oli tosin jo toissapäivänä paljon isompi uutinen) sairaalakonserni Mehiläisen verojen maksamattomuudesta Suomeen: erittäin voitollinen Mehiläinen tyhjätään Suomessa verotettavasta tulosta vähennyskelvollisin konserniavustuksin (Aamulehti) emoyhtiö Ambealle tai maksettujen velankorkojen (HS) avulla.

Tätä blogia lukevat ja lukemansa ymmärtäneet ovat olleet etuasemassa, koska jo 11.11.08 varoitin asiasta:

Verokeitaisiin maksettavat korot voitaisiin panna lähdeverolle

mutta minulla ei ole valtaa.

Suomen verottaja ja verolainsäätäjä ovat yli-mielisiä, koska niillä on tavattoman laajat valtuudet tulkita veronkierroksi melkein mikä tahansa yhtiön tekemä toimenpide. Siksi Suomessa ei ole selviä säädöksiä siitä, mikä osa liikevoitosta on Suomessa verotettavaa tuloa, vaikka tytäryhtiö olisi rahoitettu kokonaan ulkomaisella velalla jostain muusta saman konsernin osasesta, yleensä verokeitaassa sijaitsevasta rahoitusyhtiöstä. Kaikissa muissa tuntemissani maissa ovat tällaiset pykälät oman pääoman minimiosuudesta.

Suomen verottajalla ovat vastassa monikansallisten yhtiöiden veronkiertojuristit, jotka tietysti testaavat Suomen viranomaisten oikeuksien rajoja tulkita monikansallisten yhtiöiden liiketoimia veronkierroksi. HS:n uutisenkin mukaan Mika Lintilä heräsi vasta nyt oppositiossa. Miksi hän nukkui 11.11.08 kun hänen puolueensa oli johtava hallituspuolue? Ehkä häntä ei olisi kuunneltu.

Valtio alkoi tuhlata

Valtiokonttorin rahoitustoimi sai eilen laskettua valtionvelan ja likvidikassan määrät per 31.10.2011. Lokakuun aikana valtio otti lisälainaa 0,6 miljardia ja söi kassavarojaan toiset 0,6 miljardia euroa. Kataisen eurososialistisen hallituksen ministerit olivat siis päässeet mielityöhönsä, rahan juoksutukseen hyvinä pitämiinsä tarkoituksiin.
Koko vuoden 2011 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana valtion nettomääräinen lisävelanotto,  lainakannan lisäys lisättynä kassavarojen syönnillä, oli 3.6 miljardia euroa.

Vaakuudeksi SKOP:n ja Arsenalin osakkeita?

Paikallislehden otsikko kirkuu Suomi voi saada vakuudeksi Kreikan pankkien osakkeita aivan kuin jotain positiivista kehitystä olisi tapahtumassa.

Pelitilanteessa pitäisi aina osata asettua vastustajan housuihin ennen omaa siirtoa: mitähän Anastasios-pankkiiri olisi tuumannut helmikuussa 1993, jos Suomi olisi tarjonnut kansainvälisille sijoittajille myytävänä olevien lainojen vakuudeksi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SKOPin ja silloisissa keskusteluissa esillä olleen perustettavan roskapankin (myöhemmin nimeksi tuli Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal) osakkeita pääomittaakseen juuri SKOPpia ja Arsenalia?

Mikä on eläkerahastojen tarkoitus?

Helsingin Sanomat (HS) onnistui tukahduttamaan keskustelun eläkerahastojen tarkoituksesta, joka alkoi vakuutusmatemaatikko, tohtori Olli Pusan kirjoituksesta ”Eläkejärjestelmää uhkaa umpikuja” (HS Mielipide 26.4). Ehkä siinä oltiin tulossa vaarallisen lähelle oikeita tosiasioita eikä enää pelattukaan kuvitelluilla tosiasioilla, joiden rummuttaminen julkisuudessa on eläkejärjestelmästä itselleen ylisuuria palkkoja ja palkkioita rohmuavien etujen mukaista.


Pusa: ”Vuonna 2009 Eläketurvakeskus (ETK) ennusti yksityisen eläkejärjestelmän rahastojen kasvavan (nykyrahassa) alle sadasta miljardista lähes 400 miljardiin vuonna 2075”. Huomaa, että Pusa tarkoitti vain yksityistä sektoria.

Pusa jatkoi: ”Ketä varten näitä rahastoja kerätään? Tel:n alkuperäinen idea oli, että rahastot ovat pääosin puskureita, joilla tasoitetaan suurten ikäluokkien eläkekustannuksia”.

HS:n julkaisi ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantalan kommentin: ”Tavoitteena on säällinen eläke kohtuullisin kustannuksin” (HS Mielipide 28.4.2011), joka pelottelee lukijoita uskomattomalla tavalla: ”Pusan mielestä kohtuullisessa työeläkejärjestelmässä nykyisen pituisella työuralla saisi noin viidenneksen nykymallin antamaa paremman eläkkeen ja eläke olisi sidottu nykyistä parempaan indeksiin. Alkuvaiheessa lisäkustannukset ilmeisesti katettaisiin purkamalla eläkerahastot. Mutta entä sitten? Kun rahastot olisi syöty, eläkemaksuja tulisi nostaa noin 40-45 prosenttiin palkoista.”

Otetaanpa vertailuksi Saksa, jossa pakollisen työeläkejärjestelmän rahastot ovat kooltaan vain takaamassa eläkejärjestelmän maksuvalmiuden: rahastot olivat vuonna 2005 neljä prosenttia BKT:sta, kun Suomessa ne olivat silloin 66 prosenttia. Saksa on siten maa, joka on Rantalan tarkoittamassa tilassa eläkerahastonsa syöneenä.

Saksassa työeläkkeiden bruttotaso eläkkeelle siirryttäessä on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa, mutta koska eläketuloa ei veroteta, nettotulo ei putoa; Saksassa eläketulo on tulossa vähitellen tuloveron alaiseksi siten, että vasta vuonna 2040 koko eläke tulee olemaan veronalaista tuloa, josta tietenkin tehdään vähennyksiä meidän eläketulovähennyksen tapaan ennen kuin päädytään verotettavaan eläketuloon.

Saksassa työeläke on sidottu sataprosenttisesti palkkatason nousuun, joten saksalaista eläkeläistä ei uhkaa köyhyys elämän ehtoopuolella kuten suomalaista, jonka eläke on sidottu vain 20 prosenttisesti ansiotason nousuun. Saksan väestörakenne on hyvin Suomen kaltainen; elinaikakertoimen asemasta Saksa korjaa eläkkeiden yleistasoa eläkeläisten ja työllisten suhteen muutoksilla. Tällä hetkellä Saksassa työeläkemaksu on alle 20 prosenttia palkoista, mutta Suomessa yli 22 prosenttia.

Siis työelämään tulevan nuoren kannalta Saksan pakollinen eläkejärjestelmä takaa Suomea paremmat eläke-edut, mutta Suomea alhaisemmin työeläkemaksuin; Rantalan pelottelu ei siten vastaa hänen peräänkuuluttamiaan ”talouden realiteetteja ja matematiikan lakeja”.

Kaiken lisäksi voisimme syödä pakollisen työeläkejärjestelmän ylirahastot. Siitähän alkaisivat vasta oikeat kulutusjuhlat, josta seuraisi myös valtaisa uustyöpaikkojen perustanta Suomessa. Pelotteleehan Rantalakin: ”Yli 40 prosentin eläkemaksuilla monet työt siirtyisivät muualla tehtäviksi”.

Eläkerahastojen syöminen ei luonnollisestikaan ole mielekästä, vaan jos siirtyisimme Tel:n alkuperäisen ajatuksen mukaiseen Saksan järjestelmään, eläkerahastojen pitkän aikavälin neljän prosentin reaalituottotavoitetta vastaava tuotto kannattaisi verottaa joka vuosi valtiolle. Silloin eläkerahastojen tarkoitus olisi selkeä.

Velkakriisimaiden pelastusjärjestelyt ja saksalaiset kansantaloustieteen professorit

Varsin huonosti tai ei ollenkaan selostivat YLEn, Helsingin Sanomien ja Alma Median Saksan kirjeenvaihtajat saksalaisten kansantaloustieteen professorien vastustuksen helmi- ja maaliskuussa ylivelkaantuneiden euromaiden pelastamisjärjestelyjen laajentamisesta ja saattamisesta pysyväksi, siis ennen Unkarin kokousta maaliskuussa. Enpä nähnyt asiaa selostetun myöskään "etelän median" kilpailijoidenkaan palstoilla, vaikka Google tarjoaa nykyään automaattisen käännöksen saksankielisille sanomalehtiartikkeleille.

Yli 200 saksalaista kansantaloustieteilijää allekirjoitti vastustavan vetoomuksen, vain noin 10 prosenttia oli vastaan tai pidättäytyi ottamasta kantaa.

Vetoomuksesta voi oikeastaan lukea taloustieteelliset perustelut sille, miksi ylivelkaantuneiden maiden tilapäisen pelastusvarjon laajentaminen ja pysyvä pelastusmekanismi luovat pitkällä aikajänteellä tavattoman huonot kannusteet hoitaa julkisen sektorin taloudet kuntoon fiskaalisesti eli sopusoinnussa rahoitusjärjestelmän vakauden kanssa.

Bundesbankin uusi pääjohtaja Jens Weidmann aloitti tänään työnsä euroalueen hintavakauden puolustajana ja sen kanssa ristiriidassa olevan Euroopan Keskuspankin valtionlainojen suorien osto-operaatioiden vastustajana.

Säästämiskannuste kaikille

Monelta lukijalta jäi eduskuntavaalien jälkeisessä humussa huomaamatta että Helsingin Sanomat julkaisi mielipideosastollaan 18.4.2011 seuraavan:

Kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla

Helsingin Sanomat (Talous 17.4.2011) kuvasi apteekkien kylkeen perustettuja osakeyhtiöitä, joihin apteekkarit voivat säästää vain osakeyhtiön verokannalla verotettua yrittäjätuloa, joka muutoin olisi tullut verotetuksi ansiotulon progressiivisella veroasteikolla. Myydessään yhtiönsä apteekkaria verotetaan luovutusvoitosta.


Tällainen säästäminen tuottaa veroetua kaikkiin niihin palkanansaitsijoihin nähden, joiden ansiotulojen rajaveroaste ylittää osakeyhtiön verokannan mutta jotka sijoittavat luovutusvoittona verotettaviin kohteisiin. Samanlainen verokannuste olisi mielekästä suoda kaikille säästäjille eikä ainoastaan osakeyhtiöiden omistajille: sitä ansiotulojen osaa, joka säästetään ja sijoitetaan, tulisi verottaa vain osakeyhtiön verokannalla.

Verottajan rekistereistä käy selville kaikki luovutusvoittoveron alainen omaisuus ja sen tuottama verotettava pääomatulo. Jos maksetun pääomatuloveron jälkeen säästäjä on lisännyt sijoitusvarojaan, hän on säästänyt ansiotuloistaan.

Säästäjien yhtäläisen verokohtelun takaamiseksi ansiotuloilla tehtyjen sijoitusvarojen netto-ostot pitäisi siis vähentää verotettavasta ansiotulosta ja verottaa vain osakeyhtiön verokannalla. Realisoidut luovutusvoitot verotettaisiin nykyiseen tapaan pääomatuloina.

Näin kaikilla ansiotuloja hankkivilla olisi sama verokannuste kuin on korkean vaihtoehtoispalkan yrittäjillä säästää osakeyhtiöihinsä. Osa heistä on vieläpä sivutoimisia kuten konsultoivat vero-oikeuden professorit.

Kreikan kriisi lienee vihdoinkin opettanut, että kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla vaan säästämällä. Valtionlainakriisiä ei ole Japanissa, vaikka velkaantumisaste on yli 200 prosenttia BKT:sta, koska Japanin korkea yksityinen varallisuus toimii valtion lainojen vakuutena sijoittajien arvioinneissa.

Syövätkö verojen korotukset valtion verotuloja?

Valtiokontttorin hoitama valtionvelka ja likvidikassa olivat suunnilleen samalla tasolla helmikuun 2011 lopussa kuin kuukautta aikaisemmin. Niinköhän on, että veronkorotukset eivät tuo valtiolle lisää verotuottoja? Veronkorotuksilla on aina kustannuksensa, verojen näkymätön taakka menetetyn tuotannon muodossa, koska kaikki pyrkivät valitsemaan sellaisen tien, jota pitkin verovastus on pienin; ks. luku 4 Mätäkuun markkinat -kirjastani.

Lomautuslaput postiin EU:ssakin

Portugalin 10 vuoden lainan tuottoprosentti nousi eilen 9.3.11 uuteen ennätykseen, siis pelko lainan nimellispääoman alentamisesta nousi uuteen ennätykseen; Kreikan 10-vuotislainojen tuotto on jo pitkään ollut toistakymmentä prosenttia. Käytännössä lainoihin sijoittavat olisivat halukkaita hyväksymään jonkinasteisen nimellisen luottotappion.

Miksi kyseisten maiden johtopoliitikot saavat edelleenkin pelotella euron vakauden menetyksellä jos muut euromaat eivät auta heitä? Eikö EKP ole jo riittävän pitkään auttanut Euroopan pankkeja luomaan tekokassavirtaa, josta tappiot ovat vähennettävissä?

Wisconsinissa jaettiin lomautusilmoituksia viime viikolla osavaltion työntekijöille budjetin tasapainottamiseksi. Sama on edessä Indianassa, Ohiossa, Michiganissa, New Yorkissa ja muissa Amerikan talous- ja rahaliittoon eli EMU:un kuuluvissa valtioissa, joiden yhteisen valuutan nimi vain sattuu olemaan dollari.

Myös Suomen 1990-luvun alun kriisissä lomautettiin valtion virkamiehiä; Opetusministeriö lomautti minut kymmeneksi päiväksi loppukesästä 1994, koska Tampereen yliopistolla ei ollut tarjota minulle työtä? Tein kyllä joka vuosi yliopiston eteen 2200 - 2800 tuntia töitä.

Koska EU-johtajat pakottavat Kreikan ja Portugalin jakamaan lomautusilmoitukset? Ne pitäisi jakaa ennen kuin lähdetään neuvomaan muita euromaita ja pelottelemaan euron vakauden menetyksellä.

Eurohan on ollut hämmästyttävän vahva, joka johtuu taas dollarialueen rahapolitiikan löysyydestä; löysä raha pyrkii virtaamaan ulkomaille ja heikentämään oman valuutan ulkoista arvoa; Pentti Kouri tuli kuuluisaksi estimoituaan 1970-luvun alkupuolella vähän yli kaksikymmpisenä juuri sitä, kuinka nopeasti rahamäärien lisäykset vuotavat ulkomaille.

Velkajärjestelyissä vuosittainen hoitosumma ei saisi riippua tuloista!

STT:n uutinen synkistää: tulojen hankkimiskannusteet unohtuvat oikeusministeriön työryhmältä, joka ehdottaa että "velkajärjestelyssä olevan kuukausittaisen maksusumman tulisi joustaa tulojen mukaan". Eikö siellä oikeustieteellisessä tiedekunnakin opeteta taloustiedettä? Kannusteet tulojen hankkimiseksi ovat kaikkein suurimmat, jos velanhoitosumma ei riipu lainkaan hankittavista tuloista.

Näinhän ratkaistiin 1930-luvun pankkikriisi: talot pantattiin valtiolle hypoteekkilainan vakuudeksi. Sen takaisinmaksuaika oli pitkä, aina 1970-luvulle asti. Lainoista maksettiin kiinteäsumma lyhennystä ja korkoa. Kaiken, mitä talo pystyi hankkimaan tämän yli lisätuloa, talon asukkaat saattoivat käyttää tavanomaisella tavalla verojen maksun jälkeen elintasonsa kohottamiseen. Näin ei estetty velkajärjestelyyn joutuneita vaurastumasta. Kun he vaurastuivat, vaurastui muukin Suomi. Miksi nykyaikana ei enää kyetä käyttämään tervettä järkeilyä hyväksi?

Tavoittaako Helsingin Sanomat IG Metallin?

Näennäisen objektiivisesti Helsingin Sanomat raportoi Saksan metallityöväenliiton IG Metallin ja Volkswagen-konsernin palkkasopimuksesta pääkirjoituksissaan sekä 14.2.2011 että tänään 16.2.2011: 16 kuukauden sopimus sisältää 3,2 prosentin palkankorotuksen ja kertaluonteisen yhden prosentin bonuksen vuosipalkasta, vähintään 500 euroa.


Mitä HS jättää kertomatta? Frankfurter Allgemeine Zeitung-lehden uutisen 8.2.2011 mukaan VW-sopimus ei sinänsä ole kovinkaan edustava vaan käsittää Saksassa vain satatuhatta työntekijää, mutta samaa korotustasoa tullaan soveltamaan VW:n tytäryhtiöissä; Volkswagenissa palkkatason korotukset olivat jäljessä metallin yleisestä palkkojen noususta, vaikka ennen VW-sopimusta Saksan koko metallialalla pidättäydyttiin 11 kuukauden ajan palkkojen korotuksista, jonka jälkeen tuli 2,7 prosentin korotus. Siis 3,2 prosentin korotus vain kuroi VW:n palkkatason kiinni muihin metallialanyrityksiin nähden. Bonus tuli luonnollisesti siitä, että VW:n työntekijät suunnitteluinsinööreistä liukuhihnan äärelle ovat tehneet hyvää työtä ja hyvin kaupaksi käyviä laadukkaita autoja; työntekijät ovat heittäneet tikkaa vain vapaa-aikanaan.

Suomen ansiotasoindeksi nousi Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden loka-joulukuussa 2,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta, mutta teollisuudessa 2,3 prosenttia.

”IG Metall olisi voinut puristaa enemmänkin” tietää HS:n mustalla painettu, lukijoita houkutteleva sisäteksti ystävänpäivänä stalinistisen keskussuunnittelijan varmuudella. Otsikkoa ei ole tarkoitettu IG Metallin eikä VW:n johdolle vaan tänne Suomeen. Mutta jos IG Metall olisi HS:n kuvittelemalla tavalla puristanut enemmän, missä tilanteessa se olisi sopimuskauden päätyttyä? Ettei IG Metallin teräväpää vain ole pidemmälle tulevaisuuteen katsova kuin HS:n pääkirjoitustoimitus?

Markkinavoimat palkkajarruna

Keskisormi pystyssä Helsingin Sanomat kirjoittaa käynnissä olevista palkkaneuvotteluista ja inflaatioarviosta ammattiliittojen palkka-ankkurina pääkirjoitussivullaan tänään. Hämmästyttävintä kirjoituksessa on taloudellisen tilanneanalyysin täydellinen puute, aivan kuin kabinettien voimapolitiikan ei tarvitsisi ottaa huomioon suhteellisten hintojen muutoksista aiheutuvaa sopeutumisen tarvetta työmarkkinoilla, siis aivan kuin markkinavoimia ei olisi olemassakaan.


Mistä suhteellisten hintojen muutoksesta hörisen? Kuluttajahinnat nousivat joulukuusta 2009 joulukuuhun 2010 kokonaista 2,9 prosenttia; Tilastokeskus: ”Kuluttajahintoja nosti joulukuussa edellisestä vuodesta eniten polttonesteiden, osakehuoneistojen ja kiinteistöjen, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien sekä sähkön kallistuminen. Myös vuokrankorotukset, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden, vaatteiden sekä tupakan hintojen nousu vuoden 2009 joulukuusta vaikuttivat inflaatioon.”

Hörisen siis polttonesteiden ja sähkön sekä elintarvikkeiden ja eräiden raaka-aineiden, kuten perusmetallien ja puuvillan, maailmanmarkkinahintojen noususta. Tällaiset hinnannousut ovat sekä Suomen että Euroopan päätöksenteon ulkopuolelta annettuja talouksien tarjontapuolen suhteellisten hintojen muutoksia eli tarjontashokkeja. Kaiken lisäksi Suomen poliitikot ovat päättäneet korottaa erityisesti energian, liikenteen ja asumisen veroja tämän vuoden alusta, jotka nostavat tuotantopanosten kustannuksia eli jotka ovat kotimaan työmarkkinaosapuolille kansantalouden tarjontapuolen lisäshokki.

Toimittajakouluissa ei opiskella taloustiedettä. Siksi tarjontashokit ovat lehdistölle tuntematon käsite, puhumattakaan että media kykenisi ymmärtämään niitä markkinavoimia, joita vääjäämätön sopeutuminen tarjontashokkeihin synnyttää. Siksi lehdet eivät myöskään julkaise ulkopuolista tilanneanalyysia ”mitä tämmöinen on? eihän tästä kukaan keskustele!” –tyyliin. Mutta asiaan.

Tarjontashokit ovat ongelmallisia, koska ne sinänsä ensimmäisen kierroksen vaikutuksina alentavat kokonaistuotannon tasoa ja nostavat hintatasoa eli mitattua inflaatiota. Keskuspankkien tehtävä on puolestaan rahapolitiikan keinoin estää se, että kertaluonteinen hintatason nousu ei johda inflaatio-odotusten nousuun ja toisen kierroksen palkkojen ja hintojen nousukierteeseen. Rahapoliittisessa päätöksenteossa keskuspankit siis antavat tarjontashokkien mennä läpi ensimmäisellä kierroksella. Siksi niiden tavoitteenasettelussa hintavakautta tavoitellaan keskipitkällä aikavälillä, joka yleensä on käytännössä noin kaksi vuotta, mutta joka shokin kovuudesta johtuen voi olla pidempikin.

Koska tarjontashokki on työmarkkinoiden päätöksenteon ulkopuolinen suhteellisten hintojen muutos, ammattiliittojen yritys estää reaaliansiotason nousun pysähdys ulosmittaamalla hintatason nousu palkoissa johtaa vain stagflaatioon, stagnaation ja inflaation yhdistelmään: tuotanto ja työllisyys jäävät jälkeen potentiaalisen tuotannon tasosta, mutta mitattu inflaatio vain kiihtyy, kunnes kasvanut työttömyys palauttaa järjen palkanasetantaan. Reaaliansiotason todennäköinen pysähdys tänä vuonna tarkoittaa itse asiassa sitä, että suomalainen työntekijä kantaa solidaarisesti osansa kansainvälisen rahoituskriisin siivoamisesta.

Ennen kuin keskuspankit käyttävät rahapoliittista arsenaalia, ne yleensä välittävät viestinsä markkinoille eli kommunikoivat tulevat aikeensa. Meillä jos missään pitäisi olla runsaasti kokemusta markka-ajalta kilpailukykyä rapauttavasta kustannus- ja hintakierteestä. Tilanneanalyysia ei voi esittää, koska eduskuntavaalit ovat tulossa ja koska tilanneanalyysi suosisi taas puolueita, jotka eivät ole vallassa. Siksi lehdistö viestittää vain pellekeynesiläisten totuutta, Wahlroosin "charlatanic Keynesians" the Financial Times -lehdessä 7.6.2010.