Miksi vakuutusmatemaattisesti rehti työeläkejärjestelmä olisi kaikkien yhteinen etu?

Joka aamu kyseisen päivän työstä maksettavien eläkevakuutusmaksujen arvo on korkeampi kuin saatavien eläke-etujen nykyarvo. Työeläkejärjestelmämme ei siis ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair).

---

Helsingin Sanomat Mielipide julkaisi 12.11.2014 seuraavan vastineeni otsikolla "Työeläkemaksun roima alennus turvaisi eläkkeet":

HS pääkirjoitus ”Työeläkemaksun roima alennus on vaaraksi tuleville eläkkeille” (11.11) ei mitenkään perustele väitettään, mutta pelottelee: ”ehdotus tekisi nopeasti työeläkerahastoihin ison loven” ja ”pahimmillaan … tulevien eläkeläisten eläke-etuuksia leikattaisiin tai eläkeikää nostettaisiin vielä lisää”.

Työeläkejärjestelmämme ei noudata periaatetta, että eläkemaksut vastaisivat eläke-etujen nykyarvoa työntekijän tullessa työelämään eli (että) järjestelmän kaikki osat olisivat vakuutusmatemaattisesti rehtejä, actuarially fair. Jos näin tehtäisiin, työeläkemaksu alenisi pysyvästi kolmanneksella nykyisestä

Mitään lovea työeläkerahastoihin ei kuitenkaan syntyisi, koska jokainen työelämään tuleva uusi työntekijä tulisi työssäoloaikana rahoittaneeksi omat eläkkeensä. Nykyiset työeläkerahastot kasvaisivat absoluuttiselta kooltaan koko ajan. Vain niiden suhde BKT:en asettuisi vakiotasolle.

---

Lisäkommentteja: HS pääkirjoituksen 11.11.14 pelottelu oli lehden kanta valtakunnan talousviisas Raimo Sailakseen kolumnissaan esittämään ajatukseen laskea työeläkevakuutusmaksuja tilapäisesti työllisyyden kasvattamiseksi, koska työllisyyden ja palkkasumman kasvattaminen on oleellisempi työeläkejärjestelmän kestävyyden turvaaja kuin maksujen jatkuva korottaminen tai eläkeiän korottaminen.

Taloustieteen oppien mukaan tilapäisten toimenpiteiden työllisyysvaikutukset ovat useimmiten kyseenalaisia perustuen joihinkin erityisolettamuksiin, koska hyvin toimivilla markkinoilla yritykset, työntekijät ja kuluttajat pyrkivät käyttäytymisellään kumoamaan tilapäisten toimien ajatellut vaikutukset: ennustaessaan että tilapäinen alennus tullaan myöhemmin korjaamaan työeläkevakuutusmaksujen korotuksella yritysten kannusteet työllistää lisää eivät kasva.

Työssä olevia on yli kaksinkertainen määrä kuin eläkeläisiä. Siksi on täysi mahdottomuus, että eläkerahastoihin syntyisi jokin tulevia eläkkeitä vaarantava lovi, jos eläkejärjestelmä olisi vakuutusmatemaattisesti rehti, jolloin jokaisen työpäivän eläkevakuutusmaksut rahoittavat kyseisestä työpäivästän saatavien eläkkeiden lisäykset.

Jos työeläkejärjestelmämme olisi kaikilta osiltaan vakuutusmatemaattisesti rehti, järjestelmän kannalta olisi samantekevää, hakeutuuko työntekijä vanhuuseläkkeelle 57 vuotiaana vai 67 vuotiaana; edellisessä tapauksessa hänen työeläkkeensä olisi vain paljon pienempi kuin jälkimmäisessä.

Viime vuonna aikaansaatu konsensus eläkeiän vähittäisestä noususta oli siten aivan turha vääntö; oikea uudistuksen kohde olisi ollut tehdä työeläkejärjestelmä aktuaarisesti rehdiksi.

Tällaisen uudistuksen välittömät edut olisivat valtaisat:

Työeläkevakuutusmaksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa myös siltä osin kun ne ovat vakuutusmatemaattisesti rehtejä korkeammat. Tältä osin valtio ja kunnat menettävät sekä tulo- että yhteisöveron tuottoa noin miljardia euroa tänä vuonna (vuonna 2013 työeläkevakuutusmaksut olivat noin 20 miljardia euroa).  

Tämän lisäksi yksityisille yrityksille syntyisi valtaisa kannuste lisätä työpaikkoja Suomessa eikä siirtää suomalaista työtä ulkomaille, mikä edelleen lisäisi Suomessa verotettavaa työtä ja voittoja ja niistä kertyviä verotuottoja.

Lisäksi valtion ja kuntien eläkemaksujen alennus laskisi suoraan niiden budjettialijäämiä. Täten verotulojen lisäyksen ja eläkevakuutusmaksujen alennuksen yhteisvaikutus helpottaisi valtion ja kuntien budjettialijäämiä ensi vuonna jo noin viisi miljardia euroa.

 

 

Eläkejärjestelmä ei ole nuorten kannalta rehti

”Eläkejärjestelmä ei ole eläkkeensaajille kohtuullinen”, kirjoitti toiminnanjohtaja Timo Kokko sosialidemokraattien Eläkkeensaajien Keskusliitosta Helsingin Sanomissa 26.10.2010: nykyinen nk. taitettu työeläkeindeksi on vuoden 1995 jälkeen ottanut eläkkeissä huomioon vain 20 prosenttia työntekijöiden reaaliansiotason noususta ja eläkejärjestöjen kyselytiedustelun mukaan pienet eläkkeet ovat muodostuneet iäkkäiden ihmisten suurimmaksi ongelmaksi. Puolueidensa pyhinä kissoina toimivat poliittiset eläkeläisjärjestöt saavat Raha-automaattiyhdistykseltä (ks. www.ray.fi) avustuksia vuonna 2010 kaikkiaan 3.5 miljoonaa euroa – yleisavustusta vaalityöhön!

Vahvempaa todistusaineistoa eläkejärjestelmän kohtuuttomuudesta on saatavissa ETLA:n tutkimuksesta Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? (Korkman-Lassila-Määttänen-Valkonen), Taloustieto Oy, Helsinki 2007. Sen mukaan työntekijöiden reaalituotto pakolliseen eläkejärjestelmään tekemille säästöille (siis se palkanosa, joka työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuina jää työiässä eläkejärjestelmään) on tyypillisesti alle kolmen prosentin, joissakin tapauksissa tulevien sukupolvien osalta jopa alle kahden prosentin.

Samanaikaisesti eläkevakuuttajat ilmoittavat eläkerahastojen pitkän aikavälin reaalituottotavoitteeksi neljä prosenttia; itse olen käyttänyt laskelmissani realistisempaa 4.5 prosentin reaalituottoa, joka perustuu eri sijoitusluokkien (osakkeet ja kiinteistöt, yrityslainat, valtionlainat) satavuotiseen historiaan ja hyvään hajautukseen eri sijoitusmarkkinoilla. Mutta neljänkin prosentin reaalituotolla joku vie vuosittain välistä vähintään prosenttiyksikön, huonoimmassa tapauksessa yli kaksi prosenttiyksikköä!


Pakollinen eläkejärjestelmä ei siis vakuutettujen kannalta ole vakuutusmatemaattisesti rehti (actuarially fair); rahoitusteorian käsittein sen nettonykyarvo on vakuutetun kannalta negatiivinen! Reaali-investoinnin nettonyky-arvo on tunnetusti nolla, kun sen sisäinen korko vastaa investoinnin rahoituskustannusta, rahoitusvarojen vaihtoehtoistuottoa rahoitusmarkkinoilla; sisäinen korko on puolestaan se, jolla diskontattuna investoinnin tuottojen nykyarvo on yhtä suuri kuin investoinnin edellyttämien menojen nykyarvo. Veikkauspelit olisivat pelaajien kannalta rehtejä, jos panokset jaettaisiin sataprosenttisesti voittoina.

Nykyisin vaaditaan läpinäkyvyyttä kaikkialla, paitsi ei työeläkejärjestelmältä. Helsingin Sanomissa on viimepäivinä keskusteltu osa-aikaeläkkeiden edullisuudesta. Jos osa-aikaeläke ja lopullinen työeläke noudattaisivat aina vakuutusmatemaattisen rehtiyden periaatetta, osa-aikaeläkkeissä ei olisi mitään ongelmaa. Sama koskisi ”ennenaikaisia” eläkkeitä. Vakuutusmatemaattisen rehtiyden kannalta vouhotus eläkkeelle jäämisiän nostamisen tarpeesta onkin epä-älyllistä.

Eläketurvakeskus eikä sosiaali- ja terveysministeriö tuota laskelmia, jotka osoittaisivat sen, millä edellytyksillä pakollinen työeläkesäästö olisi nuorten työtekijöiden kannalta rehti sijoitus eli nettonykyarvoltaan nolla. Mielipidekirjoituksessaan Kokko veikkaa, ”että vaatimukset (taitetun) indeksin muuttamisesta tulevat jossain vaiheessa löytymään myös valveutuneiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen edunvalvontalistoilta.”

On hämmästyttävää, että nuoret isänmaan toivot eivät osaa taulukkolaskentaohjelmien kuten MS Excelin käyttöä ja kykenisivät vastaamaan kysymykseen:

Kuinka korkeaksi eläkkeiden riippuvuus työtekijöiden reaaliansiotasosta pitää nostaa, jotta pakollinen eläkesäästö olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?

Tai, kuinka alhaiseksi pakollinen työeläkesäästö pitäisi pudottaa, jos nykyinen taitettu indeksi on voimassa vielä teidänkin ollessa eläkkeellä, jotta pakollinen työeläke olisi nuoren kannalta rehti sijoitus eläkerahastojen neljän prosentin reaalituotolla?

Nykyiset eläke-edut vastaavat vain 14 prosentin työeläkemaksua!

Pro Eläke r.y.:n seminaari, Helsingin yliopisto, Porthania, 27.4.2009 klo 10-12


Esitelmäni ”Eläkemaksut sekä rahastointi meillä ja muualla” tiivistelmä:


Suomen työeläkerahastot olivat EMU-maiden toiseksi suurimmat Hollannin jälkeen suhteessa BKT:hen vuoden 2005 lopussa, kun tarkastelussa on pakollinen joko lakeihin tai työnantajien ja työntekijöiden keskinäisiin alakohtaisiin sopimuksiin perustuvat eläkkeet. Suomen eläkerahastot kasvoivat nopeimmin Euroopassa vuosina 1990-2005, siitäkin huolimatta että lamavuosina 1991-1996 yksityisen sektorin rahastoja ei kyetty kasvattamaan eläkemaksujen ylijäämistä.


Sekä työuran että eläkeaikaisten eläke-etujen riippuvuus yleisen ansiotason reaalisesta kehityksestä on Suomessa EU-maiden heikoimmasta päästä, työuran aikana 80 prosenttisesti ja eläkeaikana 20 prosenttisesti. Eläkkeelle siirryttäessä suomalaisten eläkkeiden nettokorvaavuusaste – eläke verojen ja sosiaaliturvamaksujen jälkeen prosentteina vastaavasta palkasta – on eurooppalaista keskitasoa.


Suomen vanhushuoltosuhteen kehitys on seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa Euroopan epäedullisin, mutta jo vuosisadan puolivälissä tavanomaista eurooppalaista tasoa. Tämän vuoksi eläkerahastoja pyritään kartuttamaan lähes kaikkialla Euroopassa, poikkeuksena Saksa.


Suomen eläkemaksuprosentti, kun kansaneläkevakuutusmaksu on mukana, oli vuonna 2004 Euroopan korkeimpia. Rahastointi tuottaa tehokkuusetua, jos rahastovarojen reaalituotto ylittää työn tuottavuuden kasvun, mutta tehokkuustappiota, jos rahastojen reaalikorko jää sen alle.


Tarkasteltaessa kysymystä, mikä olisi Suomen nykyisessä työeläkejärjestelmässä oikea eläkemaksun taso, luonnollinen kiinnekohta on täysin rahastoiva, etuusperusteinen järjestelmä. Siinä kunkin ikäluokan maksamat eläkemaksut rahastoidaan. Ne ja niille kertyneet tuotot korkoa korolle riittävät juuri ja juuri eläkemenoihin.


Toisin sanoen, eläke-etuusvirran nykyinen pääoma-arvo (nykyarvo) on yhtä suuri kuin eläkemaksujen nykyinen pääoma-arvo, kun molemmat diskontataan rahastojen pitkän aikavälin reaalikorolla.


Oikea eläkemaksun taso etuusperusteisessa jakojärjestelmässä ensi kuussa työelämään tulevan uuden työntekijäryhmän kannalta on luonnollisesti se, että heidän maksamansa eläkemaksut vastaavat täysin rahastoivaa eläkemaksua. Silloin järjestelmä on heidän kannaltaan REHTI.


Jos eläkemaksujen nykyarvo on suurempi kuin eläke-etujen nykyarvo, he maksavat lisäksi myös jonkun muun ikäryhmän eläkkeitä; päinvastaisessa tapauksessa muut ikäryhmät osallistuvat ensi kuussa työelämään tulevien eläkkeiden kustantamiseen.


Oikea reaalinen diskonttokorko on eläkerahastojen reaalinen tuottoaste, joka on saavutettavissa kansainvälisesti hyvin hajautettujen rahastojen avulla. Eläkerahastojen viime vuosien sijoitusosuuksin painotettu keskituotto eri sijoituskohteiden reaalituotoista vuoden 1900 jälkeiseltä ajanjaksolta (Dimson-Marsh-Staunton: Triumpth of the Optimists, 2009) tuottaa diskonttokoroksi noin 4.5 prosenttia vuodessa, jossa merkittävin tekijä on osakkeiden ja kiinteistöjen 6.7 prosentin reaalituotto 50 prosentin sijoitusosuudella.


Tällä diskonttokorolla nykyisiä eläke-etuja vastaava täysin rahastoiva eläkemaksu on vain noin 14 prosentia palkasta; olen olettanut yleisen ansiotason nousevan reaalisesti keskimäärin 2 prosenttia vuosittain, 40 vuoden työuran, eläkkeen olevan 60 prosenttia loppupalkasta ja eläkeajaksi 20 vuotta.


Jos myös eläke-aikana eläke seuraa 80 prosenttisesti reaalisen ansiotason kehitystä, täysin rahastoiva eläkemaksu nousee noin 16 prosenttiin palkasta. Kaikkiin prosentteihin olen lisännyt työkyvyttömyys- ja perhe-eläke-etujen sekä muiden menojen osuudeksi noin 3.5 prosenttiyksikköä.


LIIKA eläkemaksu on VERO Suomessa tehtävälle työlle. Siksi nykyjärjestelmän todellinen uhka on kyvykkäimmän nuorison hakeutuminen töihin maihin, joiden eläkejärjestelmä on rehti.


Eläkemaksua voidaan nykysuhdannetilassa alentaa työmarkkinoita kuumentamatta nopeasti ja pysyvästi 16 prosenttiin. Samalla voidaan parantaa eläkeaikaisia etuja lähemmäksi yleistä länsi-eurooppalaista tasoa sekä torjua pitkäikäisiä eläkeläisiä uhkaavaa köyhyyttä nykyjärjestelmässä.


Jouko Ylä-Liedenpohja

Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!

Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.

Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.

Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.

Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.

(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)

Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.

Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).

Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!

Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.

Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.

Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.

Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.

Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!

Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.

Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.