Presidentti George W. Bush päätti keventää tämän vuoden verotusta kesken verovuoden palauttamalla ennakkoveroja ja veronpidätyksiä rahana. Tänään 20080428 USA:ssa putoavat ensimmäiset veronpalautukset postiluukuista ja kaikki tiedotusvälineet kirkuvat otsikon kysymystä.
Miten on? Veronpalautusten koko on 600 dollaria aikuiselle ja lisäksi 300 dollaria lasta kohti, siis kaksilapsiselle perusperheelle 1800 dollaria.
Jokainen veronpalautuksen saava, joka ei elä kädestä suuhun, on tietysti heti siitä lähtien, kun palautusten suuruus varmistui, lisännyt omaa kulutustaan vähentämällä säästöjään eli veronpalautusten piristävä on jo pääasiassa nähty. Saatuaan veronpalautuksen tämä ryhmä vain nostaa tilinsä saldon kulutusmenoihinsa nähden normaaliksi eli säästää veronpalautuksen.
Kädestä suuhun elävät, jotka ovat velattomia, tietenkin panevat kaiken välittömästi kulutukseen. Luottokortti- ja muiden velkojen rasittamat puolestaan lyhentävät veronpalautuksilla velkojaan eli hekin säästävät.
Köyhyystutkija, joka kahden vuoden päästä tutkii asiaa, ”havaitsee”, että suurituloinen väestön osa pääasiassa säästää veronpalautukset ja että köyhemmät kuluttavat suurimman osan palautuksista.
Ekonometrikko tutkii myös samaan aikaan asiaa empiirisesti ja löytää, että kaikki tulokset eivät ole vankkoja, vaan niiden tilastollinen merkitsevyys on kyseenalainen, vaikka hän huomioikin työssään palautusohjelman ilmoitusefektin.
Syy on siinä, että USA:ssa vähittäiskauppaketjut ovat jo pitkään houkutelleet lisälahjashekein tuomaan veronpalautukset juuri heidän kauppoihinsa. Siis kaikki, jotka ilman näitä mainoskampanjoja, olisivat jo viikkoja sitten tehneet tarpeellisiksi katsomansa ostokset, ovat pidättäytyneet niistä ja kantavat rahansa kauppoihin vasta saatuaan veronpalautusshekin. Ja kas – USA:n vähittäiskaupan myynnin havaitaan ponnahtavan!
Bush’n finanssipolittisen elvytyspaketin koko on noin prosentti USA:n bruttokansantuotoksesta. Suomen talouteen suhteutettuna sen piristävä teho on samaa suuruusluokkaa kuin paperialan viimeisimmän työselkkauksen jarrutusvaikutus. Olihan sen välitön BKT:n menetys yhtä suuri.
maanantai 28. huhtikuuta 2008
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Sijoitustuottojen verovapaus ei edistä yksityistä riskisijoittamista
Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on valmisteilla business-enkeleiden verokannusteita koskevat lakimuutokset. Hallituksen esitystä ei asiasta vielä ole. On ministeriön sisäinen taustamuistio, jota on elinkeinopäivillä jaettu toimittajille ja josta virkamies ja lobbari voivat keskustella aamutelevisiossa, mutta joka ei ole yleisten kirjastojen ja Internetin varassa olevan veroanalyytikon saatavissa.
Tekniikka & Talous –lehden toimittaja Raija Hallikainen kirjoitti viime perjantaina asiasta seuraavasti: ”Esityksen mukaan vähintään kolmeksi vuodeksi listautumattomiin kasvuyrityksiin tehdystä vähemmistösijoituksesta ei perittäisi luovutuksen yhteydessä henkilösijoittajilta tai yksityishenkilöiden omistavilta osakeyhtiöiltä myyntivoittoveroa”.
Valmistelun aikataulusta on tihkunut: hallitus linjaa ennen kesälomia kannustinmallin ja pyrkii antamaan hallituksen esityksen viimeistään lokakuussa Eduskunnalle, jotta uudistus astuisi voimaan ensi vuoden alussa.
Ken ymmärtää Verotus uusiksi? –kirjan johdantoluvun ja loppuluvun ”Pienten joutsenten tanssi”, tajuaa, että business-enkeleiden sijoitustuottojen verovapaudessa valtion rahakamarin vartija on lukitsemassa ovensa rahavirralta, joka päätyisi sinne ja auttaisi alentamaan muita veroja yleisesti.
Kirjan teemahan on pääomatulojen verotus: kuinka välittömän verotuksen veropohja tulisi määritellä, että verotus vaikuttaisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan määrään, jonka kuluttajat haluaisivat säästää ja investoida eri ajankohtina.
Johdantoluvussa kirjoitin tuloverolle vaihtoehtoisesta menoverosta, joka verottaa vain kulutettua tulonosaa eli jossa itse säästämistapahtuma vähennetään verotettavista tuloista ja säästöjen kuluttaminen lisätään niihin.
Menoverossa valtio on siten kumppanina verokannan osuudella sekä tehdyssä säästämisessä että nostetuissa säästöissä. Jos säästämisen kohde on valtion obligaatiot, valtio ei kerää mitään nettoveroa, koska säästäjä saa saman koron, jonka valtio maksaa lainoistaan.
Jos taas kohde on riskillinen sijoitus, joka tuottaa keskimäärin valtion lainoistaan maksamaa korkoa enemmän, yhteiskunta kerää nettoverotuottoja. Menoverolla on siis se ominaisuus, että uuden säästämisen riskitön korko vapautuu verosta eli se ”normaali” tuotto, jota taloustieteen mallien mukaan ei pitäisi verottaa.
Jos siis kaikkien business-enkelien tekemät sijoitukset tuottavat keskimäärin saman riskilisän valtion lainojen reaalikoron lisäksi kuin osakemarkkinat keskimäärin ovat tuottaneet maailmassa yli sadan vuoden ajalta eli noin viisi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton –laskelmien mukaan, tämän tuottosiivun verokannan osuudesta valtio aikoo luopua, kun se ei esitä business-enkelien sijoitusten käsittelyä menoveron periaatteiden mukaisesti.
Koska TEM esittää business-enkelien sijoitustuotot verovapaiksi, loogisesti myös samoista sijoituksista syntyviä tappioita ei voi sallia vähennettäviksi verollisista luovutusvoitoista tai alijäämähyvityksinä muista tuloista.
Tuottojen verovapaus ja tappioiden vähennyskelvottomuus synnyttää tietenkin kannusteen muuntaa tappiolliset, vähennyskelvottomat sijoitukset vähennyskelpoisiksi sijoituksiksi eli houkuttelee verojen välttämiseen tai jopa kiertoon. Se työllistäisi laki- ja tilimiehiä ja vaatisi lisää tarkastajia.
Alun alkaen yksityishenkilöt sijoittavat sijoitustuottojen verovapauden vallitessa vähäisemmän määrän yrityksiin, kuin jos heidän sijoituksensa saisi menoverokohtelun. Business-enkelien sijoitussalkku on tyypillisesti hyvin hajauttamaton. Siksi he sijoitustappioiden karttamisen vuoksi sijoittavat vähemmän riskillisiin kohteisiin kuin verollisessa maailmassa.
”Pienten joutsenten tanssi” –luvussa kirjoitin tappioiden vähennysoikeuden ja yrittäjien riskinoton suhteesta. Sijoitustappioiden takautuva verovähennysoikeus kannustaisi nykyistä laajempaan riskinottoon.
Menoveron etu tuloveroon olisi siinä, että menoverossa ei veroteta riskitöntä korkoa ja inflaation aiheuttamia ongelmia ei synny veropohjan määrittelyssä, koska sekä säästämisen verohyvitys että kulutukseen nostetuista säästöpääomista ja niiden tuotosta menevä vero tehdään samalla verokannalla.
Valtio siis kykenisi houkuttelemaan business-enkeleiltä sijoitusvaroja veroansaan, jos se pitäisi sijoitusten tuotot verollisina, mutta sallisi sijoitustappioiden vähennyskelpoisuuden takautuvasti tai alijäämähyvityksenä - ja veroansaan virtaisi vielä enemmän varoja, jos se verottaisi niitä menoveron periaatteen mukaisesti.
Tekniikka & Talous –lehden toimittaja Raija Hallikainen kirjoitti viime perjantaina asiasta seuraavasti: ”Esityksen mukaan vähintään kolmeksi vuodeksi listautumattomiin kasvuyrityksiin tehdystä vähemmistösijoituksesta ei perittäisi luovutuksen yhteydessä henkilösijoittajilta tai yksityishenkilöiden omistavilta osakeyhtiöiltä myyntivoittoveroa”.
Valmistelun aikataulusta on tihkunut: hallitus linjaa ennen kesälomia kannustinmallin ja pyrkii antamaan hallituksen esityksen viimeistään lokakuussa Eduskunnalle, jotta uudistus astuisi voimaan ensi vuoden alussa.
Ken ymmärtää Verotus uusiksi? –kirjan johdantoluvun ja loppuluvun ”Pienten joutsenten tanssi”, tajuaa, että business-enkeleiden sijoitustuottojen verovapaudessa valtion rahakamarin vartija on lukitsemassa ovensa rahavirralta, joka päätyisi sinne ja auttaisi alentamaan muita veroja yleisesti.
Kirjan teemahan on pääomatulojen verotus: kuinka välittömän verotuksen veropohja tulisi määritellä, että verotus vaikuttaisi mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan määrään, jonka kuluttajat haluaisivat säästää ja investoida eri ajankohtina.
Johdantoluvussa kirjoitin tuloverolle vaihtoehtoisesta menoverosta, joka verottaa vain kulutettua tulonosaa eli jossa itse säästämistapahtuma vähennetään verotettavista tuloista ja säästöjen kuluttaminen lisätään niihin.
Menoverossa valtio on siten kumppanina verokannan osuudella sekä tehdyssä säästämisessä että nostetuissa säästöissä. Jos säästämisen kohde on valtion obligaatiot, valtio ei kerää mitään nettoveroa, koska säästäjä saa saman koron, jonka valtio maksaa lainoistaan.
Jos taas kohde on riskillinen sijoitus, joka tuottaa keskimäärin valtion lainoistaan maksamaa korkoa enemmän, yhteiskunta kerää nettoverotuottoja. Menoverolla on siis se ominaisuus, että uuden säästämisen riskitön korko vapautuu verosta eli se ”normaali” tuotto, jota taloustieteen mallien mukaan ei pitäisi verottaa.
Jos siis kaikkien business-enkelien tekemät sijoitukset tuottavat keskimäärin saman riskilisän valtion lainojen reaalikoron lisäksi kuin osakemarkkinat keskimäärin ovat tuottaneet maailmassa yli sadan vuoden ajalta eli noin viisi prosenttia Dimson-Marsh-Staunton –laskelmien mukaan, tämän tuottosiivun verokannan osuudesta valtio aikoo luopua, kun se ei esitä business-enkelien sijoitusten käsittelyä menoveron periaatteiden mukaisesti.
Koska TEM esittää business-enkelien sijoitustuotot verovapaiksi, loogisesti myös samoista sijoituksista syntyviä tappioita ei voi sallia vähennettäviksi verollisista luovutusvoitoista tai alijäämähyvityksinä muista tuloista.
Tuottojen verovapaus ja tappioiden vähennyskelvottomuus synnyttää tietenkin kannusteen muuntaa tappiolliset, vähennyskelvottomat sijoitukset vähennyskelpoisiksi sijoituksiksi eli houkuttelee verojen välttämiseen tai jopa kiertoon. Se työllistäisi laki- ja tilimiehiä ja vaatisi lisää tarkastajia.
Alun alkaen yksityishenkilöt sijoittavat sijoitustuottojen verovapauden vallitessa vähäisemmän määrän yrityksiin, kuin jos heidän sijoituksensa saisi menoverokohtelun. Business-enkelien sijoitussalkku on tyypillisesti hyvin hajauttamaton. Siksi he sijoitustappioiden karttamisen vuoksi sijoittavat vähemmän riskillisiin kohteisiin kuin verollisessa maailmassa.
”Pienten joutsenten tanssi” –luvussa kirjoitin tappioiden vähennysoikeuden ja yrittäjien riskinoton suhteesta. Sijoitustappioiden takautuva verovähennysoikeus kannustaisi nykyistä laajempaan riskinottoon.
Menoveron etu tuloveroon olisi siinä, että menoverossa ei veroteta riskitöntä korkoa ja inflaation aiheuttamia ongelmia ei synny veropohjan määrittelyssä, koska sekä säästämisen verohyvitys että kulutukseen nostetuista säästöpääomista ja niiden tuotosta menevä vero tehdään samalla verokannalla.
Valtio siis kykenisi houkuttelemaan business-enkeleiltä sijoitusvaroja veroansaan, jos se pitäisi sijoitusten tuotot verollisina, mutta sallisi sijoitustappioiden vähennyskelpoisuuden takautuvasti tai alijäämähyvityksenä - ja veroansaan virtaisi vielä enemmän varoja, jos se verottaisi niitä menoveron periaatteen mukaisesti.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
Näin eläkkeitä ylirahastoidaan!
Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna kaksi kirjoitustani, jota koskivat yksityisalojen eläkemaksujen, eläkkeiden ja eläkerahastojen keskinäistä suhdetta: "Suomi perii liian suuria eläkemaksuja" HS-sunnuntaidebatti 29.4.2007 ja ”Eläkerahastoja kartutetaan irrallaan eläke-etujen kehityksestä” HS-vieraskynä 15.12.2007.
Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.
Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.
Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.
(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)
Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.
Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).
Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!
Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.
Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.
Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.
Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.
Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!
Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.
Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.
Jälkimmäisessä kuvasin lyhyesti eläkkeiden rahastoinnin mekaanisuutta, joka ei riipu lainkaan ansioeuron synnyttämän eläke-etuuden arvosta. Korostin myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edellyttävän sitä, että kullakin sukupolvella tulee olla yhtäläinen oikeus luottaa tuleviin sukupolviin eläkkeidensä maksajina. Tämä rahastoimaton osa eläkejärjestelmää on sukupolvien välistä ketjukirjepeliä.
Julkisuudessa ei käydä lainkaan keskustelua siitä, mikä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi sopiva eläke-etujen rahastoinnin aste.
Ensimmäisessä kirjoituksessa toin esille sen, että julkisuudessa esitetyt eläkkeiden rahoituksen kestävyyslaskelmat käyttävät huomattavasti alhaisempaa eläkerahastojen reaalista tuottoastetta kuin on kansainvälisesti hyvin hajautetun eläkerahaston odotettavissa oleva pitkän ajan reaalinen tuottoaste, jota pitäisi käyttää diskonttokorkona laskettaessa eläke-etujen tämän päivän arvoa.
(diskonttaaminen = koron vähentäminen tulevasta pääoma-arvosta)
Kun eläke-etuja ei diskontata oikealla tuottoasteella, ei luonnollisesti pystytä keskustelemaan oikeudenmukaisesta rahastointiasteesta.
Eläkejärjestelmä käyttää kolmen prosentin nimellistä diskonttokorkoa. Sen merkitys ei näytä vieläkään valjenneen kaikille. Esimerkiksi Eläketurvakeskuksen soturit Biström, Klaavo ja Risku kirjoittavat: ”Eläkelaitokset laskevat vastuunsa niin, että rahastoidut edut voidaan maksaa myös keskimääräistä huonomman kehityksen toteutuessa. Tämä turvaavuusperiaate sisältyy vakuutuslainsäädäntöön yleisesti maailmalla. Kolmen prosentin nimellinen diskonttokorko luo turvaavuutta laskuperusteisiin” (HS 28.12.2007).
Tuskin enempää virkamies voi väheksyä kiireistä lukijaa pyrkiessään antamaan tälle mielikuvan, että virkamies toimii aina kansalaisten parhaaksi!
Tuottoasteiden keskiarvo sisältää tietenkin keskimääräistä huonomman tuottokehityksen vuodet, kuten keskiarvoa paremmat vuodet. Muutoinhan se ei olisi keskituotto. Sillä, että rahastojen tuotto voi joinain vuosina jäädä alle niiden keskituoton, ei siten voi perustella diskonttokoron korkeutta.
Turvaavuus saavutetaan sen sijaan siten, että rahastoidut varat hajautetaan hyvin kaikkien mahdollisten varaluokkien kesken maailmanlaajuisesti ylipainottamatta mitään sijoituskohdetta.
Se, että maailmalla vakuutusyhtiöt maksavat alhaisempaa korkoa vakuutuksenottajien varoille kuin itse ansaitsevat niiden avulla tehdyistä sijoituksista, johtuu vakuutusyhtiöiden tarkoituksesta tehdä voittoa omistajille, mikä taas ei pakollisen eläkejärjestelmämme tarkoitus.
Euroopan keskuspankki ankkuroi pitkän aikavälin inflaatio-odotukset korkeintaan kahteen prosenttin vuodessa. Silloin kolmen prosentin nimelliskorko vastaa yhden prosentin reaalikorkoa. Jos rahastoiduin varoin lunastetaan 25 vuoden kuluttua eläke-etuus, joka on nykyrahassa 100 euroa, yhden prosentin diskonttokorolla tarvitsee rahastoida nyt 78 euroa. Eli yhden prosentin reaalikorolla 78 euroa kasvaa 25 vuodessa 100:ksi euroksi nykyhintasolla.
Jos rahastoitujen varojen todellinen reaalituotto tulee olemaan 4.5 prosenttia vuodessa, rahaston pääoma kasvaa 25 vuodessa nykyhinnoin kolminkertaiseksi eli 234 euroksi eli eläkevakuutusyhtiölle syntyisi 25 vuoden kuluttua 134 euron ylijäämä!
Ylijäämää ei syntyisi, jos nyt rahastoitaisiin vain 33.3 euroa eli jos rahastoitava eläke-etuus diskontattaisiin sijoitusten oikealla reaalisella keskituotolla. Rahasto kasvaisi 25 vuodessa juuri vaaditun eläke-vekselin suuruiseksi.
Debattiartikkelissa (HS 29.4.07) perustelin eläkevakuutusmaksujen alentamiseen sitoutuvaa politiikkaa parhaimpana keinona poistaa eläkevarojen ylirahastointi seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Se johtaisi nopeampaan reaaliansioiden nousuun ja hyödyttäisi eniten niitä, joilla on pisin työura edessään. Jos nuorilla menisi tasavallassa paremmin, kaikki muutkin voisivat paremmin. Olen siitä aivan varma opetettuani nuoria 28 vuotta.
perjantai 11. huhtikuuta 2008
Venäjän puutullit eivät vaikuta puun tehdashintaan Suomessa
Venäjä uhkaa asettaa raakapuun viennille ensi vuoden alusta alkaen 50 euron - vai vain dollarin? - tullin kuutiometriltä. Media kirjoittaa ikään kuin suomalaisen paperiteollisuuden kuolinkellot soisivat eli ikään kuin venäläinen puu kallistuisi 50:llä Suomessa tehtaalla.
Paperiyhtiön metsäpäällikön ei tietenkään kannata maksaa venäläisestä raakapuusta tulleineen ensi vuonna yhtään sen enempää kuin se maksaisi siitä ilman tullia. Miksi näin?
En tunne metsän nykyisiä omistussuhteita Venäjällä enkä sitä, minkälaisten organisaatioiden kautta raakapuun hankinta on siellä järjestetty. Mutta metsiä Venäjällä riittää käsittääkseni vaikka koko maailman metsäteollisuuden tarpeisiin.
Jos metsät omistaa vientitullin kantaja eli valtio, jonkinlainen kaupanhierontakatko saattaa syntyä Venäjältä rahdattavaan raakapuuhun. Paperiteollisuutemme on ennenkin tottunut pitkiin lakkoihin, brittien monikuukautisista 1950- ja 1960-luvun satamalakoista omiin 2000-luvun ”alakohtaisia ongelmia” ratkoneisiin lakkoihinsa?
Jos taas Venäjän metsien omistus on hajautunut oligarkeille, todennäköistä on, että vientitulli vain uudelleen jakaa raakapuun myyntitulot eri tavalla Kremlin ja oligarkien kesken kuin aikaisemmin. Metsän kasvuun vientitullilla ei ole mitään vaikutusta. Jos metsiä ei hakata, oligarkien ja Kremlin rahat lahoavat metsiin.
Venäjän asettamalla raakapuun vientitullilla ei siten tule olemaan vaikutusta puun hintaan tehtaiden porteilla Suomessa. Puu tulee Venäjältä ehkä vain uusilta venäläisiltä toimittajilta.
Suomalaisen metsänomistajan ei siten kannata spekuloida sillä, että puun hinta olisi ensi vuonna Venäjän vientitullien vuoksi korkeampi.
Paperiyhtiön metsäpäällikön ei tietenkään kannata maksaa venäläisestä raakapuusta tulleineen ensi vuonna yhtään sen enempää kuin se maksaisi siitä ilman tullia. Miksi näin?
En tunne metsän nykyisiä omistussuhteita Venäjällä enkä sitä, minkälaisten organisaatioiden kautta raakapuun hankinta on siellä järjestetty. Mutta metsiä Venäjällä riittää käsittääkseni vaikka koko maailman metsäteollisuuden tarpeisiin.
Jos metsät omistaa vientitullin kantaja eli valtio, jonkinlainen kaupanhierontakatko saattaa syntyä Venäjältä rahdattavaan raakapuuhun. Paperiteollisuutemme on ennenkin tottunut pitkiin lakkoihin, brittien monikuukautisista 1950- ja 1960-luvun satamalakoista omiin 2000-luvun ”alakohtaisia ongelmia” ratkoneisiin lakkoihinsa?
Jos taas Venäjän metsien omistus on hajautunut oligarkeille, todennäköistä on, että vientitulli vain uudelleen jakaa raakapuun myyntitulot eri tavalla Kremlin ja oligarkien kesken kuin aikaisemmin. Metsän kasvuun vientitullilla ei ole mitään vaikutusta. Jos metsiä ei hakata, oligarkien ja Kremlin rahat lahoavat metsiin.
Venäjän asettamalla raakapuun vientitullilla ei siten tule olemaan vaikutusta puun hintaan tehtaiden porteilla Suomessa. Puu tulee Venäjältä ehkä vain uusilta venäläisiltä toimittajilta.
Suomalaisen metsänomistajan ei siten kannata spekuloida sillä, että puun hinta olisi ensi vuonna Venäjän vientitullien vuoksi korkeampi.
EKP:n korkopäätös
Olen kirjoittanut tällä viikolla kahdesti, tiistaina 8.4.08 ja tänään 11.4.08, Euroopan keskuspankin rahapolitiikasta englanninkielisessä blogissani osoitteessa
http://joukoy.blogspot.com/
Sen nimi Aatosekonomi yhdistää toisen etunimeni ja ensimmäisen tutkintoni. Tämän blogin nimen JYL juontuu opiskelijoiden minulle antamasta kutsumanimestä.
http://joukoy.blogspot.com/
Sen nimi Aatosekonomi yhdistää toisen etunimeni ja ensimmäisen tutkintoni. Tämän blogin nimen JYL juontuu opiskelijoiden minulle antamasta kutsumanimestä.
torstai 3. huhtikuuta 2008
Pohja, pohja ja pohja!
”Onko pohja nyt saavutettu?” kysyy Helsingin Sanomien kakkospääkirjoitus tänään 3.4.08 samaistuen siihen optimismiin, joka eilen vallitsi kansainvälisten uutistoimistojen välittämissä kommenteissa taloustilanteesta.
On kuitenkin erotettava osakemarkkinoiden pohjat velkakriisin pohjasta ja molemmat vielä erikseen reaalitalouden pohjasta. Voi olla, että olemme nähneet osakemarkkinoiden pohjat.
Tornitalojen rakentaminen vie aikaa eikä niitä keskeytetä puoliväliin. Siksi reaalitalouden pohja tulee myöhemmin kuin uusien rakennuskohteiden lainahanat on ruuvattu kireämmälle.
Maanantaina 31.3.08 http://joukoy.blogspot.com/ kirjoitti USA:n liittovaltion vekseleiden ja joukkolainojen hintakuplasta. Niiden markkinat ovat miljardeissa valtaisat ja sisältävät suuret piilevät sijoitustappiot, koska niiden korkotason yleinen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä on paremmin sopusoinnussa keskipitkän aikavälin reaalitalouden kasvunäkymien ja USA:n keskuspankin Fedin hintavakaustavoitteen kanssa.
Jos korkotason nousu on nopeata, pankit ja vakuutusyhtiöt joutuvat merkitsemään sijoituksensa taseisiin alhaisempiin markkina-arvoihin eli tekemään alaskirjaukset. Julkisesti noteeraamattomien sijoittajien ei tietenkään tarvitse kirjata sijoituksia taseisiinsa välittömästi markkina-arvoihin. Ne kärsivät sijoitustappion vasta silloin, kun sijoitetut varat vapautuvat sijoitettavaksi uusiin kohteisiin pienemmän uudelleen sijoitettavan määrän muodossa.
Todennäköisempää on kuitenkin se, että Fed luovii hallitun joukkolainojen korkotason nousun ratkaisevissa 2-5 vuoden jäljellä olevan juoksuajan joukkolainoissa. Tällöin alaskirjaukset eivät ole raportointikausittain niin näkyviä, vaan ne voidaan kattaa muiden sijoitusten tuotoista.
Sijoitustappioiden sulattelu perusliiketoiminnan kassavirroista vie aikaa. Siksi reaalitaloudessa velkakriisin aiheuttamaa pohjaa ei ole vielä katsottu.
On kuitenkin erotettava osakemarkkinoiden pohjat velkakriisin pohjasta ja molemmat vielä erikseen reaalitalouden pohjasta. Voi olla, että olemme nähneet osakemarkkinoiden pohjat.
Tornitalojen rakentaminen vie aikaa eikä niitä keskeytetä puoliväliin. Siksi reaalitalouden pohja tulee myöhemmin kuin uusien rakennuskohteiden lainahanat on ruuvattu kireämmälle.
Maanantaina 31.3.08 http://joukoy.blogspot.com/ kirjoitti USA:n liittovaltion vekseleiden ja joukkolainojen hintakuplasta. Niiden markkinat ovat miljardeissa valtaisat ja sisältävät suuret piilevät sijoitustappiot, koska niiden korkotason yleinen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä on paremmin sopusoinnussa keskipitkän aikavälin reaalitalouden kasvunäkymien ja USA:n keskuspankin Fedin hintavakaustavoitteen kanssa.
Jos korkotason nousu on nopeata, pankit ja vakuutusyhtiöt joutuvat merkitsemään sijoituksensa taseisiin alhaisempiin markkina-arvoihin eli tekemään alaskirjaukset. Julkisesti noteeraamattomien sijoittajien ei tietenkään tarvitse kirjata sijoituksia taseisiinsa välittömästi markkina-arvoihin. Ne kärsivät sijoitustappion vasta silloin, kun sijoitetut varat vapautuvat sijoitettavaksi uusiin kohteisiin pienemmän uudelleen sijoitettavan määrän muodossa.
Todennäköisempää on kuitenkin se, että Fed luovii hallitun joukkolainojen korkotason nousun ratkaisevissa 2-5 vuoden jäljellä olevan juoksuajan joukkolainoissa. Tällöin alaskirjaukset eivät ole raportointikausittain niin näkyviä, vaan ne voidaan kattaa muiden sijoitusten tuotoista.
Sijoitustappioiden sulattelu perusliiketoiminnan kassavirroista vie aikaa. Siksi reaalitaloudessa velkakriisin aiheuttamaa pohjaa ei ole vielä katsottu.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Automaatioveron voi välttää!
Poliittiset toimijat tuottavat markkinoillaan usein lakeja ja sääntelytoimia, joihin liittyy kannuste välttää alkuperäisen lain tai sääntelyn perimmäinen tarkoitus. Yksi niistä on kansanedustaja Harri Jaskarin Aamulehdessä 10.3.2008 automaatioveroksi kutsuma työnantajan sosiaaliturvamaksun porrastus, kasvuyritysten riesa.
Työnantajan sosiaaliturvamaksu koostuu sairausvakuutusmaksusta ja kansaneläkemaksusta ja siinä on yksityisille työnantajille kolme maksuluokkaa: 2,771%, 4,971% ja 5,871%. Desimaaleja on todellakin kolme!
Porrastus riippuu sekä kuluvan käyttöomaisuuden veropoistojen euromäärästä että niiden suhteesta palkkoihin. Kuluvan vuoden maksuluokka määräytyy viimeksi vahvistetun verotuksen perusteella.
Vuonna 2008 liiketoimintaa harjoittavat työnantajat joutuvat ylimpään luokkaan, jos vuonna 2006 niiden poistot ovat ylittäneet 50500 euroa ja samalla yli 30 prosenttia maksetuista palkoista.
Alimpaan maksuluokkaan kuuluvat
1. liiketoimintaa harjoittavat työnantajat, joiden vuoden 2006 poistot ovat olleet enintään 50500 euroa tai joiden poistot ovat ylittäneet rajan, mutta olleet kuitenkin alle 10 prosenttia palkoista sekä
2. muut kuin liiketoimintaa harjoittavat työnantajat (ammatinharjoittajat, asunto-osakeyhtiöt, yhdistykset) ja
3. uudet yritykset
Muut liiketoimintaa harjoittavat yritykset kuuluvat keskimmäiseen luokkaan.
Verotus uusiksi? –kirjassa (toim. Seppo Kari ja Jouko Ylä-Liedenpohja, Taloustieto Oy, 2007) esitin vanhan ajatuksen, että luopuminen työnantajan sotu-maksujen porrastuksesta houkuttelisi pääomaintensiivisten alojen yrityksiä palkkaamaan avustajia, jotka lisäisivät asiantuntijoiden ja ammattityöntekijöiden tuottavuutta, jolloin heitä voitaisiin taas työllistää lisää, jne. Kyse on tietenkin kaikista apulaisista vanhan ajan tsuppareista lähtien.
Jos tarkastellaan yrityksiä pienimmästä kokoluokasta lähtien, ne voivat välttää nousun korkeampaan sotu-maksuluokkaan monin tavoin.
Pienet käyttöomaisuushankinnat voi kirjata kuluksi välittömästi, samoin kalliimmatkin koneet, jos niiden teknis-taloudellinen käyttöaika on alle kolme vuotta. Pidempikestoiset koneet ja autot voi vuokrata tai hankkia leasingillä, jolloin poistot tekee konevuokraamo ja rahoitusyhtiö. Toimitilat ovatkin nykyään useimmiten vuokratiloissa, koska pankkikriisi opetti yrityksille kiinteistösijoittamisen riskit.
Tälläisin keinoin kasvava, automaatiota hyödyntävä yritys voi pitää poistonsa alle 10 prosentin palkkasummasta ja pysyä alimmassa maksuluokassa.
Lopullinen keino on sitten jakaantua kahdeksi yhtiöksi, toiseen työntekijät ja toiseen koneet. Edellinen liisaa koneet käyttöönsä jälkimmäiseltä, jossa ei tarvitse olla muita työntekijöitä kuin nimellinen toimitusjohtaja. Näin varsinaista tuotanto- ja myyntitoimintaa harjoittavassa pääyhtiössä ei välttämättä ole lainkaan veropoistoja ja se pääsee alhaisimmalla sotuprosentilla.
Koneiden keskittäminen erilliseen rahoitusyhtiöön voi myös aukaista sille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Joutilaana seisovia sorveja ja pakkauskoneita voikin tarvita joku muu yritys. Näin pääoman käyttö tehostuu kokonaisuudessaan ja sen tuottavuus nousee.
Vältettävissä oleva vero ei koskaan ole todellinen vaan lumevero, joka vain tyydyttää poliitikkojen ideologiset intohimot poliittisten markkinoiden tasapainossa. Siksi sellaisia veroja ei pitäisi säätää lainkaan.
Työnantajan sosiaaliturvamaksu koostuu sairausvakuutusmaksusta ja kansaneläkemaksusta ja siinä on yksityisille työnantajille kolme maksuluokkaa: 2,771%, 4,971% ja 5,871%. Desimaaleja on todellakin kolme!
Porrastus riippuu sekä kuluvan käyttöomaisuuden veropoistojen euromäärästä että niiden suhteesta palkkoihin. Kuluvan vuoden maksuluokka määräytyy viimeksi vahvistetun verotuksen perusteella.
Vuonna 2008 liiketoimintaa harjoittavat työnantajat joutuvat ylimpään luokkaan, jos vuonna 2006 niiden poistot ovat ylittäneet 50500 euroa ja samalla yli 30 prosenttia maksetuista palkoista.
Alimpaan maksuluokkaan kuuluvat
1. liiketoimintaa harjoittavat työnantajat, joiden vuoden 2006 poistot ovat olleet enintään 50500 euroa tai joiden poistot ovat ylittäneet rajan, mutta olleet kuitenkin alle 10 prosenttia palkoista sekä
2. muut kuin liiketoimintaa harjoittavat työnantajat (ammatinharjoittajat, asunto-osakeyhtiöt, yhdistykset) ja
3. uudet yritykset
Muut liiketoimintaa harjoittavat yritykset kuuluvat keskimmäiseen luokkaan.
Verotus uusiksi? –kirjassa (toim. Seppo Kari ja Jouko Ylä-Liedenpohja, Taloustieto Oy, 2007) esitin vanhan ajatuksen, että luopuminen työnantajan sotu-maksujen porrastuksesta houkuttelisi pääomaintensiivisten alojen yrityksiä palkkaamaan avustajia, jotka lisäisivät asiantuntijoiden ja ammattityöntekijöiden tuottavuutta, jolloin heitä voitaisiin taas työllistää lisää, jne. Kyse on tietenkin kaikista apulaisista vanhan ajan tsuppareista lähtien.
Jos tarkastellaan yrityksiä pienimmästä kokoluokasta lähtien, ne voivat välttää nousun korkeampaan sotu-maksuluokkaan monin tavoin.
Pienet käyttöomaisuushankinnat voi kirjata kuluksi välittömästi, samoin kalliimmatkin koneet, jos niiden teknis-taloudellinen käyttöaika on alle kolme vuotta. Pidempikestoiset koneet ja autot voi vuokrata tai hankkia leasingillä, jolloin poistot tekee konevuokraamo ja rahoitusyhtiö. Toimitilat ovatkin nykyään useimmiten vuokratiloissa, koska pankkikriisi opetti yrityksille kiinteistösijoittamisen riskit.
Tälläisin keinoin kasvava, automaatiota hyödyntävä yritys voi pitää poistonsa alle 10 prosentin palkkasummasta ja pysyä alimmassa maksuluokassa.
Lopullinen keino on sitten jakaantua kahdeksi yhtiöksi, toiseen työntekijät ja toiseen koneet. Edellinen liisaa koneet käyttöönsä jälkimmäiseltä, jossa ei tarvitse olla muita työntekijöitä kuin nimellinen toimitusjohtaja. Näin varsinaista tuotanto- ja myyntitoimintaa harjoittavassa pääyhtiössä ei välttämättä ole lainkaan veropoistoja ja se pääsee alhaisimmalla sotuprosentilla.
Koneiden keskittäminen erilliseen rahoitusyhtiöön voi myös aukaista sille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Joutilaana seisovia sorveja ja pakkauskoneita voikin tarvita joku muu yritys. Näin pääoman käyttö tehostuu kokonaisuudessaan ja sen tuottavuus nousee.
Vältettävissä oleva vero ei koskaan ole todellinen vaan lumevero, joka vain tyydyttää poliitikkojen ideologiset intohimot poliittisten markkinoiden tasapainossa. Siksi sellaisia veroja ei pitäisi säätää lainkaan.
maanantai 17. maaliskuuta 2008
Pitäisikö säästettyä tulonosaa verottaa vain pääomatulon verokannalla?
Analysoin eilen korkeapalkkaisten asiantuntijoiden verohoukutetta harjoittaa ammattiaan osakeyhtiöiden kautta, joita heidän kannattaa pitää säästöpossuina eli jättää niihin jakamattomina voittovaroina sen, mitä he eivät tarvitse kulutukseen. Tällä tavoin ammatinharjoittamisen tulot, jotka ilman osakeyhtiötä verotettaisiin pääasiassa ansiotulona progressiivisella tuloveroasteikolla, voidaan muuntaa luovutusvoitoiksi joko yhtiön myynnin tai purkamisen jälkeen.
Realisoituihin luovutusvoittoihin kohdistuu kahdenkertainen verotus, osakeyhtiön tulovero ja myyjän pääomatulovero, jolloin yrittäjän rajaveroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia. Todennäköisesti hän kuitenkin kykenee käyttämään hyväkseen 20 prosentin hankintameno-olettaman, jolloin luovutusvoiton kokonaisveroaste on 43 prosenttia. Tämä yksinkertaistus ei ota huomioon inflaatiota eikä yhtiöön jätettyjen varojen reaalista tuottoastetta.
Osakeyhtiössä yrittäjä sijoittaa 26 prosentin osakeyhtiöveron jälkeistä tuloa, palkanansaitsija rajaveroasteen jälkeistä tuloa. Jo keskituloisen, 22000 euroa vuodessa ansaitsevan eli käytännössä jokaisen kokopäivätyössä olevan veroprosentti viimeiseltä ansaitulta eurolta hypähtää 35 prosenttiin.
Tuntuisi luonnolliselta, että tasavalta soisi kaikille samanlaisen verohoukuttimen säästämiseen kuin korkean vaihtoehtoispalkan yrittäjille eli että säästettyä ansiotulojen osaa, esimerkiksi 20000 euron vuosimäärään asti, verotettaisiin vain pääomatulon verokannalla.
Ansiotuloilla tehtyjen sijoitusvarojen netto-ostot vähennettäisiin ansiotuloista, mutta vähennys lisättäisiin verotettaviin pääomatuloihin. Realisoidut luovutusvoitot verotettaisiin nykyiseen tapaan pääomatuloina. Tällainen säästetyn tulonosan verokohtelu hyödyttäisi kaikkia niitä, joiden ansiotulojen rajaveroaste ylittää pääomatulojen verokannan eli 28 prosenttia.
Käytännössä säästämisvähennyksestä hyötyisivät vähintäin 22000 euroa vuodessa ansaitsevat eli juuri keskituloiset, jotka muodostavat veronmaksajien pääosan.
Vähennys lisäisi säästämisen houkuttelevuutta. Vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähennettävyys ainoastaan 5000 euron vuosirajaan saakka on ainoa, kansainvälisissä vertailuissa tavattoman mitätön säästämisporkkana. Kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla vaan säästämällä.
Lehtitietojen mukaan finanssiala ajaa periaatetta, että vain heidän markkinoimansa tuotteet saisivat tulevaisuudessa nykyistä laajemman verokannusteen. Niissä säästäjä usein joutuu maksamaan jopa kolminkertaiset hallintokustannukset: tuotteiden myyjän, vakuutusyhtiön ja rahastoyhtiön palkkiot.
Kilpailusyistä kuvattua säästämisvähennystä ei saisi sitoa mihinkään säästämistuotteisiin. Siksi tällainen vähennys voitaisiin toteuttaa nopeasti ilman mitään lausuntokierroksia jokasyksyisten verolakien huoltotalkoiden yhteydessä.
Realisoituihin luovutusvoittoihin kohdistuu kahdenkertainen verotus, osakeyhtiön tulovero ja myyjän pääomatulovero, jolloin yrittäjän rajaveroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia. Todennäköisesti hän kuitenkin kykenee käyttämään hyväkseen 20 prosentin hankintameno-olettaman, jolloin luovutusvoiton kokonaisveroaste on 43 prosenttia. Tämä yksinkertaistus ei ota huomioon inflaatiota eikä yhtiöön jätettyjen varojen reaalista tuottoastetta.
Osakeyhtiössä yrittäjä sijoittaa 26 prosentin osakeyhtiöveron jälkeistä tuloa, palkanansaitsija rajaveroasteen jälkeistä tuloa. Jo keskituloisen, 22000 euroa vuodessa ansaitsevan eli käytännössä jokaisen kokopäivätyössä olevan veroprosentti viimeiseltä ansaitulta eurolta hypähtää 35 prosenttiin.
Tuntuisi luonnolliselta, että tasavalta soisi kaikille samanlaisen verohoukuttimen säästämiseen kuin korkean vaihtoehtoispalkan yrittäjille eli että säästettyä ansiotulojen osaa, esimerkiksi 20000 euron vuosimäärään asti, verotettaisiin vain pääomatulon verokannalla.
Ansiotuloilla tehtyjen sijoitusvarojen netto-ostot vähennettäisiin ansiotuloista, mutta vähennys lisättäisiin verotettaviin pääomatuloihin. Realisoidut luovutusvoitot verotettaisiin nykyiseen tapaan pääomatuloina. Tällainen säästetyn tulonosan verokohtelu hyödyttäisi kaikkia niitä, joiden ansiotulojen rajaveroaste ylittää pääomatulojen verokannan eli 28 prosenttia.
Käytännössä säästämisvähennyksestä hyötyisivät vähintäin 22000 euroa vuodessa ansaitsevat eli juuri keskituloiset, jotka muodostavat veronmaksajien pääosan.
Vähennys lisäisi säästämisen houkuttelevuutta. Vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähennettävyys ainoastaan 5000 euron vuosirajaan saakka on ainoa, kansainvälisissä vertailuissa tavattoman mitätön säästämisporkkana. Kansakunta ei vaurastu tuhlaamalla vaan säästämällä.
Lehtitietojen mukaan finanssiala ajaa periaatetta, että vain heidän markkinoimansa tuotteet saisivat tulevaisuudessa nykyistä laajemman verokannusteen. Niissä säästäjä usein joutuu maksamaan jopa kolminkertaiset hallintokustannukset: tuotteiden myyjän, vakuutusyhtiön ja rahastoyhtiön palkkiot.
Kilpailusyistä kuvattua säästämisvähennystä ei saisi sitoa mihinkään säästämistuotteisiin. Siksi tällainen vähennys voitaisiin toteuttaa nopeasti ilman mitään lausuntokierroksia jokasyksyisten verolakien huoltotalkoiden yhteydessä.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2008
Lääkärien osingot pääomatuloa, entä luovutusvoitot?
TV ja lehdistö ovat julistaneet lääkäreiden nostavan ammatinharjoittamisen tuloa verottomina osinkoina. Jokainen yrittäjä kuitenkin tietää, että osinko on jaettavissa vain osakeyhtiön maksaman 26 prosentin veron jälkeisestä voitosta. Lääkäriasemia pyörittäviä osakeyhtiöitä ei ole vapautettu verosta. Mistään tulon verottomuudesta ei siten ole kyse.
Ongelman ytimessä oleva Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisu koskee lääkäriasemayhtiötä, jossa on kantaosakkeita ja useita vastaanotto-osakesarjoja. Lääkäriasemalle tuleva lääkäri saa merkitä maksuttomasti vastaanottosarjan osakkeita. Yhtiön kirjanpidossa käsitellään kunkin lääkärin vastaanoton tulot ja menot erillään muista. Kantaosakkeiden tulos lasketaan lääkäriaseman hallinnointitoimintojen ja sijoitustoiminnan perusteella. Kunkin osakkeen oikeus yhtiön varoihin, siis vuosittain osinkoon, määräytyy asianomaisen osakesarjan toimintatuloksen ja aikaisemmilta vuosilta jakamattomien toimintatulosten yhteismäärän mukaan.
Koska yhtiöjärjestyksessä on lisäksi määräys, että osakkailla ei ole harkintavaltaa osingonjaon kohdistumisessa osakesarjojen kesken, KHO katsoi lääkäriasemayhtiön jakaman osingon osinkotuloksi, jota verotetaan joko tuloverolain tai elinkeinoverolain mukaan siitä riippuen onko osingonsaajana yksityishenkilö vai toinen osakeyhtiö kuten lääkärin omistusyhtiö. Yksittäinen lääkäri ei siten voi itse päättää sitä, minkä osan vastaanottonsa toimintatuloksesta hän saa osinkoina. Osingonjaosta samoin periaattein kaikkien vastaanotto-osakkeiden osalta päättää yhtiökokous, jossa kanta-osakkeen äänimäärä on kymmenkertainen vastaanotto-osakkeeseen nähden.
Julkisesti noteeraamattomien osakeyhtiöiden välillä osingot virtaavat verottomina, koska muutoin osakeyhtiövero ketjuuntuisi. Yksityishenkilö ei maksa lisäveroa julkisesti noteeraamattoman yhtiön jakamasta osingosta, kun verottaja käsittelee osinkoa pääomatulona ja jos henkilön pääomatulo-osingot eivät ylitä 90000 euroa vuodessa. Pääomatulo-osingot voivat olla korkeintaan 9 prosenttia osinkoja jakavan noteeraamattoman yhtiön nettovaroista edeltävän verovuoden tilinpäätöksessä.
Taloudellisen käyttäytymisen aakkoset alkavat vaihtoehtoiskustannuksesta, joka otetaan huomioon kaikessa. Työtön katsoo menettämiensä työttömyys- ja sosiaalietuuksien arvoa päättäessään työhön osallistumista; rakennusmies laskee menettämiään ansioita pohtiessaan talon rakentamista itse.
Siispä lääkäri olisi voinut sijoittaa omistusyhtiönsä tilillä olevat varat hyvinhajautettuun kansainväliseen osakerahastoon, joiden reaalituotto viime vuosisadalla oli hieman alle 7 prosenttia vuodessa esimerkiksi Dimson-Marsh-Staunton Triumph for Optimists (Princeton University Press 2002) -kirjan mukaan. Inflaatiolla lisätty yhtiön nollakorkoisten varojen menetetty nimellistuotto vastaa siten suurinta sallittua pääomatulo-osinkoa.
Lääkärien omisyhtiöistään nostamat pääomatulo-osingot ovat siten vaihtoehtoistuottoajattelun mukaan aitoja pääomatuloja.
Jos nuoren lääkärin yhtiössä oli edellisessä tilinpäätöksessä niukalti nettovaroja, lähes koko osinko verotetaan ansiotulona. Jos lääkäri työskentelee vain lääkäriasemalla, hänen on pakko nostaa ansiotulona verotettavaa osinkoa elättääkseen perheensä ja itsensä. Itse asiassa jo vuoden 2007 progressiivinen asteikko - ja vuoden 2008 vielä selvemmin - oli lieventynyt sellaiseksi, että nuoren lääkärin ei olisi kannattanut pitää osakeyhtiötä eikä siis ottaa ansiotulo-osinkoja vaan toimia pelkällä y-tunnuksella ja antaa verottajan jakaa ammatinharjoittamisen tulot pääoma- ja ansiotuloiksi.
Monet julkisessa virassa tai jo eläkkeellä olevat lääkärit pitävät yksityisvastaanottoa lääkäriasemilla. Heillä on päävirasta jo niin paljon ansiotuloja, että heidän kannattaa kanavoida lisätulot omistusyhtiöihin. Lopettaessaan vastaanottotoiminnan he myyvät tai purkavat yhtiönsä ja maksavat luovutusvoitosta pääomatuloveroa. Tällöin veroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia: osakeyhtiöveron jälkeen jokaisesta eurosta jää yhtiön tilille 74 senttiä, josta 28 prosentin luovutusvoittovero tekee noin 21 senttiä. Tämä on noin 8 prosenttiyksikköä alempi kuin korkein tosiasiallinen rajaveroaste työnantajan sotu-maksu mukaan lukien olisi, jos lääkäri olisi nostanut vastaavan määrän palkkana.
Korkeapalkkaisilla asiantuntijoilla on siten verokannuste perustaa säästöpossuyhtiöitä, joiden avulla he voivat muuntaa työtuloja verotettaviksi luovutusvoitoiksi. Ainoa este on siinä, että verottaja voi pitää realisoitua luovutusvoittoa elinkeinotulona, jos yhtiön liiketoiminta on muodostunut käytännössä yhden henkilön ammatinharjoittamisesta ilman merkittävää sijoitetun pääoman menettämisen riskiä. Siinä tapauksessa luovutusvoitto tulee suurimmaksi osaksi verotetuksi ansiotulona tavanomaisen progressiivisen asteikon mukaan.
Tilanne on sama kuin maatalousyrittäjällä, joka on myynyt maitokiintiönsä. Niillä on aidot, vaihtelevat markkinahinnat toisin kuin lääkäriasemien osakkeilla. Maitokiintiön luovutusvoitto on maatalouden elinkeinotuloa ja jaetaan pääoma- ja ansiotuloksi. Myöskään rakennusmies ei voi jatkuvasti rakentaa itselleen taloja, asua niissä perheineen kahta vuotta ja myydä sen jälkeen talot verovapaasti, vaan verottaja katsoo toistuvat myynnit elinkeinotuloksi.
Kun KHO ratkaisun pohjana olevassa hakemuksessa lääkäriasemayhtiö lunastaa lääkäriasemalta poislähtevän lääkärin vastaanottosarjan osakkeet niiden kirjanpitoarvosta, jäin ihmettelemään sitä, miksi ennakkoratkaisua hakeneet eivät pyytäneet KHO:ta ottamaan kantaa siihen, onko lääkärin saama luovutusvoitto verotuksessa pääomatuloa vai elinkeinotuloa. Jälkimmäisessä tapauksessa se tulisi kokonaan verotettavaksi ansiotulona.
En ole lainkaan huolissani siitä, että osingot olisivat työtuloa, mutta olen huolissani KHO:n ratkaisussa kuvatun yhtiöjärjestelyn yhteydessä lääkäreille myytävistä sijoitusneuvoista. Yhtiöön jätetyt varathan tuottaisivat joka tapauksessa sijoitettuna yhtiön ulkopuolella, ja nyt vastaanotto-osakkeilla ei ole oikeutta kantaosakkeiden sijoitustoiminnan tulokseen.
Jos taas lääkärin omistusyhtiössä on myös menoja, vaikkapa kirjanpidosta ja lääkärin leasing-autosta, sinne pitää kanavoida myös verotettavaa tuloa noteeraamattomasta yhtiöstä nostettujen verovapaiden osinkojen lisäksi. Lisäksi tietysti nuorilla lääkäreillä on riski, etteivät he ota itselleen tarpeeksi suurta yrittäjäeläkevakuutusta. Työkyvyttömyyden vaara liittyy kaikkiin ammatteihin.
Ongelman ytimessä oleva Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisu koskee lääkäriasemayhtiötä, jossa on kantaosakkeita ja useita vastaanotto-osakesarjoja. Lääkäriasemalle tuleva lääkäri saa merkitä maksuttomasti vastaanottosarjan osakkeita. Yhtiön kirjanpidossa käsitellään kunkin lääkärin vastaanoton tulot ja menot erillään muista. Kantaosakkeiden tulos lasketaan lääkäriaseman hallinnointitoimintojen ja sijoitustoiminnan perusteella. Kunkin osakkeen oikeus yhtiön varoihin, siis vuosittain osinkoon, määräytyy asianomaisen osakesarjan toimintatuloksen ja aikaisemmilta vuosilta jakamattomien toimintatulosten yhteismäärän mukaan.
Koska yhtiöjärjestyksessä on lisäksi määräys, että osakkailla ei ole harkintavaltaa osingonjaon kohdistumisessa osakesarjojen kesken, KHO katsoi lääkäriasemayhtiön jakaman osingon osinkotuloksi, jota verotetaan joko tuloverolain tai elinkeinoverolain mukaan siitä riippuen onko osingonsaajana yksityishenkilö vai toinen osakeyhtiö kuten lääkärin omistusyhtiö. Yksittäinen lääkäri ei siten voi itse päättää sitä, minkä osan vastaanottonsa toimintatuloksesta hän saa osinkoina. Osingonjaosta samoin periaattein kaikkien vastaanotto-osakkeiden osalta päättää yhtiökokous, jossa kanta-osakkeen äänimäärä on kymmenkertainen vastaanotto-osakkeeseen nähden.
Julkisesti noteeraamattomien osakeyhtiöiden välillä osingot virtaavat verottomina, koska muutoin osakeyhtiövero ketjuuntuisi. Yksityishenkilö ei maksa lisäveroa julkisesti noteeraamattoman yhtiön jakamasta osingosta, kun verottaja käsittelee osinkoa pääomatulona ja jos henkilön pääomatulo-osingot eivät ylitä 90000 euroa vuodessa. Pääomatulo-osingot voivat olla korkeintaan 9 prosenttia osinkoja jakavan noteeraamattoman yhtiön nettovaroista edeltävän verovuoden tilinpäätöksessä.
Taloudellisen käyttäytymisen aakkoset alkavat vaihtoehtoiskustannuksesta, joka otetaan huomioon kaikessa. Työtön katsoo menettämiensä työttömyys- ja sosiaalietuuksien arvoa päättäessään työhön osallistumista; rakennusmies laskee menettämiään ansioita pohtiessaan talon rakentamista itse.
Siispä lääkäri olisi voinut sijoittaa omistusyhtiönsä tilillä olevat varat hyvinhajautettuun kansainväliseen osakerahastoon, joiden reaalituotto viime vuosisadalla oli hieman alle 7 prosenttia vuodessa esimerkiksi Dimson-Marsh-Staunton Triumph for Optimists (Princeton University Press 2002) -kirjan mukaan. Inflaatiolla lisätty yhtiön nollakorkoisten varojen menetetty nimellistuotto vastaa siten suurinta sallittua pääomatulo-osinkoa.
Lääkärien omisyhtiöistään nostamat pääomatulo-osingot ovat siten vaihtoehtoistuottoajattelun mukaan aitoja pääomatuloja.
Jos nuoren lääkärin yhtiössä oli edellisessä tilinpäätöksessä niukalti nettovaroja, lähes koko osinko verotetaan ansiotulona. Jos lääkäri työskentelee vain lääkäriasemalla, hänen on pakko nostaa ansiotulona verotettavaa osinkoa elättääkseen perheensä ja itsensä. Itse asiassa jo vuoden 2007 progressiivinen asteikko - ja vuoden 2008 vielä selvemmin - oli lieventynyt sellaiseksi, että nuoren lääkärin ei olisi kannattanut pitää osakeyhtiötä eikä siis ottaa ansiotulo-osinkoja vaan toimia pelkällä y-tunnuksella ja antaa verottajan jakaa ammatinharjoittamisen tulot pääoma- ja ansiotuloiksi.
Monet julkisessa virassa tai jo eläkkeellä olevat lääkärit pitävät yksityisvastaanottoa lääkäriasemilla. Heillä on päävirasta jo niin paljon ansiotuloja, että heidän kannattaa kanavoida lisätulot omistusyhtiöihin. Lopettaessaan vastaanottotoiminnan he myyvät tai purkavat yhtiönsä ja maksavat luovutusvoitosta pääomatuloveroa. Tällöin veroasteeksi muodostuu noin 47 prosenttia: osakeyhtiöveron jälkeen jokaisesta eurosta jää yhtiön tilille 74 senttiä, josta 28 prosentin luovutusvoittovero tekee noin 21 senttiä. Tämä on noin 8 prosenttiyksikköä alempi kuin korkein tosiasiallinen rajaveroaste työnantajan sotu-maksu mukaan lukien olisi, jos lääkäri olisi nostanut vastaavan määrän palkkana.
Korkeapalkkaisilla asiantuntijoilla on siten verokannuste perustaa säästöpossuyhtiöitä, joiden avulla he voivat muuntaa työtuloja verotettaviksi luovutusvoitoiksi. Ainoa este on siinä, että verottaja voi pitää realisoitua luovutusvoittoa elinkeinotulona, jos yhtiön liiketoiminta on muodostunut käytännössä yhden henkilön ammatinharjoittamisesta ilman merkittävää sijoitetun pääoman menettämisen riskiä. Siinä tapauksessa luovutusvoitto tulee suurimmaksi osaksi verotetuksi ansiotulona tavanomaisen progressiivisen asteikon mukaan.
Tilanne on sama kuin maatalousyrittäjällä, joka on myynyt maitokiintiönsä. Niillä on aidot, vaihtelevat markkinahinnat toisin kuin lääkäriasemien osakkeilla. Maitokiintiön luovutusvoitto on maatalouden elinkeinotuloa ja jaetaan pääoma- ja ansiotuloksi. Myöskään rakennusmies ei voi jatkuvasti rakentaa itselleen taloja, asua niissä perheineen kahta vuotta ja myydä sen jälkeen talot verovapaasti, vaan verottaja katsoo toistuvat myynnit elinkeinotuloksi.
Kun KHO ratkaisun pohjana olevassa hakemuksessa lääkäriasemayhtiö lunastaa lääkäriasemalta poislähtevän lääkärin vastaanottosarjan osakkeet niiden kirjanpitoarvosta, jäin ihmettelemään sitä, miksi ennakkoratkaisua hakeneet eivät pyytäneet KHO:ta ottamaan kantaa siihen, onko lääkärin saama luovutusvoitto verotuksessa pääomatuloa vai elinkeinotuloa. Jälkimmäisessä tapauksessa se tulisi kokonaan verotettavaksi ansiotulona.
En ole lainkaan huolissani siitä, että osingot olisivat työtuloa, mutta olen huolissani KHO:n ratkaisussa kuvatun yhtiöjärjestelyn yhteydessä lääkäreille myytävistä sijoitusneuvoista. Yhtiöön jätetyt varathan tuottaisivat joka tapauksessa sijoitettuna yhtiön ulkopuolella, ja nyt vastaanotto-osakkeilla ei ole oikeutta kantaosakkeiden sijoitustoiminnan tulokseen.
Jos taas lääkärin omistusyhtiössä on myös menoja, vaikkapa kirjanpidosta ja lääkärin leasing-autosta, sinne pitää kanavoida myös verotettavaa tuloa noteeraamattomasta yhtiöstä nostettujen verovapaiden osinkojen lisäksi. Lisäksi tietysti nuorilla lääkäreillä on riski, etteivät he ota itselleen tarpeeksi suurta yrittäjäeläkevakuutusta. Työkyvyttömyyden vaara liittyy kaikkiin ammatteihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)