Valtiontalous oikealle raiteelle

Tilastokeskuksen arvioima vuoden 2015 bruttokansantuotos BKT ei osoita reaalikasvua vuodesta 2010 ja oli edelleenkin 4,8 prosenttia alhaisempi kuin vuonna 2007, kansainvälisen rahoituskriisin käynnistyessä.

Vuodesta 2010 vuoteen 2015 kasvoivat julkiset investoinnit yli 12 prosenttia ja julkiset kulutusmenot lähes prosentin (mutta kokonaista neljä prosenttia vuodesta 2007). Myös yksityiset kulutusmenot kasvoivat 4,7 prosenttia samana aikavälinä - ja vallan 7,2 prosenttia vuodesta 2007.

Valtiontalous pysyi kuitenkin väärällä raiteella: syyskuusta 2010 tammikuuhun 2016 valtionvelka, nettoutettuna likvidikassan muutoksella, kasvoi lähes 36 miljardia euroa, kun syvimmän kriisin aikana syyskuusta 2008 syyskuuhun 2010 se oli jo kasvanut 20 miljardia. Syyskuusta 2008 valtionvelka on enemmän kuin kaksinkertaistunut, mutta BKT on supistunut.

Keynesiläisen talousideologian mukaiset julkisten kulutus- ja investointimenojen lisäämiset sekä yksityisen kulutuksen kasvattaminen julkisen velanoton avulla eivät siten ole saaneet koko kansantalouden kasvua liikkeelle.

Vuoden 2010 jälkeisen valtionvelan hallitsemattoman kasvun on mahdollistanut euroalueen ja koko maailman poikkeuksellisen löysä rahapolitiikka. Se takia tuhlaavatkin hallituksemme ovat saaneet lainaa nollakoroilla.

Pitkän aikavälin tasapainossa valtionvelan nimelliskorko on kuitenkin neljä ja puoli prosenttia, joka siis tullaan ylittämään jossain vaiheessa kun valtio uusii nollakorkoisia lainojaan, jos valtionvelka jatkaa kasvuaan.

Valtion holtiton velkaantuminen kertoo, että nykyiset veroasteet antavat täysin väärän viestin tulevaisuudessa toteutuvista veroasteista. Siksi valtiontalouden saattaminen terveelle pohjalle on kaikkien suomalaisten etu. 

Nopeimmin se saadaan oikealle raiteelle kiristämällä verotusta siellä, missä veronmaksajia on lukuisimmin. Elintarvikkeiden arvonlisäveroa on helppo korottaa nopeasti; tuloverojen tuotto kasvaa pienentämällä ansiotulovähennyksiä; yhteisöveron tuotto saadaan kasvuun poistamalla velan korkojen vähennyskelpoisuus.

Einsteinin oppi SDP:n tappioputken katkaisemiseksi

”Politiikka on vallan hankkimista ja käyttämistä”, luonnehti Indira Gandhi. “Sdp:n kymmenen laihaa vuotta” on Unto Hämäläisen kolumnin otsikko ystävänpäivänä (HS 14.2.2016). Sdp:n ”pitkään tappiokierteeseen on monia syitä”, joista nimeää yhden: ”Sdp – ja koko vasemmisto – on koko ajan ollut kummallisen kädetön Timo Soinin ja perussuomalaisten edessä”.

Ihmettelyssä on tulkitsemista kuin tasavallan presidentin puheissa ja lausunnoissa, koska 2011 vaalivoiton jälkeen Soini kuvasi puolueensa olevan ”työväenpuolue ilman sosialismia”.

Vuoden 2007 vaalien alla viisi muuta puoluetta peesasi sosialidemokraatteja, kokoomus kaikkein selvimmin, kuten tiivistin Aamulehden haastattelussa 31.12.2006. Soini onnistui vaaleissa tekemään puolueestaan vielä seitsemännen. Miksi hänelle löytyi tilaa?

Valta oli siis sosialidemokraateilla. Se, miksi Sdp hävisi 2007 eduskuntavaalit, johtui uskottavimmin siitä, miten se käytti valtaansa edellisen 12 vuoden aikana: puolueella oli pääministerin salkku kahdeksan vuotta ja sen jälkeen 1. valtiovarainministeri; 2. valtiovarainministeri oli Sdp:stä tai vasemmistoliitosta kahdeksan vuotta kuten myös kauppa- ja teollisuusministeriö; työministeri oli Sdp:stä koko 12-vuotisjakson. 

Sdp hankki vallan 1995 vaaleissa lupaamalla puolittaa työttömyyden vaalikaudessa. Sitä se ei uskaltanut tehdä kahdessa eikä edes kolmessakaan, mutta kenkkäsi Soneran Telialle ja Enson Storalle.

Vuoden 2007 eduskuntavaalit olivat selkeästi myös pääministerivaalit: Vanhanen, Heinäluoma vai Katainen, joista Katainen istuvan hallituksen ulkopuolisena oli takaa-ajaja; Soini ja perussuomalaiset olivat ulkopuolisia. Kärkikaksikosta valtiovarainministeri Heinäluoma jäikin kolmanneksi, vaikka tasavalta oli vankassa nousukiidossa; Heinäluoma selvästi tyrkytti itseään pääministeriksi kolmikosta eniten; hän halusi aina sanoa viimeisen sanan joka asiasta.

Mutta suomalaisethan ovat pohtijakansaa, jotka analysoivat nykytilaa ja viisailevat uutta. Eivät he halua valmista, vanhaa keittokirjaratkaisua. Pitäisi siis analysoida sitä, minkälaisin keinoin Sdp oli hankkimassa pääministerivaltaa 2007. Sdp ei havainnut tasavallassa mitään ongelmia, kunhan pääministerivalta vain olisi heillä.

Euro sokaisi. Se devalvoitui 2000-luvun alussa samalle tasolle kuin markka oli tosiasiallisesti loppukesästä 1993 kahden devalvaation (kellutuksen) jälkeen. Sdp, sosialidemokraattiset virkamiehet ja painostusjärjestöt kuvittelivat, että vuosituhannen alun korkeasuhdanne syksyyn 2008 kuvasi normaalia pitkän aikavälin olotilaa ja että mitään institutionaalisia uudistuksia ei tarvita investointien houkuttelemiseksi Suomeen, ei kotimaisten eikä ulkomaisten yritysten toimesta; korostettiin vain työmarkkinaratkaisujen maltillisuutta. Näillä eväillä Sdp pääsi 2011 vaalien jälkeen jälleen valtiovarainministeriön valtiaaksi.

Mutta ongelmia oli ja on. Itse asiassa ne ovat täysin samat kuin euroon, talous- ja rahaliittoon EMU:un liityttäessä. Kirjoitin asiasta, ”Euroalueella lyhytnäköinen työllisyyspolitiikka ei toimi” (HS talous, vieraskynä 31.11.1998), ja annoin lausuntoja, ”Suomen talouden taikatemppu on ollut devalvoitunut euro” (Kauppalehti 31.8.2001).

Vallassaolijoille on luontaista, että he eivät havaitse luomiaan ongelmia; ks. esimerkiksi Työpaikkojen tarjontaa ei tarvitse ymmärtää ja Sopeutusten jaksotus on kallein vaihtoehto 

Mutta tähän mennessä hallituksen ulkopuolellakaan Sdp ei ole kyennyt havaitsemaan taloutemme kotoisia ongelmia, jolloin niiden ratkaisuvaihtoehtojaan ei ole tarvinnut pohtia.

Albert Einstein, painovoima-aaltojen olemassaolon ennustaja, neuvoi: ”Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelulla, jota käytimme, kun loimme ne”.

Lomautuslaput postiin EU:ssakin

Portugalin 10 vuoden lainan tuottoprosentti nousi eilen 9.3.11 uuteen ennätykseen, siis pelko lainan nimellispääoman alentamisesta nousi uuteen ennätykseen; Kreikan 10-vuotislainojen tuotto on jo pitkään ollut toistakymmentä prosenttia. Käytännössä lainoihin sijoittavat olisivat halukkaita hyväksymään jonkinasteisen nimellisen luottotappion.

Miksi kyseisten maiden johtopoliitikot saavat edelleenkin pelotella euron vakauden menetyksellä jos muut euromaat eivät auta heitä? Eikö EKP ole jo riittävän pitkään auttanut Euroopan pankkeja luomaan tekokassavirtaa, josta tappiot ovat vähennettävissä?

Wisconsinissa jaettiin lomautusilmoituksia viime viikolla osavaltion työntekijöille budjetin tasapainottamiseksi. Sama on edessä Indianassa, Ohiossa, Michiganissa, New Yorkissa ja muissa Amerikan talous- ja rahaliittoon eli EMU:un kuuluvissa valtioissa, joiden yhteisen valuutan nimi vain sattuu olemaan dollari.

Myös Suomen 1990-luvun alun kriisissä lomautettiin valtion virkamiehiä; Opetusministeriö lomautti minut kymmeneksi päiväksi loppukesästä 1994, koska Tampereen yliopistolla ei ollut tarjota minulle työtä? Tein kyllä joka vuosi yliopiston eteen 2200 - 2800 tuntia töitä.

Koska EU-johtajat pakottavat Kreikan ja Portugalin jakamaan lomautusilmoitukset? Ne pitäisi jakaa ennen kuin lähdetään neuvomaan muita euromaita ja pelottelemaan euron vakauden menetyksellä.

Eurohan on ollut hämmästyttävän vahva, joka johtuu taas dollarialueen rahapolitiikan löysyydestä; löysä raha pyrkii virtaamaan ulkomaille ja heikentämään oman valuutan ulkoista arvoa; Pentti Kouri tuli kuuluisaksi estimoituaan 1970-luvun alkupuolella vähän yli kaksikymmpisenä juuri sitä, kuinka nopeasti rahamäärien lisäykset vuotavat ulkomaille.

Paluu Ithakaan

Kreikan valtion lainojen tuotto seuraavan kahden vuoden ajaksi nousi eilen yli 10.2 prosentin vuosikoron, 10 vuoden lainojenkin vuosikorko oli yli 8.8 prosentin. Oli selvä, että matkaeväänsä syöneen Odysseuksen (ks. blogijuttuani 19.3.10) oli turvauduttava muukalaisten, euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston, apuun päästäkseen kotiin, koska Kreikan talous ei tule kasvamaan tänä vuonna vaan todennäköisimmin supistuu viime vuoden tapaan.

Kuinka pitkälle Suomen valtiontalouden nykykriisi on verrattavissa Kreikan kriisiin? Vain siihen asti kuin tilanteemme on kotikutoista, itseaiheutettua kustannuskriisiä tasa-arvotupojen kautta, jota jo kyllä kuvasin Mätäkuun markkinat –kirjassakin.

Syyskesällä olemme kaikki viisaampia tässä suhteessa.